Tampere: Pizzeria Julietin räjäytys 22.11.2010 - kolme kuollutta

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
kattila
Nikke Knakkertton
Viestit: 178
Liittynyt: Ti Joulu 20, 2011 1:49 am
Paikkakunta: Horna

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja kattila »

Tampereen pizzeriapalon hovituomio ennen vappua

Julkaistu: 22.02.2012 14:01

Turun hovioikeus antaa ratkaisunsa Tampereen pitseriapalosta huhtikuun loppuun mennessä

Tuhopoltossa kuoli kolme ihmistä marraskuussa 2010.

Hovioikeus on pitänyt suullisen käsittelyn tuhopoltosta. Syyttäjä Jouko Nurminen arvioi, että olennaista uutta tietoa ei tullut esille, vaan hovioikeus antaa ratkaisunsa samoin perustein kuin käräjäoikeus.

Hovioikeus matkusti käsittelemään asiaa Tampereelle. Maanantaina alkanut käsittely päättyi loppulausuntoihin keskiviikkona.

Käräjäoikeus tuomitsi pitseriaa Hämeenkatu 10:ssä pitäneet veljekset ja kaksi sytyttäjää 9–11 vuoden vankeuteen. Rikoksen motiivina oli vakuutuspetos.

Sekä syyttäjä että tuomitut valittivat hovioikeuteen. Toinen veljeksistä ja toinen sytyttäjä ovat myöntäneet teon, ja he hakevat tuomioiden lieventämistä. Kaksi muuta kiistävät osallisuutensa ja vaativat tuomioiden hylkäämistä.

Syyttäjä puolestaan vaatii rangaistusta viidennelle miehelle törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä.

STT

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tampe ... 95236.html

Avatar
Juliet Jones
Axel Foley
Viestit: 2409
Liittynyt: La Elo 23, 2008 10:40 pm
Paikkakunta: Little Stempington

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Juliet Jones »

Tampereen pitseriapalon onnettomuustutkinta on valmistunut. Tässä eilinen AL- artikkeli, ja sen alla tutkimusraportti.

Onnettomuustutkintakeskus on saanut valmiiksi selvityksensä Tampereen Hämeenkadun pizzeriapalosta. Palossa kuoli kolme ihmistä marraskuussa 2010.

Menehtyneet löydettiin porrashuoneesta, jonka kautta he olivat yrittäneet paeta. Pelastushenkilöstö yritti tuloksetta poistaa savua porrashuoneesta.

Tutkintalautakunta suosittaa rakennusmääräysten täsmentämistä siten, että porrashuoneisiin olisi rakennettava itsestään avautuva tai alhaalta avattava savunpoistoluukku tai -ikkuna.

Lisäksi vanhojen kiinteistöjen varatiejärjestelyt tulisi kartoittaa ja rakennuksiin tehdä sellaiset muutokset, jotka mahdollistavat turvallisen poistumisen. Asukkaiden tulisi myös saada tiedot turvallisuusjärjestelyistä ja talossa liikkuvien työntekijöiden tarvittava turvallisuuskoulutus.

Pizzeriapalon sytyttäjät on tuomittu pitkiin vankeusrangaistuksiin. Teon motiivina oli vakuutuspetos.

Suuri tulipalo aiheutti Voiman talossa osoitteessa Hämeenkatu 10 mittavat vahingot 22. marraskuuta 2010. Talon remontti kesti pitkään. Evakossa olleet asukkaat pääsivät muutamaan takaisin taloon viime syksynä.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194728 ... istui.html
B2/2010Y Kolmen ihmisen kuolemaan johtanut tulipalo kerrostalossa Tampereella 22.11.2010

Tampereella kerrostalon katutasossa sijaitseva pitseria sytytettiin tahallaan palamaan aamuyöllä 22.11.2010. Palon räjähdyksenomainen alku rikkoi pitseriaa ympäröiviä rakenteita. Viereiseen porrashuoneeseen johtaneen ulko-oven ja sitä ympäröineen oviaukon lasit rikkoutuivat, ja palokaasut pääsivät leviämään porrashuoneeseen. Porrashuoneessa ollut lehdenjakaja pelastautui viidennen kerroksen asuntoon, josta hän poistui asunnossa olleiden kahden asukkaan kanssa ikkunan kautta sisäpihan puolelle. Kolme asukasta pyrki poistumaan porrashuoneen kautta ulos, mutta he kaikki menehtyivät porrashuoneeseen.

