Koirasusia jouduttu lopettamaan

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Koirasusia jouduttu lopettamaan

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Pääepäilty Lopelta – Susia salakuljetettiin Venäjältä Suomeen ja niitä käytettiin koirasusien pentutehtailuun

Pääepäilty on Lopella asuva koirasusien kasvattaja. Esitutkinnassa selvisi, että pääepäillyn tilalle Lopelle on salakuljetettu Venäjältä marraskuussa 2017 ja toukokuussa 2018 yhteensä neljä sutta.

Helsingin poliisi on tutkinut tammikuusta saakka laajaa susiin ja koirasusiin liittyvää rikoskokonaisuutta. Asian esitutkinta on loppusuoralla ja yhteensä kahdentoista epäillyn rikoksen kokonaisuus siirtyy syyteharkintaan loppukesän aikana.

Epäillyt rikokset – törkeä eläinsuojelurikos, eläinsuojelurikos, kahdeksan luonnonsuojelurikosta ja kaksi salakuljetusta – ovat tapahtuneet heinäkuun 2016 ja tammikuun 2019 välisenä aikana Lopella, Vaalimaalla, Orimattilassa ja Karkkilassa.

Poliisi epäilee rikoksista yhteensä kahdeksaa henkilöä. Pääepäilty on Lopella asuva koirasusien kasvattaja.

Poliisi sai pian vuodenvaihteen jälkeen tiedon, että yksityishenkilöiden hallussa on mahdollisesti luonnonvarainen susi Karkkilassa.

Helsingin poliisilaitoksen viime syksynä perustama eläimiin liittyviin rikoksiin erikoistunut tutkintaryhmä otti asian hoitaakseen.
– Ryhmä tutkii pääsääntöisesti vain Helsingissä tapahtuneita rikoksia, mutta tämä tapaus oli erityisen mielenkiintoinen ja ulottui monen poliisilaitoksen alueelle, joten ajattelimme, että tässä voisi olla opettavainen kokonaisuus tuoreelle ryhmällemme, kertoo ryhmän tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Anne Hietala Helsingin poliisilaitokselta.

Kotietsinnät kolmeen kohteeseen
Esitutkinnassa selvisi, että pääepäillyn tilalle Lopelle on salakuljetettu Venäjältä marraskuussa 2017 ja toukokuussa 2018 yhteensä neljä sutta.

Hämeen Sanomat uutisoi asiasta. 16.1.2019: Lopelta paljastui koirasusia kasvattanut kennel – Käräjäoikeus vangitsi villejä susia pitäneen naisen

Näistä eläimistä yksi oli Karkkilassa ja kaksi oli siirretty Orimattilaan piiloon viranomaisilta, koska pääepäillyn luokse oli tulossa eläinsuojelutarkastus.

Poliisi teki tammikuun alussa samaan aikaan kotietsinnät kaikkiin kolmeen kohteeseen. Poliisin mukana oli myös eläinlääkäreitä, jotka tekivät kohteisiin eläinsuojelutarkastukset.

Karkkilan kohteesta löytyi eläin, joka oli tutkimusten perusteella puhdas pohjoiseurooppalainen susi.

Esitutkinnassa on selvinnyt, että se oli tuotu Suomeen yhtä aikaa samasta pentueesta olleen toisen suden kanssa. Toinen susi oli lopetettu aiemmin Lopen tilalla.

Eläimet olivat ilman vettä ja ruokaa
Orimattilan kohteeseen tehdyssä kotietsinnässä löytyi kaksi sudeksi epäiltyä eläintä.

Eläimet olivat ilman vettä ja ruokaa pimeässä, vahvasti virtsalta ja ulosteelta haisevassa pihasaunassa.

Tutkimuksissa selvisi, että musta yksilö oli puhdas pohjoisamerikkalaista alkuperää oleva susi tai kaukainen takaisinristeytymä, joka on geneettisesti lähimpänä pohjoisamerikkalaista sutta. Saunassa olleen harmaan yksilön on tutkittu olleen kolmannen polven takaisinristeymä eurooppalaiseen suteen.

Koirasusitilalla Lopella oli kotietsintähetkellä 64 koiraeläintä sekä kissa, kanoja, kyyhkyjä, minisikoja ja vuohia.

Osa koirista oli hoidossa tilan yhteydessä sijaitsevassa koirahoitolassa. Eläinten tilat olivat epäsiistit ja puutteelliset eikä eläimille ollut tarjolla asianmukaisesti vettä ja ravintoa.

Poliisi otti kiinni tilan omistavan naisen sekä tilalla epävirallisesti asuvan miehen.

Mies pääsi vapaaksi parin päivän jälkeen, mutta nainen vangittiin Helsingin käräjäoikeuden päätöksellä.

Yli 30 eläintä jouduttiin lopettamaan
Poliisille tuli usealta taholta tietoa, että Lopen tilalta hävisi ensimmäisen kotietsinnän jälkeen koiraeläimiä. Poliisille ei kerrottu, mihin ne päätyivät.

Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi myös, että pidätettynä ollut mies oli vapautumisensa jälkeen itse lopettanut useita koirahoitolassa olleita koiria.

Poliisi teki takavarikkopäätöksen tilalla jäljellä olleista koiraeläimistä, koska niille ei ollut mahdollista järjestää asianmukaista hoitoa.

Poliisin mukaan koirasudet eivät olleet sisäsiistejä, tottuneita käsittelyyn, eivätkä olisi tulleet toimeen vieraiden ihmisten tai koirien kanssa.

Lopen tilalle tehtiin toinen kotietsintä tammikuun lopussa.

Silloin tilalla oli jäljellä reilut 30 koiraeläintä. Niistä 33 lopetettiin eläinsuojelulain 47 pykälän perusteella. Lopetetut koirat olivat eriasteisia koirasusia sekä laumanvartijarotuja, joita on vaikea sijoittaa uudelleen. Kahdelle pienelle koiralle löydettiin uusi sijoituspaikka.

Yksi Lopella lopetetuista eläimistä lähetettiin tutkimuksiin vahvan susimaisuutensa vuoksi. Tämän yksilön on tutkimuksissa todettu olleen toisen polven takaisinristeymä pohjoisamerikkalaiseen suteen.

Sekä esitutkinnassa suoritetuissa kuulusteluissa että eläimen ruumiinavauksessa on selvinnyt, että tällä yksilöllä on ollut kahdet pennut. Nämä pennut ovat F3-luokan koirasusia, jotka ovat Suomessa kiellettyjen listalla. Esitutkinnassa ei ole selvitetty, missä nämä yksilöt ovat.

Esitutkinnassa on tuotu esille muitakin epäiltyjä susien tuonteja, mutta näiden eläinten kohtalosta tai tarkasta perimästä ei ole tietoa.

