Poliisi ampui nuoren miehen Vesalassa 1990-luvulla

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
katupoika
Theo Kojak
Viestit: 1170
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 6:05 pm
Paikkakunta: päihdehelvetti

Viesti Kirjoittaja katupoika »

EuroJR kirjoitti:Muistelisin itsekin, että ampujana olisi ollut ns. landelta tullut poliisi. Siitä oli jonkin verran bolemiikkia aikanaan. Kokonaan toinen asia on sitten, mitä merkitystä sillä on. Toiset sanoo, että maalaispoliiseilla on sitten enemmän tuota maalaisjärkeä, "reinikaismaisuutta".
Vanhemmilla saattaa ollakin, mutta nuoremmilla ei ainakaan.

Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Tuo dokumentti ei ainakaan ollut omiaan herättämään mitään säälin tunteita perhettä kohtaan...pikemminkin päinvastoin.
Pikkuveljeä ei opiskelut yms. "ikävät" asiat tuntuneet juuri innostavan... kovin oli vaan katkera kaikesta. Yhteiskunta ja poliisi olivat pahoja jne.
Eikä se isovelikään mikään pulmunen ollut , joka henkensä heitti.
Ikävä tapaus kuitenkin...

Enkä usko, että maalaistaustalla tuossa poliisin tapauksessa on juurikaan tekemistä.
Pikemminkin maalta tulleet ei osaa edes ajatella kaikkea pahaa mitä voi tuolla hörhölandiassa tulla vastaan niinkuin kaupungissa ikänsä asuneet.

SecretService
Lauri Hanhivaara
Viestit: 134
Liittynyt: Ke Heinä 18, 2007 10:16 pm

Viesti Kirjoittaja SecretService »

Olipa ampujana landekyttä tai hippiä ymmärtävä hurja kaupunkikommando, niin käytetty ase oli nykyisen tietämyksen perusteella väärä. Poliisi käytti pumppuhaulikkoa "susihauleilla", joka vastaa tulivoimaltaan konepistoolin sarjaa. Varsinkin vartaloon osuttaessa ei juuri selviämisen mahdollisuuksia kohteella ole. Tapauksen jälkeen aseen valintaa on ilmeisesti muutettu.

Minney Magia
Martin Riggs
Viestit: 609
Liittynyt: To Elo 16, 2007 9:33 am
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Minney Magia »

Muistaakseni tämä Petteri ei ollut aivan selvinpäin, kun leikkipyssyn kanssa pihalla heilui. Poliisille oli jokatapauksessa ilmoitettu, että ase ei ole oikea.

Tästä jutusta on vähän vaikea sanoa mielipidettä. Luotola ei ollut mikään puhdas pulmunen, mutta ei mikään suuri rikollinenkaan. Poliisi ampui, vaikka piti olla tiedossa, että kyseessä leikkiase.

Aina mättää jossain, kun joku kuolee!
Kaikki selviää joskus! Jos jokin ei ole selvinnyt,
kysymyksessä ei olekaan loppu.

Kyllikki S
Adrian Monk
Viestit: 2652
Liittynyt: Pe Heinä 13, 2007 1:30 am

Viesti Kirjoittaja Kyllikki S »

Tulee mieleen muutama muukin tapaus Suomessa kun poliisi on turvautunut aseeseen hätävarjelun liioitteluna. Useimmat poliisien aseenkäytöstä nostetut syytteet on hylätty.

Mikkelin panttivankidraaman jälkeen tapahtui 1999 piiritystilanne Kirkkonummella Hirsalassa missä mies oli linnoittautunut huvilaan aseistettuna. Ulos talosta yrittäessään hän kuoli poliisin ampumana.

