Tuntematon vainaja Helsingin Mustavuoren ulkoilualueella

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
loikkari

Tuntematon vainaja Helsingin Mustavuoren ulkoilualueella

Viesti Kirjoittaja loikkari »

is.fi / Helsingin Mustavuoresta löytyi tuntematon vainaja
Helsingin Mustavuoresta löytyi tuntematon vainaja – Tuntomerkit eivät sovi yhteenkään kadonneeksi ilmoitettuun
Kuva
Vainajalta maastosta löytyneet takki ja saapas. (KUVA: Tourunen Anniina POL HPL)
Julkaistu: 3.5. 10:34
Poliisi pyytää yleisön apua vainajan tunnistamiseksi.
Helsingin Vuosaaresta Mustavuoren ulkoilualueelta on löytynyt tuntematon vainaja, poliisi kertoo. Tutkimusten mukaan kyseessä on keski-ikäinen nainen.

– Poliisi on tehnyt alueella tutkimuksia maalis-huhtikuun aikana. Tutkimusten mukaan vainaja on ollut maastossa ainakin viime syksystä lähtien – mahdollisesti kauemminkin, sanoo tutkimuksia johtava rikoskomisario Teemu Kruskopf Helsingin poliisilaitokselta.

Tapaukseen ei toistaiseksi epäillä liittyvän rikosta, ja tutkimusten pääpaino on henkilöllisyyden selvittämisessä. Tämänhetkisten tietojen mukaan vainaja ei sovi yhteenkään Suomessa kadonneeksi ilmoitettuun henkilöön, Kruskopf jatkaa.

Poliisi pyytää yleisöltä apua vainajan henkilöllisyyden selvittämiseen. Vainajan tarkemmat tuntomerkit löytyvät jutun lopusta.

Henkilöitä, jotka tunnistavat kuvauksen mukaisen naisen tai kuvissa olevat vaatteet, pyydetään ottamaan yhteyttä Helsingin poliisin väkivaltarikostutkintaan joko sähköpostitse [email protected] tai puhelimitse virka-aikana 050 562 7405. Virka-ajan ulkopuolella numero on 029 541 7935.
Kuva
Vainajan takki. (KUVA: Tourunen Anniina POL HPL)
Kuva
Vainajalta löytynyt saapas. (KUVA: Tourunen Anniina POL HPL)

Miikka Hujanen

Vainajan tuntomerkit
– Keski-ikäinen nainen

– Hoikka vartalo

– Keskipitkät, keskiruskeat hiukset

– Pään vasemmalla puolella yläleuan ja posken poikki menevä metallilla korjattu vanha murtuma
Otsikkoa modifioitu - parikin kertaa; vuori, ei saari
-NILS-
Jokienvalloittaja
Agentti Scully
Viestit: 664
Liittynyt: Ti Tammi 19, 2016 4:33 pm

Re: Tuntematon vainaja, Mustavuori

Viesti Kirjoittaja Jokienvalloittaja »

Tästä tulee mieleen Olga Roo, vaikka siitä katoamisesta on kylläkin jo 6 vuotta..
matahari
Jack Bauer
Viestit: 932
Liittynyt: Ke Tammi 07, 2009 11:29 am
Paikkakunta: Pori

Re: Tuntematon vainaja, Mustavuori

Viesti Kirjoittaja matahari »

Pystyyköhän tuon murtumassa käytetyn tekniikan/metallin perusteella päättelemään, onko operoitu Suomessa?
JustBlack
Armas Tammelin
Viestit: 74
Liittynyt: Su Elo 21, 2016 5:32 pm

Re: Tuntematon vainaja, Mustavuori

Viesti Kirjoittaja JustBlack »

Yulia Seredenko? Hänkin tosin kadonnut jo kauan sitten (2013). Pari miestä ollut kiinni hänen henkirikoksesta epäiltynä, mutta myöhemmin vapautettu. Ruumista ei ole löydetty.
https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=15662
tj_eme
Jack Bauer
Viestit: 909
Liittynyt: Ke Helmi 10, 2010 1:22 pm

Re: Tuntematon vainaja, Mustavuori

Viesti Kirjoittaja tj_eme »