Poliisi ei tiedota tapauksesta enempää.
Hämeen Sanomat
20.6.2019 09:23 Päivitetty 20.6.2019 12:34
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

AnitaBlake
Nikke Knakkertton
Viestit: 179
Liittynyt: Pe Touko 20, 2016 1:57 pm

Re: Koirasusia jouduttu lopettamaan

Viesti Kirjoittaja AnitaBlake »

https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/46687 ... 3oE2Q7U_DQ

Miten iso rikosvyyhti lopulta paljastuu? – Venäjältä salakuljetettu Suomeen ainakin neljä sutta, ja koirasusia voi yhä juosta vapaana

Poliisi on tutkinut tammikuusta lähtien poikkeuksellisen laajaa susi- ja koirasusivyyhtiä. Neljän suden DNA-testit varmistettiin Yhdysvalloissa saakka. Näiden susien jälkeläisiä eli koirasusia voi yhä olla metsissä. Koirasusi on ollut Suomessa haitallinen vieraslaji vuodesta 2016 alkaen.

Venäjältä on saatettu salakuljettaa Suomeen susia luultua enemmän. Osa näiden susien jälkeläisistä eli koirasusista voi liikkua luonnossa ja lisääntyä edelleen.

Poliisi on tutkinut tammikuusta lähtien poikkeuksellisen laajaa susi- ja koirasusivyyhtiä lähinnä Kanta-Hämeen ja Uudenmaan seuduilla. Suomeen on salakuljetettu Venäjältä ainakin neljä sutta, joista on todennäköisesti risteytetty koirasusia.

Susia on voitu tuoda Suomen rajan yli enemmän kuin neljä.

– Kuulusteluissa on ollut siitä viitteitä, rikoskomisario Saara Asmundela Helsingin poliisista kertoo.

Poliisi on selvittänyt esitutkinnassa, mistä päin Venäjää ja miten rajan yli on tultu, mutta toistaiseksi niistä ei tiedoteta.

Asmundelan mukaan näin laajaa susiin liittyvää poliisitutkintaa ei ole tiettävästi Suomessa tehty aikaisemmin. Rikollinen toiminta vaikuttaa olleen päämäärätietoista.

Susien jälkeläisten lukumäärästä tai sijainnista poliisilla ei ole tietoa, mutta yhden geeniperimältään tutkitun naaraan ruumiinavauksessa ilmeni varmuudella, että sillä oli ollut ainakin kahdet pennut.

Poliisin mukaan pennut ovat koirasusia, jotka ovat Suomessa kiellettyjen listalla. Suomi on kiristänyt suhtautumistaan koirasusiin: se on ollut haitallinen vieraslaji vuodesta 2016 alkaen.

Koirasusia on voinut levitä luontoon, kun poliisi teki viime talvena kotietsinnän Kanta-Hämeessä Lopella sijaitsevalle koirasusitilalle. Poliisin mukaan siinä yhteydessä ainakin yksi koirasusi pääsi karkaamaan.

Vyyhti alkoi purkautua, kun poliisi sai heti viime vuodenvaihteen jälkeen tiedon, että yksityishenkilöiden hallussa Karkkilassa olisi luonnonvarainen susi.

Selvisi, että pääepäillyn tilalle Kanta-Hämeeseen Lopelle oli salakuljetettu Venäjältä marraskuussa 2017 ja toukokuussa 2018 yhteensä neljä sutta. Näistä yksi oli nyt huomattu Karkkilassa ja kaksi oli siirretty Orimattilaan piiloon viranomaisilta, koska pääepäillyn luokse oli tulossa eläinsuojelutarkastus.

Pääepäilty on Lopella asuva koirasusien kasvattaja. Nainen vangittiin tammikuussa, mutta Kanta-Hämeen käräjäoikeus vapautti hänet maaliskuussa. Rikoksista epäillään kaikkiaan kahdeksaa henkilöä.

Poliisi teki tammikuun alussa samaan aikaan kotietsinnät kaikkiin kolmeen kohteeseen eli Lopelle, Orimattilaan ja Karkkilaan. Poliisin mukana oli myös eläinlääkäreitä, jotka tekivät kohteisiin eläinsuojelutarkastukset.

Karkkilan susi oli tutkimusten perusteella puhdas pohjoiseurooppalainen susi. Selvisi, että se oli tuotu Suomeen yhtä aikaa samasta pentueesta olleen toisen suden kanssa. Toinen susi oli jo lopetettu Lopen tilalla.

Orimattilassa kotietsinnässä löytyi kaksi sudeksi epäiltyä eläintä. Eläimet olivat ilman vettä ja ruokaa pimeässä, vahvasti virtsalta ja ulosteelta haisevassa pihasaunassa.

Neljälle sudelle tehtiin DNA-testit. Näytteet lähetettiin Yhdysvaltoihin varmistukseen, ja niitä verrattiin eurooppalaisiin ja amerikkalaisiin susikantoihin. Lopulliset lausunnot kirjoitti Luonnonvarakeskus.

Koirasusitilalla Lopella tilat olivat epäsiistit ja puutteelliset. Eläimille ei ollut tarjolla asianmukaisesti vettä ja ravintoa ja ne käyttäytyivät pelokkaasti ja joillakin oli selkeästi terveysvaivoja. Poliisi teki takavarikkopäätöksen jäljellä olleista koiraeläimistä.

Lopen tilalle tehtiin toinen kotietsintä tammikuun lopussa. Silloin siellä oli jäljellä reilut 30 koiraeläintä, joista lähes kaikki lopetettiin eläinsuojelulain perusteella. Lopetetut koirat olivat eriasteisia koirasusia sekä laumanvartijarotuja.

Suomen luonnolle on riski, jos koira ja susi risteytyvät keskenään, erityisasiantuntija Jussi Laanikari maa- ja metsätalousministeriöstä sanoo.

Tällä hetkellä viranomaisten tiedossa on 2000-luvulta kolme kappaletta koiran tai koirasuden ja suden risteymätapausta eli koirasutta luonnossa.

Koirasudet on tavattu Juvalla 2004, Sotkamossa ja Kuhmossa 2010 ja Parkanossa 2010. Yksilöt ja pentueet hävitettiin.

Risteymistä otettiin DNA-näytteet, joita verrattiin yli 300 suden DNA-näytekokoelmaan. Koirasusien näytteet erosivat huomattavasti susien näytteistä. Ulkonäön perusteella yksilöitä ei olisi voitu selvittää koirasusiksi.

Koirasusi on ollut Suomessa haitallinen vieraslaji vuodesta 2016 alkaen. Siitä asti sen maahantuonti on ollut kiellettyä.

Tämän vuoden toukokuussa koirasusien kasvattaminen kiellettiin asetuksella. Koirasutta ei saa myydä, ostaa, pitää hallussa tai päästää vapaaksi luontoon.

