Jukka Ruohonen, Ylöjärvi 1995

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
Pilvikädet
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: Su Joulu 18, 2016 10:06 pm

Re: Jukka Ruohonen, Ylöjärvi 1995

Viesti Kirjoittaja Pilvikädet »

Bändin treenikämppä oli siinä Nokianvaltatien ja Haavistontien risteyksessä. Siinä oli (ja on edelleen) joku opistorakennus, jonka pihapiirissä oli nuorisotilana toiminut talo jossa bändit kävi treenaamassa. Siellä oli yksi huone, jossa oli kaikki lattiat ja seinät peitetty mustilla jätesäkeillä, ja teinitytöt pääsi sinne huoneeseen sitten "palvomaan saatanaa" bändin jätkien kanssa. Ainakin kerran kävin siellä ja muistan vaan sen kauhean kusen hajun, kun siellä ei ollut vessaa, niin kaikki kusi sitä talon seinustaa vasten.

Muistan kanssa nuo jutut jengin johtajasta, ja arvatenkin nuo aiemmat tapot olisivat olleet Härmälässä sängystään tapettuna löydetty Olli Salo, jonka pään läpi oli työnnetty jonkinlainen neula, sekä kuolleena Pyynikiltä roskiksesta löydetty, kotisynnytetty pikkuvauva. Se vauva oli ilmeisesti niiden jengin tyttöjen vahinkolapsi, joka oli sitten kotisynnytetty salassa viranomaisilta jotta voitiin jälkiä jättämättä uhrata saatanalle tai jotain...

Niin, ja jotenkin noi liittyi Order of Nine Angles -satanismiin, koska muistan, kuinka olivat riidoissa LaVeylaisten ja Setiläisten kanssa, koska kummassakaan niistä ei hyväksytty ihmisuhrausta, mutta ONA-hommissa ihmisuhri on pakollinen osa vihkimyspolkua. Eikös Liperin hiekkakuoppasurma noihin aikoihin liittynyt kans tuohon suuntaukseen, mikäli oikein muistan?

Murheli
Vic Mackey
Viestit: 1991
Liittynyt: Pe Maalis 11, 2016 12:34 pm

Re: Jukka Ruohonen, Ylöjärvi 1995

Viesti Kirjoittaja Murheli »

Onko mitään hajua, kuinka todellisia nuo jutut olisivat olleita, vai oliko vain jotain itsetehostusta? Mitä näille jengiläisille myöhemmin elämässä tapahtui?
Voi voi, kun päättyi elämän koi

Pilvikädet
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: Su Joulu 18, 2016 10:06 pm

Re: Jukka Ruohonen, Ylöjärvi 1995

Viesti Kirjoittaja Pilvikädet »

Siihen aikaan noita "satanistinuoria" oli joku porukka käytännössä jokaisella yläasteella, lukiossa ja amiksessa. Suurimalla osalla ei ollut mitään hajua mistään uskonnollisista tai filosofisista ulottuvuuksista, eikä sellainen niitä kiinnostanutkaan, tärkeintä oli näyttää pelottavalta kukkahattutätien silmissä.

Tuon porukan myöhemmistä kohtaloista en kyllä osaa sanoa. Jotenkin on sellainen mielikuva, että joku ainakin joutui vankilaan. Jotkut niistä tytöistä tuli uskoon, joku kai tappio itsensäkin. Joka tapauksessa porukka hävisi katukuvasta vuoteen 1998 mennessä.

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Jukka Ruohonen, Ylöjärvi 1995

Viesti Kirjoittaja dazu »

Jukka Ruohosesta ja hänen tavaroistaan tehtyjen havaintojen aikataulu ja paikat kartalla Iltalehdestä:

Jukka Ruohonen aikataulu2.png
Jukka Ruohonen aikataulu2.png (319.1 KiB) Katsottu 3807 kertaa

Samat asiat, kuin Iltalehdessä, mutta googlen 3D satelliittikuvaan punaisilla numeroilla sijoitettuna:

