Sanotaan, että suru menee tietyn kaavan mukaan — Terttu Kososen mukaan kaikilla se ei mene niin.
Oli vuosi 2012 ja kevät.
Varkautelaisen perheen kuopus Jenna oli silloin 17-vuotias.
— Jenna halusi lähteä kahden kaverinsa kanssa ensi kertaa sinä keväänä pyörällä kaupungille. Tarjosin heille kyllä kyytiäkin, muistelee Jennan äiti, savonlinnalainen Terttu Kosonen kuuden vuoden takaisia tapahtumia.
Samaan aikaan tuntematon, mielenterveysongelmista kärsivä mies, halusi vankimielisairaalaan. Hän osti puukon marketista ja päätti tappaa ensimmäisen vastaantulijan.
Mies kohtasi Jennan kavereineen kevyen liikenteen väylällä järkyttävin seurauksin.
Suru tekee hitaaksi. Aika kulkee kovaa vauhtia eteenpäin, mutta itse olet hidas.
— Jennan isoveli soitti ja sanoi, että Jenna makaa maassa.
— Sanoin, että älä tuommoista sano, ei saa laskea leikkiä tuollaisella asialla, Terttu Kosonen muistaa.
Tapahtuneesta jäi paljon kysymyksiä.
— Miksi mies ei hakannut vaikka maata puukollaan?
Kosonen on ihmetellyt myös sitä, miksi tyttären ystäviä ei viety tilanteesta pois.
— He näkivät ihan kaiken — puukotuksenkin. He seisoivat poliisin nauhojen keskellä ja katsoivat, kuinka ensimmäisenä paikalle tullut poliisi yritti elvyttää Jennaa.
Terttu Kosonen itse ei päässyt tyttärensä luo.
— Soitin työkaverini apuun. Olin shokissa. Ainoa ajatukseni oli, että tämä ei voi olla totta!
Myöhemmin äidille kerrottiin, että Jennaa yritettiin elvyttää tunnin ajan — turhaan.
— Ihmiset pitivät minusta huolta. Papin rouva tuli luokseni, soitti tädilleni ja sanoi, että minua ei saa jättää yksin. Seurakunnasta kävi työntekijä juttelemassa. Se oli suuri apu toipumisessa.
Terttu Kososella on myös vuosina 1989 ja 1991 syntyneet pojat. Surmapaikalle sattunut Jennan isoveli meni kaikesta näkemästään niin shokkiin, että joutui sairaalahoitoon. Tyttären, siskon ja lapsenlapsen väkivaltainen kuolema järkytti ja muutti kaikkien läheisten elämän pysyvästi.
Terttu Kosonen oli eronnut lastensa isästä jo aiemmin.
— Jennan kohtalo sotki hänen työasiansa pitkäksi aikaa. Isä ja tytär olivat hyvin läheisiä toisilleen.
Tieto henkirikoksesta levisi ja järkytti pienessä kaupungissa. Monet, ihan tuntemattomatkin ihmiset, lähettivät Jennan perheelle kukkia ja suruadresseja.
Terttu Kosonen muistaa, kuinka ensimmäisinä päivinä tyttären kuoleman jälkeen kotiin tuodut kukkalähetykset tuntuivat jotenkin pahalta.
– Mutta nyt, kun aikaa on kulunut, olen alkanut ajatella, että olisi ollut ahdistavampaa, jos kukaan ei olisi reagoinut mitenkään. Nuoren ihmisen kuolema on kuitenkin aina epätavallinen asia.
Pöydällä on Jennan vanhojentanssikuva ja lehtileikkeitä, joista yhdessä lukee: ”17-vuotias mielivaltaisen puukotuksen uhrina kuollut oli iloinen, avoin, sosiaalinen, Varkauden nuorisovaltuuston aktiivi ja seurakuntanuori”.
— Minulla meni kauan tuon taftimekon silitykseen, Terttu Kosonen sanoo ja katsoo tyttärensä kuvaa.
Sanotaan, että suru menee tietyn kaavan mukaan. Terttu Kososen mukaan kaikilla se ei mene niin.
— Ensishokin jälkeen olin koko ajan hirveän vihainen kaikille. Tiuskin viattomille läheisilleni ja ketutti ihan hirveästi. Joka aamu heräsin ja kelasin, mitä oli tapahtunut. Minulla ei ollut enää mitään.
Sitten tuli häpeä.
— Miksi juuri minulle kävi näin? Joku sanoi minulle, että olin tehnyt jotakin todella pahaa, kun minua noin rangaistiin.
— En syönyt, en vain muistanut syödä ja laihduin paljon. Myös toinen Jennan ystävistä lopetti syömisen.
Tyttären kuoleman jälkeen Terttu Kososelta meni muisti ja ajantaju. Puhelinliittymä katkaistiin, koska hän ei ollut muistanut maksaa laskua.
— Suru tekee hitaaksi. Aika kulkee kovaa vauhtia eteenpäin, mutta itse olet hidas. Tiedän, että moni on samassa tilanteessa joutunut taloudellisiin vaikeuksiin.
Kosonen tietää myös sen, kuinka hiuskarvan varassa on se, ettei sureva ajaudu itsemurhaan.
