Vuonna 1960 Suomen sanomalehdet nimittivät helsinkiläistä Matti Aaltoa raaimmaksi pedoksi mitä maa päällään kantaa. Aalto oli silloin paljastunut syylliseksi Helsingin Kaarelassa tapahtuneeseen 9-vuotiaan Kalevi-nimisen pikkupojan raiskaamiseen ja sen jälkeiseen surmaamiseen.
Helsinkiläissyntyinen Matti Aalto (mahtaako olla yhä hengissä?) lähti nuorukaisena merille sekä seilasi aina Yhdysvaltoja myöten kunnes palasi Suomeen suorittamaan asevelvollisuuttaan. Armeijan jälkeen Aalto työskenteli eri raksoilla. Hän eleli poikamiehenä, vaikkakin satunnaisia naissuhteita hänellä oli.
Matissa oli kuitenkin yksi omituinen ja sairaalloiselta tuntuva luonteenpiirre, jota hän ihmetteli itsekin. Aika ajoin hänet valtasi voimakas viha pikkulapsia, erityisesti poikia kohtaan. Äärimmilleen tämä piirre kärjistyi vuonna 1959, jolloin Matti pahoinpiteli hänen ohitse pyöräilleen 6-vuotiaan pikkupojan kolmeksi viikoksi sairaalahoitoon. Aalto ei jäänyt teosta kiinni.
Tämän tapauksen jälkeen Aallosta tuli levottomampi. Hän ei saanut nukutuksi öisin, ei kyennyt käymään töissä eikä saanut mielenrauhaa mitenkään. Hän saattoi hengailla läpi yön Helsingin kaduilla ja sai lohtua pelkästään alkoholista. Toukokuussa 1960 Matti Aalto oli eräänä päivänä Helsingin Kaarelassa ryyppäämässä. Hänen ympärillään pyöri kaikenlaista väkeä. Jossain vaiheessa paikalle ajeli pyörällään 9-vuotias Kalevi. Tapahtumapaikka oli jonkin vallihaudan partaalla, missä kauempana sijaitsi vanha bunkkeri. Aalto huomasi ettei paikalla ollut enää muita kuin he kaksin. Silloin Aalto otti puupalikan käteensä, jolla löi Kalevia päähän. Tämän jälkeen Aalto kantoi Kalevin bunkkeriin, missä teki pojalle seksuaalista väkivaltaa ja lopuksi surmasi hänet.
Matti Aallosta on haastattelu Nykypostissa 11/1979, jossa hän kertoo itse kaiken tapahtuneen kuin unessa. Hän ei muista tapahtunutta ja kertoo havahtuneensa vasta siihen, kun Kalevi oli kuolleena hänen edessään. Aalto kauhistui hirvittävästi ja suunnitteli itsensä tappamista.
Kalevin isä löysi poikansa ruumiin lähdettyään etsimään tätä bunkkerista. Hän tiesi että juuri tuo paikka oli erityisesti lasten suosiossa. Matti Aalto jäi kiinni samana päivänä kun eräs ohikulkija oli havainnut hänen piiloutuvan läheisen ladon alle. Poliisien tullessa paikalla Aalto antautui vapaaehtoisesti ja tunnusti tekonsa. Samalla hän tunnusti olevansa tekijä edellisvuonna tapahtuneessa 6-vuotiaan pojan pahoinpitelyssä.
Aalto joutui mielnentilatutkimukseen. Kolmen viikkoa myöhemmin hän koki hermoromahduksen ja yritti itsemurhaa, mutta hoitajat ennättivät estää aikeet. Aalto tuomittiin ensin vuonna 1959 tapahtuneesta pahoinpitelystä 9 vuoden vankeuteen ja Kalevin taposta 12 vuodeksi vankeuteen. Päälle lankesi myös kastraatiouhka.
Aalto vietti vankilassa seuraavat 17 vuotta. Ensimmäiset vuodet Helsingin lääninvankilassa eivät olleet helppoja, sillä toiset vankilatoverit halveksivat Aaltoa ja pitivät häntä raakana vailla ihmisarvoa olevana petona. Myös vartijat yhtyivät tähän. Myöhemmin Aalto siirrettiin Sörkän keskusvankilaan. Hyvin ei mennyt sielläkään. Ensin mies yritti hirttäytyä sellin kuulokejohtoon - jälleen yhtä huonolla menestyksellä. Seuraavaksi hän sai maistaa myös puukkoa kun ei suostunut menemään erään homoksi tiedetyn vangin sellitoveriksi. Myös Aaltoa pidettiin homona, mutta sitä hän ei omien sanojensa mukaan kuitenkaan ollut. Moni vanki yrittikin vietellä Aaltoa vankilassaoloaikana, mutta hän omien sanojensa mukaan kieltäytyi jokaisesta "tarjouksesta".
Vuonna 1967 Tasavallan presidentti armahti muutamalla vuodella kaikki Sörkän vangit. Aallon kohdalla armahdus pudotti hänen tuomiotaan 4,5 vuodella.
70-luvulla Aallon ihmissuhteet vankilassa alkoivat kehittyä positiivisempaan suuntaan. Vartijatkin huomasivat, että eihän mies olekaan sellainen raakalaismainen peto jollaisena häntä yleisesti pidettiin. Väkivaltainen hän ei ollut koskaan. Nykyposti-lehden haastattelussa 11/1979 Aalto itse sanoo näin:
- Halusin sovittaa rikokseni, sillä varmasti yksikään ihminen ei koskaan pystynyt vihaamaan minua niin paljon kuin mitä itse tunsin itseäni kohtaan. Minuun koski hirveästi, kun minua sanottiin pedoksi, ja kuitenkin tiesin kaikkein parhaiten, että juuri peto minä olin. Mutta missään nimessä en ole sitä enää.
Vankilaoikeus katsoi kesällä 1977, että pakkolaitosvanki numero 14 Matti Aalto oli rangaistuksensa suorittanut ja hänet voitiin vapauttaa. Aalto pääsi aluksi asumaan kriminaalihuollon asuntolaan, hankki työpaikan ja yritti elää kuin muutkin, mutta helppoa se ei ollut. Hänellä ei ollut siviilissä ihmissuhteita eikä hän uskaltanut tutustua ihmisiin. Jos hän tapasi naisen, joka häntä viehätti, hän ei uskaltanut antaa jutun edetä pidemmälle, koska pelkäsi hetkeä, jolloin hänen menneisyytensä paljastuisi.
Nykypostin haastattelussa Aalto sanoo olevansa täysin muuttunut mies. Haastattelun lopuksi hän vielä sanoo:
- Ja ehkä tuntuu hullulta sanoa, että lapsista minä tykkään. Olen tykännyt aina ja hekin tykkäävät minusta. Mutta tuntui niin pahalta, kun viimeksi olin äitini luona käymässä ja siellä oli veljeni lapsia, jotka tulivat syliini, niin äitini sanoi "eiköhän olisi, Matti, viisaampaa, ettet sinä ottaisi niitä lapsia ollenkaan syliisi...".
- Vasta ulkona tulivat kyyneleet.
(alla kaksi kuvaa Matti Aallosta)
- Aalto Matti.jpg (11.18 KiB) Katsottu 2875 kertaa
Molemmat kuvat pudonneet. Toinen onnistuttu palauttamaan.
-NILS-