Palo käynnisti kadun toisella puolella olleen rakennuksen paloilmoittimen ja hätäkeskus hälytti kohteeseen pelastusyksiköitä. Pian räjähdyksen jälkeen hätäkeskus vastaanotti useita hätäpuheluja koskien voimakasta paloa Hämeenkadulla. Hätäpuheluja tuli sekä rakennuksessa olleilta, että ohikulkijoilta. Hätäkeskus ilmoitti saamistaan hätäpuheluista päivystävälle palomestarille, joka lisäsi pelastusyksiköitä hälytykseen.

Kohteeseen saapuneet pelastusyksiköt aloittivat sammutustyöt Hämeenkadun puolelta ja evakuoinnin sisäpihan puolelta. Sammutustöiden aikana etsittiin talossa olleeseen yökerhoon mahdollisesti jäänyttä siivoojaa. Myöhemmin selvisi, että yökerhon tiloissa olleet kaksi siivoojaa oli poistunut taka-ovien kautta, samoin kuin kaksi yökerhon työntekijää.

Sisäpihan puolella A-portaassa toimineet pelastajat havaitsivat voimakkaan palon ensimmäisellä porrastasanteella puisen palo-oven takana. Päästyään sammutustöiden jälkeen etenemään porrashuoneeseen he löysivät ensimmäiset kaksi uhria toisen kerroksen tasanteelta ja kolmannen uhrin viidennen ja kuudennen kerroksen välitasanteelta. Porrashuoneen savunpoistoa yritettiin tuloksetta.

Osa asuntoihin jääneistä asukkaista soitti hätäkeskukseen ja sai ohjeita odottaa palomiehiä sekä tarvittaessa yrittää estää savun leviämisen asuntoihinsa. Hätäkeskuksen välittämän tiedon perusteella seitsemännessä kerroksessa ollut asukas pelastettiin. Ylimmän kerroksen kattohuoneistosta kattoterassille paennut naishenkilö pelastettiin B-portaan kautta. Tämän jälkeen A-portaan tiloja ja asuntoja alettiin järjestelmällisesti käydä läpi. Muiden porrashuoneiden (B, C ja D) tyhjentäminen alkoi jo aiemmin, ja asukkaat siirtyivät paikalle tilattuihin busseihin. Evakuointipaikkana toimi monitoimihalli noin kolmen kilometrin päässä, jonne asukkaat kuljetettiin busseilla.

Tutkintalautakunta suosittaa, että porrashuoneiden savunpoistoa koskevia rakentamismääräyksiä tulisi täsmentää sellaisiksi, että porrashuoneisiin selkeästi vaadittaisiin itsestään avautuvaa tai alhaalta avattavaa savunpoistoluukkua tai -ikkunaa. Kaikkien kerrostalojen porrashuoneiden savunpoistojärjestelyt tulisi kartoittaa ja vaatia muuttamaan toimiviksi. Asuinkerrostalojen pelastussuunnittelussa tulisi kartoittaa vanhojen kiinteistöjen varatiejärjestelyt ja tehdä niihin turvallisen poistumisen mahdollistavat muutokset. Pelastussuunnittelua tulisi ohjeistaa siten, että suunnitelmien mallipohjien käyttöä vältetään, suunnittelu tehdään aidossa yhteistyössä juuri kyseistä kiinteistöä ajatellen ja että järjestelyt oleellisen turvallisuustiedon välittämiseksi asukkaille on olemassa. Lisäksi suositetaan, että eri kohteissa liikkuville työntekijöille annettaisiin tarvittava turvallisuuskoulutus.

