Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
joona.linna
Poliisikoira Rex
Viestit: 263
Liittynyt: Ti Kesä 11, 2013 6:53 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja joona.linna »

Koitin spaiderin ^osoite haulla google mapsin sekä kartapaikasta hahmottaa tapahtumapaikkaa ilmasta käsin.Tuli ajatus, että tekijä tekijät tulivat metsän kautta Rytkösen taloon.Se perustuis sillä, että naapurin koira ei saanut vainua tulijoista. Sitä en tiedä oliko tulloin näköyhteys kahden talon välissä ?Niin tai jos koira tunsi tekijät..?

Koitin kysellä vuosia sitten tutulta "miekkamieheltä" joka oli uran alku vaiheilla Helsingin väkivalta osastossa töissä tapahtuma aikaan,muisti tapauksen ja vastasi "näissä perhe surmissa tekijää on turhaa hakea kaukaa".Kävin läpi 90-luvun alibit ja niistä onkin täällä jo kopsut mm.Veikon siskon haastattelu.

Pimeistä henkirikoksista tämä on mielenkiintoisin ketju,kun seuraa pari sivua taakse päin löytyy tosi hyviä kirjoitajia joita on kiintoisa lukea ja keskustelu on ollut kaikinpuolin tasokasta.

Voisiko Murha.infon tiimi ottaa kopin vuosipäivästä ja tehdä jutun etusivulle ?
Vainajat eivät vaikene
Mustasurma

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Mustasurma »

joona.linna kirjoitti: To Heinä 23, 2020 11:04 amNiin tai jos koira tunsi tekijät..?
Tämä se kai oli poliisin linja. Ei vain riittäneet todisteet.
Mikisu
Martin Riggs
Viestit: 644
Liittynyt: Ti Syys 24, 2013 9:24 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Mikisu »

Kun kukaan ei ole vielä oikaissut, ja moneen kertaan on muisteltu Matti Nykäsen entistä sukunimeä, niin se oli kyllä Paanala eikä Paananen. Matti oli juomanlaskijana silloisen vaimonsa baarissa Uuraisilla ja otti vaimonsa Sarin sukunimen vähäksi aikaa.

Tuo Paanas-kirje on tekaistu johtamaan harhaan tutkintaa. Isot T-kirjaimet ovat hyvin päättäväisiä. Tapan. Tapan. Se sana t-kirjaimesta ainakin tulee mieleen. Kuolemannaakka on jo aiemmin kiinnittänyt huomiota vaihtelevaan isoon M-kirjaimeen. Sitä olisi tarve erityisesti muuntaa, jos oma nimi esimerkiksi alkaisi sillä kirjaimella ja tekijälle olisi muodostunut maneeriksi kirjoittaa se tietyllä tunnistettavalla tavalla.

Päätekijä on mielestäni selvä ja on ollut alusta saakka, enkä usko että se poliisillekaan arvoitus on. Tekopaikalla on voinut olla toinenkin henkilö, kenties maksettu alamaailman tyyppi jonka tehtävänä on ollut varmistaa onnistuminen. Luonnollinen poistuma lienee vienyt tämän apurin jo keskuudestamme, ja varsinainen tekijä on jo yli viisikymppinen.

Tekohan oli henkilökohtainen ja taloon mentiin tarkoituksella surmata. Henkilökohtaisuus selittää myös muistikirjan viemisen ja ehkä alumiinisen rahatelineenkin. Jospa tekijä on sen jo pienenä poikana nähnyt ja sitä usein ihaillut, kun on ollut pullollaan seteleitä. Hieno kapistus.

Mahtaako tekijän äiti olla vielä elossa ja mitä miettinee? Jollain tasolla tietää kyllä totuuden.

Sellaiset yhtymäkohdat selvittämättömään Pasi Aaltosen surmaan Tampereella tässä on, että avuttomat olennot jätettiin selviytymään itsekseen tai kuolemaan asuntoon, niitä ei surmattu, ja etumatkaa saatiin riittävästi ennen kuin tapaus paljastui. Aaltonen oli homoseksuaali ja surmaaja jätti jälkeensä verisen tennissukan. Ja onhan tässäkin jutussa Rytkösen sisko liittänyt tapaukseen verisen tennissukan. Ilmeisesti tennissukat on murhaajien suosiossa. Myös Rytkösen vanhemman pojan homoseksuaalisuudesta on vihjailtu, mutta siitä ei faktaa ole.

