Opettajat vaarassa lähes päivittäin

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Kissimirri
Remington Steele
Viestit: 231
Liittynyt: To Elo 07, 2008 3:42 pm

Opettajat vaarassa lähes päivittäin

Viesti Kirjoittaja Kissimirri »

Helsingin opettajat jatkuvasti vaarassa

26.01.2009 09:16, päivitetty 26.01. 10:45

Helsingin koulujen opettajat ovat vaarassa joutua oppilaiden aggression kohteeksi päivittäin. Työsuojeluvaltuutetut Eeva Toppari ja Kaarlo Kontro saavat Helsingin opettajilta vuosittain 300-350 ilmoitusta vaaratilanteista.

Määrä on pysynyt samanlaisena monta vuotta, kertoo hs.fi.

Usein on kyse on tilanteista, joissa lapsi käy toiseen kiinni tai heittelee tavaroita. Kun opettaja menee rauhoittelemaan, hän saattaa joutua raivon maalitauluksi.

Aggressiivisimpia oppilaita eivät ole yläkouluikäiset vaan alakoulun ensimmäisten luokkien oppilaat.

- Eniten purraan, potkitaan ja heitellään esineillä nuorimpien opettajia. Yläkouluikäiset haistattelevat, huorittelevat ja näyttävät takapuoltaan, kertoo eläkkeellä oleva opettaja ja pääluottamusmies Helka-Liisa Hintsa IS:lle.

Hän sanoo, että oppilaiden käytös voi yltyä hurjaksi ilman ennakkovaroitusta.

- Eräässä tapauksessa tyttö heitti rehtorin kansliassa seinille kaiken tietokoneesta lähtien. Rehtori ei voinut kuin suojautua.

Työsuojeluvaltuutettujen mukaan opettajien saamat fyysiset vammat jäävät yleensä vähäisiksi. Useimmiten kyse on mustelmista ja nirhautumista.

Raportoituihin vaaratilanteisiin mahtuu kuitenkin muutama tapaus, jossa hammas on haljennut, niska venähtänyt tai sormiluu murtunut. Joskus on kaadettu lasta odottava opettaja.

Uusi trendi on, etteivät vanhemmat tyydy selvittämään kahinoita koulun kanssa vaan haluavat mukaan lakimiehet.

- Tämä on ikävä ilmiö, jossa opettaja on valitettavan yksin, koska häneltä puuttuu suojaverkko. Opettajaa sitoo myös vaitiolovelvollisuus, Hintsa huomauttaa.

Vanhempien herkkähipiäisyys on hänestä lisääntynyt.

- "Meidän kullanmuru ei voi tehdä mitään pahaa" -asenne on yhä yleisempi.

Vaikka enemmistö oppilaista käyttäytyy hyvin, Hintsa toivoo, että opettajien koulutus valmistaisi paremmin ongelmatilanteisiin.

- Opettajat tulevat työhön täynnä isoja ajatuksia, mutta arki iskee vasten kasvoja. Sen vuoksi moni vaihtaa alaa 2-3 vuoden kuluttua.

IS
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1637684
veepee1
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: La Tammi 10, 2009 5:40 pm

Viesti Kirjoittaja veepee1 »

opettajat on kusipäitä. sen olen huomannut. en yhtään ihmettele jos päässä alkaa keittää :D itsekkin muistan kun olin peruskoulussa minkälaisen hermoromahduksen sain kerran. silloin olin paikat remontissa.
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4913
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

veepee1 kirjoitti:opettajat on kusipäitä. sen olen huomannut. en yhtään ihmettele jos päässä alkaa keittää :D itsekkin muistan kun olin peruskoulussa minkälaisen hermoromahduksen sain kerran. silloin olin paikat remontissa.
No eipäs yleistetä. Suurin osa tietämistäni opettajista on aina ollut ihan ok, ihan todella harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Yleensä se "opettajat on kusipäitä"-asenne on kyllä ihan pään sisällä, hieman sama juttu kuin "kyttä on natsisika" jne. Kai se on jonkinlainen kapinajuttu, mikä nuoren on pakko toteuttaa ja kun vielä "kukaan ei ymmärrä" ja "kaikki on mua vastaan", niin sitten tulee herkästi tuo mielikuva, että kaikki enemmän auktoriteettiä omaavat henkilöt joilla on (tai ainakin pitäisi olla) voima hallita sinua ja muita siinä, on kusipäitä.