Kuva
https://aijaa.com/6ICsjn

1. Ruohosen koti, Jukka lähti kodistaan takki päällä kello 13.00.
2. Kysyi naiselta kelloa kadulla ilman takkia, kello oli 14.00.
3. Nähdään Matkatiellä kansitakkipojan kanssa kulkemassa kohti liikekeskusta, kello oli 15.00.
4. Ajaa lujaa polkupyörällä länteen päin, eli teollisuusalueelle päin, kello on 15.30.
1. Nähtiin kotiovella poistumassa kerrostalon rapusta kansitakkipojan kanssa kello 16.30.
5. Jukka nähtiin mahdollisesti kadulla kello 02.00 seuraavan päivän puolella, käyttäytyi omituisesti.
6. Jukan ruumis löydetään seuraavana päivänä hieman ennen kello 12.
7. Metanolipullon löytöpaikka.
8. Jukan toppatakin löytöpaikka.
9. Jukan polkupyörä löydettiin ojasta.
10. Saatananpalvojien nuotiopaikka.


Metanolimyrkytyksiin yhdistetystä kansitakkipojasta tehty kuva:

Jukka Ruohonen epäillyn kuva.png
Jukka Ruohonen epäillyn kuva.png (413.55 KiB) Katsottu 3807 kertaa
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

Pilvikädet
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: Su Joulu 18, 2016 10:06 pm

Re: Jukka Ruohonen, Ylöjärvi 1995

Viesti Kirjoittaja Pilvikädet »

Jotain juttua oli tuosta metanolipullosta siihen aikaan, että jonkun isoveli siitä jengistä olisi ajanut talvisin speedwayta Teivon radalla, ja että aine olisi sieltä peräisin. Mutta tiettävästi poliisi silloin tutki nuo saatananpalvontateoriat ja se tutkintalinja suljettiin. En tiedä suljettiinko koska onnistuttiin todistamaan pätemättömäksi, vai suljettiinko vain todisteiden puutteesta. Juttua oli myös, että Jukka olisi tullut uskoon ja palvojat koulussa olisi sen takia ottaneet silmätikukseen, mutta en tiedä pitääkö sekään paikkansa.

Siitä nuotiopaikasta jäi sellainen käsitys, että se oli juuri siellä siksi, että joku porukasta asui sen metsän toisella puolella ja sieltä tuli polku läpi, mutta tämä voi olla ollut vain omaa päätelmää kun yritin mielessä etsiä ratkaisua että miksi niin syrjässä olevasta paikasta piti pulloa käydä hakemassa Tampereelta asti, olisiko ollut -95 tai -96. Samoihin aikoihin oli Aamulehdessäkin juttua ns. BM-mafiasta (black metal mafia) joka oli kai jonkinkainen pitkätukkien ja skinheadien yhteenliittymä, ja poliisin mukaan siihen liittyi jotenkin huumekaupan pyörittämistä. Tästä en kuitenkaan löydä enää mitään tietoa. Todistaisi kuitenkin ainakin sen, että Tampereen alueella toimi tuon suuntainen rikollisryhmä, jonka toimintaan sopisi myös ansapommit ja uhkauskirjeet. Jännä, että tästä ei ole annettu enempää tietoa julkisuuteen. Toki tutkinta edelleen auki koska murha ei vanhene.

Murheli
Vic Mackey
Viestit: 1991
Liittynyt: Pe Maalis 11, 2016 12:34 pm

Re: Jukka Ruohonen, Ylöjärvi 1995

Viesti Kirjoittaja Murheli »

Mielenkiintoista aikalaistietoa kerrot. Jatka ihmeessä
Voi voi, kun päättyi elämän koi

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Jukka Ruohonen, Ylöjärvi 1995

Viesti Kirjoittaja dazu »

Pilvikädet kirjoitti:
La Loka 15, 2022 3:16 pm
Bändin treenikämppä oli siinä Nokianvaltatien ja Haavistontien risteyksessä. Siinä oli (ja on edelleen) joku opistorakennus, jonka pihapiirissä oli nuorisotilana toiminut talo jossa bändit kävi treenaamassa. Siellä oli yksi huone, jossa oli kaikki lattiat ja seinät peitetty mustilla jätesäkeillä, ja teinitytöt pääsi sinne huoneeseen sitten "palvomaan saatanaa" bändin jätkien kanssa. Ainakin kerran kävin siellä ja muistan vaan sen kauhean kusen hajun, kun siellä ei ollut vessaa, niin kaikki kusi sitä talon seinustaa vasten.
Eli kyseessä voisi siis ehkä olla yksi ja sama ryhmä, siis tämä ryhmä ja sitten se, missä oli teinityttöjä, jotka harjoittivat prostituutiota... Onko sulla tietoa, että liittyikö tähän ryhmään prostituutio?

