Poliisi uhkasi tappaa esimiehensä - käräjäoikeus antoi sakot

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Costantin

Poliisi uhkasi tappaa esimiehensä - käräjäoikeus antoi sakot

Viesti Kirjoittaja Costantin »

Esimiestään tappamisella työtovereiden kuullen uhannut rikospoliisi on tuomittu Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 480 euron sakkoihin.

Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen palveluksessa oleva vanhempi rikoskonstaapeli oli syytteen mukaan viime elokuussa puhunut työpaikallaan Lappeenrannan poliisilaitoksella monien henkilöiden kuullen esimiehensä olemisesta tappolistalla.

Poliisimies oli myös tarinoinut pomon teloituskomppanian eteen viemisestä ja isokaliiberisesta käsiaseesta.

Aluesyyttäjä Heikki Ylisirniön mukaan poliisimiehen sanat ovat olleet uhkauksia esimiestä kohtaan siten, että tällä on ollut perusteltu syy pelätä henkilökohtaisen turvallisuutensa olevan vakavassa vaarassa.

Aluesyyttäjä vaati poliisimiehelle rangaistusta laittomasta uhkauksesta. Asianosaiset pääsivät kuitenkin istunnossa sovintoon laittoman uhkauksen osalta ja syyttäjä luopui rangaistusvaatimuksesta.

Ylisirniö syytti poliisimiestä uhkailujen vuoksi myös tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Hänen mukaansa poliisimies on virkamiehenä virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta rikkonut virkavelvollisuutensa.

Vanhempi rikoskonstaapeli myönsi syytteen oikeaksi.

Käräjäoikeus on tuominnut 50-vuotiaan poliisimiehen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 15:een 32 euron päiväsakkoon eli maksamaan 480 euron sakot. Oikeus laski päiväsakot 2200 euron nettokuukausitulojen perusteella.

Käräjäoikeus ei ole määrännyt rikosuhrimaksua tuomitun maksettavaksi, koska hänen syykseen on luettu tuottamuksellinen teko.

Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008028089.html :roll:
jekkumaisteri
Neuvoja-Jack
Viestit: 589
Liittynyt: Ke Tammi 03, 2018 10:55 am

Re: Poliisi uhkasi tappaa esimiehensä - käräjäoikeus antoi sakot

Viesti Kirjoittaja jekkumaisteri »

Mitenhän on poliisina toimiminen jatkossa luulisi että virka menee tuollaisissa tapauksissa.
Papa Legba
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1308
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: Poliisi uhkasi tappaa esimiehensä - käräjäoikeus antoi sakot

Viesti Kirjoittaja Papa Legba »

Jo on herkkää jos ei saa sanoa että esimies-perkele joutaa teloituskomppanian eteen. Turhautuminen on ilman muuta jonkinlainen taitovirhe mutta pitää saada sanoa asia niinkuin se on. Lieventävänä seikkana on se jos sanoo asian hymyillen ja ehkä hieman niiaten.
Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4632
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Re: Poliisi uhkasi tappaa esimiehensä - käräjäoikeus antoi sakot

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

Ylisirniö syytti poliisimiestä uhkailujen vuoksi myös tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Hänen mukaansa poliisimies on virkamiehenä virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta rikkonut virkavelvollisuutensa.

Vanhempi rikoskonstaapeli myönsi syytteen oikeaksi.

Käräjäoikeus on tuominnut 50-vuotiaan poliisimiehen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 15:een 32 euron päiväsakkoon eli maksamaan 480 euron sakot. Oikeus laski päiväsakot 2200 euron nettokuukausitulojen perusteella.

Käräjäoikeus ei ole määrännyt rikosuhrimaksua tuomitun maksettavaksi, koska hänen syykseen on luettu tuottamuksellinen teko.

Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.
Siis poliisina toimii edelleen miesoletettu, joka on huolimattomuudesta johtuen uhkaillut esimiestään tappamisella?

Ja tämä siis huomioitiin lieventävänä seikkana, jonka vuoksi 80€ rikosuhrimaksua ei tarvitse maksaa :?: :idea: :roll:
ex-kuorkkikuski

Re: Poliisi uhkasi tappaa esimiehensä - käräjäoikeus antoi sakot

Viesti Kirjoittaja ex-kuorkkikuski »

Näin ne jengien väliset selvittelyt alkaa, sisällissota voisi puhjeta samantien poliisissa, niin ehkä rikollisuus jonain päivänä poistuisi kokonaan, kun nämä ovat kaikki tappaneet toisensa.
Vastaa Viestiin