Somalit ryöstivät nuoret törkeästi Suomenlinnassa

Tähän osioon kaikki muut rikoksiin liittyvät asiat

Valvojat: Raid, Moderaattorit

Gurney
Komisaario Köster
Viestit: 1780
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Somalit ryöstivät nuoret törkeästi Suomenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Gurney » Ke Loka 18, 2017 2:19 pm

Taas somalit kunnostautuneet, eikö näitä idiootteja saa kukaan kuriin ?

Poliisi etsii viiden miehen joukkoa, joita epäillään varkauksista ja ryöstöstä.
Suomenlinnassa Pirunkirkon juhlasalissa järjestettiin viime sunnuntaina yksityistilaisuus, johon osallistui iso joukko helsinkiläisnuoria.

Juhlinta kuitenkin keskeytyi mitä ikävimmällä tavalla, kun juhlapaikalle saapui iltayhdentoista aikaan joukko ulkopuolisia henkilöitä, joiden epäillään varastaneen omaisuutta usealta eri henkilöltä.

Pitkäkyntiset saivat saaliikseen muun muassa lompakoita, älypuhelimia, laukun, kannettavan tietokoneen ja untuvatakin.

Helsingin poliisille on tehty keskiviikkoon mennessä seitsemän rikosilmoitusta sunnuntain tapahtumiin liittyen. Kuudessa tapauksessa tutkitaan varkautta ja yhdessä tapauksessa ryöstöä.

– Ryöstön yhteydessä käytettiin lievää väkivaltaa, kun uhrilta otettiin estelyistä huolimatta hänen lompakkonsa ja takki, kertoo rikoskomisario Petri Juvonen Helsingin poliisilaitokselta.

Epäiltyjä tekijöitä on asianomistajien ja silminnäkijöiden kertoman perusteella yhteensä viisi ja he kaikki ovat miehiä.

Silminnäkijöiden mukaan neljä miehistä on ulkonäön perusteella somalitaustaisia. Yhdellä heistä oli tekohetkellä valkeajuuriset rastat.

Viidennellä epäillyllä voi nuorten kuvailujen mukaan olla taustaa Lähi-idässä. Miehen kaulassa roikkui suuri kullanvärinen koru, jossa oli timantinnäköisiä kiviä.

Helsingin poliisi pyytää havaintoja tapahtumien kulusta ja tekijöiden henkilöllisyydestä. Vihjeet voi ilmoittaa puhelimitse numeroon 0295 474 372.

Asiasta tiedotti Helsingin poliisi.


https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005413644.html
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia

Avatar
AutumnForever
Aloitteleva dekkari
Viestit: 548
Liittynyt: Su Touko 09, 2010 5:14 pm
Paikkakunta: Oulu

Re: Somalit ryöstivät nuoret törkeästi Suomenlinnassa

Viesti Kirjoittaja AutumnForever » Ke Loka 18, 2017 2:35 pm

Joo, taas kerran yksittäistapaus! :evil: Kyllä pistää vihaksi. Ja turha kenenkään tulla vänkäämään että kyllä ne suomalaisetkin!
Tulee luettua paljon vanhoja ketjuja, suurin osa viesteihin laitetuista linkeistä ei enää toimi. Tämänkin päivän juttu ja linkki ovat joskus vanhoja joten: kopioithan viestiin myös uutisen linkin takaa! Näin näitä uutisia on helppo lukea myös vuonna 2028.

Green
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 46
Liittynyt: Pe Kesä 06, 2014 12:49 pm

Re: Somalit ryöstivät nuoret törkeästi Suomenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Green » Ke Loka 18, 2017 3:19 pm

Joo, kyllä tässä on nyt viimeistään tarve tuomita ihan kaikki maahanmuuttajat tän takia. Kaikki vaan samaan laariin. Ja suomalaisista ei nyt sit puhuta mitään. Mamut on kaikki rikollisia. Edes Suomenlinna ei ole pyhä.

cyklon
Wallander
Viestit: 1093
Liittynyt: Ti Heinä 07, 2009 9:41 am

Re: Somalit ryöstivät nuoret törkeästi Suomenlinnassa

Viesti Kirjoittaja cyklon » Ke Loka 18, 2017 3:35 pm

Ovat sitten onnistuneet pääsemään lautalla takaisin Kauppatorille, ennen kuin poliisi saanut tekijät kiinni. Hidasta toimintaa joko juhlijoilta tahi poliisilta.
Mistä varkaat tiesivät mennä paikalle?
Inside job vai onko somessa "kavereille" levinnyt sana juhlista?
Entäs videokuva ja valvontatallenne?
Ihmisillä on nykyään älypuhelin kasvanut käteen kiinni, joten luulisi että useampi juhlija olisi kuvannut varkaita.
Suomenlinnaan mentäessä tallentuu usealle valvontatallenteelle.

