Kansantuomioistuin – Doctor Lecter

Keskustelut ylläpidosta ja tuomioistuimesta. Myös käyttäjien keskinäiset nokittelut tänne.

Valvojat: Moderaattorit, Kilomies, Kyöpeli

Kansantuomioistuimen ratkaisuksi/tuomioksi on määrättävä?

Ei Bannia
24
17%
1 Viikon banni
16
11%
2 Viikon banni
36
25%
Banni vuoden loppuun
46
32%
Pois palstalta
21
15%
 
Ääniä yhteensä: 143

PaulaDrew
Jack Bauer
Viestit: 960
Liittynyt: Ti Joulu 18, 2007 11:49 am
Paikkakunta: Teurastamo 5

Viesti Kirjoittaja PaulaDrew »

Tohtori on haukannut liian ison palan yrittäessään palauttaa minfoa entiselleen ja keinot ovat olleet kyseenalaiset ja toimimattomat. Tästä palstasta ei enää tule samanlaista kuin mitä se on ollut. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita että se olisi tuhoon tuomittu ja tohtorinkin pitäisi se hyväksyä.

Sääntörikkomuksiin en oikeastaan osaa ottaa kantaa, koska ensimmäisen syytteen sisältämät nimittelyt on poistettu ja ylläpito on itse näyttänyt ettei trollaaminen ole kiellettyä. Mm. nimimerkki otus on sitä harrastanut reippaasti yli tuhannen viestin verran melko vapaasti, toki muutama muukin. Kaksoisnikkijupakka naurattaa minua liikaa, jotta voisin suhtautua siihen mitenkään.

Itsemoderoinnista antaisin viikon bannit. Ja toivoisin kovasti että Doctor Lecter palaisi sen jälkeen palstalle, kyllä ansiokkaita alustuksia aina mieluummin lukee kuin copypasteja iltapäivälehdistä.
Bombay
Adrian Monk
Viestit: 2830
Liittynyt: Ma Touko 07, 2007 9:25 am

Viesti Kirjoittaja Bombay »

Meneeköhän tää koko murha.info touhu joillakin VÄHÄN liian totiseksi?
Howler
Axel Foley
Viestit: 2291
Liittynyt: Ti Syys 04, 2007 10:42 am

Viesti Kirjoittaja Howler »

Bombay kirjoitti:Meneeköhän tää koko murha.info touhu joillakin VÄHÄN liian totiseksi?
Ilmiselvästi ja enemmän kuin vain yhdellä henkilöllä.
otus
Axel Foley
Viestit: 2329
Liittynyt: Ke Tammi 02, 2008 7:00 pm
Paikkakunta: Youranus

Viesti Kirjoittaja otus »

On ihan ok ja reilua syyttää minua kaikista Lecterin tekemistä rikkomuksista, joista jo ajat sitten olisi tasapuolisuuden nimissä pitänyt kirjotusoikeudet poistaa..


No onneksi nyt näyttää siltä, että ollaan voiton puolella, vedetään paska alas pöntöstä ja siellä se pysyy ainakin vuoden loppuun asti, kunnes sitten vessaharjan avulla rykästään takaisin palstalle..

Ps: Nyt Lecteri saa riehua sillä palstalla, jonne se eittämättä kuuluukin eli Suomi24:llä.. voi itkeä siellä kovaa kohtaloaan ja reteillä, että Minfo on sellainen foorumi, jossa voi toimia ihan miten tahtoo..
Jos alkaa pännii, niin anna bannii..
Matula
Jack Bauer
Viestit: 970
Liittynyt: Ti Huhti 10, 2007 6:31 pm

Viesti Kirjoittaja Matula »

otus kirjoitti:On ihan ok ja reilua syyttää minua kaikista Lecterin tekemistä rikkomuksista, joista jo ajat sitten olisi tasapuolisuuden nimissä pitänyt kirjotusoikeudet poistaa..


No onneksi nyt näyttää siltä, että ollaan voiton puolella, vedetään paska alas pöntöstä ja siellä se pysyy ainakin vuoden loppuun asti, kunnes sitten vessaharjan avulla rykästään takaisin palstalle..

