Lehtiarkisto » Haaste 2/2019 » Rikoksen uhrina rikosprosessissa,
https://www.haaste.om.fi/fi/index/lehti ... sissa.html
Heini Kainulainen
Rikoksen uhrina rikosprosessissa
Uhrin asema on parantunut, mutta kehitettävää yhä löytyy.
Suomessa rikoksen uhrilla on vahva oikeudellinen asema rikosprosessissa. Monissa muissa maissa uhri rinnastetaan todistajaan, eikä hänellä ole kovin suuria mahdollisuuksia vaikuttaa oman rikosasiansa käsittelyssä. Tästä näkökulmasta Euroopan unionissa vuonna 2012 annettu direktiivi (2012/29/EU) rikosten uhrien asemasta on ollut merkittävä päätös. Direktiivissä säädetään rikosten uhrien oikeuksista, tuesta ja suojelusta. Suomalainen lainsäädäntö vastasi tai jopa ylitti monelta osin direktiivissä vaaditun vähimmäistason, mutta sen ansiosta lakiamme on nyt arvioitu uudelleen.
Rikoksen uhrin näkökulma on ollut esillä ennenkin. Kolmannen sektorin toimijat ovat toistuvasti nostaneet sitä esille. Rikosuhritoimikunta tarkasteli vuonna 2001 kokonaisvaltaisesti rikoksen uhrin asemaa. Keskustelu naisiin kohdistuvasta väkivallasta on tehnyt näkyväksi epäkohtia, ja lainuudistusten vauhdittajana on ollut useita kansainvälisiä sopimuksia. Viimeisimpänä Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (ns. Istanbulin sopimus) edellyttää voimassa olevan lainsäädännön kriittistä arviointia. Tieteellistä tutkimusta edustavasta positiosta käsin on valitettavaa todeta, että rikosten uhrien oikeudellisesta asemasta tai siitä, miten oikeudet toteutuvat käytännössä, on tehty harmillisen vähän tutkimusta. Tällainen tutkimustieto olisi kuitenkin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa arvokasta.
Haavoittuvat rikosten uhrit
Kansainvälisissä keskusteluissa on viimeisten vuosikymmenten aikana puhuttu paljon haavoittuvista rikosten uhreista. Haavoittuvuudella voidaan viitata moniin erilaisiin tekijöihin. Tietyissä rikoksissa on tyypillisesti erityisen haavoittavia piirteitä, kuten väkivalta- ja seksuaalirikoksissa. Läheinen suhde uhrin ja tekijän välillä, teon toistuvuus ja rikoksesta aiheutuneet vakavat ja pitkäkestoiset seuraukset lisäävät sen vahingollisuutta. Uhrin henkilökohtaisista ominaisuuksista iällä, sukupuolella, etnisellä taustalla ja sosiaalisella asemalla voi olla vaikutusta selviytymismahdollisuuksiin, mutta myös ihmisen elämänkulussa tapahtuneilla muilla kuormittavilla kokemuksilla.
Rikoksen uhrille on lisäksi merkityksellistä, miten hänet kohdataan rikoksen uhrina ja minkälaista epävirallista tai virallista apua hän saa. Jos häntä kohdellaan torjuvasti tai kylmäkiskoisesti, se ei edistä hänen selviytymistään. Myös epätietoisuus omista oikeuksistaan, viranomaisten tekemien päätösten vaikeaselkoisuus tai rikosprosessin tuskastuttavan hidas eteneminen voi aiheuttaa lisäkuormitusta muutenkin jo tapahtuneen rikoksen johdosta kriisiytyneeseen tilanteeseen. Eräissä kriittisissä puheenvuoroissa on tuotu esille, että Suomessa on varsin hitaasti reagoitu haavoittuvien uhrien tarpeisiin, eikä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ole tunnistettu heidän avun- ja suojeluntarvettaan. Tämä on ilmennyt puutteina lainsäädännössä, viranomaisten käytännöissä ja uhrien auttamiseen ja tukemiseen suunnatuissa resursseissa.
Haavoittuvuudesta puhumalla pyritään tekemään näkyväksi uhrien moninaisuutta. Esimerkiksi nuoret, maahanmuuttajat ja seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvat ovat kaikki toisistaan eroavia uhriryhmiä, mutta myös näiden uhriryhmien sisältä löytyy merkittäviä eroja. Uhrien kohtaamisessa olisi tärkeää herkistyä tunnistamaan yksilöllisiä eroja ja tarpeita. Esimerkiksi osa parisuhdeväkivallan kohteina olleista maahanmuuttajanaisista voi olla erityisen tuen tarpeessa puutteellisen kielitaitonsa, vähäisten sosiaalisten verkostojensa ja heikon taloudellisen asemansa takia.
Erityisen tuen tarve
Rikoksen kohteeksi joutuminen heikentää ihmisen elämänlaatua ja voi aiheuttaa monenlaisia negatiivisia seurauksia, joista selviytyminen vie aikaa. Lainsäätäjän ymmärrys siitä, että rikoksen uhri tarvitsee rikosprosessin aikana erityistä kannattelua ja huolenpitoa, on vähitellen lisääntynyt. Traumaattisessa tilassa oleva rikoksen uhri ei aina itse kykene heti tunnistamaan avun tai tuen tarvettaan. Tästä syystä esitutkintalakia uudistettaessa tehostettiin uhrien ohjaamista tuen piiriin. Uhrin suostumuksella hänen yhteystietonsa voidaan luovuttaa tukipalvelujen tarjoajalle, josta otetaan yhteyttä uhriin.
