lammas1 kirjoitti: ↑Pe Heinä 28, 2023 11:09 am
Se on vain tosiasia että Suomeen on tullut ihmisiä kulttuureista, joissa esim lapsien kuolemaa ei pidetä niinkään erikoisena, koska niitä sattuu usein, milloin mistäkin syystä. Ei ole kaukana Suomessakaan ajat jolloin perheissä oli paljon lapsia ja pikkulapsikuolleisuus oli korkea eikä se "järkyttänyt" kollektiivisesti niikuin nykyään lasten kuolemat tekee. Toki yksilön kannalta lapsen kuolema on aina surullinen asia perheelle.
Näistä kulttuureista myös tulee perheitä joiden lasten kasvatus on vapaampaa. Esim lähistöllä asuvan maahanmuuttajaperheen lapset pyöräilevät sekä pyörätie katukäytävällä että ajotiellä, ja tiellä jossa pyörätietä ei ole. Ikä non 4v eteenpäin, kovaa poljetaan, hauskaa on ja kypärää ei tunneta. Alueelle on nyt saatu hyvin alhainen nopeusrajoitus, mutta siltikin, en ole koskaan huomannut että perheen aikuiset pyöräilyyn puuttuu..päinvastoin, lapselle nauretaan ja juostaan takaa jolloin lapsi ajaa lujaa karkuun pyörällä. Uimassa nämäkin lapset käyvät yksin, yleisellä rannalla. Jos tapahtuu jotain, onko väärin olettaa mikä perhe on kyseessä kun huolehtiminen on tälläistä?
Muistan kuulleeni joskus, että ennen vanhaan (1800-luvulla tmv) Suomessa ajateltiin, ettei vauvoilla ole vielä sielua. Juttua kertonut vanhempi henkilö kummasteli, miten on näin voitukaan ajatella, mutta itse heti ajattelin, että sen on täytynyt olla keino tulla toimeen sen tosiasian kanssa, että varsinkin pieniä lapsia kuoli jatkuvasti. Eihän kenenkään pää olisi kestänyt sitä, jos lapsen menetyksestä olisi järkytytty samalla tavalla kuin siitä nykyään järkytytään. On ihan loogista, jos teknologisessa ja taloudellisessa kehityksessä jäljessä tulevissa yhteiskunnissa ajattelu on nykyään tässä suhteessa tavallaan huolettomampaa.
Muuten on kyllä sakeaa juttua paljon tässä(kin) ketjussa. Lasten perään katsominen ei esimerkiksi ole mikään suomalainen kulttuurinen erityispiirre. Päinvastoin, suomalainen kulttuurinen erityispiirre on perinteisesti ollut se, että lapset ovat hyvin itsenäisiä ja omatoimisia. Tähän on tullut muutos vasta ihan viime aikoina. Keskimääräinen nykyteini ei enää osaa ratkaista mitään ongelmatilannetta omatoimisesti ja itsenäisesti soittamatta ensin äidille, eikä osaa keksiä itselleen mitään tekemistä omatoimisesti, ilman ohjattua ja aikataulutettua harrastustoimintaa tai älylaitetta kädessä virikkeenä.
50-60-70-luvuilla lapset liikkuivat keskenään itsenäisesti, ja illalla vasta laskettiin, moniko osasi takaisin kotiin. Joka vuosi hukkui kymmeniä lapsia juuri tämäntyyppisissä olosuhteissa – siis niin, että lapset olivat omatoimisesti keskenään vedessä ilman aikuisten valvontaa. Edellä jo kerrotiinkin, että pelkästään näihinkin lampiin hukkui pelkästään yhtenä vuotena kuusi lasta. Varmasti silloinkin kiellettiin menemästä leikkimään vaarallisina pidettyihin paikkoihin, ihan niin kuin näitäkin poikia oli kielletty menemästä lammelle, mutta eihän se estänyt menemästä.
Siinä ei ole myöskään tässä tapauksessa mitään ihmeellistä, että kaverit menivät kotiin kertomatta asiasta. Se on ihan luonnekysymys, miten tuon ikäinen reagoi. Varmasti moni 10-vuotias olisi pyytänyt apua, mutta on ihan luonnollinen reaktio myös tuo, että kun on tiedetty, että on tehty jotain kiellettyä, on jäädytty ja yritetty olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tuo kyllä kuulostaa hätävalheelta, että "etsittiin kaveria aikamme." On todennäköistä, mutta ei ihan varmaa, että pojat ovat tienneet kaverin menneen pinnan alle ja jääneen sinne. Eivät vain ole osanneet toimia tilanteessa muuten kuin yrittämällä olla kuin koko asiaa ei olisi tapahtunutkaan. Juurikin se, että kaverit menivät muina miehinä kotiin nukkumaan hiiskumatta mitään yhden kaverin katoamisesta, puhuu sen puolesta, että kaverin kohtalosta oli tietoa olemassa. Pidän myös ihan mahdollisena, että ovat jollain tavalla avittaneet kaverin veteen joutumisessa esimerkiksi tuuppaamalla vahingossa/leikillään/tahallaan kaverin lautalta veteen. "Oho, se jäi sinne (pinnan alle)" Jos näin on käynyt, niin se on entisestään nostanut kynnystä kertoa asiasta kenellekään ja toiminut kannustimena olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, koska tunne siitä, että on tehty väärin on ollut paljon voimakkaampi kuin jos vain olisi oltu leikkimässä kielletyssä paikassa.
