Hämeelinna 2007 - tytär surmasi äitinsä ja sytytti palon

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6659
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Iltalehden paperiversion mukaan oikeudenkäynti alkaa ensi viikon maanantaina. Nainen sai syytteet murhasta ja tuhotyöstä. Surmatyö tehtiin teräaseella.

Syyttäjän mukaan nainen on puhunut kuulusteluissa paljon, mutta lähes pelkästään kaikesta muusta kuin itse surmatyöstä. Teko on kyllä myönnetty.
Avatar
maija turjukka
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4942
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm

Viesti Kirjoittaja maija turjukka »

^Muistamattomuudestaahan tuo epäilty on enimmäkseen kertonut. Tässä uusin Ilta-Sanomien juttu (syytteet siis luettu tänään):

"Poliisin mukaan henkirikoksen tekotapa on raaka. Siksi tekoa ryhdyttiin tutkimaan murhana.

- Teräasetta on käytetty, sanoo syyttäjä Matti Torkkel.Liittyykö tekoon suunnitelmallisuutta?

- Siitä en osaa sanoa mitään tässä vaiheessa. Tarkoitus on kuulla vastaajaa itseään päivan aikana. Vastaajan muistikuvat ovat pikkuisen hatarat. Alkoholi ei liity tekoon, sanoo syyttäjä.

- Teon motiivi ei ole oikein auennut tutkinnan aikana. Tarkoitus on, että siihenkin saataisiin selvyyttä, kun häntä kuullaan.

Lähellä asunut tytär kävi äitinsä luona melkein joka päivä ja auttoi äitiään muun muassa kauppa-asioissa. Riitelyn ääniä ei asunnosta kuultu.

- Jonkin asteista erimielisyyttä on ollut, mutta ei mielestäni poikkeuksellisen vakavaa, sanoo syyttäjä.

Kuulusteluissa nainen aluksi kiisti surman. Myöhemmin hän myönsi aiheuttaneensa äitinsä kuoleman."

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1530555

Tulikos muuten vasta nyt ensimmäisen kerran mainituksi, että surmassa on käytetty teräasetta? Eikös ne tarkemmat tiedot surmatavasta aikaisemmin olleet salaisia?
-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6659
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Oikeuden mukaan nainen on syyllistynyt tekoon, mutta tuomio ratkaistaan vasta mielentilatutkimuksen jälkeen. Motiiviin ei tullut mitään valaistusta.

Näin kertoo Ilta-Sanomat.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6659
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Heitetään tähän Maikkarin uutinen:
MTV3 Uutiset kirjoitti:http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... /05/645046

Nenäliinoilla käyttöä Hämeenlinnan murhakäräjillä
12.05.2008 17:03

Hämeenlinnan käräjäoikeus pohti heti äitienpäivän jälkeen syytettä äidin murhasta. Tämän päivän päätteeksi oikeus lähetti vuonna 1964 syntyneen naisen mielentilatutkimukseen. Sen perusteella ratkeavat myöhemmin sekä rikosnimikkeet että tuomio.

Tytär myönsi aiheuttaneensa 67-vuotiaan äitinsä kuoleman viime syyskuussa, vaikka hänellä ei kertomansa mukaan ole mitään muistikuvia dramaattisista hetkistä äitinsä asunnossa.

Vaikeasta äitisuhteesta kärsinyt nainen katuu syvästi tekoaan, jota hän itse pitää tappona. Hän itki oikeudessa vuolaasti pitkin päivää.

Nenäliinaan turvautui myös uhrin poika puolisoineen. Syytetyn veli olisi halunnut suljettua käsittelyä, mutta oikeus ei siihen suostunut.

Veli pyysi pitkän harkinnan jälkeen syytetyltä 8000 euroa henkisistä kärsimyksistä.

Ei muitten jälkiä

Kihlakunnansyyttäjä Matti Torkkelin mukaan surmateko oli erityisen raaka ja julma sekä kokonaisuutena törkeä, siis murha. Uhri kuoli monimuotoiseen pahoinpitelyyn; pelkästään kasvoista laskettiin yli 20 veitseniskua.

Syyttäjän mielestä murhan motiivi liittyy äidin ja tyttären riitoihin. Äidin asunnon perusteellisessa tutkinnassa ei havaittu jälkiä muista mahdollisista tekijöistä.

Syytteen mukaan nainen palasi surmailtana äitinsä asunnolle Kaurialan kaupunginosaan ja yritti peittää henkirikoksen jälkiä sytyttämällä kaksi nojatuolia palamaan talouspaperirullien avulla. Se vaaransi turvallisuuden 12 asunnon kerrostalossa ja toi syytteen tuhotyöstä.

