Maahanmuuttokeskustelu

Keskustelut ylläpidosta ja tuomioistuimesta. Myös käyttäjien keskinäiset nokittelut tänne.

Valvojat: Moderaattorit, Kilomies, Kyöpeli

Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja Destiny »

"UutisetTORSTAINA 21. HEINÄKUUTA 2016
Rasistien kanssa ei kannata väitellä
Kaikki totalitaristiset aatteet ovat rikos ihmisyyttä vastaan, kirjoittaa Yrjö Rautio kolumnissaan.

KOLUMNI
Yrjö Rautio
Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.

KUN tuomitsen rasismin ja fasismin kaltaiset ilmiöt, saan aina kuulla syytöksiä vastakkaisuuksien kärjistämisestä. Pitäisi olla rakentavampi, pitäisi toisin sanoen ymmärtää myös rasisteja ja fasisteja, jotkut sanovat.

Ei pitäisi, sanon minä.

TOSIN ymmärränhän minä – aivan samalla tavalla kuin ymmärrän murhaajia ja muita rikollisia. Rikollisiahan rasistit ovatkin Suomen lain mukaan. Eivät tosin mielipiteidensä vuoksi, vaan vasta kun mielipiteet johtavat tekoihin.

Tuskin kenestäkään tulee rikollista siksi, että olisi perinyt rikollisen geenit. Elämän valtti- ja hanttikortit jaetaan jo, kun ihminen syntyy. Perhettään tai muuta kasvuympäristöään ei voi valita. Niistä ihminen imee elämisen mallinsa ja arvonsa, niin hyvät kuin huonotkin.

Samalla tavalla kuin jostakusta voi kasvaa tavallinen rikollinen, hänestä voi kasvaa myös rasisti. Joistakin tulee sekä että, kuten Odinin sotureiden rikosrekisterit kertovat. Kasvuympäristö ja muut olosuhteet eivät kuitenkaan vapauta ketään rikosoikeudellisesta vastuustaan, eivät myöskään rasistia hänen syyllisyydestään.

ON TÄRKEÄÄ tietää, mistä ääriliikkeet kasvavat. Jotkut puhuvat myös ymmärtämisestä. Itse puhun aina tietämisestä. Ymmärtää ja hyväksyä ovat tietenkin eri asioita, mutta sanoina niitä käytetään myös lähes synonyymeinä. Kun kyllin kovasti ymmärtää, tulee myös hyväksyneeksi.

Köyhyys, työttömyys, syrjäytyminen ja muu osattomuus ovat ääriliikkeiden ja populismin tärkeintä kasvualustaa. Aineelliseen köyhyyteen liittyy usein henkinen köyhyys, tietämättömyys, vähäinen koulutus ja alhainen sivistystaso.

Henkisesti köyhät täyttävät aikansa ja tajuntansa roskaviihteellä, jota televisiokanavista tulvii kuin Amazonista vettä, aivan heitä varten. He eivät lue kirjoja, eivät välitä kulttuurista. He eivät hanki tietoa, mutta uskovat kaikki valheet ja vihapuheet, joita sosiaalinen media ja ”vaihtoehtomediat” syytävät.

AINEELLINEN köyhyys ei tee kenestäkään huonoa ihmistä. Olen tullut tuntemaan monia erittäin hyviä ja sivistyneitä ihmisiä, jotka ovat tulleet äärimmäisen köyhistä oloista ja saaneet vähän koulutusta. Heitä oli runsaasti työväenliikkeessä, josta ei ole paljoa jäljellä. Itseoppineet ovat ainoita oikeasti oppineita. Muut ovat opetettuja, kirjailija Erno Paasilinna tapasi sanoa.

Tiedän myös monia korkeasti oppineita, jotka ovat syvästi sivistymättömiä. Juuri heidän keskuudestaan löytyvät pahimmat rasistit ja fasistit. He ovat usein ääriliikkeiden johtajia, jotka käyttävät häikäilemättä hyväkseen tietämätöntä massaa. Itse he tietävät tarkasti, mitä tekevät.

OLEN mielestäni avoin yhteiskunnalliselle keskustelulle. Olen kuitenkin sanonut aina, että rasistien, fasistien ja stalinistien kanssa en väittele. Ei murhaajankaan kanssa väitellä siitä, onko oikein murhata. Rinnastus voi tuntua rankalta, mutta muistetaanpa vain kuinka paljon ruumiita on tehty näiden aatesuuntien nimissä.

Kaikki totalitaristiset aatteet ovat rikos ihmisyyttä vastaan. Ne edustavat absoluuttista pahaa. Ei niiden kanssa käydä rakentavaa vuoropuhelua. Ei niiden ja ihmisoikeuksiin sitoutuneiden aatteiden väliltä löydy kultaista keskitietä, jolla monet johtavista poliitikoistammekin kuvittelevat kulkevansa.

POPULISMI ja ääriliikkeet eivät tietenkään siitä nujerru, että ne tuomitaan. Vain aineellisen ja henkisen köyhyyden poistaminen vie niiltä kasvualustan. Se on hidas, mutta ainoa kestävä tie. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on tässäkin mielessä korvaamattoman tärkeä.

Populistiset liikkeet ovat tekevinään politiikkaa, jota työmieskin ymmärtää. Ne menestyvät niin kauan kuin on työmiehiä, jotka eivät ymmärrä politiikkaa. Ne kuihtuvat aina pian, koska eivät pysty pitämään lupauksiaan.

Meidän ei tule tehdä runoutta, jota työmies ymmärtää, vaan työmies, joka ymmärtää runoutta, sanoi runoilija Pentti Saarikoski. Meidän ei tule tehdä politiikkaa, jota työmieskin ymmärtää, vaan työmies, joka ymmärtää politiikkaa."
http://www.hs.fi/ilta/21072016/a1469069025875
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Monet lähdi-idästä ja afrikasta tulleet muslimit väittävät tulleensa tekemään tänne työtä. Nyt, kun heidän keskimäärin täysin olematon koulutustaso ja kielitaito on tullut selväksi suurimmalle osalle kansaa, täytyy joidenkin tahojen sitten korostaa, että ovat hyviä ja ahkeria ihmisiä, jotka tulleet hirveistä oloista.

Olemattomille työkyvyillekin on olemassa työmarkkinat, jos ahkeruutta ja työhalua vaan löytyisi, mutta ei vaikuta löytyvän. Työhalut vaikuttaa olleen valetta, eivät he töitä halua tehdä ja en ole hyvyydestäkään juuri todisteita huomannut.

