Lehtimäen opiston insuliinisurma - valvojat surmaajina

[Tampereen Tyttö]

Äänet sanoivat... Uskoo ken tahtoo.

[Annie W]

Luin tuon Alibista lainatun jutun ja se vain vahvisti mun ajatusta, että kaikkea ei ole varmaankaan kerrottu. Tuo motiivi on epäselvä. Jos on ollut aiemmin jotain mustasukkaisuusjuttuja, niin miten uhri liittyy niihin? Miksi juuri tämä "Virpi" tapettiin? Ja Alibin jutusta saa sen kuvan, että syy tappamiseen ovat olleet vain pistämään käskevät äänet koska uhri oli rauhaton...en usko siihen. Ja jos toista kerran äänet käskivät pistämään insuliinia, niin miksi tämä toinen yövalvoja ei estellyt? On varsin hyvin tiennyt, että nyt on menossa vääränlaista lääkettä uhriin.

[Mariacka]

"Mari" kertoi siis äänen sanoneen että pistä. Ei ole välttämättä tyhmyydestä kysymys vaan sairaudesta.

Tai sitten yrittää pelata lyhempää tuomiota heittäytymällä sairaaksi. Tyhmäkin voi olla ovela.

[Libra]

Mä kans luulen, että "Mari" on kyllä pistänyt sitä insuliinia ihan muuten kuin "äänen käskemänä". Toivoo pienempää tuomiota jos on muka mielisairas. :/

[Libra]

On varsin hyvin tiennyt, että nyt on menossa vääränlaista lääkettä uhriin.

Se vanhempi hoitaja oli koulunkäyntiavustaja, ei hoitoalan ihminen. Ja sanoi luottaneensa nuoremman valvojan eli lähihoitajan "lääketietoisuuteen" (jota ei siis näköjään ollut, ja käsittääkseni lähihoitajakoulutuksessa ei kovinkaan paljon edes perehdytä lääkkeisiin. Kaikilla osastoilla lähihoitajilla ei edes ole lupaa olla tekemisissä lääkkeiden kanssa puutteellisen koulutuksen takia). Vaikka tyhmempikin luultavimmin älyäisi, ettei insuliini ole mikään rauhoittavana lääkkeenä käytetty aine, niin ehkä se kouluavustaja tosissaan ajatteli, että kaipa tuo lähihoitaja tietää mitä tekee... En tiedä, ihmeellinen juttu kyllä. Huh huh.

[Mariacka]

Se vanhempi hoitaja oli koulunkäyntiavustaja, ei hoitoalan ihminen. Ja sanoi luottaneensa nuoremman valvojan eli lähihoitajan "lääketietoisuuteen" (jota ei siis näköjään ollut, ja käsittääkseni lähihoitajakoulutuksessa ei kovinkaan paljon edes perehdytä lääkkeisiin. Kaikilla osastoilla lähihoitajilla ei edes ole lupaa olla tekemisissä lääkkeiden kanssa puutteellisen koulutuksen takia). Vaikka tyhmempikin luultavimmin älyäisi, ettei insuliini ole mikään rauhoittavana lääkkeenä käytetty aine, niin ehkä se kouluavustaja tosissaan ajatteli, että kaipa tuo lähihoitaja tietää mitä tekee... En tiedä, ihmeellinen juttu kyllä. Huh huh.

Pikkuisen opiston lääketieteellisestä (tai edes hoitamisen) tasosta:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2007121 ... 0_uu.shtml

[Libra]

^ Just just...

Ok, se on opisto eikä hoitolaitos, mutta kun siellä kuitenkin on vammaisia ihmisiä, joille useimmille tuppaa menemään jonkin sortin lääkityksiä, niin herran pieksut sentään kun rakennusmaalareitten, lähihoitajien ja kouluavustajien voimalla pyörittävät opistoa! Jos itselläni olisi omainen joka kävisi kursseilla tuollaisessa opistossa, niin en kyllä kovin mielelläni haluaisi rakennusmaalarin tms. pitävän huolta omaiseni lääkityksestä.

