Uunisurma. Kokemäki 1960

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
Tojo
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Su Loka 27, 2013 6:12 pm

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Viesti Kirjoittaja Tojo »

Ulrike kirjoitti:Tästä tapauksesta on mielenkiintoista taustaa YLE Areenasta löytyvässä ruotsinkielisessä Ödehusöden-dokkarissa. Ohjelmassa haastatellaan naapureita ja surmaajan tienneitä tai tunteneita ihmisiä, mutta myös katoamisjouluna pojan kanssa taloon mennyttä ystävää, sekä surmaajan poikaa, joka kertoo elämänsä menneen sittemmin kaikin puolin hyvin.

Surmatusta "pienen kokoisesta ja erittäin kauniista" naisesta ja kohtalostaan tulee kyllä suuri surku.

Ohjelma on nähtävissä vielä parin viikon ajan täällä: http://arenan.yle.fi/1-2293171
Kiitos tästä linkistä; tässä dokkarissa näki paljon aiheeseen liittyviä ihmisiä.

Ohjelmassa esitettiin myös kuva surmaajasta (joo, kyllä hän sen teki), joka hengailee puretun uunin luona vieno hymynkaare huulillaan. Vaikuttaa kyllä melkoisen häiriintyneeltä hiihtäjältä -- olisi joutanut selliin loppuelämäkseen.

Sääli jäi naisen puolesta, mutta kuten Ulrike mainitsi, oli toisaalta posiitivista huomata, kuinka poika kertoi, että hänellä on ollut hyvä elämä, jota onneksi tapaus ei ole varjostanut.
My my my...

Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2108
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Ulriken mainitsema dokumentti oli varmaankin uusinta parin vuoden takaa.Minulla on se dokumentti DVD-levyllä.Kammottava tapaus kaiken kaikkiaankin.Joskus näin siitä painajaisunenkin.

Uunisurma kuului 1970-luvun alkupuolen ehdottomiin klassikkotapauksiin yhdessä "liftarisurmien" ja Hilkka Laitisen katoamismysteerin kanssa.Siitäkin huolimatta,että Pentti Saarisen vaimo oli todettu kadonneeksi jo jouluna 1960.
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty

Avatar
unihalvaus
Alibin satunnaislukija
Viestit: 58
Liittynyt: To Loka 25, 2012 1:04 pm

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Viesti Kirjoittaja unihalvaus »

Kävin kirjastossa katsomassa mainitusta kirjasta tämän uunisurmajutun kuvat, yhdessäkään ei ollut muumiota. Eli jos saisi kuvaa tänne. Petyin pahasti, kun en nähnyt muumiota, vaikka etsin.
En ole mitään. Saan vain sinut kesken uniesi pelkäämään ja jähmettymään.

Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2108
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

unihalvaus kirjoitti:Kävin kirjastossa katsomassa mainitusta kirjasta tämän uunisurmajutun kuvat, yhdessäkään ei ollut muumiota. Eli jos saisi kuvaa tänne. Petyin pahasti, kun en nähnyt muumiota, vaikka etsin.
Aika mainio nimimerkki Sinulla! Ei sitä kannata noin pienestä asiasta pettyä.Saarisen rouvan muumioituneesta ruumiista on piirroskuva esitetty julkisestikin,samoin löytyy valokuvia uhrin jalkineista uunia purettaessa.Olen täysin varma,että myös Hilkan muumioitunut ruumis on valokuvattu,mutta kuvia ei ole missään vaiheessa edes tarkoituskaan ollut tuoda julkisuuteen.Tämä on ymmärrettävää.

Emme ole myöskään saaneet nähdä kuvia mm.Seinäjoen teinisurmasta,emmekä esim.Runar Holmströmin(Tulilahti-59) itsemurhan jälkeisestä tilanteesta,vaikka sekin tapahtuma on valokuvattu.Viimeksi mainitusta tilanteesta itselläni on muuten yksi kuvaharvinaisuus olemassa,mutta se on sitä luokkaa,että on epätodennäköistä,että koskaan tulisin sitä muille missään vaiheessa esittämään.En edes yksityiviestinä.
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty

Tovi
Neuvoja-Jack
Viestit: 515
Liittynyt: Su Marras 22, 2015 12:18 pm

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Viesti Kirjoittaja Tovi »

Itse kuuklailin jo aikasemmin, että onko todella tälläinen muumiokuva olemassa. En löytänyt kuin piirroskuvan. Tuo kenkäkuvakin on lavastettu, ainakin Hesarin uutisessa mainitaan että uhri löytyi kumisaappaat jalassa. Kengät näyttää miehen kengiltä ja lienee aseteltu mittasuhteiden tjms vuoksi kuvaan.