Lisätietoja:
Johtava tutkija Kai Valonen, p.040 500 9992
Tutkintaryhmän vetäjä Heikki Harri p.040 330 5057
http://www.turvallisuustutkinta.fi/1284990370467

Ylläolevan linkin sivun alaosasta voi ladata täydemmän tutkintaselostuksen.

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Aamulehti kirjoitti:http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194740 ... ioita.html

Päivitetty 27.4.2012 13:50, julkaistu 27.4.2012 13:49
Hovioikeus muutti Hämeenkadun tuhopoltosta langetettuja tuomioita

Turun hovioikeus on muuttanut osaa Tampereen Voiman talon palosta langetettuja tuomioita.

Paloa sytyttämässä olleen Karim Abbasin vankeusrangaistusta kovennettiin viidellä kuukaudella yhdeksään vuoteen ja kahdeksaan kuukauteen.

Hovioikeus muutti myös tuhopoltosta tienneen parikymppisen suomalaismiehen rangaistusta. Pirkanmaan käräjäoikeus hylkäsi miestä vastaan nostetut syytteet. Hovioikeus totesi hänet syylliseksi törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämiseen. Hänelle määrättiin 100 päiväsakkoa, joista kertyy maksettavaa 600 euroa.

Pitserian omistajan Aram Bibanin 11 vuoden vankeusrangaistus pysyi ennallaan, kuten hänen isoveljelleen Araz Bibanille langetettu 10 vuoden vankeustuomio sekä paloa sytyttämässä olleen Zakhariya Hassanin 10 vuoden vankeustuomio.

Rikospoliisi
Scooby-Doo
Viestit: 28
Liittynyt: To Touko 10, 2012 3:49 pm

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Rikospoliisi »

Kieltämättä vähän outoa, että pelatuslaitoksella on mennyt onnettomuustutkintalautakunnan selvityksen mukaan noinkin kauan palopaikalle, vaikkakin Tampereen pääpaloasema sijaitsee tapahtumapaikkaan nähden todella lähellä. Itse arvioisin, että kyseessä on yöllisestä ajankohdasta johtuva viivästys jolloin valmius paloasemalla saattaa olla vähän normaalia hitaampi. Onhan tehtävä kokonaisuudessaan tavallisesta poikkeava.

Poliisihan oli paikalla aivan hetkessä, kuten videokuvista tapahtumapaikalta näkee. Varsinkin Tampereen keskustassa poliisilla on todella hyvä vasteaika tehtäville.

Mielestäni on nöyryyttävää, että tapauksessa oleva suomalainen mies saa vain 600 euroa sakkoa rikoksen ilmoittamatta jättämisestä. Teosta ilmoittaminen olisi varmastikkin pelastanut ihmishenget ja vahingot. Aina voi jossitella, mutta onhan se pieni hinta ihmishengestä, 200 euroa. Jos asiaa tältä kantilta haluaa tarkastella..

dmm
Neuvoja-Jack
Viestit: 542
Liittynyt: La Helmi 14, 2009 6:19 pm

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja dmm »

Rikospoliisi kirjoitti:Kieltämättä vähän outoa, että pelatuslaitoksella on mennyt onnettomuustutkintalautakunnan selvityksen mukaan noinkin kauan palopaikalle, vaikkakin Tampereen pääpaloasema sijaitsee tapahtumapaikkaan nähden todella lähellä. Itse arvioisin, että kyseessä on yöllisestä ajankohdasta johtuva viivästys jolloin valmius paloasemalla saattaa olla vähän normaalia hitaampi. Onhan tehtävä kokonaisuudessaan tavallisesta poikkeava.
Automaattihälytys tuli kello 5.26 ja ensimmäinen yksikkö paikalla kello 5.32 ... kuusi minuuttia on ainakin jossain vaiheessa ollut tavoiteaika keskusta-alueella tapahtuviin tehtäviin.

