Vankilapakoja

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Vankilapakoja

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tavallaan osio on "turha", sillä joidenkin henkilöiden kohdalla juttua voitaisiin jatkaa siinä osiossa, missä on muutakin juttua ao. hlöstä, mutta olkoot nyt vaikka eräänlainen puolihuolimattomasti koottu "yleiskatsaus aiheeseen". Tämä ensimmäinen on jopa surkuhupaisa...

Tammikuussa 1990 Pelson keskusvankilasta karanneet kaksi vankia ottivat useita panttivankeja ja ryöstivät kolme ajoneuvoa torstaina Vaalassa ja Utajärvellä.

Ojaanajojen täyttämä pakomatka päättyi tunnin kuluttua, kun poliisipartio pidätti juopuneet karkurit.

Vaarallisiksi luonnehdittujen vankien pakomatka alkoi keskusvankilan työmaalta torstaina kello 13.30. Puukoilla aseistautuneet vangit pakottivat mukaansa kaksi vartijaa ja lähtivät liikkeelle vankilan farmariautolla.
Anastamaansa ajoneuvoa karkurit kolaroivat jo vankila-alueella törmätessään pihamaalla olleeseen traktoriin.

Vartijat pääsivät pakenemaan autosta puolen tunnin kuluttua Utajärven Utasella, kun karkulaiset ajoivat ojaan.

Vangit jatkoivat matkaa paikalle osuneessa taksissa, jonka he ryöstivät utajärviseltä kuljettajalta kirveellä uhaten. Rytäkässä lievästi loukkaantunut taksinkuljettaja pääsi pakenemaan, mutta takapenkillä istunut asiakas joutui mukaan pakomatkalle.

Kilometrin matkan jälkeen taksikin suistui tienpenkkaan, ja kyydissä ollut asiakas pääsi pakoon. Vangit jatkoivat pakoaan paikalta ryöstämässään pakettiautossa, jonka kuljettajan he pakottivat mukaansa.

Karkurit suuntasivat matkansa Oulujoen pohjoispuoliselle tielle ja kääntyivät Vaalaa kohti.

Varttitunnin matkan jälkeen pakettiautokin oli ojassa, ja panttivanki pelastautui läheiseen taloon.

Poliisipartio pidätti karkulaiset lyhyen käsikähmän jälkeen.


HS 12.1.1990

Autolla ajaminen osoittautui sangen ylivoimaiseksi tehtäväksi. Ensin kolari vankilan alueella, sitten ojaanajo samalla autolla, sitten ryöstetyllä taksilla ojaan ja vielä ryöstetyllä pakettiautolla ojaan. Jos seuraava kerta tuli, niin tuolloin kuskina toiminut tuskin sai enää uutta pestiä... Kaikki tuo yllämainittu tapahtui vain tunnin sisällä karkaamisesta. Äksöniä kerrakseen.

Taksimatkustaja sai unohtumattoman kyydin...

Jari Kolivaara karkasi kahteen otteeseen kuukauden sisällä vuonna 1992. Ensimmäinen pako tapahtui Helsingin rautatieasemalla kun häntä ja paria muuta vankia oltiin siirtämässä Riihimäen vankilasta Helsingin vankilaan. Toinen pako tapahtui Riihimäen keskusvankilasta kuukautta myöhemmin. Tuolloin 27-vuotiasta Kolivaaraa pidettiin vaarallisena. Runsaan kolmen vuoden kuluttua tästä hän surmasi Osmo Ahlqvistin Kotkan Tavastilassa.

Vaaralliseksi luonnehdittu Jarmo Veikko Virola, 25, karkasi Hämeenlinnan lääninvankilasta maaliskuun lopulla 1992. Hän jäi kiinni parin viikon kuluttua Tampereella. Mistä tämä Virola oli tuomittu?

