Entinen venäläisagentti altistui myrkylle Britanniassa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10639
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: "Mystinen" fentanyyli yliannostus Britanniassa

Viesti Kirjoittaja damfin »

Venäjä/neuvostoliittohan on toiminut pohjois-korean tavoin jo iäisyyksien ajan tapauksissa joissa joku venäläinen toimii jollain tavoin venäjän valtaapitäviä vastaan.
Onhan tuo tavallaan hyvä keino ehkäistä vakoilua ja hallituksen/presidentin vastustusta kun näytetään että sillä keinolla saa tappajat peräänsä ja henki lähtee ennemmin tai myöhemmin vaikka minne pakenisi.
Asiaan kuuluu myös se että vaikka julkisesti kiistetään venäjän osuus asiaan, kiistetään se sellaisella tavalla että kenellekkään ei jää epäselväksi kiistämisen olevan pelkkää teatteria.
Ei sillä tässäkään tapauksessa ole mitään merkitystä että Skripal on julkisesti jo vankeusrangaistuksen kärsinyt ja vapautettu, ennaltaehkäisevänä esimerkkinä tulee tappajat perään joka tapauksessa jotta pelko samasta kohtalosta pitäisi muut valtion vastustajat kurissa.
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: "Mystinen" fentanyyli yliannostus Britanniassa

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Maanpettureille maanpetturin tuomio,olen itsekkin tätä mieltä.Mitä tulee itse tapaukseen niin taitaa olla lähinnä surullinen yritys vaikuttaa Venäjän vaaleihin,ainakin media on ottanut tällaisen roolin. :lol: Kun nyt ensin selvitettäisiin mistä on kyse,katseet kääntyvät lähinnä Italialaiseen ravintolaan . :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: "Mystinen" fentanyyli yliannostus Britanniassa

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

https://www.aamulehti.fi/uutiset/mediat ... -200795625
Mediat: Uusi myrkytysepäily Salisburyssa – Ex-vakooja ja hänen tyttärensä edelleen tehohoidossa
Poliisin ja pelastuslaitoksen yksiköt ovat tutkineet keskiviikkona toimistorakennusta Salisburyn keskustassa Luoteis-Englannissa, kertovat englantilaiset tiedotusvälineet The Telegraph ja Daily Mail.

The Telegraphin mukaan rakennuksessa työskentelevällä naisella on havaittu myrkytykseen viittaavia oireita. Paikallisen valokuvaajan mukaan rakennuksesta vietiin päivällä kaksi naista ambulanssiin.

Kyseinen rakennus sijaitsee ravintola Zizzin vieressä. Zizzin epäillään liittyvän ex-vakooja Sergei Skripalin ja tämän tyttären myrkytykseen sunnuntaina. Ravintola on ollut suljettuna ja poliisivartiossa tutkinnan ajan.

Brittimedian mukaan poliisi on myös eristänyt uusia alueita Salisburyssa keskiviikkona. Yksi keskustan silloista ja paikallinen paloasema on suljettu tutkimuksia varten. Aiemmin poliisi on eristänyt Zizzin lisäksi paikallisen pubin sekä puiston, josta Skripal tyttärineen löydettiin sunnuntai-iltapäivällä.

Poliisi tutkii edelleen mille aineelle uhrit altistuivat. BBC:n mukaan poliisi on päässyt tutkimuksessa eteenpäin, mutta toistaiseksi uutta tietoa myrkyn koostumuksesta ei ole annettu. Aiemmin on kerrottu, että kaksi sunnuntaina ensimmäisenä paikalla ollutta poliisia sai lieviä myrkytysoireita. Myös useita hoitohenkilökunnan jäseniä on hoidettu sairaalassa myrkytysoireiden vuoksi. Yksi potilas on edelleen sairaalahoidossa.

Skripal ja hänen tyttärensä Julia ovat tehohoidossa. Heidän tilastaan ei ole annettu uutta tietoa keskiviikkona.

Tapauksen tutkinta on siirretty paikallispoliisilta Scotland Yardille.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Avatar
reijoreipas
Jack Bauer
Viestit: 907
Liittynyt: Ti Helmi 26, 2013 7:11 pm

Re: "Mystinen" fentanyyli yliannostus Britanniassa

Viesti Kirjoittaja reijoreipas »

Taisipa SikaKoira kuitenkin olla oikeassa:
Venäjän ex-agentti myrkytettiin erittäin harvinaisella hermomyrkyllä

Keskiviikko 7.3.2018 klo 19.35

Kyseistä hermomyrkkyä voidaan valmistaa vain muutamassa laboratoriossa koko maailmassa.

