Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
spiderman83
Sabrina Duncan
Viestit: 371
Liittynyt: Ke Elo 27, 2008 9:56 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja spiderman83 »

Ei tuossa melko pitkässä jutussa paljon uutta ollut, lähinnä toimittaja yritti melko tuloksetta tivata Huhta-aholta edes jotain. Muutama lainaus:

Se, että ei ole ulospäin lausuttavaa, se ei tarkoita sitä, ettei tässä olisi vuosien saatossa palailtu tähän tutkintaan ja tehty toimia, mutta niistä toimista en halua puhua sen syvällisemmin enkä myöskään niistä ajankohdista, että missä vaiheessa niitä on tehty, hän sanoo nyt.

Kenties viittaa pakkokeinoihin kuten tele- ja tilakuuntelu?

– Pimeän jutun kohdalla tekijöiden lukumäärä ei ole sellainen erikseen pohdittava asia, eikä se (lukumäärä) vaikuta tutkintatoimiin.

– Se ensimmäinenkin epäilty meitä kiinnostaa. Se, onko muita sitten, selviää usein, kun saadaan pää auki.

jmit
Vic Mackey
Viestit: 1909
Liittynyt: Pe Loka 02, 2009 2:55 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja jmit »

Teko on tapahtunut mitä ilmeisimmin aamuyöllä, ja itse surmatyössä on käytetty kahta tekovälinettä. Tutkinnallisista syistä poliisi ei kerro, millaiset nuo tekovälineet ovat. (YLE:n arkisto) Mistäs poliisi tietää tekovälineet, jos kerran ovat kateissa? Mistä on peräisin, tieto, että tekovälineet olisivat kateissa? Joku muistivihko esitettiin hävinneen, mutta sekin sopisi kuvaan, jos tekijä on vaimo. On voinut hävittää vihkon vaikka edellisenä päivänä.

Vekku11
Jane Marple
Viestit: 1012
Liittynyt: Ma Elo 15, 2011 10:54 am

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Vekku11 »

juu ei tuossa jutussa ihmeempää ns uutta ollut.
se näissä tuodaan esille, että paikkoja oli pöyhitty ja rahaa viety ja muistikirja.mikä tietysti viittaa johonkin velalliseen?
mutta onko se kenties ohjannut tutkintaa liikaa tietyille suunnille?
oliko tuo velallisten pitämine lapulal ollut Veikon "tavaramerkki" jo vuosia, kenties heti uraa aloitellessa?
sekoittaa pakkaa sekin, että pihassa on jälkiä jos jonkinlaista. kun on työmiehiä ja muita kulkenut.
Mutta onko missän julkisesti ollut mitä muuta tiedetään talosta kadonneen vai onk o oletus että mitään "muuta" ei lähtenyt. ei esim kenkiä

matamimimmi
Neuvoja-Jack
Viestit: 530
Liittynyt: To Elo 16, 2018 10:32 am
Paikkakunta: Costa del Crime

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja matamimimmi »

Mistä tiedetään oikeasti että rahaa hävisi ja että muistikirja hävisi ? Kuka ne tiedot kertoi poliisille ?
Murhainfolainen 8) 8)

Vekku11
Jane Marple
Viestit: 1012
Liittynyt: Ma Elo 15, 2011 10:54 am

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Vekku11 »

tämä kans, että keneltä ne suht tarkat tiedot on peräisin? ei siitäkään ole tainnut olla isommin infoa?

spiderman83
Sabrina Duncan
Viestit: 371
Liittynyt: Ke Elo 27, 2008 9:56 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja spiderman83 »

Vekku11 kirjoitti:
Ke Kesä 09, 2021 11:09 pm
tämä kans, että keneltä ne suht tarkat tiedot on peräisin? ei siitäkään ole tainnut olla isommin infoa?
Olisiko mahdollisesti Beritin kaksosilta jotka asuivat talossa?

KultaKutri
Alibin satunnaislukija
Viestit: 54
Liittynyt: Ma Marras 23, 2020 6:30 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja KultaKutri »

Onpahan lähtenyt lentoon tämä ketju taas vaihteeksi!

