Kirvessurma Valkeakoskella 1990

[kurvijor]

Muistan lukeneeni joskus vuosia sitten pollari kirjasta eräästä kirvessurmasta joka sattui Valkeakoskella kesällä 1990.Siinä mies tappoi ryyppykaverinsa kirveellä.Muistikuvien mukaan kirjassa kerrottiin miehen olevan todella aggressiivinen ja liikuskeli kaupungilla pehmonalle kädesssä.en löytäny tästä tapauksesta ketjua.

[matlockb]

Tämä mieshän (surmaaja) asui äitinsä kanssa ja oli muistaakseni tutustunut uhriin samana päivänä. Surmaaja kärsi lisäksi mielenterveysongelmista jos oikein muistan, ihme jos ei ole jo ketjua tästä, monta kertaa olen tapauksesta lukenut ja todella järkyttävä teko on, alla kuitenkin Hesarin uutinen asiasta:

HS - Kotimaa - 8.7.1990 - 665 merkkiä - 1. painos

Miestappo Valkeakoskella

Valkeakoskelainen 23-vuotias mies kuoli perjantai-iltana Valkeakoskella, kun hänen 29-vuotias kumppaninsa löi kiivastuksissaan häntä kirveellä niskaan. Uhri kuoli ilmeisesti heti.

Miehet olivat viettämässä iltaa Valkeakosken Kärjenniemessä vahvasti juovuksissa.

Tappo sattui illalla seitsemän aikaan, mutta poliisi sai tiedon asiasta vasta yhdeltätoista, kun surmaaja tuli tunnustamaan tekonsa Valkeakosken poliisilaitokselle.

Uhri ja surmaaja olivat kahdestaan omakotitalon yläkerrassa. Alakerrassa ollut surmaajan äiti ei tiennyt yläkerran tapahtumista mitään.

[Musta susi]

Onkohan tästä muilla enempää tietoa???

[Kylli]

Ei löydy PPK:sta eikä Minfosta. Onko ketjun aloittaja saletti että tästä tapauksesta pitäisi olla juttu jossain kirjassa?

Alibit seuraavaksi. Ärsyttää kun ei löydy mitään kun pitkästä aikaa voisi vähän arkistoja kaivella.

[matlockb]

Ei tästä mielestäni ole juttua missään muualla kuin Alibissa, eli PPK-kirjojen selaaminen on todennäköisesti turhaa, ennemmin kannattaa niitä Alibeja etsiä (mahdollisesti oli juttua myös Rikospostissa).

[kurvijor]

Ei löydy PPK:sta eikä Minfosta. Onko ketjun aloittaja saletti että tästä tapauksesta pitäisi olla juttu jossain kirjassa?

Alibit seuraavaksi. Ärsyttää kun ei löydy mitään kun pitkästä aikaa voisi vähän arkistoja kaivella.

Olen varma.Muistaakseni vuoden 2003 tai 2004 PPK:ssa.

[Kylli]

Juttu on PK 2004:ssä. Malttia.

Aika pitkä juttu, kirjoittelen sen tänne pätkittäin.

[Kylli]

Kirveellä niskaan ja henki pois
Juha-Pekka Taskinen, opettaja, Poliisikoulu, Tampere

Mikä tekee kivasta, kiltistä ja ujosta pojasta tappajan? Olisiko tämäkin tappo ollut estettävissä? Onko yhteiskunta voimaton henkisesti sairaiden hoidossa? Tekijää pelättiin kotikulmilla jo pitkään. Tositapahtuman nimet ovat keksittyjä.

Alkukesällä 1961 hämäläiseen pikkukaupunkiin syntyi pojan vesseli, joka sai kasteessa nimen Heikki.

Tähän Metsäkedon perheeseen kuului jo ennestään vanhempi sisko sekä äiti ja isä. Perhe asui omakotitalossa idyllisessä maalaismaisemassa, hieman sivussa kaupungin keskustasta.

Pojan lapsuus sujui ulospäin melko normaalisti. Hän leikki ikäistensä kanssa samoja leikkejä, mutta oli kuitenkin hieman sellainen ujo sivusta seurailija ja paremminkin huoleton ”veikko”. Hän oli koulussa pidetty kaveri eikä aiheuttanut mitään ihmeitä ongelmia.