Kieltojen tarkoituksena on turvata suden geneettinen puhtaus. Ruotsissa on ollut vastaavanlainen kielto jo usean vuoden.

Jussi Laanikarin mukaan on poikkeuksellista, mutta ei mahdotonta, että ihmisen hallinnasta esimerkiksi tarhasta on päässyt koirasusia luontoon.

MITÄ SEURAAVAKSI?
Syyteharkintaan


Epäiltyjä rikoksia on 12: törkeä eläinsuojelurikos, eläinsuojelurikos, kahdeksan luonnonsuojelurikosta ja kaksi salakuljetusta. Rikokset ovat tapahtuneet heinäkuun 2016 ja tammikuun 2019 välisenä aikana Lopella, Vaalimaalla, Orimattilassa ja Karkkilassa.

Poikkeuksellisen laajan susi- ja koirasusivyyhdin esitutkinta on valmis ja nyt loppulausuntokierroksella.

Seuraava askel jutun etenemisessä on se, että rikoskokonaisuus on siirtymässä syyteharkintaan.

Osa asianosaisista pyysi lisäaikaa loppulausunnon jättämiselle, ja sitä myönnettiin. Kun loppulausunnot on saatu ja jos uusia toimenpiteitä ei tutkinnassa tarvita, kokonaisuus siirtyy syyteharkintaan.

Syyteharkinnassa katsotaan, nostetaanko syytteet esitutkinnan perusteella.

Asiaa on tutkinut Helsingin poliisin eläimiin liittyvien rikosten tutkintaryhmä, joka on perustettu viime syksynä. Tapaus ulottuu usean poliisilaitoksen alueelle.

Nefi
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: Ma Maalis 04, 2019 1:06 pm

Re: Koirasusia jouduttu lopettamaan

Viesti Kirjoittaja Nefi »

https://yle.fi/uutiset/3-10980957

Koirasusikasvattaja salakuljetti susia Venäjältä Suomeen – laaja rikoskokonaisuus siirtyi syyteharkintaan

Epäiltyjä rikoksia on kaksitoista ja epäiltyjä tekijöitä kahdeksan.

Vuodenvaihteen jälkeen paljastunut laaja susiin ja koirasusiin liittyvä rikoskokonaisuus on siirtynyt syyteharkintaan, Helsingin poliisista kerrotaan. Yhteensä kahdentoista epäillyn rikoksen kokonaisuus on nyt Itä-Uudenmaan syyttäjäviraston käsissä.

Epäillyt rikokset ovat törkeä eläinsuojelurikos, eläinsuojelurikos, kahdeksan luonnonsuojelurikosta ja kaksi salakuljetusta. Rikosten epäillään tapahtuneen Lopella, Karkkilassa, Orimattilassa ja Vaalimaalla heinäkuun 2016 ja tammikuun 2019 välisenä aikana.

Jutun pääepäilty on Kanta-Hämeessä Lopella asunut koirasusien kasvattaja. Epäiltyjä on yhteensä kahdeksan.

Esitutkinnassa selvisi, että pääepäillyn tilalle Lopelle oli salakuljetettu Venäjältä useita susia. Susia oli siirretty Karkkilaan ja Orimattilaan. Koirasusien kasvatus on Suomessa kielletty.

Tutkinta alkoi poliisin saatua tiedon luonnonvaraisesta sudesta, joka oli yksityishenkilöiden hallussa Karkkilassa. Kokonaisuuden tutki Helsingin poliisilaitoksen eläimiin liittyviin rikoksiin erikoistunut tutkintaryhmä.

Kotietsinnät kolmeen kohteeseen
Poliisi teki tammikuun alussa samaan aikaan kotietsinnät kolmeen kohteeseen.

Karkkilasta löytyi tutkimusten perusteella puhdas pohjoiseurooppalainen susi. Se oli tuotu Suomeen yhtä aikaa samasta pentueesta olleen toisen suden kanssa. Toinen susi oli lopetettu aiemmin Lopen tilalla.

Orimattilassa tehdyssä kotietsinnässä löytyi kaksi sudeksi epäiltyä eläintä. Eläimiä pidettiin ulosteen katkuisessa pihasaunassa, ilman vettä ja ruokaa.

Koirasusitilalla Lopella oli kotietsintähetkellä 64 koiraeläintä sekä kissa, kanoja, kyyhkyjä, minisikoja ja vuohia.

Tilat olivat epäsiistit ja puutteelliset, eläimille ei ollut tarjolla asianmukaisesti vettä ja ravintoa, eläimet käyttäytyivät pelokkaasti ja hermostuneesti ja joillakin oli selkeästi terveysvaivoja.

Poliisi otti tuolloin kiinni tilan omistavan naisen, joka vangittiin Helsingin käräjäoikeuden päätöksellä.

Lopen tilalle tehtiin toinen kotietsintä tammikuun lopussa. Silloin tilalla oli jäljellä reilut 30 koiraeläintä. Niistä 33 lopetettiin eläinsuojelulain perusteella. Lopetetut koirat olivat eriasteisia koirasusia sekä laumanvartijarotuja, joita on vaikea sijoittaa uudelleen.

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6416
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Koirasusia jouduttu lopettamaan

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

En henk koht ymmärrä ihmisiä jotka diggaa koirasusia, huskysusia tai joitakin epämuodostuneita tassuja kissoilla, koirilla.
Extreme lemmikit jättäisin elukoiden kotimaahan, kun ei meillä eläinlääkäritkään kaikkia maailman tauteja tunne.
Ongelmat ja ikävä tulee vastaan siinä vaiheessa kun eläin sairastuu ja tarvitsee eläinlääkäriä.

Nefi
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: Ma Maalis 04, 2019 1:06 pm

Re: Koirasusia jouduttu lopettamaan

Viesti Kirjoittaja Nefi »

Ja toiminta jatkuu bulvaanien kautta. Lavialainen sekarotuisten koirien "kasvattaja" on kertonut ottavansa pääepäillyn toiminnan omiin nimiinsä. Eivät piittaa lainsäädännöstä ja tietävät että touhua hankala valvoa.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Koirasusia jouduttu lopettamaan

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Lopen koirasusijutussa syytteet neljälle epäillylle: törkeitä eläinsuojelurikoksia ja salakuljetusta

Pääepäillyn tilalle Lopelle oli salakuljetettu Venäjältä useita susia.

Syyttäjä on nostanut syytteet neljää henkilöä vastaan Lopen koirasusijutussa.

Yhtä epäillyistä syytetään viidestä luonnonsuojelurikoksesta, törkeästä eläinsuojelurikoksesta, kahdesta salakuljetuksesta ja kahdesta eläinsuojelurikoksesta.

Toista epäillyistä syytetään kahdesta salakuljetusrikoksesta ja neljästä luonnonsuojelurikoksesta.

