Jamisonin perhe, 2009

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.

Valvojat: Raid, Moderaattorit

kanelia
Parranpäristäjä
Viestit: 76
Liittynyt: Ke Maalis 30, 2011 12:43 am

Re: Jamisonin perhe, 2009

Viesti Kirjoittaja kanelia » Ma Helmi 13, 2012 8:27 pm

Youtube ohjelmassa omaiset kertoivat, että Sherilynille ei ollut mitenkään poikkeavaa kirjoittaa tuollaista vihakirjettä päiväkirjaansa ollessaan negatiivisessa mielentilassa maanis-depressiivisyytensä tähden. Heidän mukaansa oikeastaan koko päiväkirja oli täynnä vihamielisiä ajatuksia siksi, ettei hän kirjoittanut siihen muussa mielentilassa.

On kyllä varmaan yksi kummallisimmista tapauksista, kun mitään vaihtoehtoa ei pysty sulkemaan pois. Asiaa helpottaisi ruumiiden löytyminen, jos niitä nyt edes on. En oikein ymmärrä, mitä muuta syytä olisi ottaa lapsi ja koira mukaan, jollei aikeena olisi tahallinen katoaminen tai perhesurma. Huumetapaamiseen lasta tuskin otettaisiin mukaan ja jos huumehemmot onkin osuneet paikalle perheen odottamatta niin mistä tiesivät, hakea heitä juuri tuolta. Ja luulisi, että sellaisessa tilanteessa, jossa aseella uhaten kaapataan kesken ajon, ei olisi ensimmäisenä mielessä lukita auton ovet perässään. Perhesurmassa taas outoa on se, miksei ruumiita ole löydetty. Mitä syytä olisi mennä jonnekin niin kauas piiloon kuolemaan, ettei vieläkään ole löydetty? Jos perhe sitten kuitenkin oli sekaantunut joihinkin hämärähommiin niin olipa ainakin yksi syy enemmän kadota. Ehkei niitä jälkiäkään ole löytynyt enempää siksi, että ovat vaihtaneet toiseen autoon jonkun avustuksella. Koira on voinut olla pakko jättää matkasta, jos sille ei olekaan järjestynyt passia tms, ehkä perhe on luullut sen löytyvän nopeammin. Ovat myös voineet haluta patikoida ennen lähtöä ja tyttö ihan muuten vain kiukuttelee kuvassa tai harmittelee lähtöä. Autoon jätetty suurehko rahasumma ihmetyttää, mutta olihan se toki tungettu penkin allekin. Ehkä jätetty sukulaisille velkoja varten tai peräti kiireessä unohtunut matkasta?

Olivatko Jamisonit siis vasta ostamassa vai jo ostaneet tuolta katoamisalueelta sen maapläntin? Jos olivat jo ostaneet niin tahallinen katoaminen olisi kumma vaihtoehto moisen jälkeen, jos eivät niin saattoi olla pelkkää puhetta koko juttu. Ymmärsin ohjelmasta perheen olleen aikeissa ostaa maata, koska haaveilivat liittymisestä ilmeisesti tuolla alueella asuvaan yhteisöön :?: Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta ilmeisesti siellä kuitenkin jonkin verran ihmisiä asustaa. Onkohan heidän taustansa tutkittu kuinka hyvin...

Alice Cullen
Nikke Knattertton
Viestit: 897
Liittynyt: Ma Kesä 29, 2009 5:40 pm

Re: Jamisonin perhe, 2009

Viesti Kirjoittaja Alice Cullen » Su Joulu 30, 2012 4:01 pm

Pitkästä aikaa vilkuilin fb onko Niki päivitellyt uutisia ja törmäsin tähän:
http://www.youtube.com/watch?v=TOkHqsCOjns LOOK AT STARTING AT 28:21 ON THE YOU TUBE COUNTER, KEEP CLICKING THE PAUSE BUTTON, PER EACH SECOND. WHILE DOING THIS, FIRST NOTICE, BOBBY IN THE WHITE SHIRT GOIN TO THE TRUCK= NOW LOOK AT THE DRIVERS SIDE WINDOW AND DONT TAKE UR EYES OFF AS U KEEP PAUSING. ULL NOTICE THAT THE WINDOW ILLUMINATES CUZ OF BOBBYS WHITE SHIRT... HE DOES NOT GET OUT- NOW, WHO IS THE GUY IN THE BROWN SHIRT? ITS NOT BOBBY. HE IS IN THE DRIVERS SIDE.

