Lumivyöry Muonion Pallastunturilla - äiti ja lapsi kuolivat

[K9Wifey]

Mitkähän ovat olleet äidin viimeiset sanat lapselleen, 'huippukaverille'... 'Min bäääästiiissss!!!' - kanske.

Mut on se lapsi varsinkin ollut varmasti ihan paniikos, kun alkanut näyttää siltä, että nyt ei mammakaan pelasta ja käännä tätä tilannetta taas turvalliseksi tuosta vaan. Toivottavasti kuolo korjannut ennen kuin on ehtinyt tajuta kuolevansa, ja että happea ei vaan saa.

Tuosta keräykseksestä 'ennen kuin ruumiit ehtivät kylmetä' -tyyliin... Kerätköön vaan, mut ilmoittamisen ajankohta mauton. Siis heti ensimmäisen muistokirjoituksen yhteydessä jo maininta - mut joo, ei pääse unohtumaankaan. Mietin, et eiköhän kaupungin henkilöstöllä oo jo työnantajan puolestakin otetut jonkunlaajuiset vakuutukset myös tällaisiin tilanteisiin.

Mielestäni joskus vähän vastaavissa tilanteissa on ollut, et omaiset toivovat muistolahjoitukset osoitettavan jollekin pelastusjärjestölle (?) Tai vaikka ees joku prosenttiosuus; osoittaisi kiitollisuutta. Mut tää yleensä ilmoitettu joku hetki sen löytymisen jälkeen, ei heti seuraavaksi.

Ja mieki miettiny, et mikähän on isän rooli tässä retkessä? Vai oliko yhteiselo jo ajautumassa vähä erilleen, ku lapsetkin isoja ja ollaan vuoskymmeniä oltu yhdessä... Niin sit äiti aatteli lähtee irtiottoon vain laatukaverin kanssa. Poika on nii sötnos tuossa vikassa kuvassa, ku on niin vakava ilme.

Ja kirja förstås. 'Eva - elämääkin suurempi'. Onkohan tuollainen kirja jo olemassa vai mistä tuo tupsahti ekana mieleen.

Eipä tästä enempää, lehdet varmasti levittelee ja revittelee ihan riittävästi vielä pitkään.

[VittoriaVetra]

Yleensä emo suojelee poikasiaan. Niin myös ihmisissä. Äiti suojelee viimeiseen asti lastaan ja ajattelee lapsen etua... yleensä.

[Cassandra]

Ennen kun viranomaiset vahvistavat toisin pidän mahdollisena että äiti on hinannut poikaansa toisessa ahkiossa.

Poika hautautui äitiä syvemmälle
Poliisi kertoo, että uhrit löydettiin 150 metrin päästä toisistaan.

Äiti oli hautautunut noin puolen metrin syvyyteen ja poika huomattavasti syvemmälle, noin 1,5 metriin lumenpinnasta.

Molemmilla uhreilla oli mukanaan ahkiot, jotka olivat jääneet lumen pinnalle ja helpottivat heidän löytämistään.

Äidillä ja pojalla oli kummallakin perässään ahkio, joista kummastakin näkyi vähän lumen pinnalla. Poika ei ollut köytettynä äidin ahkioon, koska löytyi 150 metrin päästä äidistään ja hänen ahkiostaan, sekä niin syvältä ettei ole mahdollista olla ahkiossa, josta osa on näkyvissä lumen päällä.

https://yle.fi/a/74-20067859

[Alien Alien]

Tästäpä näkee etsintäolosuhteet Antte Lauhamaan Instagramista: https://www.instagram.com/p/C1uhlWoNI9q/

Hienoa, että jaoit videon tänne. Toivottavasti mahdollisimman moni pysähtyisi hetkeksi sen äärelle. Tuisku tunturissa ei old poikkeuksellinen sääilmiö. Se voi nousta missä tahansa, milloin tahansa joko maatuiskuna tai uutta lunta tuovana ”ilma”tuiskuna. Tuuli on aina silloin kylmää vaikka olisi vain muutama aste pakkasta. Se tuuli jäähdyttää sormet välittömästi, kun joutuu ottamaan käsineet kädestä. GPS, kompassin tai kartan katsominen muutaman minuutin välein on siis todella vaativaa.

