Kun raja ylitetään - kuolemaan johtanut kiusaaminen

Tähän osioon kaikki muut rikoksiin liittyvät asiat

Valvojat: Raid, Moderaattorit

VoDKa
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4958
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Kun raja ylitetään - kuolemaan johtanut kiusaaminen

Viesti Kirjoittaja VoDKa » To Heinä 08, 2010 4:07 am

Parisen vuotta sitten näin televisiosta dokumentin, jossa aiheena oli ainakin yksi itsemurhan tehnyt teini-ikäinen poika. Syy itsemurhalle oli jatkuva kiusaaminen koulumaailmassa, joka välillä äityi niin pahaksi, ettei kouluun meneminen enää luonnistunut. Kaikessa hiljaisuudessa poika lopetti päivänsä, kertomatta siitä, kuinka huonosti koulussa oikeasti meni. Myöhemmin tutkimuksissa selvisi, millaista helvettiä siellä koulussa oikein oltiinkaan pidetty yllä.

Vuosien saatossa näit uutisia tulee aina silloin ja tällöin. Yleensä uhri on alle 15-vuotias, mikä tekee tilanteesta jotenkin vieläkin kammottavempaa. Jokainen teini on varmasti miettinyt itsemurhaa edes kerran elämässään, mutta että oma elämä oikeasti koetaan niin tuskalliseksi muiden vuoksi, että on parempi päättää se, on uskomatonta. Ymmärtäisin jos taustalla olisi oikeasti jokin järkevä syy (en teilaa tässä nyt tätäkään syytä), mutta että muutama niin ymmärtämätön ihminen voi ajaa toisen rajalle ja sen yli. Itsemurha muiden takia tuntuu väärältä, vaikkakin voin samaistua yllättävän hyvin kostoajatukseen.

Joskus kanavasurffaillessa eksyin Dr. Philin ääreen ja jäin seuraamaan jakson loppuun asti, sillä aiheena oli koulukiusaaminen. Ohjelmassa oli mukana noin nelikymppinen nainen, jonka oma kouluaika oli ollut juuri sieltä itsestään. Hän itse ei kuulunut ns. suosittuihin, jonka johdosta hän oli suosittujen silmätikkuna. Huorittelu ja vastaava oli jokapäiväistä, taisipa jotain pahempaakin sattua muutamaan otteeseen. Dr. Phil oli toimittanut tämän suosittujen joukon johtajan paikalle 20 vuotta tapahtumien jälkeen vain, että tämä kiusattu voisi kysyä yhtä ainoaa kysymystä: Miksi? Miksi minä? Vastaus oli tyrmäävä. "En edes muista sinua. Kiusasimme kaikkia, ei se ollut mitään vakavaa." Nelikymppinen nainen oli hautonut sitä kiusaamiskokemusteen koko elämänsä sen jälkeen kun koulu loppui, kärsinyt siitä ja joutunut hakeutumaan hoitoon sen vuoksi, ja kiusaaja tokaisee, ettei se ollut mitään vakavaa? Pahemmaksi koko ohjelma muuttui siinä vaiheessa, kun näki tämän suosittujen johtajan vetävän pelkkää roolia anteeksipyyntöineen ja pahoitteluineen. En usko, että kukaan oikeasti uskoi siihen.

Kuitenkin, otsikon mukaisesti, kuolemaan johtava kiusaaminen. Tässä eräs tarina:

( 2008 Yale teetti tutkimuksen, jossa tutkittiin kiusauksen uhreiksi joutuneiden itsemurha-alttiutta. Kahdesta yhdeksään kertaan useammin uhrit olivat valmiita tekemään itsemurhan kuin ne, joita ei oltu koskaan kiusattu. Mikäli uhri murtuu ja kertoo kiusaamisestaan aikuiselle, hän ei ole vain juorukello, vaan useimmiten saa vastaukseksi aikuiselta pelkän "koita kestää, älä välitä." )

Phoebe Prince oli kaunis ja lahjakas nuori nainen. Ne jotka tunsivat hänet, kuvailivat häntä ystävälliseksi, kauniisti, puoleensavetäväksi ja kaiken kaikkiaan suloiseksi tytöksi. Hän oli syntynyt Englannissa, mutta muutti Irlantiin vanhempiensa mukana ollessaan kahden.

Kesällä 2009 Phoebe, hänen veljensä ja siskonsa muuttivat äiteineen Irlannista South Hadleyhin, Massachusettsiin. Phoeben äiti oli jenkkisyntyinen ja halusi olla lähempänä perhettään sekä lapsiensa kokevan Amerikan. Phoebe aloitti koulun Haley South high schoolissa. Luokkakaverit kuvailivat Phoebea meneväksi ihmiseksi, jolla oli valloittava persoona.

Kuva
Phoebe Prince.

Sean Mulveyhill, Kayla Narey, Austin Renaud, Ashley Longe, Flannery Mullins, ja Sharon Chanon Velazquez kuuluivat kaikki "ryhmään". He vihasivat Phoebea, koska tämä oli ulkomaalainen ja uusi koulussa. Ja sen vuoksi, että Phoeben ja Seanin suhde oli mennyt poikki melko pian alkamisensa jälkeen, Seanin tahdosta. Seanin aiempi tyttöystävä, Ashley, suuttui kuullessaan Phoeben ja Seanin suhteesta. Hän ja hänen ystävänsä Kayla päättivät ottaa tehtäväkseen Phoeben tuhoamisen. Heti eron jälkeen myös Sean liittyi tähän ryhmään.

