Kaivo (äiti hukutti nukkuvat lapsensa kaivoon) - 1985

[L'amourha]

Alibin kuvassa Seppo seisoo portilla ja taustalla näkyy talo. Ei ole sama talo kuin myynnissä oleva, ikkunoiden muoto ja sijoittelu erilainen ja piharakennukset, jotka näkyvät Alibin neljän kuvan sarjassa alhaalla oikealla, eivät myöskään näytä samoilta. Piharakennuksia on tietysti voitu purkaa, mutta päärakennus on silti aivan eri näköinen.

Oikea paikka on parin kilometrin päässä tuosta myynnissä olevasta paikasta. Kivaa mainosta ihmisille ketkä yrittää myydä taloaan.

[L'amourha]

Seppo on tosiaan kuollut 2018, syntynyt 1947. On haudattu lapsiensa viereen.

Kuinkahan tuo Sepon kuolinpesä on perustettu 1998 jos vasta pari vuotta sitten kuollut?

[Larva]

Kuinkahan tuo Sepon kuolinpesä on perustettu 1998 jos vasta pari vuotta sitten kuollut?

Mietin samaa, kun ytj:stä tsekkasin. Kuolinpesähän muodostuu saman tien kun ihminen kuolee ja sellaisena säilyy kunnes varallisuus on ositettu/jaettu. Yleensähän kuolinpesä raukeaa eli lakkaa olemasta normaaliin perinnönjakoon.

Ja jos ns. tavallista ositusta ja jakoa ei tehdä, omaisuutta olisi täten jakamatta, kuolinpesän alkamishetki on kun ihminen kuolee ja y-tunnuksen haku pitää tehdä patentti- ja rekisterihallitukselle heti. Sitten saa pesän osakkaat harjoittaa kuolinpesän rahoilla mm. jotain toimintaa (yritysosakkuus, arvopaperikauppa jne). Tässä y-tunnusta on haettu eli on ollut tarve jatkaa "jotain" mahdollisesti arvoa tuottavaa liiketoimintaa tai muuta vastaavaa.

Eli Seppo on ainakin y-tunnuksen antohetken perusteella kuollut jo 1998 - ellei kyseessä ole joku nimikaima samoilta suunnilta

[L'amourha]

Kuinkahan tuo Sepon kuolinpesä on perustettu 1998 jos vasta pari vuotta sitten kuollut?

Mietin samaa, kun ytj:stä tsekkasin. Kuolinpesähän muodostuu saman tien kun ihminen kuolee ja sellaisena säilyy kunnes varallisuus on ositettu/jaettu. Yleensähän kuolinpesä raukeaa eli lakkaa olemasta normaaliin perinnönjakoon.

Ja jos ns. tavallista ositusta ja jakoa ei tehdä, omaisuutta olisi täten jakamatta, kuolinpesän alkamishetki on kun ihminen kuolee ja y-tunnuksen haku pitää tehdä patentti- ja rekisterihallitukselle heti. Sitten saa pesän osakkaat harjoittaa kuolinpesän rahoilla mm. jotain toimintaa (yritysosakkuus, arvopaperikauppa jne). Tässä y-tunnusta on haettu eli on ollut tarve jatkaa "jotain" mahdollisesti arvoa tuottavaa liiketoimintaa tai muuta vastaavaa.

Eli Seppo on ainakin y-tunnuksen antohetken perusteella kuollut jo 1998 - ellei kyseessä ole joku nimikaima samoilta suunnilta

Kyllä nuo kuolinpesän tiedot sopisivat tähän Kaivo-paikkaan noiden yritystoimienkin puolesta. Kaivo-paikka on vanha sukutila, tuolloin surmien aikaan mainittiin parista kymmenestä lypsävästä ja 50 hehtaarista peltoa ja metsää.
Uuden isännän, Tuhkasen, mainittiin lunastaneen vaimoineen paikan seitsemisen vuotta ennen surmia ja kunnostaneen päärakennuksen ja navetan. Nuo remonttivuodetkaan eivät sovi täällä olleeseen myynti-ilmoitukseen muidenkaan seikkojen ohella.
Olisi ylläpidolta oiva temppu poistaa se myynti-ilmoitus, sen rakennuksen omistajat eivät välttämättä ole iloisia siitä että heidän myyntikohteensa sotketaan tuohon, murheellisen menneisyyden omaavaan paikkaan.

