Sivu 1/5

Niko Eriksson: Tappoi Kotkassa 2006, raiskasi alaikäisiä Tampereella 2020

Lähetetty: Ke Elo 15, 2007 6:42 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Kotkan Hovinsaarella 10.11.-06 teloitustyyliin tehty verityö muuttui murhasyytteistä tapoksi Kotkan käräjäoikeudessa tiistaina 14.8.-07.

Tekoon syyllistynyt kotkalainen Niko Jari Andrea Eriksson, 26, tuomittiin 10 vuoden ja 2 kuukauden vankeusrangaistukseen. Avunannosta syytetyn kotkalaisen Kati Susanna Erikssonin, 24, rangaistus jäi alle kolmannekseen syyttäjän vaatimuksesta. Kati sai 3 vuotta ja 6 kuukautta vankeutta.

Surmatyö tapahtui Kati Erikssonin asunnossa, jossa hän oli asunut jonkin aikaa uhrin, 29-vuotiaan Juva -nimisen kotkalaismiehen kanssa. Suhde oli kuitenkin hyvin riitaisa ja päättyi naisen pakenemiseen asunnosta entisen miehensä luokse. Tätä ennen Juva oli särkenyt naisen asunnon irtaimiston ja saanut tämän aseella uhaten irtisanoutumaan työpaikastaan.

Tappotouhuille oli etsitty ulkopuolista tekijää. Kun sellaista ei löytynyt ja Kati kerrottua entiselle miehelleen Juvan heidän yhteisiin lapsiin kohdistuneista uhkauksista, päätti Niko Eriksson toteuttaa itse surmatyön.

Surma-aseen, äänenvaimentimella varustetun pistoolin Niko nouti Katin isän asunnolta. Ex-vaimonsa avaimilla hän myös pääsi tämän asuntoon, jossa uhri oli nukkumassa. Niko Eriksson ampui sohvalla nukkunutta Juvaa kuudesti päähän ja kolmasti ylävartaloon.

Vaikka käräjäoikeuden mukaan verityö oli raaka ja vakaasti harkittu, niin oikeuden mielestä Erikssonit katsoivat henkirikoksen olevan ainoan ulospääsytien omasta ahdingostaan. Oikeuden mielestä surmatyö päätti tapahtumien ketjun, jonka henkirikoksen uhri oli itse omalla toiminnallaan käynnistänyt.

Vahingonkorvauksia Erikssonit määrättiin maksamaan uhrin pojalle 15000 € ja oikeudenkäyntikuluja ja hautaamiskuluja 7500 €. Uhrin äidin ja vaimon korvausvaateet hylättiin.

Tapaus oli pimeänä kait parisen viikkoa. Ensin toki viikon siksi, että kukaan ei tiennyt, että Juva makaa kuolleena ja hänen löytymisen jälkeen meni tovi ennenkuin syylliset löydettiin.

Tätä surmaa pohdittiin alkuun huumekauppiaitten kostoksi. Oli arveluja Juvan jättäneen tilittämättä rahoja. Juva itse purki persoonallishäiriötään väkivaltaan ja huumekauppoihin. Hän mm. osti n. 30000 € maksaneen harmaan Toyota -urheiluauton muutama kuukausi ennen kuolemaansa kolaroiden auton liki samantien Kouvolassa Kymenlaaksonkadun ja Hämeentien risteyksessä. Tämä runsas rahankäyttö oli herättänyt epäilyt tilitysten "myöhästymisistä".

Juvan naapurit ovat varmasti mielissään miehen poismenosta, sillä alituinen häiriköinti ja uhkailu ovat nyt historiaa Juvan siirtyessä häiriköimään pilven reunalle.

Melko hyvin oikeudessa ymmärrettiin tekijöitä. Ei voi moittia.

Lähde: Kymen Sanomat, Käräjäoikeuden päätös

Saman henkilön tekemisistä oli avattu uusimman teon myötä toinenkin ketju. Ne yhdistetty ja ketju otsikoitu uudelleen.
-NILS-

Lähetetty: Ke Elo 15, 2007 8:22 pm
Kirjoittaja vasikka
Täytyy kyllä sanoa, että tämä on siinä mielessä poikkeuksellinen tapaus että ymmärtämystä tuomituille löytyy minultakin.

