Kun raja ylitetään - kuolemaan johtanut kiusaaminen

[fangs]

^ JOS itse olisin tuo kirjailija ja tuollaisia väitteitä esitettäisiin ja minulla OLISI ne todisteet kiikuttaisin ne heti. Ihan jo oman maineeni takia ja vain näyttääkseni todellisen laidan. Tuo Minttuhan koko ajan korosti kuinka haluaa havahduttaa tähän kiusaamis-juttuun ihmisiä ja kunnioittaa "Elisaa" yms. niin tällä ajattelumallillaan tämän olisi kuulunut heti todisteet tuoda. Ja musta toi seikka ettei ketään 15-vuotiasta kuollut (en tiedä mistä tää tieto on katottu) sinä päivänä on jo aika varma...

Samaa mieltä, lisäksi Vettenterällä olisi ollut hyvin aikaa esittää ne todisteet kauan ennen lomaansa, sillä HS on lähestynyt häntä asialla jo kesäkuun alussa. Jostain luin, että Vettenterä olisi tarjonnut todisteeksi Elisan kuolinilmoitusta, josta kuitenkin oli kaikki henkilötiedot ja päivämäärät peitetty, mutta koska en muista tälle lähdettä niin en mene vannomaan sen uskottavuutta. (Saattoi lukea siinä kuukausiliitteen jutussa, mutta en jaksa lukea juttua uudestaan.) Elisan isä tai äiti voisivat ottaa yhteyttä Hesarin tai minkä tahansa muun valitsemansa ja luottamansa lehden toimitukseen ja antaa heidän tarkastaa faktat. Julkisuuteen ei tarvitsisi omalla nimellään astua, lähdesuoja suojelisi heitä. Luulisi, että jos on alkujaankin valmis tuomaan jutun julkisuuteen, olisi valmis myös tuon verran tekemään, ettei koko juttu menettäisi uskottavuuttaan.

Mitähän tapahtui Laura Albertin kirjailijanuralle JT LeRoyn paljastumisen jälkeen?

Hieman OT, mutta mikä tää juttu on? Kokeilin netistä (wikipedia) tätä katsella, mutta mun enkulla en ihan kaikkee tajunnu.

Tiivistettynä: kirjallisuushuijaus, jossa uskottiin JT LeRoyn olevan parikymppinen narkkari ja entinen miesprostituoitu. Hän kirjoitti kaksi osittain "omaelämänkerrallista" romaania (Sarah ja The Heart Is Deceitful Above All Things), joissa hän kuvaili hyvin inhorealistiseen tapaan mm. vaikeaa lapsuuttaan, seksuaalista hyväksikäyttöä, pahoinpitelyjä, raiskauksia, huoraamisen aloittamista esiteini-ikäisenä äitinsä kanssa, huumeidenkäyttöä jne. Ne nauttivat jossain määrin kriitikkojen arvostusta ja toisesta kirjasta tehtiin myös elokuva, lisäksi LeRoy oli mukana kirjoittamassa Gus van Santin Elephant-elokuvaa. LeRoylle syntyi vuosituhannen alussa vankka fanikunta, hänestä tuli tietynlainen kulttihahmo ja hän esiintyi usein myös julkisuudessa. Sitten joku reportteri pääsi jutun jäljille ja paljasti että JT LeRoyta ei ole olemassakaan, vaan kirjat on kirjoittanut keski-ikäinen nainen (Laura Albert) ja LeRoyna on esiintynyt Albertin sisko (tai joku). Albert tuomittiin petoksesta, tosin ei varsinaisesti kirjojen takia vaan liittyen kirjan elokuvaoikeuksien myyntiin, jotka tuotantoyhtiö oli ostanut siinä uskossa että tarina on elämänkerrallinen.