Listailenpas omia sekalaisia ajatuksia ja spekua sekavassa järjestyksessä:

- Teon jälki ei ole ammattilaisen tekemää
- Velkojen tai bisnesasioiden takia ei tapeta vauvoja, ei vaikka kuinka olisi hämärähommat kyseessä
- Lieneeköhän sattumaa että Jessica-vauva oli kolmekuinen murhien tekohetkellä? Miksi tappaa koko perhe vasta kun vauva on jo syntynyt? Helpommalla olisi päässyt jos olisi pistänyt Beritin hengiltä jo raskausvaiheessa. Tämä tukee mielestäni teoriaa siitä että nimenomaan vauvan syntymä on herättänyt tekijässä hyvin vaikeita tunteita jotka ovat sitten lopulta käyneet kaiken muun painolastin kanssa niin sietämättömäksi että koko perhe on "pitänyt tappaa". Esim Veikon pojan tai Beritin exän profiiliin nämä voisivat sopia, voi triggeröidä kipeästi omia traumoja ja vaille jäämisen tunteita kun näkee tuoreen vauvaperheen hehkuvan onnesta (tai näkee kun oma isä johon välit ei maailman parhaat hellittelee pientä vauvaa ja antaa sellaista huomiota ja rakkautta josta itse kokee jääneensä paitsi)
- Veikkaan että rahat ja Veikon muistikirja on otettu omiin taskuihin ennen itse murhatyötä. Tätä tukee se että talossa oli siistiä eikä esim. keittiöstä löydy verijälkiä (toisaalta keittiössä oli "etsitty jotain".) Siinä vaiheessa kun on kaksi ruumista ja yksi vauva hukkumassa, ei mietitä mitään setelitukkuja tai kirjanpitovihkoja vaan sitä miten päästään ulos tilanteesta nopeasti ja jälkiä jättämättä. Tämä taas tukisi teoriaa siitä että murhaaja on ollut Beritin ja Veikon vieraana ja jäänyt kylään siinäkin vaiheessa kun perhe on mennyt nukkumaan ja saanut vapaasti tonkia paikkoja kaikessa rauhassa. Vaikea uskoa että murhan motiivi on liittynyt rahoihin ja Veikon kirjanpitoon, todennäköisesti ne on viety vähän niin kuin vittuiluna tai harhautusmielessä
- Pilapuheluita tuli kaikille mutta paanaskirjeitä tiettävästi vain yksi ja vain Veikolle. Varmaksi ei kai tiedetä liittyykö kirje murhiin mutta jotain outoa siinä on ja mielestäni vaikuttaa yritykseltä harhauttaa
- Veikko on osannut pelätä jotain, se on selvää
- Liittyipä se murhiin tai ei niin Veikon toiminnassa on ollut kyseenalaisia piirteitä. Elin ysärillä yrittäjäperheessä ja käteiskassaa tai kirjanpitoa ei todellakaan säilytetty missään keittiön kaapissa vaan ne heitettiin vähintään kassakaappiin tai ylipäätään säilytettiin poissa kotoa.Tietysti jokainen tyylillään jne, mutta pidän ristiriitaisena että Veikko on ollut tässä asiassa näin löperö mutta sitten samalla ollut niin huolissaan omasta ja perheensä hengestä että hankkinut aseen ja tehnyt muita äärimmäisiä toimenpiteitä
- Veikkaan että tekijä on ollut poliisin kuulusteltavana mutta on tarpeeksi häiriintynyt ettei ole murtunut ja näyttö ei ole riittänyt, joten on päässyt vapaaksi. Kaiken julkisesti olemassa olevan tiedon valossa edelleen pidän todennäköisimpänä tekijänä Veikon poikaa. Tässä on toimittu voimakkaan tunteen vallassa ja mahdollisesti osittain harhoissa, raha on ollut sivuseikka.

Donniebrasco
Alibin satunnaislukija
Viestit: 64
Liittynyt: La Touko 01, 2021 4:52 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Donniebrasco »

Mitä täst Beritin ex-miehestä tiedetään? Onko rikoksia taustalla, mikä tilanne nyt? Oliko minkä ikäinen teon sattuessa, oliko alibia kyseiselle illalle?

spiderman83
Sabrina Duncan
Viestit: 371
Liittynyt: Ke Elo 27, 2008 9:56 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja spiderman83 »