Edit: Lisättäköön vielä, kun melko jyrkästi itseäni tuossa ilmaisin, että yllä sanottu on tietysti vain spekulaatiota ja oma mielipiteeni.
Mikisu
Martin Riggs
Viestit: 644
Liittynyt: Ti Syys 24, 2013 9:24 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Mikisu »

Vielä se, kun joillekin 90-luvun alku tuntuu olevan niin kaukana, että ketjussa on arveltu, ettei silloin olisi otsalamppujakaan vielä ollut... Niin mielestäni kuitenkin sinänsä tuolloisella teknisellä osaamisella olisi pitänyt parempaan lopputulokseen päästä. Onko sitten taloudellisesti vaikeat ajat aiheuttaneet poliisissa resurssipulan, tutkittiin toki niin hyvin kuin oli resursseja.

Oudoin seikka kaikessa ehkä kuitenkin on, että ensimmäistä tutkinnanjohtajaa (vai oliko aivan ensimmäinen?) ei olisi jutun hoitaminen niin kiinnostanut, vaan ammattiyhdistystoiminta olisi vienyt miehen ajan. Millainen ihmisen täytyy olla, jos näin raa'an murhan selvittäminen ei kiinnosta kun alalle on kuitenkin hakeutunut? En suorilta usko tuohon väitteeseen. Jostain muusta on ollut kyse.
Stroh60
Jack Taylor
Viestit: 19
Liittynyt: Ti Heinä 21, 2020 8:07 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Stroh60 »

spiderman83 kirjoitti: Ke Heinä 22, 2020 12:57 pm Osoite on Österbyntie 55. Tästä tulee kuluneeksi tasan 30 vuotta viikon kuluttua.
Kiitos, olisi ollut haasteelista hakea suoraan ilmakuvasta näiden rikospaikka kuvien perusteella tämä tapahtuma paikka. Katson ensimmäistä kertaa nyt tällä tapaa ottaen kuin näppi tuntumaa asiaan. Ensimäiseksi katsoessa tulee mieleen tämä, Veikon Beritin Jessican surmaamisen tekijällä varmasti ollut tietoisuus naapurista sekä koirista joista luin maininnan uutisoinneista. Periaatteessa tämä kolmoismurha tapaus ei voi olla kuin yhden jonkun erittäin tutun henkilön suunnittelema toteuttama teko sillä, tuolla laajasti metsäalueisella seudulla nyt pian tapahtuma aikaan metsikössä 30 vuotta sitten on 12.00 - 02.00 liikkumista häiritsevän pimeää. Tekijän tekijöiden on täytynyt tuntea hyvin metsäalueen, naapurin "koirien", seikat talo sisältä saunaosastoa myöten miten toimitaan sujuvasti isompaa ääntä aiheuttamatta.

90-luvulla taisi olla puhelimissa vielä tämä, soittaessa johonkin numeroon, puhelun päättyessä tämä soittajan jättäessä linja auki oli soitetulle numerolle edelleen ikään kuin puhelinlinja varattu. Jotain valmistautumista on täytynyt olla. Mahdollisen tappamista aikovan vieraan paikalla ollessa yllättävä puhelun mahdollisuus olisi hyvä olla poissa siten ettei tule mitään yllätys puhelua aivan tilanteeseen ulkopuoliselta eli keskustelun tynkää tapaan, täällähän on tämäkin näin iltasella myöhään käymässä, nii, nii, työkalua on lainaamassa, toi vaivannäöstä kahvia jäätelöäkin, kotimaan mannaa naukkaillaan, mikä on varsinkin tilanteeseen sopivasti Veikon mieleen. Jotain hieman rentouttavaa tuliaisiin lisätty jotta aamuyöllä (hieman valoisaa) ei olisi Veikon Beritin nukkuminen liian kevyttä. Yllättävä hereillä olo, oven aukeaminen, liikuminen talossa.

