Hartolan murhamysteeri

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
VittoriaVetra
Harjunpää
Viestit: 349
Liittynyt: Su Loka 18, 2015 5:05 pm

Hartolan murhamysteeri

Viesti Kirjoittaja VittoriaVetra »

Tälläinen artikkeli tuli eteeni ja huomasin ettei tätä ole vielä täällä :?


Nelostien varrella sijaitsevan Hartolan tiedetään olevan kunta, joka kutsuu itseään kuningaskunnaksi. Mutta se, mitä kukaan ei tiedä, on ratkaisu murhamysteeriin. Mitä tapahtui Hartolassa 1989?

Vietin kesällä 2019 runsaasti aikaa Hartolassa. Pieni paikkakunta näyttäytyi ensin sympaattisena, kunnes aloin nähdä pintaa syvemmälle. Ei mennyt kauan, kun jo kuulin murhamysteeristä ensimmäisen kerran. Kuulin tarinan, jonka mukaan Tainionvirrasta löydettiin kuollut tyttö 1. syyskuuta vuonna 1989. Kiinnostuin tapauksesta ja aloin kysellä asiasta uteliaana lisää. Huomasin nopeasti, että paikalliset kertovat tapaukseen liittyen jokainen vähän eri tarinaa. Osa on sitä mieltä, että kyseessä oli onnettomuus tai itsemurha. Suurin osa miettii kuitenkin edelleen, että tapaukseen liittyy jotain muutakin. Jotain, mitä poliisi ei aikanaan onnistunut selvittämään.

Mitä enemmän kyselin vanhasta tapauksesta, sitä vähemmän ihmiset halusivat muistella tytön kuolemaa ja siitä tehtyä uutisointia. Vaikka tapauksesta on kulunut jo aikaa, nuoren tytön kohtalo on aikoinaan järkyttänyt pienen paikkakunnan asukkaita syvästi ja jättänyt ihmisiin pysyvän jäljen.

Otin yhteyttä poliisiin. Halusin kuulla lisätietoa vuonna 1989 sattuneesta tapauksesta ja siitä, mitä kuolemantapauksesta virallisesti tiedetään. Mitä poliisiraportissa sanotaan? Minkälaisia asioita tutkinnassa oli noussut esiin? Hartolassa ei ole omaa poliisiasemaa, joten lähetin Hämeen poliisille sähköpostin. Meni viikko ja sain yllättäen puhelun tuntemattomasta numerosta. Soittaja oli rikoskomisario Mikkelin Keskusrikospoliisista. Hän kertoi, että vaikka kyseessä on vanha tapaus, kaikki asiakirjat ovat salaisia, koska tutkintaa ei ole koskaan lopetettu.

Olin siis virallisestikin törmännyt ratkaisemattomaan murhaan tai ainakin kuolemantapaukseen, johon liittyy jotain erikoista. Lähtötilanne oli kiinnostava: pienellä paikkakunnalla liikkuvat synkät huhut teinitytön kuolemasta. Poliisi ei ole ratkaissut tapausta ja asiakirjat ovat salaisia. Mitä Hartolassa on aikoinaan tapahtunut?

Viimeinen havainto

Koska poliisi ei voinut minua auttaa, olen omien tutkimusteni varassa. Lähdin tutustumaan paikkaan, josta tyttö löydettiin. Koskipään kartanoalue ja vieressä virtaava Tainionvirta. Tiedetään, että tyttö oli vieraillut kartanolla viimeisenä iltanaan. Paikka on kaunis, mutta miljöö aiheutti välittömästi kylmiä väreitä. Onko tytön murhaaja kulkenut aikanaan samaa polkua kuin minä nyt?

( Kuva: Vanha Koskipää ja hopeapajut. Tämän kartanon läheltä teinityttö löydettiin.)

(Kuva: Riippusilta ylittää tumman veden. Tainionvirta, Hartola.)

