Kirjailija, kulttuurineuvos Veijo Baltzar syytteessä mm. törkeästä ihmiskaupasta

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
aga
Adrian Monk
Viestit: 2752
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Kirjailija, kulttuurineuvos Veijo Baltzar syytteessä mm. törkeästä ihmiskaupasta

Viesti Kirjoittaja aga »

Veijo Baltzarin ja lahkolaisen outo suhde – kohuohjaaja muutti yhteen epäillyn uhrinsa kanssa!
Kotimaa | 26.08.2021 07:12

Kulttuurineuvos Veijo Baltzarin, 79, rikosvyyhdistä kertova neliosainen dokumenttisarja Lahko sai todellisen yllätyspäätöksen maanantaina. Viimeisessä jaksossa nimittäin Baltzar ja yksi hänen lahkolaisistaan vaihtavat kameran edessä helliä halauksia. Syntyy vaikutelma, että he olisivat pariskunta.

Baltzarin epäillään pyörittäneen kulttia, johon kuului lukuisia nuoria naisia. Dokumentissa esiintynyt nainen on syyttäjän näkemyksen mukaan Baltzarin johtaman kultin jäsen.

– Minua ei ole aivopesty, enkä kärsi Tukholma-syndroomasta, nainen vakuuttaa dokumentissa.

Tapailu vei tyrmään

Useat toisistaan riippumattomat tahot ovat vahvistaneet Seiskalle, että Baltzar ja nainen viihtyvät edelleen yhdessä.

Suhde on jatkunut siitä huolimatta, että syyttäjä vaatii Baltzarille kymmenen vuoden vankeusrangaistusta törkeästä ihmiskaupasta, jonka asianomistaja eli uhri nainen rikosoikeudellisesti ottaen on.

Helsingin käräjäoikeus jopa määräsi Baltzarille viime vuoden lopulla matkustuskiellon, jossa kiellettiin Baltzaria tapaamasta epäillyn rikoksensa uhreja. Seiskan useista lähteistä saamien tietojen mukaan Baltzar kuitenkin tapasi juuri tämän naisen ja joutui vangituksi uudelleen useaksi viikoksi.

Seiskan selvityksessä kuitenkin paljastui, että suhde on vakaalla pohjalla, sillä Baltzar ja nainen asuvat saman katon alla.


https://www.seiska.fi/kotimaa/veijo-bal ... nsa-kanssa

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17029
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Kirjailija, kulttuurineuvos Veijo Baltzar syytteessä mm. törkeästä ihmiskaupasta

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Kustantaja peruutti yllättäen Veijo Baltzaria käsittelevän kirjan julkaisun: ”Ei vastannut alkuperäistä suunnitelmaa”

Helsingin käräjäoikeuden on määrä ilmoittaa marraskuussa, milloin Baltzar-jutun tuomio annetaan. Kirjan oli määrä ilmestyä lokakuussa.

Veijo Baltzarin koti Tammisaaressa, jossa epäillyt rikokset tapahtuivat. Kuva Jukka Lehtinen.
Veijo Baltzarin koti Tammisaaressa, jossa epäillyt rikokset tapahtuivat. Kuva Jukka Lehtinen.
demarin_koti.jpg (92.82 KiB) Katsottu 2882 kertaa
Docendo-kustantamon piti julkaista lokakuussa kulttuurineuvos Veijo Baltzaria käsittelevä kirja.

Nyt Vuodet Veijo Baltzarin sisäpiirissä -niminen kirja on kuitenkin kadonnut maan pinnalta. Kirjan ennakkotilanneet ovat kertoneet sosiaalisessa mediassa saaneensa viestejä, joiden mukaan kirjan julkaiseminen on peruttu.

Kustantaja vahvistaa, että kirjan julkaisemisesta on päätetty nyt luopua.
– Käsikirjoitus ei vastannut alkuperäistä suunnitelmaa ja siten päätimme perua kirjan julkaisemisen, kommentoi Juha Janhonen lyhyesti Iltalehdelle.

Hän ei halua kommentoida, millä tavalla kirja ei suunnitelmaa vastannut. Janhosen mukaan kirjan sisältöön liittyvät asiat ovat kustantajan ja kirjailijan välisiä.