Mietin tässä sitä, että tuo ryhmä, mihin rekrytoitiin tyttöjä, toimi osin hervannassa. Jossain hervantalaisessa koulussa oli 90-luvun ensimmäisellä puoliskolla ongelma, että näitä tyttöjä värvättiin sieltä tuohon ryhmään ja tyttöjä päätettiin sitten lähettää eri puolille Suomea toisiin kouluihin turvaan, jotta ryhmä ei saisi näitä tyttöjä hallintaansa.
Yksi ansapommeista oli Turtolan Citymarketin vessan ovessa ja yksi pommeista oli hervannassa kerrostalon pyörävaraston/katoksen ovessa. Joku yhteys näillä Ylöjärven jutuilla oli hervannankin suuntaan...

Pilvikädet kirjoitti:
La Loka 15, 2022 10:10 pm
Jotain juttua oli tuosta metanolipullosta siihen aikaan, että jonkun isoveli siitä jengistä olisi ajanut talvisin speedwayta Teivon radalla, ja että aine olisi sieltä peräisin.
Nimimerkki jokke78 kirjoitti sivulla 2 seuraavaa: "Metanoli oli siis myös syy minkä vuoksi kuulusteluihin jouduin. Minulla kun oli poliisin mukaan mahdollisuus saada kyseistä ainetta johtuen yhteyksistäni speedway piireihin jossa metanolia käytetään osana polttoainetta.".
viewtopic.php?p=311250#p311250


Mielestäni tämä saatananpalvontakuvio ja nuo virolaiset ovat ihan mielenkiintoisia tutkintasuuntia tämän Ruohosen homman suhteen, kun mietitään ansapommeja, polttopulloja ja uhkauskirjeitä. Kolmas vaihtoehto voisi olla joku porukka X Ylöjärven alamaailmasta.

Jos saatananpalvonta liittyy tähän, niin olisiko ryhmässä ollut Jukan kiusaajia, jotka ovat päättäneet tehdä Jukasta ihmisuhrin... Siis kiusaajia mennyt tuohon ryhmään mukaan ja ehkä jopa liittymisriittinä on pitänyt tappaa joku ihminen ja he ovat valinneet Jukan.

Näistä ex-lapsiprostituoiduista olen kanssa kuullut, että niistä iso osa olisi tappanut itsensä. Osa ei koskaan päässyt eroon heroiinista, mitä ryhmässä käytettiin.

Tuosta saatananpalvontahuoneesta, joka sijaitsi jossain päin Nokiaa, olen kuullut legendoja, kuten myös kusen hajusta. :)

Pilvikädet kirjoitti:
La Loka 15, 2022 3:16 pm
Muistan kanssa nuo jutut jengin johtajasta, ja arvatenkin nuo aiemmat tapot olisivat olleet Härmälässä sängystään tapettuna löydetty Olli Salo, jonka pään läpi oli työnnetty jonkinlainen neula, sekä kuolleena Pyynikiltä roskiksesta löydetty, kotisynnytetty pikkuvauva. Se vauva oli ilmeisesti niiden jengin tyttöjen vahinkolapsi, joka oli sitten kotisynnytetty salassa viranomaisilta jotta voitiin jälkiä jättämättä uhrata saatanalle tai jotain...
Mun käsittääkseni nämä kehuskelut selvittämättömillä henkirikoksilla olisivat tapahtuneet joskus 1995-1997, joten hyvin voisi olla, että Ruhonen olisi ollut yksi niistä tapetuista.