Jokin meni pieleen

Jotakin tapahtui kasvuiässä olevalle nuorelle, kun hänen käytöksensä alkoi muuttua pikkuhiljaa huonompaan suuntaan. Heikki alkoi valehdella, ja hän jäi muutamia kertoja kiinni näpistyksistä (karamellia, tupakkaa ja muuta sellaista).

Alkoholi tuli kuvaan Heikin ollessa 15-vuoden ikäinen. Samaan aikaan hän alkoi kulkea sellaisessa porukassa, missä pikku rikollisuus oli elämäntapa.

Alkoholia nauttiessaan Heikki muuttui yleensä aggressiiviseksi ja hankalaksi. Huumausaineetkaan eivät olleet hänelle vieraita; myös pillereillä piti joskus saada pää sekaisin. Heikki alkoi selvästi paeta todellisuutta näiden aineiden avulla.

Oli syy muuttunreeseen käytökseen sitten kodista, kaveripiiristä tai jostakin muusta johtuvaa, nuoren miehen tekemiset alkoivat mennä aina vain pahempaan suuntaan.

Alkoholin käyttö lisääntyi, näpistykset muuttuivat varkauksiksi ja Hekillä alkoi esiintyä mielenterveysongelmia, joita hän sitten ratkoi alkoholin ja muiden huumavien aineiden avulla.

Jo alle 20-vuotiaana Heikille oli kertynyt varsin mittava rikosrekisteri, missä esiintyivät ritirinnan varkaudet, pahoinpitelyt, väärennökset, petokset ja rattijuopumukset. Juopumuspidätyksiäkin kertyi jokusia, ja Heikki tuli varsin tutuksi paikkakunnan poliisien keskuudessa.

Aivan käsi kädessä lisääntyvien rikosten kanssa kulki Heikin mielenterveys. Hän oli tuttu kävijä mielenterveystoimistossa, terveyskeskuksessa ja sairaalassa.

Näistä paikoista hän haki apua pään sisään iskeytyneisiin demoneihin, jotka käskyttivät häntä tekemään milloin mitäkin. Heikki alkoi olla vaarallinen itselleen ja muille ihmisille, koska hän eli suurimman osan ajasta aivan muissa maailmoissa. Häneen kehittyi pikkuhiljaa vakava mielisairaus, ja yhdistettynä alkoholismiin sekä lääkkeiden väärinkäyttöön tämä oli tikittävä aikapommi.

Heikki joutui tietenkin rikoksistaan tiilenpäitä lukemaan, javankilassa hän oli useita kymmeniä kertoja hoidettavana mielisairauden vuoksi.

Melkein aina vankilasta vapauduttuaanhän hän joutui tekemisiin virkavallan kanssa. Heikkiä otettiin kiinni milloin rikosten vuoksi, milloin häntä kuljetettiin hoitoon mielenterveysongelmien vuoksi joko omaisten pyynnöstä, väkisin tai hänen omasta tahdostaan.

Rikokset jatkuivat ja ympäristö pelkäsi. Heikistä tuli valtava määrä ilmoituksia, että hän oli pelotellut lapsia leikkikentällä uhkaamalla tappaa heidät. Oudosta käytöksestä ilmoitettiin melkein päivittäin, kun Heikki kulki kaupungilla pikkuinen nalle kainalossaan ja käyttäytyi ihmisiä kohtaan aggressiivisesti. Heikki saattoi mennä paikkakunnan uimahalliin, missä hän ui nallen kanssa ja välillä onanoi altaan matalassa päässä uimareita katsellen.

Monet tiesivät, etteivät Heikin asiat olleet hyvin. Toivottiin parasta, mutta pelättiin pahinta. Heikki vietiin aina välillä hoitoon, mutta melko pian hän oli taas takaisin kylällä. Pelko jatkui ihmisten keskuudessa. Kaikki eivät pelänneet, kaikki eivät tienneet, ei myöskään silloin 22-vuotias Jari Mäkinen, joka lähti Heikin kanssa ryyppäämään heinäkuun 6. päivänä 1990. Se oli Jarin viimeinen matka ja myös Heikin elämä muuttui lopullisesti tuona päivänä, jolloin hänelle oli kertynyt ikää 29 vuotta, valtava määrä rikosrekisteriä sekä sekavia vuosia oikkuilevan pään vuoksi.

