"Mistä tiedät olevasi wanha?"

Tänne kaikki visat, listat, kyselyt, gallupit ja äänestykset

Valvojat: Raid, Moderaattorit

ABC
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4079
Liittynyt: To Touko 31, 2007 2:23 am

"Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja ABC » To Helmi 28, 2013 3:50 pm

Eri sukupolvilla on eri kokemukset, minkä huomaa erityisesti sitten, kun yrittää keskustella omien lastensa kanssa. Toki omien vanhempienkin jutuissa on jotain Eeli-setää vuodelta 1956, mutta nehän nyt ovat sellaisia kalkkiksia muutenkin... Vaan yhtäkkiä se kalkkis oletkin sinä itse, kun huomautat lapsosellesi jostain mikä tapahtui Moskovan olympialaisissa ja tämä on että mitä häh.

Ilta-Sanomien jutussa on kerätty joitain asioita, joista pitäisi huomata olevansa jo ihan kohta lähestymässä niitä viimeisiä kalkkiviivoja. Tunnustan, että itsekin muistan elävästi, miten Freddie Mercurystä aika jätti ja olen jopa ollut tunkemassa tietokoneeseen - joita silloin kutsuttiin pc:iksi tai mikroiksi - ärsyttäviä cd-levyn kokoisia lötköjä, lerppuja.

Mitä sellaista sinä huomaat toisinaan muistavasi, mikä saa sinut miettimään ajan kulkua ja wanhenemista (kauhistuttava sana, mutta onneksi sitä ei itse huomaa ja jos oikein tuuri käy niin lopulta ei muista enää edes itseään saati ikäänsä...)?

Voin aloittaa:
Muistan,

- miten Suomen ensimmäinen McDonalds avattiin Tampereella. Sapuskaa pidettiin kamalan ylihintaisena, ja sitä se olikin, toisin kuin nykyisin, kun yleisen hintatason huomioon ottaen mäkkisafka on jopa halpaa.

- miten Moskovan olympialaisissa maskottina oli söpö karhu, Miska. Niitä oli joka paikka täynnä, varsinkin monilla oli Miska-pipot.

- miten jenkit boikotoivat Moskovan olympialaisia. Neljän vuoden kuluttua neukut sitten boikotoivat Los Angelesin kisoja.

- kun college-paita ja ruutufarkut olivat melkein jokaisella. Ilman niitä et oikein ollut mitään. Korvakorujen tuli olla mahdollisimman pitkät ja näyttävät, ja joka toisella tytöllä oli permanentti. Onnekkaimmilla oli lisäksi puoli naamaa peittävät muovisankaiset silmälasit tekemässä luomivärillä kaunistautuneesta käyttäjästään hiiripöllön näköisen.

- miten Matti Nykänen ja Marja-Liisa Hämäläinen voittivat kultaläjiä olympialaisissa. Erityisen hyvin mieleen jäi Tiina Lillakin yllätysvoitto keihäässä - keihäässä Suomi sai sen jälkeen useinkin nimenomaan juuri yllätysvoiton arvokisoissa.

- miten Neuvostoliitto sitten hajosi ja Berliinin muuri murtui. Ihmiset repivät muurista kappaleita ja niitä myytiin sinne sun tänne.

- miten Suomessa alettiin järjestää ensimmäisiä reivejä. En aluksi tiennyt mitä sana tarkoitti. Sittemmin konemusiikki valtavirtaistui ja kaupallistui ja meni pilalle. Kulta-aika oli ohitse jo vuonna 1998.
Every ship must sail a world.

vempele
Tarkastaja Clouseau
Viestit: 673
Liittynyt: To Marras 24, 2011 7:21 pm

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja vempele » To Helmi 28, 2013 7:32 pm

Siitä kun ei seiso enää
oon sisältä kuollu ja risti mun naamassa merkkaa sitä

INES 7
Columbo
Viestit: 2334
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 5:57 pm
Paikkakunta: Koiruohon kaupunki

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja INES 7 » To Helmi 28, 2013 8:10 pm

Kun ei jaksa enää kiinnostaa seisooko vai ei.