Kuva
(Ylhäältä vasemmalta oikealle:) Sean Mulveyhill, Kayla Narey, Austin Renaud, Ashley Longe, Flannery Mullins, ja Sharon Chanon Velazquez

Seanin jälkeen Phoebe alkoi seurustelemaan toisen koulun oppilaan, Austin Renaudin kanssa. Tämä suututti Austinin entisen tyttöystävän, Flanneryn, joten niinpä hän ja hänen paras ystävänsä Sharon tekivät samaa mitä Ashley ja Kaylakin; päättivät tuhota Phoeben. Kun Austinin ja Phoeben suhde loppui, myös Austin liittyi piinaajien joukkoon.

Pian Ashleyn ja Flanneryn joukot kohtasivat ja päättivät liittoutua, ollakseen yhdessä voimakkaampia voidakseen tuhota hirvittävän vihollisensa - 15-vuotiaan teinitytön.
Aluksi kiusaaminen oli vain sanallista, huutelua Phoebelle siitä kuinka tämä oli "irlantilainen huora" ja "irlantilainen lutka". Pian pelkkä sanailu ei enää riittänyt ja Phoebea tönittiin käytävillä, vessassa, kahvilassa ja kirjastossa. He piirittävät Phoeben käytävillä, heittelivät häntä eri esineillä, lukitsivat hänet kaappiin ja huusivat hänelle.

Pelkkä koulussa kiusaaminen ei enää riittänyt, vaan se laajeni Facebookiin ja Twitteriin. He lähettivät Phoebelle tekstiviestejä ja rohkaisivat häntä tappamaan itsensä. Kolme kuukautta he piinasivat Phoebea joka ikinen päivänsä, usein vielä opettajien ja henkilökunnan nähden.
Useat oppilaat ja kaksi henkilökunnan jäsentä yrittivät keskeyttää Phoeben kiduttamisen. Hänen äitinsä ja tätinsä ottivat yhteyttä kouluun, peläten Phoeben turvallisuuden puolesta. Phoebe, epätoivoisena ja kärsivänä rukoili ystäviään kävelemään kanssaan luokkaan. Usein hänet kiusattiin kyyneliin. Koulun johtokunta ei tehnyt mitään.

Viimeisenä elinpäivänään "ryhmä" vainosi Phoebea koko päivän. He vaativat häntä tappamaan itsensä ja kertoivat, että olisi parempi jos hän olisi kuollut. Phoebe nähtiin kävelemässä itkien kohti terveydenhoitajan huonetta, mutta hän palasi kuitenkin vielä luokkaan. Kun Phoebe lähti koulusta, ryhmä seurasi häntä ja heitteli häntä esineillä autostaan.

Phoebe Prince käveli kotiinsa ja hirtti itsensä. Hän ei voinut enää kestää kiusaamista, ryhmä oli lopulta murtanut hänet ja vienyt hänen tahtonsa elää.

Ihan kuin kuolema ei olisi ollut tarpeeksi, ryhmä jatkoi toimintaansa. Facebook-sivuilleen he kirjoittivat "SUORITETTU", merkkinä siitä, että tehtävä oli nyt tehty. Koulutanssijaiset, jotka pidettiin kaksi päivää Phoeben kuoleman jälkeen, he matkivat hirttäytymistä ja vitsailivat Phoeben kuolemasta. He pilkkasivat hänen muistoaan, eivätkä voineet vain luovuttaa.

Kaikki tämä olisi jäänyt tulematta yleiseen tietoon ilman Darby O'Brienia. Hän oli kuullut huhuja Phoeben itsemurhasta ja sai selville, että koulu aikoi peitellä kuolemaa ja kiusaamista, sekä suojeli niitä ihmisiä, jotka olivat syyllisiä Phoeben kuolemaan. Raivoissaan hän otti yhteyttä Boston Heraldin kolumnistiin, Kevin Culleniin. Hän kertoi tapauksesta ja kertoi erityisen tarkkaan ryhmän toiminnasta. Cullen teki aiheesta jutun voidakseen tuoda julkisuuteen tämän niin pitkään peitellyn totuuden kiusaajien voimasta. Samalla hän toivoi herättävänsä edes muutamia ihmisiä totuuteen. Jutun julkaisun jälkeen O'Brien on joutunut kärsimään seurauksista, mutta ei kadu päätöstään. "Tämä on täysin munaton kaupunki, mutta minä aion jatkaa taistelua," hän sanoi.

Myös syyttäjä kiinnostui jutusta sen jälkeen, kun se tuotiin julki. Syytteitä nostettiin ja tällä hetkellä tilanne on seuraava:

Sean Mulveyhill, 17, on syytettynä (statutory?) raiskauksesta, ihmisoikeuksien loukkaamisesta ruumiillisin vammoin, rikollisesta häirinnästä ja koulurauhan häiritsemisestä.

Kayla Narey, 17 on syytettynä ihmisoikeuksien loukkaamisesta ruumiillisin vammoin, häirinnästä ja koulurauhan rikkomisesta.