[Kylli]

Poliisipartio Toivonen-Reijonen

Heinäkuun 6. päivänä kesä oli kauneimmillaan, kun paikkakunnan poliisipartio 831 ajeli hiljakseen kaupungin keskustan katuja. Oli perjantai-ilta ja ihmiset olivat menossa ravintoloihin ja terasseille nauttimaan lämpimästä kesäillasta. Poliisiautossa istuivat vanhemmat konstaapelit Jukka-Pekka Toivonen ja Heikki Reijonen. Ilta oli ollut hiljainen ja ravintolaväki oli ainakin alkuillasta hyvällä tuulella. Poliisiasemalla, kanavan rannassa päivysti puhelinta ylikonstaapeli Veijo Vitikka ja samalla hän piti silmällä niitä muutamaa väsynyttä, jotka oli jouduttu alkuillan aikana rahtaamaan ”pahnoille” selvittämään päätään. Kellon ollessa aika tarkkaan 23.00 kuului poliisiradiosta kutsu: -831, tulkaapa käymään paikalla.

Päivystäjän näin pyytäessä partio tiesi, että oli tulossa jokin keikka, jota ei voinut radiossa kertoa tai joku oli tullut asemalle ja päivystäjällä saattoi olla avun tarve.

Näissä tapauksissa ei kyselty, miksi asemalle pitäisi tulla, vaan sinne mentiin aina reippaasti.

Partio pohti sen muutaman minuutin, minkä matka kesti, että mikähän juttu sillä päivystäjällä tälle kertaa oli sydämellään.

Partion päästessä asemalle istui aulassa heille entuudestaan tuttu Heikki Metsäketo ja hänen vieressään päivystäjä Veijo Vitikka.

Vitikka kertoi partiolle, että Heikki oli tullut hetki sitten asemalle ja kertonut, että oli tappanut illalla miehen. Tappo olisi tapahtunut Heikin kotona yläkerrassa, kirveellä päähän lyöden, koska mies oli alkanut kuulemma ”homostella”. Poliisit suhtautuivat ensin epäillen Heikin kertomaan asiaan, koska hänella oli aikaisemminkin ollut tapana käydä kertomassa erilaisia satuja poliisiasemalla.

Pienen neuvonpidon jälkeen päätettiin, että Heikki laitettaisiin säilöön odottamaan ja partio kävisi Heikin kotona tarkistamassa asian.

Heikin ja hänen äitinsä asuttama omakotitalo sijaitsi noin viiden kilometrin päässä kaupungin keskustasta, mihin partio otti sitten suunnan. Matkalla muisteltiin viime käyntiä samassa osoitteessa viikkoa aikaisemmin, jolloin äiti oli pyytänyt poliisilta apua Heikin rauhoittamiseksi.

Tällöin Heikki oli alkanut nähdä näkyjä, ja hän oli piiloutunut omakotitalon yläkertaan, mihin tuntemattomat oliot olivat tulossa. Heikki koitti estää niitä tulemasta yläkertaan heittämällä kaiken irtaimiston, sohvan, tuolit, pöydän ja kaiken muun rappuun esteeksi näille olioille.

Poliisit olivat huudelleet Heikkiä tulemaan alas, mutta tämä ei suostunut, vaan uhitteli olemattomille hengille kovaan ääneen. Poliisien yrittäessä mennä ylös Heikki heitteli heitä kaikella, mitä käteen sattui. Lopulta poliisit pääsivät ylös asuntoon, mutta Heikkiä ei ollut missään. Toivonen tarkasti varovasti yläkerran WC:n, jolloin hän huomasi, että lattia oli purua ja lavuaari oli vääntynyt vinoon. WC:n katossa huomattiin pieni luukku, mistä Heikki oli mennyt vielä ylemmäs vintille piiloon. Poliisien koittaessa avata luukkua Heikki seisoi luukun päällä ja lupasi tappaa, jos hänet sieltä haettaisiin. Keinot olivat vähissä, koska luukku ei liikkunut Heikin painosta mihinkään. Partio koitti monin keinoin luukkua auki, mutta se pysyi kiinni. Lopulta Jukka-Pekka Toivonen päätti lyödä asunnosta löytyneellä sorkkaraudalla lastulevyiseen luukkuun. Samalla kun lyönti osui luukkuun, luukku halkesi ja vintillä ollut Heikki rojahti luukusta suoraan lavuaariin. Syntyneen painiottelun tiimellyksessä partio sai kerrotuksi Heikille, että olemme poliiseja, emme mitään demoneja tai vastaavia. Heikki kun ymmärsi tämän, hän lähti suosiolla partion mukaan ja hoitoa saamaan.