[Nooruska]

^ Okei tänks. ^^

Ja noihin "Elisan" vanhempiin vielä sen verran; olen itse käynyt tuolla heidän blogi-sivullaan. Siellä he hyvin avoimesti juttelevat asiasta ja vastailevat tulleisiin kysymyksiin ja kertovat koko projektista. Jos he nyt tuolla netissä noin avoimesti asiasta juttelevat ja selkeästi haluavat ihmisten tietävän siitä en keksi syytä mikseivät he tule sitten ihan nimillään tai nimettöminä lehtiin tästä puhumaan.

[Priita]

Palaan vielä noihin amerikkalaisiin tapauksiin:

Megan Meierin tarinaa ei täällä ole vielä mainittu. Tästähän on kirjoitettu suomeksi näytelmä, jota on esitetty useammassakin teatterissa.

Karmeinta tuossa on se, että koska kiusaaminen tapahtui yksinomaan netissä, ei siihen ollut tuolloin mahdollisuutta lain puitteissa puuttua.

[fangs]

Enkeli-Elisan Facebook-ryhmän keskustelupalstalla on puolusteltu voimakkaasti Vettenterää ja kritisoitu Helsingin Sanomia. Monien mielestä sillä ei ole merkitystä, onko Elisan tarina fiktiivinen vai ei.

Niin, siis ajatella, että toimittaja kehtaa kyseenalaistaa. Varmaan takana on kansallinen salaliitto, jonka airueena HS vastustaa kiusauksen vastustamista. Ihan vaan kiusallaan.

On tietysti ihan hyvä kysymys, onko totuudella väliä. Minusta on. En osaa ajatella niin, että totuudella olisi väliä vain silloin kun siitä on hyötyä ja muulloin tarkoitus pyhittää keinot.

Asioiden käsittely fiktion kautta ei ole valheellista, mutta fiktion väittäminen faktaksi on. Ihmisten huijaaminen tuntemaan empatiaa on sellaista perustavanlaatuisella tavalla vastenmielistä manipulaatiota, etten yhtään ihmettele negatiivisia reaktioita tällaisten tapausten paljastumiseen.

Vettenterä kertoi suoraan kirjoittavansa fiktiivistä blogia perustuen Elisan tapaukseen. Tämä on täysin ok, Elisa voi olla kuka vain ja maailma on elisoja täynnä, siis kiusattuja, murtuneita ihmisiä. Lähes kaikki fiktio saa inspiraatiota oikeasta elämästä. Ei kuitenkaan anna hyvää kuvaa kirjoittajasta ja vie uskottavuutta jopa hänen ajamaltaan asialta, jos tämän rehellisesti fiktiivisen blogin kirjoittaminen ei hänelle riittänyt, vaan sen lisäksi piti tekeytyä isäksi, äidiksi ja kuolleeksi teiniksi, esittää todellisia ihmisiä, joiden funktio oli ilmeisesti pönkittää fiktiota ja vedota lukijoiden tunteisiin. Onko kiusaaminen tosiaan asia, jota vastaan ei voi taistella rehellisin keinoin? Vettenterän motiivit todennäköisesti olivat viattomat ja hyvät, mutta jos se haettu välittämisen verkko pohjautuukin valheiden verkkoon, on selvää että kauniit aikeet lokaantuvat.

Mutta siis en tiedä miten on. Vähän vaikea uskoa tässä vaiheessa kovin hyvää, mutta ehkä noille erikoisille kohdille on joku luonnollinen selitys. Toivoisin, etteivät nuo ihmiset blogeineen ja suruineen ja käsinkirjoitettuine päiväkirjoineen olisi feikattuja, koska olisihan se oikeasti aika härskiä.

Turha tässäkään tapauksessa on raivostua, jos on tullut höynäytetyksi. Sitä pitäisi ennemminkin hävetä.

No, aika karua. Kyllä minusta lähtökohtaisesti huijari on se jonka pitäisi hävetä.

[Luupää]

Enkeli-Elisan Facebook-ryhmän keskustelupalstalla on puolusteltu voimakkaasti Vettenterää ja kritisoitu Helsingin Sanomia. Monien mielestä sillä ei ole merkitystä, onko Elisan tarina fiktiivinen vai ei.