Teon jälkeiset seuraavat tunnit ovat saattaneet olla hyvin erikoisia ulkopuolisen silmin. On todennäköistä tämä murhaaja on varmistanut Veikon Beritin kuoleman odottelemalla tuntemattoman aikaa mutta Jessica on saattanut olla elossa. Jos lapsi on elänyt ei sitä huutamista voisi sietää kuin toimimalla kahdella vaihtoehtoisella tapaa, surmaaminen tai pitää lasta sylissä rauhoitellen mutta kuitenkin jättänyt lopuksi lapsen tähän vesisänkyyn johon Jessica myöskin todettiin hukkuneen. Tekijällä tekijöillä on saattanut olla ajatus jonkun pian saapuvan ottamaan eloon jäänyt Jessica. Tällaisella odotelun teorialla tekijä tekijät ovat poistuneet talosta aamulla kuitenkin viimeistään ennen klo 09.00 suojatakseen huomaamattoman pois siirtymisen. Oliko Sunnuntai päivä ja hengellisen seurakunnan edustajat lähtevät kymmeneksi kirkkoon. Oliko ehtoolisen viinin tarvetta tekijällä tekijöillä ? Keittiöstä oli luetun mukaan etsitty jotain, ne viimeisimmät tekijään tekijät viittavat todistusaineistot tietenkin mutta onko Jessicalle annettu jotain suuhun pantavaakin, mikä olisi mieletöntä mutta elävässä elämässä kaikki on mahdollista myöskinettä wc:tä olisi käytetty mutta tuskin saunaa kuitenkaan.

Kateus motiivi, yrittäjyys voisi olla myöskin ratkaisu tähän rikokseen. Veikon on todettu menestyneen mukavasti jopa omatapaisin keinoin. Myöskin lähi naapurustossa on ollut jollain / sukulaisella yrittäjätaustaa jota seikka on häirinnyt. Tähän viittaa myöskin postilaatikkoon jätetty hinausapu pyyntö pila. Näitä tutkinnan yhteydessä mainitun kaltaisia pila kirjeitä syntyy naisen jos miehenkin tuotoksina.

Satunnaisen yöllisen yllätys tappajan teoksi tätä kolmoissurmaa on vaikea uskoa olleen kiinni jäämättä.
Stroh60
Jack Taylor
Viestit: 19
Liittynyt: Ti Heinä 21, 2020 8:07 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Stroh60 »

Stroh60 kirjoitti: To Heinä 23, 2020 6:45 pm

Oman teorian tueksi jätin toiminta mallinnuksen.

A Tuttu henkilö jostain naapurustosta illalla puhelinsoitto Veikolle Beritille.
B Soittaja tulee ilta vieraana työkalua lainaamaan.
C Nukkumisen varmistaminen.
D Sovitaan työkalun palauttaminen AVOIMEKSI jätetyn oven kautta ?
E Murhat.

Murhamies/nainen on liikkunut huomaamattomasti osittain melkein teitä pitkin kuin kuka tahansa kunnon suomenkansalainen.
Stroh60
Jack Taylor
Viestit: 19
Liittynyt: Ti Heinä 21, 2020 8:07 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Stroh60 »

Stroh60 kirjoitti: Pe Heinä 24, 2020 12:55 pm Oman teorian tueksi jätin toiminta mallinnuksen.

A Tuttu henkilö jostain naapurustosta illalla puhelinsoitto Veikolle Beritille.
B Soittaja tulee ilta vieraana työkalua lainaamaan.
C Nukkumisen varmistaminen.
D Sovitaan työkalun palauttaminen AVOIMEKSI jätetyn oven kautta ?
E Murhat.

Murhamies/nainen on liikkunut huomaamattomasti osittain melkein teitä pitkin kuin kuka tahansa kunnon suomenkansalainen.
Merkittävä esine / avaimet johonkin joiden palauttaminen sovitaan. Varmistusta Veikon Beritin nukkumiseen ei tarvita jos sovitaa asian palauttaminen siten että tämä lainaaja käy auki jätetyn ulkooven kautta siirtyen makuuhuoneen ovelta vinkkaamassa hoitaneensa asian sovitusti. Hyökkäys olisi voinut olla sponttaani päähänpisto tilaisuuden koittaessa mutta mahdollisesti tekijä liittyy aihettomaan hinausapu kutsuun mikä johtunut kateudesta. Tähän kuvioon tapahtunut hillitty liikkuminen mahtuisi siihen ihmeeseen miksi koirat ei mitenkään käyttäytyneet lähellä oleviin tapahtumiin nähden poikkeavasti.
MEG
Adrian Monk
Viestit: 2583
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja MEG »