Hoitokerrasta ei siis kuitenkaan ollut tullut kovin pitkää, koska taas oltiin menossa asialle samaan osoitteeseen.

[Kylli]

Partio perillä Metsäkedon omakotitalolla

Poliisipartio kurvasi Metsäkedon omakotitalon pihaan. Heikin äiti juoksi kiireesti heitä vastaan ja ilmoitti: -Mitä te täällä teette! Heikki ei ole kotona, menkää pois.

Partio kertoi, että heidän olisi syytä käydä tarkistamassa omakotitalon yläkerta, missä piti olla kuollut nuorimies. Tämän kultuaan äiti kävi aivan hysteeriseksi ja yritti entistä ponnekkaammin estää poliiseja menemästä sisään. Äiti seisoi ulko-oven edessä kädet levällään ja kertoi isoon ääneen: -Tänne ette tule!

Lopulta äiti kuitenkin luovutti ja ryntäsi alakertaan oman asuntonsa puolelle ja paiskasi voimalla väliovet kiinni.

Partio lähti kapuamaan talon yläkertaan, missä sijaitsi Heikin huone ja mahdollinen rikospaikka. Yläkerrassa konstaapeli Reijonen lähti kiertämään asuntoa oikean kautta ja konstaapeli Toivonen tarkisti ensin yläkerran WC:n, missä totesi, että siellä oli edelleen samat vintin purut ja lavuaari ”rempsallaan” niin kuin ne olivat jääneet aikaisemmalta keikalta, kun talossa käytiin.

Reijonen huuteli hetken pästä: - Ei täällä mitään ole. Kyllä se Heikki on taas keksinyt kaiken omasta päästään.

Samaan aikaan konstaapeli Toivonen oli ehtinyt vasemmalla olevaan huoneeseen. Hän huomasi heti, että tällä kertaa Heikki ei ollut puhunut palturia.

Toivonen huusi Reijosen paikalle ja yhdessä he totesivat, että pienehkön huoneen lattialla oikealla kyljellään pää patterissa kiinni makasi nuori mieshenkilö.

Verta oli lattialla valtavasti ja sitä oli roiskunut seiniin, kattoon, verhoihin ja joka puolelle huoneistoa. Maksoittunuttta verta oli myös sängyllä, minkä vierellä mies makasi.

Poliisipartio meni miehen luo tarkistamaan tämän tilaa, jolloin todettiin, että elottomasta henkilöstä on kyse. Miestä siirrettiin sen verran, että päästiin katsomaan, mistä veri oli peräisin. Todettiin, että miehen takaraivo oli aivan ”muusina” ja niskassa oli niin syviä haavoja, että näytti siltä kuin niska olisi melkein poikki. Vammat oli aiheutettu jollakin terävällä ja painavalla esineellä.

Ei ollut Heikki tällä kertaa vain pelotellut tapolla, vaan nyt oli tosi kyseessä. Lisäapua tutkintaan tarvittiin ja sitä myös tilattiin. Paikalle tuli rikostutkinnan miehiä omasta piiristä ja läheisestä rikostutkimuskeskuksesta, jotka aloittivat paikalla teknisen tutkimuksen. Poliisipartio Toivonen-Reijonen ilmoitti poliisiasemalle, että pidä Heikki sellissä, kyllä hänen puheensa tällä kertaa pitivät paikkansa.

Paikalle ensin tullut partio tunsi sen verran uhria, että hänen nimekseen muistettiin Jari Mäkinen.

