Vartijan tappo Kokkolassa 1997

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8230
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Vartijan tappo Kokkolassa 1997

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Heikki Kaikula, tässä tekemässäsi tapossa on myös toinen osapuoli, Niklas Djupsund, joka ei ole kykenevä Sinun tekosi jälkeen esittämään vaatimuksia suuntaan eikä toiseen. Sinun on ihan turha tulla tänne ruikuttamaan, vaikka oletkin oikeuslaitoksen antaman rangaistuksen kärsinytkin. Se ei koskaan kuitenkaan poista tekoasi, ei kenenkään elinaikana. Tekosi on julkinen kun nimesi on julkaistu tuomion yhteydessä. Julkisuudella ei ole vanhenemisaikaa. Varmaan olet katunut tekoa omasta näkökulmasta, lapset, lastenlapset, mahdollinen nuhteeton elämä ja haluaisit omasta elämästäsi saada teon pois. Oletko ajatellut asiaa tappamasi Niklas Djupsundin tai hänen omaistensa kannalta aiheuttamaasi kärsimystä? Tapoit 19v Niklaksen, jätit hänet kuolemaan työhuoneeseensa ja et hälyttänyt apua, katkaisit nuoren miehen elämän, hän ei voi iloita lapsista tai lapsenlapsista tai elämän suomista nautinnoista. Tapoit vanhemmilta pojan jolla kaikki elämä oli edessä, veit veljen sisaruksila. Ei pääse vanhemmat nauttimaan Niklaksen lapsista, kun joku täysin arvoton ötökkä nimeltä Heikki Kaikula tappoi hänet. Minun silmissäni olet Heikki Kaikula viemäripaskaa, siis huom. et edes puhdasta paskaa. Minä vaadin sinulta viemäripaskalta, palauta tappamasi Niklas Djupsundi elävien kirjoihin ennen kuin tulet vaatimaan yhtään mitään.
Piilohomot on in.
DollariExpress
Christopher Lorenzo
Viestit: 1683
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm

Re: Vartijan tappo Kokkolassa 1997

Viesti Kirjoittaja DollariExpress »

HEIKKI KAIKULA ei halua kaikkien tietävän että on tappanut syyttömä ihmisen.

ei pitäs tehdä jekkua jos perse ei kestä kakkua ja seurauksia
kun linkität,niin kopioi asia samalla ketjuun,koska linkit kuolevat joskus jopa muutamassa viikossa ja asia katoaa bittiavaruuteen
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8230
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Vartijan tappo Kokkolassa 1997

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Luin vielä uudelleen tämän viemäripaskan Heikki Kaikulan poistopyynnön, ja ihmettelen vielä enemmän kuin eka lukukerralla. Vai oli viina syyllinen että viemäripaska varasti ensin puukon ja sen jälkeen takin. Niklas teki työtään ja otti "näppiksen" kiinni, niin tämä viemäripaska katsoi parinsadan markan arvoisen takin ja kiinni jäämisen arvokkaammaksi kuin 19v työtään tekevän nuorukaisen elämän. Viemäripaska(oletan että se on sinun uusi ammatti) Heikki Kaikula, ruikutat lapsillesi ja lapsenlapsillesi tullutta mielipahaa ja kärsimystä, aiheuttiko Niklas kuolemallaan heille tämän? Ei aiheuttanut, sinä viemäripaska ihan itse olet aiheuttanut pahaa ja mielipahaa kaikille, todennäköisesti syntymästäsi lähtien. Sinun tekojesi takia niin moni saa kärsiä, paitsi sinä. Ja mitä vittua tulet tänne vetoamaan sairauksiisi? Minä kun niin toivon että mätänet pikkuhiljaa, ilman mitään kiirettä, mahdollisemman suurta fyysistä tuskaa tuntien, koska et ilmeisestikkään ole kykenevä tuntemaan henkistä tuskaa ja ymmärtämään tekojesi laajoja seurauksia.
Piilohomot on in.
matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

AVOIN KIRJE NIMIMERKILLE eliash:

Viesti Kirjoittaja matlockb »

