Isä surmasi kaksi lastaan Tyrnävällä 2011

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
ulrikeM
Nikke Knakkertton
Viestit: 187
Liittynyt: La Marras 29, 2008 3:59 pm

Re: Kaksi lasta kuoli tulipalossa-isää epäillään

Viesti Kirjoittaja ulrikeM »

NancyDrew kirjoitti:Läheisten on tärkeää tietää, että persoonallisuushäiriöinen ei ole sellainen tahallaan. Heistä voi tuntua, että heidän elämäänsä hankaloitetaan ilkeyttään. Ihan kuin persoonallisuushäiriöisellä olisi jotain heitä vastaan. Kannattaa pohtia, että millaista hänellä itsellään on. Uskaltaisin jopa väittää, että persoonallisuushäiriöisellä on paljon pahempi olla kuin hänen läheisillään. Kukaan ei valitsisi tällaista tunne-elämää, jos olisi mahdollisuus valita. Itsestäni voisin sanoa, etten koskaan haluaisi tuntea sellaisia hetkittäisiä tunteita, enkä käyttäytyä läheisiäni kohtaan sillä tavalla kuin käyttäydyn. Sillä hetkellä se tuntuu todelliselta, mutta myöhemmin ymmärrän, ettei se ollut oikein.
Ja siitä seurauksena taas on yleensä raskas syyllisyydentunto ja itsesyytökset, joka kuormittaa omalla tavallaan. Vai onko sinulla Nancy näin?
Minkä taakseen jättää, sen netistä löytää.
sorsake
Neuvoja-Jack
Viestit: 592
Liittynyt: Ke Heinä 04, 2007 11:06 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kaksi lasta kuoli tulipalossa-isää epäillään

Viesti Kirjoittaja sorsake »

Olen mielenkiinnolla seurannut keskustelua: minulla on muuan lähisukulainen, jolla on tuo epävakaa/rajatilahäiriö. Hänen järjenjuoksunsa on hetkittäin kaikesta päätellen samanlaista kuin NancyDrewn. Silloin kun kuormitusta ei ole, hän on käsittämättömän viehättävä ja terävänäköinen ihminen.

Itse asiassa eräässä aikaisemmassa aikuisen lapsen murhassa ko. häiriö näytteli merkittävää roolia:
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=5&t=1265
Ko. asia käy ilmi tuosta korkeimman oikeuden päätöksestä. Tämäkin tapaus tulkittiin heti väsymyksen aiheuttamaksi tai likimain armomurhaksi, mutta päätöksestä käy ilmi, että tarkoituksena on lähinnä ollut osoittaa mieltään viranomaisille, vaikka syytetty onkin noita "ymmärrettäviä" syitä esittänyt. Mikä sopii juurikin NancyDrewn kuvailemaan muiden käyttämiseen negatiivisten tunnetilojensa välittämisen välineinä.

Sinänsä pidän ymmärrettävänä, että kehitysvammaisesta huolehtiminen on vaikeaa sellaiselle, jolla itselläkin on mielenterveyden ongelmia. Ja lapsettomuus on ehdottomasti varteenotettava vaihtoehto persoonallisuushäiriöisille. Mutta ehkä näistä häiriöistä kärsiviä ei pitäisi panna tilanteeseen, jossa he ovat kokonaisvaltaisesti vastuussa muista, jos sitä vaan voidaan välttää.
Gladys
David Starsky
Viestit: 4508
Liittynyt: To Loka 01, 2009 6:53 pm

Re: Kaksi lasta kuoli tulipalossa-isää epäillään

Viesti Kirjoittaja Gladys »

vahtitupe kirjoitti:...Ilmeisesti hänellä oli tarkoitus myös tehdä
itsemurha puolisonsa silmien edessä, mutta epäonnistui ajoituksessa muiden ihmisten saapuessa paikalle.
......
Mietin, miksi ihminen ei voi ottaa vain itseltään henkeä, jos on niin paha olla, vaan riistää hengen viattomolta lapsiltaan.
Ehkä itsemurha ei ollutkaan mikään tarkoitus. Vaimo oli viemässä kaiken, ja mies tunsi itsensä kaltoinkohdelluksi. Syy pahoinvointiin oli muualla kuin miehessä itsessään. Mies päätti näyttää, että hänelläkin on oikeuksia, hänkin haluaa tulla kuulluksi, hänkin on jotain, hänkin haluaa julkisuutta, hän haluaa oikeutta. Kärsiköön ne, jotka hänelle pahan olon aiheuttavat. Ehkä näin.