Turha tässäkään tapauksessa on raivostua, jos on tullut höynäytetyksi. Sitä pitäisi ennemminkin hävetä.

Selvyyden vuoksi: kumpikaan noista lainauksista ei ole minun kirjoittamani vaan ne sisältyvät kopsaamani Aamulehden artikkeliin.

[fangs]

^ Oho, pahoittelut, meni näköjään lainaus vähän pieleen tuossa ylemmässä quotessa.

Tietääkö joku, onko se Elisan vanhempien blogi suljettu, vai siirretty jonnekin? Minä en ainakaan pääse sitä lukemaan.

[seireeni]

Jos Elisan tarina on huijausta, niin kyllä se hiukan törkeältä tuntuu. On vähän höynäytetty olo, kun niitä juttuja kyynel silmässä olen lukenut. Tarkoitus ei pyhitä keinoja, vaikka Elisan tarinan myötä tärkeä asia, (koulu)kiusaaminen, onkin noussut medioissa esiin. Luin Hesarin kk-liitteen jutun ja kävin lukemassa myös Mintun vastineita netistä. Halusin kovasti uskoa hyvää hänestä ja olen toki edelleenkin avoimin mielin mahdollisille "todisteille", mutta valitettavasti tässä vaiheessa minusta tuntuu, että Elisa on Mintun omakuva, jonka avulla hän yrittää käsitellä omaa lapsuudessaan kohtaamaansa kiusaamista.

Toivottavasti olen väärässä, mutta kyllähän nuo Hesarin jutussa esitetyt yhtäläisyydet Elisan, Elisan isän ja äidin, sekä Mintun itsensä kirjallisessa ilmaisussa herättävät epäilyjä. Henkilöiden kirjoituksissa on huomattavissa samoja piirteitä mm. pilkkuvirheissä, ja juttua varten haastateltu tutkija toteaakin, että harjaantuneenkin kirjoittajan on vaikea kätkeä omalle ilmaisulleen tyypillisiä manööverejä, vaikka yrittäisikin. Outoa on sekin, että Elisan kuolinpäivänä ei ketään 14-16 -vuotiasta tyttöä ole Suomessa kuollut, ja kaikista oudointa se, ettei netin ihmeellisessä maailmassa kukaan tunne tätä perhettä. Kuten lehtijuttussakin todetaan, niin yleensä aina löytyy joku joka postaa nettiin perhesurmien, kouluampumisten ym. yhteydessä tietoja asianosaisista. Tätä perhettä ei tunne kukaan muu kuin heistä kirjoittanut luottohenkilö Minttu.

Miksei Elisan isä tai äiti suostu nimettömänä vaihtamaan edes muutamaa sanaa toimittajan kanssa? Eihän se mitään julkisuuteen tulemista olisi, sama asia kuin mitä jo kirjan myötä on tapahtunut. Kuvitteellisen henkilön on vaikea puhua kenenkään kanssa. "Todisteiden" esittämisen lykkääminen kertoo myös omaa valitettavaa viestiään.

Motiivina jutun sepittämiselle voisi siis olla kirjoittajan omat kokemukset. Häntä on nöyryytetty, hän on kokenut nuorena rankkaa kiusaamista, eikä hän ole vieläkään sinut asian kanssa. Hän jatkaa asian käsittelyä edelleen ja haluaa ehkä jopa viestittää entisille kiusaajilleen: Olisin voinut tappaa itseni! Mutta en tappanutkaan, mutta jos olisin, se olisi ollut teidän syytänne. Nyt teidän lapsenne voivat tulla kiusatuiksi ja he voivat tappaa itsensä, miettikää sitä!

Tarkoitukseni ei ole loukata ketään, kirjoitan niiden tietojen valossa mitä minulla on. Pahoittelen siis, jos olen erehtynyt.

[Destiny]

Ei tässä mitään todisteita tulla saamaan elokuussa.Koko "kesäloma" on pelkkää vedätystä,jolla pelataan aikaa myydä nyt painettuja kirjoja.Kyllä todisteet olisi voinut antaa lomalla tai jo enne sitä,ei asian toteennäyttäminen niin vaikeaa ole,s-posti kulkee ja puheluinta voi käyttää lomallakin.