Ja kun asia alkoi kiinnostamaan, niin virallista tekstiä:
Pirkanmaan pelastustoimen palvelutaso kirjoitti:Pelastustoiminnan toimintavalmius ja muodostelmien johtaminen Pirkanmaalla uhkien arviointi ja sen perusteella päätettävät riskialueet määräytyvät sisäasiainministeriön pelastusosaston toimintavalmiusohjeen A:71 kohdan 3.1 ja 3.3 mukaisesti. Pelastustoiminnan toimintavalmiuden suunnittelu perustuu tähän riskialuejakoon. Riskialuejako esitetään karttaliitteessä.

Pelastustoiminta järjestetään siten, että ensimmäinen
pelastusyksikkö saavuttaa onnettomuuskohteen pääsääntöisesti
seuraavasti:

• I-riskialueella 6 minuutin,
• II-riskialueella 10 minuutin,
• III-riskialueella 20 minuutin kuluessa hälytyksestä
• IV-riskialueella toimintavalmiusaika voi olla edellä mainittuja aikoja pidempi.

Tampereen toimialueella Lielahden, Tesoman, Partolan, Multisillan ja Peltolammin I-riskialueilla toimintavalmiusaikavaatimus ei täysin täyty ensimmäinen pelastusyksikön osalta. Se saavuttaa onnettomuuskohteen pääsääntöisesti 7 - 8 minuutissa. Korjausesitykset on kirjattu kehittämisosioon. Pelastusyksikön johtajana toimii paloesimies tai yksikönjohtajakoulutuksen saanut palomies. Pelastusyksikön johtaja saapuu onnettomuuspaikalle pelastusyksikön mukana.
"Kyllä me muuten oltaisiin tultu osoittamaan mieltä ja näyttämään kaapin paikka mutta kun satoi ja oli kylmä, ja äidin leipomat pullat oli juuri uunissa"

Rikospoliisi
Scooby-Doo
Viestit: 28
Liittynyt: To Touko 10, 2012 3:49 pm

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Rikospoliisi »

dmm kirjoitti:
Rikospoliisi kirjoitti:Kieltämättä vähän outoa, että pelatuslaitoksella on mennyt onnettomuustutkintalautakunnan selvityksen mukaan noinkin kauan palopaikalle, vaikkakin Tampereen pääpaloasema sijaitsee tapahtumapaikkaan nähden todella lähellä. Itse arvioisin, että kyseessä on yöllisestä ajankohdasta johtuva viivästys jolloin valmius paloasemalla saattaa olla vähän normaalia hitaampi. Onhan tehtävä kokonaisuudessaan tavallisesta poikkeava.
Automaattihälytys tuli kello 5.26 ja ensimmäinen yksikkö paikalla kello 5.32 ... kuusi minuuttia on ainakin jossain vaiheessa ollut tavoiteaika keskusta-alueella tapahtuviin tehtäviin.

Ja kun asia alkoi kiinnostamaan, niin virallista tekstiä:
Pirkanmaan pelastustoimen palvelutaso kirjoitti:Pelastustoiminnan toimintavalmius ja muodostelmien johtaminen Pirkanmaalla uhkien arviointi ja sen perusteella päätettävät riskialueet määräytyvät sisäasiainministeriön pelastusosaston toimintavalmiusohjeen A:71 kohdan 3.1 ja 3.3 mukaisesti. Pelastustoiminnan toimintavalmiuden suunnittelu perustuu tähän riskialuejakoon. Riskialuejako esitetään karttaliitteessä.

Pelastustoiminta järjestetään siten, että ensimmäinen
pelastusyksikkö saavuttaa onnettomuuskohteen pääsääntöisesti
seuraavasti:

• I-riskialueella 6 minuutin,
• II-riskialueella 10 minuutin,
• III-riskialueella 20 minuutin kuluessa hälytyksestä
• IV-riskialueella toimintavalmiusaika voi olla edellä mainittuja aikoja pidempi.