[markja]

Ok, se on opisto eikä hoitolaitos, mutta kun siellä kuitenkin on vammaisia ihmisiä, joille useimmille tuppaa menemään jonkin sortin lääkityksiä, niin herran pieksut sentään kun rakennusmaalareitten, lähihoitajien ja kouluavustajien voimalla pyörittävät opistoa!

Valitettava tosiasia on, että äärimmäisen harvalla vammaisten parissa työskentelevällä on mitään sairaanhoidollista koulutusta. Tämä on tietysti erittäin vaarallista ja käsittämätöntä, että se on edes mahdollista. Mutta näin Suomessa toimitaan. Ei sairaanhoitoa eikä lääkehoitoa arvosteta tarpeeksi, ne voidaan antaa ja laittaa mille tolalle tahansa ja evvk.

Kerrompa pari esimerkkia, ihan omakohtaisia kokemuksia, eli en keksi päästäni näitä:



1) Henkilö X on koulutukseltaan sairaanhoitaja amk. Hän on töissä vammaisten (siis kehitysvammaisten, vammautuneiden, liikuntarajoitteisten, jne.) palvelukodissa jossa on kymmenkunta pääasiallista hoidokkia sekä tuetussa asumisessa vielä parisenkymmentä lisää. Kenelläkään muulla paikassa työskentelevistä ei ole MITÄÄN hoito ja lääkehoidon koulutusta. Koulutustaustana on esim. sosionomi amk (katsos kun on "sosiaalialan" pulju niin sosionomeja arvostetaan enemmän kuin hoitsuja). Lääkkeitä menee miltei kaikilla potilaista. Miltei kaikilla potilaista lääkkeet jaetaan henkilökunnan toimesta dosetteihin ja osalla ne myöskin annetaan dosetista potilaalle (eli eivät osaa itse ottaa oikeita lääkkeitä oikeaan aikaan jne.). Osalla on viikottain, jopa päivittäin epilepsiakohtauksia. Insuliinidiabeettikkojakin on joukossa. Osa kaatuilee miltei päivittäin ja saa haavoja, jotka vaativat hoitoa.

- Lääkkeiden parissa häärää siis joka päivä ihmisiä, joilla ei ole MITÄÄN, siis MITÄÄN koulutusta lääkkeisiin.
- Lääkinnällistä tarvetta on jatkuvasti ja vain yhdellä työntekijällä (siis koko työpaikalla, ei vuorossa) on asianmukainen koulutus.
- Hoitotoimenpiteitä on viikottain, esim. haavojen hoitoa jne. Tähän yhdellä on siis koulutus.

MIKSI? Koska sosionomeja arvostetaan niin paljon. Eivät ne mitään osaa. Heillä ei pitäisi mielestäni (olen siis itse sairaanhoitaja amk jos on epäselvää jollekin) MITÄÄN ASIAA LÄÄKKEISIIN KOSKEMAAN EIKÄ NIITÄ ANTAMAAN. EI M-I-T-Ä-Ä-N ASIAA. Lääkkeiden antaminen ja jakaminen on sairaanhoitajan tehtävä. Lähihoitajalle se voidaan delegoida, mikäli lääkitys on yksinkertainen, säännöllinen tai tapahtuu jonkun (sairaanhoitaja?) valvonnassa. Jos tähän sopivaa väkeä ei ole - sitä pitää hommata.

Ei, älkää sanoko että ottavat ihmiset itsekin kotona lääkkeitä ja pistävät insuliinia...eieieiei. Asia on eri, silloin vastuukin on ihmisellä itsellään. Kun puhutaan hoidokeista ja hoitajista, vastuu on hoitajilla. Ja hoitajilla pitäisi olla myös asianmukainen koulutus. Siinä se ero. Itseäsi saat tökkiä ja touhuta mitä lystää, mutta jos alat MUITA IHMISIÄ HOITAMAAN niin se ei riitä. Pitää osata hommat.