Kolmatta epäiltyä syytetään törkeästä eläinsuojelurikoksesta, kahdesta luonnonsuojelurikoksesta ja metsästysrikoksesta. Neljäs henkilö saa syytteen laittomasta tuontitavaraan ryhtymisestä, kahdesta luonnonsuojelurikkomuksesta ja eläinsuojelurikoksesta.

Haastehakemukset on toimitettu Kanta-Hämeen käräjäoikeuteen. Käsittelypäiviä ei ole vielä päätetty.

Koirasusikasvatusta ja eläinten huonoa kohtelua
Jutun pääepäilty on Kanta-Hämeessä Lopella asunut koirasusien kasvattaja. Esitutkinnassa selvisi, että pääepäillyn tilalle Lopelle oli salakuljetettu Venäjältä useita susia. Koirasusitilalla Lopella oli kotietsintähetkellä viime vuoden tammikuun alussa 64 koiraeläintä sekä kissa, kanoja, kyyhkyjä, minisikoja ja vuohia.

Lopen tilalle tehtiin toinen kotietsintä tammikuun lopussa 2019. Silloin tilalla oli jäljellä reilut 30 koiraeläintä. Niistä 33 lopetettiin eläinsuojelulain perusteella.

Susia oli siirretty Karkkilaan ja Orimattilaan. Tutkinta alkoi poliisin saatua tiedon luonnonvaraisesta sudesta, joka oli yksityishenkilöiden hallussa Karkkilassa.

Poliisin kotietsinnöissä löytyi Karkkilasta tutkimusten perusteella puhdas pohjoiseurooppalainen susi. Se oli tuotu Suomeen yhtä aikaa samasta pentueesta olleen toisen suden kanssa. Toinen susi oli lopetettu aiemmin Lopen tilalla.

Orimattilassa tehdyssä kotietsinnässä löytyi musta susi, joka oli ilmeisesti pohjoisamerikkalaista alkuperää, sekä harmaa yksilö, joka oli kolmannen polven takaisinristeymä eurooppalaiseen suteen. Eläimiä pidettiin ulosteen ja virtsan katkuisessa pihasaunassa, ilman vettä ja ruokaa.
YLE
7.2.2020 klo 13.26 päivitetty 7.2.2020 klo 13.42
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Geepo
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 114
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 6:36 pm

Re: Koirasusia jouduttu lopettamaan

Viesti Kirjoittaja Geepo »

"Oikeudenkäynti koirasusia tarhanneita henkilöitä vastaan käynnistyy syyskuussa Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa Hämeenlinnassa. Oikeudenkäynti alkaa 16. syyskuuta pidettävällä valmisteluistunnolla. Lopella asuneen koiratarhurin tilalta löytyi tammikuussa 2019 tehdyssä poliisiratsiassa 60 koiraa tai koirasutta, joista osan epäiltiin olevan oikeita susia. Eläimiä jouduttiin lopettamaan niiden heikon kunnon takia. Asiassa on nostettu useita syytteitä, jotka koskevat muun muassa törkeää eläinsuojelurikosta, metsästysrikosta ja laitonta uhkausta".

https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame ... a-1480509/
Heikot itkevät
Vahvat nauravat
Viisaat hymyilevät

Geepo
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 114
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 6:36 pm

Re: Koirasusia jouduttu lopettamaan

Viesti Kirjoittaja Geepo »

Syyttäjä: Lopen koirasusitehtailija pieksi eläimiä ketjuilla – päätekijäksi epäilty nainen kiistää raskaat eläinsuojelurikokset

Päätekijää syytetään yhteensä 11 rikoksesta.

Syyttäjä vaatii Lopen koirasusijutun pääepäiltynä olevalle naiselle ehdollista vankeusrangaistusta ja eläintenpitokieltoa. Pääepäilty kiistää kaikki häntä vastaan nostetut syytteet.

Eläimiä pidettiin likaisissa, ahtaissa ja puutteellisissa tiloissa, sanoo syyttäjä. Syytteen mukaan nainen myös pahoinpiteli eläimiä nyrkeillä, ketjuilla, kepeillä ja harjoilla hakkaamalla.

Syytteessä sanotaan, että pääepäilty on pitänyt ulkona tarhattuna 40–64 koiraa. Koirien lisäksi tilalla on ollut kanoja, kaneja, vuohia, minipossuja ja kyyhkysiä.

Koiraeläimet olivat suurelta osin koiran ja suden jälkeläisiä. Syyttäjän mukaan tarhassa oli susia tai sellaisia koirasusia, jotka ovat niin lähellä sutta, että niiden hallussapito epäillyn tarkoituksiin oli kiellettyä tai ainakin luvanvaraista.

Oikeuskäsittelyn valmisteluistunto alkoi tänään Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa.

Syytetyt syyttävät toisiaan
Syyttäjän mukaan nainen toi Venäjältä Suomeen susia ja koirasusia ja pyrki myymään niitä. Syytetyn epäillään pitäneen koiratarhassaan Yoda-nimistä koiran ja suden risteytystä, joka on toisen polven takaisinristeymä. Syytteen mukaan päätekijä teetti eläimellä ainakin kahdet jälkeläiset vuosina 2017 ja 2018.

Päätekijä kiistää luonnonsuojelurikoksen muun muassa sillä perusteella, että hänen hallussaan ollut koira ei ollut susi tai kielletty koirasusiristeymä, ja pentuja ei ole tehty myyntitarkoitukseen.

Päätekijä vastaa tulleensa lavastetuksi epäillyistä luonnonsuojelurikoksista ja salakuljetuksesta eikä ole ollut tietoinen eläinten taustoista.

Eläimet Venäjältä tuonut toinen syytetty taas väittää tuoneensa eläimet maahan päätekijän pyynnöstä. Hän uskoi asiakirjojen olevan aitoja ja tuonnin laillista.

Uhkasiko pääepäilty tappaa ilmiantajan?
Jutun pääepäiltyä syytetään 11 rikoksesta. Syytteet tulivat viidestä luonnonsuojelurikoksesta, törkeästä eläinsuojelurikoksesta, kahdesta salakuljetuksesta, kahdesta eläinsuojelurikoksesta ja laittomasta uhkauksesta.

Uhkauksessa on syyttäjän mukaan kyse siitä, että pääepäilty uhkasi tappaa naisen, joka olisi mahdollisesti voinut ilmiantaa päätekijän.

Syyttäjä nosti asiassa syytteet neljää henkilöä vastaan helmikuussa 2020. Syytettyinä ovat lisäksi kaksi naista ja yksi mies.

Toista epäillyistä syytetään kahdesta salakuljetusrikoksesta ja neljästä luonnonsuojelurikoksesta.

