Kuolemaan johtanut pahoinpitely Helsingin Kaivopuistossa 4.-5.7.2020

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
Jenku
Nikke Knakkertton
Viestit: 197
Liittynyt: Su Syys 01, 2019 3:03 pm

Re: Kuolemaan johtanut pahoinpitely Helsingin Kaivopuistossa 4.-5.7.2020

Viesti Kirjoittaja Jenku »

Ahtojää kirjoitti:
To Tammi 27, 2022 7:17 pm
Poliisin tutkinnassa ei voitu osoittaa, kenen isku johti nuoren miehen kuolemaan. Siksi tapaus ei edennyt syyttäjälle kuolemantuottamuksena.
Siis hetkinen, miksi pitää tietää tarkalleen kenen isku johti kuolemaan? Oliko tässä kolme yksittäistapausta hakkaamassa nuorta samaan aikaan?

Koskelan teinisurmasta tuomittiin kolme ihmistä murhasta, vaikka tuskin siinäkään tiedettiin tarkalleen, kenen isku oli aiheuttanut eniten vahinkoa.

Rikoslain 5 luvun 3 pykälä:
Rikoskumppanuus
Jos kaksi tai useammat ovat yhdessä tehneet tahallisen rikoksen, rangaistaan kutakin rikoksen tekijänä.
Mut Koskelassakin A sai pisimmän tuomion, koska kohdisti rajuinta väkivaltaa ja H pienimmän koska kohdisti vähiten (mihin en usko, mutta... Minkä teet). Eli sillä oli kyllä väliä kuka teki eniten tuomion pituudessa, mutta tosiaan sama syyte kaikille. Väkivaltaa oli käytetty niin helvetisti ettei voinut erottaa mikä se lopulta oli, katottiin vaan et H:n kaksi lyöntiä ei ainakaan olisi aiheuttaneet kuolemaa joten hänelle vähiten yms.
Outoa on, että tuo kuolemantuottamus ei mennyt läpi.

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Kuolemaan johtanut pahoinpitely Helsingin Kaivopuistossa 4.-5.7.2020

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Kaivohuoneen joukkotappelu oikeudessa: Osaa tekijöistä ei saatu selville, yksi nuorukainen kuoli vammoihinsa – MTV seuraa oikeudenkäyntiä
Helsingin käräjäoikeus alkaa puida ravintola Kaivohuoneen joukkotappelua. MTV Uutiset seuraa oikeudenkäyntiä paikan päällä.

Nuoren miehen kuolemaan johtaneet väkivaltaisuudet poikivat kolmelle nuorelle ulkomaalaistaustaiselle miehelle syytteet pahoinpitelyistä.

Poliisi on tutkinut asiassa myös kuolemantuottamusta, mutta esitutkinnassa ei ole saatu selville, kuka uhrin kuoleman tarkalleen aiheutti.

Syytteet pahoinpitelyistä nostettiin alkuvuodesta. Kuolemantuottamuksen osalta juttu on edelleen poliisin tutkittavana, ja asiaa tultaneen käsittelemään oikeudessa mahdollisesti myöhemmin. Oikeudessa ei siis tänään pohdita sitä, kuka on syyllinen nuorukaisen kuolemaan.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rav ... #gs.9a5xcc

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Kuolemaan johtanut pahoinpitely Helsingin Kaivopuistossa 4.-5.7.2020

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Kaivohuoneen joukkotappelu oikeudessa: Osaa tekijöistä ei saatu selville, yksi nuorukainen kuoli vammoihinsa

...
Väkivaltaisuudet Helsingin ravintola Kaivohuoneella heinäkuussa 2020 johtivat nuoren miehen kuolemaan. Poliisi ei kuitenkaan ole saanut selville, kuka nuorukaisen kuoleman aiheutti.

Oikeudessa syytettynä on kolme ulkomaalaistaustaista miestä, jotka syyttäjän käsityksen mukaan osallistuivat tappeluun joltain osin. Heitä ei kuitenkaan syytetä osallisuudesta tappelussa kuolleen nuoren miehen kuolemaan.