Ps: Nyt Lecteri saa riehua sillä palstalla, jonne se eittämättä kuuluukin eli Suomi24:llä.. voi itkeä siellä kovaa kohtaloaan ja reteillä, että Minfo on sellainen foorumi, jossa voi toimia ihan miten tahtoo..
Vaikka Doctor syyllistyi useampaankin rikkomukseen, ei se silti oikeuta sinua tämänkaltaiseen jälkiarvosteluun.
loneliness
Jessica Fletcher
Viestit: 3206
Liittynyt: Ti Kesä 03, 2008 12:30 am

Viesti Kirjoittaja loneliness »

Bombay kirjoitti:Meneeköhän tää koko murha.info touhu joillakin VÄHÄN liian totiseksi?
No sitähän tää on. Naama irvistyksellä täällä jengi vetää :D Ei tästä kukaan saa palkkaa, vaan ilmaista harrastustoimintaa kaikki harjoittaa höpisemällä minfoon. Ei täällä kannattais ressata niin herkästi.
Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Tää juttu tuli ihan yllätyksenä, kun ei ole näitä lautamiehiä tullut seurailtua. Ensin en ollut uskoa silmiäni - Doctor Lecter? Luettuani noita juttuja, enemmänkin naurattaa. Näkyy se vi..ketuttavan joskus häntäkin oikein kunnolla. Osaa se tohtorikin!
Nooo, pitäiskö kohdella kuten ketä tahansa tieltänsä harhautunutta. Mistä sitä tietää, koska ite kullakin pimahtaa se viimenen päre.
Draize
Susikoski
Viestit: 41
Liittynyt: To Loka 02, 2008 5:04 pm

Viesti Kirjoittaja Draize »

Vaikka olekin tällä foorumilla uusi kirjoittelija, olen seurannut aktiivisesti foorumia reilun vuoden. Laitan lusikkani keitokseen sen verran, että mielestäni Dr. Lecter on ollut ansioitunut kirjoittaja. Hyvin harva hänenlaisiinsa pohjustuksiinsa kykenee. Niiden kirjoittaminen vaatii perehtyneisyyttä, lähteitä, lähteiden hakemista sekä kirjoitustaitoa - näitä kaikkia Dr. Lecterillä on.

Olisi harmillista, jos hänet menetettäisiin palstalta lopullisesti, mutta kaksoisnick, kuten muutama muukin on ollut samaa mieltä, on aika epämääräinen keino ajaa eteenpäin omia tarkoitusperiään.

En itse halua häntä palstalta kokonaan pois, mutta määräaikainen sanktio on paikallaan.

Toivoisin kovasti, että tämä jäisi viimeiseksi vastaavaksi tapaukseksi.
loneliness
Jessica Fletcher
Viestit: 3206
Liittynyt: Ti Kesä 03, 2008 12:30 am

Viesti Kirjoittaja loneliness »

Tämä on tietynlainen suunnannäyttäjä nyt tämä tuomio, mikä se sitten onkin. Kaksoisnikkeily kuukausien ajalta katsotaan suhteellisen lieväksi, mikäli joku viikko tms. napsahtaa. Ei varmasti hillitse seuraavia samaa ideaa toteuttavia.
Maybrick
Perry Mason
Viestit: 3828
Liittynyt: Ti Loka 23, 2007 4:44 pm

Viesti Kirjoittaja Maybrick »

Tälle palstalle ei oteta sen perusteella, kuinka vakavasti ja asiantuntevasti kukin minfoiluun suhtautuu. Tässä on se ristiriita, että toiset suhtautuvat vakavammin kuin toiset. Doctor lienee kokonaan turhautunut nykyiseen meininkiin ja on tuonut sen selvästi esille. On ajatellut että "pahaan tautiin vahvat lääkkeet". :wink:
Nothing is quite what it seems
Blond 001
Scooby-Doo
Viestit: 27
Liittynyt: Ti Helmi 05, 2008 4:04 pm

Viesti Kirjoittaja Blond 001 »

Minusta Doctor Lecter on yksi parhaista kirjoittajista mitä tulee alustuksiin ja moniin tuntemattomampiinkin juttuihin. Hän on henkilö jolla on tietoa ja materiaalia laajasti.
Itse seuraan palstaa aktiivisesti päivittäin, vaikken paljon keskusteluun olekaan osallistunut joten hyvä käsitys on minfon jutuista ja kirjoittajista ylipäätään.
Se että on hyvin asioista perillä oleva kirjoittaja ei silti oikeuta tekemään mitä lystää, eikä sillä perusteella voi katsoa sormien läpi noita töppejä mitä ei muiltakaan siedettäisi. Muut asiat vielä menee, mutta se kahdella nicillä kirjoittelu on suoraan sanoen syvältä. Jos siihen ei puututa niin kohtahan täällä harrastaa multiniceilyä vaikka kuinka moni ja se vie pohjan koko minfolta. Sittenhän olisi aivan sama kirjoitella kokonaan rekisteröitymättä ja sen systeemin toimivuudesta on loistavana esimerkkinä suomi24. Tuskin kukaan tästä uutta suomi24 haluaa...
Sitten taas se että selviin rikkeisiin puututaan muitten kohdalla muttei Doctorin on täysin päin persettä joten...
Viikon banni on minusta ihan yhtä tyhjän kanssa, mutta kokonaankaan en haluaisi Doctoria kadottaa. Minusta pysyköön pois vuoden loppuun ja tulkoon sitten takaisin jos haluaa. Paljon mahdollista ettei halua, mutta sille ei sitten mitään voi.
Avatar
maija turjukka
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4942
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm

Viesti Kirjoittaja maija turjukka »

Oikaisenpa nyt kuitenkin tuota lonen väittämää "kaksoisnikkeilystä kuukausien ajan"

Aika helposti voi tarkistaa, että nimimerkki uhrin 35 viesteistä tusinan verran on kirjoitettu viikon sisällä maalis-huhtikuussa ja sitten ne loput parikymmentä onkin ajalta 17.-19. kuluvaa kuuta.

Jos nyt otetaan huomioon, kuinka tolkuttomasti otus noita onlinereitaan (tai uutislainaus + onliner -viestejä) on postaillut, niin eiköhän ne nyt ole ihan eri mittakaavassa kuitenkin. Otushan on postannut tuota tahtia lähes koko marraskuun :shock:

Oma arveluni on, että ylläpito onkin huomannut koko kaksoisnikin vasta nyt, kun yhtäaikaisesti tuli Epun avaus uhrin hölynpölypostauksista ja otuksen omat itkuvirret ylläpidolle...
Nooo, pitäiskö kohdella kuten ketä tahansa tieltänsä harhautunutta. Mistä sitä tietää, koska ite kullakin pimahtaa se viimenen päre.
Enpä usko tohtorilla mitenkään pimahtaneen, edelleenkin olen sitä mieltä, että tämä oli vain osoitus hänen erilaisesta huumorintajustaan ja tarkoituksellinen ravistelu meille muille minfolaisille.

Ja tämmöinen kansantuomioistuin sopii mielestäni erittäin hyvin päättämään tuomiosta juuri tässä tapauksessa, mutta huom. vain siksi, että tohtori todellakin on tään foorumin suola ja pippuri. Sanottiinhan niin jo avauksessakin, kun hänet mainittiin "kantavana voimana"

Omaa puolustuspuheenvuoroa tohtorilta tuskin irtoaa, onhan tässäkin ketjussa jo esitetty useampikin kohtuullisen hyvin oikeaan osunut kuvaus tapahtumien kulusta.

Otuksen vahingoniloiset postaukset jättäisin omaan arvoonsa, kertovat vain hänen putkinäköisyydestään ja sokeudestaan omille virheilleen. Inhimillistä tietty, mutta samalla jotenkin surullistakin.

-totinen torvensoittaja-
Annie W
Harjunpää
Viestit: 325
Liittynyt: Pe Loka 12, 2007 5:58 pm

Viesti Kirjoittaja Annie W »

Mäkin olen aina mielenkiinnolla lukenut Doctor Lecterin tekstejä ja etenkin hyviä alustuksia. Silti säännöt tulee olla samat kaikille, eikä kukaan saa olla niiden yläpuolella. Bannia tulisi antaa, mutta kohtuudella, itse kannatan kahta viikkoa. Viikko on liian vähän, ja vuoden loppuun tai lopullisesti pois on liikaa. Eihän tässä sentään elämästä ja kuolemasta kyse ole.
Misery is almost always the result of thinking.
Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Maijaturjukka, olitko siis eri mieltä siitä, että DL:iä tulisi kohdella samoin kuin muitakin, vai siitä, että hänellä on pimahtanut :?
Ei tuo nyt aivan normitoimintaa ole, että suht asiallisesti kirjoittanut ihminen yhtäkkiä ´pistää ranttaliksi´. Silti sanon, mua naurattaa koko juttu, onneks pitkästä aikaa naurattaa edes jokin!
Jos DL saa bannin jokskin aikaa, hän ehkä pistää arkistonsa entistä ehompaan kuntoon ja taas luetaan vanhoista/uusista rikoksista ja niiden tekijöistä.
rapier
Vic Mackey
Viestit: 1902
Liittynyt: Ma Maalis 10, 2008 6:21 pm
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja rapier »

Suoraan asiaan.
Ottamatta kantaa Doctorin mahdolliseen banniin kysyn olisiko meidän muidenkin käärittävä hihat ja laadittava laadukkaita avauksia?
Monet ovat niitä tehneet, mutta myös me muut.
Alettaisko?
Lisäksi mainitsen että ne "voi kauhia"postaukset voi jättää kirjoittamatta.
Ei mulla muuta.
Paskanen tukka
Lukittu