Sivu 1/4

Tästä henkilöstä haluaisin kuulla...

Lähetetty: Ma Tammi 19, 2009 3:32 am
Kirjoittaja VoDKa
Minfossa onkin jo runsaasti toinen toistaan mielenkiintoisempia juttuja ryöstäjistä ja raiskaajista, murhamiehistä ja mielipuolista. Toisinaan kuitenkin törmää aiheeseen, josta ei itse pysty tekemään aloitusta syystä tai toisesta (kielitaito ei riitä tai juttuja koottavana on jo ruuhkaksi asti, yksinkertaisesti ei osaa tai jaksa), mutta haluaisi kuulla kuitenkin lisää. Monella minfolaisella onkin kädet täynnä suomennettavaa ja käännettävää, kokoamista ja rakentelua, mutta aina jonoon varmasti voi lisätä jutun tai pari, tai kenties sen oman pääjuttunsa voi hetkeksi laittaa sivuun ja koota jutun edes pääpiirteittäin toivottujen listalta.

Ajattelinkin, että tämä topic voisi olla ihan paikallaan tälle. Ei siis suomentamiselle ja kokoamiselle, vaan sille, että kansa voisi pyytää eri henkilöistä juttuja ja aloituksia. Saan itse säännöllisen epäsäännöllisesti pyyntöjä "siitä ja siitä" henkilöstä ja olisikin mukavaa, että sen pyynnön voisi yleisesti esittää koko foorumille, eikä vain niille, jotka enimmäkseen juttuja ja alustuksia tänne tekevät. Toki siis voi vieläkin pyytää minultakin, mutta joku muu saattaa olla toimettomana sillä hetkellä ja kirjoitella mielelläänkin sen jutun aikansa kuluksi.

Jos aloitetaan esitettävillä toiveilla nyt kuitenkin. Itse haluaisin kuulla juttua:

Jack the Ripper
istä (tiedän, että eräänlainen topic on jo olemassa, mutta olisi mielenkiintoista lukea kunnon alustus aiheelle)

Sebastian Bossesta, tästäkin henkilöstä on ollut mainintaa siellä täällä, mutta ei kunnon juttua.

Sekä ihan mielenkiinnosta jos joku kauhukirjafriikki haluaisi tehdä, niin Stephen Kingin yli ajaneesta miehestä haluaisin kuulla lisää. Mitä tapahtui ja milloin ja missä, mitkä olivat tuomiot jne.

Kiitos.

Lähetetty: Ma Tammi 19, 2009 4:45 am
Kirjoittaja Kokki
Thug Behram, John Wolfgang Alexander Ausonius, Dennis Lynn Rader ja Liu Pengli olisivat ainakin alustuksen arvoisia.

Lähetetty: Ma Tammi 19, 2009 11:17 pm
Kirjoittaja Wille
http://en.wikipedia.org/wiki/Bryan_Smith

Tässä tietoa Kingiin osuneesta autoilijasta, kuoli reilu vuosi tapauksen jälkeen.

Lähetetty: Ke Tammi 21, 2009 3:59 am
Kirjoittaja YBJ
Hello Kitty Murderista ois harvinaisen kiinnostavaa saada lisää tietoo, jos se nyt sitte on edes oikee tapaus, kuulostaa kyl niin uskomattomalta etten tiedä oikeen.

Lähetetty: Ke Tammi 21, 2009 11:03 am
Kirjoittaja Howler
Näitähän löytyisi aivan älyttömästi, mutta äkkisiltään tulee mieleen DeFeo (the real Amityville Horror), Phantom Killer ja Tsuyama massacre, mistä olisi kiva saada tänne alustukset.

Re:

Lähetetty: Pe Tammi 28, 2011 9:14 am
Kirjoittaja Valoviikate
Hmmm... ainakin Grand Mosque Seizure. :mrgreen: Viimeksi kun katsoin, niin näytti aika haastelliselta käännettävältä.
YBJ kirjoitti:Hello Kitty Murderista ois harvinaisen kiinnostavaa saada lisää tietoo, jos se nyt sitte on edes oikee tapaus, kuulostaa kyl niin uskomattomalta etten tiedä oikeen.
Hohhoo, tässä on: http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=3943

Re: Tästä henkilöstä haluaisin kuulla...

Lähetetty: Pe Huhti 01, 2011 3:30 pm
Kirjoittaja Helmie
Minä perehdyin eilen Emma Leigh Barkerin kuolemaan ja tahtoisin siitä tänne keskustelun. Yritin aloittaa itsekin, mutta en vaan osannut muotoilla lauseita oikein eikä tuo enkkupääkään kovin hyvä ole.
Eli voisiko joku tehdä keskustelun pikku-Emman kuolemasta, josta syytetään hänen äitään Stacey Barkeria?
Tää on aika tuore tapaus, tapahtunut muistaakseni 2009.

Re: Tästä henkilöstä haluaisin kuulla...

Lähetetty: Ti Touko 10, 2011 10:34 pm
Kirjoittaja Sajaki
Tuodaanpas tätä ylös.

Jos jollakulla on aihetoiveita, nyt olisi hyvä hetki kertoa ne :wink:

Re: Tästä henkilöstä haluaisin kuulla...

Lähetetty: La Touko 14, 2011 9:48 pm
Kirjoittaja Näytöt
Onko täällä ketjua (en ainakaan löytänyt), tai muuten jollakulla tietoa Sven-Olof Oleniuksesta? Olenius oli siis tämä porvoolainen ompelutarvikealan tukkukauppias, joka loppuvuodesta 1999 yritti tuhota pietarsaarelaisen kilpailijansa, mutta epäonnistunut yritys päättyi näyttävään räjähdykseen ja tekijän kuolemaan Pietarsaaren keskustassa. Oli aikoinaan suuri juttu, mutta unohtui myös ilmeisen nopeasti. Sen ajan lehdistä löytyisi varmasti kaikkea.