Olen vähän hämmentyneenä seurannut näitä koirakommentteja aika ajoin. Talojen välihän on lähes satametriä. Oli k.o koira todella niin valpas, haukkuiko myös maantietä kotitalonsa ohi kävelleet ,tiehän kulki huomattavasti Rytkösen taloa lähempää . Sitähän olisi pitänyt testata silloin yökulkijalla Rytkösen pihalla. Taloonhan on voitu tulla metsän puolelta.
Stroh60
Jack Taylor
Viestit: 19
Liittynyt: Ti Heinä 21, 2020 8:07 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Stroh60 »

MEG kirjoitti: Pe Heinä 24, 2020 3:32 pm Olen vähän hämmentyneenä seurannut näitä koirakommentteja aika ajoin. Talojen välihän on lähes satametriä. Oli k.o koira todella niin valpas, haukkuiko myös maantietä kotitalonsa ohi kävelleet ,tiehän kulki huomattavasti Rytkösen taloa lähempää . Sitähän olisi pitänyt testata silloin yökulkijalla Rytkösen pihalla. Taloonhan on voitu tulla metsän puolelta.
Koiran rotukin ratkaisee, muutamat luppakorvat eivät tiedetysti hauku vaikka omaan ikkunaan koputettaisiin. Lukemani mukaan oli uutisoinnissa maininta, koirat eivät käyttäytyneet poikkeuksellisesti tapahtumiin nähden. On jotain ajatuksia jostain syystä poliisillakin tuolloin asiasta ollut.
Naapurin pystykorvan muistan haukkuneen herkästi mutta jos olisin pimeässä 100 metrin päässä huutanut "juh-huu", tähän koira olisi vain kuunnellut syystä koska tunsi minut. Sama koira jopa yritti purra ihmisiä mutta minua ei koskaan vaan oli minulle ystävällinen.

Sain kiinni ohi mennen tämän jutun että jossain naapurustossa Veikon Beritin Jessican murhien jälkeen oli joku aikuinen mieshenkilö tappanut itsensä. Olisiko ollut tapahtunilla sivuvaikutusta tähän ratkaisuun, ei kieltäminen etteikö laita sivullistakin ihmistä herkkään mielentilaan.

Jokseenkin yhtä seikkaperäistä kuin Ulvilan murhassa, seuraavana päivänä kaksi teki itsemurhan ?
Stroh60
Jack Taylor
Viestit: 19
Liittynyt: Ti Heinä 21, 2020 8:07 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Stroh60 »

Stroh60 kirjoitti: La Heinä 25, 2020 7:44 am

Jos on tenyt itsemurhan. Mistähän syistä. Onko oikeasti tehnyt itsemurhan vai oliko vielä kerran Veikon Beritin Jessican murhaajan taidonnäytettä pyrkimyksinä epäselventää tutkintaa. Voisi kuvitella joka selviää kiinni jäämättä kolmoismurhasta selviää vielä neljännestäkin samalla alueella. Väitetään asuinseutu missä pitempään on asunut kokee tuntemisella hallitsevansa sen ympäristön salaisuuksineen eikä omaatuntoa mikään paina. Oli miten oli ei yhtään vähempää ihmetystä aiheuta kuin Ulvilan murhassa, kaksi läheistä hukuttautuu välittömästi.
Stroh60
Jack Taylor
Viestit: 19
Liittynyt: Ti Heinä 21, 2020 8:07 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Stroh60 »