[Kylli]

Jari Mäkinen

Tarkistettaessa Mäkisen liikkumista perjantaina 6. heinäkuuta 1990 selvisi, että hän oli innostunut nauttimaan alkoholia jo aamusta alkaen ja liikkunut näkyvästi tapahtumapaikkakunnan keskustassa. Hän oli mennyt humalassa pieneen kaljakuppilaan, istunut siellä jo olleen Heikki Metsäkedon kanssa samaan pöytään ja he olivat yhdessä juoneet muutaman pullon olutta.

Miesten käytös oli kaljakuppilassa ollut kuitenkin sellaista, että siellä heille lopetettiin tarjoilu ja näytettiin ulko-ovea häiritsevän ja metelöivän käytöksen vuoksi.

Se ei kavereita kuitenkaan häirinnyt vaan he kävelivät läheisen järven rantaan jatkamaan juhlia, mitä edesauttoi Mäkisen povitaskussa ollut Carillo-pullo ja Metsäkedon 20 pulloa III olutta. Näillä eväillä aika kului rattoisasti, ja jossakin vaiheessa Mäkinen pyysi Metsäketoa lähtemään Tampereelle, missä hänellä olisi tuttuja.

Metsäketo ei ollut halukas lähtemään omalta paikkakunnalta mihinkään, vaan ehdotti, että Mäkinen voisi lähteä hänen asunnolleen istumaan iltaa ja yöpymään.

Koska Mäkisellä ei ollut muutakaan paikkaa, mihin mennä, hän suostui tarjoukseen mielellään; olihan heillä vielä ainakin olutta jäljellä.

Metsäketo tilasi taksin ja sillä miehet hurauttivat muutamassa minuutissa Metsäkedon kotiin maaseudun rauhaan.

Talon pihassa heitä vastassa oli Heikin äiti, joka ilmoitti, että ”tähän taloon ei vieraita tuoda”.

Kaverukset olivat kuitenkin päättäneet jatkaa juhlimista Metsäkedon omakotitalossa, ja näin myös tehtiin äidin estelyistä huolimatta.

Tutkinta ja sen tulokset

Jutun tutkinta lähti hyvin käyntiin. Metsäketo oli hyvinkin avulias kuulusteluissa ja auttoi kaikin tavoin tutkijoita tekemään työnsä mahdollisimman hyvin.

Tapahtumien kulku pystyttiin selvittämään melko tarkkaan, ja tapahtumapaikalta tekniset tutkijat saivat paljon tutkintaa tukevaa näyte-, tekoväline- ja kuvamateriaalia.

[Kylli]

Heikki Metsäkedon kertomus

Seuraavana päivänä Heikki Metsäketoa alettiin kuulustella ja hänelle kerrottiin, että häntä epäillään taposta. Heikki oli heti alkujaan asiassa mukana ja hänen muistinsa pelasi erinomaisesti, vaikka hänestä otettu verikoe näytti 1,49 promillen tulosta. Sen lisäksi hän oli syönyt erilaisia mielenterveyslääkkeitä tuntemattoman määrän.

Kuulustelija sai kirjatuksi seuraavanlaisen kertomuksen, vaikka Heikki kertoili myös suuren määrän sellaisia juttuja, mitkä menivät yli ymärryksen.

Hän kertoi olleensa mielisairaalassa hoidossa kolme kuukautta javapautuneensa sieltä 12. tammikuuta 1990.

Päästyään hoidosta hän oli tullut asumaan omakotitaloon yhdessä äitinsä kanssa. Äiti oli asunut alakerrassa ja Heikki talon yläkerrassa.

Kuitenkin yöt, jotka Heikki vietti kotona, hän nukkui äitinsä vieressä. Heikki kertoi, että ei hänellä silti ollut äitiinsä minkäänlaista seksuaalista suhdetta. Hän oli viettänyt mielisairaalasta vapauduttuaan levotonta elämää, johon kuului lähes päivittäinen alkoholiannos ja erilaisten pillereiden popsiminen. Päivät olivat kuluneet enemmän ja vähemmän sekavassa olotilassa.

Murheellinen päivä, 6. heinäkuuta 1990 oli alkanut hyvin normaalilla tavalla. Herättyään krapulapäissään kotoaan Heikki oli lähtenyt heti aamutuimaan linja-autolla kaupungin keskustaan.