Olen jo vuosia odotellut, että Thaimaasta ei tarvitsisi enää maahantuoda tänne ahkeria ihmisiä poimimaan marjoja, koska meille on kerrottu että täällä on nyt tuhatmäärin näitä "ahkeria ihmisiä, jotka haluavat tehdä töitä". Mutta, jostain kumman syystä, uutiset ovat aina näitä:
Kotimaa 7.7.2015 klo 5:29 | päivitetty 7.7.2015 klo 11:14
Ulkomaisia marjanpoimijoita tulee viime vuotta enemmän

Pohjois-Suomeen saapuu aiempaa enemmän ulkomaalaisia marjanpoimijoita. Suurin osa poimijoista tulee Thaimaasta.


Mistä on kyse?
- Suomeen tulee viisumilla 14 000 marjanpoimijaa tänä kesänä
- Suurin osa tulee Ukrainasta ja Thaimaasta
- Ukrainalaiset tulevat marjatiloille töihin, thaimaalaiset poimivat metsämarjoja


Yksi iso marjanostaja Pohjois-Suomessa ja -Ruotsissa on Polarica, joka satsaa tähän vuoteen viimevuotista enemmän. Yhtiölle tulee tänä kesänä satoja ulkomaisia marjanpoimijoita enemmän, sanoo toimitusjohtaja Juha Ruohola.

– Suomeen tulee yli 700 poimijaa ja Ruotsiin yli tuhat eli tänä vuonna tulee enemmän kuin viime vuonna. Suomeen tulee vähän yli sata poimijaa enemmän kuin viime vuonna ja Ruotsiin tulee noin 500 poimijaa enemmän kuin viime vuonna.

Toinen iso marjanostaja pohjoisessa on Korvatunturin Marja. Korvatunturi tuottaa maahan saman verran ulkomaisia poimijoita kuin viimekin vuonna eli noin 400.

Korvatunturin Marjalle poimijoita tulee Thaimaan lisäksi myös Ukrainasta. Polarica luottaa thaimaalaisiin poimijoihin, sanoo Ruohola.

– Kaikki poimijat tulee ainoastaan Thaimaasta. Meillä on monia vuosia tullut kaikki poimijat Thaimaasta. Thaimaalaiset poimijat ovat osoittautuneet kaikkein parhaimmiksi marjanpoimijoiksi.

Kysyntä tyhjensi varastot

Marjalle on kysyntää, sillä varastot alkavat ammottaa tyhjyyttään, sanoo Ruohola.

– Meillä on käynyt kauppa hyvin, ja me ollaan saatu varastot myytyä aika hyvin markkinoille. Me halutaan nyt ostaa lisää marjaa ja poimia lisää marjaa.

Marjasadon onnistumisesta ei vielä voi sanoa mitään varmaa, mutta Polarica ja Korvatunturin Marja ovat varovaisen optimistisia.

Korvatunturin paikallisjohtaja Jari Huttunen epäilee, että pölyttäjien vähäisyys ja viime aikojen pakkasyöt saattoivat kuitenkin vaikuttaa satoon. Samaa pelkää myös Ruohola.

– Talvehtiminen oli tosi hyvä ja marjakasvustot on talvehtinut hyvin, mutta tämä alkukesä ja myöskin kevät oli tosi kylmää. Tämä tulee kyllä varmasti myöhästyttämään marjakauden alkamisen. Kylmyys ja sateet ja myöskin pölyttäjien vähäisyys vaikuttaa varmasti marjasadon valmistumiseen.

Tuleeko taas ristiriitoja?

Ulkomaiset marjanpoimijat ovat aiheuttaneet nurinaa monin paikoin. Monet paikalliset marjanpoimijat kokevat, että vieraat tunkevat esimerkiksi liian lähelle pihapiirejä tai vievät marjat muuten paikallisten nenien edestä.

Tapakoulutusta on annettu ulkomaisille poimijoille jo pitkän aikaa, ja ristiriidat ovat vähentyneet viime vuosina, sanoo Ruohola.

– Me koulutetaan jo thaimaalaiset poimijat Thaimaassa ennen kuin he lähtee tänne Suomeen ja pidetään koulutusta yllä myöskin Suomessa ja ohjeistetaan heidät hyvin tarkasti, että käyttäytyminen maastossa on mahdollisimman hyvää ja otetaan huomioon paikalliset ihmiset ja muut marjanpoimijat.

Myös ulkomaisten poimijoiden hyväksikäyttösyytteet Ruohola tyrmää. Isot, vakiintuneet marjanostajat kantavat Ruoholan mukaan vastuunsa poimijoista.

– Se vuosipalkka, mikä heille jää käteen, vastaa vähintään noin 1–2 thaimaalaisen maataloustyöntekijän vuosipalkkaa, eli he ovat kyllä olleet varsin tyytyväisiä saamaansa marjanpoimintatuloon täällä Suomessa.

Suomeen tulee tuhansia marjanpoimijoita

Ulkoministeriö arvioi, että tänä kesänä Suomeen tulee viisumilla yhteensä noin 14 000 marjanpoimijaa. Suurin osa poimijoista tulee marjatiloille. Vain noin 3 500 henkilöä tulee poimimaan metsämarjoja.

Viime vuonna marjanpoimijoille myönnettiin yhteensä noin 11 500 viisumia ja toissa vuonna noin 13 500. Tänä vuonna poimijoita tulee siten hieman enemmän kuin aiemmin.

Suurin osa marjanpoimijoista tulee Ukrainasta ja Thaimaasta. Ulkoministeriö arvioi, että ukrainalaisia poimijoita tulee noin 8 000–9 000 ja thaimaalaisia noin 3 500.

Ukrainalaiset ja thaimaalaiset ovat olleet suurin marjanpoimijoiden ryhmä jo useana vuotena. Lisäksi poimijoita tulee jonkin verran Venäjältä ja Valko-Venäjältä. Ukrainalaiset ja venäläiset tulevat marjatiloille töihin, thaimaalaiset poimijat poimivat lähes yksinomaan metsämarjoja.

