Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Keskustelut ylläpidosta ja tuomioistuimesta. Myös käyttäjien keskinäiset nokittelut tänne.

Valvojat: Moderaattorit, Kilomies, Kyöpeli

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10561
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja damfin »

annaanna kirjoitti: Damfin:
Mutta löysin tuolta terassin pöydän alta tällaisen pilleripaketin, LIto vai mikä tuo nimi lienee, litiumista ja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä siinä jotain lukee, arvelin että voisi olla pudonnut joltain teidän asiakkaaltanne kun siinä pöydällä höyrysi vielä tuo teekuppi josta oli melkoisesti läikkynyt pöydälle, ilmeisesti paha vapina ollut teen nauttijalla näin lauantai päivänä.
Pistäkäähän nuo pillerit talteen sinne tiskin taakse, veikkaan että niiden pudottaja niitä vielä kaipailee jossain vaiheessa.
Oli siinä vielä lisäksi tällainen täyteen kirjoitusta tuherrettu servetti, teksti on vaan niin sekavaa että ei siitä saa selvää kuin joitain irrallisia sanoja, kuolaposki ja seuraaminen toistuvat useimmiten, kaipuusta ja puutteesta jotain rukouksia siinä myös taitaa olla, melkoisen ahdistuneen oloista tekstiä.

____________
Etkö uudellen luettuasikaan ymmärrä millä perusteella joku on voinut viestisi tulkita Lautamiesketjujen ulkopuolella olevaan ketjuun sopimattomana ja tässä ketjussa sua nauranut paikalle vaappuneena, omasta mielestäsi ilmeisen nokkelana seppänä.
Olisitko niin hyvä ja selventäisit mikä tuossa mielestäsi on lautamiesketjun ulkopuolella olevaan ketjuun sopimatonta, varsinkin kun ketju jossa kirjoitus oli on alueella vapaa keskustelu, ja ketjukin Pub Prison jossa näkyy huomattavasti levottomampaakin tekstiä?
Samalla voi selventää millä lailla se siinä mielessä eroaa omista tuotoksistasi samassa ketjussa.

Gladys
David Starsky
Viestit: 4507
Liittynyt: To Loka 01, 2009 6:53 pm

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Gladys »

Rescuer kirjoitti:Naurattaa, kun tietyt nikit eivät EDES lautamiehissä osaa pysyä ketjun aiheessa...
Sepä. Ajattelin juuri kutsua koko porukan Prisoniin yhteisille drinksuille. Siellä on ennenkin nähty, että suvakkinurkassa haudataan sotakirveet ja löystytetään liian kireät vyöt ja nutturat. :)

muoks typo
Viimeksi muokannut Gladys, La Marras 04, 2017 10:19 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
All is pretty.
- Andy Warhol

Alida
Sofia Karppi
Viestit: 421
Liittynyt: Su Touko 14, 2017 10:04 am

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Alida »

...
Viimeksi muokannut Alida, La Marras 04, 2017 10:41 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Chefile
Christopher Lorenzo
Viestit: 1500
Liittynyt: Su Marras 23, 2014 11:30 pm

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Chefile »

Se että sinulta viuhuu ohi ja lujaa ei liene yllätys kenellekään.
Alida kirjoitti:Ja tosiaan ihan absurdia, että Chefile käskee muita jättämään itsensä rauhaan. Tuossa sille omistetussa ketjussa, jossa saamastaan huomiosta se nauttii, se vastaa JOKAISEEN viestiin ja odottaa sinne uusia viestejä.
Nimenomaan, kelailepa hetki tätä. Jätäpä sinäkin minut rauhaan jo. :mrgreen:
”Yeah man.. I mean the days were slow but the years went fast, you know?”

Chefile
Christopher Lorenzo
Viestit: 1500
Liittynyt: Su Marras 23, 2014 11:30 pm

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Chefile »

damfin kirjoitti:
Chefile kirjoitti: Anna minun olla jo.
haha tuo oli paha, vähän samaan tyyliin kuin "sanoin sille varo, ja sit mä juoksin" kun jos et sattumoisin muista, niin olit ihan itse se joka aloitti, ja nyt sitten pyydät että anna minun olla jo :lol:
Väärin. Sinä aloitit Prisonissa solvaamaan muita ja vielä terveyteen liittyvillä asioilla. Anna jo olla. ;)
”Yeah man.. I mean the days were slow but the years went fast, you know?”