Kolmatta epäiltyä syytetään törkeästä eläinsuojelurikoksesta, kahdesta luonnonsuojelurikoksesta ja metsästysrikoksesta. Neljäs henkilö saa syytteen laittomasta tuontitavaraan ryhtymisestä, kahdesta luonnonsuojelurikkomuksesta ja eläinsuojelurikoksesta.

Epäillyt kiistävät kaikki rikokset.

https://yle.fi/uutiset/3-11546399
Heikot itkevät
Vahvat nauravat
Viisaat hymyilevät

KuroiNeko
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: To Maalis 31, 2016 12:26 pm

Nainen toi Venäjältä Suomeen susia ja koirasusia, hakkasi ja piti niitä saastaisissa tiloissa

Viesti Kirjoittaja KuroiNeko »

Syyttäjä: Nainen toi Venäjältä Suomeen susia ja koirasusia, hakkasi ja piti niitä saastaisissa tiloissa

Syyttäjä vaatii naiselle ehdollista vankeusrangaistusta ja eläintenpitokieltoa. Nainen kiistää kaikki syytteet.

Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa on keskiviikkona alettu käsitellä poikkeuksellista eläinsuojelurikosta. Pääsyytettynä jutussa on nainen, joka syyttäjän mukaan toi Suomeen susia ja koirasusia ja kaltoinkohteli ja pahoinpiteli niitä Lopella pitämällään tilalla.

Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2016–2019. Nainen kiistää kaikki syytteet.

Syytteen mukaan nainen toi Venäjältä ainakin viisi sutta tai sen läheistä jälkeläistä, Yodan, Yukon, Alycen, Yetin ja Yennan. Eläimistä Yoda oli syytteen mukaan liki 80-prosenttisesti susi ja Yuko lähes sataprosenttisesti.

Syyttäjä katsoo, että naisen tarkoitus oli hyötyä eläimistä taloudellisesti muun muassa teettämällä niillä jälkeläisiä.

Naisen tilalle tehtiin useita tarkastuksia, joissa löydettiin kymmeniä heikossa tilassa olevia eläimiä. Ulkotarhoista löytyi kaikkiaan 40–64 koiraa. Koirista suurin osa oli koirasusia ja niiden lisäksi tilalla oli sekarotuisia koiria, huskyja ja kaukaasianpaimenkoira. Lisäksi naisella oli kanoja, kaneja, vuohia, minipossuja ja kyyhkyjä.

Syyttäjä vaatii naiselle vähintään vuoden ja kahden kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta muun muassa törkeästä eläinsuojelurikoksesta ja useista luonnonsuojelurikoksista. Naisen kanssa eläimiä Lopella pitäneelle miehelle vaaditaan kahdeksan kuukauden vankeusrangaistusta. Kummallekin vaaditaan lisäksi eläintenpitokieltoa. Myös mies kiistää syytteet.

Eläimet asuivat ulosteiden likaamissa tiloissaEläinten tilat olivat syytteen mukaan likaiset, ahtaat ja puutteelliset. Ulosteita oli syytteen mukaan niin paljon, että eläimille ei löytynyt puhtaita ja kuivia makuupaikkoja.

– Makuualustojen ja suojan puute sekä likaisuus aiheuttavat sen, että maassa oleva virtsa ja uloste polttavat eläimen ihoa. Likainen pitopaikka likaa eläimen kehon ja altistaa ulosteen tarttumisen keholle aiheuttaen näin tarpeetonta kärsimystä, syytteessä sanotaan.

Syyttäjän mukaan tilojen ahtauden takia eläimet eivät päässeet liikkumaan ja niillä ei ollut ruokaa ja juomaa.

– Yhdessä tarhassa on ollut todella laiha husky-rotuinen koira, joka on tärissyt ja ollut kylmissään, syytteessä sanotaan.

Syytteen mukaan nainen teetti susilla, koirasusilla ja koirilla jatkuvasti pentuja saadakseen rahaa. Lisäksi hän käytti syytteen mukaan eläimiä "kouluttaessaan" väkivaltaa ja hakkasi niitä nyrkeillä, kepeillä, harjoilla ja ketjuilla.

– Ottaen huomioon edellä mainittujen laiminlyönteihin liittyvä pitkäaikaisuus ja erityisesti koirien ja koirasusien kasvatuksessa käytetty väkivalta, on syytetty menetellyt eläimiä kohtaan myös raa'alla ja julmalla tavalla, syytteessä sanotaan.

Koirasudet piilotettiin viikoiksi pimeään saunaanNainen ei pärjännyt hankkimiensa susien tai koirasusien kanssa, sillä eläimet eivät sopeutuneet vankeudessa elämiseen ja olivat stressaantuneita. Naisen väkivaltaisuus teki yhdestä eläimestä yhä vain aggressiivisemman, syytteessä sanotaan. Syytteen mukaan nainen lopetti tai ampui osan eläimistä itse. Viranomaiset lopettivat loput.

Loppuvuodesta 2018 nainen vei syyttäjän mukaan kaksi sutta tai koirasutta piiloon. Yeti ja Yenna löydettiin Orimattilasta saunarakennuksesta, jonka ikkunat oli peitetty vanerilla. Sauna oli pimeä, ja siellä oli tarkastajien mukaan silmiä kirvelevä ammoniakin haju.

Syytteiden perusteella eläimet olivat saunassa yli kolme viikkoa.

– Eläimillä ei ole ollut vettä tarjolla. Ne ovat pelänneet ihmisiä eivätkä ole antaneet koskea itseensä. Ne on saatu lauteiden alta ulos ainoastaan vetämällä karvoista, syytteessä sanotaan.

Syytteen mukaan eläimiä ei pystynyt taluttamaan hihnassa, joten niiden ulkoilutusmahdollisuuksien on täytynyt olla olemattomat. Yeti ja Yenna päädyttiin lopettamaan paikalla, sillä niiden hoitamisen katsottiin aiheuttavan niille suurta pelkoa ja kärsimystä.

Eläimiä saunassa pitäneelle naiselle vaaditaan tuntuvaa sakkorangaistusta. Lisäksi jutussa syytettynä on eläinten tuomisessa auttanut nainen, jolle syyttäjä vaatii neljän kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta. Kumpikin kiistää syytteet.

Naisen mukaan eläimet eivät olleet susiaPääsyytetty kiistää, että hänen hallussaan olleet eläimet olisivat olleet susia. Hänen mukaansa kaikki olivat joko koiria tai laillisia susitaustaisia koiria. Hän sanoo teettäneensä Yodalla kaksi pentuetta itselleen, koska piti koirasta niin paljon ja tämä oli jo vanha.

Hän kiistää myös hankkineensa eläimiä kaupallisessa tarkoituksessa. Naisen mukaan hän hoiti eläimiä tilallaan olevassa koirahoitolassa.

