Illanvietosta tulossa olleet naiset kuristettiin kuoliaaksi Käpylässä, Pasilassa ja Kontulassa – Kellarisurmat pysyneet vuodesta toiseen mysteereinä
Henkirikokset tehtiin uhrien kotikerrostalojen kellareissa, ja naiset joutuivat myös seksuaalirikosten uhreiksi.
- Kolme samankaltaista henkirikosta, niin sanottua kellarisurmaa, kuohutti Helsingissä 1970- ja 1980-luvuilla.
- uutisia_kellarisurmista_HS.jpg (116.04 KiB) Katsottu 6394 kertaa
KOLME kerrostalon kellaria Helsingissä, kolme väkivaltaisesti kuollutta naista. Mitä tapahtui
Susanne Lindholmille Käpylässä vuonna 1976,
Seija Kekkoselle Kontulassa vuonna 1980 ja
Onerva Ketolalle Pasilassa vuonna 1981?
Poliisin julkisuuteen kertomien yksityiskohtien perusteella varsin samankaltaisilta vaikuttavat henkirikokset ovat pysyneet pimeinä eli selvittämättöminä vuosikymmenien ajan.
Aikojen saatossa niitä on yritetty myös yhdistellä toisiinsa, joskin poliisi on myös ampunut alas huhuja, joiden mukaan vapaalla jalalla olisi sarjamurhaaja.
KELLARISURMAT nousivat kuitenkin jo tuoreeltaan useisiin uutisotsikoihin.
”Nainen kuristettiin Helsingissä” (HS 9.8.1976),
”Kontulan surmasta kaivataan vihjeitä” (HS 9.12.1980) ja
”Poliisi piirsi kellarisurmaajan” (HS 5.2.1981), huusivat otsikot kunkin ruumislöydön jälkeen.
Joitakin vuosia sitten eläkkeelle jäänyt Helsingin poliisilaitoksen rikosylikomisario
Juha Rautaheimo mainitsee kellarisurmat viime vuonna julkaistussa muistelmakirjassaan
Hermo – Murharyhmän mies.
”Nämä kaikki kolme naista oli surmattu erilaisissa kellaritiloissa eri puolilla Helsinkiä”, Rautaheimo kertoo kirjassaan.
Jo alkuperäiset tutkinnanjohtajat antoivat julkisuuteen tietoja, joiden poliisi toivoi johtavan henkirikoksina alusta asti tutkittujen tapausten selviämiseen.
ENSIMMÄINEN pimeänä pysynyt kellarisurma tehtiin Sofianlehdonkatu 9:ssä Käpylässä 8. elokuuta 1976. Heti tuoreeltaan poliisi julkisti uhrin nimen ja muita tietoja tapauksesta.
”Tutkimuksissa on todettu Lindholmin poistuneen erään tuttavansa seurasta hotelli Hesperiasta noin kello 2 sunnuntain vastaisena yönä. Hän oli ilmoittanut tuttavalleen menevänsä kotiinsa Sofianlehdonkadulle. Tämän jälkeisistä tapahtumista poliisilla ei ole tietoa”, Helsingin Sanomat uutisoi esitutkinnan alkumetreillä 9. elokuuta 1976.
Lentovirkailijana työskennellyt
Susanne Lindholm, 25, oli viettänyt iltaa hotellin yökerhossa. Ei ole selvinnyt, miten ja mahdollisesti kenen kanssa hän oli kulkenut useiden kilometrien matkan Käpylään.
Sunnuntaiaamuna eräs saman talon asukkaista löysi Lindholmin kuolleena kellaritiloista. Sittemmin tehtyjen tutkimusten mukaan uhri oli raiskattu ja kuristettu, minkä lisäksi tilanteessa oli käytetty muutakin väkivaltaa.
Tämä ei jäänyt ainoaksi muutaman vuoden sisällä tehdyksi henkirikokseksi, joissa uhri oli tulossa yöllä ravintolasta ja päässyt jo miltei turvallisesti kotiinsa. Kaikissa tapauksissa naisten kohtalona oli kuitenkin väkivaltainen kuolema kotikerrostalon kellarissa.
POSTINJAKAJA
Seija Kekkonen, 41, oli tulossa pikkujouluista ravintola Kaivohuoneelta, kun hän joutui henkirikoksen uhriksi kotitalonsa kellaritiloissa Keinulaudantiellä Kontulassa. Tapaus paljastui juhlien jälkeisenä aamuna eli itsenäisyyspäivänä vuonna 1980.
”Samalla tavalla kerrostalon urheiluvälinesuojasta löytyi raa’asti surmattuna Susanne Lindholm elokuussa 1976”, HS nosti esiin jo kaksi päivää Kontulan kellarisurman jälkeen.
Tällä kertaa poliisi ei kertonut kiivaimman henkirikostutkinnan aikana juuri minkäänlaisia yksityiskohtia tapauksesta.
”Tutkimusten tässä vaiheessa poliisi ei halua antaa Seija Kekkosen surmatavasta mitään tietoja, toivomme vain, että uhrin valokuvan julkaiseminen auttaa rikoksen selvittämisessä”, ylikomisario
Väinö Rantio Helsingin rikospoliisista kommentoi HS:lle 9. joulukuuta 1980.
MYÖHEMMIN kuitenkin uutisoitiin, että tekotapana oli tässäkin rikoksessa kuristaminen.
”Kaikki surmattiin kuristamalla”, HS kertoi 14. elokuuta 1981.