Austin Renaud, 18, on syytettynä (statutory) raiskauksesta.

Ashley Longe, 16, on syytettynä ihmisoikeuksien loukkaamisesta ruumiillisin vammoin nuorena tehdystä rikoksesta.

Flannery Mullins, 16, on syytettynä ihmisoikeuksien loukkaamisesta ruumiillisin vammoin ja kyttäämisestä nuorena tehdystä rikoksesta.

Sharon Chanon Velazquez, 16, on syytettynä ihmisoikeuksien loukkaamisesta ruumiillisin vammoin ja kyttäämisestä nuorena tehdystä rikoksesta.

Lisäksi kolme naispuolista, joita ei ole nimetty mutta jotka ovat kaikki South Hadleysta, on syytettynä monista ihmisoikeusrikkomuksista, häirinnästä ja hyökkäyksestä vaarallisen aseen kanssa, joka on ilmeisesti pullo tai purkki. Yhtä syytetään lisäksi hyökkäyksestä ja toisen nimeltämainitsemattoman uhrin hakkaamisesta.

Koulu väittää edelleen, ettei se tiennyt yhtään Phoeben olleen kiusattu. Oikeuden papereista selviää, kuinka Velazquez eräänä päivänä seurasi Phoebea koulun ruokalassa ja huusi tälle loukkauksia ja sai tämän itkemään ennen tunnin alkua. Eräs luokkatoveri teki tästä ilmoituksen koulun johdolle samana päivänä. Syytetty erotettiin koulusta vuorokaudeksi tapauksen vuoksi."

Jokainen nyt syytettynä oleva väittää olevansa syytön ja on keksinyt verukkeita teoilleen.

Austin Renaud pidätettiin uudelleen huhtikuun 18., 2010 hänen ajettuaan humalassa. Puolustus väittää hänen vain yrittävän elää elämäänsä kaiken keskellä.

Phoeben ruumis siirrettiin Irlantiin, jonne hänet haudattiin. Hänen perheensä ja ystävänsä surevat menetystään ja ihmettelevät, missä opettajat ja henkilökunta olivat, kun Phoebe kävi läpi henkilökohtaista helvettiään päivästä toiseen. Miksi kukaan oikeasti kykenevä ei tehnyt mitään pelastaakseen Phoeben? Millainen elämä Phoebella olisi ollut, jos hän olisi voinut elää? Kuinka kova oli se kärsimys, mitä hän tunsi joka päivä? Miksi juuri hän...?

Phoebe oli vain 15-vuotias päättäessään, ettei jaksanut enää elää tässä maailmassa, jolla ei tuntunut olevan tarjottavanaan mitään muuta kuin pahaa mieltä ja katkeria ihmisiä, joiden ainoa tarkoitus oli saada tuhota toinen ja sen jälkeen vielä leuhkia sillä.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


Avatar
Sajaki
Wallander
Viestit: 1011
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 8:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Re: Kun raja ylitetään - kuolemaan johtanut kiusaaminen

Viesti Kirjoittaja Sajaki » To Heinä 08, 2010 10:40 am

Miksi jenkeissä näitä tapauksia pitää aina hyssytellä ja lakaista maton alle, kun nuoret ihmiset eliniäkseen traumatisoituvat tai kuten em. tapauksessa, jopa kuolevat? Ovatko nuo "suositut" tyypit sitten rikkaista ja nimekkäistä perheistä, jolloin skandaali pitää välttää? :roll:

(Statutory rape muuten tarkoittaa sitä että toinen osapuoli on ollut tapahtumahetkellä alaikäinen.)
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."

joey
Fitz ratkaisee
Viestit: 6834
Liittynyt: La Marras 10, 2007 9:55 pm

Re: Kun raja ylitetään - kuolemaan johtanut kiusaaminen

Viesti Kirjoittaja joey » To Heinä 08, 2010 11:40 am

Sajaki kirjoitti:Ovatko nuo "suositut" tyypit sitten rikkaista ja nimekkäistä perheistä, jolloin skandaali pitää välttää? :roll:
Toinen syy voisi olla se, että tapauksiin liittyy usein koulun välinpitämättömyyttä tai selkeitä mokia, jotka paljastuessaan tekisivät hallaa koulun maineelle. Kiusaamisessa on ilmiönä mielenkiintoista se, että se saa käytännössä aina yhteisön hiljaisen hyväksynnän, ja jopa aikuiset jäävät mielellään sivustakatsojiksi.

En osaa selittää, mistä moinen voisi johtua, mutta itse epäilen sen kulkevan käsi kädessä takapajuisuuden, kouluttamattomuuden ja imbesilliyden kanssa.

Nooruska
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4188
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 2:57 pm

Re: Kun raja ylitetään - kuolemaan johtanut kiusaaminen

Viesti Kirjoittaja Nooruska » To Heinä 08, 2010 1:12 pm

Tuolla noi raiskaukset parilla jätkällä niin kohdistuko ne tähän Phoebeen vai oliko ihan muita juttuja? :o
Jumalauta kakarat me ollaan televisiossa!