Berlin
Mestarietsivä Pedersen
Viestit: 923
Liittynyt: To Joulu 31, 2015 2:06 pm

Re: Somalit ryöstivät nuoret törkeästi Suomenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Berlin » Ke Loka 18, 2017 4:00 pm

Hesarissa oli nyt, että vieraat ovat kuvanneet nämä sompanssien toimet eli kuvissa ovat. Lisäksi poliisi epäilee, että joku paikalla ollut on vuotanut jutun, koska paikka on niin syrjäinen, ettei sinne vahingossa joudu. Huomattavaa on, että Hesarikin kertoi, että ovat sompansseja ( laiha pulkannaru, pieni pää, suu auki koko ajan).

Ja Greenille tiedoksi, että esim. iRakki raiskaa 40 kertaa suomalaista useammin, somali ryöstää varmaan vielä useammin, pitääkin laskea suhdeluku näistä. Sompansseille on luonteenomaista ryöstää ja hakkaa itseään heikompia porukalla.
Annaanna: Mistä valtiosta mies oli kotoisin? Afrikasta?

sinnerman
Sammakkoprofessori
Viestit: 407
Liittynyt: La Loka 22, 2016 10:00 am

Re: Somalit ryöstivät nuoret törkeästi Suomenlinnassa

Viesti Kirjoittaja sinnerman » Ke Loka 18, 2017 4:10 pm

Green kirjoitti:Joo, kyllä tässä on nyt viimeistään tarve tuomita ihan kaikki maahanmuuttajat tän takia. Kaikki vaan samaan laariin. Ja suomalaisista ei nyt sit puhuta mitään. Mamut on kaikki rikollisia. Edes Suomenlinna ei ole pyhä.
Ei kannata kaikkia tuomita.Sehän vois olla ihan hirviää rasismiin verrattavaa toimintaa.Pudotetaan suosiolla tässä kohden esim,thaikut ja vaikkapa Iigorit pois,ne ei ilmeisesti liity tähän tapaukseen mitenkään.

Gurney
Komisaario Köster
Viestit: 1780
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Somalit ryöstivät nuoret törkeästi Suomenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Gurney » Ke Loka 18, 2017 7:21 pm

Vain somali on niin tyhmä, että menee ryöstämään tilaisuuden, jossa kymmeniä nuoria puhelin kuvausasennossa.. ja saari, josta ei pääse pois kun lautalla.

Taitaa pitää paikkansa, että somalin äo keskimäärin 70
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia

URSA
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4899
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Somalit ryöstivät nuoret törkeästi Suomenlinnassa

Viesti Kirjoittaja URSA » Ke Loka 18, 2017 8:22 pm

Jos juhlijoiden joukossa on ollut yksi juhliin kutsuttu somali (kiintiösomali osoittamassa joukon suvaitsevaisuutta), niin siitähän sana juhlista on lähtenyt kiertämään.
Miehen kaulassa roikkui suuri kullanvärinen koru, jossa oli timantinnäköisiä kiviä.
:D Ghetto-bling blingiä.

päiväntimo
Alokas
Viestit: 26
Liittynyt: Ma Kesä 06, 2016 11:45 am

Re: Somalit ryöstivät nuoret törkeästi Suomenlinnassa

Viesti Kirjoittaja päiväntimo » To Loka 19, 2017 3:28 am

tässä on hauska sivuseikka uutisointia ajatellen. tekijät saattaa olla somalian lisäksi myös muualta itäisestä afrikasta; eritreasta, etelä-sudanista tai vastaavasta maasta, missä ollaan suht samannäköisiä kun somaliassa. toki lehdet vaan "välittää tietoa" ja sieltä juhlivilta nuoriltahan tämä on lähtöisin, että somaleilta näyttivät.

somaleilla olis oiva paikka tehdä kerrankin ihan aiheesta pientä valitusta jonnekin viralliselle taholle, jopa siinäkin tapauksessa että tekijät paljastuvat somalitaustaisiksi loppupeleissä, sen verran hyvin leimattu yksi ryhmä ennakkoon tämän uutisoinnissa ennakkoluulojen perusteella.
eivät toki osaa sitä valitusta tehdä, jos vanhat merkit paikkansa pitää, enkä tiedä löytyykö tästä maasta enää tahoa, joka haluaa neuvoa heitä näissä asioissa. itse en ainakaan neuvoisi vaikka maksettaisiin.

se tietty kumoaisi suurinpiirtein kaiken ylläolevasta, että siellä on varmaa tietoa tästä somalitaustasta, mutta kun uutisoinnistakin voi päätellä ettei ole; "näyttivät somaleilta"

tuomioksi ehdotan ruotsinristeilyä pätkällä kakkosnelosta, tammikuussa

Avatar
Kyläseppä
Alibin kestotilaaja
Viestit: 324
Liittynyt: Pe Maalis 28, 2014 6:09 am
Paikkakunta: Seppä Ilmarisen paja

Re: Somalit ryöstivät nuoret törkeästi Suomenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Kyläseppä » To Loka 19, 2017 7:52 am

Paskamedia kunnostautunut kun oikein etninen tausta tuodaan julki. Eikö noita viittä neekeriä olisi voitu pistää Suomenlinnasta uimalla ruotsia kohden? Maailma ei jäisi kaipamaan vaikka kalat söisivätkin. Samanlaisia paskoja tulee lisää ja lisää.

