Helsingin Oulunkylän sarjamurhaaja 1983-1984
Lähetetty: Ti Tammi 21, 2020 10:46 am
Oulunkylän, tai Patolan sarjamurhaaja oli Helsingissä vuosina 1983-1984 toiminut sarjamurhaaja, joka surmasi kaksi naista, Elsa Argillanderin ja Ulla-Maija Poussun, Oulunkylän urheilupuiston läheisyydessä. Näitä kahta surmaa yhdistivät toisiinsa (1.) alue, jolla teot tapahtuivat, (2.) tekojen ajallinen etäisyys toisiinsa, (3.) tekojen ajankohdat juhlapyhiä edeltäneinä öinä, (4.) tekohetkien olosuhteet, kuten yöaika, (5.) rikosten tekotapa ja toteutustapa, sekä (6.) rikospaikan kunto.
Elsa Argillander, 1.1.1983
Uudenvuodenyönä jälkeen puolenyön, vuoden 1983 ensimmäisillä hetkillä oli 57-vuotias uskovainen leskirouva Elsa Argillander palaamassa linja-autolla numero 64 kotiinsa Hämeentiellä sijainneessa seurakuntatilassa pidetystä herätysliikkeen kokouksesta. Tummatukkainen ja mekkoon ja talvitakkiin pukeutunut 160cm pitkä Argillander jäi pois linja-autosta Oulunkylässä, Käskynhaltijan- ja Siltavoudintien risteyksessä sijainneella pysäkillä, Kesoil-huoltamon kohdalla kello 00.30 ja lähti kävelemään kohti Patolassa Kisällintiellä sijainnutta kotiaan.
Pian hänen jäätyään pois linja-autosta, kun hän oli edennyt urheilukenttien ohi kulkevalle puistotielle, oli hän joutunut väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi. Tekijä oli pahoinpidellyt Elsaa jollakin astalolla, mahdollisesti kivellä, raiskannut Elsan ja kuristanut tämän. Teon jälkeen tekijä oli levitellyt uhrin tavarat eri puolille rikospaikan läheisyyteen, Oulunkylän urheilupuiston maastoon. Tekijä oli myös ottanut mukaansa muistoesineitä.
Seuraavana päivänä puolen päivän jälkeen kaksi lasta löysivät ruumiin Oulunkylän tekojääradan pukusuojan takaa. Ensimmäisenä paikalle tulleet poliisit eivät olleet tutkineet asiaa sen kummemmin, sillä paikalle tulleella vanhemmalla rikostutkijalla oli ollut vuoro loppumassa ja kiire jonnekin. Ruumis oltiin näin ollen lähetetty patologille ennen, kuin mitään tutkimuksia asiassa alettiin tehdä. Seuraavaan vuoroon tulleet tutkijat kävivät vilkaisemassa vainajaa patologin luona ja totesivat samantien Elsan kuolleen henkirikoksen uhrina ja tutkimukset aloitettiin. Seuraavana päivänä omaiset tunnistivat uhrin Elsa Argillanderiksi.
Teon jälkeen poliisi kertoi medialle, että Argillanderin tapauksen ei uskottu liittyvän Susanne Lindholmin, Seija Kekkosen ja Onerva Ketolan tapauksiin, eli niin sanottuihin kellarisurmiin, joiden uskottiin tuossa vaiheessa olevan yhden ja saman tekijän käsialaa.
Myöhemmin Argillanderin surmaan liittyen etsittiin silminnäkijähavaintojen perusteella rotevarakenteista 20-30-vuotiasta miestä.
Samana yönä, kun Elsa Argillander surmattiin, Pakilan Välitalontien rakennustyömaan parakissa hakattiin mies niin pahasti, että hän halvaantui osittain.