Sieltä hän oli hakeutunut erilaisiin kaljakuppiloihin, juonut olutta ja myös vahvempia alkoholijuomia. Pyörittyään kaupungilla iltapäivään asti hän oli ottanut taksin ja ajanut baariin, jossa sitten tapasi kohtalokkain seurauksin Jari Mäkisen.

Heikki kertoi, ettei tuntenut nuorta vaaleatukkaista miestä entuudestaan, mutta heitä yhdisti heti mukava humalatila ja innostus siitä, että ryyppäämistä jatkettaisiin yhdessä.

Kaljabaarista Heikki muisti, että heidät poistettiin sieltä, koska he olivat aiheuttaneet baarissa häiriötä. Kaverukset olivat lähteneet sovulla ulos. Heikille oli selvinnyt, että Jarilla oli Carillo-pullo taskussaan. Palkkioksi siitä hän oli hakenut läheisestä kaupasta 20 pulloa keskiolutta, ja näillä eväillä he ajattelivat pärjätä seuraavaan päivään.

Näitä herkkuja miehet sitten olivat lähteneet nauttimaan läheisen järven rantaan. Juominen oli sujunut mallikkaasti: he olivat onnistuneet yhdessä ”tuhoamaan” koko Carillo-pullon ja kymmenen pulloa olutta, melko nopeassa tahdissa.

Jotenkin asiat olivat ajautuneet siihen pisteeseen, että he tuntuivat viihtyvän valtavan hyvin yhdessä, joten Heikki oli ehdottanut siirtymistä hänen asunnolleen.

Näin tehtiinkin ja yhdessä tuumin matka päätettiin tietenkin taittaa taksilla. Kotona oli sitten Heikin äiti ollut vastassa ja kieltänyt tuomasta ketään sisään. Olutta ei ainakaan äidin mukaan saanut viedä taloon. Heikki oli kuitenkin mennyt uuden kaverinsa kanssa yläkertaan, omaan huoneeseensa, missä oli jatkettu heti kohta oluen juontia.

Yhteisymmärrys oli jatkunut vain hetken, kun Jari Mäkinen oli Heikin kertoman mukaan alkanut ”hiplata” käsillään hänen etumustaan. Heikki ei sanojensa mukaan tästä ”homostelusta” innostunut, päinvastoin hänen sappensa kiehahti. Heikki kertoi, että mielisairautensa vuoksi hän oli mennyt eräänlaiseen häiriötilaan ja lähtenyt huoneesta.

Päässä oli syttynyt ajatus ”homostelijan” eliminoinnista kirvestä apuna käyttäen.

Heikki käveli raput alas jatkaen matkaa suoraan talon pihassa olevaan ulkorakennukseen, mistä hän tiesi löytävänsä äitinsä kirveen. Heikki palasi asuntoon ja huoneeseen, jossa Jari Mäkinen edelleen istui sängyn laidalla. Heikki kertoi pitäneensä kirvestä piilossa selkänsä takana, ettei kaveri huomaisi sitä. Pahaa aavistamaton Jari istui kaiken lisäksi selkä ovelle päin, joten Heikin hyökkäys tuli täytenä yllätyksenä.

[Kylli]

Heikki nosti kirveen päänsä päälle lyömisasentoon, jolloin Jari aavisti jotakin ja yritti väistää ensimmäistä lyöntiä, mutta se osui kuitenkin terä edellä takaraivoon. Lyönnin voimasta Jari oli suistunut lattialle vatsalleen, jolloin Heikki vielä varmisti asiaansa lyöden Jaria kaksi kertaa kirveellä päähän. Heikki tarkasteli tapahtunutta ja totesi Jarin liikkumattomaksi ja muisti myös sen, että verilammikko lattialla oli kasvamaan päin.

Tämän todettuaan Heikki lähti astelemaan huoneesta ulos ja raput alas suunnaten samaan ulkorakennukseen, mistä oli hetkistä aikaisemmin hakenut kirveen.

Hän laittoi kirveen paikoilleen ja ikään kuin rauhoittaakseen itseään nautti kolme kappaletta taskussaan olleita Insomnin-tabletteja.