VoDKa
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4958
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Kun raja ylitetään - kuolemaan johtanut kiusaaminen

Viesti Kirjoittaja VoDKa » To Heinä 08, 2010 2:14 pm

Nooruska kirjoitti:Tuolla noi raiskaukset parilla jätkällä niin kohdistuko ne tähän Phoebeen vai oliko ihan muita juttuja? :o
Kohdistuivat Phoebeen. Selveni itsellenikin lopullisesti vasta kun joku kertoi tuo epäröimäni kohdan tarkoittavan alaikäisen kanssa makaamista, joka lasketaan siis raiskaukseksi vaikka molemmat olisivat seksiin suostuvaisia. Molemmat pojathan olivat seurustelleet Phoeben kanssa.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


loneliness
Sherlock Holmes
Viestit: 3254
Liittynyt: Ti Kesä 03, 2008 12:30 am

Re: Kun raja ylitetään - kuolemaan johtanut kiusaaminen

Viesti Kirjoittaja loneliness » To Heinä 08, 2010 2:23 pm

Sajaki kirjoitti:Miksi jenkeissä näitä tapauksia pitää aina hyssytellä ja lakaista maton alle, kun nuoret ihmiset eliniäkseen traumatisoituvat tai kuten em. tapauksessa, jopa kuolevat? Ovatko nuo "suositut" tyypit sitten rikkaista ja nimekkäistä perheistä, jolloin skandaali pitää välttää? :roll:
Ei tuo hyssyttely ole pelkästään jenkkien ongelma. Yhtä lailla näitä juttuja hyssytellään Suomessakin. Uskallanpa jopa olettaa, että kyseisiä asioita ei edes uutisoida missään "Kihniön Sanomissa" asioiden arkaluontoisuuden takia, jos vastaavaa tapahtuisi. Tuo Kihniön sanomat siis kuvitteellinen heitto. Landella kaikki tuntee toisensa ja jos esim. Kihniön kihon vekara rääkkää hitsarin Olli -poikaa niin ei paikallislehden päällikkö anna julkaista juttua.

Eräässä satakuntalaisessa koulussa muutama vuosi sitten eräs tyttö päätyi itsemurhaan pitkään jatkuneen koulukiusaamisen takia. Yksityiskohtaista tietoa minulla ei ole (en lähtenyt tenttaamaan), mutta luotettavalta taholta tullut tieto. Vaikea lähteä arvioimaan kuinka paljon noita tapahtuu. Omalta kouluajaltani mieleen muistuu yksi tyttö, joka joutui jatkuvan ja kohtuuttoman rääkkäyksen kohteeksi poikien taholta. Toivottavasti hänellä on nykyään kaikki paremmin. Googlen perusteella ainakin elää ja ulkoisesti näyttää voivan hyvin. Muistaakseni about 80-90% luokan pojista istui jälki-istonnassa tapauksen vuoksi. Eipä se muistaakseni kyseisiä kauan hidastanut.
Paavo Arhinmäki on äijä!

Avatar
Marokon Kauhu
Hercule Poirot
Viestit: 2070
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: Kun raja ylitetään - kuolemaan johtanut kiusaaminen

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu » To Heinä 08, 2010 6:52 pm

Jenkeissä on sentään kunnon tuomiot :)
Toivottavasti pätee näihinkin, sen verran rankkaa meininkiä ollut että suora yhteys kuoleman ja ryhmän toiminnan väliin on helppo vetää....
Kielenne on väkivalta!
Tuon kielen myös me hallitsemme!
Allahin miekka ruosteinen, tylsynyt.
Ette tahtoamme murtaa pystynyt!


-Sielunvihollinen, "Sodanjulistus"

Täysi Purenta
Helen Mirren
Viestit: 1484
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Kun raja ylitetään - kuolemaan johtanut kiusaaminen

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta » To Heinä 08, 2010 10:54 pm

Itku mikä juttu. Toivon että jenkkilän kuuluisat, takakireät ihmisoikeuksien polkemisen vastustajat nyt tarttuvat juttuun ja vaativat pitkät tuomiot. Näitä teinihirviöitä ei tarvita takaisin yhteiskuntaan "unohtamaan" asioita ja jatkamaan elämäänsä.
Nimimerkillä entinen koulukiusattu. Eivätkä nämä asiat unohdu. Kahdesti olen ollut nyt asemassa jossa saatan evätä työpaikan entiseltä kiusaajalta ja kummassakin kerrassa he ovat minut tunteneet kun olen asiaa kysynyt.
Näitä inhottavia juttuja sattuu Suomessa käsittääkseni aika paljonkin. Eikä vain kouluissa vaan myös työpaikoilla. Tosiaan pieni pitäjä ja pienet piirit saavat ihmisistä ihan kummallista käytöstä esiin. On vaikeata vastustaa kun tuntuu, että kimppuun käy koko yhteisö.