Myönteistä on se, että rikosuhrimaksua koskevan lain ansiosta on pystytty lisäämään uhripalveluille annettavaa rahoitusta. Rikosuhripäivystyksen rooli palvelujen tuottajana on ollut pitkään keskeinen, mutta kolmannella sektorilla on useita muitakin toimijoita, jotka ovat pystyneet kehittämään palveluja eri uhriryhmien tarpeisiin. Esimerkiksi Raiskauskriisikeskus Tukinainen, Naisten Linja, Monika-Naiset ja Nollalinja tukevat väkivallan uhreja ja Espoon Lyömätön Linja järjestää väkivallankatkaisuohjelmia.
Uhridirektiivissä puhutaan lisäksi erityisen suojelun tarpeessa olevista rikosten uhreista. Tällöin kiinnitetään huomiota uhrin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja olosuhteisiin, kuten aikaisempien rikoskokemusten toistuvuuteen tai riippuvuussuhteeseen rikoksentekijästä. Myös rikostyypillä, sen teko-olosuhteilla ja rikoksen aiheuttamilla seurauksilla, kuten uhrin kokemalla pelolla on merkityksensä arvioinnissa. Poliisin on tunnistettava suojelun tarve ja ryhdyttävä määrittelemään yhteistyössä uhrin kanssa tarvittavia toimenpiteitä, joihin syyttäjä ja tuomari ottavat myöhemmin kantaa. Kysymys on monista eri asioista, kuten kuulustelukäytännöistä. Myös yksityisyyden suojaamista on mahdollista tehostaa tekemällä erityisiä järjestelyjä läpi prosessin. Tavoitteena on vähentää uhrille rikosprosessiin osallistumisesta aiheutuvaa kuormitusta ja suojella uhria rikoksentekijän pelottelulta tai kostolta.
Tiedonsaamista lisättävä
Yhtenä rikosten uhrien oikeuksien toteutumisen esteenä on pidetty puutteita tiedonsaamisessa. Rikosuhridirektiivissä kiinnitettiin huomiota siihen, että rikosten uhreilla on oikeus ymmärtää ja tulla ymmärretyksi rikosprosessissa, mikä edellyttää viranomaisilta aikaisempaa aktiivisempaa yhteydenpitoa ja tiedottamisen selkeyttä. Esitutkintalakiin on kirjattu varsin yksityiskohtainen luettelo uhrille ilmoitettavista asioista. Hänelle on kerrottava muun muassa tukipalveluista, avustajasta ja tukihenkilöstä, tulkkauksesta ja asiakirjojen käännättämisestä, vahingonkorvausvaatimuksista ja esitutkinnan aikana tehdyistä toimenpiteistä ja päätöksistä, kuten myös oikeudesta saada tietoa rikosprosessin etenemisestä.
Rikoksen uhrille toimiminen rikosprosessissa ei välttämättä ole helppoa. Esitutkintalain säännöksissä velvoitetaan poliisia antamaan tietyissä tilanteissa tietoa kirjallisesti, mikä heijastelee lainsäätäjän ymmärrystä siitä, että rikoksen uhrin ei aina ole helppo muistaa tai käsittää hänelle vain suullisesti selostettuja asioita. Oikeusministeriössä on myös panostettu selkeään tiedottamiseen laatimalla tiedotteita uhrin oikeuksista ja tuomalla esille malleja kutsuista käräjäoikeuteen, joissa on kerrottu, miten toimia oikeudenkäynnissä.
Yksi selkeä epäkohta on, että rikoksen uhrit eivät riittävän usein käänny oikeudellisen avustajan puoleen. Taustalla saattaa olla tiedonpuutetta tai virheellisiä käsityksiä avustajien palkkioiden suuruudesta. Toivottavaa olisi, että poliisi, syyttäjä ja tuomarit kantaisivat nykyistä paremmin vastuunsa ja neuvoisivat uhria avustajan hankinnassa. Myös oikeusministeriön työryhmä on kiinnittänyt hyviä käytäntöjä kehittäessään tähän kysymykseen huomiota ja korostanut, että avustaja olisi usein syytä saada mukaan jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa rikosprosessia (OM 44/2018).
Uhrisensitiivisyys etusijalle
Rikosprosessi käynnistyy usein uhrin tekemän ilmoituksen perusteella, eikä rikoksen selvittämisessä päästä pitkälle ilman uhrilta saatavia tietoja. Jos rikoksen uhri kokee välinpitämätöntä, syyllistävää tai epäkunnioittavaa kohtelua, hän saattaa vetäytyä prosessista. Uhrisensitiivisessä rikosprosessissa oikeudelliset toimijat tunnistavat haavoittuvuutta tuottavia tekijöitä ja he ymmärtävät sen aiheuttamia vaikutuksia uhrin toimintakykyyn. He pyrkivät myös omalla uhria tukevalla toiminnallaan vähentämään rikosprosessin aiheuttamaa kuormitusta.
Rikosuhridirektiivistä välittyy näkemys, jossa otetaan kantaa paitsi oikeuksiin myös niiden toteutumiseen. Vaikka uhreille halutaan antaa rikosprosessissa oikeuksia, katsotaan samalla, että viranomaisten on kannettava erityistä vastuuta oikeuksien tehokkaasta toteuttamisesta. Myönteistä on, että meillä uhrien oikeuksien toteutumiseksi on ryhdytty kehittämään hyviä käytäntöjä, mikä edellyttää oikeudellisten toimijoiden kouluttamista. Tulevaisuudessa olisi tarvetta arvioida tutkimuksen keinoin, miten hyvin ehdotetut toimet ovat jalkautuneet osaksi poliisi-, syyttäjä- ja tuomarikäytäntöjä.
Kirjoittaja on rikosoikeuden professori (ma.) Turun yliopistossa.
Julkaistu 14.6.2019