Henkistä väkivaltaa

Syytetty kuvaili äitiään sekä ihanaksi ihmiseksi että pitkävihaiseksi henkisen väkivallan harjoittajaksi. Tytär oli ihmissuhdeoppaitten ja tv-elokuvien avulla yrittänyt havahduttaa äitinsä siihen, että aikuinen "ei voi loppuelämää olla äidin piikana".

Syytetty kuvaili poikkeuksellisen tarkasti surmapäivän tapahtumia, muun muassa käyntiä isän haudalla. Kun äidin asunnolla oli syöty ja juotu kahvit, mielikuvat loppuvat pimeyteen. Oikeudessa syytetty ei muistanut edes niitä vähäisiä katkelmia, joista oli puhunut poliisille esitutkinnassa.

-Painostus oli erittäin kovaa. Yritin auttaa tutkijoita ja vedin omia johtopäätöksiäni.

Mahdollisen syyllisyytensä nainen myönsi vasta 16. kuulustelussa, noin kaksi kuukautta äidin kuoleman jälkeen.

-Ilmeisesti sitten on niin käynyt, hän tunnusti tänään.

(MTV3-STT)
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6659
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Hämeenlinnalaisnainen surmasi mielentilatutkimuksen mukaan äitinsä täydessä ymmärryksessä runsas vuosi sitten.

Hämeenlinnan käräjäoikeus ei vielä maanantaina ollut valmis päättämään, oliko teko syytteen mukaisesti murha ja tuhotyö vai puolustuksen käsitystä noudattaen tappo ja vahingonteko.

Oikeus antaa henkirikoksesta kansliatuomion 24. marraskuuta. Rikosnimikkeen ja tuomion lisäksi oikeus ottaa kantaa uhrin pojan - siis tekijän veljen - korvausvaatimuksiin. Hän on pyytänyt kulujensa lisäksi 8 000 euroa henkisistä kärsimyksistä.


http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1614691
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6659
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Hämeenlinnan käräjäoikeus on langettanut elinkautisen vankeustuomion äitinsä runsas vuosi sitten surmanneelle naiselle.

Oikeus katsoi, että Minna Marianne Haapala syyllistyi murhaan surmatessaan 67-vuotiaan äitinsä raa'asti runsas vuosi sitten. Tuomioon luettiin myös tuhotyö, koska Haapala palasi äitinsä asunnolle ja sytytti huonekaluja palamaan.


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2008112 ... 8_uu.shtml
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6659
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Hämeelinna 2007 - tytär surmasi äitinsä ja sytytti palon

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Vuodet ovat vierineet ja Minna Haapalalle koittaa vapaus.
Ilta-Sanomat kirjoitti:https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006059768.html

Äitinsä murhannut naisvanki vapaaksi

Julkaistu: 5.4. 9:24


54-vuotias nainen pääsee hovioikeuden päätöksellä vapauteen toukokuussa 2020.

Oman äitinsä murhasta elinkautiseen tuomittu 54-vuotias nainen pääsee vapauteen. Helsingin hovioikeus päätti naisen vapauttamisesta perjantaina.

Vapautuspäiväksi määrättiin 15. toukokuuta 2020. Naiselle on tuolloin kertynyt vankilassaoloaikaa vajaat 12 vuotta ja 8 kuukautta.

Elinkautistuomio tuli Hämeenlinnassa vuonna 2007 tehdystä murhasta. Nainen surmasi äitinsä tämän asunnossa teräaseita käyttäen. Laaja-alainen pahoinpitely oli oikeuden mukaan raaka, julma ja pitkäkestoinen.

Nainen palasi vielä asuntoon ja sytytti kaksi nojatuolia tuleen.

Oikeudessa nainen perusteli tekoaan sillä, että hänen äitinsä oli hallitseva persoona, joka vähätteli tyttärensä tekemisiä. Hän myönsi oikeudessa aiheuttaneensa kuoleman ja tulipalon, vaikka ei muistanut tekoaan. Mielentilatutkimuksessa hänet todettiin persoonallisuus­häiriöiseksi, mutta syyntakeiseksi.

Helsingin hovioikeuden mukaan naisen vapauttamista puoltavat hyvin sujunut vankeusaika, hyvä ja aktiivinen toiminta vankilan työ- ja ohjelmatoiminnan parissa sekä rangaistusajan suunnitelman tavoitteiden toteutuminen. Lisäksi nainen on sitoutunut päihteettömyyteen. Rikosseuraamuslaitos puolsi vapauttamista lausunnossaan.
PoliisimestariSisu
Rico Tubbs
Viestit: 1228
Liittynyt: To Elo 14, 2014 6:41 pm

Re: Hämeelinna 2007 - tytär surmasi äitinsä ja sytytti palon

Viesti Kirjoittaja PoliisimestariSisu »

"sitoutunut päihteettömyyteen", kuinkahan suurella osalla tämä on täyttä paskapuhetta jolla vaan koitetaan päästä ehdonalaiseen nopeammin..
Vastaa Viestiin