Henkirikos ja henkirikoksen yritys ruotsinlaivalla v. 1987

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5184
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Poliisi haastatteli. Kaikki laivalla olleet ja ennenkuin laiva tuli Turkuun. Tämä oli erittäin edistyksellistä suomessa siihen aikaan. Jätkä hävisi Maarianhaminan ja Turun välillä.
Tai???
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
Urho

Viesti Kirjoittaja Urho »

Kiitos, Mansen plikka. Tällaisten tietojen takia kannattaa käydä palstalla. Tuo kertoi jo aika paljon. Alkaa kallistua enemmän ja enemmän siihen suuntaan, että poliisi on tiennyt tekijän, mutta tämä on kadonnut eli kuollut.

Tästä tulee taas mieleen se, että poliisi voisi ryhtyä tiedottamaan pimeistä caseista myös jotenkin siten, että "poliisi ei enää aktiivisesti tutki tapausta, uskoo tietävänsä syyllisen, jota ei saatu aikanaa vastuuseen" tms. Tästä olisi tietysti paljon oikeudellisia riskejä, ja ko. lausuntoa tulisi käyttää hyvin harkiten.

Yleisemmällä tasollahan esim. eläkkeellä oleva henkirikostutkija Rahikka on todennut, että "aikanaan jäi kaksi(?) henkirikosta selvittämättä, joista toiseen tiesin syyllisen".
kahvitar
Jane Marple
Viestit: 1002
Liittynyt: Ke Huhti 11, 2007 12:14 pm

Viesti Kirjoittaja kahvitar »

Urho kirjoitti: Yleisemmällä tasollahan esim. eläkkeellä oleva henkirikostutkija Rahikka on todennut, että "aikanaan jäi kaksi(?) henkirikosta selvittämättä, joista toiseen tiesin syyllisen".
Onko tarkempaa tietoa mitä tapausta tuo Rahikka tarkoitti?
Urho

Viesti Kirjoittaja Urho »

Ei, ...tietenkään. Eihän poliisi todellakaan voi mennä "julistamaan ketään syylliseksi." Ja jos tapauksen tiimoilta olisi yleisesti tiedossa esim. vain yksi epäilty, niin oikeusturva olisi pahasti koetuksella. Tuo mainitsemani tiedotuspolitiikka tulisi kyseeseen vain tarkoin määritellyissä olosuhteissa.

Itse tapasin joskus 80-luvulla ystäväni seurassa rikospoliisin, johon ystäväni oli tutustunut ollessaan todistajana erään pimeäksi jääneen tapauksen tutkimuksissa. Jeppe sanoi kylläkin ihan ensi tapaamisella, ettei juttu ollut pimeä. "Meillä oli oikeat tekijät heti tiedossa, syyttäjä vain ei uskonut näytön riittävän".
McAbre
Sabrina Duncan
Viestit: 369
Liittynyt: Ti Heinä 03, 2007 9:57 pm
Paikkakunta: Väli-Suomi

Viesti Kirjoittaja McAbre »

Tänään tuli mahdollisuus selata PPK-kirjaa vuosimallia 1992, jossa on juttu tapauksesta.

Kirjassa onkin aikalailla asiaa liittyeen tähän englantia puhuvaan mieheen. Kyseessä on tapahtuma-aikaan 26-vuotias, opiskelunsa tärvännyt brittinuorukainen, jonka ulkoasua luonnehditaan epäsiistiksi ja huumeidenkäyttöön viittaavaksi. Mies oli tulossa Suomeen tyttöystäväänsä tapaamaan, hän oli tavannut Israelissa kibbutsilla ollessaan suomalaisen sairaanhoitajaopiskelijan ja saanut tältä Tukholmaan peräti 4000mk matkarahaa. Moinen summahan oli tuohon aikaan kohtuullisen huomattava, etenkin tuollaiselle kulkurille. (tässä välissä en malta olla muistuttamasta kibbutsien maineesta eurooppalaisnuorten itsensäetsimis- ja hashiksenpoltteluleireinä :roll: ). Rahojensa turvin mies oli syönyt ja juonut laivalla illan mittaan näkyvästi ja kuuluvasti, hän oli myös hövelisti tarjonnut rahattomille suomalaisnuorukaisille. Britti oli tavattu tapahtumien jälkeisenä aamuna nukkumasta laivan käytävältä. Hänen vaatteissaan oli verta, mutta se oli kertomansa mukaan omaansa. Tutkimukset olivat tämän myös vahvistaneet.

Pahoinpidellyt saksalaisnuoret löydettiin laivan kannelta klo 3.45, poliisi saapui laivalle klo 6.30 aloittaen pikimmiten videoinnit. Kaikki matkustajat kuvattiin, erikseen vielä nuoret miehet ja aivan erikseen epäilyttävimmät henkilöt joita myös puhuteltiin. Brittimiehen sekavat puheet videolla voinevat osittain selittyä haastattelun aikaisella ajankohdalla sekä edellisillan ja -yön juopottelullaan.

