Kiinalaistaustaisen mediayhtiön johtajalle vankeutta

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Kiinalaistaustaisen mediayhtiön johtajalle vankeutta

Viesti Kirjoittaja putsari »

Janitsin olisi varmaan myynyt vaikka persettään Putinille, jos olisi saanut edes kymmenesosan Putinilta siitä, mitä Kiinan valtio on laittanut rahaa kiinalaisten trollaamiseen suomalaismediassa.
Poliisi epäilee törkeitä veropetoksia Kiinan valtioon kytkeytyneessä Tampereelta johdetussa mediatoimistossa

Poliisi epäilee törkeitä veropetoksia tamperelaisessa mediayrityksessä, jonka toimintaa Kiinan valtio on rahoittanut. Rikosepäilyn kohteena oleva GBTimes-yritys julkaisee Kiinaa käsittelevää julkaisua, ja sen tytäryhtiö pyörittää Radio Classicia.

Helsingin Sanomien elokuussa julkaisemassa jutussa yhtiön toimitusjohtaja kertoi, että yrityksen toiminnan tarkoituksena on monipuolistaa kuvaa Kiinasta, jota hänen mukaansa on länsimediassa demonisoitu.

Käräjäoikeuden julkisten tietojen mukaan toimitusjohtajaa, 59-vuotiasta kiinalaismiestä epäillään törkeistä veropetoksista vuosina 2012–2016. Avunannosta törkeään veropetokseen vuosina 2012–2015 epäillään 56-vuotiasta suomalaismiestä, joka on toiminut ainakin yrityksen edustajana, eli prokuristina. Miesten ja yrityksen omaisuutta on pantu vakuustakavarikkoon yhteensä yli 700  000 euron edestä.

Toimitusjohtaja Zhao Yinong ei ole vastannut STT:n sähköpostitse ja puhelimitse tekemiin yhteydenottopyyntöihin. Suomalaismies kiistää rikoksen, mutta tämän enempää hän ei halunnut kommentoida asiaa STT:lle.

Vakuustakavarikko on ensimmäisen kerran määrätty jo 27. kesäkuuta, ja sitä jatkettiin torstaina Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Tutkinnanjohtaja Kirsi Silomäki ei halunnut kommentoida tutkintaa.

Kiinan valtion radioyhtiö irtisanoi sopimuksensa
Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna yli 9,4 miljoonaa euroa ja liikevoitto alle 274  000 euroa. Uusimman tilinpäätöksen mukaan yhtiössä alkoi vuonna 2017 vuosia 2013–2018 koskeva verotarkastus.

Reuters kertoi vuonna 2015, että Kiinan valtion omistama China Radio Internationalin (CRI) tytäryhtiö omisti GBTimesista 60 prosenttia. Reutersin jutussa toimitusjohtaja Zhao kertoi CRI:n maksavan yhtiölle vuosittain useita miljoonia euroja radio-ohjelmien tuottamisesta. GBTimesilla on Reutersin mukaan ollut toimintaa Suomen lisäksi ainakin Italiassa ja Unkarissa.

Tilinpäätöksen mukaan CRI irtisanoi sopimukset sen kanssa joulukuussa 2018, mikä johti henkilöstön irtisanomisiin tämän vuoden tammikuussa.

HS:n elokuisessa jutussa Zhao sanoo, ettei tiedä, miksi rahoitus katkesi. Haastattelussa ei puhuta rikosepäilystä, vaikka poliisin esitutkintaan liittyvä vakuustakavarikko oli määrätty jo kesäkuussa ja verotarkastus alkanut vuonna 2017.

Reuters: Liiketoimintamalli sama ympäri maailman
Reuters kertoi vuonna 2015 laajassa selvityksessään, että GBTimes on osa kansainvälistä Kiina-myönteistä julkaisuverkostoa, jota johdetaan Tampereen lisäksi Melbournesta ja Los Angelesista. Liiketoiminta on kaikissa samanlainen: Kiinan valtion kanssa yhteistyötä tekevä yrittäjä luo paikallisen median, josta 60 prosentin omistusosuus on CRI:n kokonaan omistamalla tytäryhtiöllä, Reuters kirjoitti.

