Maahanmuuttajien rikosten määrä huolestuttaa poliisia

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Zodiac
Agentti Scully
Viestit: 674
Liittynyt: To Heinä 26, 2007 7:58 pm

Maahanmuuttajien rikosten määrä huolestuttaa poliisia

Viesti Kirjoittaja Zodiac »

Poliisi on huolestunut ulkomaalaistaustaisten henkilöiden rikollisuuden kasvusta. Turun poliisille viime vuonna ilmoitetuissa rikoksissa ulkomaalaistaustaisten osuus väkilukuun suhteutettuna oli yli kaksinkertainen suomalaisiin verrattuna. Tilastot ulottuvat joulukuun alkuun.

Turun asukkaista ulkomaalaistaustaisia on noin kuusi prosenttia, mutta heidän osuutensa poliisille viime vuonna ilmoitetuista rikoksista oli lähes 13 prosenttia.

Tilastoissa ovat mukana myös turistien tekemät rikokset.

Ulkomaalaistaustaisten epäiltyjen osuus oli erityisen korkea seksuaalirikoksissa, ryöstöissä ja pahoinpitelyissä.

Nuorten tekijöiden osalta hälyttävin tilanne on ryöstöissä ja kiristyksissä, joissa 42 prosenttia epäillyistä oli ulkomaalaistaustaisia.

Sen sijaan vahingontekoihin, kuten paikkojen töhrimiseen, ulkomaalaistaustaisten epäillään syyllistyneen huomattavasti suomalaisia harvemmin.

Turun Sanomat kävi lisäksi läpi 25 viikon ajalta viime vuonna Turun käräjäoikeuden käsiteltäviksi päätyneet syytteet. Nimeen perustuneen tarkastelun perusteella syytetyistä oli ulkomaalaistaustaisia 17 prosenttia.

Hälyttävät rikostilastot on otettu esille Turun kaupungin riskikartoituksessa, jonka tekemisessä ovat mukana kaupungin lisäksi poliisi ja pelastuslaitos.

- Erityisesti nuorten osalta jotakin on tehtävä pian. Meillä ei ole varaa menettää tätä sukupolvea, korostaa Turun poliisipäällikkö Tapio Huttunen.
http://www.turunsanomat.fi/?ts=1,3:1000 ... :0:0:0:0:0:


Pitäkää monikulttuurinne. Henkilökohtaisesti syytän tästä kommareita ja muuta roskasakkia. Toivon myöd että äärioikeistolaisuus lisääntyy kotimaassamme.

joey
Angus MacGyver
Viestit: 6783
Liittynyt: La Marras 10, 2007 9:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

Oho! En olekaan rasisti, vaikka olenkin jo pidempään epäillyt jotain tämän suuntaista! Hyvänen aika, kuinka yllättävää!

... Ei mutta oikeasti, kotouttamislässytykset ("jos niistä oikeasti välitettäis, ne niinku oikeesti ois niinku paljon kivempia") ovat mun mielestä ihan täyttä tuubaa, niitä ei vaan kiinnosta kun eivät ole omalla maallaan.

Maassa maan tavalla tai maasta pois.

Loka
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5207
Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
Paikkakunta: On The Edge

Viesti Kirjoittaja Loka »

Niinpä niin. Kun olisikin joku keino nuorten (esim just pakolaisten, omaehtoisesti maahan muuttajista tuskin on ongelmaa?) rikolliskäyttäytymiseen. Lähteekö se sitten kotimaasta jo, käytösmalli? Tuohon kun joku ratkaisu olisi niin varmasti olisin mukana. Ratkaisu ei vaan ole pakolaiskiintioiden sulkeminen, se vain siirtää ongelman muille maille ja samalla hankaloittaa Suomen asemaa hyvin monessa suhteessa muihin maihin. Karkottaminenkaan ei oikein onnistu jos maa johon sinut lähetetään on sisällissodan tms. kourissa. Eri asia tietysti aikuisen ihmisen lähetys, joka seuraukset teostaan tajuaa. Teinipojat ja tytöt tuskin tajuavat tekojensa seurauksia ja liekkö Suomen lakikin jo mikä kieltää nuorten karkotuksen? Vai lähetetäänkö siinä tapauksessa koko perhe -mahdollisesti varmaan kuolemaan? Vaikeita juttuja. Tuskin näitä kuitenkaan äärioikeistolaisuudella saadaan kuriin, yhtälönä mahdoton.

joey
Angus MacGyver
Viestit: 6783
Liittynyt: La Marras 10, 2007 9:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

Ratkaisu kaikkiin ongelmiin: altruistinen apu. Ei tarvitsisi kenenkään lähteä kotimaastaan jos vettä ei kannettaisi kaivoon. Näin kärjistäen.