Donniebrasco kirjoitti:
To Kesä 10, 2021 1:45 pm
Mitä täst Beritin ex-miehestä tiedetään? Onko rikoksia taustalla, mikä tilanne nyt? Oliko minkä ikäinen teon sattuessa, oliko alibia kyseiselle illalle?
Syntynyt vuonna 1951, ilmeisesti Kirkkonummen poliisilla oli joitain merkintöjä hänestä, lehdissä kerrottiin hänen uhkailleen Beritiä heidän suhteensa loputtua, ei ollut alibia koska pidätettiin.

mikko1979
Hetty Wainthropp
Viestit: 462
Liittynyt: Pe Maalis 11, 2011 5:09 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja mikko1979 »

Tragedia, joka ei unohdu

Äiti, isä ja vauva surmattiin julmasti omaan sänkyynsä Kirkkonummella yli 30 vuotta sitten. Pimeä tapaus saattaa selvitä uusien johtolankojen ja tekniikan ansiosta.

Tavallisen perheen julma, ratkaisematta jäänyt surma on säilynyt ihmisten mielissä kaikki nämä vuodet.

Kolmekymmentä vuotta sitten, heinäkuussa 1990 toistaiseksi tuntematon tekijä surmasi kokonaisen perheen sen omassa kodissa Kirkkonummella.

Tekijä tunkeutui perheen kotiin todennäköisesti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kun perhe oli nukkumassa. 42-vuotias Veikko Rytkönen ja 35-vuotias Berit Andersson surmattiin raa’asti teräaseella. Pariskunnan kolmen kuukauden ikäinen tyttölapsi nukkui pariskunnan vieressä vesisängyssä.

Vesisänky meni rikki murhaajan riehuessa teräaseen kanssa. Vauva kuoli hukkumalla.

Poikkeuksellinen rikos

Tarkka kuolinaika ei ole selvinnyt, mutta se tiedetään, että henkirikos tapahtui lauantai-illan 28. heinäkuuta ja seuraavan sunnuntaiaamun välillä. Poliisin tietoon asia tuli kuitenkin vasta tiistaina 31.8, kun Rytkösen työtoverit huolestuivat, miksi tunnollisena työntekijänä tunnettu mies ei ollut saapunut töihin.

Poliisi meni tarkistamaan asunnon, kun talon asukkaat eivät vastanneet puhelimeen tai avanneet ovea. Poliisia kohtasi järkyttävä näky.

Kyseisen päivän iltana henkirikos päätyi heti tuoreeltaan median tietoon. Iltalehden toimituksen iltavuorolaisen tehtävänä oli tuohon aikaan soitella poliisiasemille ja kysellä, oliko mitään erikoista tapahtunut. Sinä iltana soittovuorossa oli nyt jo parikymmentä vuotta Iltalehdessä työskennellyt rikostoimittaja Petri Elonheimo, joka oli tuolloin Iltalehdessä töissä ensimmäistä kesää.

”On meillä yksi juttu, mutta en tiedä, voiko siitä kertoa”, olivat Kirkkonummen paikallisen poliisipäivystäjän sanat.

– Poliisi oli aika vaitonainen, mutta äänestä tajusi heti, että jotain suurta on tapahtunut, Elonheimo muistaa.

Toinen toimittaja soitti poliisille vielä uudelleen, jolloin lisätietoja saatiin. Seuraavan päivän Iltalehdessä oli juttu kolmoissurmasta:

Raaka veriteko Kirkkonummella: avopari ja pikkuvauva surmattiin kotiinsa, kertoi otsikko.

Haastava paikkatutkinta

Poliisi tutkii tapausta pariskunnan osalta murhina.

Tutkinta oli alusta asti poliisille haastava monestakin syystä. Teko tapahtui todennäköisesti yöaikaan, kun suurin osa ihmisistä nukkui. Lisäksi oli heinäkuu ja loma-aika, joten paikalliset asukkaat, jotka olisivat voineet kiinnittää huomiota tavallisuudesta poikkeaviin liikkujiin, saattoivat olla matkoilla.

Myös rikospaikkatutkinnassa poliisi kohtasi haasteita.

Nykyinen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Huhta-aho kertoo, että vaikeuskerrointa lisäsi jo ensinnäkin se, että poliisi sai tiedon henkirikoksesta vasta noin 2–3 päivää teon jälkeen.

– Mennyt aika on paennut totuus.

Henkirikoksen jälkeen Kirkkonummella satoi rankasti vettä. Sade vei mennessään pihalla olevia jälkiä.