Reutersin mukaan sen tiedot perustuvat maailmanlaajuisesti kerättyihin yritysasiakirjoihin.

Julkaisuverkosto on yksi esimerkki siitä, miten Kiina pyrkii vaikuttamaan julkiseen mielipiteeseen maan rajojen ulkopuolellakin. Yhdysvaltojen johtaviin Kiina-asiantuntijoihin kuuluva David Shambaugh George Washington Universitystä arvioi vuonna 2017 Financial Timesille, että Kiina käyttää "pehmeään vaikuttamiseen", eli mielipiteen muokkaamiseen eri keinoin vuosittain 10–12 miljardia dollaria.

HS:ssa Zhao kiistää, että GBTimes tai verkosto olisi luotu Kiinan valtion aloitteesta. Hän sanoo, että koko verkoston takana on ollut hänen ideansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pol ... #gs.cnjn7z

Ketjun otsikko päivitetty rikostuomion myötä
-NILS-
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Kiinalaistrolleja epäillään mittavista veropetoksista Suomessa

Viesti Kirjoittaja putsari »

Sinänsä huvittavaa, että suomalainen media ja viherpunakaarti ovat olleet täysin hiljaa tästä Kiinan megalomaanisesta informaatiovaikuttamisesta, vaikka asia on ollut tiedossa hyvin pitkään. Senkin valossa outoa, että Putinin Venäjä on vapauden tyyssija verrattuna Kiinaan ja sen siipien suojissa olevaan toiseen roistovaltioon Pohjois-Koreaan. Poliitikot sulkevat täysin silmänsä Kiinan ihmisoikeustilanteelta, koska raha.
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Kiinalaistrolleja epäillään mittavista veropetoksista Suomessa

Viesti Kirjoittaja poikani »

putsari kirjoitti: Su Loka 27, 2019 3:06 amPoliitikot sulkevat täysin silmänsä Kiinan ihmisoikeustilanteelta, koska raha.
Käynnissä olevasta kauppasodastakin maalaillaan apokalyptisiä tulevaisuudennäkymiä. Ilmeisesti pitäisi vain tyytyä nykytilanteeseen, jossa Kiina on maailman tehdas ja muut maat hampaattomia sen taloudellisessa kuristusotteessa. Saa hieman halvemmalla paskaa tuomaan hetkellistä lohtua pinnalliseen ja surkeaan elämäänsä.
????? ?? ??????.
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Kiinalaistrolleja epäillään mittavista veropetoksista Suomessa

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Millaista tämä kiinalainen trollaus ja propaganda on?
Missä tälle voi altistua? Onko sillä edes jotain vaikutusta?
Gagarin
Agentti Scully
Viestit: 695
Liittynyt: To Tammi 07, 2016 2:56 pm

Re: Kiinalaistrolleja epäillään mittavista veropetoksista Suomessa

Viesti Kirjoittaja Gagarin »

putsari kirjoitti: Su Loka 27, 2019 3:06 am Sinänsä huvittavaa, että suomalainen media ja viherpunakaarti ovat olleet täysin hiljaa tästä Kiinan megalomaanisesta informaatiovaikuttamisesta, vaikka asia on ollut tiedossa hyvin pitkään...
Ainakin Hesari kirjoitti kiinalaisten propagandaradion (nettiradio) aloittamisesta Suomessa jo 2006. Radio Classicin (Rondo FM) haltuunotosta otsikoitiin vuonna 2011 tällä tavoin: "Kiina teettää Euroopan propagandansa Tampereella".

On hyvä huomata kulttuuriero. Kiinalla on pitkä tähtäin, aikaa on. Vaikuttaminen on vähäisempää, hienotunteisempaa, pehmeämpää ja varmasti tehokkaampaa. Ei härskisti päälle käyvää naurettavaa retoriikkaa ja "valeuutisia", kuten monella muulla.