Nämä toimenpiteet tehtyään Heikki palasi huoneeseensa, missä Jari makasi lattialla vatsallaan sängyn vieressä.

Heikki huomasi, että Jarin suusta kuului vielä jonkinlaista korinaa ja tämän selkä liikkui ikään kuin hengityksen tahdissa.

Koska kolme ensimmäistä lyöntiä eivät olleet tehonneet, Heikki lähti kylmän rauhallisesti takaisin alakerran kautta ulkorakennukseen ja otti samaisen kirveen, jolla oli hetkistä aikaisemmin lyönyt Jaria. Hän palasi Jarin viereen ja viimeisteli tekosensa lyömällä kirveen teräpuolella Jaria päähän ja niskaan vielä kymmenen kertaa.

Ymmärrettävistä syistä Jarin liike lakkasi ja korinat suusta loppuivat. Tämän tehtyään Heikki käveli kirveen kanssa taas ulkovarastoon ja palautti lainaamansa kirveen samaan paikkaan, mistä oli sen ottanut. Hän kertoi, että äiti joka oli ollut tapahtumien ajan talon alakerrassa, ei tullut tietämään mitään, mitä Heikin huoneessa tapahtui.

Heikki otti mukaansa kaljakassin ja lähti kävellen läheiselle leikkikentälle, missä tapasi muutamia poikia. Heikki oli kertonut pojille, että hän tappoi äsken yhden kaverin kirveellä kotonaan. Heikille oli jäänyt sellainen kuva, että pojat uskoivat häntä.

Kentältä Heikki suuntasi tien varteen, missä tiesi linja-auton kulkevan. Hetken odottelun jälkeen auto tulikin ja Heikki oli tullut sillä kaupungin keskustaan.

Siellä hän oli kertonut useille ihmisille, että tuli tapettua mies. Asia alkoi kuitenkin vaivata Heikkiä ja hän päätti mennä paikalliselle poliisiasemalle kertomaan tapahtumasta.

Kertomuksen loppuun Heikki vielä mainitsi, ettei tuntenut tappamaansa miestä, mutta tunnisti Jari Mäkisen valokuvasta mieheksi, jota oli lyönyt kirveellä useita kertoja päähän ja takaraivoon. Hän kertoi myös olleensa kymmeniä kertoja hoidossa mielisairaalassa ja että hän oli ollut viime aikoina hermostunut ja joskus sellaisessa tilassa, ettei pystynyt hallitsemaan itseään. Hän myös katui kovasti tekoaan ja halusi jo kuulusteluun maininnan toivomuksestaan päästä mielentilatutkimukseen tapauksen johdosta.

[Kylli]

Äiti Metsäkedon kuulustelukertomus

Heikin äitiä kuultiin myös asiassa lyhyesti. Hän kertoi, että 6. heinäkuuta 1990 Heikki oli tullut illalla kotiin pitkätukkaisen vaalean pojan kanssa, jota äiti ei tuntenut.

Hän oli koittanut estää miehiä menemästä sisään kaljojen kanssa, mutta nämä eivät totelleet vaan menivät Heikin huoneeseen.

Äidin kertoman mukaan pojat eivät olleet huoneessa kovinkaan pitkään, ehkä puoli tuntia, kun Heikki tuli hänen luokseen ja sanoi: -Äiti-kulta,olen huono ihminen.

Sen sanottuaan Heikki lähti kaljakassin kanssa kävelemään kaupungin suuntaan. Äiti ei kertomansa mukaan mennyt käymään yläkerrassa Heikin huoneessa eikä tiennyt, mitä siellä oli tapahtunut.

Hänelle selvisi asia vasta, kun poliisit tulivat paikalle.

Hänelle näytettiin kuulustelussa kirvestä, jonka hän tunnisti omakseen. Kirveen säilytyspaikka oli hänen mukaansa ollut talon ulkorakennus.

Hän kertoi lyhyesti pojastaan sen, että he nukkuivat yönsä samassa sängyssä. Heikillä oli äidin mukaan jatkuva lääkitys päällä ja ongelmaksi muodostui se, että Heikki söi aina kaikki lääkkeensä suurin piirtein kerralla.