Thaimaalaisia metsämarjanpoimijoita on kutsunut Suomeen parikymmentä marja-alan yritystä. Puutarhamarjanpoimijoita ovat kutsuneet lukuisat maatilat ja yritykset.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaisia_marjan ... an/8131774
Miksi ei kerrota somaleista tai lähi-idän muslimeista poimimassa sankoin joukoin marjoja? Sehän olisi WinWin sekä heille, että marjafirmoile, kun lentokustannukset jäisivät pois ja olijat saisivat mielekästä tekemistä ja palkkaa?!
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Evil Lindros
Hetty Wainthropp
Viestit: 478
Liittynyt: Ke Heinä 17, 2013 1:45 pm

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja Evil Lindros »

Noilla tiloilla ja niille työvoimaa välittävillä on ilmeisesti omat suhteensa, joiden perusteella ne tuo tänne poimijoita. Eikä taideta niillä liksoilla täällä elää vaan koko työvoiman tuonti tuossa perustuu siihen hintaeroon, mikä on Suomen ja Thaimaan välillä. Enpä ainakaan itse ole nähnyt missään työvoimanhakusivuilla, että tiloille etsittäisiin poimijoita Suomesta. Olisi osunut itselle ehkä jopa aikaa lähteä poimintareissuun. No täytyy käyttää marjat itse, jos tulee marjastettua. :mrgreen:

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

On Anoi Kaa kirjoitti:Monet lähdi-idästä ja afrikasta tulleet muslimit väittävät tulleensa tekemään tänne työtä. Nyt, kun heidän keskimäärin täysin olematon koulutustaso ja kielitaito on tullut selväksi suurimmalle osalle kansaa, täytyy joidenkin tahojen sitten korostaa, että ovat hyviä ja ahkeria ihmisiä, jotka tulleet hirveistä oloista.
...
Miksi ei kerrota somaleista tai lähi-idän muslimeista poimimassa sankoin joukoin marjoja? Sehän olisi WinWin sekä heille, että marjafirmoile, kun lentokustannukset jäisivät pois ja olijat saisivat mielekästä tekemistä ja palkkaa?!
Tämä on todella outoa ja se on jonkinlainen kielletty aihe. Siitä ei edes puhuta. Olemmehan jo lukeneet satoja haastatteluja, joissa afgaani, somali, irakilainen kertovat työhaluistaan ja että kuinka jotkut ovat jo onnistuneet; mm. Kauhavan entiseen lentosotakouluun (joka lakkautettiin "säästösyistä") on perustettu VOK, jossa mm. parturi, kokki, toimitusjohtaja ja tiedemies tarjoavat palveluitaan. Muut odottavat peruspäivärahaa ja sitä työtä, joka heille eteen kannetaan ja joka heille soveltuu.

1) Musulmaani on omasta mielestään herrakansaa, jolle ei sovellu vähäpätöinen eikä ruumiillinen työ. Kyykkiminen vääräuskoisten metsässä sanko kädessä ei ole sitä mitä musulmaani on tullut Suomeen tekemään. Heillä on kuitenkin yliopistokoulutus.
- Tosin, onhan siellä metsässä kyykkinyt mm. ukrainalaisia ja venäläisiä opettajiakin...
2) Niin kauan kuin SPR, poliitikot ja toimittajat pitävät musulmaaneja jonkinlaisina yli-ihmisinä tai pikkulapsina (tapauksista riippuen) ja heille annetaan rahaa tekemättä mitään ja heidän annetaan kuvitella, että he olisivat jotain erinomaista, jotain parempaa kuin pottunokat, he eivät alennu työntekoon.
- Oikeaan työntekoon.
3) Hoitoala on ehkä se, josta eniten puhutaan kun tarvitaan maahanmuuttajista työvoimaa. Somaleita on tullut jo vuodesta 1990 ja tahti sen kuin kiihtyy. Heistä kuitenkin vain yks tai kaks on hoitoalalla töissä. Heistä on tietty tehty jo jonkinlainen "toteemi" sille, että ilman heitä hoitajat loppuvat Suomesta. "Kuka se sinuakin sitten hoitaa kun olet vanha?"
- Miksi hoitajapula (jos sellaista on) ei hellitä, vaikka maahanmuutto kehitysmaista sen kuin jatkuu ja jatkuu?
4) Koodaajat. Itsensä älyköksi nimittänyt Mikael Jungner (sd) keksi pyörän uudestaan ja sanoi, että tp-hakijat olisivat erinomaisia koodaajia. Ja heitähän it-ala kaipaa jos keitä. Ja kun Jungner niin sanoo, sen täytyy pitää paikkansa. Alkoi koodaajakoulutus valtavalla innolla; "mikä potentiaali heissä on", "ei suomea tarvitse osata", "heillä on valtava palo päästä töihin". Hmmm... Miksi kukaan ei aiemmin kouluttanut suomalaisia työttömiä koodaajiksi? Miksi vasta nyt koulutus otettiin vakavasti?
- Onko suomalaisessa työttömässä jotain sellaista miksi hän ei sovellu koodaajaksi?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
SYLWAR
Adrian Monk
Viestit: 2788
Liittynyt: La Elo 20, 2011 1:24 am
Paikkakunta: Västernorrland SWE

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja SYLWAR »

1) Musulmaani on omasta mielestään herrakansaa, jolle ei sovellu vähäpätöinen eikä ruumiillinen työ. Kyykkiminen vääräuskoisten metsässä sanko kädessä ei ole sitä mitä musulmaani on tullut Suomeen tekemään. Heillä on kuitenkin yliopistokoulutus.
Noh noh...kyllä nuo musut ainakin täälläpäin ruumiillisia töitä painaa ihan hullunaan siinä missä muutkin.
Somalit sen sijan usein kokevat olevansa sitä Afrikan herrakansaa, joita muiden kuuluu palvella ja elättää.
Parsan imeskely on portti kohti kovempien huumeiden käyttöä.
Parsakaalia kannabiksena myyneelle kaksikolle ja sitä ostaneelle miehelle tuomiot huumausainerikoksesta Jyväskylässä

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

SYLWAR kirjoitti:Noh noh...kyllä nuo musut ainakin täälläpäin ruumiillisia töitä painaa ihan hullunaan siinä missä muutkin.
Somalit sen sijan usein kokevat olevansa sitä Afrikan herrakansaa, joita muiden kuuluu palvella ja elättää.
Mites Ruotsissa kerätään marjat sun muut? Siis kenenkä toimesta? Onko syyrialaisia, afgaaneja ja sudanilaisia metsät täynnä vai pitääkö tuoda poimijat Thaimaasta saakka? Mihin nämä viime syksynä tulleet ovat työllistyneet? Volvolle 140-sarjaa tekemään, vaiko Saabille ysiysiä varustelemaan?

Onko tulkin töitä tarjolla vai ihan oikeita töitä? Sellaisia kun se työ ei tule siitä musun omasta tarpeesta?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Vaikka olen itse ateisti, uskon vankasti, että kristinuskon muovaamat kulttuurit toimivat paremmin kuin islaminuskon vastaavat: Todisteet ovat ainakin ilmeiset.