Olen haastatellut paikallisia ja tavoitin jopa miehen, joka aikoinaan oli löytänyt tytön ruumiin vedestä. He kaikki sanovat samaa: tytön kohtaloon liittyy jotain epäilyttävää. Useimpien mukaan tyttö oli ollut aina luonteeltaan iloinen ja positiivinen. Itsemurha ei kenenkään mielestä sovi kuvaan. Aloin kiinnostua tytöstä aina vain enemmän. Kuka hän oli ja mitä hänelle aikoinaan tapahtui? Mikä sai alun perin nuoren tytön tulemaan Koskipään kartanolle myöhään illalla? Tapasiko tyttö jonkun? Oliko hänellä elämässään jotain salattavaa? Jotain, mistä edes vanhemmat tai ystävät eivät olleet tienneet?

Hartola kutsuu itseään Kuningaskunnaksi. Kuningaskunnan keskustasta suuren osan peittää hautausmaa.

Olen viime päivinä saanut viestejä tuntemattomasta numerosta, joissa minua kehotetaan luopumaan jutun tutkinnasta. Otan tämän vahvana osoituksena siitä, että olen päässyt jonkin tärkeän jäljille. En missään nimessä aio lopettaa. Tutkimukseni on vasta alussa.

Teksti ja kuvat: Saana Havas

Liite: https://anna.fi/mainos/hartolan-vaiettu ... 1589905674
Liite:

Toinen artikkeli jonka löysin kyseisestä aiheesta: https://www.voice.fi/viihde/a-192392
vakavabroidi
Jack Taylor
Viestit: 15
Liittynyt: Ti Loka 02, 2018 8:01 pm

Re: Hartolan murhamysteeri

Viesti Kirjoittaja vakavabroidi »

Tuo Annan juttuhan on pelkkä promo dekkarista. Voicen artikkelin pari kappaletta lienee ainoat tähän mysteeriin oikeasti liittyvät kohdat?

"Kirjan tapahtumat sijoittuvat Hartolaan. Paikkaan, jolla on myös aivan oikea, erittäin synkkä salaisuutensa.

- Sain aikoinaan anopiltani lahjaksi helmikorvakorut, jotka anoppi puolestaan oli saanut rippilahjaksi kummisedältään. Kiitin lahjasta ja samalla kysyin, että kuka tämä kummisetä oikein oli, Backman kertaa.

Kävi ilmi, että mies oli menehtynyt epäselvissä olosuhteissa.

- Sain kuulla, että mies oli asunut hienossa kartaossa Hartolassa yhdessä orkideojen ja helmikanojen kanssa. Hänen kuolemansa on kuitenkin mysteeri. Hänet oli kutsuttu joulupäivälliselle, mutta hän ei koskaan saapunut paikalle.

- Sen sijaan hänet löydettiin kolkattuna kartanostaan. Tämä tarina johdatti minut yhteen, Kun kuningas kuolee -dekkarin tapahtumapaikoista, Koskipään kartanoon. Tutkin vanhaa tapausta, toimin kuten päähenkilönikin toimii kirjassa. Astelin hiljaisella riippusillalla ja tuijottelin alla virtaavaa tummaa vettä. Soitin poliisille, mutta kävi ilmi, että juttu on edelleen ratkaisematon eivätkä tutkintapaperit siksi ole julkisia. Kyseinen kuolemantapaus jäi ikuiseksi mysteeriksi ja luovuin totuuden metsästämisestä, mutta miljöönä Hartolan kuningaskunta Koskipään kartanoineen jäi tarinan pääosaan, Backman kertoo. "
Chikatilo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1517
Liittynyt: Ke Huhti 27, 2011 12:06 am

Re: Hartolan murhamysteeri

Viesti Kirjoittaja Chikatilo »

Museoharrastajia molemmat. :D
Kaikki sanomassa esitetty on mielikuvituksen tuotetta eikä sillä ole yhteyttä todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin. Mahdolliset samankaltaisuudet ovat pelkkää sattumaa. Kirjoittaja on poliittisesti täysin korrekti.
Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4667
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Hartolan murhamysteeri

Viesti Kirjoittaja dazu »

Kyllä tämä alkuperäinen, kirjailijan muusana toiminut kummisetä-tapaus löytyy Murhainfosta, tässä tekstiä "henkirikokset kartalla" -palvelusta:

