silloin meinasin kuolla...

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Nannalee
Armas Tammelin
Viestit: 80
Liittynyt: Ti Kesä 24, 2008 9:06 pm

Viesti Kirjoittaja Nannalee »

Niin.. Mäkin joskus mietin tuota nuorten hurjastelua. Ite olen menettänyt monia tuttuja/kavereita autokolareissa (r.i.p) ja sitä on itelleni ainakin pieni pelko tullut, että niin todellakin käy jos ei vähän varo, että tulee ajeltua suhkot. ok, mutta voihan se sillonkin napsahtaa. Ei koskaan voi olla varma.

Olen ollut joskus isossa autokolarissa ja silloin kun näki että nyt pamahtaa toiseen autoon, niin se tosiaan tuntui tapahtuvan kuin hidastetusti, koska kumman paljon sitä ajatuksia päässä liikkui muutaman sekunnin sisällä. Selvittiin kuskin kanssa suhkot pienillä vammoilla kolarin suuruuteen verrattuna, mutta sillon kyllä pelkäsi kuolla ja totta kai jos muutamakin asia olisi ollut pielessä, niin henki olisi lähtenyt.

Olen pienenä myös meinannut tukehtua johonkin lego leluaitaan. Kanneskelin sitä suussani kävellessäni ja kaaduin ja se jäi kiinni kurkkuuni. En saanut happea ja kun äiti viimein huomasi sen, hän riuhtaisi sen paniikissa irti ja sitten olikin verenvuoro. Olin todella pitkään niin, että en meinannut saada happea ja vielä kun äitillä ei ollut autoa jolla viedä minut sairaalaan, piti oottaa eräs sukulainen hakemaan. Muistaakseni meneitin tajuntani ym. Että joskus ihmettelen kuinka sitä vielä tässä ollaan. (...ehkä vähän koomista jos olisi kuollut lelu aitaan! mutta vain vähän.) Muistan kumminkin tuon tilanteen fiilikset aika hyvin, vaikka itse tapahtumat muuten on vähän hämäränpeitossa.

Tässä yritän muistella näitä tilanteita.. Niitä on ollut todella monia ja on kyllä ihme, että oikeasti on käynyt niin hyvä tuuri, että tässä vielä ollaan. Olenkin kuullut sen, että ihminen tosiaan on vaarassa joka päivä jotenkin, mutta sitä harvemmin edes itse huomaa ja sitten joskus tulee niitä tilanteita kun auto menee ihan senttien päästä, että huh. Olipa lähellä.

Vieno neito
Harjunpää
Viestit: 345
Liittynyt: Ma Elo 04, 2008 3:02 am

Re: silloin meinasin kuolla...

Viesti Kirjoittaja Vieno neito »

esmes- kirjoitti:kuinka moni on ollut lähellä kuolemaa? selvinnyt säikähdyksellä tai jopa nähnyt elämänsä filminauhana ja valoa tunnelin päässä?
Riippuu siitä, että mihin laittaa rajan siitä, että kuinka suuren riskin täytyy olla. Minulle on sattunut muutama tapaus, joista ainakin parissa tulee mieleen selvä muutos aivojen toiminnassa:

1.
Vironmatkalla palatessamme hotelliin alkuillasta, yritti 3, noin 10-vuotiaita pikkupoikaa ryöstää minut. Jo terassilla syödessämme olin kiinnittänyt huomiota näihin oudon aggressiivisesti (ilmeisesti liimanhaistelun tms tulosta) käyttäytyviin pikkipoikiin, jotka mm. potkivat jotain mainoksia ja paikalliset ihmiset ajoivat pojat tiehensä.

Ryöstötilanteessa pojat yrittivät ensin repiä kännykkää, mikä oli helppo torjua. Pian kuitenkin yksi pojista juoksi paikalle revolverin kanssa ja osoitti sillä suoraan minua keskivartaloon, jolloin aivojeni toiminta muuttui aika rajusti. Selkein muutos oli se, että aloin ymmärtää poikien venäjänkielisestä puheesta osia ja tunnistaa sanoja, jotka pystyi arvaamaan esimerkiksi englannin pohjalta. Myös jotain hankalasti sanoin kuvattavia muutoksia keskittymisessä ja muistikuvien hataruudessa on havaittavissa.