Kyllä se minusta on se lapsuuden ymmärtämättämyys ja mahdolliset muut ongelmat siellä taustalla ja teini-iän uhma jotka aiheuttavat enemmän ongelmia kuin opettajien käytös ikinä.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

-FatherLand-
Scooby-Doo
Viestit: 24
Liittynyt: Ma Marras 03, 2008 7:18 pm
Paikkakunta: Varrella virran...
Viesti:

Viesti Kirjoittaja -FatherLand- »

veepee1 kirjoitti:opettajat on kusipäitä. sen olen huomannut. en yhtään ihmettele jos päässä alkaa keittää :D itsekkin muistan kun olin peruskoulussa minkälaisen hermoromahduksen sain kerran. silloin olin paikat remontissa.

Hieno kommentointi. Missäs olet tämmöisen ahaa-elämyksen kokenut? Sippolan koulukodissa?
Opettaja on ammatti, josta jokaisen pitäisi päästä nauttimaan muutamaksi viikoksi. Vanhemmat+lakimiehet, näin sitä viedään opettajien auktoriteetilta viimeinenkin pohja pois. Huomionarvoista on myöskin se, että vanhemmat jotka turvautuvat tähän vastapalloon lyömiseen, ovat juuri näitä joilla ei ole minkäänlaista auktoriteettia omiin jälkeläisiin...
---When you´re good no-one remembers, when you´re bad, no-one forgets---
S.I. Kaniska
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: To Marras 06, 2008 5:09 am
Paikkakunta: Kerava

Viesti Kirjoittaja S.I. Kaniska »

Kyllähän se meininki varsinkin yläasteella oli joskus melko eläimellistä. En ihmettele jos opettajat kokevat olevansa fyysisesti ja henkisesti uhattuna.

Oman kokemuksen mukaan suurin osa opettajista on persoonina ihan OK. Hyviä opettajia, niitä jotka osaavat todella opettaa, on huomattavasti vähemmän. Oman n. 16,5 vuoden opiskelu-uran (loppuu muuten ensi perjantaina) varrelta ei löydy oikeastaan kuin yksi todella kusipäinen tapaus.

Ko. opettajan kurssien ensimmäisen kierroksen läpipääsyprosentti oli reilusti alle 50. Ei siksi että asiat olisivat olleet ylivoimaisen vaikeita, vaan koska ko. paskiainen teki mm. opintosuoritteiden esittämisen aivan helvetin vaikeaksi. Hän saattoi esim. hävitä kesken laboraatioiden jonnekkin, jolloin valmiita töitä ei voinut esittää eikä uusia aloittaa. Mikäli ei ollut osannut valmistella laboraatioita, eli ratkaista tehtäviä teoriassa etukäteen, ei tunneille saanut edes osallistua. Kun ukko sitten ilmaantua paikalle, saattoi puolet tehtävistä olla tekemättä ja aikaa jäljellä 10 minuuttia. Eikä mikään ollut koskaan hänen ongelmansa. Suorittamatta jääneet tehtävät piti esittää monisivuisten selostusten kera "muuna aikana". Seuraavalla tunnilla mentiin jo eteenpäin. Luonnollisesti myöhästyneiden suoritteiden maksimiarvosana oli 1.
kelmikontio
Alibin satunnaislukija
Viestit: 65
Liittynyt: To Loka 02, 2008 9:42 pm
Paikkakunta: helsinki