[Larva]

Kyllä tuon myynti-ilmon linkin voisi mielestäni myös poistaa, sikäli mikäli talo ei tosiaan ole sama kun talo itsessäänkään ei ilmeisesti täsmää.
Hieno bongaus toki kyllä, jos naapurissa on. Ei ole joka päivä tämmösiä myynnissä.

[L'amourha]

Kyllä tuon myynti-ilmon linkin voisi mielestäni myös poistaa, sikäli mikäli talo ei tosiaan ole sama kun talo itsessäänkään ei ilmeisesti täsmää.
Hieno bongaus toki kyllä, jos naapurissa on. Ei ole joka päivä tämmösiä myynnissä.

Ei ole edes naapurissa. Oikea paikka on tois puol jokkee, paikka on kerrottu tässä ketjussa jo vuosia sitten.

[Larva]

Kyllä tuon myynti-ilmon linkin voisi mielestäni myös poistaa, sikäli mikäli talo ei tosiaan ole sama kun talo itsessäänkään ei ilmeisesti täsmää.
Hieno bongaus toki kyllä, jos naapurissa on. Ei ole joka päivä tämmösiä myynnissä.

Ei ole edes naapurissa. Oikea paikka on tois puol jokkee, paikka on kerrottu tässä ketjussa jo vuosia sitten.

No siinä tapauksessa linkki hitsinpimpulaan!

[Insan3]

Minun tietojen mukaan tuo oikea talo on metsäkeskellä halkiassa tiedän talon sijainin ei näy tielle, tuo kyseinen pariskunta asui tuossa valkoisessa talossa aivan kaivo talon vieressä kaivohan on vuorattu betonilla, tuossa kyseissä talossa oli neljä ristiä pystyssä navetan edessä ja talo oli erittäin siistissä kunnossa siellä eka kerran käytyäni talolle ei mene tietä on ihan pellon reunassa mutta ei näy tielle, talon ulakolla oli hautajais pukuja ja olohuoneen seinillä kuolin ilmoituksia, pihassa navetta,lato sauna ladossa mätänee puimuri isot prllot vieressä, tuon jonka portilla mies seisoo on aivan tämän talon vieressä, jos tuon talon oikein tunnistin,

[matamimimmi]

Onko tätä kaivo elokuvaa jostain vielä saatavilla ? Itse en ole leffaa ikinä nähnyt joten katsoisin sen kyllä ihan mielenkiinnolla jos jostain saa ladattua sen koneelle.

[Oikeus ennen kaikkea]

