Murha ja tapon yritys - Joensuu 31.12.2012

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Radiopuhelin
Theo Kojak
Viestit: 1182
Liittynyt: Pe Tammi 13, 2012 12:06 am

Re: Joensuun ammuskelu 31.12.2012

Viesti Kirjoittaja Radiopuhelin »

Pohjois-Karjalan poliisilaitos jatkaa henkirikoksen tutkinaa
01.01.2013

Pohjois-Karjalan poliisilaitos on jatkanut etsintöjen suorittamista päivän ja illan aikana liittyen edellisen yön ammuskelutapaukseen. Samoin on kuulusteltu poliisiasemalla tapauksen vuoksi kiinniotettuja henkilöitä. Osa yöllä kiinniotetuista henkilöistä on vapautettu illan aikana, koska syitä heidän pidättämiselleen ei ollut olemassa. Kiinniottoja on tehty lisää päivän aikana Joensuusta ja Etelä-Suomesta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tekoon syylliseksi epäillyt ovat poliisin hallussa.



Teon yksityiskohdat ovat vieläkin epäselviä. Ammuskelussa loukkaantunutta henkilöä on voitu jo puhuttaa. Tutkinnallisista syistä poliisi ei voi kertoa tässä vaiheessa enempää. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa myös yön aikana. Seuraavan kerran tapauksesta tiedotetaan 2.1.2013 päivällä.
Sellaista tuoreinta tietoa polliisin sivuilla. Eikös ne UB:n porukat ole pääasiassa etelämpää kuin Joensuusta? Että onkohan uudenvuoden vastaanotolta ehditty jo kotikonnuille kun siellä asti on tehty kiinniottoja

John Doe
Christopher Lorenzo
Viestit: 1595
Liittynyt: Su Helmi 22, 2009 4:28 pm
Paikkakunta: Desert Island

Re: Joensuun ammuskelu 31.12.2012

Viesti Kirjoittaja John Doe »

Henkirikoksen tutkinta jatkuu
02.01.2013


Poliisi on jatkanut uudenvuoden yönä Joensuussa tapahtuneen henkirikoksen tutkintaa. Poliisi on tarkistanut saamiaan vihjeitä, sekä jatkanut kuulusteluja ja puhuttanut lukuisia henkilöitä. Myös rikoksen tekninen tutkinta on jatkunut.

Poliisi on pidättänyt tekoon todennäköisesti syyllistyneet henkilöt. Esitutkinta on edelleen siinä vaiheessa, että asiasta ei voida kertoa tämän enempää.

Poliisi tiedottaa asiasta tutkinnan edetessä. Pidätettyjen mahdollisesta vangitsemisesta päätetään loppuviikosta.

Uuden vuoden yönä hieman ennen vuoden vaihtumista poliisi sai hätäkeskuksen kautta tiedon, että miestä on ammuttu Joensuun keskustan viereisellä teollisuusalueella. Poliisipartio tapasi paikalta noin 30 - vuotiaan miehen, jolla oli ampumahaava alavartalossa. Poliisipartiot suorittivat tapahtumapaikkatutkintaa ja jälkien perusteella partiot löysivät teollisuusalueelta kuoliaaksi ammutun noin 40-vuotiaan miehen.
http://www.poliisi.fi/poliisi/pohjois-k ... E700394B90

Yllättävän niukkaa linjaa vetää poliisikin tiedotuksessaan, miksiköhän?? 8)
Kuka,mikä ja missä olen...tiedätkö sinä?

LyijyS
Alibin satunnaislukija
Viestit: 51
Liittynyt: Ke Syys 30, 2009 7:19 pm

Re: Joensuun ammuskelu 31.12.2012

Viesti Kirjoittaja LyijyS »

Hieman lisäinfoa:

http://www.radiorex.fi/paikallisuutiset ... wsid/37383

Linkki ei toimi. Onko kellään tallessa tekstiä?
-NILS-

Avatar
Kaizer Sose
Jane Marple
Viestit: 1007
Liittynyt: To Elo 11, 2011 12:05 am

Re: Joensuun ammuskelu 31.12.2012

Viesti Kirjoittaja Kaizer Sose »

Entinen skini siis vaihtanut bändiä...kö?
Tuokaa minulle Alfredo Carcian pää ja hillosipuleita niin ette näe enää koskaan nälkää.

matahari
Jack Bauer
Viestit: 932
Liittynyt: Ke Tammi 07, 2009 11:29 am
Paikkakunta: Pori

Re: Joensuun ammuskelu 31.12.2012

Viesti Kirjoittaja matahari »

R.I.P Jouni :cry:

Avatar
Kaizer Sose
Jane Marple
Viestit: 1007
Liittynyt: To Elo 11, 2011 12:05 am

Re: Joensuun ammuskelu 31.12.2012

Viesti Kirjoittaja Kaizer Sose »

Mä kun luulin että Joensuun vanhat nahkat on jo kaikki kuollut tai ainakin kasvattaneet tukkaansa ja menneet töihin.
Tuokaa minulle Alfredo Carcian pää ja hillosipuleita niin ette näe enää koskaan nälkää.

berro
Alibin satunnaislukija
Viestit: 61
Liittynyt: To Heinä 19, 2012 3:57 pm

Re: Joensuun ammuskelu 31.12.2012

Viesti Kirjoittaja berro »

dinz kirjoitti:Kukas tää Puustinen on?
Tietääkseni pedofiili puustinen?