Säännöllisin välein tästä on uutisoitu. Riippuu totta kai mitä medioita seuraa, mitkä asiat kiinnostavat ja miten asioita ymmärtää. Kuten joku modeista kirjoittaa allekirjoituksessaan: "Ne tietää, jotka tietää".
Avatar
Taakibörsta
Harjunpää
Viestit: 311
Liittynyt: To Touko 11, 2017 3:21 pm

Re: Kiinalaistrolleja epäillään mittavista veropetoksista Suomessa

Viesti Kirjoittaja Taakibörsta »

ReissuLasse kirjoitti: Su Loka 27, 2019 12:53 pm Millaista tämä kiinalainen trollaus ja propaganda on?
Missä tälle voi altistua? Onko sillä edes jotain vaikutusta?
Kiinalaiset ovat perustaneet radio asemia ja media pajoja. Altistuminen tapahtuu kuuntelemalla noita radio kanavia ja lukemalla propaganda lehtiä, tämän jälkeen mielesi tulee olemaan hyvinkin kiina myönteinen ja rauhallinen. Kaikki epäluulosi kiinalaisia ja kiinan hallitusta vastaan katoavat ja kiinasta tulee mielessäsi mailman johtava humanitaarinen demokraattinen tasavalta.
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Kiinalaistrolleja epäillään mittavista veropetoksista Suomessa

Viesti Kirjoittaja putsari »

ReissuLasse kirjoitti: Su Loka 27, 2019 12:53 pm Millaista tämä kiinalainen trollaus ja propaganda on?
Missä tälle voi altistua? Onko sillä edes jotain vaikutusta?
Luetaan niitä avauksia. Massiiviset vaikuttamistoimet poliitkkoihin ja kansalaisiin. Kyseessä on vähän eri tasoa oleva informaatiovaikuttaminen kuin mitkään MV-lehdet. Toki ryssätkin marinoi korruptiolla pääosin demari ja kepupoliitikkoja.

Kyseessä on maailman pahimpia paskalääviä Pohjois-Korean kanssa mitä ihmisoikeuksiin tulee ja suvakkeja ei kiinnosta heidän informaatiovaikuttaminen. Sen sijaa Putinin trolleja nähdään joka pusikossa. Nyt olisi oikeasti ottaa pää pois sieltä perseestä, jos ihmisoikeudet kiinnostaa, eikä kysessä ole vain multikullin fanitus.
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Kiinalaistrolleja epäillään mittavista veropetoksista Suomessa

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

putsari kirjoitti: Su Loka 27, 2019 9:11 pm

Niin siis millaista se on? Miten se näkyy? Tuodaan panda Ähtäriin ja nyt sitten kaikki tykkää Kiinasta?
Klassista musiikkia soittamalla tuskin kovin monen mieli muokkautuu.
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Kiinalaistrolleja epäillään mittavista veropetoksista Suomessa

Viesti Kirjoittaja putsari »

ReissuLasse kirjoitti: Ma Loka 28, 2019 8:34 am Miten se näkyy? Tuodaan panda Ähtäriin ja nyt sitten kaikki tykkää Kiinasta?
Klassista musiikkia soittamalla tuskin kovin monen mieli muokkautuu.
Hyvin tuntuu toimivan, ei näy vihervasemmistolaisia, eikä myöskään suomalaisia poliitikkoja rääkymässä Kiinan ihmisoikeustilanteesta. Toki Kiina on kommunistimaa, sillä varmaan osa syy kulttuurimarxistien hiljaisuuteen. Sitä vastoin vähän hämärän peitossa voiko vihervasemmistolaisia suvakkeja kutsua suomalaiseksi, kun ovat maanpettureita ja vihaavat suomalaisia.

Kiina myös tuottaa kolmekertaa enemmän päästöjä kuin EU-maat, mutta siitäkin ollaan hiljaa vihervasemmistossa.Kiinassa tapetaan lajeja sukupuuttoon ja rääkätään eläimiä joidenkin ikivanhojen uskomusten vuoksi, sekään ei vihreitä kiinnosta. Paukut on ladattu suomalaisten koululaisten maidon juonnin lopettamiseksi, sen onnistuessa maailma pelastuu!
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Kiinalaistrolleja epäillään mittavista veropetoksista Suomessa

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

putsari kirjoitti: Su Loka 27, 2019 9:11 pm Nyt olisi oikeasti ottaa pää pois sieltä perseestä, jos ihmisoikeudet kiinnostaa, eikä kysessä ole vain multikullin fanitus.
Ei kun kyse on psykologisista ongelmista. Siitä se turhanpäiväinen kapina ja syyllistäminen tulee. Faktoista viis.