Sen sijaan kaikkia kolmea syytetään pahoinpitelystä. Yksi oli tapahtumien aikaan alaikäinen, joten hänen osaltaan syytteenä on pahoinpitely nuorena henkilönä.

Yksi miehistä aloitti syytteen mukaan koko joukkotappeluun johtaneen tapahtumaketjun lyömällä yhtä asianomistajista kasvoihin ravintolan narikkatilassa ilman syytä.

Oikeudessa on tähän mennessä selvinnyt, että joukkotappelussa oli lopulta osallisina useampia henkilöitä, joiden henkilöllisyyttä ei ole vieläkään saatu selville.

Syytteet pahoinpitelyistä nostettiin alkuvuodesta. Kuolemantuottamuksen osalta juttu on edelleen poliisin tutkittavana, ja asiaa tultaneen käsittelemään oikeudessa mahdollisesti myöhemmin.

Oikeudessa ei siis tänään pohdita sitä, kuka on syyllinen nuorukaisen kuolemaan, ja mahdollisessa kuolemantuottamusoikeudenkäynnissä vastaajatkin voivat olla erit.

Käräjäoikeus antaa tuomion pahoinpitelyjen osalta syyskuun alkupuolella.
9.14: Yksi jutun vastaajista on saapunut oikeudenkäyntiin vankilasta, sillä mies on vankilassa suorittamassa aiempaa rikostuomiotaan.

9.30: Kaikki vastaajat ovat nyt paikalla. Oikeudenkäynti alkaa. Pahoinpitelystä syytettynä on kolme nuorta ulkomaalaistaustaista miestä. Asianomistajina on paikalla kaksi nuorta miestä.

9.35: Syyttäjä luki syytteet kolmelle vastaajalle.

Syytekohtia on kolme, kaikki pahoinpitelyitä.
- Syytteiden mukaan kolme miehistä teki väkivaltaa jutun asianomistajille.
- Ensimmäisen syytteen mukaan toista asianomistajaa vastaan kohdistettuun väkivaltaan osallistui myös tuntemattomaksi jääneitä henkilöitä.
- Poliisi ei siis esitutkinnassa saanut selville kaikkien epäiltyjen henkilöllisyyttä.
- Syytteiden mukaan asianomistajia muun muassa lyötiin kasvoihin ja toista asianomistajista myös potkittiin päähän ja vartaloon.
- Yksi syytetyistä oli tekojen aikaan alaikäinen, joten häntä syytetään pahoinpitelystä nuorena henkilönä.

9.42: Syyttäjä vaatii kahdelle miehistä ehdollista vankeutta ja alaikäisenä tapahtumiin syyttäjän mukaan osallistuneelle miehelle sakkorangaistusta.

9.46: Kaikki kolme syytettyä miestä kiistävät syyllistyneensä rikokseen.

Kaikki miehet myöntävät olleensa ravintola Kaivohuoneella viettämässä iltaa tapahtumapäivänä. He kuitenkin kiistävät, että olisivat tehneet mitään väkivaltaa asianomistajia kohtaan.

9.55: Nuorin syytetyistä, eli mies, joka oli tapahtumien aikaan alaikäinen, vetoaa oikeudessa siihen, että hän oli ilmoittautunut poliisille heti, kun oli nähnyt oman kuvansa iltapäivälehdissä.
- Poliisi etsi joukkotappelusta epäiltyjä vuonna 2020 välittämällä miesten kuvat medialle.
- Miehen avustaja mainitsi myös, ettei nuorukainen ole enää epäiltynä tappelun seurauksena kuolleen miehen kuolemantuottamusasiassa, jota poliisi yhä tutkii.

Nuoren miehen avustaja kertoo, että nuorukainen ei osallistunut millään tavalla tappeluun, vaikka olikin tapahtumien aikaan paikalla ravintolassa.

10.10: Toinen asianomistajista kertoo, että koko väkivaltatilanne alkoi ravintola Kaivohuoneen narikassa, kun joku löi häntä päähän ilman syytä.