2) Koulukoti (lastenkoti, whatever). Kymmeniä lapsia, joista kenelläkään ei mene lääkityksiä esim. ADHD:hen tai psyykkisiin sairauksiin. Miksi? "Koska ei meillä ole psyykkisesti sairaita lapsia täällä". Ahaa. ADHD:tä on muutamalla prosentilla lapsista ja ottaen huomioon, että kyseessä ovat erikoisnuoret (oppimisvaikeudet jne.) niin on enemmän kuin todennäköistä että näiden joukossa ADHD:tä on moninkertainen määrä.

Lääkkeitä ei mene, koska hoitajat ovat sosionomeja, nuoriso-ohjaajia, nuorisotyöntekijöitä ja muita, jotka eivät älyä vaatia niitä, koska eivät edes tiedä niistä mitään. Ennakkoluulotkin ovat aivan käsittämättömät. Toisaalta, lääkkeitä ei oikein voisikaan mennä, koska kukaan ei niitä osaisi jakaa ja antaa, kun koulutusta ei ole (no juu, ei tämä vammaishoidossa mikään este ole, mutta tässä paikassa oli).

Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu kun häslinkiä on. Joku loukkaa itsensä, kuka osaa hoitaa? Kuka antaa ensiapua? Luotetaan vaan siihen, että kun ambulanssin soittaa niin kyllä se äkkiä tulee paikalle ja lääkäriin voidaan aina viedä (ja viedäänkin) kun nuori valittaa jotain pientäkin oiretta. Ei tajuta, että tämän kokoisessa porukassa pitäisi olla melkoista valmiutta sairaanhoitoonkin.



Että tämmöstä Suomessa.

Jos esim. minulla oleva hoidokki saa vaikka epileptisen kohtauksen, osaan hoitaa sen ok. Tarvittaessa stesolidit pyllyyn jne. tms. Jos on verensokerit koholla, senkun pistetään sopiva määrä insuliinia ja seurataan tilannetta (tietty yleensä ne on lääkärin määräämän ohjeen mukaan mutta kuitenkin). Jos sattuu kaatumaan ja loukkaa itsensä, voin antaa ensihoitoa ja arvioida tarvitseeko kiikuttaa hoitoo heti, tovin päästä vaiko ei lainkaan. Jos joku hoidokki käyttäytyy aggressiivisesti tai oudosti, voin päätellä hieman onko taustalla psyykkistä vaiko fyysistä vikaa ja sen mukaan miettiä pitäisikö pistää jatkohoitoon heti - vai meneekö ohi - ja miten. Jos joku on kovin ahdistunut tai univaikeuksinen, senkun rauhoittavaa tai unilääkettä menemään ja tietoa lääkärille sitten. Jos on lääkkeissä jotain outoa (dosetissa liikaa tai puuttuu jotain) tai tulee outoja oireita lääkkeistä niin hoksaan kyllä senkin. Erilaisten lääkkeiden yhteisvaikutuksistakin on muistikuvaa jonkinverran. jne. jne. Ei tuosta mitään mikään sosionomi osaa - eikä kuulukaan osata. Puhumattakaan jostain helvetin maalarista tai 1-päivän sijaisesta.

Sairaanhoitotyötä ei vaan arvosteta tässä maassa paskan vertaa. Siksi palkat ovat surkeat, ammattitaitoista väkeä ei löydy - ja tämän kaltaisia laiminlyöntejä ja paskoja juttuja tapahtuu. Hoito näiltä osin on varsin retuperällä nimenomaan vammaisten ja vammautuneiden osalta - etenkin palvelukodeissa ja toki myös jossain terveyskeskuksissa missä ei ole riittävästi asiantuntevaa ja vakituista hoitohenkilökuntaa.

(pitkä teksti, mutta toivoakseni paljon asiaa)

[Annie W]

Olen edelleen sitä mieltä, että tämä vanhempi valvoja on tiennyt, ettei uhrin lääkitystä ole kuulunut antaa pistämällä, varsinkin, kun luin täältä, että epilepsialääkitystä ei pistetä kuten insuliinia. Minä en ole sairaanhoitaja, joten en juurikaan tiedä lääkkeistä, mutta olen työskennellyt laitoksessa sekä yhteisöissä muissa tehtävissä, mm. yksin yövuorossa. Vaikka lääkitys ei tietenkään kuulunut tehtäviini, tiesin silti, mitä sairauksia ja hoitoja kullekin asiakkaalle kuului, eli kuka tarvitsee lääkkeet suun kautta ja kuka pistämällä jne. Ja siis luonnollisesti sairaanhoitajat tai asiakkaat itse hoitivat nämä.