Ex-vakoojan myrkytys suututtaa Britanniassa: Venäjälle varoitus uusista pakotteista - ”paha ja vahingollinen voima”

Venäjän entinen vakooja Sergei Skripal myrkytettiin "erittäin harvinaisella hermomyrkyllä", kertoo brittilehti The Sun turvallisuuslähteisiin vedoten. Britannian terrorisminvastaisen poliisin päällikkö Mark Rowley vahvisti hetkeä myöhemmin, että tapausta tutkitaan murhan yrityksenä ja murha-aseena on hermomyrkky.

Poliisi uskoo, että myrkytyksen kohteeksi joutuneet kaksi henkilöä valittiin uhreiksi tarkoituksellisesti. Poliisi ei anna toistaiseksi lisätietoja hermomyrkystä.

Saimme selville, että oireiden syynä on hermomyrkky... Voin vahvistaa myös uskovamme, että kaksi ihmistä, jotka voivat huonosti, otettiin kohteeksi tarkoituksellisesti, Rowley sanoi poliisin tiedotustilaisuudessa.

Skripal, 66, ja hänen 33-vuotias tyttärensä joutuivat teho-osastolle sunnuntaina tuntemattomasta syystä Britannian Salisburyssa. Heidät löydettiin tiedottomina penkiltä ostoskeskuksen ulkopuolelta, ja he taistelevat yhä hengestään.

- Sergei Skripal myrkytettiin hyvin, hyvin harvinaisella hermomyrkyllä, jota vain muutama laboratorio maailmassa on voinut valmistaa, turvallisuuslähteet vahvistavat, kirjoittaa The Sunin politiikan toimituksen päällikkö Tom Newton Dunn Twitterissä.

Break: Sergei Skripal was poisoned by a very rare nerve agent, which only a few laboratories in the world could have produced - security sources confirm.
— Tom Newton Dunn (@tnewtondunn) 7. maaliskuuta 2018

Viranomaiset kertoivat keskiviikkona, että myös rikospaikalla työskennellyt poliisi on joutunut sairaalaan. Viranomaiset sanoivat uskovansa, että suurelle yleisölle ei ole aiheutunut terveyshaittaa hermomyrkyllä tehdyn murhayrityksen johdosta.

Skripal toimi aiemmin kaksoisagenttina ja sai Venäjällä vankeustuomion vakoojien ilmiantamisesta Britannialle. Hänet vapautettiin osana vankien vaihtoa Yhdysvaltojen kanssa vuonna 2010, jonka jälkeen hän on pitänyt hiljaiseloa Britanniassa. Hänen tyttärensä Julia Skripal asuu Venäjällä ja oli vierailemassa isänsä luona, kun molemmat joutuivat hengenvaaralliseen tilaan.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11382
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: "Mystinen" fentanyyli yliannostus Britanniassa

Viesti Kirjoittaja URSA »

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/art ... gs.xVEETk4
Poliisi tiedotti venäläisagentin ja tämän tyttären mystisestä sairastumisesta – myös yksi poliisi kriittisessä tilassa

Ulkomaat Julkaistu 07.03.2018 19:37

Britannian hallituksen hätäkomitea Cobra on saanut tänään päivityksen ex-kaksoisagentti Sergei Skripalin tapauksen poliisitutkinnasta, uutisoi BBC. Komitea kutsutaan koolle yleensä, kun kyseessä on kansallinen hätätila.

Britannian poliisi piti tänään aiheesta tiedotustilaisuuden, jossa kertoi myrkytyksen liittyvän hermomyrkkyyn.

Sergei Skripal, 66, ja hänen tyttärensä Yulia, 33, löydettiin sunnuntaina tajuttomina ostoskeskuksen edustalta Salisburyn kaupungissa. BBC:n mukaan he ovat viettäneet nyt kolme yötä sairaalassa kriittisessä tilassa. Myös yksi heidät löytäneistä poliiseista on kriittisessä tilassa.

Koko tapauksen tutkintaa johtaa Scotland Yard, jonka edustaja Mark Rowley on sanonut, että tapaus selvitetään huolellisesti, eivätkä kansalaiset ole vaarassa sen vuoksi.

Toistaiseksi tapausta ei ole julistettu terroriteoksi.

BBC:n mukaan Skripalin sukulaiset ovat sanoneet Skripalin uskoneen, että Venäjän tiedustelupalvelu saattaisi tulla hänen peräänsä minä hetkenä hyvänsä. Skripalin vaimo, poika ja vanhempi veli ovat kuolleet viime vuosina – osa perheen mielestä mystisissä olosuhteissa.