Kyllä asia on niin,että jos Elisa olisi ollut olemassa,olisi viimeistään nyt,tullut esiin joku ystävä,luokkakaveri,naapuri,tuttu,tutun serkku,sukulaisen kaima,ihan kuka tahansa.Joku olis kuullut jotain ja joku olisi jollain saitilla puolustamassa Elisan olemassaoloa.

Miettikääpä nyt,kuinka nopeasti täälläkin löytyy,ainakin kotimaisiin juttuihin,joku tietäjä tai kuulija.Päivissä,jos sitäkään!Nyt on kulunut kuukausia,eikä mistään ole löytynyt ketää,joka olisi tuntenut tai edes tuntenut jonkun,joka tunsi Elisan.

Tämä nainen olisi voinut kirjoittaa kipeästä aiheesta ihan rehellisen fiktiivisen kirjan,mutta ei.Tämä wanna be-kirjailijan piti saada julkisuutta ja tuotoksia myytyä hinnalla,millä hyvänsä.Pelkäsi varmaan,että rahkeet ei riitä,rehellisin keinoin.

[Saga]

Tietääkö joku, onko se Elisan vanhempien blogi suljettu, vai siirretty jonnekin? Minä en ainakaan pääse sitä lukemaan.

Blogi on laitettu salasanan taakse. Tästä saa Enkeli-Elisa Facebook-sivujen ylläpitäjien mukaan "kiittää Hesaria" - mukava tutkivaa journalismia tehneen lehden syyllistys. Itselle tuli enemmänkin mieleen että maa alkoi poltaa liikaa jalkojen alla ja halusivat estää blogin kriittisen lukemisen, ettei sieltä paljastu lisää epäjohdonmukaisuuksia.

Tässä jutussa haiskahtaa monikin juttu, ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän haisee. Jos koko tapaus olisi totta sellaisena kuin se on kerrottu, niin se olisi todella helppo todistaa, ja samalla nöyryyttää Hesaria totaalisesti. Tytön vanemmista jomman kumman tarvitsee vain mennä Hesarin toimitukseen mukanaan kuolintodistus ja alkuperäiset käsin kirjoitetut päiväkirjat. Hesari julkaisee seuraavana päivänä matelevan anteeksipyynnön todella suuressa koossa sekä nettisivuillaan että paperiversiossa.

Jokainen meistä on tälläkin palstalla nähnyt, miten nopeasti netin kollektiivinen joukkovoima kaivaa esiin lähes kaikkien mahdollisten tapausten osallisten henkilöllisyyden ja enemmän kuin tarpeeksi tietoa heistä. Tuntuu todella omituiselta, että yli vuoden aikana ei ole löytynyt minkäänlaista viitettä kenestäkään, joka olisi esim. ollut samassa koulussa Elisan kanssa. Iltalehdessä olleen tytön isän "haastattelun" mukaan (joka perustui itse asiassa blogikirjoituksiin), Elisalla oli profiilit sekä Facebookissa että Irc-galleriassa, ja molemmissa runsaasti törkeitä viestejä, jopa kuoleman toivotuksia. Ja kukaan, ei yksikään ihminen ole kertonut jollekin tutulleen että "Hei, meidän koulussa oli yksi tyttö jota kiusattiin ja joka tappoi itsensä"? Olen itse aivan eri ajan kasvatti kuin nykyinen nettisukupolvi, ja jopa meidän piireissämme tuollainen juttu olisi levinnyt kuin kulovalkea. Puhumattakaan siitä miten se leviäsi nykyaikana. Aivan varmasti jossakin olisi kuvakaappauksia noista viesteistä, jos ne olisivat olemassa.

Totta kai on erittäin tärkeää että koulukiusauksesta puhutaan, mutta tarkoitus ei sittenkään pyhitä aivan kaikkia keinoja.

[Luupää]

Motiivina jutun sepittämiselle voisi siis olla kirjoittajan omat kokemukset.