Kirjan piti valottaa Baltzarin elämää lähipiirin näkökulmasta. KUVAKAAPPAUS DOCENDON SYYSKUUN 2021 KIRJALUETTELOSTA
Kirjan piti valottaa Baltzarin elämää lähipiirin näkökulmasta. KUVAKAAPPAUS DOCENDON SYYSKUUN 2021 KIRJALUETTELOSTA
kirja_demarista.jpg (35.23 KiB) Katsottu 2882 kertaa
Kirjan kirjoittajaksi on merkitty Maria O. S. -niminen henkilö, jota kuvaillaan kustantajan syyskuun 2021 kirjaluettelossa oikeustieteen opiskelijaksi, joka oli mukana Baltzarin johtamassa Integraatioteatterissa. Hänen kerrotaan viettäneen paljon aikaa Baltzarin talossa Tammisaaressa, jossa useista rikoksista epäillyn Baltzarin harjoittaman ihmiskaupan ja hyväksikäytön väitetään tapahtuneen.

Kustantajan julkaiseman luettelon mukaan Vuodet Veijo Baltzarin sisäpiirissä -niminen kirja on mukana olleen silminnäkijän henkilökohtainen, päiväkirjamainen kuvaus Baltzarin vangitsemista edeltävistä tapahtuvista.

Baltzaria syytetään Helsingin käräjäoikeudessa kuudesta törkeästä ihmiskaupasta ja törkeistä raiskauksista. Syyttäjä vaatii Baltzarille vähintään 10 vuoden vankeusrangaistusta.

Pääkäsittely Helsingin käräjäoikeudessa loppui kesällä 2021. Oikeuden on määrä ilmoittaa marraskuun loppuun mennessä, milloin tuomio annetaan
Iltalehti
28.9.2021 12:12

Yhtä hyvin kirjoittajia voivat olla Paavo Lipponen (sd), Tarja Halonen (sd) ja Liisa Jaakonsaari (sd). Hehän ovat omilla toimillaan vuosikausia tukeneet, avustaneet, kannustaneet, ylistäneet ja rahoittaneet Baltzarin toimintaa ja mahdollistaneet niin sikailun, ökytalot kuin Porschetkin.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Muruhermanni
Alibin satunnaislukija
Viestit: 64
Liittynyt: Su Syys 27, 2020 12:40 am

Re: Kirjailija, kulttuurineuvos Veijo Baltzar syytteessä mm. törkeästä ihmiskaupasta

Viesti Kirjoittaja Muruhermanni »

Miten tuo ukko on saanut tehdä temppujaan ettei kukaan ole haistanut mitään? Näkeehän se jo päältä että ei ole puhtaat jauhot pussissa.

cultist
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Ti Marras 30, 2021 8:23 pm

Re: Kirjailija, kulttuurineuvos Veijo Baltzar syytteessä mm. törkeästä ihmiskaupasta

Viesti Kirjoittaja cultist »

"Pääkäsittely Helsingin käräjäoikeudessa loppui kesällä 2021. Oikeuden on määrä ilmoittaa marraskuun loppuun mennessä, milloin tuomio annetaan" Onko kuulunut mitään?

SuomenColumbo
Neuvoja-Jack
Viestit: 567
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 1:04 pm

Re: Kirjailija, kulttuurineuvos Veijo Baltzar syytteessä mm. törkeästä ihmiskaupasta

Viesti Kirjoittaja SuomenColumbo »

Täydessä median ja poliisin sekä syyttäjän suojeluksessa tämä juttu.

Poliisihan suojelee poliitikkojen ja isokenkäisten pedofiilirinkejä.

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Kirjailija, kulttuurineuvos Veijo Baltzar syytteessä mm. törkeästä ihmiskaupasta

Viesti Kirjoittaja putsari »

Jossain jutussa oli, että tuomio tulee aikaisintaan loppuvuodesta. Eiköhän se alkuvuoden aikana saada ponnisteltua ulos.
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7187
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Kirjailija, kulttuurineuvos Veijo Baltzar syytteessä mm. törkeästä ihmiskaupasta

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Veijo Baltzar -vyyhdistä annetaan tuomio – näin kaikki paljastui
Oikeudenkäynti on järjestetty kokonaan salaisena. Päätöstä on perusteltu uhrien suojelemisella.
Kulttuurivaikuttaja Veijo Baltzarin, 79, on määrä saada tuomionsa Helsingin käräjäoikeudelta perjantaina 25.2.