Vaikka mä olen tuon jakson katsonut useampaankin otteeseen, en ole aiemmin kiinnittänyt huomiota mutta nyt klikkailin tuota pidemmän aikaa.
Oliko mukana joku ulkopuolinen mies? Ja kuka tämä oli?

E/ http://okmpjamisons.weebly.com/photos.html Tuolla myös itselleni uusia kuvia.

Kainonsorttinen
Ran-tan-plan
Viestit: 372
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 12:22 pm

Re: Jamisonin perhe, 2009

Viesti Kirjoittaja Kainonsorttinen » Ma Joulu 31, 2012 3:56 am

Jostain tuolta alueelta on ilmeisesti löytynyt pari vuotta vanhat miehen jäänökset, mutta toki alueella on kadoksissa muitakin. En pysty puhelimella nyt linkittämään mutta websleuthsin threadin vikalla sivulla oli linkki uutiseen!

Olen tuomion pasuunan kanssa samoilla linjoilla huumemurhasta. Vanhemmat eivät aikaisemmin olleet olleet tekemissä yhtä isojen jehujen kanssa, koska bobby oli vasta hiljattain keksinyt tavan tienata rahaa. Ehkä lapsi oli mukana vain tyhmyyttään. Jotain meni pieleen ja ainakin vanhemmat tapettiin. Koiraa saatettiin vaikka muutama päivä hoitaakin.

elli72
Charlien Enkeli
Viestit: 1915
Liittynyt: Ti Elo 02, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Itä-Uusimaa

Re: Jamisonin perhe, 2009

Viesti Kirjoittaja elli72 » Ke Tammi 02, 2013 1:32 pm

Hienoahan se olisi jos tähän saataisiin vihdoin jotain ratkaisua ja luut osoittautuisivat perheen isän luiksi. Tämä on ollut jotenkin todella koukuttava juttu, vaikka hirveästi aiheesta ei olekaan tällä palstalla kirjoiteltu.

Täysi Purenta
Helen Mirren
Viestit: 1484
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Jamisonin perhe, 2009

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta » Ke Tammi 02, 2013 11:39 pm

Olisipa hienoa saada jonkinlainen piste tähän hiertävään juttuun. Jos isän jäänteet löytyisivät nyt muusta perheestä eriltään, voitaisiin perhesurmaa pitää todennäköisimpänä vaihtoehtona. Tai ehkä pikeminkin intohimorikosta jossa mies surmaa vaimon tavalla jossa menehtyy lapsikin ja tunnontuskissaan päästää itsensäkin päiviltä.
Onko löytyneistä jäännöksistä tullut vielä mitään tiedonantoa?

Kainonsorttinen
Ran-tan-plan
Viestit: 372
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 12:22 pm

Re: Jamisonin perhe, 2009

Viesti Kirjoittaja Kainonsorttinen » To Tammi 03, 2013 4:50 am

Tässä vielä linkki tuohon uutiseen. Kyseessä voi olla jonkun muunkin jäännökset:
http://m.mcalesternews.com/mcalester/pm ... d=9giZqClM

elli72
Charlien Enkeli
Viestit: 1915
Liittynyt: Ti Elo 02, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Itä-Uusimaa

Re: Jamisonin perhe, 2009

Viesti Kirjoittaja elli72 » To Tammi 03, 2013 10:35 am

Noi alueet ei hirveästi itselleni sano. Osaako joku kertoa kuinka läheltä Jamisonin perheen katoamispaikkaa nuo jäänteet ovat löytyneet? Jos ruumiista saa selville kuolinsyyn, niin asia saattaisi ainakin sillä perusteella ratketa että onko kuolinsyy joku luonnollinen (esim. kuivuminen) vai onko viitteitä väkivallasta.

VoDKa
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4964
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Jamisonin perhe, 2009

Viesti Kirjoittaja VoDKa » To Helmi 07, 2013 8:59 pm

En minäkään näe tuossa tytön ilmeessä mitään pelkoa, hysteriää tai kauhua, ainoastaan juurikin sen toisen ääripään mitä moni muukin on jo sanonut: väsynyt, ärsyyntynyt ja kiukutteleva pikkutyttö. "Et ota sitä kuvaa!" Ja kädet puuskassa siinä sitten. Verta, taloja, miehiä, ufoja, käsittelyjä kuvassa tai mitään muuta en myöskään näe edes hyvällä tahdolla...

