Tampere: Pizzeria Julietin räjäytys 22.11.2010 - kolme kuollutta

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Nannitanni
Harjunpää
Viestit: 292
Liittynyt: Ma Maalis 08, 2010 3:24 pm

Tampere: Pizzeria Julietin räjäytys 22.11.2010 - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Nannitanni »

Kolme kuollutta Tampereen suurpalossa

Tampereen suurpalossa kolme ihmistä on löytynyt kuolleena rappukäytävästä.

Lisäksi neljä ihmistä vietiin hoidettavaksi Tampereen yliopistolliseen sairaalaan Ensiapu Acutaan.

Kaksi kuolleista oli alemmissa kerroksissa ja yksi ylempänä, poliisi kertoi tiedotustilaisuudessa.

Menehtyneet olivat lähteneet asunnosta rappukäytävään, missä palokaasut olivat koituneet heidän kohtalokseen.

Uhrien henkilöllisyydestä ei ole vielä tietoa, mutta kyse on ilmeisesti talon asukkaista.

Palosta on evakuoitu yhteensä 41 ihmistä.

Palo on sammutettu ja savunpoisto on käynnissä. Pelastuslaitos on nyt kertaalleen tarkistanut kaikki palaneen talon huoneistot.

Palo sai alkunsa aamulla viiden jälkeen Tampereen keskustan kiinteistössä, jossa toimivat Espeeanza -ravintola ja Love Hotell -yökerhosta aamuviiden jälkeen Hämeenkadun ja Aleksanterinkadun kulmassa.

Rajun tulipalon uskotaan saaneen alkunsa räjähdyksestä, joka sattui alakerran ravintolassa. Sen epäillään liittyvän ravintolan kaasukeittimeen tai muihin ravintolalaitteisiin.

IS - STT
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=2280468

Aikamoista.. Aamulla kun kuuden jälkeen luin ensimmäisen jutun tapauksesta, enpä heti uskonut kuolonuhreja tulevan.
Palon alkuräjähdyksen silminnäkijä: "Terassin palasia lensi kadun yli"

Tampereen palon alkuhetkeä todistanut Juho Kumpula kertoo IS:lle palon saaneen alkunsa räjähdyksestä.

-Kuulin jysähdyksen ja tavaraa lensi kadun yli. Olisivatko olleet terassin palasia ja tuoleja, Juho Kumpula kertoo IS:lle.

Töihin matkalla ollut Kumpula ihmettelee, että Pelastuslaitoksella kesti niin kauan tulla paikalle.

- Palokunnalle meni vaikka kuinka kauan, varmaan kymmenen minuuttia. Sitten he kyllä saivat homman nopeasti haltuun.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=2280499

Otsikko vaihdettu. Siirretty alueelta Muut rikokset alueelle Henkirikokset kotimaa
-NILS-
"When I'm being sad, I stop being sad and be awesome instead. True story."
-Barney Stinson-

Nannitanni
Harjunpää
Viestit: 292
Liittynyt: Ma Maalis 08, 2010 3:24 pm

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Nannitanni »

Onnettomuustutkintalautakunta saapuu Tampereelle tutkimaan räjähdystä

Onnettomuustutkintalautakunta alkaa tutkia Tampereella aamuyöllä riehunutta rajua tulipaloa. Palo vaati kolme kuolonuhria.

Paloa tutkimaan on perustettu erityinen ryhmä, joka saapuu Tampereelle aamupäivän aikana.
Kyseessä on poikkeuksellinen tutkinta. Viimeksi onnettomuustutkintalautakunta lähti tutkimaan tulipaloa reilu vuosi sitten, kun Naantalissa kuoli useita nuoria omakotitalon palossa.

Onnettomuustutkintalautakunta päätti ottaa Tampereen palon tutkittavakseen sen useiden henkilövahinkojen vuoksi.


Aamulehti
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa ... sta/198469
"When I'm being sad, I stop being sad and be awesome instead. True story."
-Barney Stinson-

Chris Waddle
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 105
Liittynyt: La Heinä 17, 2010 10:21 pm

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Chris Waddle »

Turhaa tutkittavaa ja maksettavaa. Eiköhän tämä ole ihan selvä, että räjähdykset ovat lähtöisin ravintolan kaasupulloista, eikä kyseessä ole mikään Kyttälän Al-Qaida 8)

Nooh... Onhan näillä perustettavilla lautakunnilla aina työllistävä vaikutus.
joentöyräälle itäpenkkaan
tukehdun yskääni
lämpimiksi kylmyyttä halaten

Nannitanni
Harjunpää
Viestit: 292
Liittynyt: Ma Maalis 08, 2010 3:24 pm

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Nannitanni »