Asian pääkäsittely päättyi ennen juhannusta 2021 ja vihdoin huomenna aamupäivällä oikeuden on määrä antaa tuomionsa.
Ylen tietojen mukaan syyttäjä vaatii Veijo Baltzarille vähintään 10 vuoden vankeusrangaistusta muun muassa törkeästä ihmiskaupasta ja törkeistä raiskauksista. Asianomistajina on seitsemän naista, joista osa oli tekoaikaan alaikäisiä. Rikosten katsotaan tapahtuneen vuosien 2004–2019 aikana.
Oikeudenkäynti on järjestetty kokonaan salaisena. Päätöstä on perusteltu uhrien suojelemisella.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/40e3 ... cbe480a27d

jaskakos
Nikke Knakkertton
Viestit: 197
Liittynyt: To Marras 02, 2017 2:45 pm

Re: Kirjailija, kulttuurineuvos Veijo Baltzar syytteessä mm. törkeästä ihmiskaupasta

Viesti Kirjoittaja jaskakos »


napalanko
Rico Tubbs
Viestit: 1281
Liittynyt: La Marras 05, 2016 6:52 pm

Re: Kirjailija, kulttuurineuvos Veijo Baltzar syytteessä mm. törkeästä ihmiskaupasta

Viesti Kirjoittaja napalanko »

*poistettu ketjuun kuulumatonta nimittelyä toisesta nimimerkistä. Sen paikka on lautamiehissä*t:mode
Neuvostoliitto 💯 1922-2022

Helluby
Hetty Wainthropp
Viestit: 498
Liittynyt: Ma Syys 28, 2009 9:56 pm

Re: Kirjailija, kulttuurineuvos Veijo Baltzar syytteessä mm. törkeästä ihmiskaupasta

Viesti Kirjoittaja Helluby »

Eipä yllätä. Suomessa oikeuslaitos vaan toimii näin.
Tässä kun oli muutama vaikeus, jos jotain oikeaa tietoa mediassa on ollut.

1. Oliko missään näytetty, että uhreja olisi pidetty paikalla väkisin? Siis fyysisesti? Pidetty lukkojen takana?
Kun pelkällä puheella paikalla pidettyä ei ole ennenkään todettu pidettyksi vastentahtoa.

2. Uhrit olivat Baltzarin kanssa läheisissä väleissä vielä mahdollisen rikoksen tultua ilmi.
Vaikka Tukholma-syndroomaan vedottaisiin, niin usko ihmiskauppaan vähän notkuu.

3. Käsisydämelle: jos mies sanoo naiselle "tule mun viereen", ja sen jälkeen nainen kävelee pois huoneesta, niin ymmärrän oikeutta, jos oikeus ei näe tapahtuneessa raiskausta/pakottamista.

Lopputulos: ja taas me veronmaksajat maksamme viulut. Baltzar saa vielä päälle 100 000,- korvaukset :evil:
Seuraavassa tapauksessa voisi syyttäjä pohtia ENNAKKOON, kuinka luotettava on jonkun hieman epävakaan, wannabe-näyttelijättären mielipahan puuskassa annettu todistus?
Ihan sivusta sanoisin ettei 1+1 ole koskaan 2, vaan ihan tilanteesta johtuen se on joko 1, tai 3, joskus jopa 4.

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6597
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Kirjailija, kulttuurineuvos Veijo Baltzar syytteessä mm. törkeästä ihmiskaupasta

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Saa nähdä miten käy Baltzar - televisiosarjalle. Voi tulla kovat kunnianloukkaustuomiot sarjan tekijöille koska ovat syyllistyneet
mustalaisjulkkiksen vainoamiseen näiden noita-akkojen höpölöpö-juorujen perusteella.
Kannattaa myös muistaa että saattaa traumaperäistä stressiä pukata oikeusmurhan uhrille.

https://ihmisoikeusliitto.fi/varokaa-mu ... -stressia/

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008641710.html

Käräjäoikeus hylkäsi kaikki Veijo Baltzarin syytteet

Kulttuurineuvos Veijo Baltzarin kaikki syytteet hylättiin. Syyttäjä oli vaatinut kymmenen vuoden tuomiota.