Mies kertoi, että oli yrittänyt selvittää asiaa ravintolan ulkopuolella lyöjän ja tämän kaverin kanssa, mutta paikalle oli tullut lisää porukkaa, ja häntä oli alettu sen jälkeen lyödä ja potkia.
- Mies kertoo, että myös kaksi hänen kaveriaan pahoinpideltiin. Toinen heistä oli nuori mies, joka kuoli väkivallan seurauksena.
- Mies kertoo, ettei hänelle selvinnyt tilanteessa mitään syytä sille, miksi heille kolmelle tehtiin väkivaltaa.

10.21: Syyttäjä esittelee nyt valvontakameravideoita ja pyytää äsken lausunnon antanutta asianomistajaa kertomaan, keitä videolla näkyy.

Nuoren miehen mukaan ravintolan tuulikaapissa olleeseen valvontakameraan tallentuivat häntä narikassa lyönyt mies sekä tämän kaveri.

11.23: Nyt oikeudessa on äänessä toinen asianomistajista, joka sai myös osansa väkivallasta heinäkuussa 2020. Miestä muun muassa puskettiin päällä ja potkaistiin ylävartaloon.

11.33: Kertauksen vuoksi sanottakoot, että tänään oikeudessa ovat syytettynä mies, jonka syytetään aloittaneen koko joukkotappeluun johtaneen välikohtauksen ravintola Kaivohuoneen narikassa.

Syytteen mukaan mies löi toiseen seurueeseen kuulunutta ja itselleen entuudestaan tuntematonta miestä kasvoihin syyttä. Lyöty mies on asianomistajana oikeusjutussa.
- Tilanteen selvittely jatkui ravintolan ulkopuolella, missä asianomistajan kimppuun hyökkäsi suurempi porukka pahoinpitelijöitä, joista kaikkia ei ole onnistuttu tunnistamaan.
- Tämän nuoren miehen lisäksi oikeudessa on syytettynä kaksi muuta nuorukaista, joita niin ikään syytetään pahoinpitelystä.
- Toinen miestä löi syyttäjän mukaan aiemmin mainittua asianomistajista kerran kasvoihin. Tämä lyönti tuli syyttäjän mukaan tilanteessa, jossa asianomistaja oli välikohtauksen jälkeen yrittänyt selvittää, kuka häntä oli pahoinpidellyt.
- Kolmas syytetyistä on puolestaan syytettynä toisen asianomistajan pahoinpitelystä. Syytteen mukaan mies puski asianomistajaa päällä ja potkaisi tätä ylävartaloon.
- Kaikki syytetyt ovat kiistäneet syytteet ja kiistäneet tehneensä asianomistajille väkivaltaa.

11.54: Nyt kuultavan asianomistajan mukaan koko "hässäkässä", eli joukkotappelussa oli osallisena noin 10-20 ihmistä. Tänään oikeudessa syytettynä on siis vain kolme nuorukaista.

12.52: Mies kertoo, ettei tiedä, miten hänet on kytketty joukkotappeluun. Hän kertoo, ettei tunne hänen kanssaan syytettynä olevia henkilöitä.

Mies kertoo, että sen sijaan häntä itseään lyötiin ravintolaillan aikana niin, että hän sai mustan silmän. Hänen mukaansa tämä tilanne ei kuitenkaan liity joukkotappeluun. Mies ihmettelee, miten hänet on liitetty syytteissä kuvattuihin tapahtumiin.

13.11: Nyt kuultavana on toinen syytetyistä, jonka syytetään lyöneen asianomistajaa kerran nyrkillä kasvoihin. Äsken kuultu mies oli nuorukainen, jonka syytetään aloittaneen joukkotappeluun johtaneet tapahtumat.

Myös nyt kuultava mies siis kiistää liittyvänsä joukkotappeluun yhtään mitenkään. Hän kiistää tuntevansa kanssasyytettyjään laisinkaan. Mies kertoo, että oli tapahtumien aikaan kahden naispuolisen kaverinsa kanssa.