Kuva

Juha J.
Scooby-Doo
Viestit: 28
Liittynyt: Su Joulu 14, 2014 9:33 am

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Viesti Kirjoittaja Juha J. »

Onhan siitä kuvia olemassa. Anteeksi jos olen väärässä, mutta eikös ole julkaistu valokuva ainakin osasta ruumista. Viranomaisilla niitä tietysti on lisää.

Kiehtova ja karmaiseva kauhutarina joka on totta. :|

Kiitos linkistä ja vinkistä Ulrike.

Juha J.
Scooby-Doo
Viestit: 28
Liittynyt: Su Joulu 14, 2014 9:33 am

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Viesti Kirjoittaja Juha J. »

paccasucco kirjoitti: Emme ole myöskään saaneet nähdä ktuvia mm.Seinäjoen teinisurmasta,emmekä esim.Runar Holmströmin(Tulilahti-59) itsemurhan jälkeisestä tilanteesta,vaikka sekin tapahtuma on valokuvattu.Viimeksi mainitusta tilanteesta itselläni on muuten yksi kuvaharvinaisuus olemassa,mutta se on sitä luokkaa,että on epätodennäköistä,että koskaan tulisin sitä muille missään vaiheessa esittämään.En edes yksityiviestinä.
Kiva kun kerroit. Miten tästä eteenpäin? :roll:

Avatar
Mick Taylor
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 13
Liittynyt: Pe Marras 13, 2015 5:32 pm

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Viesti Kirjoittaja Mick Taylor »

Miksi tämä on selvittämättömissä tapauksissa? Kyllähän se on ihan yleisesti tiedossa, että aviomies tämän teon takana oli.

Kuka muukaan sen olisi tehnyt? Vai uskooko joku ihan oikeasti, että ventovieras mies tai nainen olisi tullut muuraamaan talon emännän isännän taloon?

Tässä vielä Iltalehden tekemä raportti tapauksesta:
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201 ... 6_v0.shtml

Avatar
Sajaki
Jack Bauer
Viestit: 987
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 8:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Viesti Kirjoittaja Sajaki »

Mick Taylor kirjoitti:Miksi tämä on selvittämättömissä tapauksissa? Kyllähän se on ihan yleisesti tiedossa, että aviomies tämän teon takana oli.
Yleisesti kyllä, mutta koska tekijää ei ole virallisesti henkirikoksesta tuomittu, tämä on oikea alue tälle ketjulle (kuten myös Kyllikki Saaren ketjulle, vaikka siinäkin tapauksessa kuulemma koko kylä tietää tekijän).

Tässä vielä Wikipedian maininta aiheesta:
Kokemäen kihlakunnanoikeus katsoi, että aviomies ei ollut aiheuttanut Hilkka Saarisen kuolemaa tahallaan ja tuomitsi hänet kahdeksaksi vuodeksi kuritushuoneeseen törkeästä pahoinpitelystä. Siitä mies ehti istua vain vuoden, sillä Turun hovioikeus ja korkein oikeus vapauttivat hänet perustelemalla, ettei Hilkan kuolinsyytä tai surmatapaa saatu selville eikä kuolemantuottamuksesta voinut enää tuomita 12 vuoden jälkeen. Hilkan aviomies palasi tyhjillään olleeseen taloon, joka oli jo hyvää vauhtia rapistumassa, ja eleli siellä yksin 1. elokuuta 1986 tapahtuneeseen kuolemaansa asti. Asumattomaksi jäänyt talo purettiin lopulta maaliskuussa 2015.[3]

Tapaus on merkitty poliisin tietoihin selvittämättömänä rikoksena.
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."

Avatar
Mick Taylor
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 13
Liittynyt: Pe Marras 13, 2015 5:32 pm

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Viesti Kirjoittaja Mick Taylor »

Ehkä pitäisi tehdä ihan oma kategoria tällaisille vastaavanlaisille tapauksille? Siis sellaisille, joissa tekijä on erittäin suurella todennäköisyydellä viranomaisten tiedossa, mutta ei voida kuitenkaan juridisten, tai muiden seikkojen takia tuomita henkirikoksesta.

Rusty
Sabrina Duncan
Viestit: 374
Liittynyt: Ti Heinä 24, 2007 8:46 pm

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Viesti Kirjoittaja Rusty »

Mick Taylor kirjoitti:Ehkä pitäisi tehdä ihan oma kategoria tällaisille vastaavanlaisille tapauksille? Siis sellaisille, joissa tekijä on erittäin suurella todennäköisyydellä viranomaisten tiedossa, mutta ei voida kuitenkaan juridisten, tai muiden seikkojen takia tuomita henkirikoksesta.
Kehtaatkin käyttää entisen Rollari kitaristin nimeä nimimerkkinäsi kun et kuitenkaan pysty Mickin saappaita täyttämään...hmph :roll:

Mutta itse aiheeseen. Penahan sai reilun ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hovioikeuden päätös oli SYYTÖN. Suomessa ei onneksi tuomioita anneta sen perusteella kuka on todennäköisin tekijä vaan faktatietojen perusteella. Varmasti on rikoksia joissa poliiseilla on tiedossa todennäköinen tekijä, mutta todisteiden puutteessa syytekynnys ei ylity. Ja vaikka syytekynnys ylittyisi, sekään ei välttämättä johda tuomioon jos jää varteenotettava epäily syyttömyydestä.