Kaivo (äiti hukutti nukkuvat lapsensa kaivoon) – 1985
Äiti heitti kolme lastaan kaivoon. Tapahtumapaikka Kupsenkylä, Pornainen, Peltolan tila.
Sari Johanna Tuhkanen oli vasta kahdeksan kuukauden ikäinen, kun hänen oma äitinsä kantoi hänet lokakuun 5. 1985 kotitalon lähellä sijainneeseen mäkikaivoon. Sinne, pimeään ja hyiseen veteen joutuivat myös 4-vuotias Kati Annikki Tuhkanen ja kuuden ikäinen Tommi Tapani Tuhkanen.
Ei riittänyt, että äiti surmasi kaivoon heittämällä omat lapsensa. Kaiken tämän surun keskelle äidin äiti, lasten isoäiti, talossa "pöytäeläkkeellä" asunut nainen surmasi itsensä viiltämällä partaveitsellä auki kaulavaltimonsa.
Äiti itse oli kateissa. Lasten katoaminen oli havaittu sunnuntaina ja lasten isä maanantaina, lokakuun 7. päivänä teki järkyttävän löytönsä. Kesti kuitenkin aina perjantaille saakka ennen kuin äiti löytyi.
Ruotsista oli paikalle saapunut äidin sisar selvittääkseen poliisille perheen keskinäisiä väljä. Hän oli vetäytynyt jo nukkuman, kun talon vintiltä oli alkanut kuulua epärytmikästä koputusta. Sisar soitti poliisit paikalle. Nämä löysivät äidin ullakolta erittäin heikossa kunnossa. Viisi vuorokautta täydellisesti ilman ruokaa ja juomaa ollut äiti oli livahtanut karkuun etsijöiltä vintin pimentoihin siinä vaiheessa, kun muu väki oli ollut navetassa seuraamassa lehmän poikimista. Äidin jalat olivat pahasti turvoksissa, eikä hän päässyt tuossa vaiheessa enää omin voimin edes liikkeelle. Hänen silmänsä olivat olleet kuin vauhkolla eläimellä, sisartaan hän oli puhutellut toisen sisarensa nimellä ja kun hän oli huomannut kädessään olevat sormukset, oli hän alkanut kiskoa niitä pois samalla ihmetellen: "Mitä nämä ovat?"
Poliisi pidätti ja myöhemmin vangitsi äidin. Hän istui tutkintovankeudessa runsaat puoli vuotta, kunnes oikeus antoi vapauttavan päätöksensä ja hänet passitettiin sairaalahoitoon. Oikeuden mukaan hän oli toiminut täydellisessä mielenhäiriössä. Tekonsa hän oli tajunnut vasta lasten hautajaisissa, jonne hän saapui vartijoitten saattamana.
Sisar toi julki varsin voimakkaasti oman näkemyksensä todellisesta syyllisestä. "Olipa lopputulos mikä tahansa, niin en äitiä syytä, vaan sinua". Nämä sanat heitettiin vasten isoäidin kasvoja tiistai-iltana, jolloin lasten kohtalo oli jo selvinnyt, mutta äidin olinpaikasta oltiin epätietoisia. Heti seuraavana päivänä isoäiti riisti hengen itseltään.
Ennen tuota traagista lokakuun alkua 1985 oli äiti muuttunut luonteeltaan "työnarkomaaniksi". Hän muuttui hiljaiseksi, patosi kaikki sisälleen ja teki vain työtä työstä päästyään, kolmen pienen lapsen hoitamisen lisäksi. Anoppi ja vävy eivät olleet olleet puheväleissä syksyn 1984 jälkeen. Tila, jota pariskunta hoiti, oli äidin kotitila. Sen he lunastivat itselleen ostamalla muut sisaret "ulos". Isoäiti jäi kuitenkin edelleen tilalle, sillä hänelle turvattiin vapaa asuminen, ruoka ja puhtaudenpito. Paikalle pariskunta muutti Helsingistä vuonna 1979 heti sen jälkeen, kun vaimon isä kuoli ja tila jäi näin ollen tilan isäntää.

Aluksi kaikki meni hyvin. Isoäiti osallistui talon töihin, hoiti lapsia, oli apuna yleisesti. Sitten vanha emäntä alkoi väittää, että "tila oli myyty liian halvalla" ja että "oikeastaan olisi ollut parempi myydä vieraalle". Lisäksi hän alkoi varastaa rahaa vävynsä taskuista ja haukkui häntä "helvetin saatanan kirvesmieheksi, joka ei osaa maanviljelyshommia". Työt eivät enää anopille "iskeneet". Kun äiti oli sairaalassa synnyttämässä Saria, ja ulkona oli yli 30 astetta pakkasta, ei vanha emäntä ollut vaivautunut kantamaan halkoja sisälle lämmitystä varten. Aviomies tuohtui ja kantoi sitten tarvittavat halot sisälle. Tämän jälkeen anoppi soitti sairaalaan ja kertoi, että "nyt meidät aiotaan tappaa häkään"... (aika yksipuolista kirjoitusta, toinen osapuoli ei ole enää puolustautumassa).
Näin jatkui päivästä toiseen ja vaimo seurasi tätä kaikkea sivusta hiljaisena ja apaattisena. Hän ei tulehtuneeseen tilanteeseen puuttunut.