13.15: Syyttäjä kysyy mieheltä, miten hän kommentoi sitä, että kaksi asianomistajaa on kertonut hänen tuntomerkkeihinsä sopivan miehen tehneen väkivaltaa toiselle asianomistajalle. Mies kiistää.

13.28: Kaikki osapuolet on nyt kuultu yhtä vastaajaa lukuun ottamatta. Hän ei halunnut tulla asiassa kuulluksi, kertomansa mukaan siksi, ettei tiedä tapahtuneesta mitään.

Seuraavaksi asiassa kuullaan todistajaa. Kyse on toisen asianomistajan sukulaisesta.

13.37: Todistajan mukaan ravintolassa oli koko illan ajan aika "levoton meininki".

Todistaja kertoo, miten narikkajonossa joku heidän takana ollut henkilö löi hänen seurassaan ollutta sukulaista.

Miehen mukaan lyöjä oli kysynyt "mitä sanoit", mutta ei ollut odottanut vastausta, vaan lyönyt hänen sukulaistaan suoraa kasvoihin. Syy miehen käytökselle ei selvinnyt. Miehen mukaan hän oli puhunut sukulaisensa kanssa niitä näitä.

Mies ei osaa nimetä tekijöitä sen enempää, kuin että kyse oli tummaihoisista ja tummiin pukeutuneista henkilöistä.

14.12: Asianomistajien loppulausunnot myötäilivät syyttäjän näkemystä vahvasti.

Vastaajien loppulausunnot tiivistävät sen, mikä jo oikeudenkäynnin alkupuolella heidän puoleltaan todettiin: Nuorukaiset kiistävät tehneensä mitään väkivaltaa. Kyse on vastaajien mukaan tässä asiassa siitä, pystytäänkö heidän sanoa syyllistyneen tekoihin sen näytön perusteella, mitä oikeudessa on esitetty.

Yhden vastaajan avustaja kiinnittää huomiota siihen, että osalliset ovat tapahtumien aikaan nauttineet alkoholia. Puolustuksen mukaan tämä tulee ottaa huomioon, kun pohditaan osallisten kertomusten luotettavuutta ja täsmällisyyttä.

14.22: Koko tapahtumasarjan käynnistämisestä syytetty, eli narikkatilassa asianomistajan lyömisestä syytetty mies vetoaa loppulausunnossaan siihen, ettei kukaan oikeudessa kuultu henkilö ole kyennyt selvästi varmistamaan, että nuorukainen olisi osallistunut asianomistajan pahoinpitelyyn ravintolan ulkopuolella, kuten syytteessä väitetään.

Oikeudessa katsottiin muun muassa valvontakameravideo ravintolasta tapahtuma-aikaan poistuneista henkilöistä. Puolustuksen asianajaja kiinnitti huomiota siihen, ettei mies edes näkynyt ravintolasta poistuvien henkilöiden joukossa.

Vastaaja kiistää myös narikassa tapahtuneen väkivallan. Puolustuksen mukaan on mahdollista, että joku muu on lyönyt asianomistajaa narikassa. Paikalla on ollut tapahtuma-aikaan suuri määrä ihmisiä, kuten myös ravintolan ulkopuolella.