Joo, enpä minäkään usko mihinkään pommi-iskuihin niin kuin maikkarin sivuilla jo ehdittiin mässäillä.. Kuten päällikköpäivystäjä Jukka Lehtonen kertoo juurikin mtv3:n nettisivuilla, että rajut räjähdysäänet voi aiheuttaa jo pelkkä tulipalokin.
"When I'm being sad, I stop being sad and be awesome instead. True story."
-Barney Stinson-

Chris Waddle
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 105
Liittynyt: La Heinä 17, 2010 10:21 pm

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Chris Waddle »

Pistetään vielä tämmöinen:


Tampereen palo: "Posahti kovaa - kaikki ikkunat p*skana!"
22.11.2010 08:04

Tampereen Hämeenkadulla palavaa rakennusta vastapäätä asuva IS:n lukija kertoo heränneensä kovaan räjädykseen.

- Posaahti kovaa ja vastapäätä oli kaikki ikkunat paskana ja ihan tulessa. Heräsin ja verhot avattuani piti vähän hieraista silmiä, Antti Harala kertoo IS:lle.

Harala sanoo, ettei tajunnut ensin, että ääni oli räjähdys.

- Kun avasin verhot niin tajusin että oli oikeasti räjähtänyt.

Savu oli levinnyt Haralan talon rakennukseen vastapäätä.

- Meidän talon kellari oli savussa ja ne palomiehet oli siellä kanssa.

Haralan mukaan paikalla haisee nuotiolta.

IS
joentöyräälle itäpenkkaan
tukehdun yskääni
lämpimiksi kylmyyttä halaten

Kärsinyt_
Harjunpää
Viestit: 308
Liittynyt: Ke Loka 06, 2010 3:21 pm
Paikkakunta: EP (/Tampere)

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Kärsinyt_ »

Minun korvaani kuulostaa heti epäilyttävältä - posahti kovaa. :roll:
Olen ollut katsomassa vierestä omakotitalopaloa jossa useammatkin kaasupullot "räjähtivät" palon seurauksena ja se ei ollut kuitenkaan niin kova posaus että terassin palat lentelisivät... Sellaiseen tarvittaisiin aikas suuri kunnon kaasupullo.
Normaalin kokoisten kaasupullojen "räjähtelyt" kuulostavat pikemminkin tussahduksilta ja tulta ruokkiva kaasu suhahtelee kuin syöksien tulta.

Tuskinpa pienehkössä ravintolassa kuitenkaan järjettömän suuria kaasupullot ovat?

Mutta eipähän tuotakaan sitten tiedä, mitä kaasua käyttävät... :mrgreen:
Kiitos ja Anteeks, risa aita!

- Tervetuloa maailmaan, täällä pärjätä saa omillaan! -

Sääliä saa kuka vaan, mut kateus pitää ansaita!

Bell
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 98
Liittynyt: Ke Syys 23, 2009 12:52 pm
Paikkakunta: Damnpere

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Bell »

Posahdukset selittyy aikalailla sillä, että siinä talossa on kaksi ravintolaa, toinen katutasossa ja toinen maan alla, mistä se koko palo on ilmeisesti lähtenyt liikkeellekin.
Kohta on koko Tampereen keskusta paketissa, kolme tulipaloa vuoden sisällä hämeenkadulla.

Nooruska
Michael Knight
Viestit: 4108
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 2:57 pm

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Nooruska »

Hyvä ystäväni työskentelee tässä maa(n :lol: )tasolla olevassa ruokapaikassa, häntä yrittänyt tavoitella turhaan. Huhut alko oleen jo tosi villejä ja, kun kuulopuheita pitää uskoo (en päässy nettin, telkan tai radion äärelle kuin vasta nyt) niin kyllä oon juossu seinillä. "onneks" tää mun kaveri ei tuolla menny sit kai jos kerta asukkaat muodostaa uhriluvun. (<--- tästä kommentista nousee taas jonkintason haloo, että siirryn päivystään tonne lautamiehiin... :roll: )
Jumalauta kakarat me ollaan televisiossa!

Bell
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 98
Liittynyt: Ke Syys 23, 2009 12:52 pm
Paikkakunta: Damnpere

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Bell »

Uusien tietojen mukaan palo lähti liikkeelle kebabbilasta.

Iltasanomat kertovat:
Pelastuslaitoksen mukaan Tampereen kolme ihmishenkeä vaatinut suurpalo lähti katutason ravintolasta.

Alkuvaiheessa spekuloitiin, oliko palo lähtenyt kiinteistön kakkoskerroksen Love Hotel -yökerhosta.