Ei ketään kiinnosta mitkään toisten oikeudet.
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Kiinalaistrolleja epäillään mittavista veropetoksista Suomessa

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

putsari kirjoitti: Ma Loka 28, 2019 8:51 am
ReissuLasse kirjoitti: Ma Loka 28, 2019 8:34 am Miten se näkyy? Tuodaan panda Ähtäriin ja nyt sitten kaikki tykkää Kiinasta?
Klassista musiikkia soittamalla tuskin kovin monen mieli muokkautuu.
Hyvin tuntuu toimivan, ei näy vihervasemmistolaisia, eikä myöskään suomalaisia poliitikkoja rääkymässä Kiinan ihmisoikeustilanteesta. Toki Kiina on kommunistimaa, sillä varmaan osa syy kulttuurimarxistien hiljaisuuteen. Sitä vastoin vähän hämärän peitossa voiko vihervasemmistolaisia suvakkeja kutsua suomalaiseksi, kun ovat maanpettureita ja vihaavat suomalaisia.

Kiina myös tuottaa kolmekertaa enemmän päästöjä kuin EU-maat, mutta siitäkin ollaan hiljaa vihervasemmistossa.Kiinassa tapetaan lajeja sukupuuttoon ja rääkätään eläimiä joidenkin ikivanhojen uskomusten vuoksi, sekään ei vihreitä kiinnosta. Paukut on ladattu suomalaisten koululaisten maidon juonnin lopettamiseksi, sen onnistuessa maailma pelastuu!
Tuossa jo ehkä järkeä, kyse ei siis välttämättä ole jostain Kiinan propagandan neroudesta vaan monen länsimaiden tyhmyydestä ja välinpitämättömyydestä. Länsimaissa ei enää ole näkyvää valtiotasolla vaikuttavaa kansallismielisyyttä ja patriotismia joka toimisi vastavoimana.
wretch
Javier Pena
Viestit: 1734
Liittynyt: La Elo 18, 2007 11:52 pm
Paikkakunta: Nekropolis

Re: Kiinalaistrolleja epäillään mittavista veropetoksista Suomessa

Viesti Kirjoittaja wretch »

TuskaistaTietoa kirjoitti: Ma Loka 28, 2019 9:30 am
putsari kirjoitti: Su Loka 27, 2019 9:11 pm Nyt olisi oikeasti ottaa pää pois sieltä perseestä, jos ihmisoikeudet kiinnostaa, eikä kysessä ole vain multikullin fanitus.
Ei kun kyse on psykologisista ongelmista. Siitä se turhanpäiväinen kapina ja syyllistäminen tulee. Faktoista viis.

Ei ketään kiinnosta mitkään toisten oikeudet.
Juuri kaltaisiasi tovereita Kiina tavitseekin :P
wretch
Javier Pena
Viestit: 1734
Liittynyt: La Elo 18, 2007 11:52 pm
Paikkakunta: Nekropolis

Re: Kiinalaistrolleja epäillään mittavista veropetoksista Suomessa

Viesti Kirjoittaja wretch »

Luulin, että tämä oli maksumuurin takana, mutta eipäs ollutkaan. Byäääääh, kiinalaisia demonisoidaan.
Kiinassa saa laittoman siirtoelimen jopa muutamassa tunnissa – Pääosa siirtoelimistä leikataan mielipidevangeilta

Mielipidevankeihin kohdistuvia elinryöstöjä tutkinut yhdysvaltalainen toimittaja Ethan Gutmann kävi Helsingissä kertomassa Kiinan julmasta elinsiirtokoneistosta.

Kiinassa tehdään vuosittain jopa 100000 elinsiirtoa. Asiasta tekee karmaisevan ihmisoikeusloukkauksen ja massamurhan se, että pääosa siirtoelimistä on tutkimusten mukaan otettu mielipidevangeilta, eläviltä ihmisiltä. Erityisesti elinryöstöjä on Kiinassa tehty valtion vainoamien Falun Gongin harjoittajille.