Hänen omista kokemuksistaan on näköjään kirjoitettu Iltalehden perhejutuissa pari vuotta sitten:

http://www.iltalehti.fi/perhe/2010053011583228_pr.shtml

Kun äiti masentuu
Sunnuntai 30.5.2010 klo 00.08

- Äiti, miksi välillä on päiviä, jolloin sinua vain väsyttää? Kolmen lapsen äiti Minttu Vettenterä, 30, halusi vastata tyttärensä kysymykseen. Hän oli sairastunut masennukseen.

Minua oli kiusattu rankasti ensimmäisestä luokasta saakka. Yläasteella kiusaajaoppilaat olivat juosseet jopa kotitalomme rappukäytävässä huutamassa tappouhkauksia. En osaa sanoa tarkasti, koska tajusin ensimmäisen kerran olevani masentunut. Muistan jo ala-asteelta hetken, kun seisoin välitunnilla koulun pihalla ja tuijotin autotielle. Ajattelin, kuinka helppoa olisi juosta auton alle. Pystyin kuitenkin pitämään masennukseni kurissa lähes parikymppiseksi asti ystävieni ja kirjoittamisen avulla. Olen ollut pienestä pitäen täydellisyyteen pyrkivä perfektionisti, joten vaikeallakin hetkellä pakotin itseni nousemaan aamulla ylös sängystä ja lähtemään kouluun. En osannut ajatella, että pahalla olollani olisi nimi.

Tällä kertaa tajusin itsekin, että olin masentunut. Saatoin vain istua lastenhuoneen lattialla Nessan leikkien keskellä. Itkin paljon ja hoidin vauvaa siinä sivussa. Asuimme pääkaupunkiseudulla, joten soitin paikkakuntamme kriisikeskukseen ja pyysin apua.

Virkailija tiedusteli, eikö minulla ollut sukulaisia tai tuttavia, jotka olisivat voineet tulla auttamaan lastenhoidossa ja arjen askareissa. En ollut uskoa korviani. Tässäkö oli yhteiskunnan apu ihmiselle, joka yritti sitä saada?

Onneksi mieheni Ari soitti kriisikeskukseen niin monta kertaa, että lopulta sieltä luvattiin, että kotiimme tulisi käymään kaksi kriisityöntekijää. Heidän käyntinsä jälkeen aloimme saada kotipalvelulta apua kaksi kertaa viikossa. Kotipalvelun ihmiset lähtivät lasten kanssa pihalle, imuroivat tai laittoivat ruokaa. Sillä välin minä pystyin nukkumaan tai vain olemaan. Nämä hetket olivat tärkeitä.

Kävin muutaman kerran juttelemassa mielenterveystoimistossa. Siellä minulle sanottiin, että jos olisin ollut sillä hetkellä työelämässä enkä kotona lasteni kanssa, minulle olisi luultavasti kirjoitettu sairauseläkepaperit. Olin 24-vuotias. Olin epätoivoinen ja ajattelin, että en tulisi koskaan pääsemään eroon pahasta olostani ja ajatuksistani. Että vaikka tekisin mitä, ne tulisivat aina olemaan osa minua. En uskonut, että parempi huominen olisi mahdollinen.

Päässäni soivat taukoamatta tietyt levyt. Niissä toistettiin, kuinka huono ja kelvoton puoliso ja äiti olin. Ajattelin, että minua huonompaa äitiä ei ollut olemassakaan, koska olin masentunut. Negatiivisista ajatuksistani huolimatta heräsin joka aamu, nousin ylös, tein aamupalan ja käynnistin päivän. Kun aamulla heräilin lasten kanssa uuteen päivään, mietin että minun piti pysyä elämässä kiinni perheeni vuoksi. Ari, jonka oma äiti oli kuollut 15 vuotta sitten, lohdutti sanomalla, että huonompikin äiti oli parempi kuin ei äitiä ollenkaan. Puskin eteenpäin tämän ajatuksen voimin.