Avatar
Mäsä-Masa
Poliisikoira Rex
Viestit: 581
Liittynyt: Ti Joulu 04, 2007 2:33 am

Re: Kun raja ylitetään - kuolemaan johtanut kiusaaminen

Viesti Kirjoittaja Mäsä-Masa » Pe Heinä 09, 2010 3:24 am

Muistakseni joskus 80-luvun lopussa jossakin Hymyn tai Nykypostin tai SE!:n numerossa on kerrottu teinipojan itsemurhasta hirttäytymällä vaatekomeroon rankkojen koulukiusaamisten vuoksi ihan täällä koto-Suomessa. Ja uhrin äiti kertoili tapauksesta.
Kuulemieni juttujen mukaan jo 60-luvullakin tai aikaisemmin on ollut koulukiusaamisia jo esim. vanhempien poliittisten käsitysten tai perheen köyhyyden tai poikkeavien puhetapojen (esim.murteet, puheviat jne.) tai ulkoisten vammojen (esim. silmänkarsastamiset, syylät jne.) perusteilla. Ne eivät olleet hauskoja juttuja silloisten uhrien kannalta.
"Moon Leka-Veka, soot Mäsä-Masa", sanoi koulutoveri minulle ennen muinoin.

VoDKa
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4958
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Kun raja ylitetään - kuolemaan johtanut kiusaaminen

Viesti Kirjoittaja VoDKa » Pe Heinä 09, 2010 2:38 pm

Yhdysvalloissa tuntuu näitä (koulu)kiusattujen itsemurhia tapahtuvan niin paljon, että tälläiselle on jo oma terminsäkin: Bullycide (sekoitus sanoja bullying, kiusaaminen ja suicide, itsemurha.)

En ylempänä olevaa tekstiä kirjoittaessani muistanut kuka tuo poika oli, josta kerroin, mutta linkki tuli vastaan nopeasti Googlettamalla. Kyseessä on poika nimeltä Jared High. Jaredille on omistettu sivusto Jaredstory.com. Alla oleva teksti on suomennosta Jaredin äidin kirjoittamasta tekstistä. (Käytin joissakin kohdin hieman ilmaisuvapautta ja jätin turhimmat kohdat pois.)

---------

Kuva
Jared Benjamin High.

Keskiviikkona iltapäivällä noin kello 16.45 toukokuun 6., 1998 Jared (12-vuotias kuudesluokkalainen) oli McLoughlinin koulun liikuntasalissa soittamassa isoveljelleen, että tämä tulisi hakemaan hänet liikunnan jälkeen. Suljettuaan puhelimen Jared huomasi muutaman askeleen päässä Brutuksen (nimi muutettu), hyvin tunnetun koulukiusaajan, joka tuli liikuntasaliin. Jared käveli kohti käytävän ovea ja katsoi Brutusta nopeasti, katseella, jota Jared kutsui "pahaksi silmäksi". Siinä vaiheessa Brutus pysäytti Jaredin ennen kuin hän oli poistunut salista siepaten Jaredia paidasta nyrkillään. Varmistuttuaan, ettei kukaan ollut paikalla, Brutus puhui Jaredille. "Mitäpä aiot tehdä sille nyt?!"

Jared kommentoi myöhemmin vakuutustoimistolle Pascossa tienneensä tuossa vaiheessa saavansa turpaan.

Brutus kävi julmasti Jaredin kimppuun nostamalla hänet ilmaan ja heittämällä tai työntämällä hänet sitten seinää vasten. Jaredin tippuessa lattialle Brutus potkaisi ja töni häntä vatsaan ja olkapäihin. Useita kertoja Jared huusi opettajaa apuun, mutta kukaan ei koskaan tullut pelastamaan Jaredia Brutukselta.

Brutus oli todella suurikokoinen kahdeksasluokkalainen McLoughlinin koulussa. Jotkut kuvailivat Brutusta "lihavaksi, jolla on lihaksia" ja joka painoin noin 80 kiloa tai enemmän. Jared oli noin 45 kiloa ja kuusi tuumaa lyhyempi kuin Brutus.

Ei ollut ensimmäinen kerta kun tämä kiusaaja oli käynyt nuorempien tai pienempien lasten kimppuun, sillä Brutuksella oli historiaa tämänkaltaisesta käytöksestä ainakin yhden tapauksen verran, poliisi kertoi. Vain kolme viikkoa aiemmin Brutus oli satuttanut pienempää poikaa juoksemalla, hyppäämällä ja potkaisemalla sen jälkeen karate-tyyppisesti poikaa rintakehään. Tuo hyökkäys tapahtui samassa salissa jossa hän nyt retuutti Jaredia. Toisen pojan kohdalla tilanteelle tehtiin jotain, sillä salissa oli samaan aikaan muita ihmisiä. Kun Brutukselle kerrottiin pojan äidin olevan paikalla, hän käveli äidin luokse ja teki seksuaalisen vihjauksen tämän sukupuolielimistä. Pojan äiti teki ilmoituksen Brutuksen käytöksestä ja hyökkäyksestä poikaansa kohtaan poliisille. Brutus kertoi viranomaisille pojan lyöneen ensimmäisenä. Pojan äiti kertoi myöhemmin, että mitään ei tehty asian eteen ja epäili syyksi sitä, että hän ja hänen poikansa olivat tummaihoisia.

Brutus pahoinpiteli Jaredia suurinpiirtein kahdeksan minuuttia. Koska kukaan ei ollut pelastamassa Jaredia, Brutus palasi paikalle useita kertoja (kerran juoden vettä ja yrittäen hävittää Jaredin repun), jatkaen hyökkäystään. Kun Jared pääsi pakenemaan salista, Brutus seurasi häntä rakennuksen ulkopuolelle ja heitteli häntä tiiliseinää vasten muutaman kerran, aiheuttaen Jaredin käteen runsasta verenvuotoa. Eräs Brutuksen "jengiin" kuuluva jäsen näki hyökkäyksen viimeisen vaiheen, mutta ei tehnyt mitään estääkseen sen. Myöhemmin he kertoivat Jaredin ansainneen hakkaamisen olemalla nynny.