Tampereen toimialueella Lielahden, Tesoman, Partolan, Multisillan ja Peltolammin I-riskialueilla toimintavalmiusaikavaatimus ei täysin täyty ensimmäinen pelastusyksikön osalta. Se saavuttaa onnettomuuskohteen pääsääntöisesti 7 - 8 minuutissa. Korjausesitykset on kirjattu kehittämisosioon. Pelastusyksikön johtajana toimii paloesimies tai yksikönjohtajakoulutuksen saanut palomies. Pelastusyksikön johtaja saapuu onnettomuuspaikalle pelastusyksikön mukana.
Pahoitteluni. Tukeuduin tilanteessa valheellisen tiedon varaan, jonka olen jostain kuullut. Ihan hyvää toimintaa pelastuslaitokselta. Tosiaan Tampereella erityisesti tuo Pispalan paloaseman lakkauttaminen vähentää vasteaikaa kyllä hurjasti länsi-tampereelle ja Nokialle.

Note to self: tarkista faktat ennenkuin avaat suusi.

Mman
Agentti Scully
Viestit: 689
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 7:55 pm

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Mman »

Onkohan Lipponen pyytänyt julkisesti anteeksi tökeröa syyllistämistä ?

http://mediaseuranta.blogspot.fi/2010/1 ... ereen.html

tiistai 23. marraskuuta 2010
Aamulehti: Päivi Lipponen Tampereen tulipalosta: Haluan marssia rasismia vastaan
Aamulehti: Päivi Lipponen Tampereen tulipalosta: Haluan marssia rasismia vastaan 23.11.2010
Ilta-Sanomat: "Tuhopoltto oli rasismia"
Ilta-Sanomat: Lipponen veti rasismikortin hatustaan
Uusi Suomi: Tampereen palo: Hän epäili rasismia – poliisilla ei näyttöä
Päivi Lipponen: Raukkamaista toimintaa (blogi)
Jussi Halla-aho: Maahanmuuttokriittinen tulipalo Tampereella? (blogi)

Kansanedustaja Päivi Lipponen (sd) peräänkuuluttaa solidaarisuutta maahanmuuttajia kohtaan.

- Poliisi on saanut viitteitä, että Tampereella tapahtunut ravintolan palo on tuhopoltto. Raja on nyt ylitetty, Lipponen toteaa.

Hän vetoaa ihmisiin, että maltilliset suomalaiset sanoutuisivat irti tällaisesta sairaasta väkivallasta ja rasismista.

Lipposen mukaan maailmassa on tapahtunut liian paljon pahaa sen tähden, että asioista on vaiettu. Tampereen tapahtumia ei voida enää katsoa hiljaa sivusta.

- Haluaisin olla järjestämässä kunnon mielenosoitusta tai marssia rasismia vastaan, jossa ilmenisi joukkovoiman vahvuus. Nyt on osoitettava solidaarisuutta maahanmuuttajia kohtaan, Lipponen toteaa.

____________________________________________________

Ilta-Sanomat: "Tuhopoltto oli rasismia"

Kansanedustaja Päivi Lipponen (sd) sanoo, että Tampereen tuhopoltossa kyse on rasismista. - Minä vetoan ihmisiin, että me maltilliset suomalaiset sanoudumme irti tällaisesta sairaasta väkivallasta ja rasismista, Lipponen sanoi tänään julkistamassaan tiedotteessa.

IS ei tavoittanut Lipposta kommenttia varten. Tampereen tuhopolton tutkinnanjohtaja sanoi tämän päivän Helsingin Sanomissa, että ainakaan toistaikseksi teolle ei ole löytynyt rasistisia motiiveja.

Päivi Lipponen (sd) mukaan raja on nyt kuitenkin ylitetty. Hänen mukaansa Tampereen tapahtumia ei voida enää katsoa hiljaa sivusta.

- Haluaisin olla järjestämässä kunnon mielenosoitusta tai marssia rasismia vastaan, jossa ilmenisi joukkovoiman vahvuus. Nyt on osoitettava solidaarisuutta maahanmuuttajia kohtaan, Lipponen vaatii.