Eikös uutisessa mainittu, että löydetty ei sovi yhdenkään kadonneeksi ilmoitetun tuntomerkkeihin? Tämä lienee joko hyvin yksinäinen suomalainen tai sitten jostain ulkomailta tänne tullut henkilö.
Avatar
AutumnForever
Martin Beck
Viestit: 755
Liittynyt: Su Touko 09, 2010 5:14 pm
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa

Re: Tuntematon vainaja, Mustavuori

Viesti Kirjoittaja AutumnForever »

Anteeksi, en huomannut tätä kun aloitin ketjun Löytyneisiin. :roll:

Mutta joo, tulee mieleen että joku hyvin yksinäinen on mennyt tuonne tekemään viimeisen ratkaisun.
On päiviä, joina ei huomaa, että
vuoret ovat yhä pystyssä.
On tunteja joina kaikki on pelkkää mustien
rantojen roskaa.
Hetkiä joina ei tunne ketään.
jokke78
Nikke Knakkertton
Viestit: 154
Liittynyt: To Loka 22, 2009 4:15 pm
Paikkakunta: Nokia

Re: Tuntematon vainaja, Mustavuori

Viesti Kirjoittaja jokke78 »

Mites nämä paperittomat romanileiriläiset ym. olisiko sitä porukkaa? Vaatetus viittaa mielestäni vähän tuonne itäblokin maihin
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17103
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Tuntematon vainaja Helsingin Mustavuoren ulkoilualueella

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Nyt jos koskaan kannattaisi kysyä sisäministeriön entiseltä kansliapäälliköltä Päivi Nergiltä (kd). Josko hän luovuttaisi tietoja siitä kummallisesta rekisteristä, jonka kautta "me tiedetään jokainen tänne tullut".
- Jos jostain, niin sieltä se nimi löytyy.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2874
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: Tuntematon vainaja Helsingin Mustavuoren ulkoilualueella

Viesti Kirjoittaja ktaina »

Vuosaaren mysteerivainaja on hyvin harvinainen tapaus - Kiinnostava lisätuntomerkki: ”Takin valmistanutta firmaa ei ole ollut enää vuoden 2001 jälkeen”.Jäljistä päätellen ei ole poissuljettua, että menehtynyt henkilö olisi itse leiriytynyt ruumiin löytöpaikalla, tutkinnanjohtaja kertoo.Ulkoilija ilmoitti poliisille Mustavuoren ulkoilualueelta löytämästään ruumiista maaliskuussa. Poliisi tiedotti tänään tutkineensa Helsingin Vuosaaressa sijaitsevaa aluetta maalis-huhtikuun aikana, mutta tieto vainajan viimeisistä liikkeistä ja henkilöllisyydestä ei ole täsmentynyt. Poliisi julkaisi kuvat vainajan takista ja jalkineista ja pyytää yleisöltä apua henkilön tunnistamiseksi.

- Toi takki on tommonen PTA-merkkinen. Firmaa ei ole ollut enää vuoden 2001 jälkeen, kertoo tutkinnanjohtajana toimiva rikoskomisario Teemu Kruskopf Helsingin poliisista.

Piretta PTA on suomalainen vaatevalmistaja, joka siirsi ensin tuotantonsa Viron puolelle vuonna 2001 ja hakeutui heti seuraavana vuonna konkurssiin.

Maja metsässä

Poliisin mukaan keski-ikäisen naisen ruumis on ollut maastossa ainakin viime syksystä lähtien. Löytöpaikka oli ulkoilureiteillä kulkevien katseilta hieman suojassa.

- Tämän hetken tietojen mukaan vaikuttaa siltä, että siinä olisi ollut kuusen alla ikään kuin makuusija, eikä ruumis sinänsä ollut helposti havaittavissa, Kruskopf sanoo.

Jäljistä päätellen ei ole poissuljettua, että menehtynyt henkilö olisi itse leiriytynyt ruumiin löytöpaikalla, ulkoilureittien tuntumassa. Poliisi ei toistaiseksi epäile kuolemaan liittyneen rikosta.

Kevät paljastaa

Kruskopfin mukaan on harvinaista, että maastosta löytyvä ruumis on näin pitkään tuntematon. Yleensä vainaja osataan nopeasti yhdistää katoamisilmoitukseen ja tunnistaminen tapahtuu sitä kautta. Nyt poliisin tiedossa ei ole kadonneeksi ilmoitettua henkilöä, joka sopisi löydetyn vainajan tuntomerkkeihin.