Tällaisella johtajahahmolla olis saattanut olla tarve pönkittää auktoriteettiaan ryhmän sisällä ja sitä kautta voisi selittyä nämä kirjeet ja pommihommat.
Onko kenelläkään mitään hajua tämän johtajan nimestä?
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Jukka Ruohonen, Ylöjärvi 1995

Viesti Kirjoittaja dazu »

Otetaan tää nyt talteen tuolta vauvafoorumilta tännekin:

Santanapalvaaja
49/73 |
klo 12:52 | 14.10.2022


Pinotiellä siellä nykyisen eläinhotellin takana olevassa mettikössä oli ns. "satanistinuorilla" nuotiopaikka, josta nuoret haki kotitekoista viinaa Tampereelta asti. Viinaa sai myös vaihtamalla varastettuun tavaraan kuten c-kassuihin ja cd-levyihin, mutta piti olla oikeanlaista musiikkia joka kelpasi myyjille. Kaikki tämän tiesi, ja kaikki tiesi ketkä niitä ansapommeja viritti ja uhkauskirjeitä lähetti, mutta ihmiset oikeasti pelkäsi niitä tyyppejä, mikä nykyään tuntuu hassulta, kun eihän kukaan usko mihinkään saatanaan enää. Puhuttiin noitumisesta ja pari itsemurhaakin yhdistettiin akkojen juoruissa tuohon vyyhteen. Uhkauskirjeisiin oli piirretty ristejä ja hautakumpuja, muistaakseni Keiho Ahorintakin laitettiin niitä tutkimaan. Seuraavana vuonna tapettu Markku Mallat liitettiin tuohon myös, kadulla kulkeneiden juttujen mukaan oli sama tekijä, Mallat kun oli nuorisotyöntekijänä päässyt liian lähelle tuota porukkaa ja ne pelkäsi että se tietää liikaa.

Mutta tietäjät tietää, ei näistä sen enempää, asia ei kuulu muille.

https://www.vauva.fi/keskustelu/4846493 ... rvi?page=2


Paljonhan on puhuttu Ruohosen ja Mallatin tapausten yhteydestä. Harmi, ettei syvä-joki -osastolla ollut tiedossa tällaista saatananpalvojaporukkaa. Olis luultavasti toiminta loppunut aika lyhyeen.

Mulle kans kerrottiin, että tällainen saatananpalvoja-äijä pystyy hallitsemaan jotain henkeä, jonka avulla tää äijä näkee taloihin sisälle. Mullekin yritettiin(ex-ryhmäläiset, ne tytöt) tällaista loitsua langettaa niskaan ja sitten kuulemma nähdään mun kämppään sisään, mutta ei se loitsu sitten toiminutkaan.


Klippiä hesarista vuodelta 1994: "Seurakunta nukkuu ja alistuu kaikkeen. Kirkko ei vastaa, ja poliisi on nostanut kätensä, ainakin Tampereen seudulla"
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003380373.html
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

Pilvikädet
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: Su Joulu 18, 2016 10:06 pm

Re: Jukka Ruohonen, Ylöjärvi 1995

Viesti Kirjoittaja Pilvikädet »

Googlen katukuvien mukaan se nuorisotila on edelleen tuolla Nokialla olemassa, onkohan kusen haju vielä jäljellä. Sehän voi periaatteessa olla paikka, jossa Ruohonen vietti viimeisen yönsä.

Hervanta-kytköksestä ei ole mulla tietoa, vaan omissa muistikuvissa toi jengi keskittyi Nokia/Ylöjärvi/Länsi-Tampere -akselille. Yödösissä siihen suuntaan niitä saattoi joskus nähdä, Mexasissa rautatieaseman lähellä kävivät joskus katsoon BM-keikkoja, mutta yleensä niitä ei kantakaupungilla näkynyt ollenkaan. Perushevarit ei niistä tykänneet, koska ne oli väkivaltaisia ja arvaamattomia. Skinien kanssa niillä oli jotain yhteistä juttua, ainakin Larssonin Juhan eli "Jullin". Mutta jos yksi pommeista oli Hervannassa, niin ei sitä sinne kukaan sattumalta ole vienyt, vaan linkittäisi jengin loogisesti kyllä sinnekin. Muistan kans huhuja niistä tyttöjen sijoittelusta muualle Suomeen, mutta tuo oli aika vaiettu salaisuus, ja on varmaan vieläkin. Yhden tesomalaisen puolitutun siskopuoli oli yksi niistä jengin tytöistä, ja sitä kautta tiesin koko asiasta. Kyllä osa niistä oli ihan tosissaan tuon saatananpalvonnan kanssa, ja puhuivat juttuja kaikenlaisesta yliluonnollisesta. En viitsi tässä toistaa ettei mene yöunet keneltäkään.