Hyvin pian paikalle ilmestyi noin parikymppinen venäjää pojille puhuva mies, joka nappasi revolverin pois. Olen monasti miettynyt, että oliko tuo pelastajamme tehnyt jonkinlaisen diilin pikkupoikien kanssa, jossa pelastuneet uhrit kiitollisuudenvelassa maksavat jonkun palkkion pelastajalle. Minä en kyllä antanut mitään, vaan kiirehdin paikalta pois läheiseen hotelliimme. Jälkeenpäin seurueemme yksi jäsen väitti, että hänestä ase ei ollut aito, mutta en ole niin varma hänen arviostaan enkä ainakaan olisi halunnut ottaa riskiä.

Ryöstökin jäi puolitiehen, enkä menettänyt mitään omaisuutta. Kun minua osoitettiin aseella, niin jähmetyin varsin passiiviseksi. Olin kuitenkin vihainen siitä, että juuri kännykkääni aiottiin viedä, koska kännykkä on paljon persoonallisempi ja jotenkin vaikeammin korvattava asia kuin esimerkiksi pieni määrä käteistä.

2.
Yläasteikäisenä ajoin polkupyörällä ajatuksissani. Pitkän alamäen tuoman vauhdin takia en ollut edes joutunut vähään aikaan polkemaan. Yhtäkkiä havahduin siihen, että pyörä oli ajautunut pois asfaltilta ja heittelehti pientareella. Siinä vaiheessa en enää saanut korjattua pyörän suuntaa, vaan etupyörä päätyi ojaan ja minä lensin ylösalaisin ojan yli. Havahtumisen ja lentomatkan päättymisen välillä koin monien kuvaileman ajan hidastumisen. Etupyörän päätyminen ojaan tapahtui etenkin hitaasti, vaikken pystynytkään estämään tapahtumaketjua.

sorsake
Neuvoja-Jack
Viestit: 592
Liittynyt: Ke Heinä 04, 2007 11:06 am
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja sorsake »

kaksi juttua tulee mieleen:

Minut ryöstettiin keskellä päivää Etelä-Afrikassa (joo, ei kuulemma olisi pitänyt olla jalkaisin kadulla ollenkaan, mutta en sitten tyhmyyttäni ja naiviutatni tajunnut, että asia on ihan oikeasti näin), ja ryöstäjä tökkäsi veitsen kurkulleni ja uhkasi tappaa jos en anna rahojani. Kuulemani mukaan näin olisi todennäköisesti käynytkin, jos minulla ei olisi ollut rahaa. Samassa hotellissa kolme muuta tyyppiä oli ryöstetty samana päivänä, illalla hoisimme yhdessä trauman pois baarissa juomalla hirveästi kaljaa ja viinaa. Kuulostaa hauskalta, mutta olin oikeasti aika järkyttynyt useita päiviä. Tietysti ei olisi olluit kovin todennäköistä että olisin ollut liikenteessä kokonaan ilman rahaa, mutta tyyppi oli niin hurjistuneen näköinen, että olisi voinut sohaista muuten vaan. Ohikulkijat eivät puuttuneet asiaan...

Lontoossa pyöräillessäni kovaa vauhtia vasemmalle kääntyvä kuorma-auto napautti minut pois pyörän selästä, jos olisin ollut hitusen nopeampi olisin kerinnyt auton nokan eteen ja henki pois. Samaisessa risteyksessä joku pyöräilijä oli joitakin kuukausia aikaisemmin kuollutkin täsmälleen samoissa olosuhteissa. Samanlainen tilanne oli bussin kanssa jokunen vuosi aikaisemmin. Sen sekunnin murto-osan kun tajusin osuvani autoon luulin oikeasti kuolevani. Mutta selvittiinpä siitäkin.

Mike Manner
Jessica Fletcher
Viestit: 3149
Liittynyt: Ke Touko 28, 2008 10:37 am

Viesti Kirjoittaja Mike Manner »

4-5 kertaa on meinannut lähtee henki moottoripyörän kanssa pelleillessä (törmäys/ulosajo on ollut ennemminkin sekunnin kymmenysten päässä, kuin sekunnin tai parin jne...).
"Mä olen sitä mieltä, et jos 5 senttiä on liikaa OMASTA viestistä Minfoon, kannattaa harkita poistumista kokonaan. Perusteena se, että "harrastuneisuus" palstalle, ei ole likimainkaan riittävä!" -John Doe

albaanisissi
Frank Drebin
Viestit: 382
Liittynyt: Ma Syys 10, 2007 8:59 pm

Viesti Kirjoittaja albaanisissi »

