Pikkupojan murha Kotkan Karhulassa 1983

[Doctor Lecter]

Sunnuntaina 6. syyskuuta 1981 syntyneen Arto Severi Silventoisen vanhemmat erosivat pojan ollessa alle kaksivuotias ja pojan huolto määrättiin äidille. Isälle jäi tapaamisoikeus, jossa sovittiin, että hän tapaa poikaansa joka kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena lauantaina. Ero ei suinkaan ollut sopuisa eikä isä jättänyt äitiä ja poikaa suinkaan rauhaan, vaan häiritsi heidän elämää toistuvasti ja noihin häirintöihin liittyi usein myös uhkailuja.

Perhe oli asunut Kotkan Karhulassa, osoitteessa Lennartinraitti 4 B. Tuo osoite sijaitsee Helilän kaupunginosassa lähellä Karhulan keskustaa. Avioeron tuomitsemisen jälkeen isä muutti Kirkkokadulla olevaan asuntoon Kotkansaarelle.

Mennään vielä aikaan ennen avioeroa ja todetaan, että isä oli käyttäytynyt väkivaltaisesti tuolloinkin, mm. joulukuussa 1982 oli tuore äiti saanut potkuja ylävartaloon ja kädellä lyötyjä iskuja kasvoihin. Keväällä, 28. huhtikuuta 1983, ennen avioeron virallistamista oli äiti saanut taas tuta miehensä käytöstä saaden nyrkiniskuja kasvoihin. Isä itse vähätteli tekojaan sanoen niitä molemminpuoliseksi suunsoitoksi.

Erilleen muuttaminen ei suinkaan tuo aina helpotusta tilanteeseen – ei tässäkään tapauksessa. Nyt isä, vaan ei enää aviomies, ryhtyi harrastamaan sitä mitä moni muukin mustasukkainen ja läheisriippuvainen tekee. Ryhtyi vainoamaan.

Kesäkuussa 1983 isä hankki tikkaat ja kiipesi kahdesti niiden avulla ex-vaimonsa toisessa kerroksessa olevan asunnon parvekkeelle ja päästen ovenlasin rikkomalla asuntoon, jossa syyllistyi tietenkin kotirauhan rikkomiseen mutta myös pahoinpitelyyn ja väkivaltaiseen häiritsemiseen. Toisella kertaa isä pääsi sisälle asuntoon wc:n lukitsemattoman ikkunan kautta. Seurasi taas uhittelua, jota tehostettiin heiluttamalla veistä kasvojen edessä. Tämä johti lopulta siihen, että äiti oli usein hiirenhiljaa asunnossaan peläten poikansa kanssa kun ex-mies soitteli ovikelloa. Ja eränkin kerran kun ei muuta kiusaa keksinyt, niin kivitti rikki asunnon ikkunan. Aikuinen mies…

Pahaa oloaan isä purki myös muihin kanssaihmisiin ja kesäkuun lopulla 1983 hän eräässä kotkalaisessa kaupassa oli lyönyt liikkeen johtajaa kasvoihin sillä seurauksella, että tämän hampaisiin tuli vaurioita. Elokuussa saman vuonna tuo katkera viha kohdistui poliiseihin ja rikkeisiinsä tuli merkintä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja valtion omaisuuden vahingoittamisesta.

Syyskuussa Severi täytti 2 vuotta. Lokakuun 15. päivä olisi ollut isän vuoro tavata Severiä, mutta hän oli estynyt työssäolon takia, joten hän oli sopinut äidin kanssa, että tapaa pojan sunnuntaina, lokakuun 16. päivänä. Sovittiin myös, että isä palauttaa pojan kello ”vähän kello 18 jälkeen”. Isä ja Severi menivät paikalliseen baariin, jossa nautti kaksi keskiolutta pojan syödessä jäätelön. Tämän jälkeen he menivät erään isän tuttavan asunnolle Kotkansaarelle, jossa isän kertomaan mukaan ei nautittu päihteitä ja Severi nukkui päiväunet.

Pojan herättyä isä pääsi tuttavan kyydillä Kotkansaarelta Karhulaan ja päätti palauttaa pojan jo nyt vaikka kello oli vasta 16 tietämillä. Äiti ei kuitenkaan ollut kotona eikä naapurissa, joten isä pohti, että kenties ex-vaimo olisi Kestikarhun Oluttupa – nimisessä ravitsemusliikkeessä, jossa he toisinaan olivat yhdessäkin aikaa viettäneet.