Mä muista nähneen livenä Finland MC-liivit, "Heavy"-Kirkan, Ringa Ropon pituushypyn ja intin harmaan lomapuvun.

Bias
Magnum
Viestit: 1379
Liittynyt: Su Heinä 19, 2009 1:04 pm

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja Bias » To Helmi 28, 2013 8:22 pm

-Kun huomaat nimittäväsi kolmekymppisiä tytöiksi ja pojiksi.
-Kun työkaverit suunnittelevat baari-iltaa, ja ajattelet, että luojan kiitos ei enää itse tarvitse juosta baareissa.
-Kun heräät aamuisin ennen kuutta ja pidät sitä normaalina.
Ei ole syyttömiä. On vain huonosti kuulusteltuja.
Josif Stalin

nuuskija
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 154
Liittynyt: Ti Elo 21, 2012 4:11 pm

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja nuuskija » To Helmi 28, 2013 8:33 pm

Kun kenkien tai laukun oston sijaan suunnittelet investointia dosettiin.

kakkosurpo
Fitz ratkaisee
Viestit: 6801
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo » To Helmi 28, 2013 9:58 pm

Siitä kun enää tiedä olevani edes vanha tai mikään muukaan.
Täällä tänään, missä huomenna?

Rocket
Alibin kestotilaaja
Viestit: 307
Liittynyt: To Syys 23, 2010 3:15 pm

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja Rocket » Pe Maalis 01, 2013 9:12 am

Bias kirjoitti:-Kun työkaverit suunnittelevat baari-iltaa, ja ajattelet, että luojan kiitos ei enää itse tarvitse juosta baareissa.
-Kun heräät aamuisin ennen kuutta ja pidät sitä normaalina.
Nämä ja

- Kun viimeisen 2 v aikana olet ollut neljissä hautajaisissa, mutta et ensimmäisissäkään häissä tai ristiäisissä
- Parturi teitittelee ja sanoo että korvissa kasvaa karvoja
- Menet nukkumaan ennen kymmentä ja pidät sitä normaalina

Ailar
Sherlock Holmes
Viestit: 3318
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja Ailar » Pe Maalis 01, 2013 10:50 am

- kun muistaa matkustaneensa vanhoissa Pohjolan liikenteen linja-autoissa
- kun omat lapset eivät enää pyöri teiniporukoissa
- kun naapurin lapsi on hylännyt kolmipyöränsä ja vedättää menemään mönkijällä
- kun entisen naapurin poika vetää perässään pulkkaa, jossa istuu kaksi taaperoa
- kun muistaa lapsuuden kodin pöydässä olleet maitopussit
- kun muistaa lapsuuden kodissa olleen mustavalko-tv:n (Loewe Optan) ja sen, että kaikki mainoksetkin katsottiin tarkkaan ja äiti siunaili, miten kaikki rahat menevät sen rakkineen korjaamiseen, mutta ei hänkään olisi luopunut mistään hinnasta Peyton Placesta
- kun muistaa radioluvan
INES 7 kirjoitti:Kun ei jaksa enää kiinnostaa seisooko vai ei.

Tästä tuli kyllä parhaat naurut :mrgreen: :
INES 7 kirjoitti:Kun ei jaksa enää kiinnostaa seisooko vai ei.

Täysi Purenta
Helen Mirren
Viestit: 1484
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta » Pe Maalis 01, 2013 4:56 pm

- Tytöttelen ja pojittelen lääkäreitä ja poliiseja. Ihme kakaroita niihin virkoihin nykyään palkataan?

- oli valtava haloo kun kolmosteevee aloitti. Kaupallista tv-ohjelmaa! Whoaaaa!

- Irtokarkit olivat pennihintaisia ja viidellä markalla sai enemmän karkkia kun jaksoi syödä. Nyt euron pussista ei tule edes vihaiseksi.

-Muistan hyvin Kekkosen kuoleman ja sen hämmennyksen kun siitä ministeri Koivistosta tuli presidentti.