tuli tossa mieleen ku kaveri putos riippusillalta norjassa vuonoon 4 vanhana ja kallo halki :shock: oli kuulemma ollu vanhemmilla kiva fiilis kattoo ku pikkupoika putoo kymmeniä metrejä kiviseen koskeen. voin vaan kuvitella sen fiiliksen, oli kuulemma tuntunu kestävän tunteja se putoaminen. mut jamppa kumminki selvis, oli aika nopeeta se saatu sieltä jollain konstilla tajuttoma pois ja sairaalaan ni selvis.
This one time, i shot a guy to his adams aple just to see how long it takes to him to die. I was with other guy and we had 15 dollar bet on it, i lost. It tooked a few minutes, he drowned in hes own blood actually.
-richard kuklinski-

loneliness
Jessica Fletcher
Viestit: 3206
Liittynyt: Ti Kesä 03, 2008 12:30 am

Viesti Kirjoittaja loneliness »

esmes- kirjoitti:ai niin, ja kerran mua on tähdätty haulikolla päähän. tuntematon tyyppi eräillä jatkoilla, oltiin sillon kahestaan siinä huoneessa. en tiedä oliko ase ladattu, todennäköisesti ei, mutta silti tuntui kuin ois ollu jossain elokuvassa.
Jännä kuulla joltakin toiselta vertausta elokuvaan. Itse tilanteessa, jossa tuijottelin asetta, tuli mieleen jotain toimintaleffaliikkeitä ja mietin, että yrittäisin napata aseen tyypin kädestä, mutta tyydyin heittämään läppää, joka lopulta auttoi.
Paavo Arhinmäki on äijä!

esmes-
Javier Pena
Viestit: 1817
Liittynyt: Ke Tammi 23, 2008 10:28 am

Viesti Kirjoittaja esmes- »

^joo, läpänheitto on yleensä parempi ratkaisu ku steven seagalin metodit :lol:
"Jos jokaisen päivän kadoksissa olleen teinin perään laitettaisiin etsintäpartio, niin sillä saataisiin kyllä koko Suomi harrastamaan ulkoiluliikuntaa ympäri vuorokautisesti". -Sergei

Avatar
PinkCatz
Harjunpää
Viestit: 338
Liittynyt: To Maalis 27, 2008 9:58 pm
Paikkakunta: Desperation

Viesti Kirjoittaja PinkCatz »

Lapsena meinasin hukkua mökillä... Olin äidin kanssa mattopyykillä laiturilla ja liottelin varpaitani... Sit äiti kuuli molskahduksen... Repi mut hiuksista pinnalle... :roll:
"Tits are for fucking, not for breastfeeding" -Rose West-

raippa
Remington Steele
Viestit: 242
Liittynyt: Su Kesä 01, 2008 10:53 pm

Viesti Kirjoittaja raippa »

Tokaluokkalaisena nassikkana oli bussin alle jääminen senteistä kiinni, kun uhkarohkeana yritin viime hetkellä juosta tien yli, mutta liukastuin keskelle jäistä tietä. Bussi löi jarrut pohjaan, mutta jatkoi liukumista tietä pitkin ja sain viime hetkellä selässäni olleen repun avulla kierrähdettyä alta pois.

Viidennellä luokalla etsittiin kaverin kanssa seikkailua meille tuntemattomasta metsästä, koska sen aikainen puuhamaamme, eli läheinen rakennusmaa, oli tehostanut vartiointiaan tekemiemme melko mittavien tuhojen vuoksi. Oli alkukevät ja lähdin liukumaan kyykyssä sohjoista kalliota alas. Liu'uin muutaman metrin ihan hyvin kunnes jalkani tömpsähtivät yllättäen tasanteelle, mitä en ollut huomannut ja siitä lensin muutaman metrin alas maahan. Löin vasemman kämmeneni johonkin ja huusin kivusta muistaakseni "ai saatana". Katsoin kämmentäni ja sen keskellä oli verta sekä jotain vaaleanpunaisia palleroita pulppuava halkeama, mikä ulottui keskisormen linjasta alaviistoon ranteeseen asti. Aloin huutamaan. Kaverini oli ylhäällä kallioilla ja hän nauroi ensin, koska luuli mun tapojeni mukaan pelleilevän. Nauru hyytyi kun käännyin häntä kohti ja näytin kättäni. Kaveri komensi mua nousemaan takaisin ylös, missä hän antoi sinisen tuulitakkinsa haavan suojaksi. Sitten lähdimme juoksemaan n. kilometrin päässä olevia kerrostaloja kohti. Matkalla oli ojia ja upposin yhteen lähes muniani myöten. Kerrostaloille saavuttuamme jäin makaamaan rappukäytävän eteen tuntemattoman miehen puristaessa haavaani sekä pitäessä kättäni koholla ja joku soitti ambulanssin.
Kolme jännettä ja hermoja meni paskaksi. Käden olin lyönyt todella terävää kiveä päin. Olen miettinyt, että jos ei kaveri olisi ollut mukana, niin olisi voinut kuolo korjata. Olisin hyvinkin saattanut lähteä ravaamaan aivan eri suuntaan, koska en tuntenut aluetta hyvin ja mennyt syvemmälle metsään, missä voimakas verenvuoto olisi pian katkaissut juoksuni. Elettiin vuotta ´92, joten kännykkää ei ollut mukana.