Tarkkaa sademäärää ei ole enää mahdollista selvittää, sillä Ilmatieteen laitoksella ei ole tuolloin ollut Kirkkonummella sadeasemaa, ja sadekuurot vaikuttavat olleen noina päivinä paikallisia. Lähimpien havaintoasemien sadekertymät kuitenkin osoittavat, että Kirkkonummella todennäköisesti satoi 30.–31.7. välisenä aikana.

– Sääolosuhteet olivat haastavat ulkona tehtävän paikkatutkinnan näkökulmasta. Rikospaikka ei enää ollut (paikkatutkintaa tehtäessä) autenttinen, vaan olosuhteet olivat muuttuneet, Huhta-aho sanoo.

Ja vaikka jälkiä olisi ollut, murhaajan jälkien löytäminen olisi ollut haastavaa.

– Kyse oli suhteellisen tuoreesta omakotitalosta. Pihalla oli pihatöitä ja viimeistelytöitä vielä siinä määrin kesken, että pihasta olisi löytynyt sekä luvallisia että luvattomia jalkineen jälkiä, ja kenties muutakin.

Myöskään muualta talosta ei löytynyt mitään ratkaisevaa vihjettä surmaajasta.

Paikkatutkijoiden työtä sisätiloissa vaikeutti vesisängyn rikkoutuminen ja sängystä valunut vesi.

– Ei se sitä mahdottomaksi tehnyt, mutta ei se sitä helpottanutkaan.

Talon keittiössä oli pengottu laatikoita. Murhaaja olisi siis voinut poimia mukaansa jonkun teräaseen. Poliisi ei ole koskaan tarkemmin kertonut, millä ja miten puolisot oli surmattu. Se kuitenkin tiedetään, että kyse on ollut teräaseesta ja että tekovälineitä on luultavasti ollut kaksi.

Keittiöstä oli kadonnut metallinen kirjeteline, jossa oli noin 20 000 markkaa seteleinä. Setelinipun mukana oli viety myös Rytkösen vihko, johon oli merkitty, kuka oli hänelle velkaa ja kuinka paljon.

Johtolankoja

Jo hyvin pian surmien paljastumisen jälkeen poliisi pidätti Berit Anderssonin ex-puolison epäiltynä rikoksesta. Hänet kuitenkin päästettiin vapaaksi kuulustelujen jälkeen. Häntä ei vaadittu vangittavaksi, koska poliisi ei löytänyt näyttöä epäilyjensä tueksi.

Hieman myöhemmin poliisi otti kiinni myös toisen epäillyn, Veikko Rytkösen lähisukulaisen, joka vangittiin kevyemmällä syytä epäillä -perusteella. Epäily perustui siihen, että tiettävästi talousvaikeuksissa olleen miehen sormenjälki oli löytynyt asunnosta. Tämä oli kuitenkin käynyt useasti talossa kylässä, joten sormenjälki saattoi selittyä aiemmilla vierailuilla.

Poliisi ei löytänyt epäilyn tueksi todennäköisiä syitä, joten epäilty vapautui jo syyskuun puolivälissä.

Sen jälkeen murhista epäiltynä ei ole kolmeenkymmeneen vuoteen ollut vangittuna ketään.

Tunnetta ja intohimoa

Julkisuudessa kerrotun perusteella asiassa on epäilty motiiviksi niin mustasukkaisuutta kuin rahaakin.

Poliisi ei paljasta, mitä motiivia se pitää tällä hetkellä kaikkein todennäköisempänä. Poliisin vuosien varrella antamista lausunnoista voi kuitenkin päätellä, että poliisi uskoo tekijän tunteneen uhrit hyvin.

– Jotenkin tulee sellainen tunne, että on tultu tuttuun paikkaan ja on tiedetty, mitä siellä on odotettavissa, Huhta-aho kertoi IL-TV:n Paluu rikospaikalle -ohjelmassa vuonna 2015.

– Tekotavallisesti siinä on sellaisia elementtejä. Tunnetta, intohimoa on ollut mukana. Ja tietynlaista päättäväisyyttä.

Huhta-aho sanoo nyt, että yleensä näin raa’assa teossa tekijällä on jokin kiinnekohta joko henkilöihin tai kyseessä olevaan paikkaan – tai molempiin.