Tay77
Theo Kojak
Viestit: 1157
Liittynyt: Su Tammi 24, 2010 12:01 am

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Viesti Kirjoittaja Tay77 »

Rusty kirjoitti:
Mick Taylor kirjoitti:Ehkä pitäisi tehdä ihan oma kategoria tällaisille vastaavanlaisille tapauksille? Siis sellaisille, joissa tekijä on erittäin suurella todennäköisyydellä viranomaisten tiedossa, mutta ei voida kuitenkaan juridisten, tai muiden seikkojen takia tuomita henkirikoksesta.
Kehtaatkin käyttää entisen Rollari kitaristin nimeä nimimerkkinäsi kun et kuitenkaan pysty Mickin saappaita täyttämään...hmph :roll:

Mutta itse aiheeseen. Penahan sai reilun ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hovioikeuden päätös oli SYYTÖN. Suomessa ei onneksi tuomioita anneta sen perusteella kuka on todennäköisin tekijä vaan faktatietojen perusteella. Varmasti on rikoksia joissa poliiseilla on tiedossa todennäköinen tekijä, mutta todisteiden puutteessa syytekynnys ei ylity. Ja vaikka syytekynnys ylittyisi, sekään ei välttämättä johda tuomioon jos jää varteenotettava epäily syyttömyydestä.
Jätetäänkö nämä toisen nimimerkin herjaukset pois? Ihan vaan siksikin, että nyky-Minfossa muutaman sivun spekuloinnin jälkeen Rolling Stoneskin liittyy tähän tapaukseen muka jollakin tavoin? :roll:
Minulla ei ole tämän tapauksen tiimoilta todisteita puolesta eikä vastaan. Mutta kuten kaikki hyvin tiedämme, henkilö voi olla syyllinen (=syyllistynyt) rikokseen vaikkei häntä olisikaan tuomittu (=oikeusistuimissa todettu syylliseksi). Kuten itse totesit; syytekynnys ei ylity jne jne...
Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, on vain tyhmiä ihmisiä

gou övei, gou övei juu agli hipi, juu smel of narkotiks

Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2108
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Seuraava kuva ei suinkaan ole autenttinen taltiointi Mister Finland-kisojen alkukarsinnoista vuodelta 1972.Päin vastoin-kuvassa on Pentti "olen syytön" Saarinen.Onkohan tuo pyörän ohjaustangolle ripustettu astia kiljupönttö?

Kuva
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty

Rusty
Sabrina Duncan
Viestit: 374
Liittynyt: Ti Heinä 24, 2007 8:46 pm

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Viesti Kirjoittaja Rusty »

paccasucco kirjoitti:Seuraava kuva ei suinkaan ole autenttinen taltiointi Mister Finland-kisojen alkukarsinnoista vuodelta 1972.Päin vastoin-kuvassa on Pentti "olen syytön" Saarinen.Onkohan tuo pyörän ohjaustangolle ripustettu astia kiljupönttö?

Kuva
Penahan se siinä fillareineen. Mutta missä on salkku? Tässäkin ketjussa on näitä linkkejä YouTube videoille missä paikalliset kertoivat, että Pena kantoi pyörän tarakallaan aina salkkua mukanaan ja vartioi sitä hyvinkin tarkasti. Kylällä jopa uskottiin, että salkku saattaisi paljastaa jonkun salaisuuden Penan kuoltua. Mutta missä on tosiaan tämä salkku jos hän kerran niin tarkkaan kantoi sitä mukanaan?? Paljon puhetta Penasta, mutta vähän näyttöä...ei ihme että hän on syytön! :lol:

Avatar
ReservoirDog
Susikoski
Viestit: 31
Liittynyt: Ti Helmi 15, 2011 4:02 pm

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Viesti Kirjoittaja ReservoirDog »

Täällä on kyselty muumiokuvan perään ja nimimerkki papillon näemmä aikanaan sen postasikin, mutta kuva on sittemmin kadonnut bittiavaruuteen.

Tämä kuva on PPK-kirjasta vuodelta 1974. Se on otettu huonolla kännykkäkameralla, mutta lienee tyhjää parempi. Joku paremman luurin omaava voi tehdä yhteisölle palveluksen ja käydä napsaisemalla paremman photon. Monesta kirjastosta (vähintään varastosta) varmasti tämäkin opus löytyy :)

Kuvaa klikkaamalla päädyt isomman version äärelle.

Kuva

Vastaa Viestiin