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10561
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja damfin »

Chefile kirjoitti:
damfin kirjoitti:
Chefile kirjoitti: Anna minun olla jo.
haha tuo oli paha, vähän samaan tyyliin kuin "sanoin sille varo, ja sit mä juoksin" kun jos et sattumoisin muista, niin olit ihan itse se joka aloitti, ja nyt sitten pyydät että anna minun olla jo :lol:
Väärin. Sinä aloitit Prisonissa solvaamaan muita ja vielä terveyteen liittyvillä asioilla. Anna jo olla. ;)
On se näköjään mahdottomuus niellä tappiosi, en minä sinulle siellä prisonissa kirjoittanut, eli meidän välisen nokittelun aloitit sinä, ja nytkö vituttaa kun huomaat että sait nenillesi, silleen verbaalisesti ja älyllisesti :lol:

Anna vaan olla jo niin minäkin annan :wink:

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja putsari »

MohammedMohammed kirjoitti: Minkäväriset pikkuhousut teillä on tänään päällä?

Pikkuhousuja nuuskattavia runkkareita, jotka eivät ole eläessään saaneet pimperoa tämä porukka.
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Gurney
Axel Foley
Viestit: 2494
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Gurney »

Naurattaa, että chefile sai bannit. Olisi pitänyt saada elinikäinen poisto kun esiintyi modena.
Nyt vaan ärsyttämään hänen toista Nikkiäään, jotta saadaan annanaakin banniin.
Eivät kestä yhtään kritiikkiä.
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja putsari »

Gurney kirjoitti: Nyt vaan ärsyttämään hänen toista Nikkiäään, jotta saadaan annanaakin banniin.
Eivät kestä yhtään kritiikkiä.

Hulluilla on hullujen huvit vai lieneekö munan puutetta? Varmasti rikas elämä sinulla, en epäile.
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10561
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja damfin »

Gurney kirjoitti:Naurattaa, että chefile sai bannit. Olisi pitänyt saada elinikäinen poisto kun esiintyi modena.
Nyt vaan ärsyttämään hänen toista Nikkiäään, jotta saadaan annanaakin banniin.
Eivät kestä yhtään kritiikkiä.
Myönnetään että olin ehkä hiukan piruilevalla päällä eillisiltana, rupesi vaan niin naurattamaan kun nuo "verbaalisen kurmoottamisen" ja "banniansojen" suoltajat vetävät herneen nenäänsä välittömästi kun se verbaalinen piruilu osuukin itseensä, tällä kertaa ilmeisesti sitten ihan osui ja upposi, ja kyllä se nyt edelleen hieman naurattaa :lol:
Anteeksi kaikille joita tympi sivusta seuraaminen.

Alida
Sofia Karppi
Viestit: 421
Liittynyt: Su Touko 14, 2017 10:04 am

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Alida »

Edelleen jatkat samaa jauhamista, vaikka toinen osapuoli on bannissa. Sen on kaikki jo huomanneet, että olet säälittävällä tavalla ihastunut chefileen ja jahtaat sitä täällä. Se on vaivaannuttavaa seurattavaa muille, kun flirttailette näissä julkisissa ketjuissa.

Jatkossa siirtäisittekö nämä keskustelut YV:n puolelle ja jos ei, niin toivottavasti menet banniin sinäkin.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Naurattaa nimim. chefile. Kun tarpeeksi jaksoi härnätä niin tuli kaapista ulos ja tunnusti olevansa moderaattori.Nyt tosin yritetään taas esittää marttyyria kun bannitkin tuli modena "esiintymisestä" :lol: :lol:
Kuinkahan pitkä "banni" rouvalla mahtaa olla??? :lol: :lol: :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2874
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja ktaina »

Tuollahan se annaanna kyselee "Entä onko koskaan ketään poistettu palstalta, koska on esiintynyt täällä moderaattorina?"..tais iskee hätä..kukkauden bannit tais saada Chefile..

Berlin
Jack Bauer
Viestit: 936
Liittynyt: To Joulu 31, 2015 2:06 pm

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Berlin »

Naurattaa Chefilen KUUKAUDEN banni. Harvat saa noin pitkää, tervemenoa pelle
Annaanna: Mistä valtiosta mies oli kotoisin? Afrikasta?

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Naurattaa murhainfossa (Ketju 2)

Viesti Kirjoittaja putsari »

Berlin kirjoitti:Naurattaa Chefilen KUUKAUDEN banni. Harvat saa noin pitkää, tervemenoa pelle
Tarvitseeko sinun molemmilla nimimerkeilläsi tuoda julki iloasi? Vastataan samalla pohjalla kuin toiselle nimimerkillesi
putsari kirjoitti:
Gurney kirjoitti: Nyt vaan ärsyttämään hänen toista Nikkiäään, jotta saadaan annanaakin banniin.
Eivät kestä yhtään kritiikkiä.

Hulluilla on hullujen huvit vai lieneekö munan puutetta? Varmasti rikas elämä sinulla, en epäile.
Toinen juttu on taas miksi sinulle sallitaan noin ilmeinen kahden nimimerkin käyttö?
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Vastaa Viestiin