Viesti Kirjoittaja kelmikontio »

Eipä ole maikan ammatti kadehdittava. Itselläni menisi hermot varmaan hetkessä. Kyllä se oli homma hurjaa jo silloin kun olin itse yläasteella ja aivan varmasti asiat menneet paljon pahempaan suuntaan. Opettajilla ei nykypäivänä taida olla paljoa keinoja millä taltuttaa äiskän riehuvat pikku mussukat, varsinkin kun 13 kesäinenkin saattaa olla jo aika iso jässikkä, saattika vähän vanhempi.
markja
Adrian Monk
Viestit: 2911
Liittynyt: La Elo 18, 2007 3:44 am
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja markja »

Kova kovaa vastaan. Lapset ja nuoret hakevat rajojaan ja kun niitä ei kotona enää laiteta, eikä kouluissa pystytä laittamaan, lopputulos on tässä. Turha edes pohtia, mikä on lopputulos, kun nämä herrantertut kasvavat aikuisiksi.

Ei niin hölmöä muksua olekkaan, että jaksaa riehua, kun takapuoli on kipeä ja sormet tunnottomat. Tyhmempikin oppii, kun lihasmuistiin tietoa isketään. Remmiä vaan herrantertun paljaille pakaroille koko luokan edessä, karttakeppiä sormille ja nurkkaan häpeämään niin johan loppuu tämä pelleily. Aivan 100% varmuudella loppuu.

Ainiin, mutta ruumiillinen kuritushan on kamalaa ja pahaa ja kaameaa. Jotenkin vaan vanhaan hyvään aikaan se kuitenkin toimi, eikä tietääkseni mitään suuria traumoja aiheuttanut. On se hassua vaan... Jokainen ruumiillisen kurituksen vastustaja voisi mennä töihin kouluun vaikka muutamaksi viikoksi ja näyttää sitten ihan itse, miten näitä herranterttuja pistetään "kauniisti puhumalla ja nuhtelemalla ojennukseen". Eikös vaan?
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
Sterling
Hetty Wainthropp
Viestit: 452
Liittynyt: Su Syys 28, 2008 8:25 pm
Paikkakunta: Vaihtelee

Viesti Kirjoittaja Sterling »

Auktoriteetin puutetta. :roll:

Lakimiehet voi olla hyvä idea 8)
Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan.
Avatar
ABC
Michael Knight
Viestit: 4320
Liittynyt: To Touko 31, 2007 2:23 am

Viesti Kirjoittaja ABC »

^ Joo, lakimiehet opettajille voisi tosiaan olla hyvä idea...

Ennen kaikkea pitäisi saada kuriin vanhemmat, jotka puolustavat kusipäisiä kakaroitaan - ovathan he alunperinkin itse antaneet kersoilleen kuvan, että kaikkea saa kunhan on tarpeeksi röyhkeä.

Ipanat käyttävät hyväkseen sitä, että tietävät nykyiset lölleröt lakipykälät. Opettajille vartijan koulutus ja valtuudet niin eiköhän ala kakarat pysyä kurissa. :?
Every ship must sail a world.
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

markja kirjoitti:Jokainen ruumiillisen kurituksen vastustaja voisi mennä töihin kouluun vaikka muutamaksi viikoksi ja näyttää sitten ihan itse, miten näitä herranterttuja pistetään "kauniisti puhumalla ja nuhtelemalla ojennukseen".
Joiltain opettajilta se onnistuu, toisilta ei.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
veepee1
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: La Tammi 10, 2009 5:40 pm

Viesti Kirjoittaja veepee1 »