Eiköhän näiden opistolle saapuneiden henkilöiden mukana ole tullut työntekijöille tiedot siitä, että mitä lääkkeitä kullakin on mukanaan ja mitä heille tulee (tarvittaessa) antaa. Olen myös ollut jonkin verran tekemisissä kehitysvammaisten kanssa ja ihmettelenkin tuota koko rauhoittamisasiaa...Oliko lääkkeellä (insuliinilla) rauhoittaminen todella ainoa vaihtoehto, kun on kuitenkin ollut käsitykseni mukaan kyse melko omatoimisesta ihmisestä? Ja onko oikeasti niin pahasti edes riehunut, kun ajatellaan, että on opistolle päässyt?...Olisi kai ollut jo valmiiksi tiedossa, että uhri voi olla rauhaton, jos näin olisi ennen ollut, ja silloin olisi varmaan tullut mukana ohjeet, kuinka tuossa tilanteessa tulee toimia...Kuulostaa mielestäni selittelyltä koko rauhattomuus.

Vaikka työntekijöillä on monenlaisia koulutuksia (vähän ihmettelen kyllä rakennusmaalaria ym.), niin oman kokemukseni mukaan homman pitäisi toimia niin, että sairaanhoitajat tai lääkärit hoitavat lääkityksen, ja jos muut työntekijät joutuvat lääkkeisiin puuttumaan/niitä jakamaan, he toimivat täsmällisesti ammattilaisten antamien ohjeiden mukaan, eivätkä lähde yhtään sooloilemaan tai soveltamaan. Silloin homma toimii, vaikka sairaanhoitaja ei aina pystyisi työvuorossa olemaankaan.

[Mariacka]

Olen myös ollut jonkin verran tekemisissä kehitysvammaisten kanssa ja ihmettelenkin tuota koko rauhoittamisasiaa...Oliko lääkkeellä (insuliinilla) rauhoittaminen todella ainoa vaihtoehto, kun on kuitenkin ollut käsitykseni mukaan kyse melko omatoimisesta ihmisestä? Ja onko oikeasti niin pahasti edes riehunut, kun ajatellaan, että on opistolle päässyt?...Olisi kai ollut jo valmiiksi tiedossa, että uhri voi olla rauhaton, jos näin olisi ennen ollut, ja silloin olisi varmaan tullut mukana ohjeet, kuinka tuossa tilanteessa tulee toimia...Kuulostaa mielestäni selittelyltä koko rauhattomuus.

Tästä on ollut jo aiemmin ketjussa, mutta insuliini ei ole rauhoittava aine. Päinvastoin, annettuna ihmiselle jolla ei ole diabeteksesta johtuvaa korkeaa verensokeria, se laskee normaalin verensokerin tasolle, josta seuraa ärtymystä ja levottomuutta. Isona annoksena se on kohtalokas aivoille, joiden ainoa ravinnonlähde on verensokeri eli glukoosi. Tästä seuraa kooma ja kuolema.

Yöhoitajalla/valvojalla oli mukanaan myös epileptiseen kohtaukseen tarkoitettu lääke peräruiskeena. Se on bentsodiatsepiinia, mikä on rauhoittava lääkeaine. Kohtauksissa se laukaisee kouristuksen. Tätä ei annettu - tietysti se olisi ollut rimpuilevalle potilaalle hankalampi laittaa.