Toinen vaihtoehto on itämaiset kulttuurit, jotka ovat vanhoja(ihan kuten islamilaisetkin), mutta terveisiin ja ihmisläheisiin arvoihin perustuvia. Esimerkiksi Kiinan, Malesian tai Myanmarin johdosta ja johtotavasta voi olla montaa mieltä, mutta kansalaisia itseään on ainakin minun äärimmäisen vaikeaa arvostella.

Samaa voi sanoa jopa pohjoiskorealaisista, jostain ihmeen syystä hekään eivät radikalisoidu aiheuttaen valtavaa kärsimystä syyttömille, vaikka syytä kyllä olisi - hätää ja kärsimystä takana varmasti reilusti se kuin lähi-itäläisillä miesneideillä. Mikähän mahtaa olla se yksi asia mikä heidän maailmankatsomuksestaan puuttuu?

Arabisyksyn alussa yle julkaisi yllättävän uutisen:
Turvapaikanhakijat 27.9.2015 klo 9:00 | päivitetty 14.10.2015 klo 7:27
Kiintiöpakolaisena Suomeen tullut väittää: Turvapaikanhakijoiden jopa mahdotonta sopeutua tänne
Cyrus Jebraeil tuli Tornioon kiintiöpakolaisena yksitoista vuotta sitten kristinuskoon kääntymisen vuoksi. Nykyään hän kokee olevansa suomalaisempi kuin moni muu ja toimii kielipalveluyrityksen toimitusjohtajana, kääntäjänä ja tulkkina. Hän uskoo, että ison osan tänne tulevista turvapaikanhakijoista voi olla lähes mahdotonta kotoutua tänne.

Kuva
Cyrus Jebraeil tuli Suomeen yli vuosikymmen sitten kiintiöpakolaisena Iranista. Hän uskoo, että turvapaikanhakijoiden on vaikea sopeutua tänne. Kuva: Anna Leppävuori / Yle

Torniolaisen Polaris-kielipalvelun toimitusjohtajalla Cyrus Jebraeililla on ollut viime päivinä hirveä kiire. Hän tulkkaa darin ja persian kieltä, ja hänen yrityksensä välittää myös monen muun kielen tulkkeja.

Vaikka töitä on viime aikoina riittänyt, kristityllä Jebraeililla on voimakkaat mielipiteet turvapaikanhakijoiden määrän kasvusta.
Suomalaiset ovat ihania, mutta auttaminen ei ole ollut järjenmukaista.

– Cyrus Jebraeil
Hän nimittäin on sitä mieltä, että isolla osalla tänne tulevista turvapaikanhakijoista on todella vaikeaa, ellei mahdotonta sopeutua tänne.

– Moni näkee, että tämä on se kriisi nyt. Tämä on vasta jäävuoren huippu. Silloin tulee olemaan hankalaa, kun halutaan kotouttaa heitä.

Jebraeilin mukaan Suomella on ollut kriisi maahanmuuttajien kanssa jo aiemmin.

– Tämä vain syvenee, ja se on pelottavaa. Suomalaiset ovat ihania, mutta auttaminen ei ole ollut järjenmukaista.

Kaiken tämän sanoo entinen kiintiöpakolainen, joka tuli Tornioon vuonna 2004.

Jebraeilin arvio kotoutumisestaan: iso syy kristinusko

Cyrus Jebraeilista tuli pakolainen, kun hänen alkoi olla liian vaikea elää kotimaassaan Iranissa. Syynä oli, että perhe oli kääntynyt islaminuskosta kristityiksi, kun Jebraeil oli 20-vuotias. Perhe oli aktiivisia kristittyjä, jotka halusivat levittää löytämäänsä iloa, ja kuusi ja puoli vuotta kääntymisen jälkeen elämä Iranissa alkoi olla liian vaikeaa.
Olen suomalaisempi kuin moni muu.

– Cyrus Jebraeil
Jebraeil tuli Suomeen 27-vuotiaana YK:n kautta Turkista.

– Yksitoista ja puoli vuotta täällä on mennyt omasta mielestäni erittäin hyvin. Olen oppinut kieltä, sopeutunut, kotiutunut.

Neljä viikkoa tänne tulonsa jälkeen Jebraeil oli miesten päivillä Iso-Syötteellä pilkkimässä ja hiihtämässä. Nykyään hänellä on eteläsuomalainen vaimo ja hän laskee Tornionjoen jään alle koukkuja mateenpyyntiä varten.

– Olen suomalaisempi kuin moni muu.

Jebraeil uskoo, että yksi iso syy hänen sopeutumiseensa on se, että häntä yhdisti suomalaiseen kulttuuriin kristinusko.

– Kun tänne tulin, tiesin minne mennä ja mistä saada kontakteja. Kenen kanssa voin oppia kieltä ja kulttuuria.

"Maailmat kaukana toisistaan"

Tänne sopeutumiseen tarvitaan jotain, mikä yhdistää Suomeen ja suomalaiseen kulttuuriin, Jebraeil uskoo. Kaikilla maahantulijoilla ei ole mitään sellaista, hän sanoo.
Tämä on aivan valtava haaste heille. Ja myös meille.

– Cyrus Jebraeil
– Maailmat ovat kaukana tosistaan. Tämä tulee olemaan heille hirveän hankalaa. Monet heistä – en sano, että kaikki – ovat tulleet tänne huhujen perusteella. Heidän odotuksensa ja jossain vaiheessa vaatimuksensa eivät ole, mitä pitäisi olla. He tulevat pettymään.

Kieli on hyvin monimutkainen ja vaativa. Kulttuuri on hyvin erilainen. Sää, olosuhteet ja yhteiskunnan rakenne ovat erilaisia, Jebraeil luettelee.

– Tämä on aivan valtava haaste heille. Ja myös meille.

Hänen mukaansa suurin asia on, että arvot ovat erilaisia.

– Suomalaisille anteeksi antaminen on perusasia, mutta toisissa kulttuureissa sitä ei ymmärretä. Rehellisyys, läpinäkyvyys ja ahkeruus ovat suomalaisia arvoja. Ne ovat kristillisiä arvoja. Suomen kansasta pieni osa käy kirkossa, mutta arvojen pohja on Raamatussa, jossa on kehotettu tekemään työtä.

