Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.2019

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.

Valvojat: Raid, Moderaattorit

Talkkeri
Alokas
Viestit: 15
Liittynyt: To Tammi 24, 2019 4:53 pm

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Viesti Kirjoittaja Talkkeri » Su Touko 12, 2019 10:07 pm

Dna löytyy lähestulkoon kaikilta, jopa vasta äskettäin Kouvolasta vuosikausia sitten kadonneen ja nyt löydetyn henkilön pääkallosta on saatu dna.
Kyllä sinua on nyt tuon asian tiimoilta uunotettu. Vainajaa ei laiteta edes heti arkkuun vaan on kylmiössä, jonka aikana vedet jos niitä jossain on ehtivät valua pois.
Eri asia on jos vainaja on mädäntymis tilassa voidaan arkku suojata että ulospäin ei tule hajuja ja nesteitä.
Olen nähnyt hukkuneita ihmisiä jopa kaksissa eri hautajaisissakin joista toisessa oli mies vaimoineen kumpikin hukkuneena samalla kertaa, ei niistä arkuista vettä valunut ja lähipiiri kertoi, että heitä ei ole omaiset tunnistaneet koska olivat muuttuneet vedessä tunnistamattomaksi. Normaalisti olivat kuitenkin arkkuun laitettu ja ensin oli yritetty omaisten toivomuksesta laittaa omia vaatteita, mutta siitä ei luonnollisesti tullut mitään kun eivät pöhöytyneisiin ruumiisiin mahtuneet päälle.
Luulen, että muovi on laitettu madäntyneisyyden vuoksi kyseiselle vainajalle, mutta sitä ei ole osattu sinulle oikein kertoa.[/quote]

OK, selvä! Upeaa, että kun sukulaiset (ja omat silmäni) uunottavat, nettipalstalta löytyy besserwisser, jolta tuntuu löytyvän varmaa tietoa ja oikeat vastaukset tapaukseen kuin tapaukseen :D

On Anoi Kaa
Sherlock John Holmes
Viestit: 5688
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa » Su Touko 12, 2019 10:23 pm

Vettä ruumis ei tosiaan selällään vuoda, mutta mätänevän kropan ruumiinnesteet ovat eri asia.

Jos kuvilteltaisiin, että vainaja "valuisi vettä", niin mistä kohtaa sitä vuotaisi ja kuinka kauan?
Vaikka kaikki ruumiinontelot pumpattaisiin täyteen vettä, niin painovoima toisi sen alas melko nopeasti (minuuteissa/tunneissa), koska kuolema vapauttaa "luonnolliset venttiilit".

On ymmärrettävää, että omaiset järkyttyvät ja kuolleen ihmisen näkeminen on shokki varmaan kaikille, jotka eivät niitä säännöllisesti näe. Ehjä ja tuore tai jo märkänevä luonnossa ollut ruumis on kaksi eri asiaa. Märkänemistilassa oleva ruumis suojataan varmasti jo hajujen vuoksi ja tällöin ruumiista voi tihkua eritteitä ja mönkiä toukkia. Ei olisi kivat hautajaiset, jos arkun raoista mönkisi toukkia tai pörräisi jo niistä syntyneitä kärpäsiä. Jokainen näitä kärpäsiä nähnyt muistaa tilanteen.

Vaikka olisikin pyydetty tunnistamaan, niin ei silloin ruumisarkussa olisi ja mitä arkun vuoraamiseen muovilla tulee, olkoot vaikka heti löydetty ja kylmään laitettu kroppa, niin tuskin mikään laki sitä kieltää, eikä hautaustoimiston väki ole aina sitä kaikkein viisainta sakkia?

Järkytys värittää asioita, eikä edes sivullisen näkemään lausuntoon ole usein luottaminen, jos kyseessä vain vilkaisu.
"Vaikka antaisimme islamille periksi kuinka paljon tahansa, olisimme viime kädessä kuitenkin aina vääräuskoisia ja rasistisia sortajia – aina siihen asti kunnes itse ”palaamme islamiin”.
- Atte Kaleva

maxi
Poliisikoira Rex
Viestit: 556
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Viesti Kirjoittaja maxi » Su Touko 12, 2019 11:08 pm