Jutussa tuodaan esille, että poliisilla on olemassa riittävästi näyttöä ja todisteita tekijää vastaan, kunhan vain oikea henkilö saataisiin kohdalle. Kirjan julkaisuhetkellä, vain 5 vuotta tapahtumien jälkeen, oli tutkinta siis edelleen kohtuullisen intensiivistä ja jopa toiveikasta. Bettina Taxis oli "hiljalleen toipunut".

Jutussa muuten spekuloidaan myös kalastajien laivareitin varrelta löytämällä vaatekassilla.
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5184
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Ikävästi samaa kaavaa kulkee nämä jutut: poliisi on toiveikas ja tutkii... Ja vuodet kuluvat. :roll:
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
McAbre
Sabrina Duncan
Viestit: 369
Liittynyt: Ti Heinä 03, 2007 9:57 pm
Paikkakunta: Väli-Suomi

Viesti Kirjoittaja McAbre »

Sellainen seikka unohtui tuosta jutusta mainita, että kolme henkilöa oli tuohon mennessä ehtinyt tunnustamaan teon. Onkohan tällainen narsistinen wannabe-tunnustaminen kovin yleistä Suomessa?
EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Eikö missään ole mitään infoa siitä, mitä Bettina on kertonut?
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5184
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Jäänyt sellainen muistikuva, olisiko Alibi lehdestä, että B. on ilmoittanut ettei muista mitään koko tapauksesta...
Jotta häneltä ei saatu vuosienkaan päästä tietoja.
Huumeistakin puhuttiin, hashiksesta muistaakseni ja että näillä nuorilla olisi ollut. Mutta nämä lehdistä luettua "tietoa".
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
vasikka
Javier Pena
Viestit: 1862
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Taitaa olla niin, että mitä enempi julkisuutta juttu saa, niin sitä enempi tunnustajia riittää. Vaikkapa se lapsimissin tapaus jenkeissä oli sellainen, että oli alusta asti aika selvää, että kyseessä on väärä tunnustus.

Sama juttu on suomessakin ollut Bodomissa, Tulilahdessa ja Kortteenkylän murhajutuissakin. Mutta ei kai niitä tavallisemmissa henkirikoksissa paljoakaan esiinny.

McAbre kirjoitti:Sellainen seikka unohtui tuosta jutusta mainita, että kolme henkilöa oli tuohon mennessä ehtinyt tunnustamaan teon. Onkohan tällainen narsistinen wannabe-tunnustaminen kovin yleistä Suomessa?
Matula
Jack Bauer
Viestit: 970
Liittynyt: Ti Huhti 10, 2007 6:31 pm

Viesti Kirjoittaja Matula »

Tampereen Tyttö kirjoitti:Kirjoitin kerran tästä saksalaiset nuoret-aiheesta Suomi24:seen, mutta sama uudelleen.
Eräs tuttu pariskunta matkusti juuri tuolla laivalla, kun juttu tapahtui.
Pariskunta sai kotiinsa noin vuosi-pari tapauksen jälkeen videon poliisilta. )
Missä tämä video on nyt??

Onkohan Bettina muuten opettajana nykyään??
http://www.gmuender-vhs.de/programm/406705000_C3.html
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5184
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Se video täytyi palauttaa Tampereen poliisilaitokselle, mutta oli sanottu että katsella saa rauhassa ja useaan kertaan, jos mieleen nousisi jotain.

En tiedä, että oltiinko silloin vielä ulkomaalaisia kohtaan yleensäkin epäluuloisempia, ja siksi vähän oudompi ei suomea puhuva sai suurimman huomion. Mutta kyllähän hänen tarinansa olivat vähän omituisia, jopa epäuskottavia, ja huume yhteydet nousevat mieleen.
Ja katoaminen.
Joku arveli tämän häiskän oikeasti olleen vain ns. bulvaani ja toimeksiannosta kovistelleen saksalaisia. Ja että toimeksiantaja ei ollut aivan tyytyväinen ja järjesti tyypin päiviltä pikimmiten. (heti)
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
Ihraponnari
Frank Drebin
Viestit: 399
Liittynyt: Pe Syys 21, 2007 8:09 pm

Viesti Kirjoittaja Ihraponnari »

Poliisi tietää varmasti tekijän, kaikki matkustajat ja henkilökunta kuvattiin. Näyttö ei riittänyt.
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5184
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Sellaisen vaikutelman kyllä sai.
Mutta poliisi tietää -slogan on minun mielessäni menettänyt uskottavuutta.
Toivon lapsen uskoni palautumista siinä suhteessa... :?
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
vasikka
Javier Pena
Viestit: 1862
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Viesti Kirjoittaja vasikka »

^^Onkohan todella näin? Itse olen saanut sen käsityksen, että tekijä jäi täysin mysteeriksi.
Heitetään nyt ilmaan vielä ajatus, että olisiko tekijä voinut sittenkin olla joku laivan henkilökuntaan kuuluva? Sellaiselle pakoilu on tietyllä tavalla helpompaa kuin tavan jantterille. Ja henkilökuntaakin laivalla on aika paljon.

Ihraponnari kirjoitti:Poliisi tietää varmasti tekijän, kaikki matkustajat ja henkilökunta kuvattiin. Näyttö ei riittänyt.
Vastaa Viestiin