Jengin johtajaa en nähnyt koskaan, mutta oli ilmeisesti muita teinejä vanhempi, kun oli joidenkin mukaan polttanut kirkon Kalevankankaalla jo joskus 1990. Varmaan tuollaisesta tuomitun nimi olisi tiedossa, vai onko ihan keksitty juttu? Tai että olisi heitellyt samoihin aikoihin polttopulloja Tampereella pakolaisten asuntojen ikkunoista sisään, sellaistakin joku kehuskeli. Eli olisi 1995 ollut jo parikymmpinen vähintään. Nimistä ei ole tietoa, koska kaikilla oli siihen aikaan joku kummallinen lempinimi, eikä niitä enää muista.

Aika luonnollista olisi olettaa, että Jukan luokkakaverit tietäisi ketkä sitä kiusasi, ja oliko koulussa joku, joka voisi kuulua porukkaan, jossa on esim. vanhempia teinejä joilla esim. auto käytössä. Vai voiko olla niin, että kukaan ei tiennyt mitä se teki iltaisin ja kenen kanssa liikkui vapaa-ajallaan? Jos sillä oli kavereita (kansitakkipoika?) joiden kanssa hakivat iltaisin pimeetä pulloa, niin ne kaverit ainakin tietäisi keneltä pulloja ostettiin? Hakivatko esim. sieltä Pinotien takaa nuotiopaikalta?

Pilvikädet
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: Su Joulu 18, 2016 10:06 pm

Re: Jukka Ruohonen, Ylöjärvi 1995

Viesti Kirjoittaja Pilvikädet »

Ei siis välttämättä liity Ruohosen tapaukseen, mutta joka tapauksessa Tampereen seudulla näyttää vaikuttaneen tuollainen rikollisryhmä, josta poliisilla täytyy olla tietoa jos porukka on pyörittänyt huumekauppaa ja prostituutiota. Vanhoista Aamulehdistä voisi löytyä, mutta ovat tuolta ajalta luettavissa vain mikrofilmiltä tai fyysisinä lehtinä, kansallisarkiston digiotinti ei ole vielä ehtinyt 1920-lukua uudenpaan aikaan...

Netin syövereistä löydettyä:

Tuhopolttaja sytytti kappelin urut Tampereen Kalevankankaan siunauskappeliin sovitut 40 tilaisuutta siirtyvät muualle
8.1.1990 2:00
Murtautuja riehui Tampereella Kalevankankaan hautausmaan isossa siunauskappelissa varhain sunnuntaiaamuna. Päätteeksi hän sytytti 1914 valmistuneen kappelin urut tuleen.

Kappelin sisustuksen tärvelleen palon vahingot ovat huomattavat, eikä noin 150-paikkaisessa rakennuksessa voi järjestää tilaisuuksia pitkiin aikoihin. 1984 rakennettu pieni kappeli sen sijaan säästyi tulelta.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002952734.html

...Palvontaan kuuluu sairaita rituaaleja: väkivaltaa, raiskauksii, veren juontii, viiltelyä, eläin- ja ihmisuhreja . . . Se Hyvinkään juttu ei oo ainut Suomessa tapahtunu. Mun yhden kamun jätkäkamu on kuollu ihmisuhrina ja sain syksyllä kirjeen palvojalta, joka oli ollu "hakemassa oppia" Ruotsissa; niillä oli ollu kaks ihmisuhrii kesän aikana.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003771975.html

Eri puolilla maata ilmestyneet lehdet (mm. Aamulehti, Nykyposti, Etelä-Suomen Sanomat, Iltalehti) alkoivat vuonna 1993 toistuvasti kirjoitella toinen toistaan karmeimpia juttuja mm. henkirikoksista, joista löytyi yhteyksiä saatananpalvontaan. Alettiin toden teolla pelätä saatananpalvojien järjestäytymistä ja levittäytymistä Suomeeen.