Ehkä syvästi masentunut henkilö olisi vienyt itsensä lastensa mukana. Ehkä persoonallisuushäiriöinen (vahvasti narsistinen) ei edes haluaisi ottaa itseltään henkeä. Miksi pitäisi? Kun loppuviimeksi kaikki mitä tapahtui oli oikeutettua. Eikä hänen vikansa. Muiden vika.
All is pretty.
- Andy Warhol
NancyDrew
Christopher Lorenzo
Viestit: 1579
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 8:02 am

Re: Kaksi lasta kuoli tulipalossa-isää epäillään

Viesti Kirjoittaja NancyDrew »

ulrikeM kirjoitti:
NancyDrew kirjoitti:Läheisten on tärkeää tietää, että persoonallisuushäiriöinen ei ole sellainen tahallaan. Heistä voi tuntua, että heidän elämäänsä hankaloitetaan ilkeyttään. Ihan kuin persoonallisuushäiriöisellä olisi jotain heitä vastaan. Kannattaa pohtia, että millaista hänellä itsellään on. Uskaltaisin jopa väittää, että persoonallisuushäiriöisellä on paljon pahempi olla kuin hänen läheisillään. Kukaan ei valitsisi tällaista tunne-elämää, jos olisi mahdollisuus valita. Itsestäni voisin sanoa, etten koskaan haluaisi tuntea sellaisia hetkittäisiä tunteita, enkä käyttäytyä läheisiäni kohtaan sillä tavalla kuin käyttäydyn. Sillä hetkellä se tuntuu todelliselta, mutta myöhemmin ymmärrän, ettei se ollut oikein.
Ja siitä seurauksena taas on yleensä raskas syyllisyydentunto ja itsesyytökset, joka kuormittaa omalla tavallaan. Vai onko sinulla Nancy näin?
Olet oikeassa. Meinasin kirjoittaa siitäkin, mutta ajattelin, että turhaan kerron itsestäni, kun se ei liity enää viestiketjun aiheeseen. Kaikista lähimpänä olen ollut tappaa itseni juuri itsesyytösteni takia, enkä varsinaisten persoonallisuushäiriön oireiden takia.
sorsake kirjoitti:Mikä sopii juurikin NancyDrewn kuvailemaan muiden käyttämiseen negatiivisten tunnetilojensa välittämisen välineinä.
Hyvin sanottu. Persoonallisuushäiriöinen välittää niitä toisten kautta ja myös kohdistaa niitä toisiin. Kai se on joku viimeinen keino saada toiset "tukemaan", kun saa uskoteltua, että toisetkin ovat yhtä syyllisiä, jolloin taakka ei ole enää yhtä raskas kantaa ja toisetkin ovat "osallistuneet" persoonallisuushäiriöisen mielipahaan olemalla yhtä mieli maassa.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6659
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Isä surmasi kaksi lastaan Tyrnävällä 2011

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

MTV3 kirjoitti:http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... harkintaan

Julkaistu 20.03.2012 13:57
Tyrnävän murhapoltto syyteharkintaan

Poliisi on saanut viime marraskuisen traagisen Tyrnävän omakotitalo palon esitutkinnan päätökseen.

Tämän jälkeen jutun käsittely siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan. Syytteennostamisen takaraja on 25.5.

Vuonna 1972 syntyneen isän epäillään sytyttäneen talon tahallaan palamaan. Hän on myöntänyt sytyttäneensä palon.

Palossa menehtyi talossa asuneen perheen kaksi lasta marraskuun alussa. Lapset olivat sisaruksia, joista vanhempi tyttö oli syntynyt vuonna 2005 ja poika vuonna 2009.

Teon motiivina ovat olleet puolisoiden väliset parisuhdeongelmat ja edessä oleva ero.

