Re: Kotkan kanavasurma 1996
Lähetetty: Ti Maalis 13, 2018 5:49 pm
No kauaa ei onni kestäny..Vanhana syntynyt kirjoitti:Tästä tekijästä on juttu uudessa Karjalan heili -lehdessä. On taas vankilassa, toivottavasti viimeistä kertaa.
"Anna Tenhu 03.06.2017
Näiden epäonnellisten tähtien alla
Johanna toivoo, että vuoden päässä häämöttävä vapaus jää pysyväksi.
1971 syntyi tyttö nimeltä Johanna. Hän kärsi munuaissairaudesta, joka piti hänet pitkiä aikoja sairaalassa koko lapsuusajan. Joulut ja muut juhlapyhät hän muistaa viettäneensä osastolla.
Tapaan Johannan nyt Pyhäselän vankilan tapaamishuoneessa, siinä samassa, missä tuhannet vangit ovat vuosien ajan tavanneet läheisiään.
Meidät erottaa pleksi, mutta ääni kuuluu hyvin sen alalaidassa olevista aukoista. Johanna esiintyy toisella nimellään, koska hän kokee voivansa siten puhua asioista rehellisesti.
– Äiti ja isä sanoivat, että lääkärit ja hoitajat kasvattivat minut, kun olin enemmän eristyksissä sairaalassa kuin kotona, Johanna muistelee.
Perhe oli köyhä työläisperhe ja Johanna kulki käytetyissä, vanhoissa vaatteissa. Onnelliseksi hän kuitenkin itsensä koki, vaikka kaverikontakteja ei ollut paljoakaan.
– Olin vetäytyvä mutta yli-impulsiivinen jo pienestä pitäen.
– Elämäni muuttui 12-vuotiaana, kun oikaisin kotimatkalla erään grillipaikan ohi, jossa oli poikia. Yksi pojista raiskasi minut.
Johanna kertoo kokemuksestaan kuin se olisi tapahtunut jollekin toiselle. Kasvojen ilme pysyy samana, mutta kostuvat silmät puhuvat rivien välistä.
Hän tietää, että raiskaus musersi hänen psyykeensä, eikä hän silloin vuonna 1982, kun se tapahtui, osannut hakea apua. Vanhempiaan hän kielsi kertomasta kenellekään. Kiellon hän tietää nyt olleen virhe, apua olisi pitänyt hakea heti.
Kuten tuhannet muut nuoret tytöt, myös Johanna alkoi purkaa ahdistustaan kohdistamalla vihan itseensä.
Hän kyllä vihasi miehiäkin, mutta ei kuitenkaan kyennyt näyttämään tunteitaan, paitsi päihteiden vaikutuksen alaisena.
– Seksiin en kyennyt vuosikausiin selvin päin.
Impulsiivinen käytös muuttui aggressioksi humalassa, ja Johanna kertoi erityisesti miesten kosketuksen laukaisseen hänessä järjettömän vihan.
Vuonna 1996 Johanna teki henkirikoksen, ja oikeuden päätöksessä tuomari oli todennut, että raiskauksella ei ollut vaikutusta Johannan tekoon.
Johanna itse on toista mieltä. Hän tuntee joutuneensa uhriksi toisen kerran, vaikka kokeekin ottaneensa vastuun teostaan alusta saakka.
– Raiskauksella oli suora vaikutus tekooni, sillä miehen ei toivottu kosketus laukaisi minussa silmittömän raivon.
– Menetin uskoni oikeusjärjestelmään, kun se mitätöi raiskauskokemukseni.
Johanna kuvailee tappoon johtaneen tapahtumaketjun olevan pimennossa, sillä hän oli omien sanojensa mukaan niin sekaisin.
– Vihaan yli kaiken pedofiilejä ja raiskaajia. He tuhoavat ihmisen sielun, Johanna suree.
Vasta vuosia myöhemmin psykiatri kuvaili Johannalle, että raiskaus oli trauma, joka puhkesi tapon hetkellä.
– Minulla on todettu mielentilatutkimuksissa yli-impulsiivisuus ja rajatilapersoonallisuus.
– Olen ihan varma, että minulla on ADHD, mutta ei silloin aikanaan ollut sellaista diagnoosia, Johanna pohtii.