Uudenvuodenvietto ´01 sai yllättävän käänteen kun äitini silloinen avomies meinasi käydä äitini kimppuun. Veljen kanssa kuritettiin ukkoa vuorotellen muutamilla iskuilla ja lopetettuamme ukko juoksi keittiöön, mistä se palasi leipäveitsi ojossa. Nappasin välittömästi eteisen puhelinpöydältä kossupullon ja löin sen ukon päähän. Veri alkoi valumaan ukon päästä ja jollain ilveellä pullo oli viiltänyt myös sen ranteen auki, mikä myös vuosi melkoisella reippaudella. Veitsi tippui lattialle. Ukko huusi mulle itkien, että "älä ikinä tule tänne". Työnsin paidattoman ja paljasjalkaisen ukon ulos ovesta kirpeään 15-20 asteen pakkaseen sotkemaan hankia likaisella verellään ja löin oven kiinni. Ambulanssi korjasi ukon tikattavaksi ja poliisitkin kävivät ihmettelemässä veren maalaamaa kotiamme. Itsepuolustustahan tuo oli, joten ei siitä tullut mitään jälkiseuraamuksia systeemiltä, vaikka ukko rikosilmoituksen tekikin. Tajusi varmaan sen itsekin ja veti jutun pian pois.

Ei siis mitään rajakokemuksia, mutta toisin toimiessa olisi saattanut henki hyvinkin lähteä.

edit selvennystä

Minsku
Susikoski
Viestit: 37
Liittynyt: Pe Joulu 28, 2012 11:45 am
Paikkakunta: Keski-Suomi

Re: silloin meinasin kuolla...

Viesti Kirjoittaja Minsku »

Olen melkein jääny kaatuvan puun alle (siis ISO puu). Oli varmaan alle sekunnista kiinni.

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: silloin meinasin kuolla...

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Onhan noita kongreettisia mahdollisuuksia tarjoutunut muutama, mutta olen sen verran tyhmä etten ole tajunnut tarttua niihin.
Aikanaan nuoruuden hurmassa tuli rykästyä autolla huolellisesti lohkareikon kautta pompulla puita kolhien ojaan. Sieltä jonkun tunnin jälkeen heräillessä ihmettelemään kuis kävikään. Jonkun tuntemattoman kyydissä olin päässyt sairaalaan. Eivät huomanneet päivystyksessä muuta kuin lapaluun haljenneen(se muuten ei ollut edes kipee). Myöhemmin selvis et oli 5 ja 6 niskanikama painunut kasaan ja kallokin oli päälaelta saanut halkeaman. Tämä tapahtui pe-la välisenä yönä. Maanataina reippaana töihin(vieläpä fyysinen työ) kuula kohtuu sekaisin. Erään toisen jutun yhteydessä kuvasivat niskaa ja päätä ja siinä vaiheessa huomasivat et kallosa on ollut murtuma ja nikamat kasassa. Ihmettelivät et kuis mä hengitän tai kävelen. Kait sen takia kun en tiennyt niistä vammoista kun ei niitä kukaan tutkinut tapahtuma aikana.

On noita muitakin kertoja ollut kun lähtölippu ollut kädessä, mutta toi viimeinen oli jo sellaista matkustamista rajan pinnassa.
Joku vuosi takaperi eräällä paikkakunnalla kävi episodi josta en sen enempää kerro. Episodin loppu tulemana risteilin puoli vuotta ajassa mistä ei ole mitään mielikuvaa. Puoli vuotta episodin jälkeen alkoi kyky muistikuvien luomiseen palautua ja aika monen asian uudelleen opettelu.
Monesti miettinyt miksi olen vielä täällä, onko se oikeasti tyhmyyttä kun en tajua kuolla vai onko mulla niin kova elämisen nälkä tai mikä hitto nyt onkaan.
Jotkut lähtee ekalla toiset ei sitten millään.