Jared ei aiemmin mainittua "pahaa silmää" lukuunottamatta tehnyt Brutukselle mitään. Hakkaamisen aikana hän kutsui Brutusta hinttariksi, mikä luultavasti suututti Brutusta vain enemmän ja aiheutti hakkaamisen pahenemisen. Brutus uhkasi useita kertoja tappaa Jaredin hyökkäyksen aikana ja jälkeenpäin, jopa Jaredin veljen ja omien ystäviensä kuullen. Näitä uhkauksia ei koskaan otettu vakavasti.

(Jaredin hakkaaminen tapahtui melkein vuosi ennen Columbinen ammuskelua. Sivuston ylläpitäjä haluaa uskoa, että kouluviranomaiset olisivat suhtautuneet uhkauksiin paljon vakavemmin mikäli hakkaaminen olisi tapahtunut Columbinen ammuskelujen jälkeen.)

Jared yritti kaksi kertaa potkaista Brutusta itsepuolustuksena. Toinen potkuista tapahtui sen jälkeen kun Brutus heitti hänet ensimmäisen kerran lattialle ja toinen ulkona ollessaan seinää vasten. Brutus nauroi näille yrityksille ja jatkoi Jaredin pahoinpitelyä.

Kun Jaredin veli tuli noutamaan veljeään koulusta, Jared alkoi itkemään. Tässä vaiheessa välit Jaredin ja Brutuksen välillä tulivat ilmi yleisemmin. McLoughlinin koulu oli tuolloin suurin yläaste Washingtonissa ja jostain syystä sen vastaavat olivat sitä mieltä, että Jaredin isoveljeä tuli syyttää Brutuksen potkimisesta (vaikka tätä ei koskaan tapahtunut). Jaredin ja Brutuksen välinen tappelu sen sijaan ei tuntunut olevan heille tärkeää.

Jaredia kuultiin vararehtorin toimesta (rehtori tunnettiin armottomana oppilaiden kiusaajana), eikä huoneessa ollut muita aikuisia hänen lisäkseen. Brutusta ja Jaredia kuultiin yhtä aikaa, eikä Jared juurikaan uskaltanut sanoa sanaakaan, sillä olihan Brutus uhannut tappaa hänet vain päivää aiemmin. Tässä tilanteessa Jared tilanteesta pois päästäkseen myönsi osittain hakkaamisen olleen omaa syytään. Vaikka Brutus oli kaksi kertaa Jaredia isompi ja kiusasi Jaredia usein, vararehtoria ei kiinnostanut tämä. Sen sijaan hän erotti molemmat kolmeksi päiväksi tappelemisen seurauksena.

Brutus soitti kotiimme toukokuun 7. päivä haastaakseen Jaredin isoveljen oikeaan tappeluun. Soittajatunniste kertoi puhelun tulevan Brutusin tädin kotoa kello 10.48. Kukaan ei ollut kotona vastaamassa puheluun, mutta otimme valokuvan soittajan tunnuksesta ihan vain siltä varalta, että Brutuksen uhkailut kävisivät toteen.

Perjantaina 8.7. kävin poliisilaitoksella ilmoittamassa Brutuksen käytöksestä ja nostamassa syytteen häntä kohtaan. Olin juuri palannut Jaredin kiropraktikon luota, joka oli katsonut aiemmin samana vuonna otettua röntgenkuvaa ja verrannut sitä juuri otettuun. Hän kertoi, että Jaredin ruumis näytti siltä kuin hän olisi ollut rajussa auto-onnettomuudessa. Sitä ennen en tiennyt kuinka pahasti Jared oli oikeasti loukkaantunut, sillä hän ei kertonut siitä. Ainoat näkyvät merkit olivat oksentelu ja se, ettei hän nukkunut juurikaan.

Jaredin kiropraktikko kommentoi, että mikäli hänet olisi heitetty vielä kerran seinää vasten, olisi hänen niskansa voinut murtua ja hän olisi kuollut. Kiropraktikko varoitti meitä, että Jared voisi tarvita useita korjauskäyntejä niskan, olkapäiden, lantioiden ja selkärangan vuoksi.

Käytyäni kiropraktikolla ja poliisilaitoksella, jossa he merkitsivät tapauksen "hyökkäykseksi", vein Jaredin lääkäriin. Lääkäri vahvisti, että jatkuva oksentelu johtui todennäköisesti potkuista ja lyönneistä vatsan seudulle. Jared oli myös erittäin kipeä, hänellä oli ripuli, hänellä ei ollut ruokahalua ja hän ei nukkunut hyvin. Tässä vaiheessa lääkäri määräsi Hydroxyzineä pahoinvointiin ja unettomuuteen.

Me uskomme, että Jaredin unettomuus myöhemmin olisi selittynyt maanis-depressiivisyys-tyyppisestä masennuksesta. Me uskomme, että vammat hänen niskassaan ja olkapäissään aiheuttivat "ääniä hänen päässään", kuten hän mainitsi mummolleen ja siskolleen kesällä 1998.

