Jari Pekka Arkoma v.1991 Hki/Vantaa - löytyi vuonna 2010

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
Saga
Harjunpää
Viestit: 331
Liittynyt: Ti Marras 18, 2008 2:49 pm

Re: Kuollut mies löytyi piipusta

Viesti Kirjoittaja Saga »

Minusta taas onnettomuuden tai itsemurhan todennäköisyys on huomattavasti suurempi kuin henkirikoksen. Vaikea tietysti sanoa, kun en ole (vielä) valokuvaa nähnyt tuosta savupiipusta, mutta eikö savupiippuun yleensä vie tikkaat? Miksi mies olisi lähtenyt kapuamaan katolle joidenkin tyyppien kanssa, joille oli velkaa, tai joita hänen muuten oli syytä pelätä? Pystyykö ihmisen pakottamaan kiipeämään tikkaita pitkin katolle vastoin hänen tahtoaan? Ja miksi tappaja/tappajat yleensä ryhtyisivät moiseen; jos kapuavat miehen jäljessä niin hänhän voi potkaista heitä kasvoihin/käsille hetki kuin hetki?

Jos taas mies oli jo siinä vaiheessa tajuton, niin aikamoisen vaikea raahata vähintään 70 kiloa painoa ylös tikkaita.

Kännissä/lääkkeissä oleva ihminen saa kaikenlaisia kummallisia päähänpistoja. Ihan yhtähyvin voi yht'äkkiä ajatella että hei, mäpä kiipeän tuonne katolle. Siellä sitten toikkaroinut ja kompastunut tms. ja tippunut piippuun. Tosin myös itsemurhan vaihtoehto on suht. todennäköinen; miehellähän meni elämässä aika kurjasti, ymmärtääkseni. Ehkä tarkoitus ollut "säästää" perhettä ja yrittää varmistaa, että ruumista ei löydetä koskaan (eikös se yksi heppu hirttänyt itsensä isoon kuuseen, hänkin nähtävästi siksi että halusi kadota?)

Ulkomaillahan on ollut useampikin tuollainen tapaus, että on löytynyt ruumis savupiipusta. Noissa on kuitenkin ollut takana aikomus mennä varkaisiin; siitä tuskin on tässä kysymys.

Mr. Kampamaneetti
Jack Taylor
Viestit: 16
Liittynyt: Ti Kesä 02, 2009 11:21 am

Re: Kuollut mies löytyi piipusta

Viesti Kirjoittaja Mr. Kampamaneetti »

Kaveri oli ammatiltaan.. tai ainakin tehnyt ilmastointialan hommia. Eikai nyt tuonne talon katolle ollut sitten mitään asiaa niissä tehtävissä?
Viime vuonna kirjoittelin villejä ajatuksia katon taloille kiivenneistä ja sinne kuolleista. Yhä edelleen minua vaivaa se, kuinka paljon näitä kadonneita voikaan löytyä talojen katoilta tai talojen hylätyistä piipuista.

http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... 09#p238009

LAWoman
Christopher Lorenzo
Viestit: 1604
Liittynyt: To Maalis 11, 2010 5:36 pm
Paikkakunta: Länsirannikko

Re: Kuollut mies löytyi piipusta

Viesti Kirjoittaja LAWoman »

Niimpä, hyviä pointteja kyllä, saatatte olla oikeassa tuon henkirikosajattelun kanssa.
There's a killer on the road
His brain is squirmin' like a toad
Take a long holiday
Let your children play
If ya give this man a ride
Sweet memory will die
Killer on the road, yeah.