Sitten nämä... jaa, näistä olikin jo juttua toisaalla. Elinkautisvanki Matti Holmala karkasi Konnunsuolta ja ehti pakoilla puolitoista kuukautta ennen kiinni jäämistään kesäkuussa 1993. Luottovankina ollut järvenpääläinen Jack Morre luikki tiehensä Riihimäen vankilasta toukokuussa 1993. Huumausaine- ja ampuma-aserikoksista tuomittu Morre pääsi aikoinaan lomalle, mutta se olikin sitten viimeinen reissu. Kolmas sivustolla jo tutuksi tullut karkulainen on Jukka Lindholm, joka oli vastaamassa tapon lisäksi karkaamisesta Oulujoen kihlakunnanoikeudessa heinäkuussa 1993.

Murhapoltosta runsaat kolme vuotta saanut ja ympäristölle vaaralliseksi mainittu Kari Johannes Pekkala, 38, riistäytyi vartijansa hallinnasta joulukuussa 1993 Oulun lääninvankilan tapaamishuoneen tienoilla. Milloin tämä heppu jäi kiinni, vai jäikö? Eikös S24:llakin ole joku Pekkala...?

Ilpo Larha ja Kullervo Haikas karkasivat Katajanokan vankilasta helmikuussa 1994. Vain toinen palasi takaisin vankilaan...

Kajaanissa pidettiin 18.11.1994 vankien virkistysmatka. Kesken riehan livisti Sukevalla lusinut vaarallisena pidetty J.M.*tm. Hän matkasi varastamillaan autoilla kotiseudulleen Joensuuhun, jossa jäi kiinni viikon kuluttua. Pistoolilla aseistautunut M ei tehnyt kiinniottettaessa vastarintaa. M oli aikoinaan tuomittu useista omaisuus- ja väkivaltarikoksista.

Otetaan vielä yksi: 28.2.1995 karkasi taposta tuomittu Vesa Kaarlo Juhani Maukonen, 25. Poliisin mukaan Maukonen saattoi olla yllytettynä vaarallinen. Erikoistuntomerkkinä mainittiin katkonainen kävelytyyli. Karkaamishetkellä Maukonen oli vartijan kanssa Helsingissä tutustumassa tulevaan opinahjoonsa. Hän kuitenkin ilmoittautui omaehtoisesti poliisille jo seuraavan päivän iltana luettuaan lehdistä, että poliisi etsii häntä. :roll:

Muistaako joku millainen tämä Maukosen suorittama henkirikos oli?

Lähteet mm. HS arkisto
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Suomalainen vanki yritti ryöstää pankin Oslossa

Suomesta karannut vanki yritti ryöstää pankin Oslossa. Poliisi pidätti miehen, mutta tämän toverit pääsivät karkuun.

44-vuotias Veikko Kokko karkasi Suomessa vankilasta kaksi vuotta sitten. Maanantaina hän yritti ryöstää Oslossa Ökernin kauppakeskuksen pankin. Kokon rikostoveri ryösti samaan aikaan viereisen pankin. Ryöstäjien apuri odotti ulkona autossa. Poliisi epäilee, että toinenkin ryöstäjä on suomalainen.

Molemmat ryöstäjät ampuivat kivääreillä uhkauslaukauksia. Kokko kaatui lattialle, kun eräs asiakkaista löi häntä tuhkakupilla päähän.

Kokon kumppani sai saaliikseen noin 50000 Norjan kruunua.

Kokko on ollut 1980-luvulla Oslossa syytteessä useista rikoksista ja hänet tuomittiin yhdeksän vuoden vankeuteen heroiinin maahantuonnista. Kokko siirrettiin kärsimään tuomiotaan Suomeen.

Maanantaina Kokko sai vastaansa kolehtirahoja tallettamassa olleen, vapaakirkkoa edustavan televisiopapin Hans Bratterudin. Pastori uhmasi ryöstäjää huutaen: "Jeesuksen nimessä minä sidon sinut." Bratterud on selittänyt Jumalan voiman kaataneen ryöstäjän. Tämä tuupertui ilmeisesti kuitenkin tuhkakupista saamaansa iskuun.


HS 6.2.1992

Jumalan voima vai tuhkakuppi... :roll: Mutta Veikko Kokko kaatui. Kuka enää muistaa Kokon Veikkoa? Käsi ylös ja tietoa tännekin. Kaksi vuotta karkuteillä on kuitenkin pitkä aika, joku muistaa.