MTV3 Uutisten saamien tietojen mukaan isälle on tehty mielentilatutkimus Vantaan vankilassa poikkeuksellisesti jo ennen käräjäoikeuden istuntoa.
Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3851
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Isä saa syytteen lastensa murhista ja tuhotyöstä

Viesti Kirjoittaja Luupää »

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 16830.html
39-vuotias isä saa syytteen kahden pienen lapsensa murhista sekä tuhotyöstä.

Oulun kihlakunnansyyttäjä päätti asiasta tänään. Isä on tunnustanut poliisikuulusteluissa sytyttäneensä omakotitalon tuleen tietoisena siitä, että 6-vuotias tytär ja 2-vuotias poika nukkuvat lastenhuoneessa viime marraskuussa Tyrnävällä.

Perheen äiti ei ollut paikalla tragedian aikana.

Isän epäillään sytyttäneen palon palavien nesteiden ja nestekaasun avulla.

Tapauksen taustalla on puolisoiden väliset parisuhdeongelmat ja eroprosessi.

Palon havaitsi ohikulkija. Perheen isä löytyi vakavasti loukkaantuneena pihalta.

Asiaa käsitellään Oulun käräjäoikeudessa 20. kesäkuuta.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.
taavetti
Perry Mason
Viestit: 3586
Liittynyt: Pe Helmi 26, 2010 9:17 pm

Re: Isä surmasi kaksi lastaan Tyrnävällä 2011

Viesti Kirjoittaja taavetti »

Tänään aloitettu tämän asian puinti:

Tyrnävän perhemurhaoikeudenkäynti: Äiti vaati näköesteen isään

Syyttäjä vaati tänään Oulun käräjäoikeudessa tuomiota vuonna 1972 syntyneelle tyrnäväläismiehelle kahdesta murhasta ja törkeästä tuhotyöstä.

Ennen oikeudenkäynnin alkua käräjäoikeus pohti äidin vaatimusta pitää istunto kokonaan salaisena. Käräjäoikeus kuitenkin salasi istunnon vain henkilötodistelujen osalta.

Käräjäsaliin oli viritetty äidin pyynnöstä näköeste, koska hän pelkäsi olla katsekontaktissa isän kanssa.

Mies sytytti marraskuussa 2011 tahallaan perheen yhteisen talon tuleen, vaikka hän tiesi 2-vuotiaan poikansa ja 6-vuotiaan tyttärensä nukkuvan huoneissaan. Molemmat lapset menehtyivät palossa. Talo tuhoutui täysin. Perheen äiti ei ollut tapahtumahetkellä kotona.

Vain puolisen vuotta aikaisemmin äiti oli esitellyt perheen idyllistä, vastaremontoitua kotia sisustuslehdessä.

Motiivi hirvittävälle teolle oli käynnissä oleva avioeroprosessi.

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... teen-isaan

Iltalehdestä:

Syytetty kiistää murhasyytteet. Mies kuitenkin tunnustaa sytyttäneensä talon tuleen, mutta sanoo, ettei hänen tarkoituksenaan ollut vahingoittaa lapsia. Syytetty muun muassa kiistää syyttäjän väitteet bensan kaatamisesta lastenhuoneen lattialle. Puolustuksen mukana mies yritti pelastaa lapsia ja kävi palavassa talossa kahteen eri otteeseen. Poistuessaan talosta toisen kerran syytetty syttyi palamaan itse.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012062 ... 9_uu.shtml

Ontuvia selityksiä, jos olisi halunnut polttaa vain talon, niin miksei hakenut lapsiaan pois ennen sytytystä.
Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
Florence86
Poliisikoira Rex
Viestit: 258
Liittynyt: Ke Tammi 20, 2010 6:14 pm

Re: Isä surmasi kaksi lastaan Tyrnävällä 2011

Viesti Kirjoittaja Florence86 »

Mitä se äijä nyt yrittää selitellä? On jo tunnustanut sytyttäneensä tulipalon samalla täysin tietoisena siitä, että lapset nukkuvat lastenhuoneessa. Ja nyt tarkoituksena ei kuitenkaan ollut vahingoittaa lapsia? Eipä tietenkään ollut.. nyt kun toivottavasti tajuaa, mitä on tehnyt ja menettänyt.. mutta teon hetkellä varmasti tiedosti, että palavien nesteiden sytyttäminen kyllä vahingoittaa nukkuvia lapsia :evil:
Clear water has no fish.
nalle_natunen
Susikoski
Viestit: 32
Liittynyt: Ti Elo 23, 2011 4:58 pm