Saga
Harjunpää
Viestit: 331
Liittynyt: Ti Marras 18, 2008 2:49 pm

Re: Kuollut mies löytyi piipusta

Viesti Kirjoittaja Saga »

Hesarin keskustelun mukaan kyse olisi tästä rakennuksesta: http://tinyurl.com/33fgy6o (kuva viime kesältä, ennen kuin purkutyöt oli aloitettu)

Eipä tosiaan näytä sellaiselta piipulta, johon voi vahingossa tipahtaa. Todennäköisimmäksi vaihtoehdoksi oletan siis itsemurhaa (vaikka on todellakin aikamoisen erikoinen tapa ja paikka).

karramurmur
Nikke Knakkertton
Viestit: 178
Liittynyt: Ma Joulu 29, 2008 12:50 am

Re: Kuollut mies löytyi piipusta

Viesti Kirjoittaja karramurmur »

kokkolassa kävi samanlainen homma.nuorimies tippu sillosen kokkomarketin piippuun.piippu oli tukossa ja sitä alettiin purkaan, niin sieltä löyty tän miehen ruumis.kauhee tapa kuolla.kitua piipussa.oli päissään saanu loistoidean mennä lämmitteleen ja sit oliki pudonnu sinne.

Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Kuollut mies löytyi piipusta

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Onhan noita piippuun tippumisia tapahtunut iät ja ajat. Tippuihan se suomalainen naisnäyttelijäkin piippuun ja taittoi niskansa kymmeniä vuosia sitten. Silloinkin ihan vahingosta oli kyse.

Se, että mikä ajaa ihmisiä piippuihin, onkin sitten eri asia.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


härkä
Jack Bauer
Viestit: 936
Liittynyt: Ke Syys 17, 2008 6:34 pm

Re: Kuollut mies löytyi piipusta

Viesti Kirjoittaja härkä »


Arlene
Christopher Lorenzo
Viestit: 1688
Liittynyt: Ke Joulu 12, 2007 8:30 pm
Paikkakunta: Pentonville

Re:

Viesti Kirjoittaja Arlene »

Doctor Lecter kirjoitti: Osion aloituksessa puhutaan Marsinkujasta, mutta on siis Marskinkuja.
Vantaalla ei ole Marskinkujaa, Marsinkuja kyllä löytyy

Nooruska
Michael Knight
Viestit: 4108
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 2:57 pm

Re: Kuollut mies löytyi piipusta

Viesti Kirjoittaja Nooruska »

Olen ollut tuolloin abouttiarallaa parikyt vuotta sitten vain tuskainen jomotus isäni haaruksissa, kun tuo mies on kadonnut (jonka siis uskotaan nyt löytyneen tuolta piipusta). Niin sitä vain kyselen, että etsittiinkö tuota miestä silloin kovinkaan intensiivisesti? (kysymys osoitettu siis niille, ketkä tuon katoamisen itse muistavat). Kun eihän tuo mies ole ollut esim. siinä Kadonneet-ohjelmassa?
Itse en ollut edes tietoinen tuon miehen katoamisesta ennen kuin hän nyt vasta löytyi. :oops:
Jumalauta kakarat me ollaan televisiossa!

LAWoman
Christopher Lorenzo
Viestit: 1604
Liittynyt: To Maalis 11, 2010 5:36 pm
Paikkakunta: Länsirannikko

Re: Kuollut mies löytyi piipusta

Viesti Kirjoittaja LAWoman »

Sama täällä, aika outo tapaus meikäläisellekkin. Mikä ylipäänsä saa jotkut katoamiset nousemaan julkisuuteen enemmissä määrin kuin toiset... hmmm.
There's a killer on the road
His brain is squirmin' like a toad
Take a long holiday
Let your children play
If ya give this man a ride
Sweet memory will die
Killer on the road, yeah.

Kissimirri
Remington Steele
Viestit: 230
Liittynyt: To Elo 07, 2008 3:42 pm

Re: Kuollut mies löytyi piipusta

Viesti Kirjoittaja Kissimirri »