Skripal tuomittiin Venäjällä Britannian hyväksi vakoilemisesta vuonna 2006.
Myrkyn arvellaan olevan joko Thalliumia, VX:ää tai sariinia. Joka tapauksessa aine on niin harvinaista, ettei sitä ole vieläkään tunnistettu tarkemmin. Hurjat mausteet pitsoissa.
Avatar
reijoreipas
Jack Bauer
Viestit: 907
Liittynyt: Ti Helmi 26, 2013 7:11 pm

Re: "Mystinen" fentanyyli yliannostus Britanniassa

Viesti Kirjoittaja reijoreipas »

URSA kirjoitti:
Myrkyn arvellaan olevan joko Thalliumia,
Uskotko itsekään?
Yfx

Re: "Mystinen" fentanyyli yliannostus Britanniassa

Viesti Kirjoittaja Yfx »

Hän on vain vihjaillut että myrkky olisi fentanyyliä, ja samaa narratiiviä on käytetty myös venäläislausunnoissa
Käytännössä Venäjä kiistää osuudet tapahtumiin joka tapauksessa, mikä on havaittu monissa tapauksissa oivaksi merkiksi että heillä on näpit pelissä.
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: "Mystinen" fentanyyli yliannostus Britanniassa

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Missä kohtaa?

P.S otsikointia olisi ayytä muokata.
Haloo,fentalyynistä uutisoitiin hoitohenkilökunnan ilmoituksen perusteella alussa kunnes nyt on päästy hermomyrkkyihin . :lol:
Aika huolimatonta touhua noitten hermomyrkkyjen kanssa kun samalla oireita ovat saaneet hoitajat,poliisit ja tänään pari naista lisää.IS mainosti jo VX kaasua kun Kimin broidikin sillä murhattiin,heh. :lol: Uskoo ken uskoo.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: "Mystinen" fentanyyli yliannostus Britanniassa

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Brittimedian mukaan pelastusviranomaiset epäilevät, että kaksikko on saattanut altistua erittäin voimakkaalle opioidille fentanyylille.
Niin se tarina kehittyy ajanmittaan.Voisi kuvitella että on ollut esim resepti Fentanyylille tai paikalta löytynyt jotain kun hoitohenkilökunta tämmöistä epäili. :lol:Voidaanko fentanyyli lukea hermomyrkyksi,vähän niinkuin alkoholi. :lol:Poliisihan ei tätä ole vielä kertonut mutta media jo luettelee hermokaasuja pöytään.Sekin vielä että ei ole hengiltä onnistuttu saamaan ensimmäistäkään laittaa nämä hermokaasu epäilykset kyseenalaisiksi.
Viimeksi muokannut sikakoira, Ke Maalis 07, 2018 11:49 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2734
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: "Mystinen" fentanyyli yliannostus Britanniassa

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

Britannian viranomaiset ovat nyt todenneet, että tässä on käytetty hermomyrkkyä tarkoituksena tappaa kaksi uhria. Aine on myös tunnistettu.
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: "Mystinen" fentanyyli yliannostus Britanniassa

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Venäläiset tuskin olisivat hutiloineet tuohon malliin jos tämän takana olisivat.Melko paksulta alkaa selittelyt kuulostamaan.
Seuraako tästä nyt se että Britannia boikotoi futis skaboja :lol: Nyyhk
Brittimedian mukaan poliisi on myös eristänyt uusia alueita Salisburyssa keskiviikkona. Yksi keskustan silloista ja paikallinen paloasema on suljettu tutkimuksia varten. Aiemmin poliisi on eristänyt Zizzin lisäksi paikallisen pubin sekä puiston, josta Skripal tyttärineen löydettiin sunnuntai-iltapäivällä.
Ettei nyt olisi kyseessä jokin laajempikin hyökkäys kun puoli kaupunkia on eristettynä?
Britannian viranomaiset ovat nyt todenneet, että tässä on käytetty hermomyrkkyä tarkoituksena tappaa kaksi uhria. Aine on myös tunnistettu.
Niin,fentanyylistä on puhuttu.Muista aineista ei ole viranomaistaholta kerrottu mitään.
Viimeksi muokannut sikakoira, To Maalis 08, 2018 12:25 am. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Yfx