Pirhonen
Olivia Benson
Viestit: 734
Liittynyt: Su Joulu 14, 2008 5:52 pm

Re: Joensuun ammuskelu 31.12.2012

Viesti Kirjoittaja Pirhonen »

Kaizer Sose kirjoitti:Mä kun luulin että Joensuun vanhat nahkat on jo kaikki kuollut tai ainakin kasvattaneet tukkaansa ja menneet töihin.
Olihan näillä oma kerhokin joskus, oliko se bats nimeltään? Jos en sotke asioita, niin nämähän olivat tässä joku aika sitten menossa auto täynnä aseita jonkun toisen kerhon luokse "vierailulle" mutta poliisi kerkesi väliin...

Huom. en väitä/tiedä että liittyisi tähän tapaukseen mitenkään

keijoannikki
Armas Tammelin
Viestit: 80
Liittynyt: Su Loka 21, 2007 1:39 pm

Re: Joensuun ammuskelu 31.12.2012

Viesti Kirjoittaja keijoannikki »

Alkoiko uhrin sukunimi kenties K:lla ? Edit: Suoli24:sessahan tuo lukeekin että "Holkki"
Jos siis on totta.

The Stig
Lauri Hanhivaara
Viestit: 126
Liittynyt: La Tammi 08, 2011 11:37 pm
Paikkakunta: Savo

Re: Joensuun ammuskelu 31.12.2012

Viesti Kirjoittaja The Stig »

Ei kyllä ole Holkki ainakaan sen kuolleen sukunimi.

Ja ampuja näyttäis olevan T**o N****läinen (voiko laittaa nimellä??). Näkyy löytyvän jotain aikaisempaa rikostaustaa..
Kuolema kiehtoo

keijoannikki
Armas Tammelin
Viestit: 80
Liittynyt: Su Loka 21, 2007 1:39 pm

Re: Joensuun ammuskelu 31.12.2012

Viesti Kirjoittaja keijoannikki »

Joo ilmeisesti suoli24:ssa tarkoitetaan, että uhria olisi kutsuttu yleisesti holkki nimellä.Eli kyseessä lienee ns. lempinimi tms. Joensuu kohdasta (s24) löytyy tuo MAHDOLLINEN ampuja EI SIIS VARMA TIETO eli Toni Niemeläiseksi väittäävät ampujaa.

Avatar
Juliet Jones
Axel Foley
Viestit: 2409
Liittynyt: La Elo 23, 2008 10:40 pm
Paikkakunta: Little Stempington

Re: Joensuun ammuskelu 31.12.2012

Viesti Kirjoittaja Juliet Jones »

Minulle on itärajalta esitetty varmana tietona ampujan ja kuolleen uhrin henkilöllisyydet, mutta koska en porukoita tunne niin minulle se on vielä huhu. Ampuja Tero N. ja uhri Jouni H. Näistä tullee isot jutut lehtiin, koska molemmilla käsittääkseni omat kontaktinsa, ja tietynlainen tausta. Ikävä tapaus kaikkineen, sillä niinikään huhujen perusteella uhri oli arvostettu hyvänä miehenä muuallakin kuin omissa piireissään. Mikäli näillä osallisilla oli edelleen aktiivista "kerhotoimintaa", niin tapahtuneeseen ei tarvinne syitä erikseen miettiä.

keijoannikki
Armas Tammelin
Viestit: 80
Liittynyt: Su Loka 21, 2007 1:39 pm

Re: Joensuun ammuskelu 31.12.2012

Viesti Kirjoittaja keijoannikki »

[quote="keijoannikki"]Joo ilmeisesti suoli24:ssa tarkoitetaan, että uhria olisi kutsuttu yleisesti holkki nimellä.Eli kyseessä lienee ns. lempinimi tms. Edit: JJ seuraavassa viestissä tiesi kertoa ampujan.

Savolax
Nikke Knakkertton
Viestit: 188
Liittynyt: Ke Huhti 25, 2012 10:45 pm

Re: Joensuun ammuskelu 31.12.2012

Viesti Kirjoittaja Savolax »

Mites tämä haavoittunut? Juttuja on että UB-kokelas mutta mitkä on taustat?

matahari
Jack Bauer
Viestit: 932
Liittynyt: Ke Tammi 07, 2009 11:29 am
Paikkakunta: Pori

Re: Joensuun ammuskelu 31.12.2012

Viesti Kirjoittaja matahari »

Kuoliaaksi ammuttu oli Jouni Holopainen.

Vastaa Viestiin