Ulla-Maija Poussu, 9.6.1984
Helluntaina 9.6.1984 iltapäivällä kolme naista olivat ulkoiluttamassa koiriaan ulkoilupolulla Helsingin Patolassa lähellä Oulunkylää ja lähellä Tuusulantietä, kun heidän koiransa reagoivat voimakkaasti johonkin pajupusikossa heidän ollessaan noin 150 metrin päässä pohjoisen suunnassa ulkoilupolun ja Kivipadontien liittymäkohdasta. Naiset kävivät tarkastamassa, mikä koiria pusikkoon vetää ja he löysivät sieltä alastoman ja verisen naisen ruumiin, joka oli täynnä ruhjevammoja. Ruumiin löytöajaksi merkattiin 17.50.
Poliisit saapuivat nopeasti paikalle ja alue eristettiin. Uhrille kuuluneita verisiä vaatteita ja tavaroita löydettiin ulkoilupolun varresta 100-300 metrin päästä ruumiin löytöpaikasta. Uhri tunnistettiin pian 31-vuotiaaksi Ulla-Maija Poussuksi. Hänet oltiin pahoinpidelty mahdollisesti kivellä, sekä raiskattu ja kuristettu. Ruumiin löytöpaikka oli alle kilometrin päässä Elsa Argillanderin ruumiin löytöpaikasta. Tekijä oli tälläkin kertaa ottanut mukaansa muistoesineitä.
Ulla-Maija Poussu oli kotoisin Lapista, Posiolta ja hän oli muuttanut Helsinkiin joitain vuosia aikaisemmin. Poussu oli ammatiltaan koneapulainen, mutta hän oli ollut vailla vakituista työtä. Poussu oli elänyt pari viimeistä vuotta asunnottomana ja liikuskellut epämääräisissä porukoissa rantojen ja metsien miesten kanssa. Viime aikoina hän oli liikuskellut Patolan, Itä-Pakilan ja Oulunkylän alueella ja hänen kantapaikkanaan oli toiminut samainen Käskynhaltijan- ja Siltavoudintien risteyksessä sijainnut Kesoil- huoltoasema, jonka kohdalla Elsa Argillander oli noussut linja autosta viimeisenä yönään.
Pitkät tummat hiukset omannut 165cm pitkä Poussu oltiin nähty viimeisen kerran tuona lämpimänä alkukesän yönä kuudennen päivän puolella kello 01.40 kävelemässä Kivipadontien ja Käskynhaltijantien kulmauksessa. Poliisi arveli surman tapahtuneen noin kahden ja kolmen välillä yöllä.
Poussun murhan jälkeen poliisi ilmoitti, että tekijä on psykopaatti, joka saattaa uusia tekonsa. Martti Latikka, joka johti tutkijaryhmää, jonka kontolla olivat niin kaikki kolme kellarisurmaa, kuin myös Elsa Argillanderin ja Ulla-Maija Poussun tapaukset, piti todennäköisenä, että sama henkilö oli surmannut sekä Argillanderin, että Poussun, mutta hän totesi myös, että Argillanderin ja Poussun surmannut henkilö oli kuitenkin eri henkilö, kuin kellarisurmat tehnyt henkilö.
Svenska Ylen vuonna 2015 haastattelema kriminologian professori Kauko Aromaa esitti, että molempien, sekä Argillanderin, että Poussun surmien takana on yksi yhteinen tekijä, sarjamurhaaja.
Tutkimuksissaan poliisi kävi läpi mm. kaikki lähialueilla asuvat tunnetut seksuaalirikolliset ja väkivaltarikolliset. Näiden joukosta tekijää ei kuitenkaan löytynyt. Poliisi teki myös lukuisia tarkistuksia, kuulusteluja ja puhutteluja. Tutkimuksissa tuli jossain vaiheessa seinä vastaan.
Vielä 90-luvulla tapausten aktiiviinen tutkinta aloitettiin uudelleen, tuolloinkin molempia murhia tutkittiin saman tekijän tekeminä, mutta tutkimuksissa ei tuolloinkaan päästy pitkälle. Nyttemmin ei tapausten tiimoilta olla enää kuultu pitkään aikaan yhtään mitään...
Mikäli ajatus sarjamurhaajasta ei miellytä, voitte käydä keskustelua erillisissä Elsa Argillanderin ja Ulla-Maija Poussun murhia käsittelevissä ketjuissa.