Isä jätti Severin ulos rattaisiin mennen itse Oluttupaan. Siellä istui äiti – hieman humalaisena ja kysyi "missä poika?" Isä vastasi tähän, että "hoidossa" ja tilanne kehittyi riidaksi, joka kenties sinetöi Severin kohtalon. Isä löi äitiä kasvoihin ja baarin portieeri poisti isän ravintolasta. Tämän jälkeen isä kertoo odottaneensa lapsen äitiä ns. Sokoksen kanjonissa. Kun häntä ei kuulunut eikä näkynyt, niin isä lähti työntämään poikaansa rattaissa kohden Karhulan urheilukentän pohjoista päätyä ja edelleen kohden Kymijoen Korkeakosken haaraa. Isä oli päättänyt surmata poikansa. Tuon noin puolen kilometrin matkan jälkeen isä kiinnitti pojan toppatakin hihat hakaneuloilla rattaiden istuinkankaaseen. Tämän jälkeen isä työnsi Severin rattaineen noin metrin korkuiselta penkalta jokeen. Rattaat kääntyivät vedessä siten, että pyörät jäivät näkyviin. Hetken kuluttua ne muljahtivat oikein päin ja hetken aikaa viimeinen näky oli pikku-Severin sinisen toppatakin huppu…

Tämän jälkeen isä matkusti linja-autolla kotiin Kotkaan noin kello 17 aikoihin. Lähti sieltä Helsinkiin, palasi takaisin Kotkaan ja lähti taas Helsinkiin, jossa hänet pidätettiin parin päivän kuluttua surmasta.

Isä pidätetty. Kaksivuotias katosi

Kotkan rikospoliisi jatkaa edelleen tutkimuksia sunnuntaista asti kadoksissa olleen pikkupojan löytämiseksi. Kaksivuotiaan kotkalaispojan katoamiseen saattaa liittyä henkirikos. Rikospoliisi on pidättänyt pojan isän. Eronneen pariskunnan poika oli viikonloppuna tapaamassa isäänsä. Tämä ei kuitenkaan palauttanut poikaa määräaikaan mennessä.

Sanomalehti Eteenpäin 20.10.1983

Lapsen äiti oli ravitsemusliikkeessä käydyn käsirysyn jälkeen nauttinut useamman oluen ennen kuin muisti katosi. Aamulla hän heräsi putkasta, josta äitinsä kävi hänet noutamassa. Severiä ei sitten enää löytynytkään mistään…

Kuulusteluissa isä tunnusti hukuttaneensa – murhanneensa – oman poikansa.



Sanomalehti Eteenpäin 21.10.1993

Rattaat löydettiin joesta 11. marraskuuta 1983. Severi oli niistä jossain vaiheessa irronnut ja hänen ruumiinsa jäi edelleen kateisiin.

Vangitsemisoikeudenkäynti pidettiin saman tien ja isä passitettiin mielentilatutkimukseen.

Perjantaina 27. huhtikuuta 1984 Severin ruumis löydettiin noin 500 metrin päässä paikasta, jossa isänsä työnsi hänet jokeen. Löytöpaikka oli Keräyskuitu – nimisen yrityksen kohdalta Karhulan puoleiselta rannalta, läheltä paikkaa mistä joki laskee mereen. Ruumiinavauksessa todettiin pojan kuolleen hukkumalla ja kyseessä on henkirikos.

Hukutetun pojan ruumis löytyi
Viime syksynä Kymijokeen isänsä työntämänä joutuneen...

Sanomalehti Eteenpäin 28.4.1984

Kotkan raastuvanoikeus päätti 17. heinäkuuta 1984 pidetyssä istunnossa, että pojan isä Matti Kullervo Silventoinen, 33, tuomitaan täyttä ymmärrystä vailla tehdystä murhasta 10 vuodeksi vankeuteen. Vankeusrangaistus yhdistettynä muihin tekoihin oli yhteensä 10 vuotta 4 kuukautta viisitoista päivää, josta vähennettiin vapauden menetysajat 18.10.1983 – 4.1.1984 ja 15.5. – 16.7.1984.

Lapsensa murhaaja Matti Kullervo Silventoinen. Kuva Alibi 1/1984

Matti-Silventoinen.jpg (75.6 KiB) Katsottu 3820 kertaa

Tuomiosta valittivat kummatkin osapuolet.