Re: Tästä henkilöstä haluaisin kuulla...

Lähetetty: Ke Kesä 22, 2011 10:02 pm
Kirjoittaja Alice Cullen
Mulla on useita kadonneiden caseja mitä itse tulee seurailtua aika tiiviisti, joten niistä voisin alustuksia tehdä/suomennella jos nyt sattuu kiinnostamaan, tai on joku erityinen tapaus josta haluaisi enemmän tietoa!

Re: Tästä henkilöstä haluaisin kuulla...

Lähetetty: To Kesä 30, 2011 8:19 pm
Kirjoittaja Claire
Jos jollain olisi jotain valmiita sivustoja, joihin haluaa suomennosta, olisin halukas niitä suomentelemaan. En ite oo mikään kauheen hyvä siinä tiedon etsimisessä, mut suomentaminen kyllä onnistuu (:

Re: Tästä henkilöstä haluaisin kuulla...

Lähetetty: To Kesä 30, 2011 10:24 pm
Kirjoittaja Valoviikate
Tässä kaksi juttua, jotka joku voisi kääntää, jos siltä tuntuu:
http://www.trutv.com/library/crime/noto ... dex_1.html - lasten murhailua
http://www.trutv.com/library/crime/noto ... ate/1.html - ufokultti

Toisaalta voisin itsekin kääntää niitä - mutta en vielä.

Re: Tästä henkilöstä haluaisin kuulla...

Lähetetty: Ke Elo 10, 2011 2:50 pm
Kirjoittaja Helmie
Jaksaisiko joku tehdä keskustelun Emma Leigh Barkerin tapauksesta? Tässä linkkejä ja lisää löytää googlettamalla:

http://justice4caylee.forumotion.net/t2 ... ncaster-ca
http://www.nowpublic.com/world/emma-bar ... ch-18-2010
http://articles.latimes.com/2009/mar/20 ... ler-dead20
http://www.ktla.com/news/landing/ktla-l ... 7690.story

Iso kiitos sille, joka jaksaisi nähdä vaivaa. ♥

Kuva


Kuva:http://1.bp.blogspot.com/_GN547QGA3W8/T ... girl-1.jpg

Re: Tästä henkilöstä haluaisin kuulla...

Lähetetty: Su Tammi 01, 2012 11:09 am
Kirjoittaja Siru83
Laitan tähän vähän juttua tapauksista, joista ei täällä vielä ole ja joista en itse viitsi kirjoittaa aloitusta. Kiinnostuneet voivat halutessaan aloittaa näistä ketjuja.

1,5-vuotias Ayla Reynolds katosi isänsä luota 16.12.2011.

Kuva

Poliisi on vakuuttunut siitä, että Ayla ei ole itse lähtenyt talosta, vaan joku on hänet vienyt. Talossa oli katoamisaikaan isän lisäksi useita muita henkilöitä. Lapsen äiti oli huumevieroituksessa ja on mediassa hyökännyt isää vastaan.

Kuva

Isä, 24-vuotias Justin DiPietro

Lisätietoa mm.

http://abcnews.go.com/US/missing-maine- ... d=15198125

http://nancygrace.blogs.cnn.com/category/story-updates/

ja lisää löytyy googlettamalla

Kuva

Nevaeh Buchanan

V. 2009 Michiganissa katosi 5-vuotias Nevaeh Buchanan. Buchananin äiti asui lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista tuomitun miehen kanssa ja oli muutenkin tekemisissä seksuaalirikollisten kanssa. Buchananin katoamista tutkittaessa tutkittiin myös erään naapurin asunto. Buchanan löytyi kuolleena joen penkalta. Kuolinsyy oli soraan tukehtuminen, eli hänet oli joko haudattu elävältä, tai päätä oli pidetty soraa vasten. Tekijää ei ole saatu kiinni.

Kuva

George Kennedy, jonka kanssa äiti asui ja toinen seksuaalirikoksista tuomittu mies, jonka kanssa äiti oli tekemisissä

V. 2008 Jodi Arias, arizonalainen kauneuskuningatar puukotti ex-poikaystäväänsä Travis Alexanderia 27 kertaa ja viilsi hänen kurkkunsa auki. Arias väitti ensin tunkeilijoiden murtautuneen Traviksen asuntoon ja surmanneen hänet. Sitten Arias muutti kertomustaan ja sanoi surmanneensa Traviksen itsepuolustuksena.

Kuva

Jodi ja Travis

Kuva

Jodi

Video aiheesta:

http://nancygrace.blogs.cnn.com/2011/12 ... hpt=ng_mid

Syyskuussa 2009 Yalen yliopiston laboratorioteknikko Raymond Clark yritti raiskata ja surmasi yliopiston opiskelija Annie Len.

Kuva

Raymond Clark ja Annie Le

Re: Tästä henkilöstä haluaisin kuulla...

Lähetetty: Ke Tammi 04, 2012 2:32 pm
Kirjoittaja Valoviikate
Raymond Clarkista ja Annie Lestähän on jo:
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 9&start=15

Toki jos joku löytää siitä lisää tietoa, niin se on hyvä.

Emma Leigh Barkerin tapaus tuntuu ihan kiinnostavalta, siitä voisin tehdä.