Aiemmin: Tästä on kyse:
* Nuoren miehen väkivaltaiseen kuolemaan johtaneet tapahtumat saivat alkunsa baarin narikassa, Helsingin ravintola Kaivohuoneella heinäkuussa 2020.
* Uhrin seurue oli ollut poistumassa ravintolasta valomerkin jälkeen, kun entuudestaan tuntematon mies oli lyönyt yhtä seurueen jäsenistä ilman syytä.
* Lyöjä oli osa ulkomaalaistaustaisten miesten porukkaa, joka jatkoi toisen miesseurueen haastamista ravintolan ulkopuolella, vaikka nämä yrittivät poistua paikalta.
* Toinen seurue lähti paikalta, mutta hetkeä myöhemmin seurueen jäsenet huomasivat, että ulkomaalaistaustaiset miehet löivät ja potkivat yhtä heidän seurassaan ollutta miestä noin 50 metrin päässä ravintolan ulko-ovesta, vasemmalla puolella, poliisin tiedotteessa kerrottiin tapahtumien jälkeen.
* Poliisin mukaan uhrin seurassa olleet miehet olivat yrittäneet mennä väliin, mutta pahoinpitelijät estelivät heitä. Lisäksi ainakin yhtä miestä oli pahoinpidelty, kun hän oli yrittänyt mennä väliin.
* Useampi osallisista sai vammoja, ja yksi pahoinpidellyistä menehtyi seuraavana yönä.
* Seurueet eivät tunteneet toisiaan ennalta.
* Epäiltyjä ei saatu heti kiinni, ja poliisi julkaisi esitutkinnassa kuvat epäillyistä pahoinpitelijöistä, jotta näistä saataisiin vihjeitä.
* Esitutkintavaiheessa epäiltyjä oli viisi, mutta syytteet nostettiin vain kolmea vastaan.
Enemmän täällä: mtvuutiset.fi
16.8.2022 viimeisin päivitys 14:40
Yksi oli tapahtumien aikaan alaikäinen
Oliko? Sellainen 17-vuotias, joka voi todistaa ikänsä? Kuten se avoimesti pääministeri Juha Sipilää (kesk) kusettanut ja tälle nauranut henkilö?
Mies kertoo, ettei hänelle selvinnyt tilanteessa mitään syytä sille, miksi heille kolmelle tehtiin väkivaltaa.
Jotenkin niin naiivia, etteivät tiedä, että heille tehtiin väkivaltaa siksi, että he olivat suomalaisia.

ja...
Miehen mukaan lyöjä oli kysynyt "mitä sanoit", mutta ei ollut odottanut vastausta, vaan lyönyt hänen sukulaistaan suoraa kasvoihin. Syy miehen käytökselle ei selvinnyt.
Miestä lyötiin siksi, että hän oli suomalainen.

Outoa, että edelleenkään ei muka tiedetä syytä, vaan lähinnä hämmästellään ja kummastellaan, että kui se nyt minuu löi. Paljon on suomipojilla vielä oppimista kuinka menetellä kun ählämi hakeutuu samaan tilaan.
Poliisin mukaan uhrin seurassa olleet miehet olivat yrittäneet mennä väliin, mutta pahoinpitelijät estelivät heitä.
Yksi suomalainen vastaa kymmentä... No, se oli silloin joskus.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Masteri
Nikke Knakkertton
Viestit: 152
Liittynyt: To Syys 12, 2019 8:12 pm

Re: Kuolemaan johtanut pahoinpitely Helsingin Kaivopuistossa 4.-5.7.2020

Viesti Kirjoittaja Masteri »

Ainakin ennen ja vieläkin laissa sanotaan, että rikoskumppaneita rangaistaan kaikkia samasta rikoksesta eli tässä tapauksessa törkeä pahoinpitely ja kuolemantuottamus. Mitä muuten alaikäinen teki ravintolassa? Vai onko suojavärin omistajille eri säännöt?

Tätä muuten ihmettelin jo silloin, kun näitä pyytämättä tulleita alaikäisiä tuli maahan. Heille maksettiin myös ns. diskorahaa, tuskin kuitenkaan limudiskoon.

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Kuolemaan johtanut pahoinpitely Helsingin Kaivopuistossa 4.-5.7.2020

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Kun kaikki on syyttöminä, niin voisi sentään avata tapahtumien kulkua kertomalla, esim. Seurueen 1 jäsen 1 kertoo näin, ja seurueen 2 jäsen 1 kertoo näin, jne. jne.

nyt kun kaikki ovat vain sekamelskaa, niin mistään ei voi tietää ketkä kuuluvat mihinkään porukkaan.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

Iknow
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: To Elo 18, 2022 7:24 am

Re: Kuolemaan johtanut pahoinpitely Helsingin Kaivopuistossa 4.-5.7.2020

Viesti Kirjoittaja Iknow »

Syytteessä olivat Ahmed Mohamed, Mahad Abdrisaag Abdirahim, sekä Mohamed Abubakar Isse, kaikki somaleja.