Kouvolan hovioikeus katsoi 11. lokakuuta 1984 antamassaan päätöksessä, että tuomioita ei ole syytä muuttaa.

Korkein oikeus ei ottanut tapausta käsiteltäväkseen, joten hovioikeuden päätös jäi voimaan. KKO:n kielteinen päätös tuli 30. tammikuuta 1985.

"Siellä on pikku-Severi". Ohessa osa Alibissa 1/1984 ollut artikkelia pikkupojan murhasta. Joessa on voimakas, pyörteinen virtaus ja tästä kohdin poika työnnettiin rattaineen jokeen.

Pikku_Severi.jpg (111.21 KiB) Katsottu 3820 kertaa

Tuo väliaika, 5.1. – 14.5.1984 lienee ollut mielentilassa käytetty aika? Rikollisia paapova varttihullu-järjestelmä oli ehkä pahimmallaan 1980-luvulla, joten käytännössä lapsensa murhaaja selvisi runsaan viiden vuoden vankeustuomiolla.

Nyt viime syksynä 60 vuotta täyttänyt Matti Silventoinen asuu Espoossa. Poikansa Arto Severi täyttäisi tänä vuonna 30 vuotta.

Lähteet: Kotkan raastuvanoikeuden päätös, Kouvolan hovioikeuden päätös, Alibi 1/1984 ja Alibi 9/1984, useat eri sanomalehtiartikkelit

[otus]

Ostoskärryihin toi äijä olisi pitänyt sitoa ja työntää sinne jokeen, ai niin hulluhan se oli!, toivottavasti Espoon Matilla on nyt lääkitys kohdallaan ja pysyy.. Onkohan tälle suoritettu kastraatio siellä pakkohoidossa? (olisikohan se ollut edes lain mukaan mahdollista?).

Ja se mitä äitiin tulee, niin ei hänkään ihan miltään malliäidiltä vaikuttanut..

Arto Serveri olisi ansainnut parempaa, niin kuin kaikki väkivaltaisesti kuolleet tai väkivaltaa muuten kokeneet lapset.

[Kylli]

Epävirallisen lähteen mukaan Severin äiti oli koittanut saada isälle lähestymiskieltoa ja ehkä valvottuja tapaamisia tms. Pyyntöihin ei ollut jostakin syystä vielä suostuttu. Liekö em. rajoituksillakaan ollut loppupeleissä vaikutusta mutta tässä jää kyllä miettimään että millä perusteilla esim. tuon lähestymiskiellon sitten saisi jollei jatkuvan väkivallan? Minkähänlainen kulttuuri noitten suhteen mahtoi 80-luvun alkupuolella olla? Huomautettakoon tosin etten nyt tiedä oliko prosessi kesken vai hakemus evätty.

[rapier]

Tuolloin (1983) ei tainnut laki tuntea lähestymiskieltoa. Muistaakseni se tuli vasta 90-luvulla.

[Kylli]

Ahaa, ok, kiitos tiedosta. Jotain rajoituksia äiti kuitenkin kuulemma oli koittanut hakea nimenomaan turvallisuussyihin vedoten. Pitääpä jutella lisää em. lähteen kanssa.

[matlockb]

Ahaa, ok, kiitos tiedosta. Jotain rajoituksia äiti kuitenkin kuulemma oli koittanut hakea nimenomaan turvallisuussyihin vedoten. Pitääpä jutella lisää em. lähteen kanssa.

Todellakin lähestymiskielto tuli Suomeen vasta (YLLÄTYS YLLÄTYS!) Ruotsin jälkeen, Ruotsissa lähestymiskieltoa on voinut hakea vuodesta 1988, Suomessa lähestymiskielto tuli vasta vuonna 1999!!
Tässä tapauksessa ukko ilmeisesti istui noin 10 vuoden tuomiostaan puolet? Ja elelee siis Espoossa muina miehinä, että näin.
Mielestäni poika olisi pitänyt ottaa ehdottomasti huostaan ja selvittää onko äitikään paras mahdollinen huoltaja.
Tuomiot on selvästi ollut päin v:tä jo tuolloin koska ukko on saanut jatkaa väkivaltaista elämäntyyliään niin kauan kunnes tappoi oman lapsensa. Taisi tuolloin vielä huonommin laki suojella naista päästä vialla olevalta exältä. Ja jos tarpeeksi hullu on niin ei niihin lähestymiskiellot auta nykyäänkään, varsinkin kun sen rikkomisesta selviää usein sakoilla tai ehdollisella.