– Sitä kautta yleensä tämäntyyppinen teko sisältää sellaisen motiivin ja taustan, että ei ole ensimmäinen kerta, kun tekijä on tekoon liittyvien henkilöiden tai paikan kanssa tekemisissä.

Julkisuuteen on kerrottu, että poliisin tietoon tuli tutkinnan alkuvaiheessa myös Rytkösen saama kirje, jossa tätä pyydettiin Peuramaalle keskellä yötä asuntoauton hinauskeikalle. Poliisi kertoi myös sittemmin saaneensa selville, että kirjeen allekirjoittanutta henkilöä ei ollut oikeasti olemassa.

Voisiko kirje liittyä jollain lailla henkirikokseen?

– Tämä kysymys on sitä osastoa, mistä en tule lausumaan sen enempää, Huhta-aho sanoo.

Jossain vaiheessa 1990-luvulla arvuuteltiin myös, voisiko Kirkkonummen kolmoissurmalla yhteys vuonna 1992 tapahtuneeseen Punavuoren kaksoissurmaan.

Arkistoissa ratkaisu?

Huhta-aho sanoo, että ”isossa kuvassa” tilanne tutkinnan tilanne ei ole viime vuosien aikana muuttunut. Ilta-Sanomien jutussa pari vuotta sitten hän sanoi, että ”hyvin mielenkiintoisia näkökulmia on poliisille aivan viime aikoina kerrottu”.

– Se, että ei ole ulospäin lausuttavaa, se ei tarkoita sitä, ettei tässä olisi vuosien saatossa palailtu tähän tutkintaan ja tehty toimia, mutta niistä toimista en halua puhua sen syvällisemmin enkä myöskään niistä ajankohdista, että missä vaiheessa niitä on tehty, hän sanoo nyt.

Huhta-aho ei ota kantaa siihen, millainen käsitys poliisilla on siitä, oliko murhaajia vain yksi.

– Pimeän jutun kohdalla tekijöiden lukumäärä ei ole sellainen erikseen pohdittava asia, eikä se (lukumäärä) vaikuta tutkintatoimiin.

– Se ensimmäinenkin epäilty meitä kiinnostaa. Se, onko muita sitten, selviää usein, kun saadaan pää auki.

Vielä 30 vuotta sitten DNA-tutkintaa alettiin vasta harjoitella suomalaisessa rikostutkinnassa. Tutkintamenetelmät ovat kuitenkin kehittyneet sen jälkeen suurin harppauksin.

Keskusrikospoliisin arkistoholvissa on runsaasti myös Kirkkonummen murhatutkintaan liittyvää materiaalia, kuten kuulusteluja, raportteja sekä myös esimerkiksi vaatteita ja esineitä.

On siis edelleen mahdollista, että tapaus vielä jonain päivänä selviää.
.

Vekku11
Jane Marple
Viestit: 1012
Liittynyt: Ma Elo 15, 2011 10:54 am

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Vekku11 »

onhan tämä sikäli ulospäin semmonen, että päällepäin aika selkeetä epäilyä tiettyihin tai tiettyyn suuntaan, muta sitten kuitenkin tussahtanut syistä taikka toisista.
tuo, että pojila on olut ilmeissti hirveät velat, mutta kuitenkin ottaneet ja saaneet 60 000 mk velkaa hautajaisia varteen niin on hiuakn ihme homma. toisaalta elettin kai vieä aikaa että rahaa sai, ilman vakuuttakin tai jollain sinenpäin olevalla vakuudella muta jos enneestään jo massiiviset velat niin ketä vielä antoi tuon rahan ja mitä vastaan.
että oerintöö tulossa?
rahat tiedettiin ja se, ettei ollut tehnyt paperia omaisuuden jaosta muille
ja se, että firmalal vareat yrittää velat, realisoinnin jälkeenkin,
ei silti, firmalla meni kai hyvin ja omaisuuttakin oli kertynyt.

mut se kans, että kaksoset m,eni yllättäen muualle niin joatin painoarvoo silläkin voi olla, ei välttämättä suoranalsta mutta välillistä.
ja se, että sekä Veikkoa että Berittiä oli uhkailtu.

painotaisin myös tuota Veikjon siskon sanomaa siitä,että Veiko li erittäin sikeäuninen. eli ympärilä sai olla suurinpiirtein maanjäristys niin äijä ei siihen herännyt.
ja kun oikein sikeesti nukkuu niin ei ihymine siitä ihan sekuneissa herää ainakaan tappelemaan. jolalin elukoila onm vähän eri systeemit näissä kun unesta ollaan varmaan siinä sekunnissa valmiudessa. ihminen ei ole.