Eteneminen ilman tarkkaa suuntaa aiheuttaa kuitenkin valtavan suuren riskin vaaravyöhykkeelle ajatumisesta. Näköaistin varassa suunnistaminen tarkoittaa muutaman metrin näkyvyyttä otsalampun tehosta riippuen. Suuria kiintopisteitä ja maastonmuotoja ei näe. Silloin suunnistaessa täytyy turvautua muihin tietoihin suunnassa pysyäkseen. Ensinnäkin päässä täytyy olla kartta mitä ja mihin kohti on menossa. Kuuluisiko maaston nousta, laskea vai olla tasaista. Mihin ilmansuuntaan aikoo ja missä tuuli silloin tulisi olla. Eli missä tuulen tulisi tuntua suhteessa itseen, mihin suuntaan maassa lumi liikkuu ja tuulikinokset syntyvät. Mitä aluetta/ ilmansuuntaa tulee ehdottomasti välttää. Näkyykö tuulen hiomissa kohdissa kelkanjäljistä edelleen, mikäli aiemmin on ollut reitillä, jossa on kuljettu kelkalla. Ymmärrys siitä, että mitä korkeammalle nousee, sen vaikeammaksi tilanne muuttuu, pysähtyykö, kääntyykö vai jatkaako eteenkäsin.

Kuulostaa helpolta ja järkevältä. Mutta silloin kun on altistunut kylmälle, ei ole tottunut siihen ja on pimeää, on erittäin vaikeaa ajatella selkeästi, taustalla fysiologiset syyt kuten kylmettyminen, joka heikentää kognitiivisia kykyjä ja tilanne vaatii ääretöntä keskittymistä, on tilanne kenelle tahansa haastava. Jos sen kokee ensimmäistä kertaa elämässään yksin, ilman kokeneemman apua yllämainitut asiat jää havannoimatta. Ei edes välttämättä omaa ymmärrystä, että sellaisiin pitäisi kiinnittää huomiota. Omiin voimiin luottaminen tilanteessa on vaarallista, silloin voi pelastaa vain nöyryys omasta vajavaisuudesta. Yleensä silloin ihminen pysähtyy hetkeksi ja miettii tilannettaan, eikä vain puske eteenpäin.

Kun matkassa on oma lapsi, jonka turvallisuudesta olet huolissasi on paine vielä suurempi. Et näe, kuule, etkä tunne mitään ja olet vastuussa tilanteessa itsesi lisäksi ihmisestä, jonka fysiologia on merkittävästi alttiimpi kylmärasitukselle kuin omasi. Päätöksiä ja valintoja tulee kuitenkin tehdä. Nyt tullaan ratkaisevaan asiaan, eli etukäteisvalmisteluun. Oletko opetellut seuraavan etapin kartan tärkeimmät kohdat ja kiintopisteet ulkoa, jotta se kartta löytyy päästä vaikeassa tilanteessa? Oletko kartoittanut ja tunnistanut etapin riskit? Oletko harjoitellut suunnistusta pimeässä, kylmässä ja yksin? Oletko harjoitellut kylmettyneenä toimimista?

Nyt kaikille, joiden tekee mieli huudella, että koskaan ei voi lähteä minnekään, koska maailma on vaarallinen ja kotonakin voi kompastua jalkoihinsa. Ihmisen elämänhalu on yllättävän vahva ja taistellessaan sen puolesta, ihminen pyrkii tekemään kaikkensa. Kokemattomuus ikävä kyllä saa sen taisteluhalun kanavoitumaan vääriin asioihin, mikä pahentaa tilannetta entisestään. Sen takia asioita harjoitellaan ja toistetaan, että vaarallisessa tilanteessa tehdään oikeita asioita, jotka voivat auttaa enemmin kuin pahentaa jo vaarallista tilannetta. Tämä etukäteistyö unohtuu nykyisin yhä kasvavammalta osalta kulkijoista. Hyvä tuuri olosuhteiden suhteen kestää aikansa, väistämättä sekin aikanaan loppuu ja silloin, hyvät neuvot ovat kalliit.