Ja vaikka ainakaan näin julkisesti ei saisi sanoa hyväksyvänsä tekoa, niin tuomioon johtanut teko on sanotaanko ....ainakin vähemmän väärin kuin..... jossain toisessa tapauksessa.

No laki on laki ja oikeus joutuu siitä tuomion antamaan. Sille nyt vaan ei voi mitään.

Lähetetty: Ke Elo 15, 2007 8:46 pm
Kirjoittaja Blues
Mä jätän kommentoimatta noita tuomioita. Sanottakoon vain, että oikeus on tapahtunut.

Lähetetty: To Elo 16, 2007 8:25 am
Kirjoittaja Tiina
Blues kirjoitti:Mä jätän kommentoimatta noita tuomioita. Sanottakoon vain, että oikeus on tapahtunut.

Oikeus on kaukana tästä tuomiosta. Kyllä "uhrin" ikävästä luonteesta pitäisi saada huomattava lievennys.Pari vuotta linnaa ja sitten joku ympäristönsuojelu-stipendi ois paikallaan...
Tai toisaalta vois kyllä kato käydä tietyissä piireissä sen jälkeen vielä tiuhemmin. :roll:
Mut jotenkin ymmärtää jos isillä/äidillä napsahtaa kun lapsia aletaan uhkailemaan.

Lähetetty: To Elo 16, 2007 9:12 am
Kirjoittaja Blues
^Mä jätinkin tuomiot kommentoimatta ;)

Lähetetty: To Elo 16, 2007 1:38 pm
Kirjoittaja Blues
Mutta oikeasti, joo. Mä en ihan ymmärrä, että mikä siellä kopassa pitää vinksahtaa ja kuinka pahasti, että ihmisestä tulee Juva :?
Juvahan taisi rikkoa kaikkia yhteiskunnan normeja ihan liikennesäännöistä alkaen. Ei ollut kerran tai kaksi, eräs valkoinen bemari pyyhkäisi Keskuskatua kovempaa, kuin mitä ajan moottoritiellä. Ja mä en kaasua säästele.
Ja eikös tuo jotain poliisiakin uhkaillut/kiristänyt, että vahingoittaa tytärtä tms.
Tapauksen ympärillähän alkoi todellinen huhumylly pyöriä ja tosiaan tilatusta murhasta ala-maailman teloituksiin oli "varmoja" tietoja.
Täytyy sanoa, että mä olin vähän pettynyt, kun mikään kuulluistä huhuista ei pitänytkään paikkaansa. 8)
Tuota auton kolarointia mä en tiennytkään. Minkäs auton se romutti tuossa seiskatiellä, Tesjoella tai Ahvenkoskella?

Lähetetty: To Elo 16, 2007 1:43 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Huumeet? Lääkkeet? Hormoonit? Mielisairaus?

Lähetetty: To Elo 16, 2007 3:11 pm
Kirjoittaja Urho
Aika painajaismaisessa tilanteessa ovat nuo tekoon osalliset olleet. Tapaushan muistuttaa jollain tapaa sitä "Kotia päin" -elokuvan tapausta.

Lähetetty: To Elo 16, 2007 5:00 pm
Kirjoittaja vasikka
Enpä sitten tiedä olisiko lopputulos ollut vieläkin huonompi, jos E:t olisivat jättäneet tekonsa toteuttamatta. Tosi hankalaan tilanteeseen ovat kyllä joutuneet.

Miten muuten juttu lähti selviämään ja mitä oli näyttönä oikeudessa?

Lähetetty: To Elo 16, 2007 6:25 pm
Kirjoittaja Blues
Juvan vaimo, alkoi kaivata miestään, olivat siis jo eronneet ja Juva asusti tän Katin kanssa. Reilun viikon tuo Juva muistaakseni oli ruumiina siellä asunnossa, ennenkuin sitä kukaan alkoi edes kaipaamaan. (Ihme :roll: )
Kaipa poliisit sitten etsivät Katin käsiinsä, koska sen nimissä se Hovinsaaren asunto kaiketi oli.