Ensimmäinen tunnetaan myös Mr Oh Really räppärinä, mm yeboyah ja muutama muu on esiintynyt kyseisen somalirikollisen kanssa. Hänet tuotiin oikeudenkäyntiin poliisin saattelemana ja hänen kohdallaan oikeudenkäynti jatkui myös seuraavana päivänä. Oikeiden puheenjohtajan mukaan ryöstöjä käsittelyssä seuraavana päivänä. Hän oli myös osallisena mm Tapanilan joukkoraiskauksessa, josta rikoksesta sai alennusta, koska hänen kuva julkaistiin. Ahmed kielsi kaikki syytteet ja väitti vaan istuneensa kaverinsa kanssa Kaivohuoneen ulkopuolella aidalla ja seuranneensa pahoinpitelyjä kauempana.

Mahad Abdrisaag Abdirahim aloitti koko tapahtuman lyömällä yhtä suomalaisporukkaan kuuluvaa poikaa nyrkillä kasvoihin narikassa. Tilanne jatkui ulkopuolella, kun tämä suomalainen meni kysymään toiselta somalilta, kuka se lyöjä oli ja miksi löi.
Tämä toinen somali oli tuo em Ahmed ja hän kavereinensa alkoivat pahoinpitelemään tätä suomalaista poikaa.
Mahad Abdirahim osallistui tähän pahoinpitelyyn muiden somalien kanssa. Mahad Abdirahim kielsi kaikki syytökset, vaikkakin hänen tunnistaminen oli 100% vakuuttava. Ko somalilla oli päällään paita, jossa silmien kuva etupuolella, lisäksi kulmakarvojen välissä on iso luomi, jonka nämä elossa olevat uhrit olivat jo esiluulusteluissa maininneet.

Siinä vaiheessa tilannetta somaleja ja mahdollisesti muitakin muslimeja oli paikalla jo lähemmäs parikymmentä. Pahoinpidellyksi tuli 4 suomalaispoikaa. Viimeksi mainittu somali Isse on huomattavan pitkä ja poikkeuksellisen laiha, sanoisin luihu ja kapeakasvoinen. Hän piilotteli kasvojaan oikeudenkäynnissä, näin sen naaman kuitenkin. Tällä hetkellä hiukset olivat jollain letti tai rasta tyyppisellä virityksellä päätä myöten. Häntä syytetään tässä kolmannen suomalaispojan pahoinpitelystä. Tämä poika oli yrittänyt mennä rauhoittelemaan tilannetta ja auttamaan kavereitaan. Isse puski päällään suomalaispoikaa kasvoihin niin lujaa, että tajunta hämärtyi. Perään tuli vielä potku rintaan.

Tuon tilanteen jälkeen suht pian poliisit alkoivat valua paikalle ja somput lähtivät karkuun.

Kaikki kunniakansalaiset kielsivät syytteet ja väittivät etteivät edes tunne toisiaan. Tuohan on tosi uskottavaa, eihän somput pidä mitään yhteyttä täällä Suomessa toisiinsa. Somputhan ovat integroituneet niin täydellisesti tänne ja yhdessä meidän suomalaisten kanssa viettävät kivoja pelihetkiä.

Tuomiot tulevat 7.9. Ahmedilla tosiaan oikeudenkäynti vielä kesken, mutta hänelle haettiin yhdyskuntapalvelua. Koko tappelun aloittaneelle haettiin sakkoa, mutta ilokseni syyttäjä hakikin hänelle 5 kk ehdonalaista. Kolmas luihu oli alaikäinen(? Miksi sisällä Kaivolla, antakaa kaivolle palautetta!) ja hänelle haetaan nuorena henkilönä sakkoja. Kahdella jälkimmäisellä ei ollut tapahtumahetkellä vielä rikosrekisteriä, sen jälkeen on kyllä tullut muitakin sattumuksia pelihetkien seurauksena.

kainalosauva
Scooby-Doo
Viestit: 28
Liittynyt: Su Elo 07, 2011 1:49 am

Re: Kuolemaan johtanut pahoinpitely Helsingin Kaivopuistossa 4.-5.7.2020

Viesti Kirjoittaja kainalosauva »

Iknow kirjoitti:
Pe Elo 19, 2022 8:16 am

Tällaiset tuomiot vie kyllä viimeisenkin uskottavuuden koko järjestelmästä. Tämähän oikein kehottaa keppostelemaan porukalla, kun ei ketään voi tuomitsee kuitenkaan.