25.2.2022 10:33

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kaikki kulttuurineuvos Veijo Baltzaria vastaan nostetut syytteet.

Syyttäjä vaati 79-vuotiaalle Baltzarille kymmenen vuoden tuomiota törkeistä ihmiskaupoista, törkeistä raiskauksista ja muista seksuaalirikoksista.

Käräjäoikeus oli eri mieltä. Käräjäoikeuden mukaan kyse ei ollut lahkonomaisista olosuhteista taikka pahamaineisesta kultista.

– Käräjäoikeus on katsonut näyttämättä jääneen, että asianomistajilta olisi vaadittu mitään heidän tekemäänsä työtä rangaistuksen uhalla tai edes työtä, johon asianomistaja ei ollut vapaaehtoisesti tarjoutunut, käräjäoikeus kirjoitti.

– Asiassa on jäänyt näyttämättä, että Baltzarin tarkoituksena on ollut saattaa asianomistajat pakkotyöhön, seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi taikka muihin ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin, käräjäoikeus perusteli.

Käräjäoikeuden mukaan seksuaalirikossyytteet pohjautuivat pitkälti naisten kertomuksiin.

Käräjäoikeuden mielestä Baltzarin teoista jäi ainoastaan varteenotettava epäily, eikä miestä voitu sen takia tuomiota.

– Näiden kertomusten tueksi ei ole esitetty riittävästi muuta näyttöä tai kertomuksen luotettavuutta muutoin tukevia seikkoja kertomusten virheettömyyden varmistamiseksi ja rikoksen syyksi lukemiseksi.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

Matti Ja Maija
Rico Tubbs
Viestit: 1231
Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 11:32 am

Re: Kirjailija, kulttuurineuvos Veijo Baltzar syytteessä mm. törkeästä ihmiskaupasta

Viesti Kirjoittaja Matti Ja Maija »

Veikko-setä saanut vähän alennusta?

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/40e3 ... cbe480a27d

Eilen klo 19:06 (muokattu tänään klo 10:40)

Veijo Baltzarin kaikki syytteet hylättiin

Oikeudenkäynti on järjestetty kokonaan salaisena. Päätöstä on perusteltu uhrien suojelemisella.

Baltzar on ollut hyvissä väleissä tunnettujen ja vaikutusvaltaisten suomalaisten kanssa.

Kulttuurivaikuttaja Veijo Baltzar, 79, on todettu syyttömäksi Helsingin käräjäoikeudessa. Baltzaria syytettiin muun muassa törkeästä ihmiskaupasta ja pakottamisesta seksuaalisiin tekoihin.

Asianomistajina oli seitsemän naista, joista osa oli tekoaikaan alaikäisiä. Henkilöt ovat asuneet tai oleskelleet Baltzarin ja muiden asianomistajien kanssa eri asunnoissa eri aikoina. Teonkuvausten mukaan asianomistajilla oli yhteys Baltzaerin teatteritoimintaan.

Osa asianomistajia asui Baltzarin kanssa vielä marraskuussa 2019, jolloin poliisit tekivät hänen Tammisaaren kotiinsa kotietsinnän. Osa asianomistajista oli sieltä jo aiemmin muuttanut pois.

Asian pääkäsittely päättyi ennen juhannusta 2021. Ylen tietojen mukaan syyttäjä vaati Veijo Baltzarille vähintään 10 vuoden vankeusrangaistusta.

Baltzarin lisäksi jutussa oli vastaajina kaksi muuta henkilöä. Myös heitä koskevat syytteet hylättiin.

Ei näyttöä kultille
Asiassa tuli näytetyksi, että Baltzar on säädellyt jollakin tasolla asianomistajien pukeutumista, puhelimen käyttöä työaikana sekä syömistä. Joinain vuosina Baltzar oli rajoittanut asianomistajien televisionkatselua. Teatteriproduktioihin osallistumisen lisäksi asianomistajat oli myös laitettu siivoamaan ja remontoimaan Baltzarin omistamia kiinteistöjä.