Kristinusko on selvästi tärkeää Jebraeilille, ja usko ohjaa hänen arvojaan. Kun hän haki eduskuntaan vuonna 2011, hänen vaaliteemansa rakentuivat paljon hänen kristillisiksi kuvailemilleen arvoille, kuten perhearvoille.
Rehellisyys, läpinäkyvyys ja ahkeruus ovat suomalaisia arvoja. Ne ovat kristillisiä arvoja.

– Cyrus Jebraeil
Tulijoissa niitä, joilla on hätä

Jebraeil on työskennellyt vastaanottokeskuksessa. Nykyään hän tapaa turvapaikanhakijoita työssään tulkkina. Millaisia ihmiset sitten ovat?

– Heissä on ihmisiä laidasta laitaan, ihan kuin Suomessakin on kaikenlaisia ihmisiä. On ihmisiä, joilla on todellinen hätä ja ihmisiä, jotka ovat tulleet tänne huhujen perusteella.

Jebraeilin mukaan Suomi voisi neuvotella kansainvälisissä yhteisöissä ja auttaa kriisien ratkaisemisessa muualla sen sijaan, että ottaa vastaan turvapaikanhakijoita.

– Toivon, että jos joku jää tänne, hän voisi kotoutua. Että hänestä voisi tulla uussuomalainen.

Tarkennettu alaotsikkoa 13:30: Cyrus Jebraeil uskoo, että ison osan turvapaikanhakijoista voi olla lähes mahdotonta sopeutua tänne. Jutussa luki aiemmin, että hänen mielestään turvapaikanhakijoiden voi olla lähes mahdotonta sopeutua tänne. Korjattu juttua 13.30: Cyrus Jebraeil ei ollut Turkissa YK:n leirillä, kuten jutussa aiemmin väitettiin.

Anna Leppävuori / Yle Oulu
Anna Leppävuori
Twitter: @annaleppavuori Yle

http://yle.fi/uutiset/kiintiopakolaisen ... ne/8331362
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Jokienvalloittaja
Agentti Scully
Viestit: 664
Liittynyt: Ti Tammi 19, 2016 4:33 pm

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja Jokienvalloittaja »

1) Musulmaani on omasta mielestään herrakansaa, jolle ei sovellu vähäpätöinen eikä ruumiillinen työ. Kyykkiminen vääräuskoisten metsässä sanko kädessä ei ole sitä mitä musulmaani on tullut Suomeen tekemään. Heillä on kuitenkin yliopistokoulutus.
- Tosin, onhan siellä metsässä kyykkinyt mm. ukrainalaisia ja venäläisiä opettajiakin...
Puhut välillä maahanmuuttajista ja sitten muslimeista kuin kaikki maahanmuuttajat olisivat muslimeja. "Muslimi" taitaa itsellesi olla jonkinlainen toteemi pahuudesta, jota sitten kylvät kaikkien "sen näköisten" ihmisten päälle.
2) Niin kauan kuin SPR, poliitikot ja toimittajat pitävät musulmaaneja jonkinlaisina yli-ihmisinä tai pikkulapsina (tapauksista riippuen) ja heille annetaan rahaa tekemättä mitään ja heidän annetaan kuvitella, että he olisivat jotain erinomaista, jotain parempaa kuin pottunokat, he eivät alennu työntekoon.
- Oikeaan työntekoon.
Niin, Ne, jotka ovat töissä eivät voi olla musulmaaneja. Tämän DL tietää infrapunakatseellaan, jolla tunnistaa kohteen aivoissa Allah Geenin.
3) Hoitoala on ehkä se, josta eniten puhutaan kun tarvitaan maahanmuuttajista työvoimaa. Somaleita on tullut jo vuodesta 1990 ja tahti sen kuin kiihtyy. Heistä kuitenkin vain yks tai kaks on hoitoalalla töissä. Heistä on tietty tehty jo jonkinlainen "toteemi" sille, että ilman heitä hoitajat loppuvat Suomesta. "Kuka se sinuakin sitten hoitaa kun olet vanha?"
- Miksi hoitajapula (jos sellaista on) ei hellitä, vaikka maahanmuutto kehitysmaista sen kuin jatkuu ja jatkuu?
Hoitoalalla on mielestäni liikaa mamuja töissä ja sinun mielestäsi "yks tai kaks". Erään isomman kaupungin sairaalassa vierailijana ollessani mamuja olivat silmämääräisesti n. puolet hoitajista.
4) Koodaajat. Itsensä älyköksi nimittänyt Mikael Jungner (sd) keksi pyörän uudestaan ja sanoi, että tp-hakijat olisivat erinomaisia koodaajia. Ja heitähän it-ala kaipaa jos keitä. Ja kun Jungner niin sanoo, sen täytyy pitää paikkansa. Alkoi koodaajakoulutus valtavalla innolla; "mikä potentiaali heissä on", "ei suomea tarvitse osata", "heillä on valtava palo päästä töihin". Hmmm... Miksi kukaan ei aiemmin kouluttanut suomalaisia työttömiä koodaajiksi? Miksi vasta nyt koulutus otettiin vakavasti?
- Onko suomalaisessa työttömässä jotain sellaista miksi hän ei sovellu koodaajaksi?
Onhan noita koodaaja kursseja Aikuiskoulutuskeskuksissa, varmaankin myös Kansalaisopistoissa ja lisäksi jokavuotiset yhteishaut. Olettaisin että nämä mamujen kurssit eivät ole samoja kuin kantasuomalaisten siksi että on kielimuuri.