Tässäkin jutussa on se vanha, ikiaikainen perinne; Jokin vetää tiettyyn paikkaan. Kokko vängällä Norjaan takaisin. Valjakkala pyrki vimmalla Ruotsiin.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Katjushka
Theo Kojak
Viestit: 1166
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 9:17 pm

Viesti Kirjoittaja Katjushka »

Tässä vähän tuoreempi pako, joka näyttäisi olleen suhteellisen onnistunut.
HS - Kotimaa - 28.4.2006 - 1538 merkkiä - 1. painos

Kolme vuotta pakoillut vankikarkuri kiinni

Yli kolme vuotta viranomaisia pakoillut virolainen vankikarkuri on saatu kiinni Tallinnassa. Jokelan vankilassa huumetuomioita istunut, vuonna 1978 syntynyt mies jäi kiinni ilmeisen sattumalta tiistaina Tallinnan Mustamäessä paikallisten veroviranomaisten operaatiossa.

Miehellä ei ollut henkilöllisyyspapereita mukanaan, mutta hänet tunnistettiin Suomessa karanneeksi vangiksi valokuvan perusteella. Hän yritti paeta pidätettäessä mutta ei onnistunut.

Mies on nyt vangittu, ja hänen mahdollisesta Suomeen luovuttamisesta päätetään ensi viikolla, kertoo Kristiina Herodes Viron valtakunnansyyttäjänvirastosta. Mies ehti olla vapaudessa kolme vuotta ja runsaan kuukauden.

Miehen pako yhdessä venäläisen vangin kanssa herätti Suomessa huomiota maaliskuussa 2003, sillä sellitoverit karkasivat elokuvatyyliin - sahaamalla sellinsä kalterit ja laskeutumalla maahan lakanaköyden avulla aamukuudelta.

Miehet kiipesivät lopuksi junaradan puoleisen verkkoaidan yli, ja siihen loppuivat jäljet. Jo tuolloin Suomen viranomaiset arvelivat, että kaksikko katoaa Suomen rajojen ulkopuolelle nopeasti.

Nyt kiinnijääneellä miehellä oli alun perin seitsemän vuoden tuomio. Hänen yhä kateissa oleva sellitoverinsa kärsi yhtätoista vuotta.

Tämä tuli tunnetuksi myös siitä, että hän johti aiemmin mittavaa huumebisnestä Helsingin vankilasta, jossa hän oli onnistunut hankkimaan matkapuhelimen selliinsä. Hänen olinpaikastaan ei ole tietoa.
JUKKA HARJU/HS

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Otetaan vielä pari juttua...

Kuopion Niuvanniemen vankimielisairaalasta karannut vaarallinen vanki saatiin kiinni keskiviikkona ennen puolta päivää Jyväskylässä. Mies pakeni keskiviikon vastaisena yönä sairaalasta hoitajia puukolla uhaten. Vuonna 1968 syntynyt mies teki murhan kymmenen vuotta sitten.

HS 31.8.1995


Kuuluisi tavallaan henkirikosaiheiseen kysymysketjuun, mutta kuka muistaa tuon surman vuona 1985, jolloin tekijä oli 17-vuotias?

Helliä hetkiä, suukkoja ja ripaus rakkautta. Myös sitä löytyy:

Laukaan varavankilasta viime toukokuussa karannut vanki löytyi naisvartijan asunnosta Toivakasta Jyväskylän läheltä. Poliisi otti miehen kiinni tämän viikon tiistaina ja passitti hänet Konnunsuon vankilaan. Naisvartija on sanoutunut irti työstään.

Heinolan maalaiskunnasta kotoisin oleva 27-vuotias mies tuli viime keväänä Laukaan varavankilaan kärsimään kahdeksan kuukauden tuomiota liikennerikkomuksista. Toukokuussa vankila muuttui avovankilaksi.

Karkaamisen jälkeen vanki oli naisvartijaan puhelinyhteydessä muutaman kerran. He tapasivat Tampereella juhannuksena. Myöhemmin vartija muutti asumaan Suolahteen ja vanki hänen asuntoonsa. Mies esiintyi tekaistuilla nimillä ja syyllistyi poliisin mukaan mm. maksuvälinerikoksiin.