Näytin kuvaa muutamille ihmisille ihan mielenkiinnosta ja kyselin, että mitä tunnetilaa heidän mielestään ko. lapsi edustaa. Mielenkiintoisesti tuntui jakaantuvan niin, että naispuoliset kertoivat pelosta, kun taas miespuoliset useimmiten ilmaisivat kuvan esittävän kiukuttelua. Olen kyllä myös siinä samaa mieltä aiemmin kommentoineiden kanssa, että suun auki oleminen kertoo vain siitä että on ollut juurikin se kiukuttelu päällä ja on siinä puhunut samaan aikaan "pilaten kuvan", eli ei ole poseerannut normaalilla tavalla. Ja kukapa lapsi ei kiukuttelisi jos joutuu yhtäkkiä keskelle ei-mitään ja on nälkä ja kylmä ja tylsää... Ei jotkut maakaupat paljon siinä nappaa. ;)

Sen perusteella mitä vanhemmista kerrotaan, niin uskoisin myös joko siihen teoriaan, että perhe on päättänyt karata ongelmiaan ja koira on jätetty jälkeen koska se herättää huomiota ja samaan aikaan se on vaikeampi viedä maasta pois tai sitten siihen ajatukseen, että koko muu perhe löytyy kuolleena jostain 10 kilometrin säteellä autosta eikä tekijänä ole ollut mikään ulkopuolinen taho. Eivät kaikki itsemurhaajat lemmikkejään tapa, samoin kuin eivät kaikki perhesurmaajat talon kaikkia asukkeja - olivat ne sitten ihmisiä tai eläimiä. Ehkä koira on ollut mukana pitämässä tyttöä rauhallisena tai sitten jompi kumpi vanhemmista on suunnitellut tämän surman toisen tietämättä ja sekä lapsi että toinen vanhemmista on ollut uskossa että oikeasti ollaan tekemässä maakauppoja/reissailemassa/lähdössä maasta. Auton on voinut maalailla kuka tahansa ja siinäkin tapauksessa, että sen olisi tehnyt äiti, on se voinut olla viimeinen viesti muulle maailmalle kun mies ja tytär ovat jo kuolleita. Onhan äitikin voinut pitää koirasta huolta muutaman päivän ajan muiden ollessa jo kuolleita ja palauttanut sen sitten autoon löydettäväksi samalla kun on lähtenyt käyttämään asetta itseensä.

Ei tässä minusta niin kovin suurta mysteeriä ole. Ihmisiä katoilee jatkuvasti metsään ihan tahtomattaankin ja ruumiit ovat vuosikausia, jopa kymmeniä vuosia, hukassa, saatika että jos joku päättää tarkoituksella kadota/kadotuttaa perheensä metsään niin eipä niitä sieltä löydä äkkiseltään kukaan.

Alustuksessa luki että löytäjät ihmettelivät sitä miten takit olivat autossa vaikka oli kylmä ilma. Tämä lienee selvittää senkin, että mikä on säätila ollut ja miksi koira ei ole kuollut lämpöhalvaukseen, jollaista vaihtoehtoa joku väläytteli ketjussa.

Edit: Läheisestä järvestä on löytynyt tammikuun lopussa kahden aikuisen ruumiit. Ruumiit on kuitenkin tunnistettu kahden intiaanin ruumiiksi ja ajoittuvat ilmeisesti satojen vuosien taakse, joten Jamisoneista ei voi olla kyse.

Joku Jamisonien katoamista tutkinut jolla on yhteyksiä heidät tunteneisiin ihmisiin kertoi tuttavan kertoneen Jamisoneilla olleen ongelmia lain väärällä puolella ja että tämä tuttava itsekin oli ollut samoissa ongelmissa samoihin aikoihin, mutta päässyt eroon niistä. Hän kertoo nähneensä Jamisonit Meksikossa katoamisen jälkeen ja että kyseessä on ollut vapaaehtoinen katoaminen ja suuntana Meksiko alun perinkin.

Edit2: Yksi merkittävä huomio lienee myös se, että Jamisonit eivät ole FBI:n kadonneiden ihmisten listalla siitäkin huolimatta että sille päätyvät lähes kaikki epäilyttävissä oloissa kadonneet. Tuntuukin siltä, että poliisin vaitinaisuus ja tapauksen yksityiskohdat ovat vakuuttaneet poliisin siitä, että kyseessä tosiaan on ollut vapaaehtoinen katoaminen, eikä rikosta ole tapahtunut.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


Frank_Cannon
Alibin satunnaislukija
Viestit: 141
Liittynyt: Su Joulu 23, 2012 11:29 pm

