Yläasteikäinen tyttö rikkoi koulullaan 30 ikkunaa vesurilla

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Jazzermasser
Rico Tubbs
Viestit: 1276
Liittynyt: Ti Heinä 06, 2021 8:10 am

Yläasteikäinen tyttö rikkoi koulullaan 30 ikkunaa vesurilla

Viesti Kirjoittaja Jazzermasser »

Käräjäoikeus tuomitsi alaikäisen tytön ehdolliseen vankeuteen ja suuriin korvauksiin. Tyttö oli rikkonut Etelä-Suomessa sijaitsevan koulun ikkunoita vesurilla. Hän oli tekoaikaan yläasteiässä.

Oikeudessa tyttö myönsi tekonsa. Tunnustuksen tueksi oikeus katsoi todisteena valvontakameratallenteita, joissa näkyi, miten tyttö oli hakannut Lohjalla sijaitsevan koulun ikkunalaseja säpäleiksi vesurilla noin vuosi sitten syksyllä. Asiasta tuolloin uutisoineen mukaan tyttö oli koulun oppilas.

Käräjäoikeus kuvaili valvontakameraan tallentunutta toimintaa ”järjestelmälliseksi”.

Kaiken kaikkiaan ikkunalaseja särkyi 30. Niiden korjaaminen maksoi yli 25 000 euroa. Teko tapahtui keskellä päivää, ja koulussa oli tapahtuma-aikaan oppilaita ja opettajia paikalla.

Käräjäoikeus katsoi, että kyse oli nuorena henkilönä tehdystä törkeästä vahingonteosta. Tähän vaikutti aiheutetun vahingon suuruus, rikottujen ikkunoiden määrä, tekoväline sekä tekoaika.

Rangaistukseksi määrättiin 3 kuukautta ehdollista vankeutta. Rangaistuksen pituuteen vaikutti lieventävästi se, että tekijä oli alaikäinen.

Lisäksi tyttö määrättiin maksamaan koulun vakuutuksen omavastuuosuus, 4 000 euroa, sekä vakuutusyhtiön maksamia korvauksia reilut 9 000 euroa. Yhteensä ikkunoiden rikkominen tuli siis maksamaan hänelle yli 13 000 euroa.

Kokonaan ikkunoiden korjaamisesta koitunutta laskua tyttö ei joutunut yksin maksamaan, sillä hän oli käräjäoikeuden mukaan varaton ja alaikäinen.

Tuomio ei ole lainvoimainen, eli siihen voi yrittää hakea muutosta hovioikeudesta.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/yla ... #gs.gvs780

jmit
Vic Mackey
Viestit: 1909
Liittynyt: Pe Loka 02, 2009 2:55 pm

Re: Yläasteikäinen tyttö rikkoi koulullaan 30 ikkunaa vesurilla

Viesti Kirjoittaja jmit »

'Kokonaan ikkunoiden korjaamisesta koitunutta laskua tyttö ei joutunut yksin maksamaan'

Onpa hauska muotoilu, kun kaikki tiedämme, että tyttö ei tule ikinä maksamaan puupennin hyrrää ja ihan sama vaikka olisi tuomittu maksamaan viisi miljardia tai yksi euro. Vähän kyllä ihmetyttää tuo tuomio. Mitäpä, jos kuitenkin tyttö voittaisi ensi viikolla lotossa, niin mikä on, peruste, että vouti ei saisi ulosmitata tai ei olisi kohtuulloista että tyttö joutuisi maksamaan 25 tuhatta euroa eli aiheuttamansa vahingon?

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Yläasteikäinen tyttö rikkoi koulullaan 30 ikkunaa vesurilla

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Aika lievä tuomio rikoksen "kalleuteen" verrattuna. Onkohan ollut suojaväriä.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Avatar
Mind Over Matter
Martin Riggs
Viestit: 615
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2011 5:33 pm

Re: Yläasteikäinen tyttö rikkoi koulullaan 30 ikkunaa vesurilla

Viesti Kirjoittaja Mind Over Matter »

Jazzermasser kirjoitti:
Ke Marras 24, 2021 5:52 pm

Käräjäoikeus kuvaili valvontakameraan tallentunutta toimintaa ”järjestelmälliseksi”.

Kaiken kaikkiaan ikkunalaseja särkyi 30. Niiden korjaaminen maksoi yli 25 000 euroa. Teko tapahtui keskellä päivää, ja koulussa oli tapahtuma-aikaan oppilaita ja opettajia paikalla.
Keskellä päivää, siis koulupäivääkö? Eikä kukaan saanut hommaa loppumaan?

Sivustahuutelija
Poliisikoira Rex
Viestit: 289
Liittynyt: Pe Joulu 18, 2020 6:07 pm

Re: Yläasteikäinen tyttö rikkoi koulullaan 30 ikkunaa vesurilla

Viesti Kirjoittaja Sivustahuutelija »

Mind Over Matter kirjoitti:
To Marras 25, 2021 8:11 am
Keskellä päivää, siis koulupäivääkö? Eikä kukaan saanut hommaa loppumaan?
No ei siihen naisopettaja tai mieskään paljoa väliin mene ilman pippurikaasua tai etälamautinta, jos joku hullu heiluu pihalla vesurin kanssa.