KTK:n johtaja Harri Heino on kuvannut saatananpalvojien toimintaa näin: "Ryhmissä on yleensä varttuneemmat miespuoliset johtajat, joilla on tiukka ote jengistä. Monilla heistä on rikosrekisteri ja yhteyksiä huumekauppaan. Palvontarituaalien ohella kokouksissa onkin impattu tai käytetty huumeita ja pillereitä. Ulkopuolisia kohtaan on käyttäydytty aggressiivisesti ja käyty mm. häiritsemässä kristittyjen nuorten kokouksia. Mukana on ollut sekä tyttöjä että poikia, ja monet heistä ovat alkaneet pinnata koulusta. Kokoukset ovat suljettuja ja jengiin kuulumattomille ei ole lupa kertoa niiden kulusta. Suomalaiselle saatananpalvonnalle on kansainvälisesti katsoen luonteenomaista kaksi seikkaa: ensinnäkin sen harjoittajat ovat Suomessa poikkeuksellisen nuoria ja toiseksi sillä on kiinteät yhteydet rikollisuuteen ja huumeiden käyttöön.

Raumalainen erityisopettaja Keijo Ahorinta on haastatellut yli 100 saatananpalvonnan kanssa tekemisissä ollut henkilöä. Hänen mukaansa ollaan luomassa Black Magic -mafian verkostoa. Vielä siitä ei ole kuitenkaan saatu täyttä varmuutta. Sen toiminnassa ei ole kyse vain saatananpalvonnasta ja kirkon vastustamisesta, vaan taustaa haetaan myös kalevalaisuudesta ja muusta pakanallisesta menneisyydestä."

https://www.angelfire.com/wa/waaza/saatana.html

Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5172
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Re: Jukka Ruohonen, Ylöjärvi 1995

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

En ollut ennen kuullutkaan, että Olli Salon tapausta joku on yhdistänyt tähän. Markku Mallatin yhdisti eräs tuttu rikospoliisi silloin aikoinaan. Hän muuten oli varma, että Mallatin tappaja saadaan kiinni. No, ei saatu ainakaan ajoissa. Mutta selviääkö tämäkään, ihme kai pitäisi tapahtua.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!

Murheli
Vic Mackey
Viestit: 1991
Liittynyt: Pe Maalis 11, 2016 12:34 pm

Re: Jukka Ruohonen, Ylöjärvi 1995

Viesti Kirjoittaja Murheli »

Tuota viinanvälitys/keittely/saatananpalvonta porukkaa itse tarkemmin tutkisin, varsinkin jos ovat itse pontikkaa keittäneet, koska siinä sivutuotteena tulee myös metanolia
Voi voi, kun päättyi elämän koi

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Jukka Ruohonen, Ylöjärvi 1995

Viesti Kirjoittaja dazu »

Pilvikädet kirjoitti:
Su Loka 16, 2022 9:42 am
Aika luonnollista olisi olettaa, että Jukan luokkakaverit tietäisi ketkä sitä kiusasi, ja oliko koulussa joku, joka voisi kuulua porukkaan, jossa on esim. vanhempia teinejä joilla esim. auto käytössä. Vai voiko olla niin, että kukaan ei tiennyt mitä se teki iltaisin ja kenen kanssa liikkui vapaa-ajallaan? Jos sillä oli kavereita (kansitakkipoika?) joiden kanssa hakivat iltaisin pimeetä pulloa, niin ne kaverit ainakin tietäisi keneltä pulloja ostettiin? Hakivatko esim. sieltä Pinotien takaa nuotiopaikalta?
Tuo kansitakkipoikahan taitaa liittyä myös siihen joukkomyrkytykseen vuotta aiemmin. Siitähän oli joku havainto, että niinikään vihreään kansitakkiin pukeutunut poika olisi tuonut pullon Jukan reppuun. Sitten ennen Jukan kuolemaa oli tämä naapurin havainto, että tällainen poika olisi hypännyt parvekkeelta Jukan äidin tultua kotiin...

Jukasta on mainittu, että hänellä olis ollut koulun ulkopuolella pari kaveria. Tuo kansitakkipoika ei varmaankaan ollut näitä Jukan tiedettyjä kavereita, mutta jos Jukka on enemmänkin tämän tyypin kanssa liikkunut, niin luulisi, että ne kaverit olisivat tienneet, kuka se poika oli. Tuon ikäiset eivät kerro vanhemmilleen kaikkea, mutta kavereille kyllä puhutaan ja varsinkin, mitä kielletymmästä ja jännemmästä jutusta on kyse.