Kun sitten kotimaasta on jo lähdetty: pakolaisnuorten ei oikeasti pitäisi päästä "jengiytymään". Sopeuttaminen tarkoittaa ainakin meillä päin sitä, että samasta maasta kotoisin olevia pakolaisnuoria laitetaan mahdollisimman monta samaan kouluun ja kuvitellaan, että lapsilla sitten on kivaa kun pääsevät leikkimään maanmiestensä kanssa. Menettelystähän tietysti seuraa pelkästään se, ettei pakolaisnuoria kiinnosta pätkääkään tutustua tai oppia tulemaan toimeen paikallisten nuorten kanssa. Kun sitten on vielä sotia ja luoja ties mitä muita hirveitä kokemuksia taustalla, "hälläväliä"-asenne on aika taattu.

Jokainenhan sen nyt tietää, että onnettomimmillaan ihminen on myös vihaisin. Ja se viha purkautuu usein välinpitämättömyytenä muita kohtaan.

AranRyan
Scooby-Doo
Viestit: 26
Liittynyt: Su Heinä 22, 2007 4:20 pm

Viesti Kirjoittaja AranRyan »

Loka kirjoitti:Niinpä niin. Kun olisikin joku keino nuorten (esim just pakolaisten, omaehtoisesti maahan muuttajista tuskin on ongelmaa?) rikolliskäyttäytymiseen.
Vastaanpa pikaisesti kun olen hieman kiireinen:

N.Kahden vuoden sopeuttamisleirit. 1,5v koulutusta kielestä, kulttuurista, käyttäytymismalleista jne. ja sen jälkeen puolivuotta peruskoulutus johonkin työhön.

markja
Adrian Monk
Viestit: 2911
Liittynyt: La Elo 18, 2007 3:44 am
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja markja »

AranRyan kirjoitti:N.Kahden vuoden sopeuttamisleirit. 1,5v koulutusta kielestä, kulttuurista, käyttäytymismalleista jne. ja sen jälkeen puolivuotta peruskoulutus johonkin työhön.
Kannatetaan. Juuri noin. Ja jokainen, joka kieltäytyy tuosta tai ei läpäise loppukokeita, takaisin sinne mistä on tullutkin. Samantien. Heti. Ei mitään valitusrumbaselittelyruikutuspelleilyä. Ja ensimmäisestä "Allahu Akhbar" huudosta tai vähäkään vakavamman puolisesta rikoksesta (tai muutamasta pikkurikoksestakaan) samantien takaisin sinne mistä on tullutkin, ilman mitään valitusrumbaselittelyruikutuspelleilyä. Äijä/muija samantien lentokentälle ja koneeseen ja hyvää päivän jatkoa vaan.

Jos joku alkaa ruikuttamaan, että kamalaa kun tällä tapaa perheitä rikotaan niin laitetaan toki koko perhe - tai vaikka suku mukaan vaan sitten. Jos kerran lähdetään pois kauhean ikävästä ja sortavasta ja vainon täyttämästä kotimaasta "vapaaseen länteen" niin luulisi olevan jonkin verran motivaatiota myös käyttäytyä maassa maan tavalla. Jos ei - niin heihei vaan.