Hårdh, Axel Alexander
s. 3.8.1887
Surmattiin 25.12.1971 Hartolassa, Vanha-Koskipään kartanossa

Hartolan kunnan emeritus piirieläinlääkäri Axel Hårdh murhattiin kotonaan Vanha-Koskipäässä. Hän oli käynyt ruokkimassa hanhia, kun hänet kotiin saavuttuaan surmattiin.
Joutunut mahdollisesti murtovarkaiden yllättämäksi.

https://www.google.com/maps/d/viewer?mi ... 562493&z=9
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden
L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3073
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Hartolan murhamysteeri

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

dazu kirjoitti: Ti Touko 26, 2020 4:20 am Kyllä tämä alkuperäinen, kirjailijan muusana toiminut kummisetä-tapaus löytyy Murhainfosta, tässä tekstiä "henkirikokset kartalla" -palvelusta:

Hårdh, Axel Alexander
s. 3.8.1887
Surmattiin 25.12.1971 Hartolassa, Vanha-Koskipään kartanossa

Hartolan kunnan emeritus piirieläinlääkäri Axel Hårdh murhattiin kotonaan Vanha-Koskipäässä. Hän oli käynyt ruokkimassa hanhia, kun hänet kotiin saavuttuaan surmattiin.
Joutunut mahdollisesti murtovarkaiden yllättämäksi.

https://www.google.com/maps/d/viewer?mi ... 562493&z=9
Murhaahan tuosta ei saa millään. Pahoinpitelynä sitä aikoinaan tutkittiin, tosin vallan KRP:n toimesta, mikä ei tuolloin ollut isokaan ihme jos paikallisilla meni sormi suuhun.
Itse en pitäisi ihmeenä, vaikka joku paikallinen Justiina olisi vetäissyt Axelia koteloon, vanhalla vemputtajalla kun oli omia omituisia tapojaan.
Axel tykkäsi esimerkiksi lämpimään vuodenaikaan kekkuloida ulkosalla pyjamassa ja väijyä sopivaa uhria. Tällaisen naisimmeisen mentyä kylän kauppaan, Axel raapaisi pikaisesti housut jalastaan ja kiiruhti munasillaan kauppaan, kysyen viattomana uutta kuminauhaa kainalossa pitämiinsä pyjamanhousuihin.
Mainittu Axelin kuolinpäivä pitää paikkansa, muu vaikuttaakin olevan vähän niin ja näin.
Axelin pahoinpitely tapahtui jo 19.12.1971, ja henki hänestä erkani Jyväskylän keskussairaalassa mainittuna päivänä 25.12.1971. Useissa lähteissä kuolinpaikaksi kylläkin mainitaan koti tai Hartola.
HS 17.01.1972 Axel Hårdh Hartola.jpg
HS 17.01.1972 Axel Hårdh Hartola.jpg (49.27 KiB) Katsottu 5786 kertaa
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2111
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Hartolan murhamysteeri

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Hartolan murhamysteeri ei ole ollut aivan niin unohdettu tapaus, kuin yleisesti otaksutaan.Monet lehdet kirjoittivat siitä kattavasti jo 1970-luvulla, myös myöhemmin.Aizerin kanssa oli kauan sitten puhetta tästä Koskipään kartanon surmasta jossain muussa yhteydessä.

Tässä Alibi-lehden juttu vuodelta 1980:

Kuva
Kuva
Kuva
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty
Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2111
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Hartolan murhamysteeri

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Kävin välillä kurlaamassa tuolla Pub Prinsonin puolella. Hiljaista oli kuin huopatossutehtaassa. Luultavasti Dazun jäljiltä löytyi pöydästä puolityhjä Johnnie Walker-pullo.Toisaalta, samasta pöydästä löytyi myös viehättävä ja somasti koristeltu pahvikukka-asetelma, joka saattaisi
viitata maija turjukan tai kakkosurpon suuntaan. Molemmat muistamme hyvän whiskyn ystävinä!

Seura-lehti joulukuussa 1977: Tunsiko tohtori Hårdh murhaajansa?

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty
Vastaa Viestiin