”Kaikilla” HS viittaa Kekkoseen sekä kahteen muuhun naiseen, jotka joutuivat henkirikoksen uhreiksi Helsingissä runsaan puolen vuoden sisällä 1980–1981. Toinen näistä löytyi Lindholmin ja Kekkosen tavoin kuolleena kotikerrostalonsa kellarista Itä-Pasilassa 31. tammikuuta 1981, toinen maastosta Haagasta heinäkuun 6. päivänä samana vuonna.
Kyseisiä tapauksia kuvailtiin tuolloin seksuaalimurhiksi.
Haagan henkirikoksen uhri oli 18-vuotias opiskelijanainen. Rikos selvisi, ja tekijä tuomittiin alentuneesti syyntakeisena tehdystä taposta. Poliisi tutki, voisiko samalla miehellä olla tekemistä myös kellarisurmien kanssa. Yhteyttä ei kuitenkaan löytynyt.
SEN sijaan kolmannen kuolleena kerrostalon kellarista löytyneen naisen tapaus jäi aiempien kellarisurmien tapaan pimeäksi. Kasöörinkatu 2:ssa Pasilassa henkensä menettäneenä löytyi 42-vuotias
Onerva Ketola.
Uhri oli ollut poliisin tietojen mukaan viettämässä perjantai-iltaa baarissa Kalliossa 30. tammikuuta 1981, minkä jälkeen hän kävi vielä ystävänsä luona Sturenkadulla. Sieltä hän käveli puolentoista kilometrin matkan kotitalolleen Itä-Pasilaan.
Puolenyön aikaan Ketola nähtiin kotirappunsa ulko-oven edustalla 25–30-vuotiaan miehen seurassa.
”Talon pihalla oli väkeä, samoin yhdellä parvekkeella. Portaan edestä kuultiin kiivassanaista neuvottelua. Mies oli ilmeisesti halunnut kellaritiloihin, joista on pääsy muihin rappuihin. Ketola taas ei ollut halunnut laskea häntä sisälle”, rikosylikomisario Juha Rautaheimo muisteli HS:n haastattelussa elokuussa 2001.
Seuraavana päivänä naapurit löysivät Ketolan kuolleena kellarin varastokomerosta. Hänelle oli poliisin mukaan tehty myös seksuaalista väkivaltaa.
Silminnäkijöiden havaintojen perusteella poliisi pystyi piirtämään kuvan epäillystä. Piirros sai julkisuutta median välityksellä ja sitä levitettiin myös paperitulosteina.
- Ilmoitustaululle vuonna 1981 kiinnitetyssä piirroksessa näkyy mies, joka silminnäkijöiden mukaan oli Onerva Ketolan seurassa hieman ennen tämän kuolemaa. (KUVA: PENTTI NISSINEN / LEHTIKUVA)
- tiedote_Ketolan_surma.jpg (122.9 KiB) Katsottu 6394 kertaa
”Vihjeitä tuli kuvan julkaisemisen jälkeen runsaasti, ja kymmeniä kuvausta vastaavia miehiä kuultiin. On kuitenkin hyvin mahdollista, että mies muutti ulkonäköään heti tapahtuneen jälkeen”, Rautaheimo arvioi.
Poliisi epäilee henkirikoksen tekijän myös anastaneen uhrilta käsilaukun, jonka mukana katosivat muun muassa avaimet ja pankkikirja.
VOISIKO kaikkien kellarisurmien takana olla sama tekijä?
Teoria sarjamurhaajasta ei ole saanut kovinkaan runsaasti kannatusta poliisin kommenteissa vuosien varrella. Oletettavasti näkemys pohjautuu tietoihin ja todistusaineistoon, joita poliisi ei ole tutkinnallisista syistä tuonut julkisuuteen missään vaiheessa.
”Nämä kellarisurmat lienevät kaikki eri henkilöiden tekoa, yhden himomurhaajan uusia iskuja ei tarvitse pelätä”, rikospoliisi arvioi vuonna 1984(HS 12.6.1984).
Yli 30 vuotta myöhemmin myös Rautaheimo oli samoilla linjoilla muistelmakirjassaan.
”Oli myös todennäköistä, etteivät kellarisurmat liittyneet toisiinsa – ne ovat yhä kaikki avoinna, ja mikäli niistä saadaan uusia tietoja, niiden tutkintaa jatketaan”, Rautaheimo kirjoittaa.
RIKOSTUTKINTA on kehittynyt aimo harppauksin vuosien vieriessä, mutta toisaalta aika on myös poliisia vastaan – onhan kellarisurmien tekijöillä tai tekijällä ollut jo vuosikymmeniä aikaa peitellä jälkiään. Varmuutta ei ole luonnollisesti siitäkään, löytyisikö ketään edesvastuuseen saatettavaa ihmistä enää elävien kirjoista.
Lisäksi poliisilla ei ole takavuosina julkisuuteen annettujen lausuntojen perusteella hallussaan ainakaan vuoden 1976 tapaukseen liittyvää epäillyn dna:ta. Ei ole siis mahdollista, että sen pystyisi yhdistämään tekijään esimerkiksi jonkin muun rikoksen selvittelyn yhteydessä.
TAMMIKUUSSA 2020 Helsingin poliisilaitoksen väkivaltarikosyksikön kaapeissa on siis yhä mappitolkulla materiaalia kolmesta kellarisurmasta. Ne pysyvät sitkeästi mysteereinä, eivätkä uhrien omaiset ole vieläkään saaneet vastausta kaikkein perimmäiseen kysymykseen: miksi?
”Läpimurtoa kyseessä olevien tapausten tutkinnassa ei ole tehty. Ovat edelleen niin sanottuja pimeitä henkirikoksia”, Helsingin poliisilaitokselta vahvistetaan.