Kirjallisessa vastauksessaan nainen sanoo lisäksi, ettei ole pahoinpidellyt eläimiä tai laiminlyönyt niiden hoitoa. Alycen hän sanoo lopettaneensa itse tämän aggressiivisuuden takia.

– Näin käy välillä hoitoon tulevien koirien, kuten sijaiskotikoirien ja rescue-koirien kanssa, koska niitä on saatettu esimerkiksi kohdella niin kaltoin, etteivät ne enää lamaudu eikä kotiudu, vastauksessa sanotaan.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006637342.html

Kukahan tämä on?
Talenttina kirjoitushärö

KuroiNeko
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: To Maalis 31, 2016 12:26 pm

Re: Nainen toi Venäjältä Suomeen susia ja koirasusia, hakkasi ja piti niitä saastaisissa tiloissa

Viesti Kirjoittaja KuroiNeko »

Koirasusikasvatusta pihasaunan pimeydessä: Karmivat yksityiskohdat paljastuivat laajan rikoskokonaisuuden tutkinnassa

Pääepäilty on Lopella asuva koirasusien kasvattaja. Epäiltyjä on yhteensä kahdeksan ja epäiltyjä rikoksia kaksitoista.

Helsingin poliisi on tutkinut tammikuusta saakka laajaa susiin ja koirasusiin liittyvää rikoskokonaisuutta. Asian esitutkinta on loppusuoralla ja yhteensä kahdentoista epäillyn rikoksen kokonaisuus siirtyy syyteharkintaan loppukesän aikana, kerrotaan Helsingin poliisin tiedotteessa.

Epäillyt rikokset – törkeä eläinsuojelurikos, eläinsuojelurikos, kahdeksan luonnonsuojelurikosta ja kaksi salakuljetusta – ovat tapahtuneet heinäkuun 2016 ja tammikuun 2019 välisenä aikana Lopella, Vaalimaalla, Orimattilassa ja Karkkilassa. Rikoksista epäillään yhteensä kahdeksaa henkilöä. Pääepäilty on Lopella asuva koirasusien kasvattaja.

Poliisi sai pian vuodenvaihteen jälkeen tiedon, että yksityishenkilöiden hallussa on mahdollisesti luonnonvarainen susi Karkkilassa. Helsingin poliisilaitoksen eläimiin liittyviin rikoksiin erikoistunut tutkintaryhmä tutki asiaa.

Kotietsinnät kolmeen kohteeseen
Esitutkinnassa selvisi, että pääepäillyn tilalle Lopelle on salakuljetettu Venäjältä marraskuussa 2017 ja toukokuussa 2018 yhteensä neljä sutta. Näistä eläimistä yksi oli Karkkilassa ja kaksi oli siirretty Orimattilaan piiloon viranomaisilta, koska pääepäillyn luokse oli tulossa eläinsuojelutarkastus.

Poliisi teki tammikuun alussa samaan aikaan kotietsinnät kaikkiin kolmeen kohteeseen. Poliisin mukana oli myös eläinlääkäreitä, jotka tekivät kohteisiin eläinsuojelutarkastukset.

Karkkilasta löytyi eläin, joka oli tutkimusten perusteella puhdas pohjoiseurooppalainen susi. Esitutkinnassa on selvinnyt, että se oli tuotu Suomeen yhtä aikaa samasta pentueesta olleen toisen suden kanssa. Toinen susi oli lopetettu aiemmin Lopen tilalla.

Orimattilassa tehdyssä kotietsinnässä löytyi kaksi sudeksi epäiltyä eläintä. Eläimet olivat ilman vettä ja ruokaa pimeässä, vahvasti virtsalta ja ulosteelta haisevassa pihasaunassa.

Tutkimuksissa on selvinnyt, että musta yksilö oli puhdas pohjoisamerikkalaista alkuperää oleva susi tai kaukainen takaisinristeytymä, joka on geneettisesti lähimpänä pohjoisamerikkalaista sutta. Saunassa olleen harmaan yksilön on tutkittu olleen kolmannen polven takaisinristeymä eurooppalaiseen suteen.

Koirasusitilalla Lopella oli kotietsintähetkellä 64 koiraeläintä sekä kissa, kanoja, kyyhkyjä, minisikoja ja vuohia. Osa koirista oli hoidossa tilan yhteydessä sijaitsevassa koirahoitolassa.

Tilat olivat epäsiistit ja puutteelliset, eläimille ei ollut tarjolla asianmukaisesti vettä ja ravintoa, eläimet käyttäytyivät pelokkaasti ja hermostuneesti ja joillakin oli selkeästi terveysvaivoja.

Poliisi otti kiinni tilan omistavan naisen sekä tilalla epävirallisesti asuvan miehen. Mies pääsi vapaaksi parin päivän jälkeen, mutta nainen vangittiin Helsingin käräjäoikeuden päätöksellä.

Kymmeniä eläimiä lopetettiin
Poliisille tuli usealta taholta tietoa, että Lopen tilalta hävisi ensimmäisen kotietsinnän jälkeen koiraeläimiä. Poliisille ei kerrottu, mihin ne päätyivät. Selvisi myös, että pidätettynä ollut mies oli vapautumisensa jälkeen itse lopettanut useita koirahoitolassa olleita koiria.

Poliisi teki takavarikkopäätöksen tilalla jäljellä olleista koiraeläimistä, koska niille ei ollut mahdollista järjestää asianmukaista hoitoa. Koirasudet eivät olleet sisäsiistejä, tottuneita käsittelyyn, eivätkä olisi tulleet toimeen vieraiden ihmisten tai koirien kanssa. Uhkana oli myös se, että koirasudet saattavat päästä karkaamaan häkeistään, kuten tapahtui poliisien silmien alla kotietsinnöissä.

Lopen tilalle tehtiin toinen kotietsintä tammikuun lopussa. Silloin tilalla oli jäljellä reilut 30 koiraeläintä. Niistä 33 lopetettiin eläinsuojelulain perusteella. Lopetetut koirat olivat eriasteisia koirasusia sekä laumanvartijarotuja, joita on vaikea sijoittaa uudelleen. Kahdelle pienelle koiralle löydettiin uusi sijoituspaikka.

Yksi Lopella lopetetuista eläimistä lähetettiin tutkimuksiin vahvan susimaisuutensa vuoksi. Tämän yksilön on tutkimuksissa todettu olleen toisen polven takaisinristeymä pohjoisamerikkalaiseen suteen.

Sekä esitutkinnassa suoritetuissa kuulusteluissa että eläimen ruumiinavauksessa on selvinnyt, että tällä yksilöllä on ollut kahdet pennut. Nämä pennut ovat F3-luokan koirasusia, jotka ovat Suomessa kiellettyjen listalla. Esitutkinnassa ei ole selvitetty, missä nämä yksilöt ovat.