Lopuksi toivon, että kaikki hetkeksi asettuisi pelastajien rooliin itsensä. Häkesoiton tultua on tieto, että tunturissa on kahdestaan äiti ja lapsi äärimmäisissä olosuhteissa. Paikalliset ovat toimineet heti, sillä tienneet, että nyt pelataan aikaa vastaan. Koordinaatit tiedossa ja ihmiset varmuudella elossa vielä tuossa vaiheessa. Toivoa tarinan päättymisestä hyvin on siis vielä paljon. Se hetki, kun pelastajat eivät löydäkään heitä kohteesta. On pimeää ja näkyvyys nolla. Tiedetään, että nyt todellinen kilpajuoksu aikaa vastaan alkaa. Pelastajat tietävät olevansa äidin ja lapsen paras toivo tilanteessa, jokainen paikallinen tietää kuinka kamalalta tilanne tuntuu äidistä ja lapsesta. Jokainen on valmis tekemään kaikkensa heidän löytämisekseen ja tekeekin sen. Olosuhteet pahenee, mutta edelleen on toivoa heidän löytymisestään elossa, koska toivo kuolee viimeisenä vaikka järki sanoisi mitä. Pelastajat ovat maastossa iltakymmeneen asti. Useat heistä kuusi tuntia putkeen. Äiti löytyy ja lapsen vastaava kohtalo on todennäköinen, mutta ei varma. Samat henkilöt jatkavat etsintöjä seuraavana päivänä huonoissa oloissa edelleen koko päivän iltaan asti. Torstaina lapsi löytyy ja toivo kuolee. Tehtävä päättyy mutta suru jää, sillä pelastajatkin ovat vain ihmisiä. Vanhempi konstaapeli Lauhamaa on ollut vastuussa operaatiosta ja tauotta etsinnässä tiistaista kello 16.00 lähtien.

Kaikki tämä olisi ollut vältettävissä, jos vain ihmiset ymmärtäisivät, että sydäntalvella tunturissa on oikeasti vaarallista olla ja että sinne ei koskaan lähdetä kahdestaan lapsen kanssa hiihtovaeltamaan. Ei koskaan. Ei edes silloin kun kaikki menee hyvin.

[jaskari]

Tuonne äidin instaan on nyt laitettu reissusta tarinaosioita kaksin kappalein. Aika kylmäävää katseltavaa.

[Edith]

Katselin nuo Instagramiin lisätyt viimeisen matkan kuvat ja videot. Minusta retki näytti sujuneen upeasti aiempina päivinä, ja kirjoitusten perusteella kaikkeen oli yritetty varautua (tosin lämpömittari oli unohtunut kotiin). Todella upeita kuvia nuo otetut! Kompassi näytti olleen mukana, samoin selviytymistarpeet hädän hetkellä. Poika ei todellakaan vaikuttanut kärsivältä ja heikolta vaan jopa äitiään sitkeämmältä.

Kaikesta varautumisesta huolimatta se seikka, että keli voi muuttua tappokeliksi aivan hetkessä, oli ehkä kuitenkin tuntematon asia (tai sitä ei ollut haluttu ajatella). Lumivyöryistä ei varmaan myöskään ollut hirveästi tietoa. Tämän tapauksen jälkeen ehkä jonkin aikaa ihmiset muistavat, että Lapissa voi lumivyöryjäkin olla.

Poika oli ilmiselvästi mahtava tyyppi, joka eli elämäänsä täysillä superpositiivisena ja rentona. Hirveä menetys, että hän ei ole enää täällä tuomassa iloa perheelleen ja muille ihmisille. Virhearviointi tietenkin johti tuohon lopputulokseen (ja matkan turvallisuudesta ylipäätään voidaan puhua vaikka kymmenen vuotta), mutta poikaa emme saa enää takaisin.

[brainstormy]

Alienilta jälleen hieno kirjoitus edellisellä sivulla. En viitsi tehdä niin pitkää lainausta tähän.

[Gladys]

Olen miettinyt sen häke-puhelun sisältöä. Oliko niin että tehtävä luokiteltiin ei-niin-kiireelliseksi (C)? Miksiköhän näin? Kylmyys, tuuli, huono näkyvyys ja mukana lapsi! Eikö tuossa jo olisi ollut aihetta kiireellisempään luokitteluun? Esittikö soittaja asian siten että eipä täällä isompaa hätää, vai tulkitsiko häke tilanteen vaarattomammaksi kuin se oikeasti olikaan?