[VoDKa]

Mielestäni poika olisi pitänyt ottaa ehdottomasti huostaan ja selvittää onko äitikään paras mahdollinen huoltaja.

Ainahan se olisi suotavaa, mutta samaan aikaan; näitä samanlaisia perhekokoonpanoja ja huonompiakin löytyy tämän päivän Suomesta useita, joten näiden kaikkien valvominen olisi vaikeaa. Tuontyyppisiä perheilmiöitä varmasti (eronneita, joista molemmat enemmän tai vähemmän sekaisin ja lapsikin löytyy) oli tuolloin runsaasti, enkä usko että uhoamisesta ja uhkailusta huolimatta perhe muuten pisti muiden samankaltaisten perheiden joukossa mitenkään silmään. Siihen tarvitaan kuitenkin vain se yksi napsahdus, sairaalloinen mustasukkaisuus, kostonhimo tai muu vastaava, että lähdetään kostamaan perheen yhteiselle tuotokselle... Isä halusi viedä sen, mitä äiti kaikkein eniten rakasti, eli mikä olisikaan voinut olla parempi kosto?

Ja toisaalta... Huonompiakin perheitä on, missä perhe on silti yhdessä, vaikka monen mielestä ansaitsisi kyllä tulla hajotetuksi sosiaalitoimen puolelta. Eikä niissä välttämättä mitään murhia ja tappoja ala tapahtumaan, vaikka olisi kuinka tiukka paikka. Samaan aikaan myös voidaan mennä ihan toiseen ääripäähän, ns. hyvään perheeseen, jossa sielläkin se tappoi voi tapahtua vielä vähemminkin perustein kuin riidan seurauksena. Varsinkin viime vuonna vai toissavuonnahan oli oikein buumi, että ammuttiin toisensa kun alkoi vähän heikommin elämässä menemään.

Ymmärrän toki kuitenkin sen, minkä takia olisi hyvä huostaanottaa lapsi tälläisissä tapauksissa missä kumpikaan ei vaikuta edes pahemmin yrittävän, mutta joskus näissäkin perheissä voi tapahtua muutos ilman ulkopuolisen asiaan puuttumista ja toinen osapuoli pääseekin yllättäen jaloilleen ja hoitaa homman kotiin normi-ihmisten tavoin. Koskaan ei voi tietää, mihin suuntaan homma kehkeytyy.

[rapier]

No niinhän se olikin.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980898
Siellä alhaalla se sanotaan.
"Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1999."

[Doctor Lecter]

Epävirallisen lähteen mukaan Severin äiti oli koittanut saada isälle lähestymiskieltoa ja ehkä valvottuja tapaamisia tms. Pyyntöihin ei ollut jostakin syystä vielä suostuttu. Liekö em. rajoituksillakaan ollut loppupeleissä vaikutusta mutta tässä jää kyllä miettimään että millä perusteilla esim. tuon lähestymiskiellon sitten saisi jollei jatkuvan väkivallan? Minkähänlainen kulttuuri noitten suhteen mahtoi 80-luvun alkupuolella olla? Huomautettakoon tosin etten nyt tiedä oliko prosessi kesken vai hakemus evätty.

Tuo epävirallinen lähteesi oli osittain oikeassa, sillä ainakin mitä tulee Alibissa 1/84 olleeseen tekstiin, niin siinä mainittin, että "Lapsen äiti oli usein käynyt sosiaaliviranomaisten luona ja oli pohdittu, että mitenkähän tämä tapaus ratkaistaisiin. Todistajana kuultu lastenhoitaja sanoo; Severi oli ollut läheisessä päiväkodissa ja kasvatusneuvolan psykologi ehdotti, että Severin luovuttaminen äidiltä isälle järjestettäisiin päiväkodissa, koska lapsen äiti pelkäsi niin kovasti miestään. Henkilökunta ei kuitenkaan uskaltanut ottaa vastuuta, koska tiesi Matin väkivaltaisuuden".