[Annie W]

Olen myös ollut jonkin verran tekemisissä kehitysvammaisten kanssa ja ihmettelenkin tuota koko rauhoittamisasiaa...Oliko lääkkeellä (insuliinilla) rauhoittaminen todella ainoa vaihtoehto, kun on kuitenkin ollut käsitykseni mukaan kyse melko omatoimisesta ihmisestä? Ja onko oikeasti niin pahasti edes riehunut, kun ajatellaan, että on opistolle päässyt?...Olisi kai ollut jo valmiiksi tiedossa, että uhri voi olla rauhaton, jos näin olisi ennen ollut, ja silloin olisi varmaan tullut mukana ohjeet, kuinka tuossa tilanteessa tulee toimia...Kuulostaa mielestäni selittelyltä koko rauhattomuus.

Tästä on ollut jo aiemmin ketjussa, mutta insuliini ei ole rauhoittava aine. Päinvastoin, annettuna ihmiselle jolla ei ole diabeteksesta johtuvaa korkeaa verensokeria, se laskee normaalin verensokerin tasolle, josta seuraa ärtymystä ja levottomuutta. Isona annoksena se on kohtalokas aivoille, joiden ainoa ravinnonlähde on verensokeri eli glukoosi. Tästä seuraa kooma ja kuolema.

Yöhoitajalla/valvojalla oli mukanaan myös epileptiseen kohtaukseen tarkoitettu lääke peräruiskeena. Se on bentsodiatsepiinia, mikä on rauhoittava lääkeaine. Kohtauksissa se laukaisee kouristuksen. Tätä ei annettu - tietysti se olisi ollut rimpuilevalle potilaalle hankalampi laittaa.

Nimenomaan, juuri tuota tarkoitin, että insuliinin antamiselle ei ole ollut perusteita, kun on selitelty, että insuliinia on rauhoittamistarkoituksessa käytetty. Ja eihän henkilölle pidä mennä antamaan mitään lääkettä, mitä hänelle ei ole määrätty vaikka se saattaisikin toimia halutulla tavalla, mikä ei siis edes tässä tapauksessa kelpaa verukkeeksi koska insuliini ei rauhoita.

[Libra]

Oliko lääkkeellä (insuliinilla) rauhoittaminen todella ainoa vaihtoehto, kun on kuitenkin ollut käsitykseni mukaan kyse melko omatoimisesta ihmisestä? Ja onko oikeasti niin pahasti edes riehunut, kun ajatellaan, että on opistolle päässyt?

Vammaisilla on toisinaan myös mielenterveysongelmia ja jotkut heistä tarvitsevat jopa päivittäin esim. Diapamin kaltaista lääkitystä, eli luulisi todellakin, että opistolla oli sellaistakin saatavilla - ei välttämättä opiston omasta takaa, moneen kertaan kun on korostettu ettei siellä ole lääkkeitä, mutta jollain oppilaalla lienee ollut sitä edes dosetissa mukana.

Jos sillä lähihoitajalla olis ollut yhtään järkeä, niin se olisi kähveltänyt toiselta potilaalta vaikka sitten sitä Diapamia tms. rauhoittaakseen tämän "riehujan". Ehkä hoitaja on vain hetken mielijohteesta mitään ajattelematta napannut sen insuliinikynän, jos se on ollut siinä sopivasti hollilla. Eihän tietty mitään Diapamiakaan ollut "Virpille" määrätty, mutta paljon pienempi paha se olisi ollut kuin joku freaking insuliini...

Jos "Virpi" olisi saanut Actrapidin tms sijaan esim. Diapamia, hän olisi yhä elossa (Diapamilla harvemmin saa ketään hengiltä), ja "Pirjo" ja "Mari" ja opisto jatkaisivat normaalia elämää ja mitään ei olisi tapahtunut. Se oli niin pienestä kiinni. Niin turha kuolema kuin vain saattaa olla.