- Muistan myös Tsernobylin ydinonnettomuuden tarkkaan. Sen sijaan noista Iltalehden uutisoimista elokuvista tai suudelmista ei ole mitään muistijälkeä.

- Veljeni pikkuinen ystävä jolla oli räkätappi nenässä ja sininen liukuri istuu linnassa rasistisesta henkirikoksesta.

- Kun huuruinen auto syrjäisellä parkkipaikalla ei merkitse kuumaa autoerotiikkaa vaan grillitä haettuja annoksia.

J.Maybrick
Columbo
Viestit: 2324
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick » Pe Maalis 01, 2013 8:21 pm

-Muistan hyvin Kekkosen kuoleman ja sen hämmennyksen kun siitä ministeri Koivistosta tuli presidentti.
Myös muistan lehdessä kuvan, jossa Kekkosta talutti kaksi avustajaa, niin kuin kävelemään opettelevaa. Se jotenkin järkytti.
Kun Emil Skog oli niin paljon tapetilla, että omat ensimmäiset sanani kuuluivat "kooki kooki" ja aloin sanoa itseänikin Kookiksi. :shock:
Muista hakeneeni maitoa lähikaupasta omaan kannuun sellaisesta isosta maitosäiliöstä. Tuskin nykytenavat osaisivat sellaista käyttääkään...
Paras purkka oli pitkä pinkki levy, jossa oli painettu niinkuin palan hahmot, ja siitä tuli valtavat pallot, jotka tarttuivat tukkaan, jota piti sitten saksia.
Kermapullo oli lasinen ja siinä oli jostain tinapaperin tapaisesta se korkki. Limsapullon korkit olivat punaisia, keltaisia, vihreitä, sinisiä, ja niistä pystyi taittelemaan makeat tekokynnet sormiin.
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö

nuuskija
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 154
Liittynyt: Ti Elo 21, 2012 4:11 pm

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja nuuskija » Pe Maalis 01, 2013 11:27 pm

Prinsessa Victoria sai viime vuonna vauvan, eikä edes kovin nuorena. Vastahan se itse oli vauva, oli niin ihkua kun naapurimaahan syntyi oikea prinsessa. Prinssi Williamhan on myös ihan vauva eikä mikään kaljuuntunut keski-ikää lähentelevä.

tattooed fucker
Wallander
Viestit: 1102
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 1:48 pm

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja tattooed fucker » Pe Maalis 01, 2013 11:40 pm

mitäpäs jos dementtia on jo tullut..ehkäpä mm.itte muistan enemmän kuokkajaisia kuin zamppanjalaseja.Jokainen eri tyylillään lähtenyt.Kun muistelee ystäviä,vanhempia,ja elää tämän hetken kerrallaan vakavasti ja joskus ei.Aina kannattaa ajatella että asiat voisi olla vielä enemmän päin persettä,mitenkä ne nyt voi olla..
I am not a man I am a fucking beast-Torture Killer-

elli72
Charlien Enkeli
Viestit: 1912
Liittynyt: Ti Elo 02, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Itä-Uusimaa

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja elli72 » Ti Huhti 30, 2013 1:36 pm

Siitä että esim. kaupassa teititellään. Tekisi mieli huutaa että näytänkö noin vanhalta.

Ja harmaista hiuksista, joita on hiljalleen alkanut kerääntymään.

nuuskija
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 154
Liittynyt: Ti Elo 21, 2012 4:11 pm

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja nuuskija » Ti Huhti 30, 2013 2:37 pm

Just tänään funtsittua: Siitä kun ei enää voi liioitella sanomalla voivansa olla jonkun hyvännäköisen nuoren miehen äiti. Pitää tehdä se sanomalla että voisi olla sen isoäiti.

Talontytär
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 224
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 12:55 pm

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja Talontytär » Pe Syys 06, 2013 2:59 pm

Kun lukee Iltalehden ja siellä puhutaan Fergiestä ja tajuaa, että puhutaan jostakusta toisesta kuin itse luulisi.
Optimum et pessimum in homine est lingua.

Vastaa Viestiin