Yhdysvaltalainen tutkiva journalisti Ethan Gutmann tutki seitsemän vuotta elinryöstöjä Kiinassa ja tutkimustyön tuloksena hän kirjoitti Kiinan vuosikausia kestäneestä massamurhasta vuonna 2014 julkaistun kirjan. Gutmann oli kertomassa elinryöstöistä tiistaina eduskunnan Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa, jonne eduskunnan ihmisoikeusverkosto oli hänet kutsunut.

Gutmann on käynyt puhumassa elinryöstöistä useissa Euroopan maiden parlamenteissa, Euroopan parlamentissa ja Yhdysvaltojen kongressissa. Aihe on ajankohtainen, koska elinryöstöjä tutkimaan on asetettu itsenäinen tuomioistuin. Syyttäjä Sir Geoffrey Nicen johtama 7-jäseninen tuomioistuin Lontoossa aloittaa todistajien julkisen kuulemisen joulukuussa. Nice johti Serbian entisen presidentin Slobodan Miloševićin syytetoimia, kun oli töissä entisen Jugoslavian kansainvälisessä rikostuomioistuimessa 1998–2006.

Kaksi vuotta sitten kesällä julkaistiin noin 600-sivuinen Bloody Harvest -tutkimusraportti, kun Gutmann ja niin ikää elinryöstöjä tutkineet ihmisoikeusjuristi David Matas ja Kanadan entinen apulaisulkoministeri David Kilgour yhdistivät voimansa.

Virallinen Kiina on kiistänyt laittomuudet

Kiina kertoi vuonna 2015, että maassa ei käytetä laittomia siirtoelimiä. Aiemmin Kiina oli myöntänyt, että teloitetuilta rikollisilta on otettu elimiä, koska Kiinassa laki sallii rikollisten kuolemantuomiot. Kiinan mukaan elinsiirtoja tehdään vuosittain vain noin 10 000–15 000 ja elimet ovat peräisin tehohoidossa olleilta, aivokuolleilta potilailta.

Gutmannin mukaan virallisen Kiinan vakuutus ei pidä paikkaansa. Elinryöstöt jatkuvat entiseen malliin ja uhreina ovat ennen kaikkea mielipidevangit.

–Mielipidevangit ovat kertoneet, että heiltä on otettu säännöllisesti verikokeita ja dna-kokeita, Guttman kertoo.

Koska mielipidevangeilta saadaan koko ajan tuoreita elimiä, Kiina on voinut järjestää Gutmannin mukaan potilaille siirtoelimen hyvin nopeasti, jopa muutamassa tunnissa. Esimerkiksi Suomessa potilas voi joutua odottamaan sopivaa elintä jopa useita vuosia. Elinsiirtobisnes on Kiinalle tuottavaa.

–Mielipidevangin munuaiset ja keuhkot ovat 225 000 dollarin (vajaa 200 000 euroa) arvoiset, Gutmann kertoi.

Tilaisuudessa myös puhunut Marja Heinonen-Guzejev Lääkärien sosiaalinen vastuu -yhdistyksestä kertoi, että Yhdysvaltojen jälkeen Kiinassa tehdään maailmassa eniten elinsiirtoja. Kiinasta on tullut elinsiirtomatkojen kohde. Esimerkiksi Espanja, Italia, Israel, Norja ja Taiwan ovat jo säätäneet lain, jolla estävät kansalaisiaan menemästä elinsiirtoihin Kiinaan. Kanadan senaatti hyväksyi lokakuun lopulla lakiesityksen laittoman elinkaupan torjumiseksi.

Elinryöstöjä jo 1990-luvulla

Kansalaisinfon tilaisuuden lopuksi näytettiin Britannian yleisradioyhtiön BBC:n ohjelma, jossa Gutmannin lisäksi oli haastateltavana kiinalainen entinen kirurgi Enver Tohti.

Tohti kertoi vuodesta 1995, jolloin vastaava kirurgi pyysi häntä kokoamaan 6–7 hengen joukon kenttätöihin. Tohti kuuli kirurgiryhmänsä kanssa laukaukset ja kiirehti poistamaan uhreilta elimet heti teloituksen jälkeen. Uhrit oli ammuttu niin, että sisäelimet eivät olleet vaurioituneet.