Esitutkinnassa on tuotu esille muitakin epäiltyjä susien tuonteja, mutta näiden eläinten kohtalosta tai tarkasta perimästä ei ole tietoa. Tutkimuksiin lähetettyjen yksilöiden DNA:t tutkittiin ensin Suomessa, minkä jälkeen tehtiin vielä jatkotutkimuksia Yhdysvalloissa. Lopulliset lausunnot kirjoitti Luonnonvarakeskus.

https://yle.fi/uutiset/3-10841030
Talenttina kirjoitushärö

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11303
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Koirasusia jouduttu lopettamaan

Viesti Kirjoittaja URSA »

Kuvia uutisesta kuvateksteineen. Olot on olleet huonot enkä hämmästyisi, vaikka eläimiä olisi päässyt karkuun ja villiintynyt.
13-3-10841090.jpg
13-3-10841090.jpg (78.13 KiB) Katsottu 4584 kertaa
Orimattilassa tehdyssä kotietsinnässä löytyi kaksi sudeksi epäiltyä eläintä. Eläimet olivat ilman vettä ja ruokaa pimeässä, vahvasti virtsalta ja ulosteelta haisevassa pihasaunassa.
13-3-10841053.jpg
13-3-10841053.jpg (118.2 KiB) Katsottu 4584 kertaa
Lopelta löydetty eläin.Kuva: Helsingin poliisi
13-3-10841096.jpg
13-3-10841096.jpg (137.18 KiB) Katsottu 4584 kertaa
Venäjältä salakuljetetuiksi epäiltyjä koiraeläimiä piiloteltiin myös muualla Suomessa. Kuvassa Karkkilasta löydetty eläin ja sen aiemmin lopetettu sisarus.Kuva: Helsingin poliisi

Geepo
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 114
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 6:36 pm

Re: Nainen toi Venäjältä Suomeen susia ja koirasusia, hakkasi ja piti niitä saastaisissa tiloissa

Viesti Kirjoittaja Geepo »

KuroiNeko kirjoitti:
Ke Syys 16, 2020 2:12 pm

Kukahan tämä on?
Löytyy ketjusta tieto kyllä kun vähän kaivaa.
Heikot itkevät
Vahvat nauravat
Viisaat hymyilevät

Geepo
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 114
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 6:36 pm

Re: Koirasusia jouduttu lopettamaan

Viesti Kirjoittaja Geepo »

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/188f ... 54603a3387

"Naiselle viisi syytettä: tehtaili ja pieksi koirasusia – väittää helsinkiläiskomisarion olleen esteellinen

Eilen klo 21:30

Syyttäjä vaatii koirasusia kasvattaneelle koiratarhaajayrittäjälle ehdollista vankeusrangaistusta ja sen ohessa 120 tunnin yhdyskuntapalvelua.
31-vuotiasta loppilaisnaista syytetään viidestä luonnonsuojelurikoksesta.
Muut syytteet ovat törkeä eläinsuojelurikos, kaksi eläinsuojelurikosta ja kaksi salakuljetusta.
Tapauksen varsinainen oikeuskäsittely alkoi maanantaina Hämeen käräjäoikeudessa.

Syyttäjän mukaan nainen tuotatti vuosina 2017 ja 2018 koiratarhalleen Lopelle Venäjältä viisi sutta tai koiraeläintä, joiden susipitoisuus oli hyvin korkea.

Koiraeläimet tuotiin rajan yli henkilöautolla niistä viranomaisille ilmoittamatta.

Yhdellä Venäjältä tuodulla susi- tai koirasusinartulla nainen teetätti kaksi pentuetta tavoitellen taloudellista hyötyä.

Kolme näistä eläimistä lopetettiin poliisin päätöksellä tammikuussa 2019, kun poliisi teki etsinnät 31-vuotiaan koiratarhalle Lopelle ja samaan aikaan epäiltyihin piilottelupaikkoihin Karkkilaan ja Orimattilaan.

Yukon-niminen 98-prosenttinen susi oli ollut häkissä Karkkilassa. Yukon oli kuvauksen mukaan viranomaisten sen löytäessä ollut erittäin stressaantunut.

Yukonin sisaren Alicen nainen oli itse päättänyt lopettaa sopeutumattomana jo aiemmin.

Apulaispoliisipäällikön ohje
Orimattilalaisesta saunasta viranomaiset löysivät samana päivänä Yenna ja Yeti -nimiset koiraeläimet. Sauna oli likainen eikä eläimillä ollut ulkoilumahdollisuuksia. Arat, pelokkaat ja stressaantuneet eläimet lopetettiin Helsingin apulaispoliisipäällikön ohjeesta.

Geneettisessä tutkimuksessa selvisi, että Yenna oli ollut 3. polven koirasusi ja Yeti susi tai hyvin lähellä sutta.

Toisessa yhteydessä poliisit lopettivat 33 loppilaisella koiratarhalla ollut koiraeläintä.

Läänineläinlääkärin mukaan lopettaminen tapahtui ”asiallisesti” ja se oli ”paras ratkaisu”, koska eläinten taustoista ei ollut tietoa eikä niille voitu osoittaa sijoituspaikkaa.

Kiistää lainvastaisuuden
Syyttäjän mukaan vastaaja on kohdellut koiraeläimiä julmasti ja muun muassa lyönyt vaikeimpia yksilöitä kepillä, harjalla ja ketjulla.

Tämän nainen kiistää.

Kuulusteluissa 31-vuotias loppilaisnainen on kertonut teettäneensä koirasusillaan useita pentueita. Kyse ei hänen mukaan kuitenkaan ole laittomista koirasusista.

Naisella oli käytännössä tammikuuhun 2018 saakka koirahoitola tilallaan Lopella. Tarhalla oli tammikuussa 2019 yli 60 koiraeläintä.

Naisen mukaan hän kouluttaa tarhalla ongelmakoiria. Hänen koiransa ovat osallistuneet muun muassa elokuvien tekoon.

Väite esteellisyydestä
Käräjäoikeudelle jättämässään lausumassa loppilaisnainen väittää esitutkinnan (poliisitutkinnan) olleen räikeästi puolueellista, puutteellista ja lainvastaista. Hän vaati esitutkintaa tehtäväksi uudestaan eri poliisiviranomaisten toimesta.

Edelleen syytetyn mukaan esitutkinnassa oli mukana Helsingin poliisin rikoskomisario, joka olisi esteellinen. Kyseinen komisario on itsekin asunut Lopella ja ollut riihimäkeläisen eläinyhdistyksen varapuheenjohtaja.

Riihimäkeläisellä yhdistyksellä on eläinhotelli, joka syytetyn mukaan on hänen oman yrityksensä paikallinen ja suora kilpailija.