Terttu Kosonen sanoo, että surevan pitää saada itsensä ulos, ei saa jäädä neljän seinän sisälle.
— Pitää keksiä vaikka tikusta asiaa, että saa itsensä ulos.
Surevaa ei myöskään saa jättää yksin, pitää olla ystävä, joka hoitaa asioita.
Terttu Kosonen löysi apua Henkirikoksen uhrien läheiset Huoma ry:n vertaistukiryhmästä. Hän käy edelleen juttelemassa Varkauden ryhmässä kerran kuussa.
— Yritin liian pitkään selvitä yksin. En ymmärtänyt pyytää apua. Ajattelin, että kukaan ei voi viedä sinua eteenpäin, itse on pärjättävä.
— Jennan kuolinilmoituksesta joku sanoi minulle, että miksi laitoit noin pienen, anopillakin oli ollut isompi. Ja: Miksi sinä suret, eihän sinulle käynyt kuinkaan? Ulkomailla kuolee rikoksen uhreina ihmisiä paljon enemmän kuin Suomessa.
Jennan haudalla on 13 enkeliä.
—Minun on vaikea mennä haudalle. Lapsena olin ujo ja arka. Nyt olen taas muuttunut sellaiseksi. Olen taantunut.
- Jenna pienenä.
- Jenna.jpg (48.44 KiB) Katsottu 12839 kertaa
— Jokainen käsittelee surua eri tavalla. Toinen tekee hienoja taideteoksia. Joku tekee ylitöitä hirveästi viisi vuotta ja sitten romahtaa. Minä lähdin kauppaan ostamaan yhtä kahvipakettia, että oli syy lähteä ulos.
Terttu Kosonen oli siivoojana sairaalassa Varkaudessa ja työkaveri, sairaanhoitaja, keksi, että nyt lähdetään kansalaisopiston ompelukurssille.
— Olin kauhean väsynyt, mutta lähdin mukaan, vaikka en edes pidä ompelusta. Siellä ompelukurssilla ei tarvinnut puhua asiasta kenellekään.
Terttu Kosonen muutti Varkaudesta Savonlinnaan vuonna 2014 auttamaan vanhaa isäänsä. Isä oli yksin, koska Kososen veli oli kuollut 1994 ja äiti vuonna 2011.
— Minun oli mentävä eteenpäin isäni ja poikieni vuoksi. Toinen pojista on jo omillaan ja toinen asuu isänsä kanssa Virtasalmella ja auttaa häntä maatilan töissä.
Kososen isä kuoli 2016 ja hän muutti vanhaan kotitaloonsa Savonlinnan Kaartilaan.
— Isäni oli viimeiset puoli vuotta Savonrannalla hoitokodissa. Ajattelin, että himputti sentään, kun Savonrannalla saakka pitää käydä katsomassa, mutta loppujen lopuksi isä tykkäsi olla siellä.
Nykyisin Terttu Kosonen tekee yötyötä siivoojana.
— Olen ehkä liikaa yksin. Joskus tulee mieleen, että soitanpa jollekin, mutta sitten tajuan, että kello on kaksi yöllä ja muut ihmiset nukkuvat. En jaksa aina pitää yhteyttä, kun olen niin väsynyt.
Miesystävä asuu Haminassa. Serkkuja ja täti asuvat Savonlinnassa.
Jennan hautajaisten jälkeen Terttu Kosonen sai lahjaksi pitkän tomaatin taimen, joka kuoli.
Nyt, kuusi vuotta myöhemmin, ikkunalla on isän haudalta tuotu pelargonia ja paljon pieniä tomaatintaimia. Kosonen aikoo istuttaa ne rantasaunan takana olevaan kasvihuoneeseen kun kevät koittaa.
— Jennan kuoleman jälkeen näin unia, joissa pidin sylissä vierasta vauvaa, jotain outoa lasta. En ole kuuteen vuoteen nähnyt unia Jennasta, mutta nyt hän on jälleen tullut uniini. Yhdessä unessa Jenna tuli luokseni jalassaan ihmeelliset eriparikengät.
Jennan tappaja pääsi vankimielisairaalaan.
Kymen Sanomat
2.4.2018 9:05
"Miksi sinä suret, eihän sinulle käynyt kuinkaan? Ulkomailla kuolee rikoksen uhreina ihmisiä paljon enemmän kuin Suomessa".
Nämä joidenkin sanomiset Jennan äidille ovat ns. suvakkiajattelua. Ehkä se lähtee siitä, että "Meillä on enemmän kuin ansaitsemme", (arkkipiispa Kari Mäkinen). Suomalaisten pitäisi kait itkeä jonkun absurdanistanissa kuolleen pakolaismiehen takia - eikä suinkaan surmatun oman lapsen takia.
Tuskinpä tekijä vielä liikkuu edes valvotussa tilassa siis ihmisten ilmoille tarkoitan. Mutta valitettavasti sekin hyypiö vielä joskus tallaa meidän keskuudessamme ellei kuolo korjaa sitä ennen.
Ei kun vaan poliisiopisto pyörimään ja matka kohti Blue Oysteria.