Elämänmuutos antoi uuden alun

Elämämme muuttui kertaheitolla viisi vuotta sitten, kun Ari sai työpaikan Somerolta. Muutto oli meille pelastus ja uuden aikakauden alku. Vaikka muutto tuntui aluksi pelottavalta ajatukselta, siitä seurasi vain hyvää. Muutamassa kuukaudessa vaihdoimme elämämme uudelle paikkakunnalle, josta kumpikaan ei tiennyt etukäteen mitään. Jätimme taaksemme tutut kuviot ja turvaverkkomme. Muutimme Someron keskustaan lastemme ja kahden koiramme kanssa.

Vaikka tämä kuulostaa hassulta, minulla ei ollut enää aikaa olla masentunut. Minun oli pakko alkaa toimia ja viedä elämäämme eteenpäin. Ensimmäisinä kuukausina laitoin kotiamme, totuttelin uusiin rutiineihin ja loin sosiaalista verkkoa ympärillemme. Kutsuin naapureita teelle ja keskustelin muiden äitien kanssa hiekkalaatikon reunalla. Kolmas lapsemme Osse ilmoitti tulostaan.

Oloni alkoi helpottua pikkuhiljaa.

Eräänä iltana, kun istuimme koko perhe iltapalalla, Melian kysyi, miksi äidillä oli välillä päiviä, jolloin häntä vain väsytti. Selitin tytölle, että välillä äidin tunteet ovat kipeät samalla tavoin kuin jonkun toisen ihmisen jalka tai vatsa voi olla kipeä. Lisäsin myös, että jos aikuinen on masentunut, hänen voi olla hankalaa nähdä ympärillään iloisia ja kauniita asioita.

Lapset kuuntelivat hiljaa ja näyttivät ymmärtävän, mitä sanoin heille. Illalla, kun muu perhe nukkui, aloin miettiä, kuinka voisin selittää lapsille vielä tarkemmin, mistä masennuksessa on kyse. Ryhdyin piirtämään paperille harmaan mörön kuvaa. Hahmottelin tarinaa, jossa selitettäisiin lapsille, että kenellä vain voi olla paha mieli, mutta möröt tekevät pahasta mielestä astetta pahemman.

Kahdeksan kuukautta myöhemmin kirjani oli valmis. Mörkö vei ilon -kirjassa kuvaan lapsen tunteita perheessä, jossa äiti masentuu.

Olen saanut kritiikkiä siitä, että olen puhunut lapsilleni masennuksestani avoimesti. Mielestäni minulla ei ole ollut muuta vaihtoehtoa, koska puhumattomat asiat muuttuvat lapsen mielessä pelottaviksi. Muistakin sairauksista kerrotaan avoimesti, miksi ei tästäkin? Olen neuvonut lapsiani kertomaan heti, jos joku kiusaa heitä koulussa vuokseni.

Olen jollain tapaa kiitollinen, että olen kokenut masennuksen. Sen avulla olen ymmärtänyt, että elämämme ei kaadu, vaikka en jaksaisi joka päivä tehdä itse ruokaa tai pestä pyykkiä. Kaupasta saa kelpoa valmisruokaa ja pyykit pysyvät likaisina seuraavaankin aamuun. Kotimme järjestys ei aina ole viimeisen päälle, mutta se ei haittaa, koska meillä on hyvä olla. Kutsun perhettämme leikkimielisesti sirkus heipparallaksi.

TEKSTI SANNA KEKKI

"Elisan päiväkirjoja" tai Minttu Vettenterän omakustannekirjaa en ole silmäillyt mutta jos niissä on "Elisan" kokemuskuvauksina samantyyppisiä katkelmia kuin näissä tilityksissä niin eiköhän peli ole aika selvä.

[Nooruska]

Nimimerkki Seireeni kirjoitti mielestäni todella hyvin tästä tuolla ylempänä. Ja eiköhän tuo Luupään löytämä artikkeli ollut arkunnaula.