Talkkeri kirjoitti:Dna löytyy lähestulkoon kaikilta, jopa vasta äskettäin Kouvolasta vuosikausia sitten kadonneen ja nyt löydetyn henkilön pääkallosta on saatu dna.
Kyllä sinua on nyt tuon asian tiimoilta uunotettu. Vainajaa ei laiteta edes heti arkkuun vaan on kylmiössä, jonka aikana vedet jos niitä jossain on ehtivät valua pois.
Eri asia on jos vainaja on mädäntymis tilassa voidaan arkku suojata että ulospäin ei tule hajuja ja nesteitä.
Olen nähnyt hukkuneita ihmisiä jopa kaksissa eri hautajaisissakin joista toisessa oli mies vaimoineen kumpikin hukkuneena samalla kertaa, ei niistä arkuista vettä valunut ja lähipiiri kertoi, että heitä ei ole omaiset tunnistaneet koska olivat muuttuneet vedessä tunnistamattomaksi. Normaalisti olivat kuitenkin arkkuun laitettu ja ensin oli yritetty omaisten toivomuksesta laittaa omia vaatteita, mutta siitä ei luonnollisesti tullut mitään kun eivät pöhöytyneisiin ruumiisiin mahtuneet päälle.
Luulen, että muovi on laitettu madäntyneisyyden vuoksi kyseiselle vainajalle, mutta sitä ei ole osattu sinulle oikein kertoa.
OK, selvä! Upeaa, että kun sukulaiset (ja omat silmäni) uunottavat, nettipalstalta löytyy besserwisser, jolta tuntuu löytyvän varmaa tietoa ja oikeat vastaukset tapaukseen kuin tapaukseen :D[/quote]

Älä hiilly...oma kokemus ja maalaisjärki on kelpo yhdistelmä.
Näistä tapauksista löytää hyvin järkeenkäypiä selityksiä kun pitää mielessään, että ihmisruumis ei kerää ulkopuolista vettä enempää kuin keuhkoihin hukkuessa mahtuu. Ihminen ei ole kuiva pesusieni, vaan ihmisen kehosta eläessä on erilaisia nesteitä n.70% ja kuollessaan ne vapautuvat jossain vaiheessa suurimmaksi osaksi mädäntymisen seurauksena.
Elämä on laiffii

Ruuhi
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 54
Liittynyt: Su Tammi 20, 2019 12:32 pm

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Viesti Kirjoittaja Ruuhi » Ma Touko 13, 2019 11:30 am

maxi kirjoitti: Ihminen ei ole kuiva pesusieni, vaan ihmisen kehosta eläessä on erilaisia nesteitä n.70% ja kuollessaan ne vapautuvat jossain vaiheessa suurimmaksi osaksi mädäntymisen seurauksena.
Jäin tästä miettimään, että miksi vedessä ollut ruumis on pöhöttynyt, mutta kuivalla maalla ei? Molemmissahan kuitenkin tapahtuu kaasuuntumista (niinhän?). Onko niin, että kuivan maan vainajasta ruumiin omat nesteet haihtuvat ilmaan, mutta vedessä ei?

Ruuhi
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 54
Liittynyt: Su Tammi 20, 2019 12:32 pm

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Viesti Kirjoittaja Ruuhi » Ma Touko 13, 2019 11:32 am

kerkkeinen kirjoitti:Mistähän syystä tuossa poukaman rannassa näkyy keltaisia pieniä lippuja?
En uskalla väittää, mutta varmaan jotain veneilyyn littyvää. Siinähän on veneenlaskupaikka. En kuitenkaan tosiaan tiedä, halusin vain vastata jotain. =D

maxi
Poliisikoira Rex
Viestit: 556
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Viesti Kirjoittaja maxi » Ma Touko 13, 2019 11:49 am

Ruuhi kirjoitti:
maxi kirjoitti: Ihminen ei ole kuiva pesusieni, vaan ihmisen kehosta eläessä on erilaisia nesteitä n.70% ja kuollessaan ne vapautuvat jossain vaiheessa suurimmaksi osaksi mädäntymisen seurauksena.
Jäin tästä miettimään, että miksi vedessä ollut ruumis on pöhöttynyt, mutta kuivalla maalla ei? Molemmissahan kuitenkin tapahtuu kaasuuntumista (niinhän?). Onko niin, että kuivan maan vainajasta ruumiin omat nesteet haihtuvat ilmaan, mutta vedessä ei?
Niin, olisiko syy yhteys veden painovoima eli vastapaine. Maalla mätänemisprosessi alkaa välittömästi hapen avulla ja kaasut vapautuvat nopeasti. Kylmässä vedessä happea ei ole paljoa ja ruumis on jollain tapaa säilöttynä, myös lämpimässä vedessä mätäneminen alkaa nopeammin kuin kylmässä lämpimän veden suuremman happi pitoisuuden vuoksi. Talkkerin kertomassa tapauksessa vainaja on ollut vedessä syksystä kevääseen eli usean kuukauden. Maalla vastaavasti ruumis mätänee pitkälle yhtä pitkässä ajassa mikäli saa eläviltä olennoilta(linnut,nisäkkäät) olla rauhassa. Näin tätä mietiskelin sillä maalaisjärjellä ja mitä aikanaan tuli koulussa opiskeltua.
Elämä on laiffii