-Tuhoista voidaan johtopäätöksiä tehdä, poliisi kommentoi palon alkupaikkaa.

Pelastuslaitos ja poliisi pitivät suurpalosta iltapäivällä tiedotustilaisuuden Tampereella.

Toistaiseksi ei vahvistettu, miksi palo syttyi.

Kuultujen räjähdysten todettiin voivan liittyä palokaasujen räjähdyksiin, ei välttämättä kaasulaitteiden räjähdyksiin.

Palo oli tapahtui ravintolassa ja osin kiinteistön porrashuoneessa.

Tällä hetkellä käynnissä on jälkisammutustyö.

Palomiehiä oli paikalla kaikkiaan viisikymmentä.

Poliisi eristää tällä hetkellä kiinteistöä ja

On aloitettu palosyyn selvittäminen.

Kolmen menehtyneen henkilöllisyyden selvittäminen on yhä kesken. Poliisi ei kerro vielä mitään tietoja kuolleista tai loukkaantuneista.

Kärsinyt_
Harjunpää
Viestit: 308
Liittynyt: Ke Loka 06, 2010 3:21 pm
Paikkakunta: EP (/Tampere)

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Kärsinyt_ »

Bell kirjoitti: Kohta on koko Tampereen keskusta paketissa, kolme tulipaloa vuoden sisällä hämeenkadulla.
Yksi näistä McDonaltsin rasvakeitin joka teki miljoonavahingot arvotalolle... :lol:
Mikäs yksi sitten oli?

Tämä nyt on jo aamulta, mutta laitetaanpa silti...

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... a-pommista
22.11.2010 07:42

Kuva
Tampereen ydinkeskustassa on syttynyt suuri kerrostalopalo.

Tampereen ydinkeskustassa syttyneen palon syttymissyystä on liikkeellä rajujakin huhuja. Palopaikalla olevan MTV3:n aluetoimittajan Tuula Malinin mukaan palon aloitti ilmeisesti räjähdysten sarja.

- Täällä kerrotaan, että puoli kuuden aikaan Love Hotel -yökerhosta kuultiin useita peräkkäisiä räjähdyksen ääniä ja pommistakin jopa puhutaan. Siihen on kuitenkin liian varhaista ottaa kantaa, koska en ole saanut keneltäkään vahvistusta asiaan.

Tilanne palopaikalla on edelleen vakava.

- Love Hotellin pääovista lyövät ulos sankat liekit ja savua on edelleen runsaasti.

Myös palon leviämisvaara on todellinen, Malin kertoo.

- Tämähän sijaitsee aivan Tampereen ydinkeskustassa Hämeenkadun ja Aleksanterinkadun kulmassa ja talon yläkerroksissa on runsaasti asuinhuoneistoja ja lähellä on toisia taloja. Tässä samassa talossa sijaitsevat myös Pohjolan ja Osuuspankin konttorit eli näyttää siltä, että leviämisvara on ilmeinen.

(MTV3)
Kiitos ja Anteeks, risa aita!

- Tervetuloa maailmaan, täällä pärjätä saa omillaan! -

Sääliä saa kuka vaan, mut kateus pitää ansaita!

Nannitanni
Harjunpää
Viestit: 292
Liittynyt: Ma Maalis 08, 2010 3:24 pm

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Nannitanni »

Tarkoittaakohan Bell sitä tulipaloa, mikä oli siinä rakennuksessa missä rautatieasemaa lähempi H&M ja Clas Ohlson sijaitsee? Siinä ainakin muistelisin jonkun tulipalon olleen.
"When I'm being sad, I stop being sad and be awesome instead. True story."
-Barney Stinson-

Bell
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 98
Liittynyt: Ke Syys 23, 2009 12:52 pm
Paikkakunta: Damnpere

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Bell »

Jep, juurikin se kattopalo H&M:n yläkerrassa. Se oli kyllä pienempi onnettomuus ja liikehuoneistot ovat toiminnassa, mutta keskustorin mäkkärin talo on edelleen paketissa ja suljettu. Saa nähdä kuinka kauan nyt tämä Love hotellin kiinteistö on pressun alla.

Kärsinyt_
Harjunpää
Viestit: 308
Liittynyt: Ke Loka 06, 2010 3:21 pm
Paikkakunta: EP (/Tampere)

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Kärsinyt_ »

Norsula kirjoitti:meanwhile in Sweden
Malmössä voimakas räjähdys
julkaistu tänään klo 09:47, päivitetty tänään klo 11:31

Ruotsin Malmössä Rosengårdin kaupunginosassa on tapahtunut voimakas räjähdys maanantaiaamuna, kertoo Ruotsin televisio SVT. Räjähdys sattui pienessä leipäkaupassa Bennetin kadulla. Poliisi epäilee räjähdyksen johtuneen pommista.