Melko pian pariskunta muutti takaisin Toivakkaan, josta poliisit ottivat miehen kiinni.

HS 9.9.1995


Tarina jatkuu... Apulaisnimismies Olli Santanen Jyväskylän nimismiespiiristä on päättänyt jättää syyttämättä toivakkalaista naisvartijaa, joka majoitti luonaan Laukaan varavankilasta karannutta miesvankia. Myöskään törkeästä rattijuopumuksesta rangaistustaan kärsimässä ollutta vankia ei syytetä rikoksesta. Heinolan maalaiskunnasta kotoisin ollut 27-vuotias mies karkasi Laukaan avovankilasta viime toukokuussa. Sen jälkeen hän soitti naisvartijalle muutaman kerran. Juhannuksena he tapasivat...

HS 28.9.1995
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

^^Tuo Katjushkan postaus on mielenkiintoinen. Heput pitivät pilkkanaan koko oikeusjärjestelmäämme. Bisnekset kukoistivat, pakoon pääsi haluttaessa kuin havumajasta ja kun maasta pääsee näemmä pois miten vain, milloin vain, niin otaksun karkureitten nauraneen magiasti koko yhteiskunnalle.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Tässä yksi Niuvaniemen sairaalassa sattunut karkutapaus.
Ilta-Sanomat kirjoitti:http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... ?id=214652

Puukottaja oli päästetty yksin kävelylle
17.09.2001

Niuvanniemen sairaalasta Kuopiosta karannut erittäin vaarallinen potilas Mika Juhani Ryöppy, 26, jatkaa edelleen pakoaan.

Ryöppy oli lauantaina yhdessä toisen potilaan kanssa ns. vapaakävelyllä kaupungilla. Heillä ei ollut hoitajaa mukanaan.

Palattuaan tältä reissulta hän puukotti oven avannutta mielisairaanhoitajaa.

-Hän kiitti hoitajaa hyvästä hoidosta ja puukotti sitten häntä, etsintöjä johtava rikosylikonstaapeli Eino Launonen Kuopion poliisista kertoi.

Puukottamisen jälkeen Ryöppy pakeni paikalta juosten. Poliisi epäilee hänen yrittävän anastetulla, punaisella Opel Ascona -merkkisellä autolla kotiseudulleen Haminaan.
MTV3 Uutiset kirjoitti:http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtm ... 1/09/81479

Vaarallinen vankikarkuri kiinni
18.09.2001 10:28

Niuvanniemen sairaalasta Kuopiosta viime lauantaina karannut Mika Juhani Ryöppy on saatu kiinni.

Poliisipartio otti erittäin vaaralliseksi luonnehditun karkurin kiinni Haminan seudulta viime yönä. Mm. väkivaltarikoksiin syyllistynyt mies karkasi Niuvanniemen sairaalasta lauantaina iltapäivällä. Paon yhteydessä hän puukotti vaarallisesti mieshoitajaa, uhri on kuitenkin toipumassa vammoistaan.

Ryöppy on pidätettynä Haminassa, josta hänet siirretään lähiaikoina takaisin Kuopioon.

(MTV3-STT)

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Katjushkan postaaman jutun vankikarkurit olivat nimeltään Valerii Raikerus (ent. Rjabov, synt. 1979) ja Oleg Ivane (synt. 1978).

Ivane oli siis tuo virolainen, joka jäi kolmen vuoden päästä kiinni. Raikerus ilmeisesti jatkaa pakomatkaansa vielä.