Kuuleppa Kiekula (erään keskustelijan antama lempinimi). Puolestani voit sairastella todelllakin ihan rauhassa ja toivottavasti pitkään ja kivuliaasti.
Olisit ajatellut asiaa 15 vuoden päähän kun Djupsundin tapoit! Ja paskat sinä mitään ole sovittanut (lain silmissä joo), Djupsund olisi nyt noin 30-vuotias ja todennäköisesti perheellinen mies, nyt hän on maannut SINUN takiasi haudassa lähes 15 vuotta eikä tule sieltä enää koskaan nousemaan ylös, et tule täältä sääliä saamaan. Sinä kirjoittelet ja vingut netissä kuinka ihmiset saavat tietää mikä olet miehiäsi. Djupsund ei kirjoittele netissä, ei tee töitä, ei enää mitään koskaan SINUN takiasi.

Rohkenen nyt tässä sitten kertoa myös sellaisen asian, että olet ottanut samassa asiassa crimen yp:hen yhteyttä jo aikaisemmin, olen crimestroryssa (nykyään, en vielä tuolloin) modena. Yhteydenottosi seurauksena lukuoikeutesi poistettiin, täyspoistoa ei vielä ole tehty mutta tämän perusteella se tullaan todennäköisesti tekemään kunhan tavoitan weingron (joka on myös minun "pomoni"), vaadit sielläkin nimesi poistamista, me kaksi crimen yp:n jäsentä tulimme heti siihen tulokseen että tällaista on turha tulla edes pyytämään, et pääse juttuasi enää crimessä lukemaan kuten muut käyttäjät, sitä ei ole sieltä(kään) poistettu eikä tulla poistamaan koskaan.
En ole nähnyt missään vaiheessa sinun osoittavan minkäänlaista katumusta teosta tai myötätuntoa uhrin omaisille, että näin.
Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2646
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Vartijan tappo Kokkolassa 1997

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

eliash kirjoitti:
Hei! Voisitteko olla niin ystävällisiä ja poistaa sivustoltanne minua koskevat n. 13 v sitten tapahtuneet rikokset! Olen tuomioni sovittanut ja tarkoituksenmukaisesti sinne sivustollenne on laitettu "muistutus" tapahtumistani vuonna 1997. Minä olen kyllä kärsinyt tapahtuneestani jo aivan tarpeeksi ja muistan kyllä varmasti tämän elämäni loppuunasti tämän väärän valinnan, että aloin käyttämään alkoholia, joka tuhosi elämää näin pahoin. Kuitenkin olen sitä mieltä, että lasteni ja lastenlapsieni vuoksi poistettaisiin nämä jutut sivustoiltanne. Olen jo vanha ja sairaalloinen mies. Muistutus tästä tapahtuneesta ei ole kenenkään edun mukaista, vaan tuo mieleen pahoja muistoja kaikille osapuolille.

HEIKKI KAIKULA
Tämä on sivusto jossa keskustellaan rikoksista. Kun puukotit vartijan kuoliaaksi siellä komerossa 14 vuotta sitten otit sen askeleen josta et voi palata. Jokatapauksessa syntisi yhteiskuntaa kohtaan on tästä tapauksesta suoritettu.

Toivon sinulle parempaa loppuelämää ja taitaa sinulla olla asiat nyt hyvin. Muistetaan kuka on se joka meitä lopulta tuomitsee ja jolla on siihen oikeus. :|
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
Dothemath
Nikke Knakkertton
Viestit: 166
Liittynyt: To Marras 12, 2009 4:43 pm

Re: Vartijan tappo Kokkolassa 1997

Viesti Kirjoittaja Dothemath »

Onpa harmi, että tämä sekopää on edelleen hengissä.
matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Vartijan tappo Kokkolassa 1997

Viesti Kirjoittaja matlockb »

En tiedä miten minfon yp toimii tässä tapauksessa mutta crimessä annoin nyt sitten vakavan varoituksen eliash:lle ja nähtäväksi jää poistaako crimen yp kokonaan hänen oikeutensa palstalle ts. iki banni.
Kyseinen nimimerkki on muuten ensimmäinen crimessä jonka oikeuksia on jo aikaisemmin jouduttu rajoittamaan (lukuoikeudet on poistettu kirjaston puolelta) ja jonka kirjoitus- ja lukuoikeuksien poistamista olen pyytänyt moden ominaisuudessa.
RouvaSkrof
Susikoski
Viestit: 42
Liittynyt: Ma Helmi 07, 2011 4:34 pm
Paikkakunta: Pohjanmaa