Jos mikään ei tunnu miltään, tarjoavat päihteet hetkellistä euforiaa. Johanna tietää juuri sen olevan syy siihen, miksi aineet kovenivat vuosi vuodelta. Aivot tarvitsivat lisää stimulaatiota. Hän kutsuu itseään narkkariksi.
Selvin päin Johanna kykenee säätelemään impulssejaan, päihteissä ei.
– Minun kohdallani kierre on selkeä. Tarvitsin päihteitä voidakseni tuntea fyysistä läheisyyttä ja päihteet veivät impulssikontrollin. Sitten päädyin vankilaan.
Johanna istuu nyt neljännettä vankilatuomiotaan, mutta toivoo hartaasti tämän kerran olevan viimeinen. Välissä oli kahdeksan vuoden kausi, jolloin kaikki näytti menevän hyvin. Hän on tavannut miehen, jonka kanssa hän kokee voivansa olla ilman päihteitä.
– Hän on tarhakaverini lapsuudesta, Johanna kertoo.
Mies on siis ajalta, kun Johanna oli vielä viaton pieni lapsi. Naista hymyilyttää, niinhän se on.
– Olin välillä palkkatuella työkokeilussa kierrätyskeskuksessa ja minuun luotettiin. Rakastin työtäni.
Työ kuitenkin päättyi palkkatuen jälkeen ja menneisyys veti jälleen puoleensa, koska muutakaan ei ollut.
– Pitäisi saada töitä, että voin maksaa vahingonkorvauksia, joihin minut tuomittiin.
– Olen aina yhteiskunnan silmissä vanki ja entinen narkkari, vaikka haluaisin tehdä töitä ja päästä kuiville. En onnistu siinä yksin.
Johanna kuvailee, että vankilan jälkeen alkaa uusi rangaistus yhteiskunnan puolesta.
– Koko elämä pitää laittaa uusiksi, jos haluaa eroon päihteistä. Olen elänyt 22 vuotta huumemaailmassa, enkä haluaisi olla siinä enää.
Johannan päivä vankilassa alkaa aamulla kello 7. Puoli kahdeksalta lähdetään töihin, heti aamupalan jälkeen.
Johanna siivoaa kolme tuntia aina ruokailuun saakka, ja sitten hän palaa selliinsä, jossa hän nukkuu tai pelaa Play Stationia.
Johanna vangittiin joulukuussa 2016, ja Hammaslahteen hän tuli tammikuussa 2017.
Hän on kotoisin Kymenlaaksosta. Pyhäselän vankila on lähin suljettu vankila naisille, siksi Johanna istuu tuomiotaan Hammaslahdessa. Koevapauteen hänen on mahdollisuus päästä joulukuussa.
– Täällä on pakko tulla toimeen kaikkien kanssa, vaikka välillä haluaisi olla yksin.
Ne, jotka sanovat Suomen vankiloissa olevan liian hyvät oltavat, eivät Johannan mukaan tiedä, mistä puhuvat.
– Tietysti täällä on hyvä ruoka, mutta vapauden menetys on jotain niin konkreettista, että jos sitä ei ole itse kokenut, ei voi ymmärtää miltä se tuntuu.
Johanna ei syytä tilanteestaan muita kuin itseään, mutta hän toivoisi silti, että joku uskoisi häneen vielä joskus.
– Itse olen tänne joutunut. Täytän 46 vuotta heinäkuussa. Olen oppinut täällä kärsivällisyyttä ja rauhoittunut. Haluan vain päästä elämään normaalia elämää mieheni kanssa.
Johanna haaveilee omakotitalosta maalla, jossa voisi pitää koirahoitolaa ja olla eläinten kanssa. Hänen kasvoilleen sulaa lämmin ilme.
– Rakastan yli kaiken koiraani. Sain sen Virosta kun se oli ihan pieni..
Vankilassa tehdystä siivoustyöstä saamastaan kuukausirahasta Johanna kertoo maksaneensa koiran hoitopaikasta koituneen satojen eurojen laskun. Hän jää mieluummin itse ilman hyveitä, kuin jättää koiransa heitteille.
– Vapaudun vankilasta 27.6.2018, ja on sovittu miehen kanssa, että ei avata enää pulloa. On karsittu ympäriltä se porukka, joka juo.
– Alkoholisti keksii kyllä selityksiä juomiselle. Toisinaan tuntuu, että olen syntynyt epäonnellisten tähtien alla, Johanna pohtii."