Tampereen palo sai alkunsa Pizzeria Julietista, jonka omistajat ovat ulkomaalaistaustaisia.

___________________________________

Ilta-Sanomat: Lipponen veti rasismikortin hatustaan

Kansanedustaja Päivi Lipponen (sd) sanoo, ettei hän pysty todistamaan, että Tampereen tuhopoltto oli rasismia, kuten hän väitti aiemmin tänään antamassaan tiedotteessa.

- En pysty todistamaan asiaa. Se on päätelmä, mielipide. Minulla ei ole salaista tietoa asiasta, Lipponen kommentoi IS:lle. ( poliitikolle riittää oma mielipide ei fakta heiluttaa rasismikorttia :shock:)

Lipposen mukaan hän perustaa käsityksensä rasistisesta teosta sille, että maahanmuuttajayrittäjiä kohtaan on tehty aiemmin tehty iskuja ja erilaista ilkivaltaa.
___________________________________

Päivi Lipponen: Raukkamaista toimintaa (blogi)

Nyt on raja ylitetty. Enää rasistiseen uhoiluun ei voi suhtautua vähättelevästi tai naureskellen.

Minä vetoan ihmisiin, että me maltilliset suomalaiset sanoudumme irti tällaisesta sairaasta väkivallasta ja rasismista.

Poliisi on saanut viitteitä, että Tampereella tapahtunut ravintolan palo onkin tuhopoltto. Kaksi mustapukuista henkilöä oli poistunut ravintolasta ennen palon leviämistä. Ravintolasta palo levisi kerrostaloon ja aiheutti kolmen asukkaan kuoleman ja neljän vammautumisen.

Kyseessä on törkeä tuhotyö, kuoleman tuottamus ja vamman tuottamus.

Tahallaan aiheutettua paloa voi kutsua suorastaan murhapoltoksi.

Haluaisin olla järjestämässä kunnon mielenosoitusta tai marssia rasismia vastaan. Jossa ilmenisi joukkovoiman vahvuus. Tällaista toimintaa ei enää voida hyväksyä ja näin ajattelevia ihmisiä on VALTAVASTI. Liian paljon pahaa on maailmassa aiheutunut sen tähden, että ihmiset ovat olleet hiljaa.

Varsin hyvin muistetaan kuinka 1930-luvulla Saksassa juuri näin ulkoparlamentaarisin toimin aiheutettiin pelkoa.

Nyt on osoitettava solidaarisuutta maahanmuuttajia kohtaan.
klo 9.43
Avainsanat: Päivi Lipponen, rasismi, Tampere

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tosiaan...

Emme saa unohtaa:
Kuva

Toinen demari, Kimmo "pervo" Kiljunen oli hänkin mukana ihan kybällä:

Suomalaiseen poliittiseen debattiin on vuoden 2010 aikana saatu kauan kaivattua temperamenttia. Mallia on näyttänyt pääoppositiopuolue Sdp - erityisesti sen nuoret lupaukset Päivi Lipponen ja Kimmo Kiljunen.

Kun palokunta vielä viimeisteli Tampereen ravintolapalon sammutustöitä lokakuun 23. päivän aamuna, kaksikko oli jo täydessä iskussa.

Kiljunen jätti eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen, jossa todettiin tuhopolton olleen viharikos. Lipponen puolestaan tuuppasi maailmalle blogikirjoituksen, jossa hän kaipasi marssia rasismia vastaan.

HS 31.12.2010

Kuvittelivatkohan nämä kaksi saaavansa mamujen äänet vai mikä heidät sai syyttämään teosta suomalaisia ja teon syyn olleen rassistinen. Juuri tälläiset ylireagoivat "hyvät ihmiset" ovat saaneet minut mukaan - tosin vastapuolelle. Suomi, suomalaisuus ja suomalaiset edustavat Lipposelle ja Kiljuselle vain maksumiehen ja syyllisen roolia. Päivi on lisäksi wannabe-hurri.
- Filosofian tohtori. Tiedä sitten kuinka usein on tarvinnut mällin napsahtaa kitalakeen, että on paperit ja hattu saatu...?