Räjähdys oli niin voimakas, että liikkeen ikkunat ja muuta tavaraa oli lentänyt kadulle palasiksi. Räjähdyksestä tuli hälytys puoli viiden aikaan aamulla. Kukaan ei ole loukkaantunut räjähdyksessä.

Poliisin mukaan räjähde oli luultavasti asetettu liikkeen ulkopuolelle. Liikehuoneisto sijaitsee kahdeksankerroksisessa talossa, jossa liikkeen yläpuolella olevat tilat kärsivät myös vahinkoja. Poliisi tekee teknistä tutkimusta paikalla.

Rosengård tunnetaan pahamaisena lähiönä, jossa asuu paljon maahanmuuttajia.

YLE Uutiset
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/11/ ... origin=rss

Sattumaa vai ei? Jääkäämme odottelemahan!
Ohhoh... :shock:
Kiitos ja Anteeks, risa aita!

- Tervetuloa maailmaan, täällä pärjätä saa omillaan! -

Sääliä saa kuka vaan, mut kateus pitää ansaita!

Avatar
Juliet Jones
Axel Foley
Viestit: 2409
Liittynyt: La Elo 23, 2008 10:40 pm
Paikkakunta: Little Stempington

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Juliet Jones »

Tutkinnanjohtaja Poliisista kertoi YLE1:n ylimääräisessä, klo 12:30 alkaneessa uutislähetyksessä tiedotustilaisuudessa, että kaikki merkit viittaavat palon saaneen alkunsa katutason ravintolasta. Median edustajan pyytäessä tarkennusta siihen mikä ravintola on kyseessä, oli vastaus tähän suuntaan (en löytänyt netistä tuota pätkää vielä): ".. no siinä on omistaja vaihtunut moneen kertaan.. en nyt tiedä mikä ravintolan nimi, kun siinä on vaihdosta ollut usein.."

Satuin kulkemaan paikasta ohitse tänään pariinkin otteeseen. Keskuspaloasema on parin korttelin päässä tapahtumapaikasta, joten kymmenen minuutin aika tulla palopaikalle vaikuttaa aika pitkältä. Normaalisti kymmenessä minuutissa pääsee ihan varmasti kauemmaksi.
Puoli kymmeneltä aamulla rapun katoksen alta tuprusi vielä voimakkaasti mustanharmaata savua. En viitsinyt mennä ihan kupeelle, vaikka jalankulku lähempänä oli sallittu. Hämeenkatu oli Rautatieaseman ja Hämeensillan väliltä eristetty muuten, mutta parista korttelista pääsi liittymään kadulle keskeltä eristettyä aluetta. Klo 11 aikaan savua ei enää näyttänyt tulevan.

Rakennuksessa oli automaattinen palohälytysjärjestelmä, muttei sammutusjärjestelmää. Pelastuslaitoksen edustaja kertoi samassa tiedotustilaisuudessa, ettei kyseisen ravintolan sammutusjärjestelmästä ole vielä tietoa.

Kärsinyt_
Harjunpää
Viestit: 308
Liittynyt: Ke Loka 06, 2010 3:21 pm
Paikkakunta: EP (/Tampere)

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Kärsinyt_ »

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... ajahdyksen
Julkaistu 22.11.2010 13:16 (päivitetty 14:45)

Poliisi vahvistaa, että Tampereen Hämeenkadun tulipalo alkoi todennäköisesti pizzeriasta.

Poliisi on vahvistanut myös, että talossa tapahtui räjähdys. Poliisin tutkinnanjohtaja Hannu Kallioniemen mukaan vielä ei kuitenkaan tiedetä, mikä aiheutti räjähdyksen. Vielä ei myöskään tiedetä sitä, tapahtuiko räjähdys ennen paloa, vai oliko kyseessä palon aiheuttama kaasuräjähdys.

Kolme henkilöä kuoli ja ainakin neljä loukkaantui tänään Tampereella sattuneessa kerrostalopalossa.


(MTV3)
Linkin takaa myös tutkinnanjohtajan videohaastattelu.

Lopussa lukee myös:
Kommentointimahdollisuus on poistettu epäasiallisten kirjoitusten vuoksi
:roll:
Kiitos ja Anteeks, risa aita!

- Tervetuloa maailmaan, täällä pärjätä saa omillaan! -

Sääliä saa kuka vaan, mut kateus pitää ansaita!

Vastaa Viestiin