Nooruska kirjoitti:Niin sitä vain kyselen, että etsittiinkö tuota miestä silloin kovinkaan intensiivisesti? (kysymys osoitettu siis niille, ketkä tuon katoamisen itse muistavat). Kun eihän tuo mies ole ollut esim. siinä Kadonneet-ohjelmassa?
Itse en ollut edes tietoinen tuon miehen katoamisesta ennen kuin hän nyt vasta löytyi. :oops:
Kadoksiin jää vuositasollakin melkoinen määrä ihmisiä, eikä kaikkia tapauksia pystytä mitenkään pitämään esillä julkisuudessa. Itsetuhoisten ihmisten katoamiset jäävät ehkä helpommin huomiotta kuin tapaukset, joihin epäillään liittyvän henkirikos. Keski-ikäinen, päihdeongelmainen mies ei myöskään ole niin mediaseksikäs kuin esimerkiksi nuori tyttö. Tuohon Kadonneet-sarjaankin (jonka uusi tuotantokausi muuten alkaa 8.7.) on mahtunut vain murto-osa kaikista katoamistapauksista.

katupoika
Theo Kojak
Viestit: 1170
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 6:05 pm
Paikkakunta: päihdehelvetti

Re: Kadonnut Jari Pekka Arkoma v.1991

Viesti Kirjoittaja katupoika »

Arlene kirjoitti:
Doctor Lecter kirjoitti: Osion aloituksessa puhutaan Marsinkujasta, mutta on siis Marskinkuja.
Vantaalla ei ole Marskinkujaa, Marsinkuja kyllä löytyy
Nimenomaan. Marsinkuja on Mikkolassa, Korson kupeessa.

Nooruska
Michael Knight
Viestit: 4108
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 2:57 pm

Re: Kuollut mies löytyi piipusta

Viesti Kirjoittaja Nooruska »

Kissimirri kirjoitti:
Nooruska kirjoitti:Niin sitä vain kyselen, että etsittiinkö tuota miestä silloin kovinkaan intensiivisesti? (kysymys osoitettu siis niille, ketkä tuon katoamisen itse muistavat). Kun eihän tuo mies ole ollut esim. siinä Kadonneet-ohjelmassa?
Itse en ollut edes tietoinen tuon miehen katoamisesta ennen kuin hän nyt vasta löytyi. :oops:
Kadoksiin jää vuositasollakin melkoinen määrä ihmisiä, eikä kaikkia tapauksia pystytä mitenkään pitämään esillä julkisuudessa. Itsetuhoisten ihmisten katoamiset jäävät ehkä helpommin huomiotta kuin tapaukset, joihin epäillään liittyvän henkirikos. Keski-ikäinen, päihdeongelmainen mies ei myöskään ole niin mediaseksikäs kuin esimerkiksi nuori tyttö. Tuohon Kadonneet-sarjaankin (jonka uusi tuotantokausi muuten alkaa 8.7.) on mahtunut vain murto-osa kaikista katoamistapauksista.
Tiedän kyllä, mutta lähinnä huhuilin tietoa kuinka tätä tapausta aikanaan haettiin. :)
Jumalauta kakarat me ollaan televisiossa!

Frank Nolla
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: La Huhti 10, 2010 8:10 pm

Re: Kuollut mies löytyi piipusta

Viesti Kirjoittaja Frank Nolla »

Iltasanomien mukaan kyseinen mies on julistettu kuolleeksi vasta 2000-luvun alussa. Ehkäpä henkilöllä on ollut alkoholinkäytön vuoksi taipumusta "kadota" eikä siksi katoamisilmoitusta tehty heti? On myös saattanut etsiä lämmintä yösijaa (katosikohan kesällä vai talvella) ja päättänyt mennä savupiipusta alas nukkumaan...

Scilla
Martin Riggs
Viestit: 627
Liittynyt: Pe Huhti 24, 2009 12:22 pm

Re: Kuollut mies löytyi piipusta

Viesti Kirjoittaja Scilla »

Voisikohan olla että on käynyt kuten Sirkka Sarille? Sillä erotuksella että tarkoitus olisi ollut hypätä (=itsemurha) piipun päältä alas maahan mutta onkin horjahtanut piippuun vahingossa. Tuntuisi kyllä uskomattomalta että kuollutta raahattaisiin tuollaiseen korkeuteen, varsinkaan ettei kukaan sellaiseen kiinnittäisi huomiota. En tosin tiedä onko/oliko paikka edes sellainen että liikennettä/mahdollisia silminnäkojöitä siellä edes liikkuisi.

Vastaa Viestiin