Katjushka
Theo Kojak
Viestit: 1166
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 9:17 pm

Viesti Kirjoittaja Katjushka »

Tässä myös kohtalaisen pitkään pakoillut suomalainen:
Suomalainen vankikarkuri kiinni Tukholmassa
Suomalainen vankikarkuri Kari Ylitapio pidätettiin torstaina Tukholmassa. Ruotsin poliisin mukaan Ylitapiota kuulustellaan useista selvittämättömistä ryöstöistä.
Ylitapio karkasi Oulun lääninvankilasta vuonna 1989, minkä jälkeen hänet etsintäkuulutettiin koko Pohjolassa.
Hänet pidätettiin torstaina yleisöltä tulleen vihjeen perusteella Vårbyn esikaupunkialueella Tukholman eteläpuolella. Pidätykseen osallistui suuri joukko poliiseja.
HS - Kotimaa - 28.2.1995 - 554 merkkiä - 1. painos

Katjushka
Theo Kojak
Viestit: 1166
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 9:17 pm

Viesti Kirjoittaja Katjushka »

Tässä mielenkiintoinen yleisjuttu vuodelta 2004. Tämän mukaan siis vuonna 1994 karkureita oli sata vuositasolla :shock: Paljolta tuntuu.
Vankikarkureita on nyt aiempaa vähemmän

 Karkaaminen vankilasta on vähentynyt. Viime vuonna suljetuista vankiloista karkasi alle 30 vankia, kun kymmenen vuotta sitten vuosittainen karkurimäärä lähenteli sataa.
Luvussa ovat mukana vain ne, jotka ovat karanneet "oikeasti" ja nimenomaan suljetuilta osastoilta niin sanotuista kivitaloista eli entisistä läänin- ja keskusvankiloista.
Mukana ei ole vankilomalta palaamatta jättäneitä eikä avolaitoksista luvatta poistuneita. Niitä ei edes lueta karkaamisiksi.
Kehityksestä kertoo sekin, että 1990-luvun loppuvuosista lähtien vankien määrä on tasaisesti noussut. Viime vuonna vankeja oli keskimäärin lähes 3600, eli neljännes enemmän kuin vuonna 2000.
Karkaamisten syynä on ollut pääasiassa kotiasioiden paneminen kuntoon. Keskimääräinen karkuaika on vajaa vuorokausi.
"Nykyisin yhteydenpito siviiliin onnistuu paremmin ja motivaatio karkaamisille on sen vuoksi vähäisempi. Toinen syy on se, että suurin osa karkaamisista on impulsiivisia tekoja eli nähdään mahdollisuus ja lähdetään karkuun. Ehkä näitä tilaisuuksia on nykyisin vähemmän", arvioi rikosseuraamusviraston tarkastaja Jukka Siltaloppi.
Vain harvoin vanki karkaa sellistään tai edes vankilan sisäpuolelta.
Yleisempää on lähteä silloin, kun valvonta on heikointa: ulkona töissä, saatetulla matkalla tai sairaalassa - ja varsinkin kesäkuukausina.
Vartiointi on melko vähäistä erityisesti niin sanotuissa suovankiloissa, joissa yksi vartija seuraa parinkinkymmenen vangin työskentelyä pellolla tai metsässä, Siltaloppi kertoo.
Tyypillinen karkaaja on 1990-luvun puolivälin jälkeen ollut noin 25-vuotias, omaisuusrikoksista yli kolmen vuoden rangaistukseen tuomittu vanki, jolla oli takanaan jo kolme, neljä linnareissua. Karkureista on edelleen kateissa kuusi.

JUKKA HARJU
HS - Kotimaa - 8.1.2004 - 1858 merkkiä - 1. painos
I wonder sometimes about the outcome of a still verdictless life.
Am I living it right?
John Mayer

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Katjushka kirjoitti: Suomalainen vankikarkuri Kari Ylitapio pidätettiin torstaina Tukholmassa. Ruotsin poliisin mukaan Ylitapiota kuulustellaan useista selvittämättömistä ryöstöistä.
Tuolloin 32-vuotiasta Kari Antero Ylitapiota epäiltiin myös hetkeä aiemmin tehdyn poliisisurman tekijäksi.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

litmanen

Viesti Kirjoittaja litmanen »

Varmasti kaikkien aikojen tunnetuin ja mielenkiintoisin vankilapako:

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 21&start=0

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Pääsiäisen aikoihin, oliko nyt pitkäperjantaina vuonna 1978, yritti eräs nuori mies paeta Kotkan poliisiaseman vankilasta, onko se nyt sitten vaikka poliisivankila, ikävin seurauksin. Mies oli viritellyt kangassuikaleista "köyden", jonka avulla yritti laskeutua viidennestä kerroksesta sijaitsevasta ulkoilupihalta alas vapauteen. Köysi kuitenkin katkesi ja mies putosi 15 metrin matkan pihalle. Seurauksena halvaantuminen vyötäröstä alaspäin.