VoDKa kirjoitti:
veepee1 kirjoitti:opettajat on kusipäitä. sen olen huomannut. en yhtään ihmettele jos päässä alkaa keittää :D itsekkin muistan kun olin peruskoulussa minkälaisen hermoromahduksen sain kerran. silloin olin paikat remontissa.
No eipäs yleistetä. Suurin osa tietämistäni opettajista on aina ollut ihan ok, ihan todella harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Yleensä se "opettajat on kusipäitä"-asenne on kyllä ihan pään sisällä, hieman sama juttu kuin "kyttä on natsisika" jne. Kai se on jonkinlainen kapinajuttu, mikä nuoren on pakko toteuttaa ja kun vielä "kukaan ei ymmärrä" ja "kaikki on mua vastaan", niin sitten tulee herkästi tuo mielikuva, että kaikki enemmän auktoriteettiä omaavat henkilöt joilla on (tai ainakin pitäisi olla) voima hallita sinua ja muita siinä, on kusipäitä.

Kyllä se minusta on se lapsuuden ymmärtämättämyys ja mahdolliset muut ongelmat siellä taustalla ja teini-iän uhma jotka aiheuttavat enemmän ongelmia kuin opettajien käytös ikinä.
joo kyl mä ymmärrän mitä tarkoitat :) itsellä vain joskus ollut huonoja kokemuksia mutta ei tietenkään saisi yleistää.
katupoika
Theo Kojak
Viestit: 1170
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 6:05 pm
Paikkakunta: päihdehelvetti

Viesti Kirjoittaja katupoika »

Tyypilliseen murha.info tapaan täällä ihmiset huutavat hädissään kovempien rangaistusten ja kovemman väkivallan perään... Tää on kyllä jotenkin todella masentava palsta. Aikuiset ihmiset, hoh-hoijaa.

Tämä ongelma ei ole niin yksiselitteinen kuin täällä näköjään halutaan uskoa. Perimmäisiä ongelmia tässä asiassa ovat varmasti ylisuuret luokkakoot, jotka aiheuttavat levottomuutta jo ennestäänkin levottomissa oppilaissa. Lisäksi erityisopetusta sekä henkilökohtaista koulunkäyntiavustusta on nykyään todella vaikeaa saada. Tästä syystä luokissa joudutaan pitämään muiden joukossa sellaisia oppilaita, jotka eivät erinäisistä syistä kykene opiskelemaan suuressa ryhmässä. Ja kun heidän keskittymisensä ja kärsivällisyytensä loppuu, joutuu kohteeksi helposti opettaja kuin myös heidän levottomuutensa helposti tarttuu myös muihin oppilaisiin. Tällaisia oppilaita saattaa olla yhdessä luokassa viisikin, mutta kunnilta ei löydy rahaa palkata avustajia näiden oppilaiden avuksi, vaikka oppilailla olisikin kaikki psykiatrin paperit sitä puoltamassa.

Lisäksi täytyy muistaa, että suurin osa näistä ns. häirikköoppilaista tulevat huonoista kotioloista, joten kotona ei välttämättä välitetä pätkääkään siitä miten lapsen/nuoren koulunkäynti sujuu. Myös vanhempien (jos niitä edes on) omat toimet (dokaaminen, väkivaltainen käytös, jne.) voivat vaikuttaa negatiivisesti lapsen/nuoren koulunkäyntiin ja tunneilla keskittymiseen.

Ja myös opettajilla itsellään on suuri merkitys asiassa. Moni opettaja syyllistyy itse kiusaamiseen tai väkivaltaiseen käytökseen. Opettajanhuonekeskusteluja kuullessaan ei voi kuin ihmetellä sitä kuinka rumasti ja halveksuen joku opettaja puhuu jostain oppilaastaan. Joitain oppilaita simputetaan aivan surutta opettajien taholta, jotkut ovat umpirasisteja eivätkä edes yritä peitellä sitä, joitain ei kiinnosta kuunnella pätkääkään oppilaidensa valituksia/huolia, jne.
markja
Adrian Monk
Viestit: 2911
Liittynyt: La Elo 18, 2007 3:44 am
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja markja »