Stroh60 kirjoitti: La Heinä 25, 2020 8:34 am Jos on tenyt itsemurhan. Mistähän syistä. Onko oikeasti tehnyt itsemurhan vai oliko vielä kerran Veikon Beritin Jessican murhaajan taidonnäytettä pyrkimyksinä epäselventää tutkintaa. Voisi kuvitella joka selviää kiinni jäämättä kolmoismurhasta selviää vielä neljännestäkin samalla alueella. Väitetään asuinseutu missä pitempään on asunut kokee tuntemisella hallitsevansa sen ympäristön salaisuuksineen eikä omaatuntoa mikään paina. Oli miten oli ei yhtään vähempää ihmetystä aiheuta kuin Ulvilan murhassa, kaksi läheistä hukuttautuu välittömästi.
Oliko jo viides murha se mistä jäi viimein kiinni mutt ei 4jästä edellisestä ? Kysymyjsiä vaille vastauksia :D
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5184
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

DNA -tutkimukset eivät tässä casessa taida olla avuksi? Jos on ollut vettä, joka sotkee näytteitä ja löydöksiä, jotka voidaan perustella muilla käynnillä tulleiksi.
Jos esimerkiksi hyvinkin läheisiä DNA jälkiä löytyy..
Tekijä on mielestäni tuntenut talon ja sen asukkaiden tavat.
Tai sitten on ollut todellinen opportunisti liikkeellä.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
Totaldusk
Sabrina Duncan
Viestit: 370
Liittynyt: Ti Heinä 16, 2019 5:32 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Totaldusk »

on täällä taas jutut ja teoriat. Eiköhän siinä todella lähipiiriin kuuluva, epäiltyjen joukossakin oleva, käynyt tekemässä tilit tasan. Kävi vaan helvetinmoinen tuuri että ei jäänyt kiinni. Nyt sitten jo teorisoidaan jopa naapureidenkin tappamisella ja vaikka millä. Kyllä se on poliisikin jo aikanaan vihjannut aika selkeästi että heillä on ollut todnäk tekijä jopa kaapissa ja kuulusteltavana mutta kun näyttö ei riitä syytteeseen ja tekijä pystyy pitämään pokan.
Mikisu
Martin Riggs
Viestit: 644
Liittynyt: Ti Syys 24, 2013 9:24 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Mikisu »

^Jep. Tampereen Vasaratien surmassa on yhteneväisyyksiä tähän aina avioeroa ja uutta parisuhdetta myöten. Yhtä kovapintainen ja katumaton näyttää olevan tekijä, vaikka nykytekniikalla jäikin nopsaan kiinni. Selityksiä riittää ja harhautuksiinkiin riitti pokkaa. Kylmää ja suoraviivaista toimintaa.
Stroh60
Jack Taylor
Viestit: 19
Liittynyt: Ti Heinä 21, 2020 8:07 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Stroh60 »

Ehkäpä tämä vaihtoehto on kai jo tutkinnassa taputeltu läpi mutta pöyhötetään tunkiota vielä kerran vaikka on tietysti foorumin koville Sherlock Holmeseille piimää mutta mainitaan kuitenkin.

Porakoneen lainannut henkilö. Luin miehestä joka oli lainannut porakoneen ja palauttanut
tämän 28 puolenpäivän aikaan jättäen tämän porakoneen keittiöön. Ilmeisesti Veikko ei ollut paikalla. Olisiko mahdollisesti tämä porakoneen palauttanut mies vielä sittenkin lainannut jotain, luvaten Beritille palauttaa lainaamansa asiansa vielä tämän samanpäivän illalla. Jotain vielä kerran lainannut mies on syystä toisesta viivytellyt palauttamisella, ehkä soittanut viivytelyn syyn luvaten tuloaan pian, jätti ehkä puhelinlinjan auki jos tätä ilmennyt tutkinnassa ja tästä viivyttelyn syystä ovi oli unohtunut tai jätetty auki mutta kuitenkin pitkittyneen odottelun myötä Veikon Beritin Jessican siirtyessä makuuhuoneeseen jo nukkumaan. Olisiko tämän asian palauttajan mukaan jopa lähtenyt liikkeelle pahat mielessään ollut toinenkin henkilö (hullu tyttöystävä). Ainahan ohimennen rahasta puhutaan mitään sen kummempia tarkoittamatta, kaveri työporukoissa, kehutaan tuntevansa joku kenellä sitä rahaa on. Puhuminen väärässä paikassa rahasta on tiedetysti kohtalokasta myöskin pelko syyllisyys on estänyt puhumasta viitaus, 23-vuotiaan haminalaisen Mari Saaraisen tapaus.
Vastaa Viestiin