Vieraskirjan tekstin mukaan viime päivien kova pakkanen ja tuuli sekä kylmyys olivat hyvin tiedossa, joten eivät ne yllätyksenä tulleet. Omat kyvyt viimeiselle etapille tunturin yli noissa olosuhteissa yliarvioitiin, tai ehkä omat olisivat vielä perille asti riittäneet, mutta lapsen eivät?

Äidin omien sanojen mukaan hän haki aina suurempia haasteita, aina enemmän, ja riskit olivat tiedossa mutta myös viehättivät. Maailma tarvitsee riskinottajia, seikkailijoita ja löytöretkeilijöitä, mutta noille reissuilla ei oteta lapsia mukaan!

"Tunturiin tulimme ja tunturissa haluamme olla". Kylmäävät viimeiset sanat kyllä. RIP

Toivottavasti edes joku ottaisi opikseen.

[Omega]

Äidin päivityksiä neljä-viisi päivää sitten, eli olisiko tuo sitten maanantailta ja tiistailta. Silloin on ollut jo ongelmia sään ja tuulen kanssa.

Kaksi eri IG-tarinan osiota:

Viisi päivää sitten (ma?): Efter en stund började nämligen blåsa rejält och köldeffekten steg enormt på en liten stund. Det blåste genom märg och ben såsom bara havseller fjällvindar kan göra.

Hetken kuluttua se alkoi puhaltaa todella kovaa ja kylmävaikutus kasvoi valtavasti lyhyessä ajassa. Se puhalsi luiden ja ytimen läpi, kuten vain meri- tai vuoristotuulet voivat tehdä.

Neljä päivää sitten (ti?): Der är inget att leka med vädret idag - trotts att det såg så oskyldigt ut. I morgon utlovas ännu strängare köld men det borde inte blåsa, vilket gör situationen mycket bättre.

Ei ole mitään leikkiä säällä tänään - se näytti niin viattomalta. Huomenna luvataan vielä kovempaa pakkasta, mutta tuulista ei pitäisi olla, mikä parantaa tilannetta huomattavasti.

-

On luetettu siihen, ettei tuule tunturin päällä, mikä on vähän outoa jos katsoo mitä viralliset tiedot sanovat noila ajankohdilta.

[nelit]

Tähän ikään tullessa on huomannut, että virheitä ja erehdyksiä on tullut ja tulee edelleen. Siksi ei ole varaa nostaa sormea, että siinä syyllinen, koskapa me kaikki ollaan erehtyväisiä. Tässä tilanteessa meni myös oma lapsi, sitä ei hänkään olisi ikinä hyväksynyt.

[Kalinka Holmes]

Minusta tässä olisi hyvä opettavainen jutun aihe medialle. Lapin paikalliset toisivat esiin huolenaiheensa tästä sekä tämän näkökulman kuinka epäinhimillistä on pelastajien työ tuolla.

Hyvä idea. Samalla voi kaivella: kuinka paljon Rukan ja Pyhän rinteissä raajojansa teloneet mutkalaskijat työllistävät pohjoisen terveydenhuoltoa, Hullun Poron änkyräkänniset hiihtolomailijat poliisia ja ensihoitoa, hirsimökkiä tulistelleet uusavuttomat palokuntaa, sähkö-Lexuksillaan tien päälle lähteneet Operaatio Lumihiutale-vapaaehtoisia (pitääkö sitä aattona päästä mökille/sukulaisille/hotelliin kelissä kuin kelissä?)...

[Perza80]

Katselin nuo Instagramiin lisätyt viimeisen matkan kuvat ja videot. Minusta retki näytti sujuneen upeasti aiempina päivinä, ja kirjoitusten perusteella kaikkeen oli yritetty varautua (tosin lämpömittari oli unohtunut kotiin). Todella upeita kuvia nuo otetut! Kompassi näytti olleen mukana, samoin selviytymistarpeet hädän hetkellä. Poika ei todellakaan vaikuttanut kärsivältä ja heikolta vaan jopa äitiään sitkeämmältä.