Rubiskreebeli
Tarkastaja Clouseau
Viestit: 692
Liittynyt: Ti Marras 25, 2014 5:53 pm

Re: Somalit ryöstivät nuoret törkeästi Suomenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Rubiskreebeli » To Loka 19, 2017 10:12 am

Käsitinkö nyt oikein, että viisi ulkopuolista on tullut juhliin ja ryöstänyt ainakin yhden ihmisen ja varastaneet enemmänkin tavaraa? Montako juhlijaa mahtoi olla? "Iso joukko" lienee enemmän kuin viisi ja jos he ovat suomalaisia niin naispuolisetkin painavat varmaan 20kg enemmän kuin ryöstäjät. Kyllä tuossa olisi ollut mahdollista tehdä enemmänkin kuin ottaa videoita jos ryöstäjillä ei ollut aseita.

No, ehkä varastelu on tapahtunut kaikessa rauhassa ja viimeinen varkaus on suunnitelmista poiketen muuttunut ryöstöksi. Sitten on otettu jalat alle. Mitenhän tuo yksi lähi-itäläinen on pysynyt mukana tuossa afrikan kansallislajissa, pitkänmatkan juoksussa?

Avatar
PiikkiSika
Charlien Enkeli
Viestit: 1880
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Somalit ryöstivät nuoret törkeästi Suomenlinnassa

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika » To Loka 19, 2017 10:18 am

Rubiskreebeli kirjoitti: No, ehkä varastelu on tapahtunut kaikessa rauhassa ja viimeinen varkaus on suunnitelmista poiketen muuttunut ryöstöksi. Sitten on otettu jalat alle. Mitenhän tuo yksi lähi-itäläinen on pysynyt mukana tuossa afrikan kansallislajissa, pitkänmatkan juoksussa?
...eiköhän totuus ole kuitenkin se, että juhlissa olleista ihmisista suurin osa on trendikkäästi suvakki - näin ollen vain yksi ryöstö, (jossa siis uhri ei suvakki). Eikä siinä tietysti myöskään pahemmin karkuun tarvitse juosta, jos 99% pitää sua poloisena uhrina...
Bend over
It is better to live ten years as a lion than one day as a lamb

Ärrkele
C.S.I. -tasolla
Viestit: 2614
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: Somalit ryöstivät nuoret törkeästi Suomenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Ärrkele » To Loka 19, 2017 4:40 pm

päiväntimo kirjoitti:somaleilla olis oiva paikka tehdä kerrankin ihan aiheesta pientä valitusta jonnekin viralliselle taholle, jopa siinäkin tapauksessa että tekijät paljastuvat somalitaustaisiksi loppupeleissä, sen verran hyvin leimattu yksi ryhmä ennakkoon tämän uutisoinnissa ennakkoluulojen perusteella.
Ja paskan marjat. Tuommoisesta mitään valitusta voi tehdä. Somaleilla on selvästi vaaleampi iho moniin muihin afrikkalaisiin verrattuna. Ja sanoisin, että ulkonäkökin on erilainen. Ja eiköhän Suomessa suurin osa ole somaleita afrikkalaisista tilastojen mukaan.
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”

damfin
Sherlock Holmes
Viestit: 3631
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Somalit ryöstivät nuoret törkeästi Suomenlinnassa

Viesti Kirjoittaja damfin » To Loka 19, 2017 4:44 pm

cyklon kirjoitti:Ovat sitten onnistuneet pääsemään lautalla takaisin Kauppatorille, ennen kuin poliisi saanut tekijät kiinni. Hidasta toimintaa joko juhlijoilta tahi poliisilta.
No jos siellä lautalla on ollut 5 valkonaamaista kantasuomalaista, ja 5 tummahipiäistä somalin näköistä, niin eihän poliisi ole voinut ottaa ketään kiinni kun pelkän ihonvärin mukaan tehty pidätys olisi johtanut jumalattomaan älämölöön rasismista. :mrgreen:
Yritin tähän allekirjoitusta, mutta kuulakärkikynä naarmutti näytön, ja tussilla tehty jäi tuohon näytölle eikä näy viesteissä...

örkki
Neuvoja-Jack
Viestit: 257
Liittynyt: Su Touko 30, 2010 10:59 am

Re: Somalit ryöstivät nuoret törkeästi Suomenlinnassa

Viesti Kirjoittaja örkki » To Loka 19, 2017 4:55 pm

Somaleista on tullut suomessa tosi röyhkeitä. Ne ei tahdo maksaa linja-auto kyytejään. Somalit on useissa tappeluissa olleet mukana. Ovat rötöstelleet ym.
Somaleista suomessa on pieni prosentti, jotka ovat työelämässä. Eikä niitä taida edes työt kiinnostaa.
Somalit ovat tulleet suomeen jo 90-luvulla ja niitä on paljon jäänyt suomeen. Somalia on nykyisin rauhallinen maa, miksi ne ovat saaneet jäädä suomeen.

Vastaa Viestiin