Ns "kotouttaminen" ja "kotouttamistuet" sekä ilmaiset puhelimet ovat kyllä ihan mummojen juttuja ja kertovat täysin illuusioissaan elävistä kultalusikkakersoista ja ties mistä millenniaali-idiotismista mutta ei sitä rasistiksi tarvitse alkaa
Viimeksi muokannut Jokienvalloittaja, To Heinä 28, 2016 3:51 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Jokienvalloittaja kirjoitti:
1) Musulmaani on omasta mielestään herrakansaa, jolle ei sovellu vähäpätöinen eikä ruumiillinen työ. Kyykkiminen vääräuskoisten metsässä sanko kädessä ei ole sitä mitä musulmaani on tullut Suomeen tekemään. Heillä on kuitenkin yliopistokoulutus.
- Tosin, onhan siellä metsässä kyykkinyt mm. ukrainalaisia ja venäläisiä opettajiakin...
Puhut välillä maahanmuuttajista ja sitten muslimeista kuin kaikki maahanmuuttajat olisivat muslimeja. "Muslimi" taitaa itsellesi olla jonkinlainen toteemi pahuudesta, jota sitten kylvät kaikkien "sen näköisten" ihmisten päälle.
2) Niin kauan kuin SPR, poliitikot ja toimittajat pitävät musulmaaneja jonkinlaisina yli-ihmisinä tai pikkulapsina (tapauksista riippuen) ja heille annetaan rahaa tekemättä mitään ja heidän annetaan kuvitella, että he olisivat jotain erinomaista, jotain parempaa kuin pottunokat, he eivät alennu työntekoon.
- Oikeaan työntekoon.
Niin, Ne, jotka ovat töissä eivät voi olla musulmaaneja. Tämän DL tietää infrapunakatseellaan, jolla tunnistaa kohteen aivoissa Allah Geenin.
3) Hoitoala on ehkä se, josta eniten puhutaan kun tarvitaan maahanmuuttajista työvoimaa. Somaleita on tullut jo vuodesta 1990 ja tahti sen kuin kiihtyy. Heistä kuitenkin vain yks tai kaks on hoitoalalla töissä. Heistä on tietty tehty jo jonkinlainen "toteemi" sille, että ilman heitä hoitajat loppuvat Suomesta. "Kuka se sinuakin sitten hoitaa kun olet vanha?"
- Miksi hoitajapula (jos sellaista on) ei hellitä, vaikka maahanmuutto kehitysmaista sen kuin jatkuu ja jatkuu?
Hoitoalalla on mielestäni liikaa mamuja töissä ja sinun mielestäsi "yks tai kaks". Turun sairaalassa vieraillessa mamuja olivat puolet hoitajista.

4) Koodaajat. Itsensä älyköksi nimittänyt Mikael Jungner (sd) keksi pyörän uudestaan ja sanoi, että tp-hakijat olisivat erinomaisia koodaajia. Ja heitähän it-ala kaipaa jos keitä. Ja kun Jungner niin sanoo, sen täytyy pitää paikkansa. Alkoi koodaajakoulutus valtavalla innolla; "mikä potentiaali heissä on", "ei suomea tarvitse osata", "heillä on valtava palo päästä töihin". Hmmm... Miksi kukaan ei aiemmin kouluttanut suomalaisia työttömiä koodaajiksi? Miksi vasta nyt koulutus otettiin vakavasti?
- Onko suomalaisessa työttömässä jotain sellaista miksi hän ei sovellu koodaajaksi?
Onhan noita koodaaja kursseja Aikuiskoulutuskeskuksissa, varmaankin myös Kansalaisopistoissa ja lisäksi jokavuotiset yhteishaut. Olettaisin että nämä mamujen kurssit eivät ole samoja kuin kantasuomalaisten siksi että on kielimuuri.

Ns "kotouttaminen" ja "kotouttamistuet" sekä ilmaiset puhelimet ovat kyllä ihan mummojen juttuja ja kertovat täysin illuusioissaan elävistä kultalusikkakersoista ja ties mistä millenniaali-idiotismista mutta ei sitä rasistiksi tarvitse alkaa[/quote]
------------------------------------------------------------------------

Nyt kirjoitat niin tunteella, että sekoilet lainauksissa, joten antaa olla.

Kun Suomessa puhutaan yleisellä tasolla maahanmuuttajista, niin halutaan sotkea mukaan koko kirjo, ts käsitellä yhdellä ja samalla kertaa kaikkia; heitä, jotka todennäköisesti eivät työllisty koskaan koska islam ja heitä, jotka omaavat työhalun sekä kyvyn. Se on väärin. Aivan kuin sekin, että jostain mustakaavusta puhutaan tulevana hoitajana tai kamelikuskista koodaajana.
- On maahanmuuttajia ja "maahanmuuttajia" ja heitä joita on tuotettu Suomeen juhlallisin menoin Somalista kun siellä pommit paukkuu. Niin ne paukkuvat Ranskassakin tätä nykyä, mutta kyllä sinne voi palauttaa jos sieltä joku tp-hakija ilmaantuu.

Ikävää, jos nämä tosiseikat eivät sovi unelmaasi, mutta tosiasioiden myöntäminen on viisauden alku. Et kuitenkaan vastannut siihen, että miksi se hoitajapula (jos sitä on, kun kaikilla hoitsuilla on kuitenkin aikaa käydä tupakalla yhtä aikaa tai ns roikkua facebookissa) ei hellitä vaikka somaleita on Suomessa jo useita tuhansia?

Miksi marjojenkeruu ei sovi irakilaisille? Miksi marjabisneksen tekijät eivät mene VOK:iin kyselemään työntekijöitä?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Yritystä on, mutta Arktiset Aromit ry:n väki on realistista porukkaa, he haluavat opettaa marjanpoimintaa ihan kotouttamismielessä vaan, koska tietävät ettei tästä muslimijengistä ole thaimaalaisten korvaajiksi. Ei, vaikka muslimit ovat jo täällä ja thaikut pitää tänne lennättää...
Lainaus alla olevasta jutusta:
"Turvapaikanhakijoiden ei odoteta sivuuttavan thai-poimijoita metsissä. Heillä on riisipelloilta opittu etu puolellaan.

– Monet Thai-poimijat ovat työskennelleet riisipelloilla kumaratyössä. Monet heistä ovat ikänsä harjoitelleet vastaavaa työskentelyä"


Mitähän työskentelyä turvapaikanhakijat aikovat harjoitella, kun se aiempi työhistoria taitaa olla usein näillä nuorillamiehillä ollut pelkkää varastelua ja oman suvun siivellä eloa? No, nyt tuli sitten "työnantajaksi"(palkanmaksajaksi ainakin) suomalainen veronmaksaja ja valitusta ja vaateita riittää yhä.

Ei taida muuten yhden keskituloisen maksama vero kovin montaa nuorta muslimia elättää, riittääkö yhteenkään, noita kuluja kun ei tiedä?
Video: Mustikkametsässä arabiaksi – näin turvapaikanhakijoita opetetaan marjastamaan
Kotimaa Julkaistu 27.06.2016 20:05

VIDEO(16 min): http://www.mtvkatsomo.fi/?progId=630805
Näin turvapaikanhakijoille opetetaan metsämarjojen keräämistä

Arktiset Aromit ry edistää parhaansa mukaan metsän herkkujen keräämistä ja käyttämistä. Nyt yhdistys haluaa tukea turvapaikanhakijoiden kotoutumista opettamalla heidät marjastamaan.