Re: Isä surmasi kaksi lastaan Tyrnävällä 2011

Viesti Kirjoittaja nalle_natunen »

taavetti kirjoitti:Iltalehdestä:

Syytetty kiistää murhasyytteet. Mies kuitenkin tunnustaa sytyttäneensä talon tuleen, mutta sanoo, ettei hänen tarkoituksenaan ollut vahingoittaa lapsia. Syytetty muun muassa kiistää syyttäjän väitteet bensan kaatamisesta lastenhuoneen lattialle. Puolustuksen mukana mies yritti pelastaa lapsia ja kävi palavassa talossa kahteen eri otteeseen. Poistuessaan talosta toisen kerran syytetty syttyi palamaan itse.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012062 ... 9_uu.shtml
Ontuvia selityksiä, jos olisi halunnut polttaa vain talon, niin miksei hakenut lapsiaan pois ennen sytytystä.
Niinpä, on mielenkiintoista, että mies kiistää murhat. Tuhotyön tunnusmerkistöönhän sisältyy "sisäänrakennettuna" oletus, että palon sytyttäminen on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisten hengelle ja terveydelle. Siten kiistäminen on mielestäni tosiasiallisesti mahdotonta, jos tuhotyö on tekona kuitenkin myönnetty. Olisi sitten vaan kiistänyt kaiken, mutta tuhotyön myöntämisellä mies myöntää, että kuoleman todennäköisyys on joka tapauksessa ollut melko suuri. Se olisi miehen pitänyt käsittää. Lisäksi se seikka, että hän on heitellyt bensiiniä pitkin poikin kertoo, että 1) tekoa on suunniteltu enemmän tai vähemmän ja että 2) miehellä on ollut vakaa tarkoitus polttaa talo + aiheuttaa lasten kuolema tulella.

Satavarmasti tuomio tulee tuhotyöstä ja kahdesta murhasta! :cry:
// Non naunci habeo //
Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3851
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Isä surmasi kaksi lastaan Tyrnävällä 2011

Viesti Kirjoittaja Luupää »

Syytetty muun muassa kiistää syyttäjän väitteet bensan kaatamisesta lastenhuoneen lattialle
Tämän paikkansapitävyyshän voidaan tietääkseni selvittää talon raunioista.


Tässä vielä Ilta-Sanomien yhteenvetoa tähänastisesta:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 63143.html
Tyrnävän perhesurmasta syytetyn mielentilatutkimus salattiin

Syyttäjä vaatii 39-vuotiaalle isälle tuomiota kahdesta murhasta ja tuhotyöstä. Syytetty kiistää.

Pyhäinpäivänä aamuyöstä Tyrnävällä tapahtuneessa tragediassa kuolivat nelihenkisen perheen 6-vuotias tytär ja 2 -vuotias poika.

Lapset menehtyivät huoneeseensa perheenisän sytyttämässä tulipalossa, joka tuhosi täysin vanhasta koulurakennuksesta kunnostetun kodin. Syytetty myönsi sytyttäneensä palon, mutta kiisti, että olisi tahallaan aikonut surmata lapset.

Syyttäjän mukaan isä raahasi nestekaasupulloja pihalle lastenhuoneen seinustalla ja etukuistilla sekä valeli bensaa vanhempien makuuhuoneen ja lastenhuoneen edustalle. Mies sytytti bensan ja poistui talosta jättäen lapset nukkumaan huoneeseensa.

Syytetty myönsi sytyttäneensä palon, mutta kiisti, että tarkoitus oli surmata lapset. Isä ei muista kaikkea tapahtumayöltä, mutta väitti, ettei valellut bensaa lastenhuoneeseen eikä vienyt lastenhuoneen seinustalle nestekaasupulloja. Osa syytetyn kertomuksessa oikeudessa oli ristiriidassa poliisikuulusteluissa kuullun kanssa.

Syytetty kertoi, että yritti pelastaa lapset, kun tajusi vanhempien makuuhuoneessa sytyttämänsä palon etenevän hallitsemattomasti. Pelastusyrityksissä hän sai vakavia palovammoja. Kun mies tajusi, ettei pysty pelastamaan lapsiaan, hän yritti itsemurhaa viiltelemällä.