Hieman OT, mutta tuon Luupään tekstin mukaan Vettenterä on aikalailla ollut kotona lasten kanssa, joten miksi hän pitää erikseen kesälomaa jos ei muuta hommaa tee kuin kirjoita "pöytälaatikkoon" ? (en tällä halua halventaa työttömänä olevia, mutta kun Vettenterällä on tässä nyt tuoreena kirjailijana maine ja pienimuotoinen ura vaakalaudalla on vähän hassua priorisoida kesäloma juuri tuohon saumaan).

Lisäys: Ymmärrän, että Vettenterä purkaa omalla kirjoittamisellaan tunteitaan, mutta tämän tuossa artikkelissa mainitsema kirja kertoo hänen masennuksestaan ja sen vaikuttamisesta perheeseen ja tuo Elisa-kirja taas (todennäköisesti) hänen koulukiusatuksi tulemisestaan. Mutta jotenkin tuosta artikkelista jäi vähän sellainen paha minä-minä-minä-minä-maku suuhun. Tai sitten sekin johtuu koko tästä Elisa-epistolasta.

[VoDKa]

Olen jo aiemminkin kirjoitellut tällä foorumilla tästä tuttavastani, joka loi netin avulla täysin kuvitteellisia ihmisiä, eli heidän roolissaan eri ihmisille ja seposti tarinaa näiden ihmisten elämästä. Siihen perheeseen kuului tämän todellisen ihmisen lisäksi pari kuvitteellista serkkua, kuvitteellinen poikaystävä jne.

Todellisessa elämässä tällä ihmisellä oli kyllä kaikenlaisia ongelmia, aina (mahdollisesti kuvitteellisista) sairauksista toisen vanhemman menetykseen nuorella iällä. Mt-ongelmia ainakin takuuvarmasti löytyi ja ulkoisesti hän oli aikalailla kummallinen, joka manipuloi muiden ajatuksia ja tuntui saavan nautintoa siitä, että muut pahoittivat mielensä isommalla tai pienemmällä tasolla. Kaiken sen keskellä kuitenkin esitettiin myös lojaalia ystävää (jolle tosin tuntui sattuvan aina niin paljon huonoja asioita, että sympatiat oli taattu).

Netin puolella nämä kuvitteelliset (miespuoliset) hahmot sitten tosiaan kävivät keskusteluja muiden netin käyttäjien kanssa ja syntyipä erään hahmon ja todellisen, kaukaisemmalla pienellä paikkakunnalla syntyneen tytön välille romanssikin. Tämä tyttö ei toki koskaan tavannut tätä hahmoa, kuvatkin joita hän sai nähtäväkseen oli skannattu kotialbumista yms. (silloin digikameroita oli harvemmalla, paperinen kuva oli edelleen johtava kuvaformaatti). Kuten arvata saattaa, huonostihan siinä kävi sitten lopulta kun totuus selvisi.

Tämän kerroin siksi, että Vettenterä tuo mieleen todella paljon tämän tapauksen. Kuvitteellisia hahmoja ja kun verkko alkaa kiristymään, ei pystyäkään luvattuja todisteita enää toimittamaan. Pikkuhiljaa yhteydet katkotaan ja sairas mieli, joka on luonut tälläisen kuvitteellisen perheen hahmoineen, luopuu niistä ja siirtyy mahdollisesti seuraaviin luomuksiin eri piireissä. Esimerkkini ihmiselle ja Vettenterälle yhteistä on myös se, että molemmat ovat saaneet pienet fanikunnat omalla alallaan. Ja ne puolestaan järkkymättömästi puolustavat idoliaan. Sääli vain, että tässäkin tapauksessa taitaa aika moni ihminen loukkaantua ja kokea tulleensa nolatuksi ja petetyksi, kunhan totuus selviää lopullisesti. Näin käy, kun annetaan oikeat välineet sairaalle mielelle ja sopiva kasa helposti höynäytettäviä ihmisiä.

[Nooruska]

Toivottavasti tässä ei käy niin, että Vettenterä mustaa kokonaan kaikki tulevat keskustelut koulukiusaamisesta.