Mutta pahimpana kaikista, me uskomme että Jaredin huono itsetunto aiheutui osittain siitä rangaistuksesta minkä hän sai koulussaan sen jälkeen kun Brutus hakkasi hänet, ikään kuin hän olisi ansainnut kohtalonsa. Tämä oli erittäin julma temppu Pascon koululaitokselta, jotta heidän ei tarvinnut maksaa Jaredin kiropraktikolla käyntiä.

Jos koululaitos olisi todella välittänyt Jaredista, heidän oppilaastaan ja hyökkäyksen kohteeksi joutumisesta koulussa, he olisivat ottaneet vastuun Brutuksen käytöksestä. He tiesivät Brutuksella olevan mailin pituinen lista väkivallasta ja uhkauksista ja he myös tiesivät hänen olevan valehtelija.

Sallimalla Brutuksen, oppilaan jonka he tiesivät vaaralliseksi, kulkea vapaasti ilman valvontaa hyökkäilemässä muiden oppilaiden kimppuun, he eivät noudattaneet omia koulun sääntöjään. Mutta mikä on vielä kuvottavempaa on se, että he syyttivät Jaredia hyökkäyksestä niin, ettei heidän tarvinnut maksaa laskua hänen vammoistaan. Vertailemalla tämä on melkein sama kuin miehensä hakkaamaksi joutunut vaimo koska ruoka oli myöhässä.

Muutama kuukausi hyökkäyksen jälkeen nuorisotuomioistuin määräsi Brutuksen vihanhallintakurssille Jarediin kohdistuneen hyökkäyksen vuoksi. Jaredille lähetettiin kirje nuorisotuomioistuimesta, jossa kerrottiin, että hän oli uhri ja että he olivat pahoillaan. Jared (joka oli osittainen erikoisapua tarvitseva oppilas) ei saanut apua henkiseen puoleensa koulultaan, tai edes apua fyysisiin vammoihin (lukuunottamatta vanhempien kustantamia käyntejä). Tämän tapauksen seurauksena Jaredin itsetunto romahti. Jokainen koulukeskus tietää, että erikoisapua tarvitseva oppilas tarvitsee lisähuomiota sen jälkeen kun isompi oppilas käy heidän kimppuunsa. Yritin saada apua Pascon koulukeskukselta, mutta he kieltäytyivät. Masennus, mahdollisesti post-traumaattinen stressi, Jaredin fyysiset vammat (erityisesti uniongelmat ja äänet hänen päässään) ja se, että hän tunsi olevansa merkityksetön ovat syitä, jotka saivat Jaredin ottamaan hengen itseltään 29.9. 1998, vain kuusi päivää sen jälkeen kun hän oli täyttänyt 13.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


Nooruska
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4188
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 2:57 pm

Re: Kun raja ylitetään - kuolemaan johtanut kiusaaminen

Viesti Kirjoittaja Nooruska » Pe Heinä 09, 2010 2:59 pm

VoDKa kirjoitti:
Myöhemmin he kertoivat Jaredin ansainneen hakkaamisen olemalla nynny.
..........................................................................................................................
Hakkaamisen aikana hän kutsui Brutusta hinttariksi, mikä luultavasti suututti Brutusta vain enemmän ja aiheutti hakkaamisen pahenemisen.
Todella kauhea tapaus tämäkin. Mutta tosi kornia (tosin ei näissä kiusaamisjutuissa oo koskaan oikeesti mitää järkee tai logiikkaa) sanoa tota jätkää nynnyks vaikka musta se, että tossa tilanteessa haukkuu hakkaajaansa hinttariks kertoo siitä, että piru vie on munaa. Itse en olisi uskaltanut kaiken sen keskellä alkaa vielä haukkumaan hakkaajaani, varsinkin kun hakkaaja oli jumalattoman kokonen. (tosi miehekästä ottaa tollanen puolta pienempi uhri :roll: )

Tosi söötti toi Jared, ois tullu tosi sydänten murskaaja teini-ikäisenä ja aikuisena. :(
Jumalauta kakarat me ollaan televisiossa!

VoDKa
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4958
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Kun raja ylitetään - kuolemaan johtanut kiusaaminen

Viesti Kirjoittaja VoDKa » Pe Heinä 09, 2010 4:14 pm

Ryan Halligan syntyi joulukuun 18. päivä 1989 Poughkeepsiessä, New Yorkissa. Hänen vanhempansa olivat John P. ja Kelly Halligan.

Kuva
Ryan Patrick Halligan.

Hänen perheensä muutti Essex Junctionille, Vermontiin, jossa Halliganit osallistuivat myös kouluelämään. Ryanin isä kuvaili poikaansa "ystävälliseksi, hyvin herkäksi sieluksi", joka kärsi ensimmäisinä kouluvuosinaan kehityksellisestä hitaudesta, mikä näkyi liikkeissä ja puheessa. Oireet olivat kuitenkin kadonneet neljänteen luokkaan mennessä, mutta "hän silti taisteli; koulu ei ollut koskaan hänelle helppoa, mutta hän silti aina ilmestyi hymy kasvoillaan, valmiina tekemään parhaansa", sanoi hänen isänsä.