Toinen tapaus oli 2002 Merikarvian Ylikylässä jossa mielenterveysongelmista kärsinyt 41v. hammasteknikko kuoli poliisien ampumista luodeista.
Miestä oli yritetty kuljettaa lääkärin hoitoon heikentyneen henkisen terveyden takia. Hän karkasi sairasautosta. Apuun hälytettiin Kankaanpään poliisi, joka pyysi virka-apua Porin poliisista josta paikalle saatiin kaksi miestä ja poliisikoira.
Vesurilla poliisia uhkaillut mies juoksi metsään jolloin toinen poliiseista ampui kaksi laukausta miehen sääreen mutta ne eivät pysäyttäneet miestä.
(tätä ennen taisi huitaista myös koiraa vesurilla).
Toinen poliiseista ampui kolmannen, kuolettavan verenhukan aiheuttaneen laukauksen lonkan alapuolelle. Luoti osui reisivaltimoon ja- laskimoon.
Tapaus oli käräjäoikeuden mukaan monien yhteensattumien onneton summa; Poliisin virka-aseissa (käytettävä ontelokärkinen (speer gold dot) luoti ei pysähtynyt kohteeseen, kiinniotettavan reiteen kuten sen olisi pitänyt ominaisuuksiensa puolesta, vaan kulki vielä vasemmankin reiden läpi repien reisilaskimon ja syvemmän reisivaltimon.
Myöskään poliisien viestiliikenne ei sujunut. Radiopuhelin ei toiminut maastossa eikä partion varustukseen kuulunut kännykkää jolla apua olisi voinut heti hälyttää.
Ambulanssia saatiin odotella noin tunti koska se oli tapahtumahetkellä ajossa muualla. Jos ammuttu olisi saatu hoitoon 15min aikaisemmin niin hänen henkensä olisi voitu pelastaa.

cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Viesti Kirjoittaja cicero »

Minun sympatiani eivät ole rikollisten puolella. Poliisi näkee kaikenlaisia asioita ja joutuu joskus turvautumaan nopeisiin reflekseihin ja ajattelulle jää kovin vähän tilaa. Musta on ihan sama onko iso vai pikku rikollinen, pikkurikollisista bruukaa jossain vaiheessa tulla niitä isoja.

Jos menee leikkipyssyllä ryöstelemään takseja ja vielä on niin tyhmä ettei poliisin nähdessään pudota sitä niin itseään saa syyttää. Poliisin ase oli se mikä oli ja se siitäehkä ei ollut aikaa ruveta valikoimaan mahdollisimman hellää asetta. Kuka oli poliisille kertonut että kyseessä on leikkiase, Poliisi ei ain avoi luottaa kaiken maailman ilmoituksiin. Mitä tuon ikäinen tyyppi heiluu leikkiaseen kanssa :roll: kyllä poliisi voi ajtella että kyseessä on kuitenkin oikea ase.

Mä antaisin just noille pikkurikollisille kaikkein ankarimmat rangaistukset ja pistäsin ne eristykseen parkumaan ja piiskaa takapuolelle joka toinen päivä...

jamppa
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1328
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 4:05 pm
Paikkakunta: Korpi pohjoisessa

Viesti Kirjoittaja jamppa »

Entäpäs kun tässä tapauksessa poliisi on kaivanut sen haulikon takakontista? Olisiko ollut syytä käyttää kumminkin henkilökohtaista virka asetta? En mitenkään puolustele ammuttua, mutta kyllä mielestäni poliisi on virhearvion tehnyt jo asetta valittaessa.
Olette lukinneet itsenne pelon häkkeihin, ja katso, valitatteko nyt vapauden puuttumisesta.

cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Viesti Kirjoittaja cicero »

oisko tässä henk.koht. virka-aseessa sitten kantosäde riittänyt...? Aseet on vähän heikko kohta mun tiedoissa

Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

Minney Magia kirjoitti: Poliisille oli jokatapauksessa ilmoitettu, että ase ei ole oikea.
Ja poliisihan näissä tilanteissa ilman muuta voi olettaa, että näin on asia. ;)

Kukahan se ilmoittaja oli? Jumala? Rikollisen äiti? Joku muu luotettava taho? :)
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.