Oma veikkaukseni on, että tämä kansitakkipoika oli joko niitä saatananpalvojia, tai sitten virolaisia, tai mikä taho tähän sitten liittyykkään. Poikaa voisi yrittää tunnistaa käymällä läpi kaikki Ylöjärven ylä-asteiden luokkakuvat vuosilta 1990-1994.

Pilvikädet kirjoitti:
Su Loka 16, 2022 9:42 am
Googlen katukuvien mukaan se nuorisotila on edelleen tuolla Nokialla olemassa, onkohan kusen haju vielä jäljellä. Sehän voi periaatteessa olla paikka, jossa Ruohonen vietti viimeisen yönsä.
Pystykkö pistämään linkkiä street viewiin?

Pilvikädet kirjoitti:
Su Loka 16, 2022 9:42 am
Kyllä osa niistä oli ihan tosissaan tuon saatananpalvonnan kanssa, ja puhuivat juttuja kaikenlaisesta yliluonnollisesta. En viitsi tässä toistaa ettei mene yöunet keneltäkään.
Kiinnostais kyllä tällainen yöunet vievä tarina.

Pilvikädet kirjoitti:
Su Loka 16, 2022 9:42 am
Jengin johtajaa en nähnyt koskaan, mutta oli ilmeisesti muita teinejä vanhempi, kun oli joidenkin mukaan polttanut kirkon Kalevankankaalla jo joskus 1990. Varmaan tuollaisesta tuomitun nimi olisi tiedossa, vai onko ihan keksitty juttu? Tai että olisi heitellyt samoihin aikoihin polttopulloja Tampereella pakolaisten asuntojen ikkunoista sisään, sellaistakin joku kehuskeli. Eli olisi 1995 ollut jo parikymmpinen vähintään. Nimistä ei ole tietoa, koska kaikilla oli siihen aikaan joku kummallinen lempinimi, eikä niitä enää muista.
Tuollainen hemmo sopisi kyllä näiden ansapommien tekijäksi, kuin nenä päähän. Lieneekö niin, että uhkauskirjeitä olisi lähetelty sellaisille, jotka tiesivät, mistä on kyse... Jukka sai kirjeen ja varmasti tiesi, mistä pullo oli reppuun tullut...

Jotenkin tuollainen kuvattu riehuminen puhuisi antisosiaalisen persoonallisuushäiriön puolesta. Omaan käytökseen on sitten haettu oikeutusta jostain mystiikasta. Samalla sitten on houkuteltu ja manipuloitu teinityttöjä Charles Manson -tyyliin...
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

Pilvikädet
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: Su Joulu 18, 2016 10:06 pm

Re: Jukka Ruohonen, Ylöjärvi 1995

Viesti Kirjoittaja Pilvikädet »

Kuva

https://www.google.fi/maps/@61.4754548, ... 312!8i6656

Noi puheet oli nyt sellaisia mitä noin 15-vuotiaat saatanaan hurahtaneet teinitytöt voi puhua. Että saatana voi ilmestyä asuntoon jonkun rituaalin aikana (kuulemma kävi paskallakin jonkun vessassa), demonit voi mennä ihmisen sisälle ja antaa voimaa, yöllä kun herää niin jonkun silmät tuijottaa pään yläpuolella, yliluonnollisilla kyvyillä voi saada toiselta veren vuotaan nenästä ajatuksen voimalla (kuulemma testattu ja todistettu) jne. Saatanaa pitää rukoilla joka ilta kun hämärä laskeutuu, mutta ei saa pyytää mitään itselleen, vaan pitää rukoilla sotia ja terrori-iskuja ja maanjäristyksiä, ja kun niissä kuolee ihmisiä, niin niiden voiman saa sitten jotenkin itselleen. Hautausmailla pitää yöllä mennä makaan jonkun haudan päälle niin se vainaja ilmestyy ja siltä voi kysyä tuonpuoleisesta. Ja jos sattuu löytymään valmiiksi auki kaivettu hauta niin sinne pitää mennä makaan ja peitellä itsensä hautausmaan mullalla. Ja verellä piti lutrata, omilla ja toisten. Eläinuhrauksia noi teki kai jossain Ratinan sillan allakin, siellä oli sen takia aina jotain eläimenraatoja ja seinät veressä. Ylöjärvellä jonkun tytön piti tuodan niiden perheen koira uhrattavaksi ja siltä leikattiin jalat irti.