Puolustuksen mukaan perheenisä toimi hetken mielijohteesta eikä ymmärtänyt tekonsa seurauksia. Hän halusi tuhota kodin, joka hänen mielestään oli rikkoontuneen avioliiton symboli.

Oikeudessa syytetty istui sermin takana, lapsensa menettäneen äidin toiveen mukaisesti. Rauhallisesti ja tyynesti käyttäytyneen, surullisen äidin tukena oikeudessa oli terapeutti.

Surmista syytetylle isälle on tehty mielentilatutkimus, mutta sen tulos julistettiin salaiseksi 60 vuodeksi.

Käräjäoikeus pohti pitkään oikeudenkäynnin alussa, olisi asia käsiteltävä salaisena. Kokonaan suljettua käsittelyä vaati asianomistaja. Syytetyn puolutus halusi henkilötodistelun salaiseksi.

Oikeus perusteli ratkaisuaan avoimesta käsittelystä sillä, että tämän vakavan henkirikoksen julkisen käsittelyn intressi oli erittäin painava. Salaiseksi julistettiin vain inhimillisesti arkaluontoisen asian henkilötodistelu sekä osa kirjallisista todisteista ja esitutkinta-aineistosta
Viimeksi muokannut Luupää, Ke Kesä 20, 2012 1:12 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Isä surmasi kaksi lastaan Tyrnävällä 2011

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tyrnäväläisisä kiistää murhasyytteet: Tarkoitus oli polttaa vain talo

Kahden lapsensa surmasta syytetty tyrnäväläismies kiistää, että hänen tarkoituksenaan olisi ollut surmata omat lapsensa.

Tyrnävä_Tihinen.jpg
Tyrnävä_Tihinen.jpg (16.83 KiB) Katsottu 2991 kertaa
Syytetty peitti kasvonsa oikeudessa.
Markku Ruottinen / Lehtikuva


Kahden lapsensa surmasta syytetty tyrnäväläismies kiistää, että hänen tarkoituksenaan olisi ollut surmata omat lapsensa. Miehen mukaan tarkoitus oli polttaa vain talo.

Syyttäjä vaatii vuonna 1972 syntyneelle tyrnäväläismiehelle elinkautista rangaistusta kahdesta murhasta ja tuhotyöstä. Mies myöntää tuhotyön, mutta kiistää murhasyytteet. Hän myöntää korkeintaan tapot.

Syyttäjän mukaan mies oli aamuyöllä vienyt ja avannut nestekaasupullon lastenhuoneen seinustalla. Toisen nestekaasupullon hän oli vienyt talon etupuolelle kuistin seinustalle. Syyttäjän mukaan hän on kaatanut bensaa ensin vanhempien makuuhuoneen lattialle ja sen jälkeen lastenhuoneen lattialle. Tämän jälkeen hän on sytyttänyt bensiinin palamaan.

Lastenhuoneessa nukkumassa olivat lapset, jotka menehtyivät tulipalossa.

Mies kiistää kaataneensa bensaa lastenhuoneen lattialle. Syytetyn mukaan hänellä oli suuri hätä, ja hän pyrki pelastamaan lapsensa tulipalosta siinä kuitenkaan onnistumatta.

Tapauksen käsittely alkoi Oulun käräjäoikeudessa kello 9. Molemmat osapuolet vaativat käsittelyä käytäväksi suljetuin ovin.

Oikeus kuitenkin päätti pitää oikeudenkäynnin vain osittain salaisena. Oikeuden mielestä on tärkeää, että tiedotusvälineet saavat ensikäden tietoa, jota ne voivat välittää tiedotusvälineitä seuraavalle yleisölle.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/tyrna ... lo/597218/

Jahas, piti polttaman vain mökki, mutta jostain syystä just silloin kun lapset olivatten sisällä.

Oikeuden päätös osittaisesta julkisuudesta on mielestäni oikea ratkaisu.

Usein pohdin, että kuinkahan nämä ihmiset (perheet) jaksaa, kun kaikkea puuhaa on yht´aikaisesti niin monenmoista; työpaikat, omat harrastukset, lapset, lasten harrastukset, taloprojektit, sukujuhlat, koirat, facebook-päivitykset...