Kouluvuoden 1999-2000 aikana Halligan kärsi koulukiusaamisesta koulussaan olevan ryhmän puolelta oppimisvaikeuksiensa vuoksi. Perhe ilmoitti kiusaamisesta, mutta sillä ei ollut vaikutusta. Joulukuussa 2002 Ryan kertoi kiusaamisen alkaneen jälleen ja kysyi voisiko saada joululahjaksi Taebo kick boxing-setin voidakseen opiskella miten voisi puolustaa itseään kiusaajilta. Tammikuussa 2003 tappelun jälkeen (jonka keskeytti apulaisrehtori), kiusaajat lopettivat Ryanin häiritsemisen. Seitsemännen luokan lopussa Ryan kertoi, että hän ja hänen kiusaajansa olivat nyt ystäviä. Kuitenkin, kun Ryan oli kertonut uudelle ystävälleen jotain mikä oli hävettänyt häntä, oli kiusaaja käyttänyt sitä hyväkseen ja levittänyt koulussa huhua että Ryan oli homo.

Isänsä ja uutisen mukaan Ryan käytti paljon aikaansa internetissä kesällä 2003, lähinnä käyttäen pikaviestintäohjelmia. Kesän aikana häntä myös nettikiusattiin koulukavereidensa toimesta, jotka yhä uskoivat hänen olevan homo. Nämä keskustelut jäivät vahingossa koneen kovalevylle muistiin Ryanin asennettua uuden pikaviestintäohjelman. Ryanin isä löysi nämä keskustelut ja sen, missä eräs tyttö johon Ryan oli ihastunut esitti olevansa ihastunut Ryaniin, mutta kertoi myöhemmin koulussa Ryanin olevan luuseri. Ryan sai tietää tytön esittäneen vain siksi, että saisi häneltä henkilökohtaisia tietoja. Keskustelut kopioitiin ja levitettiin yleiseen tietoon muille koulussa jotta Ryania voitaisiin nöyryyttää. Kun Ryan meni tytön luokse ja tyttö kutsui häntä luuseriksi, oli Ryan vastannut: "Se on tytöt niin kuin sinä jotka saavat minut haluamaan itseni tappamista."

Lokakuun 7., 2003, kun Ryanin isä oli poissa asioille ja kaikki muut olivat nukkumassa aikaisin aamulla, Ryan meni perheen kylpyhuoneeseen ja hirtti itsensä. Hänet löysi hänen siskonsa, joka heräsi ensimmäisenä tuona aamuna. Ryan oli kuollessaan vain 13-vuotias.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


Nannitanni
Neuvoja-Jack
Viestit: 297
Liittynyt: Ma Maalis 08, 2010 3:24 pm

Re: Kun raja ylitetään - kuolemaan johtanut kiusaaminen

Viesti Kirjoittaja Nannitanni » Pe Heinä 09, 2010 5:36 pm

Ihan hirvittäviä tarinoita nämä kaikki.

Jotenkin näissä konkretisoituu itsellekin se, millaisia kohtaloita koulukiusaaminen voi tosissaan aiheuttaa, kun lukee ja näkee kiusaamisen kohteiden kuvia. On hirveää, miten noin nuoret ihmiset ovat niin epätoivoisia että mitään muuta ratkaisua kuin itsensä tappaminen ei enää ole. :(
"When I'm being sad, I stop being sad and be awesome instead. True story."
-Barney Stinson-

Täysi Purenta
Helen Mirren
Viestit: 1484
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Kun raja ylitetään - kuolemaan johtanut kiusaaminen

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta » Pe Heinä 09, 2010 9:05 pm

Onkohan joku syy siihen, että kovin moni nuori tuntuu lopettavan elämänsä nimenomaan hirttäytymällä. Tässä omalla kotikylälläni hirttäytyi juurikin kylppäriin viimekeväänä 15-vuotias tyttö. Tässä tapauksessa tosin kysessä ei ollut kiusattu vaan hyvinkin suosittu, hoikka ja seurapiiriensä ykköstyttö. Vaikeasti moniongelmainen ja pitkään jo itseään viillellyt tapaus tosin. Kukaan ei uskonut kun kaunis ja suosittu yritti kertoa olevansa ahdistunut.
Appiukkoni naapuri hirtti itsensä viitisen vuotta takaperin työpaikkakiusaamisen vuoksi. Hiljainen, viehättävä ja sivistynyt, kiltti mies ei pärjännyt sisäsiittoisella pikkupaikkakunnalla ja paperitehtaan sisäänpäinlämpiävässä junttiporukassa. Tuntui ihan hirveältä menetykseltä. Vasta jälkeenpäin kuultiin, että "kaikki" tiesivät tehtaalla tietyn ryhmän sisällä tapahtuvasta kiusaamisesta, mutta olivat liian munattomia asiaan puuttumaan.

Avatar
Sajaki
Wallander
Viestit: 1011
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 8:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Re: Kun raja ylitetään - kuolemaan johtanut kiusaaminen

Viesti Kirjoittaja Sajaki » Pe Heinä 09, 2010 9:37 pm

Täysi Purenta kirjoitti:Onkohan joku syy siihen, että kovin moni nuori tuntuu lopettavan elämänsä nimenomaan hirttäytymällä.
Se on helppo tapa toteuttaa lähes missä vain ja improvisoidulla "köydellä".
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."

Vastaa Viestiin