Oikeuden mukaan näytetyksi tuli myös se, että toiset asianomistajat oli laitettu hieromaan Baltzaria ja leikkaamaan tämän kynsiä. Baltzar oli myös lyönyt kahta asianomistajaa avokämmenellä.

Käräjäoikeuden mukaan näyttämättä kuitenkin jäi, että Baltzar olisi kohdistanut asianomistajiin jatkuvaa henkisen väkivallan uhkaa tai alistanut asianomistajia. Näytön perusteella ei voinut myöskään käräjäoikeuden mukaan todeta, että vastaaja ja asianomistajat olisivat eläneet pahamaineisessa kultissa tai lahkomaisissa olosuhteissa.

Käräjäoikeus katsoi, ettei kotona tehdyssä siivouksessa ollut kyse työsuhteesta asianomistajien ja Baltzarin välillä. Esitetyn perusteella myöskään teatteritoiminta ei ollut työtä, josta asianomistajalle olisi tullut maksaa palkkaa. Tämän perusteella käräjäoikeus hylkäsi syytteet ihmiskaupasta, koska rikoksen tunnusmerkistö ei täyttynyt.

Näyttönä kertomukset
Oikeudenkäynti on järjestetty kokonaan salaisena. Päätöstä perusteltiin asianomistajien suojelemisella.

Ihmiskaupan lisäksi syyttäjä vaati Baltzarille rangaistusta useista seksuaalirikoksista, muun muassa raiskauksista ja pakottamisista seksuaalisiin tekoihin.

Pääasiallinen näyttö asiasta oli asianomistajien kertomukset. Käräjäoikeus katsoo, ettei kertomusten tueksi esitetty riittävästi näyttöä eikä kertomusten luotettavuuta muutoin tukevia seikkoja niiden virheettömyyden varmistamiseksi.

Baltzarin syyllisyydestä jäi siis käräjäoikeuden mukaan varteenotettava epäily. Syytteet hylättiin.

Paljastusjuttu
Kulttuurineuvoksen arvonimen saaneen Baltzarin toiminnasta oli kuitenkin puhuttu julkisuudessa ennen kuin poliisi päätyi tutkimaan tapausta.

Marraskuussa 2019 Helsingin Sanomat julkaisi ”Veijo Baltzarin kultti” -nimisen artikkelin. Jutussa kerrottiin Baltzarin teatteriyhteisöstä, johon kuului ja oli kuulunut useita nuoria tyttöjä ja naisia.

Juttua varten oli haastateltu kahdeksaatoista tyttöä tai nuorta naista, joilla oli kokemuksia Baltzarin teatterista. Monet olivat tapahtuma-aikaan alaikäisiä.

Kertomusten mukaan nuoria naisia tai tyttöjä kutsuttiin Baltzarin kotiin asumaan. Kertomusten mukaan tyttöjä ohjattiin käyttäytymään ja pukeutumaan tietyllä tavalla. Osa haastatelluista koki, että heidän piti flirttailla ja kilpailla Baltzarin huomiosta saadakseen työtä. Heitä myös kannustettiin jättämään poikaystävänsä ja ottamaan etäisyyttä perheisiinsä.

Baltzarin lähentymisyritysten kohteeksi joutuneet naiset kertoivat, että torjutuksi tultuaan Baltzar muuttui heitä kohtaan kylmäksi ja ryhtyi alistamaan ja nöyryyttämään heitä harjoituksissa.

Poliisi rynnäköi kotiin
Poliisi sai ensimmäiset yhteydenotot Veijo Baltzar -vyyhtiin liittyen vuonna 2019. Poliisi sai yhteydenottoja asianomistajien lähipiirissä olleilta henkilöiltä, ja asiaa ryhdyttiin selvittämään.

Baltzar vangittiin 21. marraskuuta 2019 Helsingin käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta, pahoinpitelystä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Esitutkinnan aikana rikosnimikkeitä tuli lisää.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Saara Asmundela kertoi vuonna 2020 Iltalehdelle, että ensimmäinen asianomistaja saatiin kuulusteltua muutama päivä ennen kiinniottoa, joka tapahtui poliisin näyttävällä rynnäköllä Baltzarin Tammisaaren ökytalolle 19. marraskuuta.