Kolmas hörhö on Harri Tirronen:

Kuva

"Kaiken maailman halla-aholaiset, hommafoorumit ja täälläkin maahanmuuttajia mustamaalaavat ovat nyt saavuttaneet päämääränsä. Ihmishenkiä on menetetty rasistien suorittamassa kebab-ravintolan murhapoltossa".

Kukaan heistä ei esittänyt osanottoaan uhrien omaisille. Hehän olivatkin vain suomalaisia.

Lipposka sanoi jokus jossain, että vaikka hän ollut eduskunnassa jo monta vuotta, niin silti hän ei ymmärrä vielä kaikkea mikä liittyy eri aloihin. (tjsp). 15 minuutissa hän kyllä ymmärtsi ketkä polttivat pitserian... Että rasistitko ennakkoasenteisia?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Arlene
Christopher Lorenzo
Viestit: 1688
Liittynyt: Ke Joulu 12, 2007 8:30 pm
Paikkakunta: Pentonville

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Arlene »

Mman kirjoitti:Onkohan Lipponen pyytänyt julkisesti anteeksi tökeröa syyllistämistä ?

http://mediaseuranta.blogspot.fi/2010/1 ... ereen.html
Päivi Lipponen pyytää anteeksi

25.11.2010 09:07 Päivi Lipponen 128 kommenttia

Kirjoitin ma:na yöllä blogiini: ”Minä vetoan ihmisiin, että me maltilliset suomalaiset sanoudumme irti tällaisesta sairaasta väkivallasta ja rasismista.”

Blogin pitäisi olla hetkeen sidottua, mutta tuli vähän liian nopea blogi, kun se harppasi tulevaisuuteen.

Teko oli ja on edelleen mielestäni sairasta väkivaltaa. Nyt (25.11. klo 8.00) on viitteitä, että siihen ei liittynyt rasismia. Tekoon liittyi suurta piittaamattomuutta lähiympäristöä ja ihmisiä kohtaan.

Minuun ovat ottaneet yhteyttä ihmiset, jotka ovat pahoittaneet mielensä ja harmistuneet siitä, että tein silloisen tiedon perusteella otaksunnan, että tekoon liittyi rasismia. Pyydän anteeksi tätä väärää päätelmääni, jonka tein blogissani (23.11.)

Kiitän myös erittäin hyvistä keskusteluista, joita olen voinut käydä asiaan liittyen. Hahmotan nyt paremmin, mikä tässä rasismi keskustelussa ihmisiä ärsyttää.

Vastustan edelleen rasismia ja eriarvoisuutta. Käsitykseni siitä, että ihmiset jakavat huoleni kansakunnan tilasta ja rasismin vahvistumisesta, on saanut tukea. Moitteet otan opikseni. Kiitos teille!!
http://lipponen.puheenvuoro.uusisuomi.f ... a-anteeksi

Mman
Agentti Scully
Viestit: 689
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 7:55 pm

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Mman »

Arlene kirjoitti:

Pientä heiluntaa tapauksen kommentoinnissa rikosoikeudellisesti nuo taitaa tarkoittaa eri asioita..?

Ennen faktaa
”Minä vetoan ihmisiin, että me maltilliset suomalaiset sanoudumme irti tällaisesta sairaasta väkivallasta ja rasismista.”

Faktan jälkeen
Tekoon liittyi suurta piittaamattomuutta lähiympäristöä ja ihmisiä kohtaan.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Mman kirjoitti:Ennen faktaa
”Minä vetoan ihmisiin, että me maltilliset suomalaiset sanoudumme irti tällaisesta sairaasta väkivallasta ja rasismista.”