Re: Jamisonin perhe, 2009

Viesti Kirjoittaja Frank_Cannon » Ma Helmi 18, 2013 10:29 am

Tässä kaiken kattava täydellinen yhteenveto kaikesta mitä tapaukseen liittyen tiedetään.

http://keepthesearchalive.wordpress.com ... on-family/

Kyllä tuntuu olevan järjestetty katoaminen (FBI:ltä ei etsintäkuulutusta!). Todistajien suojelua?
Mr. Hawaii ja lämmintä riittää :)

https://www.youtube.com/watch?v=AV-ZYkaB2Uc

Ja lisää Mr. Hawaiita :)

https://www.youtube.com/watch?v=71jpN5rqCZo

elli72
Charlien Enkeli
Viestit: 1915
Liittynyt: Ti Elo 02, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Itä-Uusimaa

Re: Jamisonin perhe, 2009

Viesti Kirjoittaja elli72 » Pe Huhti 05, 2013 7:41 am

Saattaisi hyvinkin olla kyse todistajien suojelusta. Perhe on toimitettu johonkin uuden henkilöllisyyden turvin. Tai sitten poliisilla on muuten vaan tiedossa, ettei perhettä varsinaisesti tarvitse etsiä. Miksi muuten he tuolta kadonneiden listalta puuttuisivat.

Avatar
Tuomion Pasuuna
Sherlock Holmes
Viestit: 3448
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Jamisonin perhe, 2009

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna » Pe Huhti 05, 2013 8:50 am

Hmm. Tuossa muuten on ideaa. tosin järjestetäänköhän todistajansuojeluohjelmissa näin "näyttäviä" katoamisia? Luulisi pikemmin että silloin nimenomaan kadotaan virallisesti ja omaisillekin ilmoitetaan, että henkilö elää toisella nimellä tuntemattomassa paikassa eikä häntä kannata etsiä.

elli72
Charlien Enkeli
Viestit: 1915
Liittynyt: Ti Elo 02, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Itä-Uusimaa

Re: Jamisonin perhe, 2009

Viesti Kirjoittaja elli72 » Pe Huhti 05, 2013 11:42 am

Kerrotaanko omaisille aina? Jos on riski, että joku tulee kovistelemaan omaisia?

Avatar
Tuomion Pasuuna
Sherlock Holmes
Viestit: 3448
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Jamisonin perhe, 2009

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna » Pe Huhti 05, 2013 2:10 pm

Siis tietenkään omaisille ei kerrota missä ja millä nimellä henkilö elää. Juurikin tuosta syystä että vainoojat tulisivat tietenkin kovistelemaan omaisia. Mutta kuulostaa jotenkin oudolta, että valtio järjestäisi henkirikokseen viittaavan lavastuksen katoamiselle ja omaiset jäisivät ikuisesti epätietoisuuteen, mitä yleensä pidetään erittäin pahana juttuna jopa verrattuna siihen että tietäisi omaisen kuolleen.

rikosperhonen
Parranpäristäjä
Viestit: 97
Liittynyt: Pe Huhti 05, 2013 2:48 pm

Re: Jamisonin perhe, 2009

Viesti Kirjoittaja rikosperhonen » Ti Huhti 16, 2013 3:59 pm

Kiinnostavin tapaus jota olen varmasti lukenut. Vielä jonakin päivänä olisi hieno saada tietää, mitä perheelle todellisuudessa tapahtui. Itse en jaksa uskoa, että olisivat elossa.

iitu-liin4
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: La Loka 26, 2013 9:43 pm

Re: Jamisonin perhe, 2009

Viesti Kirjoittaja iitu-liin4 » Pe Marras 01, 2013 2:21 pm

rikosperhonen kirjoitti:Kiinnostavin tapaus jota olen varmasti lukenut. Vielä jonakin päivänä olisi hieno saada tietää, mitä perheelle todellisuudessa tapahtui. Itse en jaksa uskoa, että olisivat elossa.
Itsekkin epäilen, että perhe ei olisi enää elossa. Mutta varmaksihan sitä ei voi vielä sanoa kun ei ole vielä löytynyt mitään todisteita siitä että he eivät olisi enää elossa.
Jossain vaiheessa ketjua oli joskus puhetta siitä, että paikka josta auto löytyi olisi ollut lähellä se vesitorni? Onko kukaan tarkistanut sitä vesitornia, kun sillon oli epäilys että olisiko perhe jostain kumman syystä joutuneet omasta tahdostaan menemään vai pakenemaan turvaan sinne, mutta eivät sieltä päässeetkään enää pois? :shock:

Vastaa Viestiin