Lauantaina lokakuun 5. päivän iltana hän keitti nuorimaiselleen velliä ja muille teetä. Iltasaduksi luettiin Aku Ankkaa. Äiti tunsi itsensäkin väsyneeksi. Hän yritti katsoa televisiota, mutta nukahteli vähän väliä. Aamuyöllä hän heräsi omassa sängyssään. Milloinkaan hän ei osannut selittää, mikä hänet herätti. Hän nousi pomppaamalla ylös, kävi hakemassa keittiöstä työpuseron päälleen ja meni saman tien Sarin vuoteen luokse. Hän otti nukkuvan Sarin syliinsä, kietoi hänet pussilakanaan ja kantoi ulos. Vaimon vieressä nukkunut aviomies ei herännyt koko yönä, vaan nukkui raskaasti aamuun saakka. Silloin vaimo ja lapset olivat tiessään.

Ulkona äiti ei aluksi tiennyt päämäärää, mihin oli lapsen kanssa kulkemassa. Hän seisahtui portille ja muisti samassa noin 50 metrin etäisyydellä sijaitsevan mäkikaivon tien vastakkaisella puolella. Vain loiskahdus kuului, kun äiti pudotti Sarin kädestään. Sama tapahtui kahdelle muulle perheen lapselle, heistä viimeisenä Tommille, joka heräsi äidin laskettua hänet polvensa varaan saadakseen kaivonkannen auki. Tommi ei kuitenkaan ehtinyt sanoa kuin "mitä, mitä", kun äitinsä pudotti hänetkin kaivoon sisartensa seuraksi. Sitten kuului vain hetken loiskintaa, kunnes kaikki hiljeni.

Äiti ui surmatyön jälkeen itsekin läheisessä joessa, nousi kylmästä hytisten latoon, jossa nukkui pois hirvittävän väsymyksensä. Hän heräsi uudelleen, jolloin taas oli pimeää ja livahti kotitalonsa ullakolle, josta hänet sitten löydettiin.

Porvoon kihlakunnanoikeus totesi äidin toimineen ymmärrystä vailla eli mielisairaala oli hänelle oikeuden mielestä vankilaa sopivampi paikka. Nykyään hän on jo kotona aviomiehensä luona, joka kaikesta huolimatta otti hänet vastaan.

5.6.1986 Marjut vapautettiin ja Seppo Juhani Tuhkanen sai kuskata Marjutin takaisin kotiinsa.
Marjut oli ollut reaktiivisessa sekavuustilassa hukuttaessaan lapsensa, ja tehnyt tekonsa täyttä ymmärrystä vailla.
Seppo on kuollut 2018, syntynyt 1947, Marjut syntynyt 1953. Tuhkasen, mainittiin lunastaneen vaimoineen paikan seitsemisen vuotta ennen surmia ja kunnostaneen päärakennuksen ja navetan.

Lainaus ALIBI-lehdestä vuodelta 1989

Marjut Tuhkanen.jpg (45.73 KiB) Katsottu 26 kertaa

http://penasaatiot.org/keskustelu/index.php?aihe=355

[Oikeus ennen kaikkea]

Osoitehan on Kupsenkylätie 100.

Tapahtuu jälleen, kun vuonna 2020, Seppo Tuhkanen on heittänyt veivinsä.
Reilu 30 hehtaarin kiinteistöstä 611-404-4-23 lohkotaan 2.1 hehtaarin pala Marjutille taloineen ja loput palstat myydään.
Uusi kiinteistö numeroltaan 611-404-4-35 muodostuu vaalimaan rakkaita muistoja vanhemmuudesta, avioliitosta, sukulaisuussuhteista ja mielenterveysongelmista.
Toki myös yhteisomisteiset alueet tulevat samassa suhteessa emätilasta, onhan alueilla mm. vesistöjä.

Lohkaistussa palasessaan, Kupsenkyläntien suuressa talossaan Marjut Tuhkanen jatkaa rauhallista elämäänsä saapuvaa vanhuutta katsellen vieden kaivolle tien toiselle puolelle silloin tällöin kynttilän muistoksi saavutuksistaan.
Sitä iloa kesti muutaman vuoden, kunnes kuolo korjasi talvella 2023:

Kanta-Peltola.jpg (126.16 KiB) Katsottu 7 kertaa

Koska perillisiä ei sattuneesta syystä ole
Myös Kanta-Peltola rakennuksineen myydään ilmeisesti ulkopuolisille tahoille.

http://penasaatiot.org/keskustelu/index.php?aihe=355