Suomessa kerätään talteen joka vuosi yli 50 miljoonaa kiloa metsämarjoja. Suurimman osan keräävät suomalaiset omaan käyttöönsä, mutta reilut 20 miljoonaa kiloa menee teollisuuteen, torikauppaan ja ammattikeittiöihin. Kaupallisesti hyödynnettävästä osasta 70 prosenttia on thai-poimijoiden keräämiä. Myös ukrainalaiset ja suomalaiset keräävät jonkin verran metsämarjoja myyntiin.

Thai-poimijoiden opastukseksi on aikanaan tehty noin varttitunnin mittainen opetusvideo. Nyt tästä videosta on tuotettu arabiankielinen versio.

– Arabiaksi tehtiin, ja syy on siinä, että haluamme opettaa turvapaikanhakijat samaan kuin suomalaiset. Se, jos mikä on kotouttamista, kun 60 prosenttia suomalaisista marjastaa, sanoo toiminnanjohtaja Simo Moisio Arktisista Aromeista.

Suomalainen luonto ihastuttaa

Opetusvideota on tarjottu vastaanottokeskuksiin, ja siitä ollaan kiinnostuneita.

– Meillä on videot katsottu ja mustikoiden kypsymistä odotellaan innolla, kertoo Savonlinnan vastaanottokeskuksen johtaja Janne Sairanen.

Muutenkin suomalainen luonto ihastuttaa.

– Mato-onkiminen on suosittua, ja kala on arvostettu raaka-aine. Kaikki kalat syödään, mitkä kiinni saadaan, kertoo Sairanen.

Marjanpoiminnalla voi toki ansaitakin, mutta se ei ole varsinainen tavoite vastaanottokeskuksessa.

– Ohjaajamme vievät turvapaikanhakijoita metsään marjoja keräämään. Samoin sienet ja kalat kuuluvat opittaviin asioihin. Lisäksi meillä opiskellaan tapoja käyttää marjoja osana ruokavaliota, mutta toisaalta taitavatpa he sen osata ennestäänkin, kertoo Sairanen.

– Tämä on suomalaisen kulttuurin ja tapojen opettamista ja siirtämistä uusille tulijoille, sanoo Sairanen.

Marjoihin liittyvää rahaliikennettäkin on jo ajateltu.

– Jos saa vähäisiä tuloja marjoja myymällä kotitarvekeräämisen ohessa, niin meillä ei ole mitään sitä vastaan. Jos taas marjanpoiminta kääntyy turvapaikanhakijalla liiketoiminnaksi, niin selvitämme ansaitut summat ja se vähentää vastaanottorahaa, kiteyttää Sairanen.
Thai-poimija pitää pintansa

Turvapaikanhakijoiden ei odoteta sivuuttavan thai-poimijoita metsissä. Heillä on riisipelloilta opittu etu puolellaan.

– Monet Thai-poimijat ovat työskennelleet riisipelloilla kumaratyössä. Monet heistä ovat ikänsä harjoitelleet vastaavaa työskentelyä, sanoo toiminnanjohtaja Simo Moisio Arktisista Aromeista.

Arktiset Aromit haluaa nimenomaan olla tukena kotoutumisessa eikä tavoitteena ole kouluttaa turvapaikanhakijoista uusia ammattilaisia thai-poimijoiden tilalle.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artik ... an/5964352
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Jokienvalloittaja
Agentti Scully
Viestit: 664
Liittynyt: Ti Tammi 19, 2016 4:33 pm

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja Jokienvalloittaja »

Siinä oli pieni sekoilu, korjasin.
Miksi marjojenkeruu ei sovi irakilaisille? Miksi marjabisneksen tekijät eivät mene VOK:iin kyselemään työntekijöitä?
Nämä mainitsemasi marjastajat ovat useimmiten sesonkiaikaisia työntekijöitä, jotka tulevat keräämään sesongiksi mustikkaa ja myyvät sen torilla puolet halvemmalla hinnalla kuin Suomalaiset kerääjät. Sitten he lähtevät kotimaahan elämään niillä suomalaisten kolikoilla ja metsänantimilla luksuselämää, rahan arvon vuoksi. Ei tarvitse olla marjastaja että tietää sen olevan sesonkiluonteista, eikä siitä(ainakaan metsästä poimien) ympärivuotiseksi toimeentuloksi oikein ole. Joku joka pohtii "miksi tulen isona" ja kerrot että rupea marjastajaksi voisi ottaa sen loukkauksena vaikka itse arvostankin marjastusta.

Kun Suomessa puhutaan yleisellä tasolla maahanmuuttajista, niin halutaan sotkea mukaan koko kirjo, ts käsitellä yhdellä ja samalla kertaa kaikkia; heitä, jotka todennäköisesti eivät työllisty koskaan koska islam ja heitä, jotka omaavat työhalun sekä kyvyn. Se on väärin. Aivan kuin sekin, että jostain mustakaavusta puhutaan tulevana hoitajana tai kamelikuskista koodaajana.
- On maahanmuuttajia ja "maahanmuuttajia" ja heitä joita on tuotettu Suomeen juhlallisin menoin Somalista kun siellä pommit paukkuu. Niin ne paukkuvat Ranskassakin tätä nykyä, mutta kyllä sinne voi palauttaa jos sieltä joku tp-hakija ilmaantuu.

Ikävää, jos nämä tosiseikat eivät sovi unelmaasi, mutta tosiasioiden myöntäminen on viisauden alku. Et kuitenkaan vastannut siihen, että miksi se hoitajapula (jos sitä on, kun kaikilla hoitsuilla on kuitenkin aikaa käydä tupakalla yhtä aikaa tai ns roikkua facebookissa) ei hellitä vaikka somaleita on Suomessa jo useita tuhansia?
Jälkimmäinen hoitsuheitto on tietysti perinteinen olkiukko, en ole perustellut maahanmuuttoa hoitopula argumenteilla ja silti täytyisi nyt alkaa puolustautumaan. Enkä liity millään tavalla "meillä on unelma" mielenosotuksiinkaan.

Tuo "koska Islam" on vähän monimutkasempi juttu. Tarkoitat siis ettei uskonnon vuoksi ihmiset sopeudu länsimaiseen yhteiskuntaan ja sitten he jäävät roikkumaan muiden lahkeissa.1 ongelma on se ettei uskonnon mukaisesti _järjestelmä_ saisi jaotella ihmisiä, vaikka ihmiset joskus tekisivätkin niin. Jos järjestelmä kohtelee toisia toisin kuin toisia uskonnon vuoksi, se on välittömästi järjestäytynyttä toimintaa. Näitä on maailmassa useita esimerkkejä että vähemmistöjä aletaan kohdella eri lakien mukaisesti ihan järjestäytyneesti. Suosimistakin on(esimerkiksi suomenruotsalaisten omat koulut jne.). Länsi on pyrkinyt ottamaan oppia historiasta. Lähi-Itä ja Afrikka ei ole ottanut.