"Köyden" mies sai salakuljetettua sellistään ylös kenenkään huomaamatta. Ulkoilupihan aita oli rautalenkaverkkoa, jonka mies oli saanuut revittyä kuitenkin auki.

Nuori mies oli ulkopaikkakuntalainen, mutta oli rötöstellyt Kotkan seudulla ja oli käräjiä odottamassa.

Tuli siinä vapaudenkaipuulle hintaa... Niin hänelle kuin yhteiskunnallekin.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

karramurmur
Nikke Knakkertton
Viestit: 178
Liittynyt: Ma Joulu 29, 2008 12:50 am

Re: Vankilapakoja

Viesti Kirjoittaja karramurmur »

Kaksi vankia karkasi Konnunsuon vankilasta

Kaksi miesvankia karkasi Lappeenrannan Joutsenon Konnunsuon vankilasta torstaina iltapäivällä, kertoo Etelä-Saimaa -lehti.

Vuonna 1961 ja 1981 syntyneet miehet katosivat molemmat työpaikoiltaan. Vanhempi mies katosi lehden mukaan maataloustöistä ja nuorempi autokorjaamolta. Katoamisten välillä kului aikaa puoli tuntia.

Pakoa oli auttamassa ulkopuolisia henkilöitä, jotka hakivat vangit autoilla. Poliisi ei ole vielä varma, ovatko vangit yhdessä liikkeellä.

Miehet ovat suomalaisia. Vanhempi oli tuomittu huumausainerikoksesta ja nuorempi pahoinpitelystä. Molemmat olisivat vapautuneet ensi keväänä.

IL
Perjantai 7.8.2009 klo 19.30


Taitaapa lyheen jäädä poikien hatkat.

Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5197
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 1:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: Kaksi vankikarkuria Konnunsuolta

Viesti Kirjoittaja Damien »

One down, one more to go.
Toinen Konnunsuolta viime torstaina paenneista vangeista jäi kiinni Riihimäellä maanantaina.

Vuonna 1981 syntynyt mies oli matkustajana autossa, jonka ylinopeus kiinnitti poliisipartion huomion yhden jälkeen yöllä. Hän lähti juosten karkuun siinä vaiheessa, kun poliisit olivat tavoittaneet katuvalotolppaan törmänneen auton ja ryhtyneet tarkastamaan nuoren naiskuljettajan kuntoa ja papereita.

Karkulainen tavoitettiin aamuviiden jälkeen toiselta puolelta Riihimäen keskustaa. Mies tarjosi poliisille ensin vääriä henkilötietoja.

Riihimäen poliisi toimittaa suomalaismiehen takaisin vankilaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009081 ... 5_uu.shtml
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."

karramurmur
Nikke Knakkertton
Viestit: 178
Liittynyt: Ma Joulu 29, 2008 12:50 am

Re: Kaksi vankikarkuria Konnunsuolta

Viesti Kirjoittaja karramurmur »

Vanki löytyi kuolleena
Torstai 13.8.2009 klo 15.19

Konnunsuon vankilasta viime viikolla karannut mies löytyi kuolleena Itä-Helsingistä.

Kaksi vankia karkasi viime viikolla Konnunsuolta. Toinen oli maataloustöissä ja toinen töissä autokorjaamolla.

Helsingin poliisin mukaan miehen kuolemaan ei epäillä liittyvän rikosta, vaan asiaa tutkitaan normaalina kuolinsyyntutkintana.

Kuolleena löytynyt vanki on vuonna 1961 syntynyt mies. Hän karkasi Konnunsuon vankilasta Lappeenrannasta viime viikon perjantaina.

Samaan aikaan vankilasta karkasi toinen mies, joka saatiin viime maanantaina kiinni Riihimäeltä.

Kuolleena löydetty vanki oli tuomittu huumausainerikoksesta.


IL:stä.No nii,nyt on molemmat karkurit "saatu kiinni".

Vastaa Viestiin