Joosua
Adrian Monk
Viestit: 2910
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 11:35 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Joosua »

Beritin exällä ei varmastikaan ole ollut tekopaikasta tarvittavia tietoja. Esimerkiksi tietoa talon huoneista, nukkuuko joku sikeästi vai ei tai Veikon muistikirjasta ja käteisisistä. Eikä uskoakseni mahdollisuutta hankkia avainta ulko-oveen. Jostain lähipusikosta ei nimittäin tosielämässä ole ihan helppo päiväkaupalla vakoilla kohteen rutiineja. Ja naapurissahan oli koira, ja sellainen aina vaikeuttaa lähellä piileskelyä.

Kyllä exää on voinut vituttaa emännän lähtö toisen miehen matkaan joten siksi tietysti poliisi on ollut kiinnostunutkin.

persearska
Martin Riggs
Viestit: 625
Liittynyt: To Helmi 13, 2020 6:29 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja persearska »

Tuohon maailman aikaan oli tavallista jättää ovet lukitsemattta jota mustalaiset käytti säälimättä hyväkseen.
Josko isäntä suututtanu tölväisyllään tai teollaan jonkun mannen joka oli velkaa isännälle.
Tietoisena isännän käteisvaroista ja velkakirjasta josta mannen nimikin löytyy, yritti sitten yöllä käydä kääntämässä isännän.
Pistojen määrä ja iskukohta kertoisi tekijästäkin jotain.

A
Nikke Knakkertton
Viestit: 189
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 10:59 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja A »

persearska kirjoitti:
To Kesä 10, 2021 5:33 pm
Tuohon maailman aikaan oli tavallista jättää ovet lukitsemattta jota mustalaiset käytti säälimättä hyväkseen.
Josko isäntä suututtanu tölväisyllään tai teollaan jonkun mannen joka oli velkaa isännälle.
Tietoisena isännän käteisvaroista ja velkakirjasta josta mannen nimikin löytyy, yritti sitten yöllä käydä kääntämässä isännän.
Pistojen määrä ja iskukohta kertoisi tekijästäkin jotain.
Mustalaisten osuutta asiaan on arvuuteltu ketjussa ennenkin. Rytkösen taustoja tarkemmin kaivellessa voi havahtua mahdollisuuteen, että aiemman elämänsä kautta hänellä saattoi olla ainakin välillisiä yhteyksiä romaniväestöön. Tämä ei tietystikään välttämättä liity asiaan millään tavalla, mutta on yksityiskohtana kiinnostava.

Donniebrasco
Alibin satunnaislukija
Viestit: 64
Liittynyt: La Touko 01, 2021 4:52 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Donniebrasco »

Joosua kirjoitti:
To Kesä 10, 2021 4:49 pm
Beritin exällä ei varmastikaan ole ollut tekopaikasta tarvittavia tietoja. Esimerkiksi tietoa talon huoneista, nukkuuko joku sikeästi vai ei tai Veikon muistikirjasta ja käteisisistä. Eikä uskoakseni mahdollisuutta hankkia avainta ulko-oveen. Jostain lähipusikosta ei nimittäin tosielämässä ole ihan helppo päiväkaupalla vakoilla kohteen rutiineja. Ja naapurissahan oli koira, ja sellainen aina vaikeuttaa lähellä piileskelyä.

Kyllä exää on voinut vituttaa emännän lähtö toisen miehen matkaan joten siksi tietysti poliisi on ollut kiinnostunutkin.
Ei varmasti ole käynyt edes asunnossa sisällä. Ja ikääkin oli jo 39 vuotta, joten sekin menee ohi siitä nuorehkosta miehestä joka yleensä on tekijä tämänkaltaisissa rikoksissa. Google kertoo että yleensä miespuolinen henkirikoksen uhri tuntee tekijänsä, ulkopuolisen tekijän mahdollisuus on n.10%. Samoin sellaisen tutkimuksen, että yleensä murhaaja asuu tekopaikan lähellä. Asuiko kukaan epäillyistä ns. Samalla paikkakunnalla?

Vastaa Viestiin