Re: Vartijan tappo Kokkolassa 1997

Viesti Kirjoittaja RouvaSkrof »

Oho...on jollaki pokkaa. Itse syntisenä joskus tästä juttua pyytäessäni, en uskonut TEKIJÄLLE mielipahaa aiheuttaneeni. Jos joku on yhtä raivoissaan ja syntinen ku minä niin ihan v****uksillaan googlaa tekijän ja voi nostaa käyrää vielä 1000 pykälää ku lukee mitä tämä Heikki julistaa !!! Joku laki tähän maahan pitäis saada, ettei rikoksen tekijät sais tulla uskoon ja toitottaa s****na sitte kuinka KAIKKI synnit on anteeksi annettu. Käyrä nousi taas NIIN paljon, ettei pysty sanoiks pukemaan mitä ajattelee.
Quod scripsi, scripsi
taavetti
Perry Mason
Viestit: 3586
Liittynyt: Pe Helmi 26, 2010 9:17 pm

Re: Vartijan tappo Kokkolassa 1997

Viesti Kirjoittaja taavetti »

Suoraan sanottuna, jos tämä nimimerkki oli vartijan tappaja, niin hän tosiaan on tuomionsa suorittanut ja pyrkii ilmeisesti elämään normaalia elämää nyttemmin. Enempää kai hän ei voi uhrinsa hyväksi enää tehdä. Mielestäni asioista voi,saa ja pitää murhapalstoilla keskustella, mutta jotain rajaa nyt sentään kaipaisi kanssakirjoittelijoiltakin.
Kiinnostunut voi aina olla, mutta mielestäni jossain asioissa mennään jo sairaan ja pahantahtoisen uteliaisuuden rajamaille. Mitä kukaan hyötyy esimerkiksi parikymmentä vuotta sitten lapsena toverinsa surmanneen henkilöllisyydestä tai olinpaikasta ( Kannelmäen bunkkerisurma) tai tämän vartijantappajan olinpaikasta tuomion suorittamisen jälkeen. Ehkä kannattaisi kaivella ja tonkia enemmän vaikka pedofiilien nimiä ja asuinpaikkoja, he kun pienen tuomionsa ja nimettömänä pysymisensä lisäksi valitettavan usein jatkavat toimintaansa.
Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Vartijan tappo Kokkolassa 1997

Viesti Kirjoittaja matlockb »

Kyllä Heikki Kaikula on ihan itse nyt nostanut tässä itsensä esille, ketään tuskin olisi muuten edes kiinnostanut koko ukko jos ei olisi alkanut vaatimaan viestiketjujen poistoa omalla nimellään. Itse surmaajan housuissa pitäisin matalaa profiilia..
matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Vartijan tappo Kokkolassa 1997

Viesti Kirjoittaja matlockb »

kakkosurpo kirjoitti:Tapoit 19v Niklaksen, jätit hänet kuolemaan työhuoneeseensa ja et hälyttänyt apua, katkaisit nuoren miehen elämän
Lyhensin lainausta, tummennus minun. Nimenomaan haluan korostaa tuota tummentanmaani kohtaa, jos apu olisi tullut ajoissa, voisi Djupsund ihan hyvin olla vielä elossa, ainakin häntä olisi yritetty elvyttää, mutta jo se osoittaa teon raakuuden että täysin piittaamatta poistuu paikalta kuin oikein kunnon raukka joka ei edes puhelinkopista voinut nimettömänä apua hälyttää (niitähän oli joka nurkalla tuolloin Kokkolassakin).
Katsoin Alibin jutun ja siinä oli kuva kuolleesta nuoresta miehestä, oikein pahaa teki ja ainoastaan oikeuslaitoksen ja minfon Kyöpelin pelko nyt estää minua sanomasta sen mitä haluaisin.
NancyDrew
Christopher Lorenzo
Viestit: 1579
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 8:02 am