2) on se että uskonto ei aina kerro kantajastaan paljoakaan. Jotkut muslimit kumartavat kivelle, toiset pesevät naamaansa hiekalla ja kolmannet tanssivat koppalakit päässään. Jotkut polttavat tupakkaa ja juovat kaljaa mutta ovat silti identiteetiltään muslimeja. Meillä syntyessä on ollut suuri trendi kastaa lapsi ja hän on kirkon jäsen, samaten on useasti muuallakin.

Niin kyllä se pitäisi olla ne kiintiöt kantokyvyn mukaan, rikollisten karkoitus, tuomioiden korottaminen ymuu suunta millä kontrolloida sitä huonoa ainesta kuin syöttää koodeja uskonnosta järjestelmään

Edit: viilausta
Viimeksi muokannut Jokienvalloittaja, To Heinä 28, 2016 5:10 pm. Yhteensä muokattu 5 kertaa.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Miksi perustuslaki on olemassa, kun sitä ei kaikkien kohdalla noudateta? Vai onko Suomen tasavallan perustuslaki tarkoitettu vain suomalaisille, eikä koske muslimilahkoja?

Tarkoitan tällä sitä, kun turvapaikanhakijat vetoavat yleensä uskontoonsa:
- En millään voi mennä sinne takas, minut ja perheeni tapetaan, koska olen shiiamuslimi (vaikka naispuoleiset sukulaiseni ovat yhä siellä).
- En millään voi mennä sinne takas, minut ja perheeni tapetaan, koska olen sunnimuslimi (vaikka naispuoleiset sukulaiseni ovat yhä siellä).


Väkisinkin juolahtaa mieleen, että ovatko he tehneet jotain muutakin, jos tuo kuolemanvaara on todellinen.

Kertauksen vuoksi, perustuslain 6 §:
6 §
Yhdenvertaisuus


Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.


Onko heidän muuten pakko olla shiia tai sunni, jos se on noin vaarallista hommaa? Ai niin, muslimimaissa ateistitkin tapetaan. Kerrassaan ihania kulttuureja ovat.

Mille mahtaa heidän perustuslakinsa näyttää, vapauksia koskien? Heillä on ollut ainakin aikaa kehittää lakejansa, koska ovat niin vanhoja maita tuollapäin, kun ei ryssä ja Ruotsi ole ollut alistamassa.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Kovasti on mielenkiintoinen mies tämä KRP:n Elfgren, mikähän lie hänen psykologisen profiloinnin tulos olisi?
KRP:n rikosylikomisario Thomas Elfgren: ”Some on tyhmistänyt suomalaisia – lyhyt askel siihen, että oikeasti tapahtuu ikäviä asioita”
Kuva
Thomas Elfgren on huomannut psykologisessa profiloinnissa, että ihmisten käyttäytyminen on monin paikoin globaalia.


Kuva Virpi Kirves-Torvinen
[email protected]

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Demokraatin avustaja

Kotimaa 27.07.2016 21:00 (Päivitetty: 28.07. 7:50) [/size]

Keskusrikospoliisin rikosylikomisariolle Thomas Elfgrenille sosiaalinen vastuu, inhimillisyys, kunnioittaminen ja väkivallattomuus ovat nousseet tärkeimmiksi arvoiksi neljänkymmenen vuoden uran aikana. Kansan sivistystason näkee siitä, reagoiko se vaistonvaraisesti mahdollisiin uhkiin.

– Populistipoliitikot tarjoavat helppoja ratkaisuja. Ihmiset pelkäävät ja reagoivat alkukantaisilla vaistoilla. Jos poliitikot eivät ota suurempaa vastuuta sanomisistaan ja tekemisistään Suomen turvallisuuden parantamisesta, ote lipsuu entisestään, Elfgren sanoo.

Kuva
Thomas Elfgren

Elfgren muistuttaa, että askel on lyhyt siihen, että oikeasti tapahtuu ikäviä asioita. Myös sosiaalinen media on tyhmistänyt kansalaisia.

– Kansan medianlukutaito on tällä hetkellä äärimmäisen heikoissa kantimissa. Koulutusleikkaukset eivät paranna asiaa.
Jos ihmisoikeudet ovat ristiriidassa lainsäädännön kanssa, ihmisoikeudet ovat paljon tärkeämpiä.
Elfgrenin mukaan poliisien ensisijaisena tehtävänä on taistella sen puolesta, että ihmisoikeudet toteutuvat kaikkien kohdalla. Hän kritisoi sitä, että jotkut kansanedustajatkin ovat valmiita tinkimään ihmisoikeuksista.

– Olennaista olisi kysyä heiltä, mistä oikeuksista he olisivat itse valmiita luopumaan?, hän lataa.

Myöskään uskonto ei saa olla vapaalippu tehdä mitä vaan. Kansallismielisyys on hänestä yhtä vahingollista. Yksi elämänohje on noussut rikosylikomisariolle ylitse muiden.

– Jos ihmisoikeudet ovat ristiriidassa lainsäädännön kanssa, ihmisoikeudet ovat paljon tärkeämpiä, Elfgren kiteyttää.


Lue koko haastattelu Demokraatin viikkolehdessä 28.7.

https://demokraatti.fi/krpn-rikosylikom ... a-asioita/
Lopun uskontoon liittyvä tummennus minun.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Varmaan on tuo kuvan runsas vuosikausia jatkunut savuttelu tuhonnut Elfgrenin loogiset aivot.
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”

Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3695
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: Maahanmuuttokeskustelu

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

On Anoi Kaa kirjoitti:Kovasti on mielenkiintoinen mies tämä KRP:n Elfgren, mikähän lie hänen psykologisen profiloinnin tulos olisi?
KRP:n rikosylikomisario Thomas Elfgren: ”Some on tyhmistänyt suomalaisia – lyhyt askel siihen, että oikeasti tapahtuu ikäviä asioita”
Mielestäni aika runsaasti oikeasti ikäviä asioita on jo tapahtunut.
Ja syy ei ole Some, vaan se että valtaan on äänestetty Merkelin ja Sipilän kaltaisia federalisteja, jotka eivät suostu omien kansallisvaltioiden rajojen kontrollointiin edes silloin kun näiden kansallisvaltioden tulevaisuus ja kansalaisten turvallisuus on vakavasti uhattuna.
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa

Vastaa Viestiin