Jossakin uutisessa oli, että lastensuojelulaitoksen asukki, eli kaiketi sekaisin kuin seinäkello. Ei tusinalissu.

hutkivajournalisti
Adrian Monk
Viestit: 2942
Liittynyt: Ke Elo 21, 2019 11:22 am

Re: Yläasteikäinen tyttö rikkoi koulullaan 30 ikkunaa vesurilla

Viesti Kirjoittaja hutkivajournalisti »

John Kimble kirjoitti:
To Marras 25, 2021 1:54 am
Aika lievä tuomio rikoksen "kalleuteen" verrattuna. Onkohan ollut suojaväriä.
Aika kova tuomio siihen verrattuna mitä toisen pahoinpitelystä tuomitaan. Tai vaikka miljoonan veropetokseen. Kyse oli kuitenkin nuorena henkilönä tehdystä rikoksesta.
Olen kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti. Siitä minä nautin. Sääli on sairautta.

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Yläasteikäinen tyttö rikkoi koulullaan 30 ikkunaa vesurilla

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

hutkivajournalisti kirjoitti:
To Marras 25, 2021 1:05 pm
Aika kova tuomio siihen verrattuna mitä toisen pahoinpitelystä tuomitaan. Tai vaikka miljoonan veropetokseen. Kyse oli kuitenkin nuorena henkilönä tehdystä rikoksesta.
Vertaat tässä nyt toisiin lieviin tuomioihin etkä mikä on oikeudenmukaista. Se että pahoinpitelystä ja miljoonan veropetoksesta Suomessa tuomitaan lievästi ei poista sitä tosiasiaa että tämäkin on lievä tuomio.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Yläasteikäinen tyttö rikkoi koulullaan 30 ikkunaa vesurilla

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Sivustahuutelija kirjoitti:
To Marras 25, 2021 10:52 am
Mind Over Matter kirjoitti:
To Marras 25, 2021 8:11 am
Keskellä päivää, siis koulupäivääkö? Eikä kukaan saanut hommaa loppumaan?
No ei siihen naisopettaja tai mieskään paljoa väliin mene ilman pippurikaasua tai etälamautinta, jos joku hullu heiluu pihalla vesurin kanssa.

Jossakin uutisessa oli, että lastensuojelulaitoksen asukki, eli kaiketi sekaisin kuin seinäkello. Ei tusinalissu.
Jotenkin tuli nyt mieleen sellainen vihainen "ruskea tyttö". Heillähän omien sanojensa mukaan on oikeus hajottaa mm. Helsingin rakennukset koska "ovat ne ilmaiseksi rakentaneet."
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Solttuetsivä
Axel Foley
Viestit: 2406
Liittynyt: La Maalis 19, 2016 1:22 pm

Re: Yläasteikäinen tyttö rikkoi koulullaan 30 ikkunaa vesurilla

Viesti Kirjoittaja Solttuetsivä »

Ei opettajat voi mennä edes estämään kun oppilaan koskemattomuus on tärkeä asia.
Juuri oli Kauhavalla opettaja tarttunut kiinni oppilasta ja hyllytys siitä tuli kun opiilaan koskemattomuus on niin pyhä asia.

Opettajien pääasiallinen keino puuttua erilaisiin tilanteisiin koulussa on puhuminen.
OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen mukana oppilaan fyysinen koskemattomuus on pyhää.
https://ilkkapohjalainen.fi/tilaajalle/ ... 1.18765626

Kauhavan kaupunginhallituksen maanantainen päätös pidättää yläkoulun lehtori virantoimituksesta on herättänyt laajasti keskustelua.

Koulun alueella tapahtui marraskuun alussa välikohtaus, jossa lehtori ottaa oppilaaseen jonkinlaista kontaktia.
Kaupunginjohtaja perusteli alkuviikosta, että hallituksen päätös perustuu kunnallisesta viranhaltijasta annettuun lakiin ja kaupungin hallintosääntöön. Tapauksesta on tehty poliisille tutkintapyyntö.
Virasta pidättäminen jatkuu hallituksen päätöksen mukaan siihen asti, kunnes poliisi tai tuomioistuin on käsitellyt tapauksen.
Sivistysjohtajan mukaan kynnys tutkia oppilaan fyysisen koskemattomuuden loukkaamista on matala.


Ja jutussa useita rehtoreita ja kaikilla sama virsi:
Rehtorit: Tilanteet hoidettava puhumalla

Marja
Martin Beck
Viestit: 759
Liittynyt: To Tammi 24, 2019 7:45 pm

Re: Yläasteikäinen tyttö rikkoi koulullaan 30 ikkunaa vesurilla

Viesti Kirjoittaja Marja »

jmit kirjoitti:
Ke Marras 24, 2021 7:58 pm
'Kokonaan ikkunoiden korjaamisesta koitunutta laskua tyttö ei joutunut yksin maksamaan'

Onpa hauska muotoilu, kun kaikki tiedämme, että tyttö ei tule ikinä maksamaan puupennin hyrrää ja ihan sama vaikka olisi tuomittu maksamaan viisi miljardia tai yksi euro. Vähän kyllä ihmetyttää tuo tuomio. Mitäpä, jos kuitenkin tyttö voittaisi ensi viikolla lotossa, niin mikä on, peruste, että vouti ei saisi ulosmitata tai ei olisi kohtuulloista että tyttö joutuisi maksamaan 25 tuhatta euroa eli aiheuttamansa vahingon?
Miksei pystyisi ? Opiskelee hyvän ammatin ja töihin tai " some-vaikuttajaksi" jolla paljon seuraajia niin rahnua tulee tms . 25k€ kummempaa kuin ok taloon laittaa maalämpö järjestelmä. Jännä kuin kirjoitat " Kun kaikki tiedämme " yms . oletko vanha mustalais-ennustajaeukko ?

Vastaa Viestiin