Tutkain

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Viesti Kirjoittaja Tutkain » Ma Touko 13, 2019 1:15 pm

Faktaa ruumiinavauksesta

Joissain tapauksissa vainajalle tehdään kuoleman jälkeen ruumiinavaus. Mitä ruumiinavauksessa oikein tapahtuu? Patologian professori Tom Böhling kertoo.
Patologian professori Tom Böhlingin mukaan omaiset kieltävät ruumiinavauksen äärimmäisen harvoin. - On hienoa, että Suomessa on niin vahva usko lääketieteeseen.Patologian professori Tom Böhlingin mukaan omaiset kieltävät ruumiinavauksen äärimmäisen harvoin. - On hienoa, että Suomessa on niin vahva usko lääketieteeseen.
Patologian professori Tom Böhlingin mukaan omaiset kieltävät ruumiinavauksen äärimmäisen harvoin. - On hienoa, että Suomessa on niin vahva usko lääketieteeseen.

1. Ruumiinavaus tehdään joko lääketieteellisin tai oikeuslääketieteellisin perustein. Lääketieteellinen ruumiinavaus tehdään lääkärin lähetteestä ja siihen on saatava lupa omaisilta. Oikeuslääketieteelliseen ruumiinavauspyynnön esittää poliisi.

2. Ruumiinavaus tehdään yleensä muutama päivä kuoleman jälkeen. Avaukset tehdään ruumiinavaussalissa. Patologia tai oikeuslääkäriä avustaa preparaattori, joka avaa ruumiin ja irrottaa elimet, jotka patologi tai oikeuslääkäri tutkii. Työssä käytetään apuna muun muassa veitsiä, saksia, sahoja ja mikroskooppia.

3. Ruumiinavaus on aina täydellinen, eli kaikki elimet otetaan ulos tutkittavaksi. Myös aivot tutkitaan. Elimet tarkastellaan aina ensin silmämääräisesti, ne punnitaan ja otetaan näytteet. Ruumiinavaus kestää noin puolitoista tuntia.

4. Preparaattorit ompelevat vainajan. Kudosnäytteiden tulokset valmistuvat noin viikon päästä ruumiinavauksesta.

5. Kuolintodistuksesta selviää vainajan kuolinsyy ja se kirjoitetaan vasta kaikkien kuolemansyyn selvittämisen edellyttämien tutkimusten valmistuttua. Tähän voi toisinaan kulua jopa kuukausia. Saatuaan ensimmäisen lausunnon patologilta, hoitava lääkäri kirjoittaa kuitenkin hautausluvan, jolloin hautaus ja tuhkaus voidaan tehdä ennen kuin lopullinen kuolintodistus valmistuu.

skoone
Sherlock Holmes
Viestit: 3626
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Viesti Kirjoittaja skoone » Ma Touko 13, 2019 3:57 pm

Tutkain kirjoitti:Faktaa ruumiinavauksesta

...

Asia ei minulle kuulu, mutta nyt on niin, että nämä ruumiintarkastelutiedot ja keskusteluista niistä voisi lopettaa. Tarkoitan teitä kaikkia aiheesta keskustelevia.

On todella hirveää, että jaarittelette näitä Tanjan löytymisen yhteydessä. Omaisilla ja läheisillä on varmasti todella muutenkin raskasta!
Muista lähdekritiikki!

maxi
Poliisikoira Rex
Viestit: 556
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Viesti Kirjoittaja maxi » Ma Touko 13, 2019 4:23 pm

skoone kirjoitti:
Tutkain kirjoitti:Faktaa ruumiinavauksesta

...

Asia ei minulle kuulu, mutta nyt on niin, että nämä ruumiintarkastelutiedot ja keskusteluista niistä voisi lopettaa. Tarkoitan teitä kaikkia aiheesta keskustelevia.

On todella hirveää, että jaarittelette näitä Tanjan löytymisen yhteydessä. Omaisilla ja läheisillä on varmasti todella muutenkin raskasta!
Niin, luuletko heidän (omaiset) lukevan näitä. Minä luulen, että eivät. Mutta voin omalta osaltani lopettaa tähän kunnioittaakseni sinun toivetta.
Elämä on laiffii

Ruuhi
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 54
Liittynyt: Su Tammi 20, 2019 12:32 pm

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Viesti Kirjoittaja Ruuhi » Ma Touko 13, 2019 8:47 pm

skoone kirjoitti: Asia ei minulle kuulu, mutta nyt on niin, että nämä ruumiintarkastelutiedot ja keskusteluista niistä voisi lopettaa. Tarkoitan teitä kaikkia aiheesta keskustelevia.