SecretService
Lauri Hanhivaara
Viestit: 134
Liittynyt: Ke Heinä 18, 2007 10:16 pm

Viesti Kirjoittaja SecretService »

cicero kirjoitti:oisko tässä henk.koht. virka-aseessa sitten kantosäde riittänyt...? Aseet on vähän heikko kohta mun tiedoissa
Varmasti paremmin kantamaa riittäisi, kun "susihaulien" hajoama on melko iso kohtuullisella matkalla. Silloin on sivulliset todellisessa vaarassa.

katupoika
Theo Kojak
Viestit: 1170
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 6:05 pm
Paikkakunta: päihdehelvetti

Viesti Kirjoittaja katupoika »

Toivottavasti kukaan tän kuolleen kundin omaisista ei tuu koskaan lukemaan näitä juttuja täältä... Vituttaa oikein lukea näitä muutamien idioottien avautumisia täällä.

Uskomatonta, että ihmiset todella pitää ansaittuna tätä kuolemaa eivätkä näe poliisin toiminnassa mitään väärää. Ei vaikka ammutaan haulikolla keskivartaloon senkin jälkeen, kun poliiseille on kerrottu, ettei kyseessä ole oikea ase.

Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

katupoika kirjoitti: kun poliiseille on kerrottu, ettei kyseessä ole oikea ase.
Kuka kertoi? Voiko poliisi luottaa sivullisten kertomuksiin tietyn aseen "oikeudesta"?

Herra rikollinen oli itse valinnut väkivallan tien ja kohtasi siksi väkivaltaisen kuoleman. Huono valinta.
Viimeksi muokannut Marsalkka, Ke Syys 12, 2007 7:55 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.

katupoika
Theo Kojak
Viestit: 1170
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 6:05 pm
Paikkakunta: päihdehelvetti

Viesti Kirjoittaja katupoika »

Marsalkka kirjoitti:
katupoika kirjoitti: kun poliiseille on kerrottu, ettei kyseessä ole oikea ase.
Kuka kertoi? Voiko poliisi luottaa sivullisten kertomuksiin tietyn aseen "oikeudesta"?
Paikalla olleet ihmiset, jotka tunsivat tän jäbän. Luulisi, että sillä olisi jo aika paljon merkitystä jos ihmiset ympärillä huutaa hädissään, että "älkää ampuko, ei se oo oikea ase". Mutta tää yks vitun liipasinherkkä landegäisä päätti silti ampua. Ja vielä oikein haulikolla keskivartaloon. Vitun mulkku, joka selvisi vielä ilman rangaistusta.

Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

katupoika kirjoitti:[

Paikalla olleet ihmiset, jotka tunsivat tän jäbän.
No johan tokkiinsa sitten pitää poliisin uskoa. Tuollaisissa tilanteissa, joissa joku jäbä kekkuloi aseen kanssa on ehdottomasti uskottava tällaisten jäbien kavereita ja tuttuja. Tämä maalaispolliisi olisi voinut vaikka kysäistä äkkinopeasti, että "kuules jäbä, onkos se nääs se sun asees oikee vai leikkiase. Jos se on oikee, niin mää ammun sun, mutta jos leikki niin ei tässä sitten mitään."
Mutta tää yks vitun liipasinherkkä landegäisä päätti silti ampua.
Koska väkivallan tien valinnut jäbä kekkuloi aseen kanssa.
Vitun mulkku, joka selvisi vielä ilman rangaistusta.
Minun mielestäni suurempi mulkku tässä tilanteessa oli kuitenkin se, joka valitsi väkivallan tien ja kekkuloi aseen kanssa.
Viimeksi muokannut Marsalkka, Ke Syys 12, 2007 8:03 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.

katupoika
Theo Kojak
Viestit: 1170
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 6:05 pm
Paikkakunta: päihdehelvetti

Viesti Kirjoittaja katupoika »

Marsalkka kirjoitti:
Minun mielestäni suurempi mulkku tässä tilanteessa oli kuitenkin se, joka valitsi väkivallan tien ja kekkuloi aseen kanssa.
Eli me ollaan samaa mieltä asiasta. Kuitenkin vain toinen osapuoli näistä kahdesta "kekkuloi" aseen kanssa ja valitsi väkivallan. Ja selvisipä vielä teostaan ilman rangaistusta.

Vastaa Viestiin