- Kun meillä oli asianomistajan kertomaa tapahtuneesta, alettiin toimia hyvin nopeasti, parissa päivässä, sanoo rikoskomisario Asmundela.

Yhteisössä asui kiinniottoaikana vielä useita naisia, joita on nyt myös asianomistajina.

– Käytännössä kaikkiin ihmisiin, jotka ovat olleet aktiivisesti tai vähemmän aktiivisesti mukana teatteriyhteisössä, on saatu yhteys. Yhteisössä asuneita ei ole kovin paljoa enempää kuin asianomistajia. Kaikki, jotka ovat siellä pidempään aikaa viettäneet, on poliisi pyrkinyt kuulustelemaan, kertoi Asmundela vuonna 2020.

Tapauksen esitutkinta valmistui syyskuussa 2020 ja asia eteni oikeuteen. Syyttäjä on vertasi Baltzarin teatteritoiminnan ympärille rakennettua yhteisöä kulttiin, jossa vallitsi pelon ilmapiiri. Puolustuksen mukaan yhteisön olosuhteet olivat
Slava Ukraini! <3

napalanko
Rico Tubbs
Viestit: 1281
Liittynyt: La Marras 05, 2016 6:52 pm

Re:Kirjailija, kulttuurineuvos Veijo Baltzar syytteessä mm. törkeästä ihmiskaupasta

Viesti Kirjoittaja napalanko »

Hieno homma Veijo!
Eläköön SDP, ja romanit🌺💕
Neuvostoliitto 💯 1922-2022

Helluby
Hetty Wainthropp
Viestit: 498
Liittynyt: Ma Syys 28, 2009 9:56 pm

Re: Kirjailija, kulttuurineuvos Veijo Baltzar syytteessä mm. törkeästä ihmiskaupasta

Viesti Kirjoittaja Helluby »

Toivottavasti syyttäjä ei valita Hoviin! Ja lisälaskua veronmaksajille.

"– Käräjäoikeus on katsonut näyttämättä jääneen, että asianomistajilta olisi vaadittu mitään heidän tekemäänsä työtä rangaistuksen uhalla tai edes työtä, johon asianomistaja ei ollut vapaaehtoisesti tarjoutunut, käräjäoikeus kirjoitti.

Ovathan "uhrit" saaneet vastineeksi vapaaehtoisesta "kodinhoidosta", kuitenkin katon päänsä päälle, ja hieman ruokaakin. Joten olisiko se pitänyt saada vain istumalla, ja mieluiten jonkin näytelmän kulisseissa?
Ihan sivusta sanoisin ettei 1+1 ole koskaan 2, vaan ihan tilanteesta johtuen se on joko 1, tai 3, joskus jopa 4.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17029
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Kirjailija, kulttuurineuvos Veijo Baltzar syytteessä mm. törkeästä ihmiskaupasta

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

”On jäänyt näyttämättä, että kyse olisi ollut paha­maineisesta kultista” – Kaikki syytteet kirjailija Veijo Baltzaria vastaan hylättiin käräjäoikeudessa

Enemmän täällä: Helsingin Sanomat
24.2.2022 16:01, päivitetty 25.2.2022 10:50

Ei (kait) aiemminkaan ole tuomioksi riittänyt se, että joku on todettu pahamaineiseksi. Maine on kultilla ollut varmasti tod hyvä - eihän sinne kukaan (lue: lähinnä SDP) muuten olisi tyrkyttänyt vuosien saatossa miljoonia euroja, eikä media suoltanut tauotta kehuja "upeista performansseista", joihin vain mustalainen pystyy.

Se, mitä kultissa tapahtui on eri asia kuin maine, joten oikeuden toteamus on jonniinverran erikoinen, sillä eihän syyttäjä syyttänyt, eikä hakenut tuomiota pahasta maineesta, vai teoista kultin sisällä.

Muut yhtä kaikki: Suojaväri! Se toimii!

Toivottavasti hovioikeus ei ole Baltzarin ystävän, tämän kaasuputki-Lipposen (mites hänen "konsultointinsa" nyt kun Venäjä onkin boikotissa?) ja SDP:n talutusnuorassa kuten oli käräjäoikeus.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Vastaa Viestiin