Avatar
KokenutMies
Nikke Knakkertton
Viestit: 192
Liittynyt: Pe Tammi 01, 2021 4:07 pm

Re: Kuolemaan johtanut pahoinpitely Helsingin Kaivopuistossa 4.-5.7.2020

Viesti Kirjoittaja KokenutMies »

Keskustelin tapauksesta yhden omaisen kanssa ja he (uhrit ja omaiset) pitävät motiivia rasismina, koska väkivalta kohdistui ilman syytä kantaväestöä edustaviin nuoriin miehiin. Yksi uhreista on kärsinyt terveysongelmista vielä kaksivuotta teon jälkeen. Toisin kuin voisi kuvitella, niin uhrit joutuvat pelkäämään, että mamut kohdistavat heihin väkivaltaa, kun ovat nostaneet asiasta rikosjutun. Yksi omainen oli lähestynyt sisäministeriä kysymyksellä, että miksi tekijöiden kuvia ei julkaistu nopeammin, koska uhrit olivat tunnistaneet tekijät jo heti tapahtuman jälkeen. Tämä Vihreiden ministeri ei vastannut omaisen kysymykseen. He ovat vihaisia ja tuntevat järjestelmän pettäneen heidät. Miltä Taposesta mahtaa tuntua?

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Kuolemaan johtanut pahoinpitely Helsingin Kaivopuistossa 4.-5.7.2020

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi tänään kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta miestä sakkorangaistuksiin heinäkuussa 2020 ravintola Kaivohuoneella tapahtuneesta joukkotappelusta. Joukkotappelun seurauksena kuoli nuori mies, joka oli saanut iskuja päähänsä.

Mies menehtyi noin päivä väkivallantekojen jälkeen. Ketään ei kuitenkaan ole saatu oikeuteen vastaamaan nuoren miehen kuolemasta eikä tänään tuomittuja miehiä syytetty muusta kuin pahoinpitelystä. Heitä ei siis syytetty uhrin kuolemasta.

Asianomistajina nyt käsitellyssä jutussa oli kaksi nuorta miestä, jotka saivat lievempiä iskuja joukkotappelun tuoksinassa.

Oikeus tuomitsi 21-vuotiaan miehen pahoinpitelystä 60 päiväsakkoon ja 19-vuotiaan miehen nuorena henkilönä tehdystä pahoinpitelystä 50 päiväsakkoon. 19-vuotias mies oli teon aikaan vielä alaikäinen.
Syyttäjä vaati kahdelle miehistä ehdollista vankeutta ja alaikäisenä tapahtumiin osallistuneelle miehelle sakkorangaistusta.
Oikeus hylkäsi 23-vuotiaan miehen osalta syytteen pahoinpitelystä Kaivohuoneella. Hänet kuitenkin tuomittiin keväällä 2021 tapahtuneista lievästä petoksesta, kahdesta ryöstöstä ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta yhteiseen 7 kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Oikeudenkäynnin myötä selvisi, että poliisi ei ole saanut selville kaikkien paikalla olleiden henkilöiden henkilöllisyyksiä, eikä myöskään sitä, kenen iskun seurauksena nuori mies lopulta menehtyi. Siksi asiaa ei voida puida oikeudessa.