Kaikesta varautumisesta huolimatta se seikka, että keli voi muuttua tappokeliksi aivan hetkessä, oli ehkä kuitenkin tuntematon asia (tai sitä ei ollut haluttu ajatella). Lumivyöryistä ei varmaan myöskään ollut hirveästi tietoa. Tämän tapauksen jälkeen ehkä jonkin aikaa ihmiset muistavat, että Lapissa voi lumivyöryjäkin olla.

Poika oli ilmiselvästi mahtava tyyppi, joka eli elämäänsä täysillä superpositiivisena ja rentona. Hirveä menetys, että hän ei ole enää täällä tuomassa iloa perheelleen ja muille ihmisille. Virhearviointi tietenkin johti tuohon lopputulokseen (ja matkan turvallisuudesta ylipäätään voidaan puhua vaikka kymmenen vuotta), mutta poikaa emme saa enää takaisin.

Muuttuko se sääs sitte hetkessä? Mikä lasketaan herkeksi? Tunti kaks? Factahan on että tunturissa on tuullu navakasti aamusta asti?

[brainstormy]

Minusta tässä olisi hyvä opettavainen jutun aihe medialle. Lapin paikalliset toisivat esiin huolenaiheensa tästä sekä tämän näkökulman kuinka epäinhimillistä on pelastajien työ tuolla.

Hyvä idea. Samalla voi kaivella: kuinka paljon Rukan ja Pyhän rinteissä raajojansa teloneet mutkalaskijat työllistävät pohjoisen terveydenhuoltoa, Hullun Poron änkyräkänniset hiihtolomailijat poliisia ja ensihoitoa, hirsimökkiä tulistelleet uusavuttomat palokuntaa, sähkö-Lexuksillaan tien päälle lähteneet Operaatio Lumihiutale-vapaaehtoisia (pitääkö sitä aattona päästä mökille/sukulaisille/hotelliin kelissä kuin kelissä?)...

Miksi ei, mutta nuo nyt on jo varmaan kaikilla tiedossa. Ainakaan minulla ei ollut harmainta hajuakaan täällä esiin tulleista "pelastakaa etelän pellet tunturista"-ongelmasta, tai en todellakaan ole tullut sitä ajatelleeksi kuinka paljon näitä on.
Se vähä mitä itse olen Lapissa käynyt, olen varsin hyvin tiedostanut nuo kylmäävät ja yllättävät olosuhteet ja pysytellyt poissa ongelmista. Näin olen olettanut valtaosan toimivan.

[Birgitte]

Tähän ikään tullessa on huomannut, että virheitä ja erehdyksiä on tullut ja tulee edelleen. Siksi ei ole varaa nostaa sormea, että siinä syyllinen, koskapa me kaikki ollaan erehtyväisiä. Tässä tilanteessa meni myös oma lapsi, sitä ei hänkään olisi ikinä hyväksynyt.

Ihan samaa ajattelen, että en ole ensimmäisenä kiveä heittämässä.
Vaellan itse lapsen (lähes täysi-ikäinen) kanssa vain kesällä, mutta kyllä tästä tapauksesta olen oppinut monta huomioon otettavaa asiaa.

[Miss Holmes #1]

Tuntuu, ettei kaikki ole oikein hahmottanut tuota ahkio asiaa.
Ohessa kuva, josta selviää miten äiti ja lapsi olivat kiinni ahkioissaan.

Juurikin tuo varusteahkio kiinni jättäminen on todennäköisesti aiheuttanut koko onnettomuuden.

Kun tuo kova tuuli on tarttunut tuohon ahkioon, on melko mahdotonta pysäyttää sen liikettä. Vaatteet luistaa lumella, monot luistaa, ja etenkin sukset, jos ne on ollut jalassa.

Kuten jo aiemmin sanoin, oli molemmat todennäköisesti selviytynyt, jos olisivat irrottaneet ahkiot heti.

Päätellen siitä, että poika oli syvemmällä, uskoisin, että hänen ahkio on lähtenyt vetämään häntä tuulen mukana ja äiti on lähtenyt perään auttamaan.
Vyöry on todennäköisesti aiheutunut heidän omasta liikkeestään.