Aili Holopaisen surma, Helsinki 1974

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
jarmo.janis
Vic Mackey
Viestit: 1982
Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
Paikkakunta: kaakkois suomi

Re: Aili Holopaisen surma, Helsinki 1974

Viesti Kirjoittaja jarmo.janis »

Ailar kirjoitti:Kyllä minä uskon, että Aili tapettiin ihan siinä kadulla tai vaihtoehtoisesti lähellä olleessa porttikongissa.
Sitä ei varsinaisesti minun tietolähteissäni sanottu, millaiset repeämät Ailin vaatteissa oli, mutta uskon, että ne olivat yhteneväiset sydämeen osuneen pistohaavan kanssa, koska uutisoinnissa yleisesti annettiin käsitys, että Aili oli surmattu siinä kadulla.
Mielestäni myös lyönnin tulosuunta, alhaalta ylöspäin suuntautuen, kertoo siitä, että lyönti on tehty vähän kuin salaa, seisoen Ailin vierellä. Ohikulkijat olisivat saattaneet kiinnittää huomiota, jos surmaaja olisi esim. yläkautta kaaressa lyönyt uhria.
Mietin tuota, että voisiko surmaaja olla peräti lääkäri. Haavaa epäiltiin tehdyksi stiletillä tai sen tapaisella teräaseellä, lisäksi isku oli yhdellä lyönnillä osunut tarkalleen sydämeen.
Lisäys: Jäi kirjoittamatta - Olen usein pohtinut, miksi Aililla oli mukanaan muovikassi, jossa oli violetti naisten hattu. Mistä hän sen oli sunnuntaina hakenut? Hänellä mainittiin olleen myös huivi (en kuitenkaan tiedä, oliko se päähuivi vai hartiahuivi) sekä käsilaukku.
Voitaisko sopia että älä edes yritä kysyä, kun en osaa sitä niin hyvin selittää. Mutta kun yhdistetään 1970 luku ja stiletti sekä mun stereotyyppiset mielikuvat 1970 luvusta (diinarit, punkkarit, hevarit ja glammrock porukat sekä hipit) niin mulle tule mieleen joku teinijengijuttu. Riippuen siitä, kuinka pitkä uhri oli, näen mahdollisena ja jopa uskottavanakin sen että lyönin tullessa alhaalta ylöspäin, tekijä on saattanut olla pienikokoinen. Niin pieni, ettei Aili tai kukaan muukaan ole mitään vastaavaa sen kokoisen taholta osannut odottaa.
Eli harvinaisuus, jonka nimi on lapsi murhaajana (bunkkeri ja tunnelimurhat).

Bias
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1354
Liittynyt: Su Heinä 19, 2009 1:04 pm

Re: Aili Holopaisen surma, Helsinki 1974

Viesti Kirjoittaja Bias »

Peräkylän Maigret kirjoitti:

Leksan sanotaan houkutelleen erään naisen tytärtä HOK:n baarissa kanssaan majataloon 50 markan korvausta vastaan. Rahan nykyarvo lienee saman verran euroissa nykyään (50e). Aika suorasukainen mies tämä Leksa ! :x
Äitini on työskennellyt noinhin aikoihin pienemmällä paikkakunnalla keittiöapulaisena/kylmäkkönä. Hänen kuukausipalkkansa oli 330 markkaa, joten 50 markkaa on varmaan ollut ihan kohtuullinen summa Ailille.
Ei ole syyttömiä. On vain huonosti kuulusteltuja.
Josif Stalin

pikasso
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1414
Liittynyt: Ti Kesä 08, 2010 12:16 am

Re: Aili Holopaisen surma, Helsinki 1974

Viesti Kirjoittaja pikasso »

Taisin löytää sisäkuvan HOK:n baarista.

Toimimaton linkki poistettu
-NILS-


Yritin hetki sitten liittää kuvaa siinä onnistumatta ja liekö edes luvallista, mutta katsokaa linkin takaa.

Raton artikkelissa kerrotaan Aili Holopaisen löytyneen Fredrikinkatu 26 kohdalta. Kuvassa näytetään löytöpaikka, eli ei siis ihan Bulevardin ja Fredan kulmassa ollut. Löytyypi googlemapsilla tuo mahdollinen porttikongikin ihan katunumeron perusteella.

19736
Frank Drebin
Viestit: 388
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 1:19 pm

Re: Aili Holopaisen surma, Helsinki 1974

Viesti Kirjoittaja 19736 »

Ihmettelen vaan sitä että jos puukotus tapahtui kadulla miksei ole silminäkijöitä tekijästä.
Toisaalta tulee mieleeni että voihan tuo aikakausi -70 luku olla sellainen ettei haluttu välttätämättä nähdä eikä puuttua toisten asioihin, edes puukotukseen.
Luettuani Rööperi- kirjan jossa kerrotaan että noilla rööperin kulmilla joita Ailin puukotuskin tapahtui ei nähty eikä kuultu mitään oli sitten kyse puukotuksesta tai ampumisesta.

jarmo.janis
Vic Mackey
Viestit: 1982
Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
Paikkakunta: kaakkois suomi

Re: Aili Holopaisen surma, Helsinki 1974

Viesti Kirjoittaja jarmo.janis »

19736 kirjoitti:Ihmettelen vaan sitä että jos puukotus tapahtui kadulla miksei ole silminäkijöitä tekijästä.
Toisaalta tulee mieleeni että voihan tuo aikakausi -70 luku olla sellainen ettei haluttu välttätämättä nähdä eikä puuttua toisten asioihin, edes puukotukseen.
Luettuani Rööperi- kirjan jossa kerrotaan että noilla rööperin kulmilla joita Ailin puukotuskin tapahtui ei nähty eikä kuultu mitään oli sitten kyse puukotuksesta tai ampumisesta.
Uhrin vammakuvauksen perusteella teko on ollut hyvin nopea. Jos tekijä tai uhri ei ole käyttäytyneet huomiotaherättävästi on erikseen sanotusti silloin, jos puukottaja on henkilö jota ei kovin mielellään sellaisen tekijäksi käsitetä, mahdollisuus siihen ettei todistajat ole tajunneet mitä kävi. Ja koska havaintoja on alettu kysellä vasta liian myöhään ei enää muisteta sellaista mitä aikoinaan ei pantu mieleen. Kyllä mulla kaikesta huolimatta on helsinkiläisistä sellainen näkemys että, erikseensanotusti uhrin ollessa puolustuskyvytön syystä tai toisesta, oltaisiin puukotukseen puututtu tekijän kiinniottoyrityksiin johtavalla tavalla jos riittävän ajoissa oltaisiin huomattu. Alkutilannehan on voinut olla vaikka se, että ekana on pidetty juopon sammumisena, sitten sairauskohtauksena ja vasta viimeiseksi murhana. Ei siinä tekijöiden tuntomerkkejä murhaajan etsintämielessä tsekata.

19736
Frank Drebin
Viestit: 388
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 1:19 pm

Re: Aili Holopaisen surma, Helsinki 1974

Viesti Kirjoittaja 19736 »

Mahtoiko tuo Hokin baari sijaita Albertinkatu 15 jossa Aili poikkesi ennen kohtalokasta tapaamista? Rosvo-hokiksi sitä kutsuttiin. Sai nimensä siitä että rosvot ja poliisit istuivat kahvilla samassa baarissa.

Vastaa Viestiin