Huonostihan ne jaksaa. Ja naisväen vihan uhallakin totean, että naiset ovat useimmiten pahimpia hössöttöjiä mitä päällään kantaa. Miehen pitäisi antaa olla rauhassa, eikä vaatia joka paikassa jotain; nyt ostetaan se ihana talo ja sä sitten remppaat sen, ja sitten mennään sukujuhliin, eikös ookkin ihana koira otetaan se, mä haluun vielä kaksi lasta lisää, haluan uudemman auton, mitä mieltä oot mun uudesta mekosta, huomenna mennään vaateostoksille koko perhe ja sitten on se päiväkodin joulujuhla ja sitten on lapsen jääkiekkoharrastus...
- Nouuuuuuuu! Kenen hermo moista rumbaa kestää. Ja lopulta tulee avioeroa ja ne osoitukset rakastamisesta niin myötä- kuin vastamäessä ovat enää pelkkä utuinen muisto vain.
- Kyllä eron ja osituksen jälkeen miehellekin jotain jää; velat, syyllisyys, yksinäisyys, isän velvollisuudet vailla oikeuksia.

Mutta toki mies on syyllinen - niin Tyrnävän tapauksessa kuin näissä muissakin - en sitä kiellä. Luulen, että ukkoa vitutti viime kädessä koko talohanke ja se ikään kuin vei voimat. Avioerohanke oli sitten se lopullinen niitti.

Kuva oli pudonnut. Palautettu
-NILS-
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Zara
Sabrina Duncan
Viestit: 354
Liittynyt: Ma Elo 08, 2011 11:15 pm

Re: Isä surmasi kaksi lastaan Tyrnävällä 2011

Viesti Kirjoittaja Zara »

Katselin yhdestä kuvasta joka Iltasanomien sivulla, että minusta miehen kynnet näyttävät melkein naisen kynsiltä eli laitetuilta; pidemmät kuin miehillä yleensä ja hiotun tms oloiset pyöristetyt kärjet. Samoin tuossa Iltalehden kuvassa hiuksia kun katsoo, niin siisti malli jonka "ylläpitoon" tarvitsee todennäköisesti muotoilutuotetta tms? Ei varmaan tarkoita mitään, mutta minulla tuli väkisin noiden havaintojen perusteella tunne jollain tavalla narsistisesta persoonasta. En todellakaan tarkoita, että ulkonäöstään huolehtiva ihminen on narsisti, mutta jos miettii, että mies on tappanut kaksi lastaan niin tuntuu vain vähän falskilta, että esiintyy sitten oikeudessa vimpan päälle laitettuna.

Ja miksihän tuo sen mielentilatutkimus salataan?
" Toto, I've got a feeling, we're not in Kansas anymore.."
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Isä surmasi kaksi lastaan Tyrnävällä 2011

Viesti Kirjoittaja Tiina »

^Eiköhän Suomessakin aleta mennä siihen Ameriikan mallin, että syytetty stailataan mahdollisemman kunnollisen näköiseksi. Ja mieshän oli (facebook-kuvan perusteella) jo aiemminkin sellainen jupahtavan näköinen. Nyt vielä lisätty pökköä pesään puolustajan taholta, että saisivat vapauttavan tuomion. Sillä onhan selvä, että ei noin kunnollisen näköinen perheenisä voi millään tajuta, että nukkuvat lapset palaisivat bensalla valellun ja kaasupulloilla varustellun talon mukana. :roll:
Eipä ole ihme, että mutsi ei moista niljaketta halua nähdä silmissään. Oli se syy avioeroon sitten kummassa/missä tahansa.
Zara
Sabrina Duncan
Viestit: 354
Liittynyt: Ma Elo 08, 2011 11:15 pm

Re: Isä surmasi kaksi lastaan Tyrnävällä 2011

Viesti Kirjoittaja Zara »

Mulla tuo niin tyypin oma kuin muiden tekemä "stailaus" vain just herättää enemmän närää ja ärsytystä ja siten toimii tyyppiä vastaan.