En mä jaksa ymmärtää näitä, jotka itse tulevat (muka) pakoon vainoa ja vääryyttä - ja sitten täällä tekevät vääryyttä ja vainoavat muita! Jos joku tarjoaisi mulle pääsyn johonkin libertaariin valtioon, pois täältä kokdem-helvetistä, ei mulle tulisi mieleenkään, että alkaisin heti ensimmäiseksi siellä libertaarissa valtiossa sortamaan ja alistamaan muita ja muutenkin melskaamaan. Olisin helvetin kiitollinen ja tyytyväinen, että olen päässyt eroon kokdem-porukoista. On se kumma että nämä vaan...
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD

mipa74
Hetty Wainthropp
Viestit: 484
Liittynyt: Ke Loka 03, 2007 4:32 am

Viesti Kirjoittaja mipa74 »

Tulee muistaa, että on meillä onnistuneitakin pakolaisryhmiä. Esim vietnamilaiset eivät käsittääkseni merkittävissä määrin ole ongelmia aiheuttaneet.

Itselläni on teoria erään Afrikan maan pakolaisten käytökseen:

Kun on aikanaan ollut hirmuhallitsijan valtakoneistossa virkamiehenä, niin elo on ollut melko lokoisaa. Sitten kun hallitsija kaatuu, niin alkaakin jakkara tutisemaan ja henki olemaan höllässä. Ei muuta kuin pankkitili tyhjäksi ja suunnaksi pohjoinen paratiisi.

Ja kun ei ole koskaan tarvinnut päivääkään tehdä oikeaa työtä, vaan aina elänyt muiden riistämisellä, niin ei se muutos niin helppoa ole uudessa maassakaan.

Ihan oikeasti - vaikea uskoa että sieltä se köyhin ja heikoin kansanosa olisi Suomeen tullut.
When I die I don't want no part of heaven
I would not do heaven's work well
I pray the devil comes and takes me
To stand in the fiery furnaces of hell
(B.Springsteen - Youngstown)

cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Viesti Kirjoittaja cicero »

no ei niillä heikoilla ja köyhillä ole voimia tai rahaa tulla tänne. sitäpaitsi moni on syntynyt ja elänyt noissa pakolaisleireissä joten työnteko ei ole tuttua ja se riisi on aina haettu jostain apupisteestä....

on noissa pakolaisissa ihan joku hyväkin tapaus seassa. Asenteen näkee pukeutumisesta ja käytöksestä. Eräällä ystävälläni on afrikasta pakolaisena suomeen tullut mies joka on ihan fiksu tapaus. Hän on opetellut suomen kielen, tapoja ja historiaa sekä on hyvin työmotivoitunut. Hän on siivoojana sekä bussikuskina joita ei yleensä arvosteta. Hänen vaimonsa on hyvän koulutuksen saaneena esimiestehtävissä eräässä firmassa. Tätä miestä ei kuitenkaan näytä haittaavan ja hän hoitaa asiat siihen malliin että voi sanoa että on perheen pääasiallinen elättäjä loppujen lopuksi....harmi vaan että sitten seuraavat 20 samasta maasta tullutta tekee asiat ihan päinvastoin....
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"

Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

mipa74 kirjoitti:Esim vietnamilaiset eivät käsittääkseni merkittävissä määrin ole ongelmia aiheuttaneet.
Mitä tarkoitat? Rikoksia ainakin tehtailevat...
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.

Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

cicero kirjoitti:no ei niillä heikoilla ja köyhillä ole voimia tai rahaa tulla tänne.
Ai tarvitse olla voimia tai rahaa, jos tuodaan pakolaisleiriltä kiintiöpakolaisena...
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.

joey
Angus MacGyver
Viestit: 6783
Liittynyt: La Marras 10, 2007 9:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

Marsalkka kirjoitti:
cicero kirjoitti:no ei niillä heikoilla ja köyhillä ole voimia tai rahaa tulla tänne.
Ai tarvitse olla voimia tai rahaa, jos tuodaan pakolaisleiriltä kiintiöpakolaisena...
Samaa mietin itsekin. Ulkomaalaistaustaisia, jotka ovat ns. vapaaehtoisesti työn perässä tai muista syistä tulleet Suomeen, on kyllä häviävän pieni osa verrattuna näihin pakolaisiin, jotka siis ohjautuvat monen mutkan kautta tänne pakon edessä. Kun sisällissota tai muu karkoittava tekijä iskee kotimaahan, joutuvat pakosalle lähtemään käsitääkseni myöskin keskiluokkaiset ja sitä "alemmat". En oikein ymmärrä, että mihin rahaa siinä pakolaisuudessa tarvitsee, tai miten raha pakolaisuuden mahdollistaa. Kuitenkin moni siinä tilanteessa, että on menettänyt kotimaassaan kaiken.

Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

joey kirjoitti:
Marsalkka kirjoitti:
cicero kirjoitti:no ei niillä heikoilla ja köyhillä ole voimia tai rahaa tulla tänne.
Ai tarvitse olla voimia tai rahaa, jos tuodaan pakolaisleiriltä kiintiöpakolaisena...
Samaa mietin itsekin.
Ensimmäisinä tänne tulleet somalit ovat toki poikkeuksena. Suurin osa heistä oli ollut opiskelemassa itäisessä naapurimaassamme.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.

cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Viesti Kirjoittaja cicero »

Marsalkka kirjoitti:
joey kirjoitti:
Marsalkka kirjoitti: Ai tarvitse olla voimia tai rahaa, jos tuodaan pakolaisleiriltä kiintiöpakolaisena...
Samaa mietin itsekin.
Ensimmäisinä tänne tulleet somalit ovat toki poikkeuksena. Suurin osa heistä oli ollut opiskelemassa itäisessä naapurimaassamme.

myös tuolla pakolaisleireillä on ihmisiä joilla on rahaa oman maansa mittapuun mukaan. ensin siis tulevat ne jotka ostavat paikkansa koneessa. Avustustyöntekijät eivät pysty tuhansia ihmisiä vahtimaan j atarkistamaan että kuka on kuka ja ketä tekee mitä. Viime vuonna tuli teeveestä ohjelma jossa käsiteltiin aihetta. Minulle tuli täysin yllätyksenä että nuo pakolaisleirit ovat kuin kyliä joissa ihmisillä on mahdollisuus parantaa olojaan. saada parempi teltta tms. eli edes noilla pakolaisleireillä ei pääse pakoon tuota vahvempi/heikompi asetelmaa. Ihminne on luonteltaan sellainen että paikassa kuin paikassa alkavat valtarakenteet muodostumaan vaikka olot olisivat kuinka heikot. Ihmisethän käy siellä kauppaa ruuastaan jota saavat avustustyöntekijöiltä jne. Kaikkein köyhimmät ja huonokuntoisimmat eivät ikinä saavuta edes noita pakolaisleirien portteja vaan menehtyvät matkalla.
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"

Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

cicero kirjoitti:

myös tuolla pakolaisleireillä on ihmisiä joilla on rahaa oman maansa mittapuun mukaan. ensin siis tulevat ne jotka ostavat paikkansa koneessa.
Missä koneessa? Lentävätkö he pakolaisleirille jollain koneella? Vai poistuvatko he pakolaisleiriltä Suomen jollain hankkimallaan yksityiskoneella?
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.

Avatar
Zodiac
Agentti Scully
Viestit: 674
Liittynyt: To Heinä 26, 2007 7:58 pm

Viesti Kirjoittaja Zodiac »

Rikosten määrä kasvoi Turussa
Poliisin tietoon tulleet rikokset lisääntyivät viime vuonna Turussa. Rikoksia kirjattiin runsaat 33 000, määrä nousi noin yhdeksällä prosentilla edellisvuodesta. Rikoslakirikoksia rikoksista oli vajaa 26 000.

Omaisuusrikoksia tehtiin Turussa runsaat 14 000. Niiden määrä kasvoi samoin kuin vahingontekojen, väkivallan ja huumausainerikosten määrä.

Alle 21-vuotiaiden osuus kaikista rikoksentekijöistä nousi muutamalla prosentilla. Alle 15-vuotiaiden osuus sen sijaan nousi yli 50 prosentilla.

Ulkomaalaistaustaiset tekivät rikoksista noin 12 prosenttia. Nuorten tekemistä ryöstöistä ja kiristyksistä ulkomaalaiset tekivät liki puolet.

Myös liikenneonnettomuuksien uhrien määrä kasvoi selvästi. 7 kuoli ja 334 loukkaantui. Toissa vuonna kuoli 3 ja loukkaantui 244 ihmistä.

Poliisin mukaan uhrien määrä viittaa ajonopeuksien kasvamiseen.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1478722

Vastaa Viestiin