Faktan jälkeen
Tekoon liittyi suurta piittaamattomuutta lähiympäristöä ja ihmisiä kohtaan.
Vaikka Mman ärsyttävästi kopioi aina koko lauseen, vaikka vähempikin riittäisi, niin tuo oli hyvä havainto: sairas väkivalta onkin yhtäkkiä suuri piittaamattomuus. Näin sanoi suomensyöjä Lipposka ihan itse.
Arlene kirjoitti:http://mediaseuranta.blogspot.fi/2010/1 ... ereen.html

Käsitykseni siitä, että ihmiset jakavat huoleni kansakunnan tilasta ja rasismin vahvistumisesta, on saanut tukea. Moitteet otan opikseni. Kiitos teille!!
http://lipponen.puheenvuoro.uusisuomi.f ... a-anteeksi
Onko tuo siis tulkittavissa siten, että mitä enemmän ählämit tuhopolttavat ja surmaavat, niin sitä enemmän Päivi Lipponen on huolissaan kansakunnan tilasta ja rasismin vahvistumisesta?

Vai kuin ymmärrän tuon lauseen?

"Käsitykseni rasisimin vahvistumisesta saavat tukea". Eihän tuohon tekoon edes liittynyt rasismia, vaan se oli vakuutuspetoksen yritys.

Tälläiset rasismin hokemiset joka paikassa vaan lisäävät kohdallani vettä myllyyn. Vaan kysynpä Lipposkalta tuota ihan itse mailin välityksellä.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Mman
Agentti Scully
Viestit: 689
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 7:55 pm

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Mman »

Doctor Lecter kirjoitti:Vaikka Mman ärsyttävästi kopioi aina koko lauseen, vaikka vähempikin riittäis
Yritetään parantaa tätä jos tällänen makkaran mussuttaja
luuseri,pienimunanen ,punaniska ,rasisti osaa (solvauskirjo on monimuotoista :P )
sekä vielä maahanmuuttajan kanssa punkaava :wink:

http://lipponen.puheenvuoro.uusisuomi.f ... a-anteeksi

Vielä pisti silmään anteeksipyyntö tehtiin marginaalilehden blogissa
mutta rasista syytös näyttävästi iltapäivälehtien sivulla mielestäni aikamoista vähättelyä
ei edes osaan ottoa uhrien omaisille..
toinen ruvennut vituttamaan on nämä tv keskustelut 3-4vs1 naurettavaa touhua
suomalaiset kinastelee keskenään ja manu nauraa partaansa ompa tyhmää sakkia..

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8171
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Eihän edes Lipposka ole niin tyhmä että oikoisi totuudenmukaisesti munauksiaan valtalehdistössä. Parempi raflaavat jutut sylkeä valtalehdistöön ja oikomiset marginaaliläpysköihin. Ja toi Päivi Lipposen oikoma on hiukan eriskummallinen alkuperäisiin syytöksiin nähden. Kerran oli persettä syyllistää kantaväestöä samantien niin luulisi olevan sama perse tallella ja olisi sanonut samalla tavalla ns. tuonti henkilöistä siinä vaiheessa kun hänenkin ymmärrys antoi myöten todeta tosiasiat tapahtuneesta. Mutta ei Päivi kykene siihen, luuseri.
Piilohomot on in.

Mman
Agentti Scully
Viestit: 689
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 7:55 pm

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja Mman »

Ja sitten vielä haaviauki ihmetellään minkä takia SDP kannattajia liukenee PerusS ja Kepuketkujen riveihin..

rutanen
Armas Tammelin
Viestit: 71
Liittynyt: Ma Huhti 29, 2013 10:09 am

Re: Tampereen keskustassa suurpalo - kolme kuollutta

Viesti Kirjoittaja rutanen »

Täysin järjetöntä on tuo Lipposen argumentointi alusta lähtien. Jos ei oo faktat hallussa niin ei pitäisi puhua yhtään mitään. Ludwig Wittgenstein sanoi että "Emme voi tarkastella asioita, jotka ainoastaan ilmenevät mystisinä.", joten miksi Päivin piti ottaa kantaa tähän asiaan koska hänelle asia ei varmasti ilmennyt selvänä vaan vain mystisenä?

Vastaa Viestiin