On todella hirveää, että jaarittelette näitä Tanjan löytymisen yhteydessä. Omaisilla ja läheisillä on varmasti todella muutenkin raskasta!
Niin, ymmärrän kyllä, että voi tuntua prutaalilta, että aiheesta keskustellaan näinkin seikkaperäisesti. Yhdyn kuitenkin maxiin siinä, että omaiset eivät varmaankaan täällä vieraile, joten heitä emme loukkaa. Lisäksi, koska meillä ei todennäköisesti kellään ole vahvaa henkilökohtaista sidettä menehtyneeseen, ajatukset ovat ikään kuin tunteettomasti näissä ns. kylmissä faktoissa. Keskustellessamme esim. veden varassa olleesta ruumiista keskustelemme varmaan asiasta yleisellä tasolla -ei siis niin, että epäkunnioittavasti repostelisimme juuri tätä nimenomaista tapausta.

Pahoittelen, jos olen olen ollut epäkorrekti. Toisaalta en kuitenkaan tuomitse Tutkaimen kertomaa infoa aivan epärelevanttina. Todennäköisesti joku on jo pohtinut mielessään tätäkin asiaa ja hyvin todennäköisesti sekin olisi vielä tullut puheenaiheeksi.

Uskon, että kaikki kunnioitamme sekä vainajaa että surevia omaisia, emmekä ole tragediaa kohtaan kylmiä, vaikka kirjoittelumme saattaa siltä näyttääkin.


Avatar
CSI
Watson
Viestit: 2850
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 11:04 am

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Viesti Kirjoittaja CSI » Ti Touko 14, 2019 9:38 am

Mahdollisille omaisille tiedoksi, että mikään lakihan ei pakota lukemaan näitä.

Aina voi jättää lukematta. Koskee myös muita herkkäsieluisia hipiöitä. Reader's discretion recommended, kuten lontoolaiset osaavat asian täsmällisesti esittää. Valitettavasti soome kieli taas vähän köyhä ja ei oikein vastaavaa ilmaisua ole.
Päivän aforismin tarjoaa runoilija Oliver Francis:
KELA räjähtäää Ihan just ellei kohtala rahaa tippuu PERKELE!

maxi
Poliisikoira Rex
Viestit: 556
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Viesti Kirjoittaja maxi » Ti Touko 14, 2019 3:12 pm

Mitä haluat näillä linkityksillä ilmaista? Kentieskö näitä vainajan tunnistamiseen liittyviä seikkojako?
Elämä on laiffii

skoone
Sherlock Holmes
Viestit: 3626
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Viesti Kirjoittaja skoone » Ti Touko 14, 2019 4:41 pm

maxi kirjoitti:
skoone kirjoitti:
Tutkain kirjoitti:Faktaa ruumiinavauksesta

...

Asia ei minulle kuulu, mutta nyt on niin, että nämä ruumiintarkastelutiedot ja keskusteluista niistä voisi lopettaa. Tarkoitan teitä kaikkia aiheesta keskustelevia.

On todella hirveää, että jaarittelette näitä Tanjan löytymisen yhteydessä. Omaisilla ja läheisillä on varmasti todella muutenkin raskasta!
Niin, luuletko heidän (omaiset) lukevan näitä. Minä luulen, että eivät. Mutta voin omalta osaltani lopettaa tähän kunnioittaakseni sinun toivetta.
Kiitos ymmätämsestä!
Niin, vaikka ei kukaan omainen lukisikaan, mutta minun mielestä tämmöiset yleiset ruumiintunnistus- ja muut vastaavat keskustelut voisi olla ihan oman otsikon alla eikä jonkun nimellä kulkevan keskustelun alla...
Muista lähdekritiikki!

Tutkain

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Viesti Kirjoittaja Tutkain » Ti Touko 14, 2019 5:00 pm

Faktaa.Hyvä tietää.Voi osua kenen tahansa lähipiirin kohdalle.Asiallista tietoa.Toisin kun arkun muovitus/ruumiinneste keskustelut.
Oulussa tehdään tutkimus ja valtio maksaa kulut.Eri sitten kun tuodaan hautajaisiin niin pitääkö taas lähettää Ouluun kun siellä krematorio.Harvoin suoraan tuhkataan ennen siunausta.Tavivaaraan rakennetaan tänä vuonna Rovaniemen 1.krematorio.
Itseäni ainakin kiinnostaa tämmöiset asiat tiedon kannalta.Eikä repostella kenenkään elämällä.Lähipiirissäni on tehty ruumiinavaus.Siinä tutkittiin saiko sairaskohtauksen ja sen takia löi pään lattiaan.Vai tuliko kuolema pääniskusta.Tanjalla varmaan tutkitaan oliko pelkkä hukkuminen vai oliko ottanut rauhoittavaa tms.lääkettä?

Vastaa Viestiin