Myöhemmin 2000-luvun taitteessa kun tuli tuo "satanismi on vakavasti otettava filosofia" -keskustelu ja samalla Riku Rinteet ja muut sai Nokia mission kautta hullun maineen, niin tuon ajan tapahtumat sai mun mielestä ehkä vähän vääristyneen kuvan. Vaikka Suomen "saatanapaniikissa" oli aika paljon ylilyöntejä, niin tuota jälkipyykkiä pestessä on päässyt unohtumaan, että varsinkin ysärin alkupuolella todella oli nuorisojengejä, jotka ihan oikeasti palvoi saatanaa, ja joita useimmiten pyöritti joko nuoret aikuiset tai vähän vanhemmat miehet, joihin liittyi huumekauppaa ja prostituutiota, ja jotka teki ison määrän tappoja, ehkä murhiakin Suomessa. Esim. kuinka moni saatananpalvojanuoren itsemurha oli lopulta murha, jossa ihminen oli itse suostunut uhrattavaksi saatanalle? Näistä kuuli juttua sen verran paljon, että ainakin osa on varmasti ollut totta. Näitä ei oikeastaan koskaan ole tutkittu kunnolla, kun koko saatanapaniikki haluttiin myöhemmin leimata tuulesta temmatuksi uskovaisten pelotteluksi.

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Jukka Ruohonen, Ylöjärvi 1995

Viesti Kirjoittaja dazu »

Nostan vielä esiin sen jutun, kun poliisi antoi Jukan koululle kyselylomakkeita, mutta kukaan oppilaista ei ollut palauttanut niitä ja sitten poliisi luuli, että oppilaat eivät uskaltaneet puhua, mutta sitten oppilaat kertoivatkin, että opettajat eivät olleet antaneet heille kyselylomakkeita. Oliko pelottelu saanut opettajat toimimaan näin, vai oliko joku koulun miesopettajista kenties ostanut seksiä lapsiprostituoiduilta?

Joo, olen itse erittäin uskovainen ja mielestäni tätä hommaa ei pitäisi todellakaan käsitellä minkään kirkon kautta, tai uskonnollisen mystiikan kautta, vaan tällainen apinahan, tämä pommimies, on terroristi ja murhaaja, mahdollisesti sarjamurhaaja ja mikäli kyseessä on sama kultti, johon liittyi tätä lapsiprostituutiota, niin kyseessä on myös sarjaraiskaaja, pedofiili ja parittaja.
Mikään "saatananpalvonta" ei ole tehnyt tästä tyypistä tällaista paskaa, vaan se on ollut paska jo alusta pitäen. Saatananpalvonta on vain pintaa.

Ihmisuhraushan liittyy persoonallisuushäiriöihin ja mm. sarjaraiskaajiin ja sarjamurhaajiin. Siinä tavoitellaan vallantunnetta ja siitä saatavaa seksuaalista tyydytystä, uhraamalla toisia ihmisiä. Psykopaatit, sosiopaatit ja narsistit menestyvät elämässään uhraamalla toisia. Valtaosa ihmisistä hakkaa Facebookissa tykkäysnappia psykopaattien, sosiopaattien ja narsistien sivuilla samalla, kun näiden uhrit ovat jääneet sosiaaliseen paitsioon.

Ruohosen surmaaminen on ollut erittäin raukkamainen teko, koska Ruohonen oli suljettu ryhmästä ja näin ollen moneen kertaan uhrattu erilaisten luonnehäiriöisten erinomaisuuden eteen... Viime kädessä se saatana, mitä tämä porukka tässä palvoi, olivat ne koulukiusaajat... Jukan surmaaminen oli vain hard core -muoto siitä toiminnasta, mitä Facebookissa nähdään...
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

Vastaa Viestiin