Nuoren miehen kuolemaa tai siihen johtaneita tapahtumia ei siis ole käsitelty oikeudessa lainkaan.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kak ... #gs.bjzxry

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Kuolemaan johtanut pahoinpitely Helsingin Kaivopuistossa 4.-5.7.2020

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Mtv:n seitsemän uutisissa on videokuvaa kahdesta "kiinni jääneestä" tekijästä: https://www.mtv.fi/sarja/seitseman-uuti ... 00-1640803

Kuvakaappaukset videolta:
Seitsemän uutiset Keskiviikko 7.9. klo 19 00 #1.jpg
Seitsemän uutiset Keskiviikko 7.9. klo 19 00 #1.jpg (109.64 KiB) Katsottu 3209 kertaa
Seitsemän uutiset Keskiviikko 7.9. klo 19 00 #2.jpg
Seitsemän uutiset Keskiviikko 7.9. klo 19 00 #2.jpg (63.74 KiB) Katsottu 3209 kertaa

Kovin ovat ujoa poikaa kameroiden edessä.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

palitaani
Scooby-Doo
Viestit: 22
Liittynyt: Pe Syys 17, 2021 5:43 pm

Re: Kuolemaan johtanut pahoinpitely Helsingin Kaivopuistossa 4.-5.7.2020

Viesti Kirjoittaja palitaani »

John Kimble kirjoitti:
Ke Syys 07, 2022 8:42 pm
Mtv:n seitsemän uutisissa on videokuvaa kahdesta "kiinni jääneestä" tekijästä: https://www.mtv.fi/sarja/seitseman-uuti ... 00-1640803

Kuvakaappaukset videolta:

Seitsemän uutiset Keskiviikko 7.9. klo 19 00 #1.jpg

Seitsemän uutiset Keskiviikko 7.9. klo 19 00 #2.jpg

Kovin ovat ujoa poikaa kameroiden edessä.
Kun tuomio on näin olematon, niin nyt nämät pitää lähettää takaisin Somaliaan kaikessa hiljausuudessa. Ei Suomi tarvitse tuollaisia rikollisia tänne lusmuamaan kun omastakin takaa on. Miksi tullaan tänne sekoileen kun heillä omassa maassa on tarpeeksi väkivaltaa.
Näitten osalta sama jatkuu ja leveillään..pääsivät kuin koira veräjästä. Paras lähettää takaisin Somaleihin ettei tule samanlaista Kuin Ruotsissa.

Avatar
jukuripää
Christopher Lorenzo
Viestit: 1598
Liittynyt: Pe Loka 05, 2012 6:30 am
Paikkakunta: Nyhtänköljä

Re: Kuolemaan johtanut pahoinpitely Helsingin Kaivopuistossa 4.-5.7.2020

Viesti Kirjoittaja jukuripää »

palitaani kirjoitti:
Pe Syys 09, 2022 6:57 pm
John Kimble kirjoitti:
Ke Syys 07, 2022 8:42 pm
Mtv:n seitsemän uutisissa on videokuvaa kahdesta "kiinni jääneestä" tekijästä: https://www.mtv.fi/sarja/seitseman-uuti ... 00-1640803

Kuvakaappaukset videolta:

Seitsemän uutiset Keskiviikko 7.9. klo 19 00 #1.jpg

Seitsemän uutiset Keskiviikko 7.9. klo 19 00 #2.jpg

Kovin ovat ujoa poikaa kameroiden edessä.
Kun tuomio on näin olematon, niin nyt nämät pitää lähettää takaisin Somaliaan kaikessa hiljausuudessa. Ei Suomi tarvitse tuollaisia rikollisia tänne lusmuamaan kun omastakin takaa on. Miksi tullaan tänne sekoileen kun heillä omassa maassa on tarpeeksi väkivaltaa.
Näitten osalta sama jatkuu ja leveillään..pääsivät kuin koira veräjästä. Paras lähettää takaisin Somaleihin ettei tule samanlaista Kuin Ruotsissa.

Jos täällä voisi peukuttaa, niin yläpeukut tulisi kommentistasi. En käsitä, miksi täällä hyysätään ulkomaaneläviä, jotka voisi singota takaisin alkuperämaahansa sen vuoksi, että tekevät täällä rikoksia. Nassikat taitavat naureskella mitättömille rangaistuksilleen.
Kaikki eiliset ovat menetettyjä päiviä.

Vastaa Viestiin