Syytetyn mukaan hänen pitkä tutkintavankeutensa ja Helsingin poliisin ”totuuden vastainen” tiedotus tuhosivat hänen yrityksensä maineen. Viranomaiset siirsivät niin ikään osan hänen tarhansa elämistä riihimäkeläisen yhdistyksen eläinhotelliin.

Vastaajan nimeltä mainitsema rikoskomisario ei toiminut jutun tutkinnanjohtajana.

Muiden syytteet
Syyttäjä vaatii 31-vuotiaalle naiselle vuoden ja kahden kuukauden pituista ehdollista vankeusrangaistusta, jonka ohessa hänet tulee tuomita 129 tunniksi yhdyskuntapalveluun.

Pääsyytetyn kihlattu on saanut syytteet törkeästä eläinsuojelurikoksesta, kahdesta luonnonsuojelurikoksesta ja metsästysrikoksesta. 37-vuotias mies olisi paitsi osallistunut puolisonsa tarhan toimiin myös metsästänyt ilman lupaa valkohäntäpeuroja.

Syyttäjä vaatii miehelle vähintään kahdeksan kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta.

Koirat Suomeen Venäjältä tuoneelle 40-vuotiaalle naiselle syyttäjä vaatii vähintään neljän kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta kahdesta salakuljetuksesta ja neljästä luonnonsuojelurikoksesta.

Lisäksi syyttäjä vaatii 22-vuotiaalle naiselle rangaistusta kahdesta luonnonsuojelurikkomuksesta, eläinsuojelurikoksesta ja laittomasta tuontitavaraan ryhtymisestä. Syyttäjä esittää ”tuntuvaa sakkorangaistusta”.

Nuori nainen piilotteli kahta koirasutta eli Yennaa ja Yetiä saunassa Orimattilassa.

Koirasusien pentujen teettäminen on Suomessa kiellettyä 4. sukupolveen saakka."
Heikot itkevät
Vahvat nauravat
Viisaat hymyilevät

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Koirasusia jouduttu lopettamaan

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Käräjäoikeus antaa tuomion Lopen koirasusijutussa – syyttäjän mukaan nainen toi Suomeen koirasusia ja pahoinpiteli niitä tilallaan

Kanta-Hämeen käräjäoikeus antaa tänään tuomion poikkeuksellisessa eläinsuojelurikosjutussa. Syyttäjä vaatii ehdollista vankeutta naiselle, joka syyttäjän mukaan toi Suomeen susia ja koirasusia ja kaltoinkohteli ja pahoinpiteli niitä Lopella pitämällään tilalla.

Syytteen mukaan nainen toi Venäjältä ainakin viisi sutta tai sen läheistä jälkeläistä. Syyttäjä katsoo, että naisen tarkoitus oli hyötyä eläimistä taloudellisesti muun muassa teettämällä niillä jälkeläisiä.

Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2016–2019. Nainen kiistää kaikki syytteet.

"Raakaa ja julmaa kohtelua"

Syytteen mukaan nainen teetti susilla, koirasusilla ja koirilla jatkuvasti pentuja saadakseen rahaa. Lisäksi hän käytti syytteen mukaan väkivaltaa eläimiä "kouluttaessaan" ja hakkasi niitä nyrkeillä, kepeillä, harjoilla ja ketjuilla.
–  Ottaen huomioon edellä mainittujen laiminlyönteihin liittyvä pitkäaikaisuus ja erityisesti koirien ja koirasusien kasvatuksessa käytetty väkivalta, on syytetty menetellyt eläimiä kohtaan myös raa'alla ja julmalla tavalla, syytteessä sanottiin.

Nainen ei pärjännyt hankkimiensa susien tai koirasusien kanssa, sillä eläimet eivät sopeutuneet vankeudessa elämiseen ja olivat stressaantuneita. Syytteen mukaan nainen lopetti tai ampui osan eläimistä itse. Viranomaiset lopettivat loput.

Nainen kiistää, että hänen hallussaan olleet eläimet olisivat olleet susia. Hänen mukaansa kaikki olivat joko koiria tai laillisia susitaustaisia koiria.

Hän kiistää myös hankkineensa eläimiä kaupallisessa tarkoituksessa. Kirjallisessa vastauksessaan nainen sanoi lisäksi, ettei ole pahoinpidellyt eläimiä tai laiminlyönyt niiden hoitoa.
Lisää täällä: Ilkka-Pohjalainen.fi
31.03.2021 04:16
Syytteen mukaan nainen teetti susilla, koirasusilla ja koirilla jatkuvasti pentuja saadakseen rahaa. Lisäksi hän käytti syytteen mukaan väkivaltaa eläimiä "kouluttaessaan" ja hakkasi niitä nyrkeillä, kepeillä, harjoilla ja ketjuilla.
Kuten tekevät useimmat koirankasvattajat ja -kouluttajat. Vai onko jotenkin ainutlaatuista, että teetetään pentuja rahan takia ja kuten olemme lukeneet, niin palveluskoirakoulutuksesta on viime aikoina kantautunut ikäviä uutisia.
- Ainoa mikä tässä Lopen jupakassa eroaa normaalista on juurikin tämä koirasusi.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Koirasusia jouduttu lopettamaan

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Hovioikeus kiristi Lopen koirasusijutussa tuomitun naisen rangaistusta
Hovioikeuden mukaan ehdollinen vankeus ei yksin riittänyt rangaistukseksi naisen rikoksista.

Nainen oli käräjäoikeudessa tuomittu yhteensä vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen muun muassa törkeästä eläinsuojelurikoksesta, neljästä luonnonsuojelurikoksesta ja kahdesta salakuljetuksesta. Oikeuden mukaan hän haetutti Venäjältä susia tai niiden läheisiä jälkeläisiä tarkoituksenaan teettää eläimillä pentuja. Lisäksi hän kohteli niitä ja muita eläimiä kaltoin.
Hovioikeus katsoi, että ehdollista vankeutta on yksin pidettävä riittämättömänä rangaistuksena naisen rikoksista.

– Kyseessä oli ollut tekokokonaisuus, jossa (tuomittu) on aiheuttanut tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa useille eläimille osin tahallaan ja osin törkeästä huolimattomuudesta, oikeus sanoi tuomiossaan.

Hovioikeus määräsi naiselle ehdollisen vankeuden ohessa yhdyskuntapalvelua 40 tuntia.

Myös toisen ehdolliseen vankeuteen tuomitun naisen rangaistus koveni hovioikeudessa. Oikeuden mukaan nainen oli tuonut pääsyytetylle eläimiä Venäjältä, vaikka tiesi ainakin osasta niiden lajin sekä sen, että pääsyytetyn oli tarkoitus käyttää eläimiä jalostukseen. Hovioikeus kiristi naisen rangaistusta kuukaudella viiteen kuukauteen ehdollista.

https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame ... a-2757797/

Vastaa Viestiin