–Ette olleet Kiinassa tuohon aikaan. Olimme aivopesukoneiston uhreja. Uskoimme, että kuolemaan tuomitut ovat pahoja ihmisiä ja ajattelimme tekevämme työtä isänmaan edun puolesta, Tohti sanoo ohjelmassa.

Kiinan Elinryöstöt

Viimeisen 15 vuoden aikana tehty 900 000–1,5 miljoonaa elinsiirtoa eli noin 60 000–100 000 vuodessa.

Kiinaan perustettiin kansallinen elinluovutusjärjestelmä vasta loppuvuonna 2013. Kansallisen järjestelmän kautta ei ole saatu suuria määriä elimiä, koska kiinalaisen perinteen mukaan vainajat jätetään koskemattomiksi kuoleman jälkeen.

Entinen kirurgi Enver Tohti on todistanut Euroopan parlamentille, että elinten poistot eläviltä ihmisiltä alkoivat jo 1990-luvun puolivälissä.

Yli tuhat kiinalaista sairaalaa suoritti elinsiirtoja jo vuonna 2006.

Kiinan elinryöstöjen vastaista tieteellistä komiteaa johtaa Australian Macquarien yliopiston lääketieteen etiikan professori Wendy Rogers ja siihen kuuluu lääketieteen, oikeustieteen ja bioetiikan huippuasiantuntijoita.
Falun Gong

Elinryöstöjen uhreja ovat etenkin Falun Gongin harjoittajat ja uiguurit, tiibettiläiset ja maanalaisten kristillisten kotikirkkojen jäsenet.

Tunnetaan myös nimellä Falun Dafa, on kiinalainen mielen ja kehon harjoitusmenetelmä.

1990-luvulla siitä tuli Kiinan suosituin harjoitusmenetelmä ja valtiokin tuki sitä.

Vuonna 1999 noin 70–100 miljoonaan kiinalaista harjoitti Falun Gongia säännöllisesti. Heinäkuussa 1999 presidentti Jiang Zemin aloitti miljardien dollarien vainokampanjan tarkoituksena hävittää Falun Gongin harjoittajat Kiinasta. Elinsiirtojen määrä Kiinassa kasvoikin räjähdysmäisesti vuonna 2000.

Falun Gongin suuri suosio nähtiin uhkana kommunistisen puolueen ideologiselle yksinvallalle.

Eri erikoisalojen lääkäreiden kansainvälinen järjestö DAFOH laati 2013 YK:lle vetoomuksen, jossa vaadittiin mielipidevankeihin kohdistuvien elinryöstöjen välitöntä lopettamista. Vetoomuksen allekirjoitti 3 miljoonaa ihmistä.

YK ei ryhtynyt viiden vuoden aikana mihinkään tutkimuksiin, toimenpiteisiin tai kannanottoihin, nimien kerääminen lopetettiin viime kesänä. Kiina kuuluu YK:n ihmisoikeusneuvostoon.
https://www.aamulehti.fi/a/201302821

Otsikko lisätty.
Kirjoitus ei liity aiheeseen, mutta olkoot
-NILS-
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Kiinalaistrolleja epäillään mittavista veropetoksista Suomessa

Viesti Kirjoittaja putsari »

Miten suomalaiset poliitikot ja vihervasemmiston propagandatrollit somessa ovat suhtautuneet Kiinan elinsiirtoihin? Joko Jessika Arolta pukkaa kirjaa kiinalaistrolleista, vai tekeekö hän toista osaa kirjaansa, jossa kertoo, että suomalaiset puliukot ovat tosiasiassa Venäjän informaatiosotilaita?
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
Avatar
Taakibörsta
Harjunpää
Viestit: 311
Liittynyt: To Touko 11, 2017 3:21 pm

Re: Kiinalaistrolleja epäillään mittavista veropetoksista Suomessa

Viesti Kirjoittaja Taakibörsta »

Tehdäänpäs yhteenveto tähän astisista tiedoista miten kiinantrollit vaikuttavat yhteiskunnassamme.

-radiokanavat
-mediajulkaisut
-pandat
-aktivistien välinpitämättömyys kiinan ihmisoikeus tilanteeseen

Melko vaikuttavaa, oliko jollain vielä jotain lisätä tuohon listaan?
Vastaa Viestiin