[Jack the Ripper]

Insuliiniahan on käytetty mm. kehitysvammaisten ja mielisairaiden rauhoittamiseen 1970-luvulle asti. (Korjatkaa jos olen väärässä!) Vaikutus perustui insuliinishokilla aikaansaatuun hypoglykemiaan eli alhaiseen verensokeriin. On totta että annoksen piti olla melko tarkalleen oikea: sopivan, muttei riittävän alhainen verensokeri aiheuttaa ärtymystä, sekavuutta ja aggressiivisuutta eli juuri niitä oireita joita insuliinilla tuolloin lääkittiin. Liian suuri annos aiheuttaa syvän tajuttomuuden, sokerin puutteesta johtuvan aivovaurion ja mahdollisesti kuoleman. Sopiva annos aiheuttanut lienee syvän unen/ lievän tajuttomuuden jonka jälkeen potilas on ollut liian väsynyt ollakseen aggressiivinen. Lienee ollut taiteenlaji tuo lääkintä. Voimakkaita ekstrapyramidaalioireita aiheuttaneet 1. polven neuroleptit olivat SUURI harppaus eteenpäin. Nykyään ollaan lääkehoidollisesti(kin) aivan eri tasolla kuin 30 vuotta sitten.

Insuliinin antaminen rauhoittamistarkoituksessa on yhtä järkevää kuin vauvan nukuttaminen Koskenkorvalla. Kumpaakin on tehty joskus ammoisina aikoina mutta nykypäivänä vanhentuneita ja idioottimaisia keinoja.

[Mariacka]

Insuliiniahan on käytetty mm. kehitysvammaisten ja mielisairaiden rauhoittamiseen 1970-luvulle asti. (Korjatkaa jos olen väärässä!) Vaikutus perustui insuliinishokilla aikaansaatuun hypoglykemiaan eli alhaiseen verensokeriin. On totta että annoksen piti olla melko tarkalleen oikea: sopivan, muttei riittävän alhainen verensokeri aiheuttaa ärtymystä, sekavuutta ja aggressiivisuutta eli juuri niitä oireita joita insuliinilla tuolloin lääkittiin. Liian suuri annos aiheuttaa syvän tajuttomuuden, sokerin puutteesta johtuvan aivovaurion ja mahdollisesti kuoleman. Sopiva annos aiheuttanut lienee syvän unen/ lievän tajuttomuuden jonka jälkeen potilas on ollut liian väsynyt ollakseen aggressiivinen. Lienee ollut taiteenlaji tuo lääkintä. Voimakkaita ekstrapyramidaalioireita aiheuttaneet 1. polven neuroleptit olivat SUURI harppaus eteenpäin. Nykyään ollaan lääkehoidollisesti(kin) aivan eri tasolla kuin 30 vuotta sitten.

Insuliinin antaminen rauhoittamistarkoituksessa on yhtä järkevää kuin vauvan nukuttaminen Koskenkorvalla. Kumpaakin on tehty joskus ammoisina aikoina mutta nykypäivänä vanhentuneita ja idioottimaisia keinoja.

Kehitysvammahoidosta minulla ei ole kokemusta, mutta tunnen mielisairaanhoidon historian varsin hyvin. Insuliinia käytettiin vaikean skitsofrenian hoitona - ei siis rauhoittamaan. Rauhoittavia lääkkeitä oli olemassa jo silloin, paljon ennen neurolepteja. Insuliinisokki, josta heräteltiin sokeriliuoksella, sai synkkyyteen vaipuneet, jurot ja katatoniset potilaat puhuviksi, seurallisiksi, nälkäisiksi ja iloisiksi. Iäkseen laitokseen tuomittu synkkämielinen ja eristäytyvä ihminen pystyi palaamaan perheensä luo ja yhteiskuntaan.

Insuliinisokkihoitoa annettiin sarjoina. Venäjällä se on vieläkin käypä hoito. Suomessa neuroleptit, alkaen Largactil 50-luvulta, pikkuhiljaa syrjäyttivät sen. Eräät psykiatrit ovat sitä mieltä, että suotta.

Insuliini, kuten kova kuume, vaikuttaa aivojen toimintaan siten, että pahimmatkin harhat voivat hävitä hetkellisesti tai pidemmäksikin aikaa. Kovasta kuumeesta harhojen poistajana minulla on kokemustakin, siis potilaan nähneenä. Tavallinen ihminen taas näkee ja kuulee harhoja kovassa kuumeessa.