Missäköhän totuus

Lähetetty: Pe Elo 17, 2007 12:24 am
Kirjoittaja Katjushka
No anteeksi vaan mutta jotenkin epäilyttää ettei myöskään tekijät mitään Viattomuuden Huippuja oikeasti olleet. "Sai naisen aseella uhaten eroamaan työpaikastaan" -- WTF?!? Noi on kyllä sellaisia juttuja mitä hyvin voi sepittää jälkikäteen.

Mun mielestä toi on ihan yksiselitteisesti ollut murha - siis nukkuvaa kuus kertaa päähän ja kolme kertaa ylävartaloon - ja asekin haettu ja hankittu etukäteen ja kartoitettu palkkamurhan mahdollisuutta?? Ja tuomio tulee taposta. Eikö nyt Raukoilla mitään muuta mahdollisuutta ole ollut?
:twisted:

Lähetetty: Pe Elo 17, 2007 12:54 am
Kirjoittaja Blues
^ No ei nyt varmaan ihan puhtaita pulmusia olleetkaan. Mutta ainakin sen mukaan, mitä mä olen kuullut, tuosta irtisanoutumisesta, niin noin se juurikin meni.
Ja käsittääkseni, siis vain ja ainoastaan käsittääkseni, Juva oli tavannut/suhteeseen ryhtynyt tuon Katin kanssa ihan diileri-pohjalta. Huumeet, niiden diilaaminen ja kaiketi käyttö lienevät ne suurimmat syyt tämänkin takana.
Mutta sen verran on Juva terrorisoinut koko kaupunkia, että ei mun sympatiat ainakaan sen puolelle mene.
Tahtoisko joku kertoa sen J.Juvan viimeisen nimen? Olihan tuo kuolinilmossa, vaan kun en muista.
Kiinnostaisi myös tietää, onko kenelläkään tietoa, että mihin ne autot lopulta päätyivät. Niitähän kaiketi oli useampi. Ainakin muutama seisoi aika usein Juvan (entisen) vaimon talon edessä, mutta nyt en muista niitä enää nähneeni.

[edit] Tietysti, jos ei paikkakuntaa, tai itse Juvaa "tunne" on hieman uskottavuuspulaa noissa kertomuksissa. Mutta kun on tuota terrorisointia useamman vuoden katsonut ja muutaman kerran henkensäkaupalla tien ylittänyt, niin tulee ihan toisenlainen perspektiivi asioihin.[/edit]

Lähetetty: La Syys 22, 2007 10:56 pm
Kirjoittaja Iso-Jorma
Jani J? Enpä ollut kuullut varmaan 8 vuoteen. Ei mennyt hyvin silloinkaan. Sanoisinko, että kaverin kaveri. Pisti jo silloin asuntonsa kerran paskaksi. Loppu ei ollut sitten yllätys.

Lähetetty: Su Syys 23, 2007 1:06 pm
Kirjoittaja Katjushka
Blues kirjoitti: Tietysti, jos ei paikkakuntaa, tai itse Juvaa "tunne" on hieman uskottavuuspulaa noissa kertomuksissa. Mutta kun on tuota terrorisointia useamman vuoden katsonut ja muutaman kerran henkensäkaupalla tien ylittänyt, niin tulee ihan toisenlainen perspektiivi asioihin.
Siis, joo, mulla ei mitään tuntemusta, ja siksi ei mitään sympatioita suuntaan tai toiseen. Mutta ihan lukemisen perusteella en kyllä näe, että millä tuossa on murhatuomio vältetty.

Lähetetty: La Tammi 12, 2008 6:58 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Surmatun omaiset valittivat korvauksien osalta hovioikeuteen. Kouvolan hovioikeus ei katsonut tarpeelliseksi pitää asiassa surmatun ex-vaimon vaatimaa suullista pääkäsittelyä.

Teloitustyyliin surmatun miehen ex-vaimo haki 12000 euron korvauksia henkisistä kärsimyksistä. Hovioikeus kuitenkin katsoi, ettei nainen avioliiton rikkoutumisen ja erillään asumisen vuoksi ollut surmatulle erityisen läheinen henkilö.