Humalassa Heikki oli äidin mielestä väkivaltainen ja oli joskus käynyt häneen kiinni. Olipa tämä joskus uhannut äitiä kirveelläkin nostaen kirveen lyöntiasentoon. Äiti oli näissä tilanteissa aina lähtenyt karkuun. Muuta kerrottavaa äidillä ei ollut.

[Kylli]

Oikeuslääketieteellinen kuolemansyyn selvittäminen

Oikeuslääkäri suoritti 9. heinäkuuta 1990 Jari Mäkisen ruumiinavauksen ja sai seuraavanlaisia tuloksia: Järi Mäkisen takaraivolla ja niskan yläosassa enemmän oikealla on runsaasti poikittaisia syviä viiltohaavoja, jotka sopivat teräaseella, esimerkiksi kirveellä aiheutetuiksi. Haavat ovat osittain risteileviä sekä haaroittuvia, ja tältä alueelta ihoa kooten voidaan todeta erillisiä iskuja tapahtuneen ainakin 12 kappaletta. Useiden haavojen kohdalla kallossa on murtumia, yhden haavan kohdalta pursuaa aivomassaa ja yksi haavoista on viiltänyt kallon pohjasta ison aukileen takaa luukappaleen irti. Vasemman puoleisten kulmakarvojen seudussa on noin 1,5 senttimetriä pitkä ruhjehaava ja nenän selässä on hiertymä. Oikean kyynärvarren yläosan sisäsivulla on noin neljän senttimetrin läpimittainen mustelma ja vasemmassa reidessä on pieni mustelma sekä vasemmassa polvessa on kookas hiertymä. Muita selviä ulkoisen väkivallan merkkejä ei havaita.

Pään sisällä todetaan myös useita mustelmia. Kallossa takaraivon alueella on useita murtumia, joista jatkuu myös murtumaviiva oikean korvan katto-osaan. Aivokalvoissa on repeämiä ja aivokalvon alla vähäinen määrä verihyytymiä. Oikean takaraivonlohkon kärjessä on ruhjeita, samoin pikkuaivojen oikean lohkon yläpinnalla.

Mäkisen verenalkoholiksi saatiin 1,9 promillea ja virtsanalkoholiksi 2,8 promillea, lääkeaineita ei tutkimuksessa löydetty.

Lausunto: Mäkisen takaraivon ja niskan alueelle enemmän oikealle puolelle oli kohdistunut ainakin kaksitoista voimakasta terä-aseen iskua. Näistä aiheutunut lukuisia kallonmurtumia sekä aivoruhjeita. Veren alkoholipitoisuus 1,9 promillea.

Kuolema oli aiheutunut terä-aseen synnyttämistä kallonmurtumista ja aivoruhjeista. Alkoholin käyttäminen voitaneen katsoa kuolemaa selittäväksi taustatekijäksi. Esitietojen mukaan Mäkistä oli toinen henkilö hakannut kirveellä. Tällaisten esitietojen perusteella kuolema luokitellaan henkirikokseksi.

Kaiken kaikkiaan avaustuloksista voitiin todeta, että Metsäketo oli käyttänyt melkoista voimaa lyödessään kirveellä Mäkistä useasti päähän ja niskaan, hänellä on ollut selkeästi tappamisen meininki otteissaan.

Tuomio

Asia tuli aikanaan esille alioikeudessa. Syyllisyydestä ei jäänyt epäselvyyttä, koska Metsäketo myönsi tekonsa niin esitutkinnassa kuin oikeudessakin.

Metsäketo passitettiin mielentilatutkimukseen. Sieltä tuli aikaan lausunto, jossa todettiin Metsäketo ymmärrystä vailla olevaksi ja näin syyntakeettomana jätettiin rangaistukseen tuomitsematta. Hänet passitettiin Kuopion Niuvanniemen vankimielisairaalaan, missä hän on vielä tänäkin päivänä.

Lopputulos

Tapaus oli kaiken kaikkiaan murheellinen. Varmasti vastaavia tapauksia on sattunut monia. Metsäkedon kohdalla lopputulos oli jotenkin aistittavissa jo pidemmän aikaa. Epäselvää oli se, koska jotakin tapahtuu ja kuka on uhri. Jari Mäkinen oli tällä kertaa väärässä paikassa väärään aikaan.


Poliisi kertoo 2004