[Aizerbaidzan]

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1527395

Syytetty hoitaja: En pistänyt insuliinia
05.05.2008 06:00, päivitetty 05.05. 14:18

Lehtimäen opiston insuliinisurman oikeudenkäynnissä tapahtui heti maanantaiaamuna dramaattinen käänne. Toinen surmasta syytetty, 36-vuotias hoitaja perui tunnustuksensa.

Seinäjoen käräjäoikeus alkoi käsitellä tapausta surmasta syytettyjen 36- ja 51-vuotiaiden hoitajien mielentilatutkimusten valmistuttua.

Nuoremman hoitajan mukaan hänen kuulusteluvideolle tallennettu tunnustuksensa oli mielikuvituksen tuotetta.

- Minä en ole pistänyt eikä ole (avopuolisonikaan). En tiedä, miten insuliini on naiseen joutunut. Kadun syvästi, etten ole aikaisemmin pystynyt kertomaan totuutta.

- Tunnustus oli mielikuvituksen tuotetta. Kaikki itku pahaa oloa, hätää, pelkoa ja epätoivoa. On omaa ajattelemattomuuttani ja tyhmyyttäni, että olen tunnustanut. Haluan, että totuus tulee ilmi, ja oikea syyllinen jää joskus kiinni, totesi nuorempi hoitaja.

Todistajana kuullun poliisin mukaan hoitaja oli ollut helpottunut tunnustuksen jälkeen.

- Täytyy olla huippunäytteljä, jos pystyy esittämään sen, minkä kertoo, totesi poliisi.

Nuorempi hoitaja kertoi pelänneensä oman ja avopuolisonsa - vanhemman hoitajan - sekä molempien omaisten hengen ja terveyden puolesta. Mitään konkreettista uhkaa nuorempi hoitaja ei ole kuitenkaan kokenut, ainoastaan nähnyt painajaisen sellissä, jossa häntä uhataan.

Tunnustuksen peruminen tuli täytenä yllätyksenä. Omaisten asianajaja ihmetteli, näyttelikö nainen silloin, kun hän oikeusistunnon päätteeksi tuli vuolaasti itkien pyytämään anteeksi tekoaan.

Syyttäjän mukaan nainen ei ole pystynyt esittämään mitään tyydyttävää tai ymmärrettävää syytä siihen, miksi hän perui tunnustuksen.

- Hän ei tunnu tietävän itsekään, mitä hän haluaa, sanoi syyttäjä Kimmo Lampinen.

36-vuotiaan naisen asianajajan mukaan nainen on kerännyt voimia kertoakseen totuuden asiasta. Lampisen mukaan tunnustuksen perumisella nainen kaatoi syyt teosta 51-vuotiaan niskaan.

51-vuotiaan hoitajan asianajajan mukaan tunnustuksen peruminen on ristiriidassa niiden kirjeiden kanssa, joita 36-vuotias on lähetellyt avopuolisolleen. Kirjeissä 36-vuotias pyytelee anteeksi sitä, että avopuoliso on joutunut hänen takiaan liriin.

Hän lähetteli myös 51-vuotiaan lapsille kirjeitä, joissa kertoi toivovansa heidän äitinsä pääsevän pian vapaaksi.

Naiset olivat eristyksissä viime joulukuiseen istuntoon saakka. Sen jälkeen eristys purettiin, ja naiset saivat halata toisisaan jo istunnon päätteeksi.

Heidät sijoitettiin samaan vankilaan ja he pääsivät keskustelemaan keskenään.

Nyt he ovat jälleen erossa, eri vankiloissa, mutta nuorempi toivoi pääsevänsä samaan vankilaan avopuolisonsa kanssa.

Nuorempi hoitaja kertoi tutkintavankeudessa tunteneensa, mitä vanhemmalta hoitajalta oli kuulusteluissa kysytty.

- Meidän välillä on langaton yhteys, telepatiaa, totesi nuorempi hoitaja oikeudessa.

Oikeus antaa päätöksensä perjantaina 6. kesäkuuta.

Sari Autio

Jatkuvaa nämä hoitajat muuttelevat kertomuksiaan, lisäävät vaan omaa epäuskottavuuttaan koko ajan.

Toivottavasti oikeus voittaa lopulta.