Lisätääns vielä tohon auto juttuun. Kyllä ne sairaalasta jonkun viikon saikkua lykkäs, mut en pitänyt kun itse aiheutin koko jutun eikä lapaluu nyt niin kipee ollut eikä ollu tietoa niskanikamien tilasta tai kallosta.
Piilohomot on in.

nuuskija
Nikke Knakkertton
Viestit: 178
Liittynyt: Ti Elo 21, 2012 4:11 pm

Re: silloin meinasin kuolla...

Viesti Kirjoittaja nuuskija »

Uskoisin että lähimpänä kuolemaa olin, kun olin proosallisesti tukehtumaisillani makkarankuoreen. Kauhea tunne kun ei saa henkeä. Kummallinen tunne tuli myös siitä, kun selvittyäni omin avuin tilanteesta ja kerrottuani paikalla olevalle isälleni, tätä ei kertomani asia kiinnostanut pätkääkään.

Toinen tilanne oli, kun uimataidottomana ekaluokkalaisena jouduin veden alle. Olin oppinut uimaan kellukkeiden kanssa, ja saunasta tultuani ensimmäisten joukossa unohdin nuo kellukkeet ja hups vaan, huomasin uivani veden alla. Oli matalaa ja osasin laittaa jalat pohjaan, en hätääntynyt. Reaktioni oli lähinnä huvittunut. Kerroin asiasta opettajalle ja uimaopettajalle, jotka siis tulivat myöhemmin paikalle (!) , ope oli jähmettyneen näköinen, mutta en muista että mitään erityisemmin olisi siinä sanottu. Eihän tuo sinänsä mikään kovin läheltä piti -tilanne ollut, en hörpännyt vettä, mutta myöhemmin vähän kauhistuttanut, mitä siinä olisi voinut käydä. Samantapaisia, enemmänkin "olisi voinut käydä huonosti" kuin "meinasin kuolla" -tapauksia on meikäläisellä ollut. Auton viime hetkellä ennen rekan kohtaamista hallintaan saamista, jyrkällä korkealla katolla kiipeilyä, lietekaivon ja tavallisten kaivojen epämääräisillä puukansillä leikkimistä...

Avatar
Thelea
Martin Beck
Viestit: 846
Liittynyt: Ke Marras 23, 2011 1:22 pm

Re: silloin meinasin kuolla...

Viesti Kirjoittaja Thelea »

Kaksikin kertaa. Eka oli ala-asteiässä kun sairastuin vaikeaan keuhkokuumeeseen. Sain kuulla vasta jokin aika sitten, että jos tk lääkäri ei olisi pistänyt suoraan ambulanssilla sairaalaan, olisin todennäköisesti kuollut.

Toka oli kymmenisen vuotta sitten, valkosolut olivat nollassa ja pikku bakteeri saattoi huonoon kuntoon ja sairaalaan eristykseen. Muistan kovan väsymyksen ja tunteen että pitää päästä lääkäriin ja lääkärin hyin huolestuneen ilmeen, kun kertoi että nyt pitää mennä sairaalaan, voiko joku viedä vai tilataanko ambulanssi. Sekin oli hilkulla.
"Everything will be fine in the end. If it's not fine, it's not the end." - Maxine (kertoi isänsä sanoneen näin), Amyn lailla.

Iitu
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 108
Liittynyt: Su Joulu 14, 2008 2:00 am

Re: silloin meinasin kuolla...

Viesti Kirjoittaja Iitu »

Muutama vuosi sitten töihin talsiessa jysähti erään kerrostalon katolta jäälohkare katuun muutaman metrin päässä minusta. Hieman nopeammalla kävelyvauhdilla olisin ollut suoraan siinä alla.

Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2803
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 10:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: silloin meinasin kuolla...

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

On niitä sattunut tilanteita, joissa on hilkulla ollut etteikö sitä täältä lähdetä. Jo lapsena tapahtui eräs onnettomuus, jossa olisin voinut joutua kuorma-auton pyörien alle ja kuolla siihen, mutta niin vaan selviydyin siitä.

Yhden kerran olen meinannut teini-ikäisenä hukkua, mutta näin aikuisena on sairaudet olleet syynä kuolemanvaaraan. Keuhkokuumeita on ollut useammankin kerran, yksi niin paha että jouduin sairaalaan, jossa makasin pari viikkoa ihan sängyn pohjalla, en pystynyt edes päätäni nostamaan. Näemmä sitä on toivuttu monesta tilanteesta.
Gods made heavy metal.

Vastaa Viestiin