- Varsinkin kevät on semmoista aikaa, että jos on hukkunut, niin osataan odottaa, että jäiden lähdettyä [kadonnut henkilö] löytyy.

Henkilöllisyyden jääminen mysteeriksi ei ole mahdotonta, mutta vielä poliisi ei ole valmis heittämään hanskoja tiskiin.

- Meillä on kuitenkin noi vaatteet ja muita yksilöiviä tuntomerkkejä, joten kyllä me luotetaan siihen, että asia selviää, Kruskopf pohtii.

Yksilöivillä tuntomerkeillä hän viittaa vainajan päästä löytyneeseen vanhaan vammaan: vanha murtuma on joskus korjattu yläleuan ja posken poikki menevällä metallilla.

Vainaja on keski-ikäinen, hoikkavartaloinen nainen, jolla on keskipitkät ja keskiruskeat hiukset. Korjattu murtuma on pään vasemmalla puolella. Yllään hänellä on ollut kuvan takki ja saapas.http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2018050 ... 5_u0.shtml
sörsse
Rico Tubbs
Viestit: 1261
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2017 1:30 am

Re: Tuntematon vainaja Helsingin Mustavuoren ulkoilualueella

Viesti Kirjoittaja sörsse »

Vaikkei asiaan varsinaisesti kuulukaan, niin pakko sanoa, että minulla tuli ensimmäiseksi Laila Kinnusen kuva verkkokalvoilleni, kun katsoin tuota vaate- ja kenkäkuvaa?
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11385
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Tuntematon vainaja Helsingin Mustavuoren ulkoilualueella

Viesti Kirjoittaja URSA »

Ajattelin ensin vainajan olevan ulkomaalainen, mutta suomalaisen firman valmistama takki tekee siitä melkein mahdotonta. Paitsi jos vainaja on asunut naapurimaassa mutta käynyt usein Suomessa. Kuusen alla yöpyminen voisi viitata asunnottomaksi jäämiseen tai itsetuhoisuuteen. Mutta miksi vainajalla ei siinä tapauksessa ollut mukana mitään ruumiin tunnistamista helpottavaa?
bananni
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2016 1:42 pm

Re: Tuntematon vainaja Helsingin Mustavuoren ulkoilualueella

Viesti Kirjoittaja bananni »

Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3122
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Tuntematon vainaja Helsingin Mustavuoren ulkoilualueella

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

URSA kirjoitti:Ajattelin ensin vainajan olevan ulkomaalainen, mutta suomalaisen firman valmistama takki tekee siitä melkein mahdotonta. Paitsi jos vainaja on asunut naapurimaassa mutta käynyt usein Suomessa. Kuusen alla yöpyminen voisi viitata asunnottomaksi jäämiseen tai itsetuhoisuuteen. Mutta miksi vainajalla ei siinä tapauksessa ollut mukana mitään ruumiin tunnistamista helpottavaa?
Hän oli ottanut mukaan kasvoluun korjauksessa käytettävän metallisen levyn.

Ulkomaalaisilla ei voi olla Suomessa valmistettuja tai Eestissä valmistettuja vanhoja vaatteita.

Kuusen alla yöpyjillä on usein kierrätyksestä hankittuja vaatteita.
it's my car !
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Tuntematon vainaja Helsingin Mustavuoren ulkoilualueella

Viesti Kirjoittaja poikani »

bananni kirjoitti:https://eurostok.com.ua/uk/product/zhin ... festissimo

Taitaa olla nuo kengät?
Kovasti näyttää siltä. Hyvä löytö.

Jokin ukrainalainen kauppa kyseessä.
????? ?? ??????.
bananni
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2016 1:42 pm

Re: Tuntematon vainaja Helsingin Mustavuoren ulkoilualueella

Viesti Kirjoittaja bananni »

poikani kirjoitti:
bananni kirjoitti:https://eurostok.com.ua/uk/product/zhin ... festissimo

Taitaa olla nuo kengät?
Kovasti näyttää siltä. Hyvä löytö.

Jokin ukrainalainen kauppa kyseessä.

Laitoin linkin poliisille sähköpostiin, jos vaikka jotain apua olisi tutkinnassa..
Vastaa Viestiin