"Sosiaaliviranomaiset järjestivät eräässä vaiheessa lapsen äidille ja Severille paikan Imatran turvakodissa. Matille ei sanottu missä äiti ja poika ovat.
-Kasvatusneuvolasta piti ottaa Mattiin yhteyttä ja saada häneen jotain järkeä, sanoi Severin äiti kuulusteluissa. Mutta kun Matti sai tietää missä olemme, hän rupesi ahdistelemaan minua puhelinsoitoilla"

Olikohan tuo uhkailu miten laajalti tiedossa lapsen äidin lähipiirissä ja eikö siellä ollut ketään, joka olisi voinut "neuvoa" Mattia? Entä oliko miten tiedossa poliisilla, sillä oletan lastensuojelun ja sos.viraston tätien kuin myös kasvatusneuvolan pirkkojen kertovan eteenpäin jos on syytä olla huolissaan. Poliisilla on toki kiireensä mm. ylinopeuksien mittaamisessa, mutta ns. oikeiden vaaratekijöiden saaminen hallintaan ei vielä tänä päivänäkään tahdo onnistua.

Olisiko tapaamis- ja lähestymiskielto tms. sitten auttanut, jos sellainen olisi ollut mahdollista asettaa? Vaikea uskoa, sillä MS oli hyvinkin sinnikäs, eikä olisi välttämättä välittänyt sanktioista.

Syyskuussa 1983 MS oli puhunut toverilleen, että hänellä on vaikeuksia tavata lasta ja että tälläinen pompottelu saa loppua. "Tapan joko lapsen tai muijan".

Korvauksia lapsen äidille Silventoinen tuomittiin maksamaan yhteensä n. 34000 markkaa, josta äidin sairaalakuluja oli n. 4000 markkaa.

[maija turjukka]

"Sosiaaliviranomaiset järjestivät eräässä vaiheessa lapsen äidille ja Severille paikan Imatran turvakodissa. Matille ei sanottu missä äiti ja poika ovat.
-Kasvatusneuvolasta piti ottaa Mattiin yhteyttä ja saada häneen jotain järkeä, sanoi Severin äiti kuulusteluissa. Mutta kun Matti sai tietää missä olemme, hän rupesi ahdistelemaan minua puhelinsoitoilla"

Varsin vaarallisena ovat sosiaaliviranomaisetkin Mattia pitäneet, kun äidin ja lapsen turvakotipaikkakin on haettu Imatralta asti. Olisihan vastaava paikka varmaan löytynyt Kotkastakin, vai kuinka?

[devil_doll]

^ Oliko tuolloin turvakoteja vielä niin yleisesti kuin nykyisin? Suomen ensimmäinen turvakoti näyttää perustetun ensikodin yhteyteen Turussa 1978, seuraavana vuonna sellainen aloitti toimintansa Helsingissä.

[Tampereen Tyttö]

Nykyäänkin saatetaan tarjota turvakotipaikka toiselta paikkakunnalta jos ex-puoliso esimerkiksi uhkailee jne. Ei ole ollenkaan harvinaista että ex saa selville olinpaikan ja piileskelee vaikka puskissa. Nykyään on myös valvottuja tapaamisia, jos on syytä pelätä tai epäillä vanhemman käytöstä. Äidin tai isän.
Sanomattakin selvää, että vanhemmat pitävät tällaisia sanktioita itseensä kohdistuvana v----iluna. Itsessä ei tietenkään mitään vikaa ole..

[Clyde]

Kiitos jälleen doc.
Todella surullinen tapaus tämäkin Todella harmi, periaatteessahan kyse oli nyt vain parista tunnista. Siis jos miettii, että äiti olisikin ollut kotona jo 16 aikoihin eikä 18 aikaan kuten sovittu. Mutta turhahan sitä on jossitella eikä tuollaista voi tietää etukäteen. Miehen taustat ja häiriköinnit huomioon ottaen tämä olisi varmaan ollut jossain vaiheessa edessä kuitenkin ("Tapan joko lapsen tai muijan"). Kumma, ettei tämän tapauksen jälkeen vielä alettu keskustelemaan (?) siitä lähestymiskiellosta joka tuli vasta yli kymmenen vuoden päästä meille Suomeen.
Varmasti raskasta äidillekkin, kun on yrittänyt saada uhkailua loppumaan. Voisin kuvitella, että on oikeasti yrittänyt kaikkensa, jos on puhunut lapsen luovuttamisesta valvovien silmien alla sekä paennut sinne turvakotiin. Sekään kun tuskin ollut tuohon aikaan kovin yleistä, joten vielä suuremmalla syyllä.