katupoika kirjoitti:Perimmäisiä ongelmia tässä asiassa ovat varmasti ylisuuret luokkakoot
Luokkakoot olivat kansankouluaikaan nykyisistä kaksinkertaiset, eikä järjestysongelmia ollut. Mieti sitä.
jotka aiheuttavat levottomuutta jo ennestäänkin levottomissa oppilaissa.
Miksiköhän oppilaat ovat "ennestään levottomia" ja auttaako levottomuuteen rajojen puuttuminen vai pahentaako se kenties sitä? Mitä veikkaat?
Lisäksi erityisopetusta sekä henkilökohtaista koulunkäyntiavustusta on nykyään todella vaikeaa saada.
Kansakoulussa ei moisista oltu kuultukkaan, siltikin, jostain syystä, kuri ja järjestys säilyi. Hupsista. Vähemmän diagnoosia ja psykologihömpötystä ja enemmän kuria ja järjestystä, sanon mä.
Opettajanhuonekeskusteluja kuullessaan ei voi kuin ihmetellä sitä kuinka rumasti ja halveksuen joku opettaja puhuu jostain oppilaastaan.
Herranterttuja pitäisi tietysti aina vain kehua ja muistella lämmöllä, vaikka joka toinen sana on vittu ja joka toinen huora, kun he puhuvat opettajalle. Just.
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
Maybrick
Perry Mason
Viestit: 3828
Liittynyt: Ti Loka 23, 2007 4:44 pm

Viesti Kirjoittaja Maybrick »

Herranterttuja pitäisi tietysti aina vain kehua ja muistella lämmöllä, vaikka joka toinen sana on vittu ja joka toinen huora, kun he puhuvat opettajalle. Just.
Hyvin tiivistetty :)
Nothing is quite what it seems
katupoika
Theo Kojak
Viestit: 1170
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 6:05 pm
Paikkakunta: päihdehelvetti

Viesti Kirjoittaja katupoika »

Kansakouluaikaan luokkakoot eivät olleet välttämättä yhtään sen isompia kuin nykyäänkään ja monessa tapauksessa olivat pienempiä. Lisäksi Suomi oli silloin hyvin erilainen paikka. Maailma on muuttunut ja Suomi mukana. Siihen miksi oppilaat ovat levottomia vaikuttaa tietysti moni asia. Mitä voin omista kokemuksistani sanoa, niin kotiasiat olivat ehdottomasti suurin syy "oireiluun". Se, että mahdollisesti kotona jo saa turpaansa ei ainakaan parane sillä, että vielä koulussa opettaja käyttäytyy väkivaltaisesti tai pyrkii muuten alistamaan lasta/nuorta.

Opettajilla ei lopulta voi olla kasvatuksellisesti niin hirveän suurta merkitystä lapsen kehityksessä. Heitä on luokassa yksi per 25-35 oppilasta. Siitä määrästä mahdollisesti viisi tai jopa useampi tarvitsisi jatkuvaa vahtimista ja opastamista. Miten luulet opettajalla riittävän ajan sellaiseen, kun olisi vielä luokka opetettavana? Huutaminen ja käskyttäminen helposti vain kasvattaa uhmaa. Tässä kohtaa opettajan apuna tulisi olla (henkilökohtaisia) koulunkäyntiavustajia. Niitä ei ole, koska rahaa "ei ole". Erityisluokkiakin on aivan liian vähän.

Mitä taas tulee tohon miten opettajat puhuvat joistain oppilaistaan, niin en mä ainakaan sanoisi opettajan toimivan kauhean aikuismaisesti tai suoraselkäisesti haukkuessaan jotain tiettyä oppilasta muiden opettajien kesken. Lisäksi sen oppilaan suusta ei todellakaan tarvitse edes tulla huoraa tai vittua joka välissä, jotta joutuisi jonkun opettajan silmätikuksi. Liikalihavuus, kova ääni, etninen tausta, valittaminen, jne. riittää ihan hyvin.
Vastaa Viestiin