Re: "Mystinen" fentanyyli yliannostus Britanniassa

Viesti Kirjoittaja Yfx »

sikakoira kirjoitti:
Brittimedian mukaan pelastusviranomaiset epäilevät, että kaksikko on saattanut altistua erittäin voimakkaalle opioidille fentanyylille.
Niin se tarina kehittyy ajanmittaan.Voisi kuvitella että on ollut esim resepti Fentanyylille tai paikalta löytynyt jotain kun hoitohenkilökunta tämmöistä epäili. :lol:Voidaanko fentanyyli lukea hermomyrkyksi,vähän niinkuin alkoholi. :lol:Poliisihan ei tätä ole vielä kertonut mutta media jo luettelee hermokaasuja pöytään.Sekin vielä että ei ole hengiltä onnistuttu saamaan ensimmäistäkään laittaa nämä hermokaasu epäilykset kyseenalaisiksi.
Kyllä ryssät osaa tyriä salamurhankin, asukkaita 140milj mutta Italian tasoinen talous, huh huh.
Mutta onhan ne keksineet samovaarin, maailman historiallinen saavutus.
Sikakoira voisi laittaa lähdelinkkiä noihin uutisiinsa, ettei jäisi mielikuva että olet perinteinen ryssäntrolli joka keksii omasta päästä tarinoita.
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Entinen venäläisagentti altistui myrkylle Britanniassa

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^ Kyllä ne linkit on tullut laitettua joka postaukseen ja löytyvät ketjun alusta.Jos nyt lainaan postauksesta jatkossa niin en joka kerta sitä linkkiä lisää mukaan.
Saimme selville, että oireiden syynä on hermomyrkky... Voin vahvistaa myös uskovamme, että kaksi ihmistä, jotka voivat huonosti, otettiin kohteeksi tarkoituksellisesti, Rowley sanoi poliisin tiedotustilaisuudessa.
Mitenkä poliisi perustelee tämän kun uhreja nyt tuntuu olevan enemmänkin.Näinhän tietysti voisi olettaa mutta kun... :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Yfx

Re: Entinen venäläisagentti altistui myrkylle Britanniassa

Viesti Kirjoittaja Yfx »

sikakoira kirjoitti:^ Kyllä ne linkit on tullut laitettua joka postaukseen ja löytyvät ketjun alusta.Jos nyt lainaan postauksesta jatkossa niin en joka kerta sitä linkkiä lisää mukaan.
Yhdenkään linkin takaa ei löydy epäilyjä fentanyylista. Itse olet sen tiedon jostain kaivanut tai keksinyt ja lisännyt "uutisena" iltasanomien artikkelin perään.

Tässä muutamia hiukan erikoisempia kuolemia Britanniassa ja kaikilla jokin yhteys Venäjään.
.
VUONNA 2016 kuoli säteilyekspertti Matthew Puncher, joka osallistui Britanniaan loikanneen Litvinenkon myrkytyksen tutkintaan. Hän kuoli huomattaviin viiltovammoihin kotonaan. Asiasta viime kesänä uutisoineen Buzzfeed-verkkojulkaisun mukaan tapahtumapaikan tutkinut poliisi totesi, ettei ymmärrä, miten Puncher olisi voinut aiheuttaa vammat itse. Tästä huolimatta patologi piti mahdollisena, että säteilyekspertti aiheutti useat viiltohaavat itse.

YHTEENSÄ tapauksia on Buzzfeedin mukaan jopa neljätoista. Niihin lukeutuvat esimerkiksi vuonna 2012 kotipihalleen Surreyssa kuollut Alexander Perepilišnyij, joka paljasti Venäjän hallintoon liittyvän rahanpesukuvion. Hänen kuolemansa todettiin luonnolliseksi, mutta vasta henkivakuutusyhtiön määräämissä lisätutkimuksissa miehen vatsasta löydettiin gelsemium-nimisen, Kaukoidässä kasvavan kasvin tuottamaa myrkkyä.

Toinen selvittämättä jäänyt tapaus, johon Buzzfeedin mukaan Yhdysvallat epäilee Venäjän osallistuneen, on vuonna 2010 kuollut Britannian ulkomaantiedustelu MI6:n työtekijä Gareth Williams. Venäjää, tai sieltä käsin tapahtuvaa rahanpesua, työssään tutkinut Williams katosi elokuussa 2010, ja hänet löydettiin reilua viikkoa myöhemmin työsuhdeasuntonsa kylpyammeesta kassiin sullottuna.

Asunnosta oli siivottu sormenjäljet, ja lämmitys käännetty täysille – mahdollisesti ruumiin hajoamisen nopeuttamiseksi. Rikosta ei voitu patologin mukaan sulkea pois, mutta poliisin mukaan oli ”teoreettisesti mahdollista”, että Williams olisi sulloutunut kassiin itse.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005595169.html
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Entinen venäläisagentti altistui myrkylle Britanniassa

Viesti Kirjoittaja poikani »

Olisikohan venäläisillä tietotaitoa mihinkään tällaiseen? Venäläisethän ovat ali-ihmisiä, jotka eivät osaa mitään.
????? ?? ??????.
Vastaa Viestiin