Re: Vartijan tappo Kokkolassa 1997

Viesti Kirjoittaja NancyDrew »

eliash kirjoitti:Minä olen kyllä kärsinyt tapahtuneestani jo aivan tarpeeksi ja muistan kyllä varmasti tämän elämäni loppuunasti tämän väärän valinnan,
Tässä vaiheessa käsitin, että hän tarkoittaa tekemäänsä tappoa.
eliash kirjoitti:että aloin käyttämään alkoholia, joka tuhosi elämää näin pahoin.
Uskomatonta. Kenen kanssa hän on sovittanut tekonsa, jos hän ei ole myöntänyt sitä itselleenkään, vaan syyttää alkoholia? Ihan kuin hän asettuisi "syyttömäksi" välikädeksi, jota joku on ohjannut ulkopuolelta. Jos alkoholi on muuttanut hänen käytöstään, niin senkin hän on itse juonut.
kakkosurpo kirjoitti:Ei pääse vanhemmat nauttimaan Niklaksen lapsista, kun joku täysin arvoton ötökkä nimeltä Heikki Kaikula tappoi hänet. Minun silmissäni olet Heikki Kaikula viemäripaskaa, siis huom. et edes puhdasta paskaa. Minä vaadin sinulta viemäripaskalta, palauta tappamasi Niklas Djupsundi elävien kirjoihin ennen kuin tulet vaatimaan yhtään mitään.
Onko toisaalta tällainen teksti yhtään laadukkaampaa? Tuoko se Niklasta yhtään metriä lähemmäs? Itse kääntyisin haudassani.
RouvaSkrof
Susikoski
Viestit: 42
Liittynyt: Ma Helmi 07, 2011 4:34 pm
Paikkakunta: Pohjanmaa

Re: Vartijan tappo Kokkolassa 1997

Viesti Kirjoittaja RouvaSkrof »

Komppaan Matlockkia...jos tekijä haluaa unohtaa koko jutun niin pitää sitten matalaa profiilia eikä roiku täällä kyttäämässä mitä hänestä kirjoitetaan, eikä varsinkaan kommentoi ja ruikuta. Ja kyllä, hän on lain silmissä tuomionsa kärsinyt, mutta esim. minun silmissäni ei. Kiittää vaan LUOJAANSA, ettei tappanut jossain muussa oikeusvaltiossa jossa teoista oikeasti rangaistaan --> eli muualla saattais vieläki olla tiilenpäitä lukemassa.
Quod scripsi, scripsi
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17103
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Vartijan tappo Kokkolassa 1997

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

kakkosurpo kirjoitti:Minun silmissäni olet Heikki Kaikula viemäripaskaa, siis huom. et edes puhdasta paskaa.
Kakkosurpo on sitten sanojensa mittainen ja julkisesti analysoi samoin mm. Esa Åkerlundin ja Viljo Schwartzin. Vai olisiko se kenties rasismia ja osuisi omiin...?

Kaikula on tekonsa lain edessä sovittanut, (Åkerlund ja Schwartz eivät), mutta hänellä on edessä vielä sellainen tuomio, jota ei voi paeta. Se lohduttaa. Mutta muistakaamme Kaikulan ihmisarvo. Myös he, jotka ojentavat "vitun lekteriä" rasismista.

Kirjoitin kolmisen vuotta sitten minfoon 1980-luvulla tapahtuneesta vapaudenriistosta ynnä siihen liittyvästä raiskauksesta. Sain yksityisviestin tekijän lähisukulaiselta, jossa perusteltiin uutisen poistamista. Perusteet olivat mielestäni hyvät ja koska kyseessä oli sellainen uutinen, jota ei netistä muuten löydy, mm. HS:n arkistosta eikä edes Aliibeista ja minulla oli tuon teon tuomion uutisointi aikoinaan saksittuna Helsingin Sanomista, niin poistin tuon aloituksen ja samoin ketjun muut postaukset ylläpidon avustuksella.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Vartijan tappo Kokkolassa 1997

Viesti Kirjoittaja matlockb »

Tuomiohan oli käräjillä (en tiedä menikö hoviin) 10,5 vuotta josta ilmeisesti istui korkeintaan puolet(!) ja Kaikula väitti yrittäneensä osua käteen.. jos kerran vahingossa osuikin rintaan niin ei jätkälle tullut mieleen että siihenhän voi kuolla!
Vastaa Viestiin