Erityiskiitos nimimerkeille Doctor Lecter ja Scythe, joiden postaamaan materiaaliin olen aloituksen pitkälti perustanut, sekä tietysti Murhainfon tiimille, joka on koonnut aiheesta aikoinaan erinomaisen ja yksityiskohtaisen jutun, YKSINÄISEN ELÄMÄN KARMEA LOPPU.
Elsa Argillander, 1.1.1983
Uudenvuodenyönä jälkeen puolenyön, vuoden 1983 ensimmäisillä hetkillä oli 57-vuotias uskovainen leskirouva Elsa Argillander palaamassa linja-autolla numero 64 kotiinsa Hämeentiellä sijainneessa seurakuntatilassa pidetystä herätysliikkeen kokouksesta. Tummatukkainen ja mekkoon ja talvitakkiin pukeutunut 160cm pitkä Argillander jäi pois linja-autosta Oulunkylässä, Käskynhaltijan- ja Siltavoudintien risteyksessä sijainneella pysäkillä, Kesoil-huoltamon kohdalla kello 00.30 ja lähti kävelemään kohti Patolassa Kisällintiellä sijainnutta kotiaan.
Pian hänen jäätyään pois linja-autosta, kun hän oli edennyt urheilukenttien ohi kulkevalle puistotielle, oli hän joutunut väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi. Tekijä oli pahoinpidellyt Elsaa jollakin astalolla, mahdollisesti kivellä, raiskannut Elsan ja kuristanut tämän. Teon jälkeen tekijä oli levitellyt uhrin tavarat eri puolille rikospaikan läheisyyteen, Oulunkylän urheilupuiston maastoon. Tekijä oli myös ottanut mukaansa muistoesineitä.
Seuraavana päivänä puolen päivän jälkeen kaksi lasta löysivät ruumiin Oulunkylän tekojääradan pukusuojan takaa. Ensimmäisenä paikalle tulleet poliisit eivät olleet tutkineet asiaa sen kummemmin, sillä paikalle tulleella vanhemmalla rikostutkijalla oli ollut vuoro loppumassa ja kiire jonnekin. Ruumis oltiin näin ollen lähetetty patologille ennen, kuin mitään tutkimuksia asiassa alettiin tehdä. Seuraavaan vuoroon tulleet tutkijat kävivät vilkaisemassa vainajaa patologin luona ja totesivat samantien Elsan kuolleen henkirikoksen uhrina ja tutkimukset aloitettiin. Seuraavana päivänä omaiset tunnistivat uhrin Elsa Argillanderiksi.
Teon jälkeen poliisi kertoi medialle, että Argillanderin tapauksen ei uskottu liittyvän Susanne Lindholmin, Seija Kekkosen ja Onerva Ketolan tapauksiin, eli niin sanottuihin kellarisurmiin, joiden uskottiin tuossa vaiheessa olevan yhden ja saman tekijän käsialaa.
Myöhemmin Argillanderin surmaan liittyen etsittiin silminnäkijähavaintojen perusteella rotevarakenteista 20-30-vuotiasta miestä.
Samana yönä, kun Elsa Argillander surmattiin, Pakilan Välitalontien rakennustyömaan parakissa hakattiin mies niin pahasti, että hän halvaantui osittain.
Ulla-Maija Poussu, 9.6.1984
Helluntaina 9.6.1984 iltapäivällä kolme naista olivat ulkoiluttamassa koiriaan ulkoilupolulla Helsingin Patolassa lähellä Oulunkylää ja lähellä Tuusulantietä, kun heidän koiransa reagoivat voimakkaasti johonkin pajupusikossa heidän ollessaan noin 150 metrin päässä pohjoisen suunnassa ulkoilupolun ja Kivipadontien liittymäkohdasta. Naiset kävivät tarkastamassa, mikä koiria pusikkoon vetää ja he löysivät sieltä alastoman ja verisen naisen ruumiin, joka oli täynnä ruhjevammoja. Ruumiin löytöajaksi merkattiin 17.50.