[Nooruska]

Tulojahan ei ole luvassa pelkästään kirjasta,

vaan Vettenterä on myös perustanut oman Ei kiusata -yhdistyksensä, joka kerää jäsenmaksutuloja ja myy mm. T-paitoja. yhdistystä on mainostettu esim. tuolla Enkeli-Elisan FB-sivulla, josta löytyy paljon ihmisiä, jotka ovat jäsenmaksun maksaneet. Jotkut myös kirjoittavat siellä tarjonneensa työpanostaan ja apuaan yhdistyksen pyörittämiseen, mutta se ei ole kelvannut ja nyt sitten ihmettelevät, mikä yhdistyksen tarkoitus oikein on. Mitään toimintaa varankeruuta lukuunottamatta yhdistyksellä ei ole ollut.

Lisäksi kyllä herää varainkeruun lisäksi epäilys Vettenterän mielenterveydestä kaikkien näiden kymmenien alteregojen ja blogisivustojen ym. kanssa. Eri juttuja ja lähteitä yhdistelemällä alkaa käydä ilmi, että henkilöllä on skitsofrenia, kaksisuuntainen mielialahäiriö, vaikea masennus ja alkoholismi. Lisäksi hän on ilmeisesti yrittänyt tappaa lapsensa, mutta tullut viime hetkellä katumapäälle ja lapsi on saatu elvytettyä...

alleviivaukset minun.
Poimin tälläisen tuolta vauva.fi-forumilta. Tän oli kirjoittanu joku vierailija. (Toivottavasti ei suutu, ku lainaan häntä tänne, mut oli jotenkin niin hyvin osannu kirjottaa tän asian.)

lisäys: Nyt tuli itelle olo, että Vettenterä on ihan säälittä vaan halunnut kasvattaa omaa tilipussia tällä vakavalla aiheella.

[Valoviikate]

Internetin ihmeellisestä maailmasta löysin linkin, jonka sanotaan olevan Vettenterän toinen blogi, ja siellähän siitä lapsen tappamisaikeista kerrotaan:
http://onervainen.blogspot.fi/2010/09/h ... kutus.html

Kyllä Onerva näitä asioita mietti. Mietti ihan tosissaan ja ihan tosissaan hän oli myös edelleen sitä mieltä, että kyllä Helmi olisi sittenkin pitänyt pienenä kylpyammeeseen hukuttaa.
Mutta kun Mies oli ehtinyt hätiin ja pelastanut Helmin.

Ei hän siitä Helmille koskaan ollut raaskinnut kertoa, mitä tälle oli yrittänyt tehdä.
Vaikka olihan Helmillä siitä ikuinen muisto, äly hieman jälkeen jäänyt.

Haluan huomauttaa, että kirjoittaja kutsuu lastaan kokeilukappaleeksi.
Onko kertomus täysin totta, sitä en osaa sanoa, sillä blogissa kerrotaan että:

Onerva perheineen on fiktiivinen tarina, jolle kuitenkin löytynee tosi elämästä TODELLA paljon yhtymäkohtia.

Vettenterällä tuntuu olevan suuria vaikeuksia tehdä eroa toden ja mielikuvituksen välille.

En ole nyt varma, onko tuo Vettenterä, jos on, siinä tapauksessa myös tämä on hänen bloginsa: http://jossai-nn.vuodatus.net/
Siellä lukee esimerkiksi

Mietin vain, mitä naapuri sanoisi, jos tietäisi väkivaltaisuudestani -- Anteeksi, lupaan ainakin yrittää, etten huomenna lyö.....

edit:// kyllä, eiköhän se ole Vettenterän blogi, vähän ennen Elisan "syntyä" hän kirjoittaa, miten innoissaan hän on "kehitellyt henkilöhahmoja" uuteen projektiinsa, ja että "on erityisen tärkeää, että osaan kuvata heidät juuri oikeanlaisina", sillä "kaikki rakentuu vahvasti sen ympärille".

http://jossai-nn.vuodatus.net/blog/2056 ... lohahmoja/