Kyllä tuli pala kurkkuun, kun luki kuinka äiti oli vaatinut sen näköesteen ja on oikeudessa psykologin tukemana...Onhan tuo niin kauhea tragedia hänelle, ettei ei siitä ihan heti toivu ja oikeudenkäynti varmasti tuo paljon takapakkia kun joutuu ns. kohtaamaan niitä kauheita asioita :(
" Toto, I've got a feeling, we're not in Kansas anymore.."
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Isä surmasi kaksi lastaan Tyrnävällä 2011

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Aina valpas MTV3 uutisoi mm. että...

Vanhempien makuuhuoneesta lasten surmanloukku

Kaksivuotias poika löydettiin sängystään kuolleena. Kuusivuotias tytär kuoli vanhempiensa makuuhuoneen lattialle.

Puolustuksen mukaan isä oli ollut viime pyhäinpäivän vastaisena yönä yksin kotona lasten kanssa.

Yön aikana hän oli yrittänyt soittaa seitsemän kertaa lastensa äidille saamatta vastausta. Puolustuksen mukaan tarkoituksena ei ollut tappaa lapsia vaan vain polttaa talo. Viikkoa aiemmin pariskunnan suhde oli lopullisesti päättynyt, ja lasten äiti oli muuttamassa toiseen osoitteeseen.
– Epäonnistuneiden puhelujen jälkeen isä oli katsonut pirtin ikkunasta ja silloin kilahti, kertoi puolustus.
– Isän mukaan henkilökohtaiset ongelmat eivät saa olla peruste, mutta ne ovat jonkinlainen selitys hirvittävään tekoon, jatkoi puolustus.
– Isä on pääosin itse remontoinut vanhan kyläkoulun kodiksi, jota esiteltiin sisustuslehdessä. Tämä on vastaajan mukaan ollut se kimmoke kostolle, puolustus kertoi.

Yritti tappaa itsensä mattoveitsellä

Oman kertomuksensa mukaan isä olisi yrittänyt pelastaa lapset kahteen eri otteeseen palavasta talosta ja saanut myös itse palovammoja sytyttäessään paloa, kun bensiini ja nestekaasu ovat syttyneet räjähdysmäisesti.

Talon ollessa liekeissä on hän yrittänyt tappaa itsensä mattoveitsellä viiltämällä itseään kaulaan ja käteen.

Asianomistajan mukaan isä kertomukset ovat muuttuneet täysin esikuulustelujen jälkeen. Esikuulusteluissa hän oli myöntänyt teon kokonaisuudessaan.

Lasten äiti vaatii syytetyltä korvauksia 30 000 euroa molempien lasten osalta ja talon osalta 165 000 euroa.

Istunto jatkuu iltapäivällä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/syy ... ta/2051646

Yön aikana hän oli yrittänyt soittaa seitsemän kertaa lastensa äidille saamatta vastausta. Puolustuksen mukaan tarkoituksena ei ollut tappaa lapsia vaan vain polttaa talo. Viikkoa aiemmin pariskunnan suhde oli lopullisesti päättynyt, ja lasten äiti oli muuttamassa toiseen osoitteeseen.
– Epäonnistuneiden puhelujen jälkeen isä oli katsonut pirtin ikkunasta ja silloin kilahti, kertoi puolustus
.


Avioeron syy ei toki meille muille uteliaille kuulu, mutta olisihan se hyvä tietää... Miksikähän äiti ei voinut edes vastata kun noinkin taajaan lastensa isä soitti. Olivathan hänen lapsensa siellä ja jos olisi käynyt jokin tahaton onnettomuus kotona tai vaikka lapsi haluaisi puhua äidin kanssa. Tai jotain, niin siksikin olisi hyvä vastata puhelimeen, vaikka se ukko vituttaisi kuinka.
- Ettei vaan ollut harrastamassa tuolloin salavuoteutta...?

– Isä on pääosin itse remontoinut vanhan kyläkoulun kodiksi, jota esiteltiin sisustuslehdessä. Tämä on vastaajan mukaan ollut se kimmoke kostolle, puolustus kertoi.

Kait hää on luullut, että nyt on vaimo tyytyväinen kun on saanut sellaisen talonkin kun on halunnut. Vaan kun ei. Sekään ei näemmä riittänyt. Niille ei riitä mikään.

Tuo on siis provosoivaa spekua, mutta se avioeron syy oikeastaan avaisi tämän arvailujen solmun.

Linkki päivitetty
-NILS-
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Vastaa Viestiin