Poliisit saapuivat nopeasti paikalle ja alue eristettiin. Uhrille kuuluneita verisiä vaatteita ja tavaroita löydettiin ulkoilupolun varresta 100-300 metrin päästä ruumiin löytöpaikasta. Uhri tunnistettiin pian 31-vuotiaaksi Ulla-Maija Poussuksi. Hänet oltiin pahoinpidelty mahdollisesti kivellä, sekä raiskattu ja kuristettu. Ruumiin löytöpaikka oli alle kilometrin päässä Elsa Argillanderin ruumiin löytöpaikasta. Tekijä oli tälläkin kertaa ottanut mukaansa muistoesineitä.
Ulla-Maija Poussu oli kotoisin Lapista, Posiolta ja hän oli muuttanut Helsinkiin joitain vuosia aikaisemmin. Poussu oli ammatiltaan koneapulainen, mutta hän oli ollut vailla vakituista työtä. Poussu oli elänyt pari viimeistä vuotta asunnottomana ja liikuskellut epämääräisissä porukoissa rantojen ja metsien miesten kanssa. Viime aikoina hän oli liikuskellut Patolan, Itä-Pakilan ja Oulunkylän alueella ja hänen kantapaikkanaan oli toiminut samainen Käskynhaltijan- ja Siltavoudintien risteyksessä sijainnut Kesoil- huoltoasema, jonka kohdalla Elsa Argillander oli noussut linja autosta viimeisenä yönään.
Pitkät tummat hiukset omannut 165cm pitkä Poussu oltiin nähty viimeisen kerran tuona lämpimänä alkukesän yönä kuudennen päivän puolella kello 01.40 kävelemässä Kivipadontien ja Käskynhaltijantien kulmauksessa. Poliisi arveli surman tapahtuneen noin kahden ja kolmen välillä yöllä.
Poussun murhan jälkeen poliisi ilmoitti, että tekijä on psykopaatti, joka saattaa uusia tekonsa. Martti Latikka, joka johti tutkijaryhmää, jonka kontolla olivat niin kaikki kolme kellarisurmaa, kuin myös Elsa Argillanderin ja Ulla-Maija Poussun tapaukset, piti todennäköisenä, että sama henkilö oli surmannut sekä Argillanderin, että Poussun, mutta hän totesi myös, että Argillanderin ja Poussun surmannut henkilö oli kuitenkin eri henkilö, kuin kellarisurmat tehnyt henkilö.
Svenska Ylen vuonna 2015 haastattelema kriminologian professori Kauko Aromaa esitti, että molempien, sekä Argillanderin, että Poussun surmien takana on yksi yhteinen tekijä, sarjamurhaaja.
Tutkimuksissaan poliisi kävi läpi mm. kaikki lähialueilla asuvat tunnetut seksuaalirikolliset ja väkivaltarikolliset. Näiden joukosta tekijää ei kuitenkaan löytynyt. Poliisi teki myös lukuisia tarkistuksia, kuulusteluja ja puhutteluja. Tutkimuksissa tuli jossain vaiheessa seinä vastaan.
Vielä 90-luvulla tapausten aktiiviinen tutkinta aloitettiin uudelleen, tuolloinkin molempia murhia tutkittiin saman tekijän tekeminä, mutta tutkimuksissa ei tuolloinkaan päästy pitkälle. Nyttemmin ei tapausten tiimoilta olla enää kuultu pitkään aikaan yhtään mitään...
Mikäli ajatus sarjamurhaajasta ei miellytä, voitte käydä keskustelua erillisissä Elsa Argillanderin ja Ulla-Maija Poussun murhia käsittelevissä ketjuissa.
Erityiskiitos nimimerkeille Doctor Lecter ja Scythe, joiden postaamaan materiaaliin olen aloituksen pitkälti perustanut, sekä tietysti Murhainfon tiimille, joka on koonnut aiheesta aikoinaan erinomaisen ja yksityiskohtaisen jutun, YKSINÄISEN ELÄMÄN KARMEA LOPPU.